Lue keskustelun säännöt.
Nyt jutellaan 1970-luvusta!
Täällä on liikaa eilen syntyneitä, nyt me neljä-viisikymppiset saamme jutella siitä mitä 70-luvulla oli ihanaa ja kauheaa.
Kommentit (1865)
Tuhkakuppia sanottiin silloin tuhkakupiksi eikä tuhka-astiaksi niinkuin nykyisin netin myyntisuvuilla.
Onneksi näitä ei enää ole oikeastaan missään julkisilla paikoilla, silloinhan näitä oli ravintoloissa pöydillä ja autoissa ja lentokoneiden käsinojissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla juhlittiin tasaluku-syntymäpäiviä vielä innokkaasti. Sekä isälläni että äidilläni, jotka kummatkin oli tavallisia duunareita, kävi 50-vuotisjuhlissa 1977 ja 1978 ainakin:
Työpaikan edustajat, johtajia pari sekä pari virallista työkavereiden edustajaa. Ammattiyhdistyksen edustajat, naapurien viralliset edustajat ja siihen päälle muita työkavereita ja naapureita.
Sukulaisista tuli tietysti lapset ja sisarukset perheineen, muutamia serkkuja ja äidille vielä oma äitinsä.
Vieraskirjassa oli noin 70 nimeä.
Vaaseja, koristelautasia, kukkia kukkia, konjakkia, sherryä.
Kun itse täytin 50, kutsuin lapset ja siskon perheineen ja vanhempani ja kävimme syömässä.
Isäni suuttui niin, ettei tullut synttäreilleni kun en pitänyt kunnon juhlia.
Tällaisia juhlia pidettiin kylillä melkein joka talossa, synttärit tiedettiin tarkkaan. Yksi naapuri ei juhlinut ja hänen naapurinsa teki yllätysvierailun syntymäpäivänä. Ei ollut edes kakkua varannut yllätysvieraille sanottiin jälkikäteen.
Totta. Jostain syystä juhlittiin erityisesti 50- ja 70- vuotispäiviä. Neljäkymppisiä ei juhlittu koskaan, se ei kai ollut vielä riittävän pitkä ikä.
50-vuotispäiville tuli koko kylä, jos asuttiin sellaisessa yhteisössä. Kaikki siis periaatteessa kutsuttiin.
Jos ei halunnut vieraita kestitä, oli lähdettävä muualle ja oltava riittävän kauan jossain poissa. Ei oikein ollut mahdollisuutta olla vain hissukseen.
Yhden ystäväni isä sairastu syöpää ja oli jo huonossa kunnossa, mutta halusi viettää viisikymppisensä. Kaikki tuli häntä onnittelemaan ja hän oli hirveän mielissään, vaikka oli jo huonona. Koko kylä kunta tuli hänen luokseen.
Seuraava päivänä hän kuoli.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla juhlittiin tasaluku-syntymäpäiviä vielä innokkaasti. Sekä isälläni että äidilläni, jotka kummatkin oli tavallisia duunareita, kävi 50-vuotisjuhlissa 1977 ja 1978 ainakin:
Työpaikan edustajat, johtajia pari sekä pari virallista työkavereiden edustajaa. Ammattiyhdistyksen edustajat, naapurien viralliset edustajat ja siihen päälle muita työkavereita ja naapureita.
Sukulaisista tuli tietysti lapset ja sisarukset perheineen, muutamia serkkuja ja äidille vielä oma äitinsä.
Vieraskirjassa oli noin 70 nimeä.
Vaaseja, koristelautasia, kukkia kukkia, konjakkia, sherryä.
Kun itse täytin 50, kutsuin lapset ja siskon perheineen ja vanhempani ja kävimme syömässä.
Isäni suuttui niin, ettei tullut synttäreilleni kun en pitänyt kunnon juhlia.
Tällaisia juhlia pidettiin kylillä melkein joka talossa, synttärit tiedettiin tarkkaan. Yksi naapuri ei juhlinut ja hänen naapurinsa teki yllätysvierailun syntymäpäivänä. Ei ollut edes kakkua varannut yllätysvieraille sanottiin jälkikäteen.
Jep. Molempien vanhempieni 50-vuotispäivät olivat varsinaista hulabaloota juuri mainitsemistasi syistä. Äidin syksyisiä syntymäpäiviä varten jopa tapetoitiin kamari ja olohuone uusiksi kesällä. Jäi näkemättä se uutislähetys, jossa näytettiin Anne Pohtamon saavan Miss Universum -kruununsa, koska tapetointi oli meneillään silloin juuri siinä nurkassa, jossa TV:tä pidettiin ja telkkari nökötti kamarissa, jossa ei ollut antennipistorasiaa. Minä olin sen ikäinen, että olin misseistä innostunut ja pikkuisen otti koppaan, kun kaverit kertoivat nähneensä uutisissa Annen universumkruunu päässään. Vasta syntymäpäivän lähestyessä mentiin Askoon ja hankittiin olohuoneeseen uusi sohvakalusto ja kamariin pöytäryhmä ja kolmiosainen valkoinen kirjahylly. No, vanhempani olivat asuneet talossa 20 vuotta (ja minä kymmenen) eikä sinä aikana suurempia uudistuksia ennen tuota ollut tehtykään.
Isän saamista 50-vuotislahjoista seinälläni nököttää ruorin muotoinen ilmapuntari, joka täyttää ensi kuussa 50 vuotta. Äidin 50-vuotislahjoista käytän edelleenkin silloin tällöin isän äidille ostamaa kolmen akvamariinin kultaista rivisormusta.
Pirjo ja Ritva olivat tuolloin parikymppisten nuorten neitojen nimiä
Vierailija kirjoitti:
Tuhkakuppia sanottiin silloin tuhkakupiksi eikä tuhka-astiaksi niinkuin nykyisin netin myyntisuvuilla.
Muistaakseni jo päiväkodissakin askarreltiin savesta isänpäivälahjaksi tuhkakuppeja ja peruskoulun metallityötunnilla sai pakottaa kuparilevystä joko löylýkauhan tai tuhkakupin.
Yläasteella ne luokan kovikset pitivät statustaan yllä vetämällä salaa röökiä nurkan takana jo seiskalla. Varsinainen yllätys tuli kasarin taitteessa kun pääsin kaupungin parhaisiin kuuluvaan lukioon jossa oli pääosin hyvätuloisten pientaloaluiden jälkikasvua.
Yli puolet näistä "parempien perheiden" pikkusievän keskiluokkaisista tytöistä poltti. Samalla taustalla olevista pojista ei oikein kukaan.
Poikien mielestä tupakointi oli jo tuossa vaiheessa typerää amikseen suuntaavan alemman sosiaaliluokan touhua jossa ei ollut mitään hienoa mutta tyttöjen mielestä aikuisen cool.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pirjo ja Ritva olivat tuolloin parikymppisten nuorten neitojen nimiä
Pirjo (s. 1954) ja Ritva (s. 1953) olivat myös kaksi ns. liftarisurmien kolmesta uhrista vuonna 1971. Kolmas oli Salme (s. 1948).
70 - luvulla autoiltiin ja telttailtiin lähinnä koti-Suomessa, Jotkut kävivät Norjassa ja Ruotsissa. Vain äveriäimmillä oli asuntovaunu
Matkoilta ostettiin eri paikkakuntien viirejä, joilla koristeltiin kotia. Oli myös paikkakuntatarroja joita liimattiin auton takasivuikkunaan merkiksi köyhemmille. Lapin reissulta piti tuoda poronsarvet ja jotain saamelaikrääsää poronluu-pullonavain tai saamenpukuinen nukke tai miniatyyri-vaskooli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ennen 7 oikein, nyt 4 ja varanumero kirjoitti:
- ei n-ö-ö-k-e-reitä
- ei w-ö-k-eja
- ei h-ö-m-ö-ja
jne jne jne jne
Niille harvoille, jotka 70-luvun Suomessa oikeasti kannattivat jotain kommunismia, oli tapana sanoa, että tuossa itänaapurissa on sellainen yhteiskunta johon kaipaat, mikset sitten muuta sinne jos siellä on kerran niin ihanaa. Tähän voi nyt sanoa sen saman.
Ördög kirjoitti:
En muista millä nimellä tätä sarjaa esitettiin Ylellä, oliko kenties "Charles Darwinin matka"? En muista sen sisällöstäkään mitään. Mutta musiikki tarttui mieleen.
Nimi oli pelkkä Darwinin matka. Tullut Suomessa näköjään keväällä 1979.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla ihailtiin työväenluokkaisuutta. Mainontakin oli pitkälti suunnattu duunareille, ihan loogisesti koska he olivat suurin kuluttajaryhmä, raha oli heillä.
Sen ilmapiirin sitä lapsena ja nuorena omaksui, ja sellainen tuntuu kotoisalta, oikealta.
Nykyinen koulutuksen ja keskiluokkaisuuden ihailu ja työväenluokkaisuuden pilkka tuntuu vieraalta.
Kylmältä, elitistiseltä, yhtenäisyyttä rikkovalta. Tämä ei ole minun Suomeni enää.
Nykyään kaikki mainonta ja uutisointi on suunnattu keskiluokalle, vaikka sekin köyhtyy koko ajan.
Keskiluokkainen yksilö joutuu nyky-Suomessa väkisin kuplaan, koko maailma pyörii hänen ympärillään.
Vaakunatarrat, juu, kuten joku aiemmassa viestissä kirjoitti. Niitä ostettiin bensiksiltä silloin ja liimailtiin kaikkialle. Olemme käyneet Hämeenlinnassa! Autoon liimattiin ensin 1-3 suomenlipputarraa, ja sitten vaakunatarroja. Kuhmo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaha meä kirjoitti:
1970-luvun alussa ei ollut vesjohtoa eikä viemäriä taloissa, hyvä jos läävässä, ei ollut telkkaria, kaikilla ei sähköjäkään ei autoa eikä edes traktoria. Telkkari jos kellä olikin siinä oli alkuun vain yksi kanava, radiossa samoin, paremmilla vehkeillä sai sitten lisääkin kuulumaan ja näkymään.
Hevosia oli vielä oikeissa töissä ihan melkoinen määrä. Peruna tehtiin hevosella ja kaivettiin kuokalla - oli siinä hommaa, koulustakin oli viikko "potatikaivulomoa". Ilan tullen poltetiin perunamaalla "kokkova" ja paistettiin tuhkassa perunoita ja lanttuja. Puimakone oli puolen kylän yhteinen, leikkuupuimurit oli ihan alkeellisia rämiä. Sirpillä leikattiin ruista ja melkein viikko siinä toisinaan meni, jos oli suurempi ala, leipä siitä pyrki tulemaan parempaa kuin nyt yleensä on, etenkin jos riihessä puitiin. Toukoviljat seivästettiin ja heinäkin milloin ei sitä luo'olla kuivattu. Seivästäminen on muuten raskasta ja hyvä että siitä on päästy eroon - 1000 seivästä heinää kesässä ja sitten 700-900 seivästä viljaa rupeaa olemaan liikaa työtä aika äkkiä. Talvella metsässä oli myyntipuun kaatamista ja kuorimista sekä halontekoa ja rakennuspuun ottoa, mutta koulu esti tai pelasti enimmiltä metsätöiltä - kummin sen nyt ottaa.
Kylissä oli vielä paljon lapsia ja nuoria ja meininki sen mukaista. Leikkejä ja pelejä oli valtava määrä - puolensataa ei riitä. Iltaisin toisinaan laulettiin porukassa mitä mieleen juolahti ja aika usein pidettiin sen laulun säestyksellä myös tanssit - tanssilavat ja seurantalot kun olivat kaukana ja sinne kallista ja hankalaa. Häät olivat valtavia, vieraita oli monasti 700-1000 henkeä.
1970-luvun puolivälissä kaikki alkoi muuttua, nuoriso muutti kaupunkeihin ammattikouluun yms. Ihmiset vaurastuivat, hommasivat sähköt, telkkarit, autot ja traktorit, vesijohdot, viemärit ja ken vain kykeni hajotti vanhan tupansa ja rakennutti uuden lättätalon. Rantojen omistajat möivät samalla loputkin ylimääräiset rantansa kesämökeiksi. Elämästä tuli enemmän sen kaltaista mitä se nykyäänkin on. Koneistettua, helppoa ja jollain tapaa aina jonkin ruudun hallitsemaa.
Tämä tuntui enemmän 50-luvulta tai jopa 40-luvulta. Ei kai 70-luvulla missään enää sirpillä leikattu viljaa? Vai oletko pohjoisesta?
Meidän kylällä oli ihan ok leikkuupuimuri, ja Massey Ferguson -traktori. Hevosia oli vain hevosmiehillä ja metsätyömiehillä, meidän kylällä yhdellä miehellä oli 70-luvulla enää hevonen töissä. Silloin vielä moottorisahalla puut kaadettiin, ei ollut monitoimikoneita.
Perunannostoloma-nimitys jäi pois 1971, kun siirryttiin 5-päiväiseen kouluviikkoon ja tilalle tuli syysloma.
Minun 70-lukuun kuuluu olennaisesti rock-musiikki ja kappaleiden nauhoittaminen radiosta, ja kaverien laitteista. Halveksittiin humppajengiä, digattiin juurikin Jethro Tullia, Led Zeppeliniä jne.
70-luvulla nuoriso jakaantuikin rasviksiin ja rokkareihin. Itse en teininä noteerannut romanttisessa mielessä muita kuin pitkätukkaisia poikia, lyhyttukkaiset eivät yhtään kiinnostaneet, out of the question. Pitkä tukka pojalla tuohon aikaan oli iso ideologinen signaali. Olin 14 v vuonna 1970.
Olen 70 luvulla syntynyt, toisilla isovanhemmilla oli maatila etelä-Suomessa, toisilla pohjois-suomessa. Jotain tiedän maataloudesta, olen niitä tarinoita kuullut, ja maatilan töitäkin tehnyt.
1970 luvulla ei varmasti sirpillä leikattu ruista tai seipäälle laitettu viikatteella kaadettuja viljoja. Jotain aivan marginaalisia poikkeuksia lukuunottamatta. Leikkuupuimurit tuli jo 50-luvun loppupuoliskolla, siitä eteenpäin viljat korjattiin puimureilla ja kuivattiin "irtotavarana" kuivaamoissa, ei seipäällä kuivaamista, jne.
Ihan höpö väitteitä tuolla kirjoittajalla, mennyt vuosikymmenet sekaisin tai trollaa...
Heilläpäin varmaan sitten 50-luvulla asuttiin savupirteissä ja oltiin pärevalossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70 luvun TV -sarjoja olivat : Cannon, Perhe on pahin, Colditz, Testamentti, Rikas_rakas_köyh.. , Onnen Päivät, Muppet Show, Rintamäkeläiset, Naapurilähiö
Ja Columbo, Poliisipäällikkö McMillan ja vaimo, Kuuden miljoonan dollarin mies, Hotellin herttuattar, Takkuinen tiikeri, Kahden kerroksen väkeä, Rakkaudesta Lydiaan, Herra Reederin tutkimuksia, Kukkakimppu piikkilankaa, Mennään bussilla, Veljekset, Jennie, Lillie Langtry, Hyväkkäät, Täyttä elämää, Rauhanranta 12, Koivuharju, Sämpy, Pieni talo preerialla.
Nuo tulivat mieleen pienellä miettimisellä.
Jeepillä Jäljille, Tenafly, Rekkakuskit, Baretta, Sheriffi McCloud, Näkymätön Mies, Hanski, Bonanza, Ruudinsavua, Man from Shiloh eli Virginialainen, Myrskylinnut, Perhe on Pahin ja Odysseus tulivat mieleen myös.
Portsarit seisoivat myös ruokaravintoloiden ovilla ja kysyivät henkkaritsinne pyrkiviltä nuorilta. Niinpä 70-luvulla eivät juuri lapsiperheet käyneet ravintoloissa syömässä, kun ikäraja sisäänpääsyyn oli vähintään 18. Ensimmäiset hampurilaisravintolat (mm. Wimpy ja Carrols) tulivat 70-luvun puolivälissä ja ne olivat ensimmäisiä paikkoja, joihin lapsetkin pääsivät ja joita voi sanoa "ravintoloiksi". Take awayta ei niistä saanut, vaan burgerit piti syödä siellä. Rosso tuli 70-80-lukujen taitteessa ja se oli ensimmäinen askel ravintolasyömisen vapautumiselle, arkipäiväistymiselle ja se toivotti lapsiperheetkin tervetulleiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autojen rekisterikilpien eka kirjain määräytyi asuinläänin perusteella.
Oulu O
Lappi L
Kuopio K
Keski-Suomi X
Vaasa V ja Y
Pohjois-Karjala S
Uusimaa U
Hesa A ja B
Häme H
Muita en muista
Tuo B rekkarin alkukirjaimena taisi Helsingissä tulla käyttöön vasta 80-luvun puolella, jollen ihan väärin muista. Helsingissä Kivihaassa asunut tätini mies myi 70-luvun lopulla Opel-merkkisen autonsa isälleni (rekkari alkoi A-kirjaimella) ja osti saman tien sedältäni metallivärisen pronssinruskean automaattivaihteisen Taunuksen (rekkari alkoi X-kirjaimella). Toi kylään tullessaan auton Keski-Suomeen ja lähti vaihdokilla myöhemmin takaisin Helsinkiin. Valitteli myöhemmin kuinka törkeätä käytöstä häntä kohtaa osoitetaan liikenteessä; torvet soivat ja keskisormea ja nyrkkiä puidaan. Tädin miehelle oli suhteellisen rouhea "taksimiesmäinen" ajotyyli, josta ei rekkarin alkaessa A-kirjaimella yleensä palautetta tullut, mutta kun samalla tyylillä ajoikin X-kilvilla varustettu oletettu maalainen, alkoi stadilaisilla käämit lämpiämään. Ennenkuulumatonta, että joku lande ajaa yhtä röyhkeästi kuin mekin.
Tämä oli se Roope Karhu -sarjan tunnusmusiikki.
Vierailija kirjoitti:
70-luvun puolivälissä syntynyt ja tuo Merilinja jotenkin soittaa kelloja, tunnusmusiikki jollain lailla mieleenpainuva:
Tunnusmusiikkihan on Hatsaturjanin baletista Spartacus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autojen rekisterikilpien eka kirjain määräytyi asuinläänin perusteella.
Oulu O
Lappi L
Kuopio K
Keski-Suomi X
Vaasa V ja Y
Pohjois-Karjala S
Uusimaa U
Hesa A ja B
Häme H
Muita en muista
Lisäksi ainakin T = Turun ja Porin lääni, M = Mikkelin lääni.
Kirjaimista pystyi päättelemään myös suurinpiirtein auton vuosimallin kun ne etenivät aakkosjärjestyksessä. Tosin joitain ihmeellisiä poikkeuksiakin on tullut tästä vastaan.
Sitten 1990 rekisteritunnukset muuttui sattumanvaraisiksi, eikä pystynyt päättelemään rekisteröintilääniä eikä vuosimallia.
1973 mustat rekisterikilvet muuttuivat valkoisiksi, jonkun aikaa siitä suurinpiirtein tiesi iän.
ennen elettiin, nyt vain ollaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tupakoitiin joka paikassa, kotona ja konttorissa, olipa läsnä lapsia tai ei. Tehtaat puskivat savunsa taivaalle ilman mitään suodattimia. Autoissa ei mitään katalysaattoreita. Ja peseydyttiin vain saunassa kerran viikossa.
Hajumaailma oli varmaan aikamoinen nykyaikaan nähden. Tosin ei sitä itse huomannut.
Suomennos: vapaus tupakoida, ei rajoitettu ja kielletty kaikkea, eikä tarvinnut stressata, sai elää.
Tehtaat tekivät valtavia voittoja ja töitä riitti ihan kaikille ja sellaisilla arvoilla, että se kelpasi jopa valkoislle ihmisille.
Autoissa ei ollut vikavaloja koodeja keksittykään ja kaiken pystyi helposti ja mekaanisesti korjaamaan jopa itse, vaikka ei olisi autonkorjaaja ollutkaan ja jos ei omat taidot riittänyt, niin aina löytyi joku naapuri tai sukulainen joka osasi ja näin ollen myös ihanilla harrasteautoilla pysyti ajelemaan ja nauttimaan vapaasta ihmiselosta, "luu ulkona" ajellen.
No, meillä kyllä käytiin kerrostalossa suihkussa joka päivä 70-luvulla, ihan kuten nykyäänkin, että tätä on turha suomentaa, tästä jäi vain mieleen se, ettei tarvinnut ajatella mitään veden tai lämmön määrää ja siinä oli taas yksi stressattava asia vähemmän.
'Suomennos: vapaus tupakoida, ei rajoitettu ja kielletty kaikkea, eikä tarvinnut stressata, sai elää.'
Päinvastoin, kuoltiin keuhkosyöpään ja jo 50:senä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mittarinlukijat oli kotikunnassani 70-luvun ilmiö. Sekä sähkö- että vesilaitos oli täysin kunnan omistamia, mutta niiden mittareita ei sama työntekijä voinut tarkistaa. Kummallakin laitoksella oli mittarinlukija, lähellä eläke-ikää oleva mies, joka kävellen kiersi omakotialueita. Alueilla oli jo jonkin verran eläkeläisiä, mutta vielä kotiäitejäkin, joten lähes aina joku oli kotona, koululaisetkin kahden jälkeen.
Ainakin eläkeläiset tyrkytti mittarinlukijalle kahvia, sehän kelpasi. Isäni tarjosi tupakan ja yhdessä polttelivat ja muistelivat menneitä.
Luokkakaverini oli 1970 kesätöissä sähkölaitoksella, myös mittarinluvussa. Hän lumpusteli hissukseen ja vei perjantaina mittarin lukemat konttorille. Kylläpä sinä olet ollut ahkera, ei nuo meidän vakituiset näin paljoa pysty lukemaan.
80-luvulla laitokset lähetti kirjeen, jossa oli palautuskortti johon asiakas merkkasi lukemat, etäluettavat mittarit tulivat vasta kun olimme myyneet talon.
Kyllä näin saatiin työllisyyttä hoidettua, jos joku pitäjässä oli sama systeemi.
Tuosta tuli mieleen se huumori, jota silloin viljeltiin ja ei nykyihmiselle enää ehkä valkene:
Kun äidit oli vielä kotiäitejä ja siis päivisin kotona, niin sitten kun syntyi lapsia, niin ensimmäisen isä oli sähkömittarinlukija ja toisen se vesimittarinlukija.
Kolmas oli sitten jo tehty TV-lupatarkastajalle.
Ja neljännen isä oli Pohjanmaan kiertävä huonekalukauppias.
Kaipa nyt kaikki muistaa 'Postimies soittaa aina kahdesti' ? Jack Nicholson?
Joo, ja keuhko-, kurkku- ja suusyöpiä oli tolkuttomat määrät.
On se kumma, kun yhden ihmisen vapaus on tärkeämpää kuin toisen ihmisen terveys. Mutta itsekkyys se on se Maan Tapa, yhä edelleen.
Tekopyhiä natisijoita. Hyi olkoon.