Masentunut (diagnosoidut) - kerro päivästäsi

Heräsin seitsemältä kun harakka teki harakirin ikkunaan. Maatessani sängyllä tajusin taas kerran että minun pitäisi muuttaa ruokatottumuksiani sekä liikkua enemmän, on meinaan sellainen mahapallo että minun voisi luulla olevan raskaana. Leukaakaan ei saa painettua pettymyksestä rintaan, kun toinen leuka tiellä.

Keitin kahvia, otin lääkkeet ja menin polttamaan röökiä  trampoliinille päällä pelkät alusvaatteet, nyt on kesä niin naapurit luulee bikineiksi joten mitä väliä. Lapset ovat exällä. Kohta pitäisi mennä kauppaan, ostan varmaan taas karkkia ja limsaa. Muutenkin elämä kurjaa, porkkanoitako tässä pitäisi napostella?!

Heräsin ääneen kuin ovi olisi lyöty kovaa kiinni vieressä mutta tuskin se oikea ovi oli, samaa sarjaa kuin herätä kovaan musiikkiin joka loppuu kun avaa silmät. Koetin nukkua uudestaan mutta miehen kello soi, menin pissalle ja mies sanoi että koeta nyt oikeasti edes imuroida tänään. Makasin sängyssä kunnes kuulin rekan lähtevän pihasta, sitten nuorempi lapsi heräsi ja kömpi viereeni . Halimme hetken ja raahauduin sitten alakertaan laittamaan aamupalaa ja kahvia. Isäni soitti ja sanoi tulevansa myöhemmin pistäytymään , raahustin kahvikuppi kädessä  takaisin yläkertaan ja koetin etsiä vaatetta joka vielä mahtuu päälle sillä olen lihonut järkyttävästi parissa vuodessa. Pöllin mieheni t-paidan ja jalkoihin vedin legginsit, ehdin juuri ennenkuin ovikello soi. Tunnen nimittäin isäni ja tiesin tämän olevan jo matkalla eikä "tulevan myöhemmin".! Äiti oli ostanut laivalta minulle tupakkaa  ja lapsille karkkia, isä antoi ne ja joi kupin kahvia ja häipyi. Nyt  lapset hilluu sokerihumalassa trampalla , itse istun täällä portailla tupakalla  ja huomasin juuri että amppelin kukat ovat yhtä kuolleet kuin elämäniloni... No, onpahan ainakin "mielin määrin kahvii ja tupakkaa" kiitos äidin.  Jotain pieniä iloja sentäs.

Heräsin ysiltä, nousin, pesin hampaat ja lähdin lyhyelle kävelylenkille. Olen ottanut tavoitteeksi liikkua enemmän, syödä terveellisemmin ja tiputtaa vähän painoa, koska se luultavasti tulee kohentamaan mielialaakin. Lenkin jälkeen suoritin kaksi fitness-sovelluksen mukaista treeniohjelmaa, jossa kulutin yhteensä melkein 600 kaloria. Sitten menin suihkuun, ja nyt odottelen hiusten kuivumista ja syön aamupalaksi maustamatonta jugurttia banaanin kanssa. Myöhemmin lähden luultavasti kaupoille kaupungille. Töitä ei tällä hetkellä ole koska kesäloma. Vaikuttaisi olevan ihan hyvä päivä.

N29, keskivaikea masennus diagnosoitu kesällä 2018, plus traumaperäinen stressihäiriö. Välillä on ihan perkeleen vaikeaa, mutta yritän tsempata kaikesta huolimatta. Välillä jaksaa, välillä ei.

Up

Parin viikon yritys pudottaa painoa ketoilemalla kaatui, kun ostin kaupasta pitsan ja söin sen yksin. Röökilakkokaan ei onnistu, vaikka rahat ei meinaa riittää askiin.  Peilistä katsoo järkyttävä, pöhöttynyt, rupsahtanut kummitus. Olen 39v mutta näytän 45 veeltä.

Tänä aamuna heräsin 7.00 kusihätään, otin aamulääkkeet ,söin kourallisen sipsejä ja siirryin tähän  sohvalle makaamaan. Tässä olenkin sitten varmaan loppupäivän, ehkä ensi yönkin .

Vierailija kirjoitti:

Heräsin aamulla hirveässä krapulassa, hotellista. Kaveri alasti jonkun miehen vieressä. Olin taas koittanut turruttaa pahan olon alkoholilla edes yhdeksi illaksi mikä on aina yhtä huono idea. Oksensin ympäri hotellin tiloja niin pahasti, että oksensin enää keltaista vatsahappoa. Nyt masentaa entistä enemmän. Lääkitykseni vuoksi minusta tuntuu, että alkoholi sekoittaa entistä pahemmin pään. Tämä on ihan paskaa.. En halua enää juoda alkoholia.

N24

Auttaa jo paljon, kun laitat elintavat kuntoon. Alkoholi kannattaa jättää pois.

Heräsin laittamaan lapset kouluun ja havaitsin keittiön lattian olevan tahmea, keittiön pöydän olevan tahmea, ikkunan likainen... mietin taas että niille pitäisi tehdä jotain. Kuten mietin joka aamu. Murot oli loppu, suodatinpussit oli loppu, minä itsekin olen ihan loppu. Paahdoin lapsille ruisleipää, tein vessanpaperista kahvinsuodattimen,  otin lääkkeet, vahdin että lapsi otti lääkkeensä, kävin tupakalla. Vi""aa tuo viime vuonna tullut parveketupakointikielto ja naapurin kyylää vi""aa kun käyn öisin tupakalla, kuulemma herää kun menen  portaita alas  mutta minunko vikani se on ettei tässä kuppaisessa talossa ole hissiä eikä omalla partsillakaan saa enää polttaa?!

Väsyttää, tahtoisin ottaa unilääkkeen ja ryömiä sänkyyn mutta pitää käydä kaupassa, tehdä jotain ruokaa, auttaa lapsia läksyissä kun tulevat kotiin.. en malta odottaa isäviikkoa, rakastan mun lapsia yli kaiken mutta tämä arki on jo tarpeeksi rankkaa muutenkin. 

Olen 40-vuotias, vaikea-asteinen masennus ja epävakaa persooonallisuushäiriö.

Luin ketjun läpi ja tässä on tyypillinen "masentunut":

- polttaa röökiä

- on kissa tai koira tai useampia, joille tarjotaan se aivan minimaalinen ylläpitohoito

- kaikki muu AHDISTAA paitsi dataaminen, jota jaksetaan tuntikaupalla

- no tuet tosin haetaan kiitettävällä ahkeruudella

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjun läpi ja tässä on tyypillinen "masentunut":

- polttaa röökiä

- on kissa tai koira tai useampia, joille tarjotaan se aivan minimaalinen ylläpitohoito

- kaikki muu AHDISTAA paitsi dataaminen, jota jaksetaan tuntikaupalla

- no tuet tosin haetaan kiitettävällä ahkeruudella

Et sitten ole kuullut käsitettä "hermosavut"? Masentunut syö herkkuja, juo alkoholia tai polttaa tupakkaa pitääkseen hermot kurissa ja jos on pieniä lapsia, tupakointi on noista ainoa joka onnistuu.

Pyörin sängyssä kunnes aamuyöstä  kolmelta annoin periksi, kävin tupakalla ja laitoin netflixin päälle. Jossain vaiheessa nukahdin sitten siihen sohvalle. Kävin tupakalla, keitin kahvia ja paahdoin leipää. Piti mennä Lidliin, en jaksanut. Piti mennä suihkuun, en jaksanut.

Valvoin viime yönä viiteen. Mietin elämääni , tapahtuneita juttuja ja joitakin onneksi tapahtumatta jääneitä. Ahdisti, itkinkin vähän. Kuuntelin surullista musiikkia ja ryvin itsesäälissä. Onneksi pystyin olemaan ostamatta alkoholia , yritän vähentää juomista. 

Selailin arkistoja. Nukahdin aamuviiden jälkeen, nukuin kymmeneen. Litra aamukahvia ja vähän aamupalaa,  netissä roikkumista. Koiran kanssa pitkä lenkki ulkona. Iltapäivällä salilla, sitten iltalenkki. Sairauslomalla keskivaikean masennuksen vuoksi. Suuria keskittymisvaikeuksia ollut ja ahdistusta ja tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Tilannetta ei helpota miehen vähättelevä suhtautuminen. Ei onneksi ole nyt muutamaan päivään kotona hän, saan olla ihan yksin

Miten saatte voimia elää? En vaan jaksa.

Lievä masennus. Etätöissä. Heräsin ensin miehen herätyskellon ääneen ennen puoli kuutta, sitten puoli seitsemältä, kun hän lähti töihin. Otin herätyskellon ja siirsin sen herättämään puoli kahdeksan. Nukuin vartin yli seitsemään, ylös nousu ei houkuttanut.

Oli näetensimmäinen työaamu lyhyen kesälomapätkän jälkeen, joten rytmi oli haussa. Kahdeksaan mennessä sain itseni ylös sängystä ja keittiöön. Luin lehteä, katsoin telkkua, söin aamiaiseksi voileipää ja mandariinin ja join kahvia. Vähän vaille 9 avasin työkoneen.

Aamupäivä sujui lukien sähköposteja, viestejä ja tiedotteita. Ajattelin, että ensimmäisen päivän aamuna voi ikään kuin rauhallisesti palauttaa mieleen työasioita.

Lounastauolla lähdin ulos lähikauppaan ostamaan jotain nopeasti lämmitettävää. Mikroateriahyllyn edessä minut valtasi loputon päättämättömyys. Hyllyn edessä istui myymälätyöntekijä jonkin laitteen kanssa tekemässä jitain ilmeisen tärkeää. En vaan tiennyt mitä. Eikä hän näyttänyt olevan aikeissa siirtyä mihinkään.

Koska en pystynyt päättämään, mitä söisin, lähdin katsomaan pakastetarjontaa. Jostain syystä en halunnut sieltäkään mitään. Silti alkoi olla nälkä ja ruokatauon kallisarvoiset minuutit kuluivat. Entä pikanuudeliannos? Tai pikapasta, esim. pinaatilla? Ei, niitä on tullut syötyä liikaa jo vuoden aikana.

Palasin mikroateriahyllyn luo. Jotain sieltä olisi valittava. Kun en muuta keksinyt, nappasin pienen roiskeläppäpitsan. Tonnikalalla, jos se nyt olisi terveellisempää. Makeishyllystä otin suklaapatukan jälkiruoaksi. Karpalomehu jäi ostamatta, koska mehuhyllyjä oli siirretty enkä suonut itselleni aikaa niiden uuden sijainnin selvittämiseen. Sitten äkkiä maksamaan, että ehtii vielä tunnin aikana syödäkin!

Jos tuo kuulosti puisevan tylsältä, niin minkäs teet. Onnellista arkea lievästi alavireisen elämässä.

Esimerkiksi tutut ohjelmat voivat olla rauhoittavia mielelle. En paheksuisi sitä.

Vierailija kirjoitti:

Lievä masennus. Etätöissä. Heräsin ensin miehen herätyskellon ääneen ennen puoli kuutta, sitten puoli seitsemältä, kun hän lähti töihin. Otin herätyskellon ja siirsin sen herättämään puoli kahdeksan. Nukuin vartin yli seitsemään, ylös nousu ei houkuttanut.

Oli näetensimmäinen työaamu lyhyen kesälomapätkän jälkeen, joten rytmi oli haussa. Kahdeksaan mennessä sain itseni ylös sängystä ja keittiöön. Luin lehteä, katsoin telkkua, söin aamiaiseksi voileipää ja mandariinin ja join kahvia. Vähän vaille 9 avasin työkoneen.

Aamupäivä sujui lukien sähköposteja, viestejä ja tiedotteita. Ajattelin, että ensimmäisen päivän aamuna voi ikään kuin rauhallisesti palauttaa mieleen työasioita.

Lounastauolla lähdin ulos lähikauppaan ostamaan jotain nopeasti lämmitettävää. Mikroateriahyllyn edessä minut valtasi loputon päättämättömyys. Hyllyn edessä istui myymälätyöntekijä jonkin laitteen kanssa tekemässä jitain ilmeisen tärkeää. En vaan tiennyt mitä. Eikä hän näyttänyt olevan aikeissa siirtyä mihinkään.

Koska en pystynyt päättämään, mitä söisin, lähdin katsomaan pakastetarjontaa. Jostain syystä en halunnut sieltäkään mitään. Silti alkoi olla nälkä ja ruokatauon kallisarvoiset minuutit kuluivat. Entä pikanuudeliannos? Tai pikapasta, esim. pinaatilla? Ei, niitä on tullut syötyä liikaa jo vuoden aikana.

Palasin mikroateriahyllyn luo. Jotain sieltä olisi valittava. Kun en muuta keksinyt, nappasin pienen roiskeläppäpitsan. Tonnikalalla, jos se nyt olisi terveellisempää. Makeishyllystä otin suklaapatukan jälkiruoaksi. Karpalomehu jäi ostamatta, koska mehuhyllyjä oli siirretty enkä suonut itselleni aikaa niiden uuden sijainnin selvittämiseen. Sitten äkkiä maksamaan, että ehtii vielä tunnin aikana syödäkin!

Jos tuo kuulosti puisevan tylsältä, niin minkäs teet. Onnellista arkea lievästi alavireisen elämässä.

Jatkan eilisen kuvausta.

Iltapäivällä alan katsoa työtehtäviä. Kiroan uutta työohjelmaamme, joka on ollut aiempia monimutkaisempi ja vaikeampi oppia. Minusta työntekijöillä pitäisi olla sananvaltaa, kun valitaan, millaisella ohjelmalla heidän pitäisi työnsä onnistua tekemään. Ohjelman toimittajakin saisi miettiä sitä asiaa. Kuitenkin tuedän, että mielipiteeni on täyttä utopiaa. Työntekijän pitäisi olla kiitollinen siitä, että saa työtä ja palkkaa. Ohjelma on opeteltava, oli se miten hankala tahansa.

Lopetan aikaisin tämän työpäivän. Käyn lyhyellä kävelyllä ja sitten taas lähikaupassa, tällä kertaa kiireettömästi. Karpalomehukin löytyy. Kävelyn jälkeen käyn suihkussa ja on vähän aikaa hyvä olo. Kuivaan suihkunurkan, koska ei ole kiire.

Illalla laskevan auringon säteet osuvat olohuoneeseen. Ne siivilöityvät puiden oksien läpi niin että valo on jotenkin omituisen hämärää. Elämässäni ei mikään ole nyt dramaattisen huonosti mutta ei myöskään ole mitään erityisen piristävää, hauskaa tai kivaa kerrottavana kellekään. Aika usein ajattelen, ettei elämässäni ole oikestaan enää mitään suurempaa odotettavaa. Suurin osa ihmisistä unohtuu kuoltuaan ja hautausmaalla on tylsää käydä. Aika banaali juttu, mutta näin se näyttää menevän.

Herään joka aamu klo 7-8 myös silloin kun olin sairauslomalla. Syön, juon kahvin, käytän koiran ulkona, katson että lapset lähtevät kouluun. Nyt kesälomalla saavat nukkua :) Teen etätöitä kotona. Laitan lounasta ja käyn koiran kanssa ulkona ja jatkan töitä. Illalla saatan jatkaa töitä tai sitten luen, katson netflixiä, pelaan lasten kanssa, menen koiran kanssa pidemmälle lenkille. Viikonloppuisin käydään ulkoilemassa useamman tunnin metsälenkkejä.

Elämä on välillä aika alavireistä, mutta lääkityksen jälkeen se on taas maistunut. Ajatukset eivät ole epätoivoisia. Jaksaa liikkua ja olla lasten kanssa. Ja hoitaa oman työnsä. Pitää kodin siistinä. Masentunut ei ole aina syrjäytynyt tupakoitsija joka ei jaksa mitään. Suurin osa masentuneista on ns normaaleja ihmisiä, jotka suorittavat elämäänsä. Masennus ei näy ulospäin. Ja kun lääkitys on kunnossa niin elämä on jopa ihanaa ja tuntuu hyvältä. Sairastuin masennukseen hullun exän ja riitaisan avioeron ja kauhean työstressin vuoksi. Elämässä oli vain aivan liikaa kaikkea eikä mieli kestänyt sitä. Tiedän etten enää koskaan tule kestämään isoja paineita tai kovaa stressiä. Olen mennyt rikki. Työn kuvaa on muutettu myös. Onneksi työnantaja oli aivan ihana ja ymmärtäväinen. Pärjään hyvin nyt.

Vaikea masennus todettiin kun olin vieä naimisissa ja tytär oli eskarissa, lääkkeet auttoivat ja pysyin normaalissa arjessa kiinni.

Sitten tuli avioero, ei mitään dramaattista, kasvettiin vain erilleen ja tytär tuli teini-ikään eikä tarvinnut enää äitiä samaan tapaan kuin ennen.

Viimeinen niitti oli nivelreuma ja se, etten kyennyt enää käymään kuntosalilla. Masennukseni räjähti käsiin. Aloin syödä herkkuja ja eristäydin kotiin. Ystävillä ei riittänyt ymmärrystä.

Päiväni..no tänään olen ollut kuudesta asti hereillä, juonut paljon kahvia ja ja katsellut Supernaturalia.

Heräsin seiskalta, tein aamuhommat, olin töissä kasilta. Teen koko päivän töitä, olen osa yhden yrityksen ylempää johtoa. Illalla hengailen lapsen ja miehen kanssa, yritän käydä liikkumassa vähän jos jaksan. 

Äidille pitäisi  soittaa, isä on sairaalassa torspoiltuaan mökillä. Oikeastaan ei kyllä kiinnosta yhtään. 

Ei masentunut jaksa, eikä välttämättä edes muista.

Herään aamuyöstä ja ajatukset menevät taas kaikken paskaan mitä olen saanut osakseni. Kaikki kiusaamiset ym. tulee mieleen ja ahdistaa. Tiedän ettei niitä pitäisi ajatella mutta kun ne tulee ajatuksiin niin ei niitä voi häätääkään.

Nousen ylös kun nukkumisesta ei tule mitään ja on taas sunnattoman masentunut ja ahdistunut olo. Otan aamulääkkeet ja yhden Temestan. Katselen telkkaa joku puolituntia vaikkei juurikaan kiinnosta mitä siellä menee. Pikkuhiljaa alkaa rauhoittumaan ja yritän uudestaan nukkua ja saankin yleensä unta vielä muutamaksi tunniksi.

Herään käyn suihkussa ja muuta sellaista . Otan yhden Temestan tai muuten en uskalla lähteä kauppaan. Käyn kaupassa ja asioillani ja tulen kotiin jossa sitten vietänkin aikaa loppupäivän ja illan. Monta kertaa on ollut mielessä että pitäisi lähteä kävelylle tai jotain mutta ei vaan pysty. Tuntuu että kaikki seuraa yms. jos ulos uskaltutuisin. Temestaa ei ole enempää kuin kaksi päivässä joten senkään turvin en pääse ulos menemään.

Illalla täytyy ottaa Melatoonia ja unilääkettä että saa unta kun aivot jotenkin on kokoajan päällä. On kuin aivot olisi jokin kone josta puuttuu pysäytys katkaisin. Unilääkkeet alkaa pikkuhiljaa sammuttamaan koneen ja pääsee taas nukkumaan.

Herään aamuyöstä.............