Masentunut (diagnosoidut) - kerro päivästäsi

Vaikea-asteinen masennus ja liuta fyysisiä sairauksia.

Jaksoin aamulla tehdä leipää ja syödä, ja olen koko päivän muistanut juoda vettä, kävin jopa suihkussa, muistin ottaa lääkkeet jotta kroppani ei tuhoaisi itseään, illalla ehkä pyrin käymään lenkillä.

Ei, en ole töissä, ei ole koulutusta tmv. Olen alle 20.

Halusin nostaa tätä ketjua, sillä sen lukeminen on viime aikoina tuonut kummallista lohtua. Ehkäpä tunteen siitä etten ole yksin tämän sairauden kanssa, vaikka usein siltä tuntuukin. Vieläkö löytyy muita masentuneita kertomaan päivästään?

Itse olen tällä hetkellä sairauslomalla, luultavasti kesäkuun loppuun asti. Olen viimeisen viikon aikana saanut pakotettua itseäni jonkinlaiseen päivärytmiin, mutta vaikeaa on. Ei jaksaisi tehdä mitään.

Tänään heräsin puoli kahdeksan jälkeen ja söin aamupalaa. Ruokin kissan ja putsasin sen laatikot. Sitten asetuin sohvalle lukemaan kirjaa (jonka olen lukenut aikaisemmin jo varmaan viidesti ennenkin) ja välillä selasin puhelimella nettiä. Sain viestin, että pakettini on noudettavissa parin kilometrin päässä olevasta pakettiautomaatista. Söin välissä lounasta (valmisruokaa) ja jahkailin paketin noutamista yhteen asti. Silloin sain laitettua vaatteet päälle ja lähdettyä ulos.

Kävin pakettia noutaessani samalla kaupassa. Siellä ahdistuin suunnattomasti muista ihmisistä ja tuntui, että tulen hulluksi jos joku vielä katsoo minuun päin tai kävelee läheltäni. Kotimatkalla en pystynyt ajattelemaankaan muuta kuin rähjäistä ja meikitöntä ulkomuotoani, huonoa kuntoani ja yleistä huonouttani. Tunsin, miten minusta paistaa kilometrin päähän kuinka huonossa jamassa olen. Inhoan sitä miten kaikin tavoin masennus näkyy minussa. Pidättelin itkua koko matkan.

Kotiin päästyäni en pystynyt muuta kuin itkemään sohvalla. Itkukohtauksesta toivuttuani olen vain maannut sohvalla ja pyörinyt netissä, telkkari taustalla pauhaten. Eilen vielä haaveilin lähteväni tänään elokuviin, mutta ei siitä tule mitään. Nyt odotan vain pääseväni nukkumaan ja tuskastuttaa kun tiedän, etten kuitenkaan saa unta kuin lääkkeellä, jos silläkään. Mutta onneksi taas yksi päivä on ohi. Pitääkö huomenna jaksaa taas yksi?

Olin päivän töissä ja yritin näyttää normaalilta ihmiseltä työkavereille ja asiakkaille, vaikka oikeasti olen niin helvetin hajalla. Ahdistaa elämän tyhjyys ja merkityksettömyys, se että olen aina yksin eikä mikään muutu koskaan paremmaksi ja tätä paskaa on pakko kestää koko loppuelämä. Töistä tultua olen itkenyt, kuunnellut musiikkia ja miettinyt keinoja millä loppuelämää saa joudutettua. Mietin pitäiskö aloittaa uudestaan lääkitys, mutta tätä samaa se oli silloinkin kun napsin Cipralexia. 

Heräsin, vein koiran. Menin töihin ja tein pitkän ja tuottoisan päivän. Tulin kotiin, söin ihan sikana roskaruokaa ja makasin sohvalla. Laskut on maksamatta vaikka rahaa on, kotini on oksettavassa kunnossa ja niin minäkin. Töistä ja koirasta huolehdin, kaikki itseen liittyvä ei jaksa kiinnostaa. Vakava masennus.

Diagnosoitu keskivaikea viitisen vuotta sitten, sen jälkeen olo mennyt laidasta laitaan, mutta ei ole hoitosuhdetta, joten en tiedä tämänhetkistä "virallista" tilannetta.

Heräsin kahdeksalta ja lähdin töihin, missä en ole saanut mitään aikaiseksi joulukuun jälkeen. Yritin skarpata kuitenkin. Pudotin ruokaa vaatteilleni lounaalla ja meinasin luovuttaa koko päivän suhteen. Pelkään, että vaatteisiini on pinttynyt likaisuuden haju, vaikka ne on pyykätty juuri ja peseydyn joka päivä. Vähän rikkinäisetkin ne ovat, mutta ehjiä ei ole enkä jaksa miettiä, joten näillä mennään.

Illalla olen laittanut ruokaa, ja yritän vähän siivoilla vielä. Puolisoakin pitäisi jotenkin huomioida.

Onneksi kotitöiden suhteen ollaan nyt aika hyvässä jamassa, vaikka työt eivät etene enkä meinaa jaksaa panostaa henkilökohtaiseen hygieniaan, saati ulkonäköön.

Iltavuoro töissä. Olin suunnitellut saavani paljon aikaiseksi päivän aikana ennen töihin menoa, mutta aamulla sängystä nouseminen ahdisti, joten torkutin pari tuntia ja päivä kuluikin taas yöpuvussa läppärin kanssa. Työt alkoi hyvin, ja mieliala nousi, mutta sitten tuli taas lasku, aloin miettiä ihmisiä joiden kanssa olin tekemisissä ja etten koskaan saavuta samaa kuin he. Päässä alkoi taas pyöriä ajatukset, että olen tehnyt vääriä valintoja ja pilannut elämäni ja kaikki on nyt liian myöhäistä. Kotiin tullessa masensi taas sinkkuus, ettei kukaan odota kotona, on pimeää kun tulen, saavuttamaton ihastus (olen ihan ihmeissäni että olen sentään jaksanut ihastua) ja kaikki ne pitkään tekemättömät kotityöt, jotka siis olin eilen suunnitellut saavani tänään tehtyä, mutta en saanut tehtyä. En vaan jaksa. Tämä asunto on kuin sikolätti. :(

Vierailija kirjoitti:

Iltavuoro töissä. Olin suunnitellut saavani paljon aikaiseksi päivän aikana ennen töihin menoa, mutta aamulla sängystä nouseminen ahdisti, joten torkutin pari tuntia ja päivä kuluikin taas yöpuvussa läppärin kanssa. Työt alkoi hyvin, ja mieliala nousi, mutta sitten tuli taas lasku, aloin miettiä ihmisiä joiden kanssa olin tekemisissä ja etten koskaan saavuta samaa kuin he. Päässä alkoi taas pyöriä ajatukset, että olen tehnyt vääriä valintoja ja pilannut elämäni ja kaikki on nyt liian myöhäistä. Kotiin tullessa masensi taas sinkkuus, ettei kukaan odota kotona, on pimeää kun tulen, saavuttamaton ihastus (olen ihan ihmeissäni että olen sentään jaksanut ihastua) ja kaikki ne pitkään tekemättömät kotityöt, jotka siis olin eilen suunnitellut saavani tänään tehtyä, mutta en saanut tehtyä. En vaan jaksa. Tämä asunto on kuin sikolätti. :(

Ja lisäänpä vielä, että olin myös aikonut ruveta syömään paremmin, mutta tänäänkin olen syönyt vaan suklaata, koska en jaksa laittaa ruokaa. Eipä kyllä ole kauheasti nälkäkään. 

Keskivaikea masennus todettu 9v sitten, lisänä adhd ja epävakaa persoonallisuushäiriö, hoitokontaktia ei ole, joten en tiedä nykytilannetta. Ikää 41 , työkyvyttömyyseläkkeellä.

Koska lapset ovat isällään, olisin saanut nukkua pitkään mutta jokin  herätti 6.00 enkä saanut enää unta, juon pikakahvia ja maksoin verkkopankissa pari laskua. Tänään voisi olla suihkupäivä, pää kutisee niin pahoin. 

Join illalla pari olutta ja nukahdin sohvalle, jossain vaiheessa olin sitten herännyt ja  ottanut legginsit, rintsikan sekä villapaidan  pois ja hoiperrellut sänkyyn, tänä aamuna olisi voinut luulla katsovansa kiihkeän seksin merkkejä kun vaatteita noukki lattialta. Minulla ei kuitenkaan ole ollut kiihkeää seksiä aikoihin, ei minkäänlaista seksiä. Käyn usein baareissa mutta olen miehille näkymätön eikä mikään ihme, keski-ikäinen lihava akka.

Eilen meni päivä kuten useimmat päivät nykyään kun olen sairaslomalla, kotona maaten. Nukuin pitkään, heräsin, laitoin ruokaa, join kahvit. Löhöämistä ja nettisurffailua. Illalla kävin lenkillä ja venyttelin.

Vihaan elämääni ja sen näköalattomuutta. Olen 30 ja menettänyt nyt kymmenen vuotta ja kai sen parhaan ajan aikuisiästäni ihan kokonaan. En usko että voisin koskaan saada hyvää elämää. Haluaisin hyvän parisuhteen mutta eipä ole koskaan ollut edes mitään kunnollisia seurustelusuhteita joten aika turha haave tämä. Olen liian kummallinen ja tylsä miehille, siedettävän ulkonäön takia toki muuten seuraa löytyisi mutta rakkautta ei. Kesällä pääsen ehkä opintojen vaatimaan harjoitteluun, kävin haastattelussa sitä varten. Tosin jos en pääse niin se opintohomma taitaa olla sitten siinä, mulla ei ole jaksamista kysellä kovin monesta paikasta kun vastauksia ei tule tai vastauksena on ei-oota. Opiskelu on mun ainoa mahdollisuus saada jotenkin parempi elämä joskus.

Keskivaikea masennus

Heräsin tänään 8, nukuin tosi katkonaisesti mutta ainakaan en nähnyt painajaisia mitä nään melkeen joka yö. Harjasin hampaat ja hiukset, puin vaatteet ja lähdin terapiaan. Oon ollut tänään ihan hyvällä tuulella koska terapia meni hyvin ja sain suun auki siellä. Sitten makasin sohvalla ja kahdelta nousin keittämään kahvit ja söin aamupalaa. Sen jälkeen mulla soi puhelin ja pyydettiin työhaastatteluun ensi viikoksi. Myöhemmin tein toimeentulotukihakemuksen ja tiskasin ja loppupäivän oon maannut läppärin kanssa sohvalla. Kohta varmaan pitää pestä ja rasvata naama kun tuntuu niin likaiselta ja kuivalta. 

Mulla on ollut ihan hyvä viikko, kävin maanantainakin työhaastattelussa. Oon ollut nyt vähän aikaa työttömänä ja samalla olis tosi kiva päästä takaisin työelämään mutta samaan aikaan huolettaa tosi paljon että miten jaksan normaalia arkea. Oon jatkuvasti niin älyttömän väsynyt että en jaksa mitään tehdä ellei oo ihan pakko. Oon yrittänyt kuitenkin nyt pari viikkoa sellaista tavallista arkirytmiä että herään aamulla "normaaliin aikaan" eli 8-10 aikoihin enkä oo valvonut kovin myöhälle yöhön. Avopuoliso tulee muutaman tunnin päästä työreissusta takaisin ja pitäis käydä kaupassa että edes sille olis jotain muuta syötävää eikä pelkkää leipää. Yllättävän lohduttavaa kyllä lukea että muillakin on näin huonot ruokailutottumukset kun hädin tuskin jaksaa sitä leipää tehdä. Tuntuu turhalta ostaa mitään ruokia kun ne kaikki kerkeää aina homehtua kun ei jaksa tehdä mitään eikä oo ruokahaluakaan.

Rasittavaa kun ei oo oikein mitään tunne-elämää vaan kaikki on tämmöstä tyhjää ja tasapaksua ja väsyttää aivan koko ajan niin että hyvä kun jaksaa vessassa käydä. Kauhea syyllisyys kokoajan kun tuntuu että pitäis olla ilosempi mutta sitten jos on hyvällä tuulella niin tulee syyllinen olo siitäkin. 

Kiitos teille, jotka olette jaksaneet kirjoitaa. Olen lukenut koko ketjun yhtä soittoa; tarinanne lohduttavat, tuntuu hyvältä, että olette olemassa, te, joihin voin samaistua. Yritän uskoa, että joskus tämä menee ohi ja parempi tulevaisuus odottaa.

Luulin olevani terve, mutta oonkin vissiin masentunut, koska mun päivät kuulostaa samanlaisilta, kuin tosi monen täällä.

Tänään oli ihan hyvä päivä, eiliseen verrattuna varsinkin jolloin valvoin ja märisin aamu 06., nukuin 08. saakka. Aamulla varasin ajan terapiaan, soitin pomolle märisten että tulin hulluksi enkä pääse töihin kun oon märissy silmät päästäni...

Tänään nukuin 09 saakka muutta makasin sängyssä klo. 13. Siitä suihkuun, hampaat pesemään,meikkaan, ruokaa naamaan ja töihin. 21.00 aikaan kotia, suihkuun ja sänkyyn. Nyt selaan nettiä.

En tee mitään kotitöitä, puoliso hoitaa kaiken ja pesee mun pyykitkin. Hampaat tulee pestyä ja suihkussa käytyä koska työt. Aika heikoilla olisin ellei olisi työtä ja ymmärtäväistä pomoa.

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani terve, mutta oonkin vissiin masentunut, koska mun päivät kuulostaa samanlaisilta, kuin tosi monen täällä.

Niin no masentuneet on ihan normaaleita ihmisiä jotka tekee myös ihan normaaleita asioita. Osa selviää ihan tavallisista arjen askareista ja osa ei. Toiset käy töissä, toiset ei. Ajattelitko että me ollaan kaikki sängyssä makaavia zombeja jatkuvasti? Voinnitkin voi vaihdella päivittäin vaikka kuinka paljon.

up

Nukkunut liian pitkään, selannut netistä muun muassa miten löytää elämänintoa elämään, yrittänyt siistiä mieltä siistimällä kämppää mutta jaksamatta kuitenkaan tehdä sitä kunnolla ja käymällä kuumassa suihkussa, yrittänyt keskittyä opiskeluun ja siihen, että olisi positiivinen muttei onnistunut kovin hyvin. Pitäisi käydä kaupassa muttei huvita mennä ihmisten ilmoille...

Tänään on ollut harvinaisen hyvä päivä. Aamulla heräsin miesystävän kanssa yhtäaikaa, hän oli hyvällä tuulella menossa töihin. Lähdin terapiaan, mutta olin aikaisessa, joten kävin juomassa kahvilassa kupposen kuumaa. Terapiassa en tänään puhunut tällä kertaa mitään musertavaa. Oli oli ok, kun suuntasin siitä vahtimaan kaverin lasta pieneksi hetkeksi. Viikonlopun sukulaisvierailua varten tarvi tuliaisia, joten läksin kaupan kautta kotiin.

Tähän astinen ok fiilis vaihtui pääkipuun ja ahdistukseen. Ihmisiä kaikkialla liikaa ja ahdisti, jos he katsoi mua päin. Kaupassa en osannut päättää mitään ja kävelin ikuisuuden edes takaisin samoja hyllyjä. Hävetti, näytin varmaan myymälävarkaalta kun myyjä tuijotti. Nyt olen kotona, nälkä kurnii, mutten jostain syystä ostanut itselleni ruokaa. Olen niin väsynyt, etten enää jaksa kauppaan, joten toivon että kaapissa on vielä hernekeittopurkkeja tai banaaneja. Tämä päivä vei voimat, vaikka en tehnyt juuri mitään. Luultavasti nukun loppupäivän. Tai haluaisin, mun sänky on täynnä roinaa, jota en jaksa siirtää.

Mun masennus on erittäin paljon paranemaan päin, mutta vielä on matkaa normaaliin.

Heräsin joskus 10 jälkeen. Keitin kahvia. Vastailin työsähköposteihin, aloitin työn, joka on tällä hetkellä yli 12 tuntia myöhässä. 

Keskivaikea masennus, mutta en oikein osaa enää edes sanoa. Teen kotona töitä, lähinnä sängystä käsin. Jos ei olisi paniikkia, että joudun sillan alle tai olisi tosi aggressiivisia projektipäälliköitä, en varmaan tekisi sitäkään vähää, mitä nyt. Onneksi orjapiiskurit pitävät minut ruodussa.

Teen vielä töitä muutaman tunnin, sitten siirryn työasemani oikealle puolelle nukkumaan. Syödä ehkä voisi.

Heräsin klo7.30. kävin jossain vaiheessa vessassa. Ehkä nukuin vähän jossain välissä. Klo 16.00 nousin ja söin yhden leivän ja ajattelin tiskata ja tehdä. ruokaa. Menin vähäksi aikaa sänkyyn ja tässä sitä ollaan.

Mulla on tänään ollut ahdistunut olo, koko päivän sydän hakannut aivan törkeetä tahtia ja kauheen levoton olo. Viime yönä nukuin sohvalla koska ahdisti liikaa mennä sänkyyn joten katsoin nukahtamiseen asti leffoja. Mulla on ollut vähän hankala viikko erinäisistä syistä, mutta toivottavasti tää tästä. Rahat on aivan loppu, tilillä oli aamulla 2e, joten mun piti käydä pankissa tallettamassa kaikki mun pikkuhilut että sain käytyä apteekissa. Yritän tässä nyt keksiä että millä laskut oikeen maksaisi huomenna, mutta täytyy varmaan joltain lainata kun toimeentulotukihakemusta ei oo vielä käsitelty ja työmarkkinatuen saa vasta parin viikon päästä. Ei oo erityisen miellyttävä tilanne. Poikaystävä tulee tänään työreissulta onneksi kotiin ja ahdistuspäissäni olin niin levoton ja piti pysyä toimeliaana etten koko päivää olis ihan lamaantuneena niin ajattelin ilahduttaa poikaystävää ja kävin siivoamassa hänen kämppänsä yllätykseksi. 

Kerroin täällä aikaisemmin käyneeni työhaastattelussa ja sain tällä viikolla tietää tulleeni valituksi joten ehkäpä nää raha-asiat ja elämä alkaa rullaamaan vähän mukavammin kun tulee rutiinit. Jää nähtäväksi sitten se että kestääkö mun pää sitä kuinka hyvin jos alkaa puskea stressiä liikaa. Mutta jee, hyvä minä kun pärjäsin haastatteluissa hyvin ja pääsen vihdoin takas työelämään eikä tarvi stressailla työkkärin ja kelan takia ainakaan. Oon tosi ylpeä itestäni. Oon myös pohtinut tällä viikolla sitä että ehkä mun masennus alkaa antamaan enemmän tilaa mulle kun enää päällimmäinen tunne ei ole se suunnaton toivottomuus vaan on enemmän tasaista ja ihan ok vaikka kaikki onkin tylsää eikä erityistä iloa oikeen tuu mistään. Vuoristorataa siis tällä puolen ruutua ollut koko viikko.