Lue keskustelun säännöt.
Nyt jutellaan 1970-luvusta!
Täällä on liikaa eilen syntyneitä, nyt me neljä-viisikymppiset saamme jutella siitä mitä 70-luvulla oli ihanaa ja kauheaa.
Kommentit (1865)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalinta oli NL:n pelko, telkassa 1 tai korkeintaan 2
Neuvostoliiton pelko???
70-luvun kekkoslandiassahan oli varmasti vakaimmat idänsuhteet mitä milloinkaan. Itselläni ei kyllä ollut minkäänlaista pelkoa mihinkään suuntaan, vaan koin 70-luvun erittäin miellyttävänä aikana elää lapsuuteni ja nuoruuteni. Kaikella tapaa elämäni onnellisinta aikaa.
Mitä tv-kanviin tulee, niin juu kyllä oli vain kaksi kanavaa ja molemmilla vain muutama tunti lähetystä päivässä, mutta ei mitään realitypaskaa, eikä jatkuvia uusintojenuusintojen uusintoja. Katselin televisiota paljon enemmän 70-luvulla kuin tänä päivänä. Tai no enhän minä tänä päivänä katsele televisiota enää juuri ollenkaan, kun tarvitsemani ohjelmat näen Areenasta silloin kun itselleni sopii. Kaupallisia hömppäkanavia en katsele laisinkaan, koska realitypaska, hömppäsarjat ja tuhanteen kertaan uusitut Uunot ei kiinnosta pätkääkään.
Kyllä Suomessa enimmäkseen vain poliitikot kumarsivat itään ja monet vain "muodon vuoksi". Se oli reaalipolitiikkaa, jolla luotiin Suomeen turvallisuutta ja saatiin rahaa. Vain harva tosissaan uskoi siihen. No ehkä taistolaiset... ja ne poliitikot, jotka hakivat potkua uralleen (vähän kuten Erdogan ja Orban nyt.)
Tavallinen kansa tiesi mitä NL:ssa tapahtui. Monet suomalaiset bisnes-tyypithan myös matkustivat sinne koska oli YYA. Vanhempi sukupolvi, jotka olivat kokeneet sodan, eivät NL:ää ihannoineet vaan puhuivat suoraan ry**istä. Mun mummo varoitteli aina ja muisteli kuinka juuri ennen NL:n hyökkäystä taivas muutui idässä verenpunaiseksi.
Mun enon tehtaalle tuotiin rajan takaa jotain raaka-aineita rekalla, eli sama kuski aina tuli rekalla. Eno rupesi sitten sanakirjan kanssa juttelemaan sille rekkakuskille. Kuski oli tosi peloissaan, mutta halusi selvästi kertoa elämästään. Eno myös antoi miehelle jotain kahvia, shampoota, juustoa, yms. Mutta sen jälkeen eno ei koskaan enää nähnyt sitä kuskia, se oli varmaan saatu kiinni ja pistetty gulagiin...
Mun isä taas matkusteli myöhemmin työasioissa Neukkuihin. Hän aina kertoi ettei siellä ollut mitään kulutustavaraa ostettavaksi. Syödä ja juoda sen sijaan sai halvalla. He aina veivät salaa sinne kaikenlaista länsikamaa, kuten sukkahousuja, farkkuja, saippuaa, ynnä muuta. Rupliahan ei voinut maasta viedä, joten he saivat maksuksi tavaraa. Venäjän armeijasta vohkittua kamaa, jotain perintöhopeita, samovaareja, sun muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virsiä laulettiin koulussa. Jatkuvasti, muistelisin.
Meillä ainakin laulettiin. Totuuden henki, johda sinä meitä.
Opettaja oli lihavahko vanhempi rouva, joka soitti sellaisia poljettavia urkuja, mikähän sen soittimen nimi edes oli? Jaloilla poljettiin palkeita samalla kun soitettiin käsillä. Rouvan iso takamus velloi puolelta toiselta polkemisen tahdissa, näky oli aika vangitseva.
Lapsille/nuorille jää just väärät asiat mieleen! :) Mites se juutalaisten erämaavaellus?
Se soitin, jota opettajat soitti istuen ja polkimia jaloilla painellen oli harmoni.
Sellainen oli lähes jokaisessa
alakoululuokassa varmaan vielä 70-luvullakin.
Voi mitä muistoja herätti. Itse asiassa hyvin kaihoisia muistoja. Minun muistot siitä vain ovat 50-60 -luvulta. 70-luvulla kävin kauppaopistoa. Opeteltiin kirjanpitoa ja alkeellista ATK-ta. Tulostettiin reikänauhoja.
Mutta kivaa oli. Paksupohjaiset kengät, leveät lahkeet ja tiukat yläosat, pojilla kukkapaitoja. Opettajat oli melkein yhtä nuoria kuin me oppilaatkin.
Juice lauloi Einarin polkupyörästä ja Marilynistä. Badding ja ABBA, Rubettes, Donny Osmond....
Ja nuoruus jatkui vielä 80-luvullakin, joka oli jos mahdollista vieläkin parempaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikko on kuin toteltava määräys tai komento tai muuten tulee remmillä selkään niinkuin 70-luvulla.
Mikään ei ollut 70-luvulla kuumottavampaa kuin se, että oli tehnyt pahaa ja pelännyt jääkö kiinni, ja isä sanoi sanat "tuuppa tänne vähän juttelemaan". Koska oli merkittävä todennäköisyys, että se juttelu päättyisi juuri sanoihin "haepa remmi".
Tai äiti sanoo hyvin uhkaavasti että odotahan kunhan isä tulee kotiin...
Vierailija kirjoitti:
Siihenhän ne korkeat liikennekuolleisuusluvut perustuu: turvavyön puutteeseen. Monet ei niistä pitäneet, kun ne tuli autoihin.
Turvavyöt oli pakko asentaa uusiin autoihin etupenkille 1971 eikä niitäkään ollut pakko käyttää kuin vasta 1975.
Halvat kiinteät (ei rulla) vyöt olivat aivan käyttökelvottomia. Monessa autossa et yltänyt edes kojelautaan asennetun radion nuppeihin avaamatta vyötä ajon aikana.
Takapenkeille jossa lapset matkustivat ei turvavyöpakkoa tullut kuin vasta 1987 ja sekin tietty vain niihin autoihin joissa edes oli turvavyöt.
Kun muistaa rippikouluikää lähentelevän autokannan keski-iän niin harva yli 40-vuotias on käyttänyt turvavöitä autossa ennen kuin vasta aikuisena. Hyvin vaan selvittiin hengissä.
No niin, ne selvisivät jotka jäivät henkiin...
Olin vielä lapsi 70-luvulla. Äitini oli konttoristi. Se tarkoitti korkeita korkokenkiä konttorissa ja minihameita. Muhkea, voimakkaasti vaalennettu tukka. Eihän sellainen huoleton ollut, vaati papiljotteja ja tupeerausta. Hän veti joka aamu mustalla kajalilla viivat silmiin ja runsas kerros kakkumaskaraa ripsiin. Joskus sinistä luomiväriä. Konttorissa oli töissä muitakin ja lähes kaikilla oli samanlainen hiustyyli, mutta kengänkorkojen korkeus kyllä vaihteli. Siihen aikaan konttorissa oli vielä naisilla oltava hame. Kauhean vanhanaikaista, koska monet naiset käytti housuja vapaa-ajalla.
Isällä oli beigejä suoria housuja ja olisiko ollut jossain vaiheessa vihreät samettihousut. Farkkuja hän ei voinut sietää. Kauluspaitoja käytti, vaikkei ollut mitenkään korkeassa asemassa. Korkeassa asemassa olevan erotti siihen aikaan siitä, että kauluspaita oli napitettu ylös asti ja usein oli solmio. Duunarit ei solmiota käyttäneet. Talvella kauluspaidan päällä villapaita, yleensä kuviollinen. Kevätsäällä neuleliivi tiukkaa mallia, siis tosi tiukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virsiä laulettiin koulussa. Jatkuvasti, muistelisin.
Meillä ainakin laulettiin. Totuuden henki, johda sinä meitä.
Opettaja oli lihavahko vanhempi rouva, joka soitti sellaisia poljettavia urkuja, mikähän sen soittimen nimi edes oli? Jaloilla poljettiin palkeita samalla kun soitettiin käsillä. Rouvan iso takamus velloi puolelta toiselta polkemisen tahdissa, näky oli aika vangitseva.
Lapsille/nuorille jää just väärät asiat mieleen! :) Mites se juutalaisten erämaavaellus?
Se soitin, jota opettajat soitti istuen ja polkimia jaloilla painellen oli harmoni.
Sellainen oli lähes jokaisessa
alakoululuokassa varmaan vielä 70-luvullakin.
Voi mitä muistoja herätti. Itse asiassa hyvin kaihoisia muistoja. Minun muistot siitä vain ovat 50-60 -luvulta. 70-luvulla kävin kauppaopistoa. Opeteltiin kirjanpitoa ja alkeellista ATK-ta. Tulostettiin reikänauhoja.
Mutta kivaa oli. Paksupohjaiset kengät, leveät lahkeet ja tiukat yläosat, pojilla kukkapaitoja. Opettajat oli melkein yhtä nuoria kuin me oppilaatkin.
Juice lauloi Einarin polkupyörästä ja Marilynistä. Badding ja ABBA, Rubettes, Donny Osmond....
Ja nuoruus jatkui vielä 80-luvullakin, joka oli jos mahdollista vieläkin parempaa aikaa.Harmoni oli vielä 80-luvullakin ala-asteella muistaakseni ainakin musiikkiluokassa.
Englannintunnilla 3.luokalta alkaen ala-asteella oli semmoinen kelanauhuri jolta muistaakseni kuunneltiin sanojen ääntämistä. Yläasteella sitten kielistudiossa c-kasetteja käytössä ja nauhurit sekä kuulokkeet jokaisella. Kutjakkeet tietysti kuuntelivat vaan rokkia omilta kaseteiltaan :P
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistaa rippikouluikää lähentelevän autokannan keski-iän niin harva yli 40-vuotias on käyttänyt turvavöitä autossa ennen kuin vasta aikuisena. Hyvin vaan selvittiin hengissä.
Vain ne ovat kertomassa selvinneensä hengissä, jotka selvisivät hengissä.
Omassa lapsuudessani esim. kesälomamatkat olivat suureksi osaksi kärsimätöntä kiemurtelua ja kiipeilyä paljain jaloin Ladan turvavyöttömällä takapenkillä. Selvisin hengissä, mutta ajatus että omat lapset altistaisi millekään vastaavalle ei ole oikein tästä maailmasta.
Jos ei kuollut onnettomuudessa kun ei ollut turvavöitä, niin sitten sai vähintään keuhkosyövän kun aikuiset polttivat autossa tupakkaa ja ikkunoita ei saanut avata.
Oltiin maalle -menossa kerran ja mun täti kärytti koko matkan autossa., Olin jotain 11-vuotias ja muutenkin sain autossa matkapahoinvointia. No, niinhän siinä kävi että oksensin sinne autoon. Faija sai totaalisen raivarin ja heitti mut ulos sinne tien poskeen jalkapatikkaan. Siitä oli jotain 50 kilsaa meidän maalle. No kirosin faijan epäreiluutta ja lähdin kävelemään. Ehkä jonkin puolituntia ehdin dallata kun äiti oli itkemällä pakottanut faijan palaamaan ja hakemaan mut,
Ei se lasten elämä aina kovin auvoista ollut siihen aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nemma kirjoitti:
Nikulan tv oli hyvä. Kasperi ja Eulaalia Kenkkunen. Trai Trai trallallaa....
Hitsi mä muistan tän!!!😜 Mutta se oli Niksula. Olin pieni ja pelkäsin sitä noitaa.
Vierailija kirjoitti:
Veteraaniliitot kukoisti silloin ihan täysillä, niitä ei tuommoiset hetkauttaneet ja valtio arvosti veteraaneja niin kuin aina. Mun isä kävi säännöllisesti veteraanijuhlissa ja kokouksissa ja kotipaikkakunnalleni rakennettiin veteraanitalokin. Sotaveteraani kuoro kävi laulamassa isälle, kun hän täytti 50 vuotta.
Niin. Vuonna 1970 Suomen sotaveteraaniliitossa oli yli 100 000 jäsentä. Pääministeri (Ahti Karjalainen), ulkoministeri (Väinö Leskinen), Suomen Pankin pääjohtaja (Mauno Koivisto), SAK:n johtaja (Niilo Hämäläinen) sekä EK:n edeltäjän STK:n johtaja (Päiviö Hetemäki) olivat kaikki veteraaneja. Eduskunnan veteraanikerhoon kuului 70 kansanedustajaa kahdestasadasta. Itse Kekkonen avasi tervehdyksellään veteraanien keräykset ja lahjoitti niihin itse rahaa näyttääkseen kansalaisille hyvää esimerkkiä. Kansa taisteli, miehet kertovat -lehteä myytiin joka lehtipisteessä.
Ja todellakin, veteraaneissa oli edustettuna kaikkia mahdollisia yhteiskunnallisia mielipiteitä, samalla tavalla kuin kansassa yleisemminkin. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja (1966–82) Aarne Saarinen ja SKDL:n, kommunistien vaalijärjestön, puheenjohtaja (1967–79) Ele Alenius olivat hekin molemmat veteraaneja.
Kaikkein hullunkurisin väärinkäsitys, joka sekin on ehtinyt esiintyä ketjussa, on se, että ne moneen kertaan vatvotut taistolaiset olisivat olleet jotenkin sotaveteraanivastaisia. Eivät olleet – ainoa ero muihin oli, että heillä oli oma nurinkurinen syynsä olla olematta. Taistolaisethan noudattivat kaikessa orjallisesti Neuvostoliiton virallista näkemystä. Ja tästä asiasta se näkemyshän oli Gorbatšovia edeltäneenä aikana se, että suomalaiset sotilaat olivat viattomia uhreja, jotka heidän Saksaan kiinnittyneet johtajansa olivat pakottaneet sotaan vastoin heidän omaa tahtoaan. Sotaan katsottiin tämän mukaisesti syyllisiksi ne harvat valtiojohdon edustajat, Risto Ryti ja muut, jotka oli tuomittu sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vuonna 1946. Eikä Suomen kansaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että, me muutettiin ihan uuteen kerrostaloon, kun olin 5 v. Se oli vuosi 1977. Meillä oli vain 2 makuuhuonetta, ja minä pääsin siskoni kanssa siihen oranssiin. Siellä oli yksi seinä oranssi ja kaapiston ovet oranssit, ikkunanpuitteet sinapinkeltaiset. Äiti ompeli verhot, joissa oli valtavat isoja oransseja kukkia vihreän heinän joukossa. Äidin ja isän makuuhuoneessa oli kirkkaankeltaiset kaapistot ja yksi seinä tummemman keltainen. Ja kuinkas muutenkaan kuin kirkkaankeltaiset verhot.
Välillä meillä asui myös vanha mummi, joka oli äitini mummi. Hän asui maalla vanhassa rintamamiestalossa noin huhtikuusta lokakuulle, mutta lumiseksi ajaksi muutti meille kerrostaloon useampana talvena. Ei jaksanut enää tehdä lumitöitä eikä lämmittää taloa talvella puilla. Siellä maalla oli vain pihasauna, ei suihkua sisällä. Hänellä oli oma laverisänky meidän olohuoneessa ja se jäi mieleen, että joka muuton yhteydessä raahattiin kauhea määrä kasveja mukana. Oli jukkapalmua ja atsaleaa ja pahanhajuisia pelargonioita. Vanha mummi nukkui lähestulkoon aina pitkiä päiväunia, jolloin piti olla hiljaa. V. -81 tai -82 talvella tulin koulusta kotiin ja meillä oli 3 poliisia sisällä ja kauhea kuulustelu käynnissä. Vanha mummi oli kai kaatunut kylpyhuoneessa, lyönyt päänsä ja kuollut soittaessaan äidilleni töihin (lankapuhelimesta). Eteisessä oli verta kauheasti. Se oli sitä aikaa, kun kuulusteltiin kaikkia kovasti, vaikka mikä tapaturma olisi ollut. Ei ollut poliisille vielä opetettu vuorovaikutustaitoja.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kylppärissä vihreä muovimatto, vihreä lasikuituamme ja vihertävä kyllästetty paneeli.
Pönttökin tais olla mintunvihreä.Miranolilla vihreäksi maalatut lastulevyovet mut messinkiset design- kahvat.
Hyisss...
Olen synt -71. Muistan kyllä aika paljon. Ai niin Noppa!
Mulle tulikin elävästi meidän kylppäri 70-luvulta. Oli tietysti se Högforsin kylpyamme, jossa oli sellainen raidallinen ulkoreuna, joka peitti taakseen patterin. Itse asiassa asuttiin silloin Karkkilassa ja mun isä oli töissä Högforsin valimolla.
Ehdoton muotivillitys tuolloin oli sellaiset kalatarrat joita liimattiin kylppärin kaakeleihin. Meilläkin oli niitä. Keittiön kaakeleihin tai jääkaappiin liimattiin sellaisia kukkatarroja.
Pesualtaalla oli koulusta saatu hammasmuki, jossa luki jotain tyyliin "Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai että, me muutettiin ihan uuteen kerrostaloon, kun olin 5 v. Se oli vuosi 1977. Meillä oli vain 2 makuuhuonetta, ja minä pääsin siskoni kanssa siihen oranssiin. Siellä oli yksi seinä oranssi ja kaapiston ovet oranssit, ikkunanpuitteet sinapinkeltaiset. Äiti ompeli verhot, joissa oli valtavat isoja oransseja kukkia vihreän heinän joukossa. Äidin ja isän makuuhuoneessa oli kirkkaankeltaiset kaapistot ja yksi seinä tummemman keltainen. Ja kuinkas muutenkaan kuin kirkkaankeltaiset verhot.
Välillä meillä asui myös vanha mummi, joka oli äitini mummi. Hän asui maalla vanhassa rintamamiestalossa noin huhtikuusta lokakuulle, mutta lumiseksi ajaksi muutti meille kerrostaloon useampana talvena. Ei jaksanut enää tehdä lumitöitä eikä lämmittää taloa talvella puilla. Siellä maalla oli vain pihasauna, ei suihkua sisällä. Hänellä oli oma laverisänky meidän olohuoneessa ja se jäi mieleen, että joka muuton yhteydessä raahattiin kauhea määrä kasveja mukana. Oli jukkapalmua ja atsaleaa ja pahanhajuisia pelargonioita. Vanha mummi nukkui lähestulkoon aina pitkiä päiväunia, jolloin piti olla hiljaa. V. -81 tai -82 talvella tulin koulusta kotiin ja meillä oli 3 poliisia sisällä ja kauhea kuulustelu käynnissä. Vanha mummi oli kai kaatunut kylpyhuoneessa, lyönyt päänsä ja kuollut soittaessaan äidilleni töihin (lankapuhelimesta). Eteisessä oli verta kauheasti. Se oli sitä aikaa, kun kuulusteltiin kaikkia kovasti, vaikka mikä tapaturma olisi ollut. Ei ollut poliisille vielä opetettu vuorovaikutustaitoja.
Huh, melko jäätävä muisto.
Mekin muutettiin 1978 uuteen kerrostaloon, en ollut vielä neljää vuotta täyttänyt. Siinä talossa oli vaaleanruskeat muovilattiat, ruskeat ikkunanpuitteet, keittiökalusteet semmoiset räikeän keltaiset, seinät taisi enimmäkseen olla valkoisia. Muistan kokeilleeni ulkoreinäelementtien välisiä saumoja sormin, kun ne olivat ainakin silloin uutena hyvin pehmeitä, liekö kovettuneet vuosikymmenten aikana, en tiedä. Asuttiin nelisen vuotta siinä ja muutettiin sitten omakotitaloon.
Kerrostalon pihassa kävi jopa kauppa-auto ennenkuin miltei vastapäätä kadun toiselle puolelle tuli lähikauppa, taisi olla 80-luvun puolta jo se kaupan tulo. 1981 syksyllä menin ekaluokalle ja 1982 siis muutettiin ok-taloon.
Pääsin intistä toukokuussa 1972. Kävin kesäyliopistossa viiden viikon Pascal-ohjelmointikurssin. Sen jälkeen mietin loppukesäksi työpaikkaa. Soitin heinäkuussa työkkäriin, joo on teidän pitäjässä neljä työpaikkaa heti auki, ilmoitin että käyn huomenna huonekalutehtaassa, kävin ja aloin pakkaamaan huonekaluja. Rauhallista ja kohtuupalkkaista hommaa. Töitä sai tuohon aikaan juuri noin helpolla.
Syksyn aikana laitoin hakemuksia muutamaan operaattori-työpaikkaan, joulukuussa minut otettiin pankkiin töihin ja aloitin tammikuussa 1973 työt, ilman mitään muuta koulutusta kuin yo. 42 vuotta niissä atk-hommissa meni, ei mitään muodollista koulutusta, työn aikana kursseja ja niillä pärjäsi.
Nyt ei varmaan pääsisi edes jälkikäsittelyä vastaavaan työhön ilman jotain tutkintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaha meä kirjoitti:
1970-luvun alussa ei ollut vesjohtoa eikä viemäriä taloissa, hyvä jos läävässä, ei ollut telkkaria, kaikilla ei sähköjäkään ei autoa eikä edes traktoria. Telkkari jos kellä olikin siinä oli alkuun vain yksi kanava, radiossa samoin, paremmilla vehkeillä sai sitten lisääkin kuulumaan ja näkymään.
Hevosia oli vielä oikeissa töissä ihan melkoinen määrä. Peruna tehtiin hevosella ja kaivettiin kuokalla - oli siinä hommaa, koulustakin oli viikko "potatikaivulomoa". Ilan tullen poltetiin perunamaalla "kokkova" ja paistettiin tuhkassa perunoita ja lanttuja. Puimakone oli puolen kylän yhteinen, leikkuupuimurit oli ihan alkeellisia rämiä. Sirpillä leikattiin ruista ja melkein viikko siinä toisinaan meni, jos oli suurempi ala, leipä siitä pyrki tulemaan parempaa kuin nyt yleensä on, etenkin jos riihessä puitiin. Toukoviljat seivästettiin ja heinäkin milloin ei sitä luo'olla kuivattu. Seivästäminen on muuten raskasta ja hyvä että siitä on päästy eroon - 1000 seivästä heinää kesässä ja sitten 700-900 seivästä viljaa rupeaa olemaan liikaa työtä aika äkkiä. Talvella metsässä oli myyntipuun kaatamista ja kuorimista sekä halontekoa ja rakennuspuun ottoa, mutta koulu esti tai pelasti enimmiltä metsätöiltä - kummin sen nyt ottaa.
Kylissä oli vielä paljon lapsia ja nuoria ja meininki sen mukaista. Leikkejä ja pelejä oli valtava määrä - puolensataa ei riitä. Iltaisin toisinaan laulettiin porukassa mitä mieleen juolahti ja aika usein pidettiin sen laulun säestyksellä myös tanssit - tanssilavat ja seurantalot kun olivat kaukana ja sinne kallista ja hankalaa. Häät olivat valtavia, vieraita oli monasti 700-1000 henkeä.
1970-luvun puolivälissä kaikki alkoi muuttua, nuoriso muutti kaupunkeihin ammattikouluun yms. Ihmiset vaurastuivat, hommasivat sähköt, telkkarit, autot ja traktorit, vesijohdot, viemärit ja ken vain kykeni hajotti vanhan tupansa ja rakennutti uuden lättätalon. Rantojen omistajat möivät samalla loputkin ylimääräiset rantansa kesämökeiksi. Elämästä tuli enemmän sen kaltaista mitä se nykyäänkin on. Koneistettua, helppoa ja jollain tapaa aina jonkin ruudun hallitsemaa.
Tämä tuntui enemmän 50-luvulta tai jopa 40-luvulta. Ei kai 70-luvulla missään enää sirpillä leikattu viljaa? Vai oletko pohjoisesta?
Meidän kylällä oli ihan ok leikkuupuimuri, ja Massey Ferguson -traktori. Hevosia oli vain hevosmiehillä ja metsätyömiehillä, meidän kylällä yhdellä miehellä oli 70-luvulla enää hevonen töissä. Silloin vielä moottorisahalla puut kaadettiin, ei ollut monitoimikoneita.
Perunannostoloma-nimitys jäi pois 1971, kun siirryttiin 5-päiväiseen kouluviikkoon ja tilalle tuli syysloma.
Minun 70-lukuun kuuluu olennaisesti rock-musiikki ja kappaleiden nauhoittaminen radiosta, ja kaverien laitteista. Halveksittiin humppajengiä, digattiin juurikin Jethro Tullia, Led Zeppeliniä jne.
70-luvulla nuoriso jakaantuikin rasviksiin ja rokkareihin. Itse en teininä noteerannut romanttisessa mielessä muita kuin pitkätukkaisia poikia, lyhyttukkaiset eivät yhtään kiinnostaneet, out of the question. Pitkä tukka pojalla tuohon aikaan oli iso ideologinen signaali. Olin 14 v vuonna 1970.
Ei ruis kasva pohjoisessa, eikä sielläkään viikatteella heinää niitetty edes 1960-luvulla kuin joissakin erikoisissa paikoissa. Heinää kyllä seivästettiin vielä 1980-luvulla. Metsätöissä kuljettiin useammalla linja-autolla varsinkin alkukesästä, kun oli kylvö- ja istutustöitä. Ne olivat rahakkaita hommia reippaille koululaisille. Ne sen hoitoalueen työntekijät taitavat sopia yhteen henkilöautoon.
Kyllä mun faija on niittänyt vielä 1960-luvulla Helsingissä heinää sillä suomalaisenmallisella pitkällä sirpillä, jossa on se pieni poikkipuu varressa otetta varten.
Heinäseipäitäkin olen nähnyt vielä Pohjois-Karjalassa 1990-luvun lopulla. Länsi-Suomessa toki silloinkin pelloilla oli enää niitä valkoisia rullia.
Syyslomaa oli vain maaseudulla. Mun koko kouluaikana ei sellaisista ollut tietoakaan Helsingissä. Sehän palasi sitten vsata peruskoulussa.
Ainoat lomat koulussa oli joululoma, hiihtoloma ja pääsiäsienä muutama päivä. Kesäloma oli toki pitkä, eli vasta syyskuussa alkoi koulut silloin. Mutta kansakoulua käytiin mun aikana myös lauantaisin.
"mun faija on niittänyt vielä 1960-luvulla Helsingissä heinää sillä suomalaisenmallisella pitkällä sirpillä... "
Niin, se on siis viikate.
Viikate on se "isompi" vehje jossa on varressa pieni kahva/poikkipuu, se on kahden käden työkalu. Sirppi on yhden käden työkalu. Sirpillä ei leikattu heinää.
Kyllä jo 50-luvulla heinät kaadettiin enimmäkseen niittokoneilla, hevosen tai traktorin vetämillä. Peltosarkojen päitä, ojien reunoja saatettiin hyvinkin niittää käsin viikatteella kun koneella mahtui huonommin. Ehkä isäsi on tuollaisessa yhteydessä heinää viikatteella niittänyt 60-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkko ja kommunismi saneli tahdin !
Ei kirkko, vaan tulenpunainen Repo-radio, ja sosialismi Lenineineen ja Stalineineen. Vasemmisto ilmiantoi toisinajattelijoita. Ja vasemmisto ivasi sotaveteraaneja sotahulluiksi.
Saat ajatella miten tahdot, mutta ei Suomessa mitään ilmiantosysteemiä ollut, sitä meillä on ollut viimeksi ehkä sisällissodan aikoihin.
Ja sotaveteraanien ivaaminenkin oli loppujen lopuksi hyvin pientä, se vain
oli yksi vasemmistonuorten keksimä aihe omalle liikkeelle en tehokeinoksi. Kovin pitkälle siinä ei kumminkaan menty, aika pintaraapaisuja ne oli
Veteraaniliitot kukoisti silloin ihan täysillä, niitä ei tuommoiset hetkauttaneet ja valtio arvosti veteraaneja niin kuin aina. Mun isä kävi säännöllisesti veteraanijuhlissa ja kokouksissa ja kotipaikkakunnalleni rakennettiin veteraanitalokin. Sotaveteraani kuoro kävi laulamassa isälle, kun hän täytti 50 vuotta.
Minusta tuota vasemmistoradikalismia korostetaan nykyään ihan liikaa, ei se ainakaan minun elämänpiirissä näkynyt millään lailla. Ja taistolaisuus oli pienen porukan juttu, enimmäkseen se oli suun pieksämistä ja sen ohella taistelulauluja. Antoihan se joillekin sitä elämän sisältöä.
Tosi paikan tullen kukaan noista ei olisi lähtenyt Suomea myymään. Suurin osa heistäkin kävi kiltisti armeijan ja siirtyi työelämään sen kummemmin miettimättä, että pitäisikö se vallankumous oikeasti toteuttaa. Mm. Björn Wahlroos.
Tuohan se oli sama kuin nykyäänkin että missä kuplassa itse eli ja vaikutti.
Kulttuuriväki oli hyvin vasemmalla silloin ja nyt. Helsingin kulttuuripiirit ja provinssien rahvaan maailmat kaukana toisistaan, liekö silloin vielä paljon enemmän joissain asioissa. Toisaalta kyllä nytkin osataan sukupuolen ja seksuaalisuuden nimissä luoda hurjaa jälkeä. Tosin tätä on vähän paha sanoa pk-seurulaisenakin, miten isosti tuo lopulta käytäntöön menee. Julkisuus on kuitenkin semmoista että maailma pitäisi nyt saada tämän ja tämän näköiseksi. Ensin kaikki entinen täytyy tietysti saada maalattua kelvottomaksi ja kartettavaksi. Ongelmat nähdään aina jossain oman navan ulkopuolella.
Paradoksaalisesti jos olit 70-luvulla oikeistokonservatiivi, niin sait tiettyjä töitä helposti. Olit harvinaisuus jota metsästettiin töihin joillekin aloille. Esim isäni sai hyvän työn juuri tästä syystä, hän oli "hyvä mies".
Nykyään konservatiivisuus ei ole etu enää edes kirkon tai oikein mihinkään hommiin.
70-luvulla se oli. Faija ostin mersun 70-luvun alussa, ja maalautti sen Suomen lipun siniseksi. Se oli siihen aikaan Statement. Vähän kuin punainen Lada olisi nyt.
Taistolaiset varmaan funtsivat että äh, toi on menetetty tapaus! :D
Vierailija kirjoitti:
Kati Nappa kokkasi tv:ssä.
Ja Jaakko Kolmonen
Tulee surullinen mieli ketjusta, minulle ja monelle muulle ei kotimaa antanut mahdollisuutta elää. Olen nyt asunut ruotsissa viisikymmentä vuotta. En todellakaan halunnut lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaha meä kirjoitti:
1970-luvun alussa ei ollut vesjohtoa eikä viemäriä taloissa, hyvä jos läävässä, ei ollut telkkaria, kaikilla ei sähköjäkään ei autoa eikä edes traktoria. Telkkari jos kellä olikin siinä oli alkuun vain yksi kanava, radiossa samoin, paremmilla vehkeillä sai sitten lisääkin kuulumaan ja näkymään.
Hevosia oli vielä oikeissa töissä ihan melkoinen määrä. Peruna tehtiin hevosella ja kaivettiin kuokalla - oli siinä hommaa, koulustakin oli viikko "potatikaivulomoa". Ilan tullen poltetiin perunamaalla "kokkova" ja paistettiin tuhkassa perunoita ja lanttuja. Puimakone oli puolen kylän yhteinen, leikkuupuimurit oli ihan alkeellisia rämiä. Sirpillä leikattiin ruista ja melkein viikko siinä toisinaan meni, jos oli suurempi ala, leipä siitä pyrki tulemaan parempaa kuin nyt yleensä on, etenkin jos riihessä puitiin. Toukoviljat seivästettiin ja heinäkin milloin ei sitä luo'olla kuivattu. Seivästäminen on muuten raskasta ja hyvä että siitä on päästy eroon - 1000 seivästä heinää kesässä ja sitten 700-900 seivästä viljaa rupeaa olemaan liikaa työtä aika äkkiä. Talvella metsässä oli myyntipuun kaatamista ja kuorimista sekä halontekoa ja rakennuspuun ottoa, mutta koulu esti tai pelasti enimmiltä metsätöiltä - kummin sen nyt ottaa.
Kylissä oli vielä paljon lapsia ja nuoria ja meininki sen mukaista. Leikkejä ja pelejä oli valtava määrä - puolensataa ei riitä. Iltaisin toisinaan laulettiin porukassa mitä mieleen juolahti ja aika usein pidettiin sen laulun säestyksellä myös tanssit - tanssilavat ja seurantalot kun olivat kaukana ja sinne kallista ja hankalaa. Häät olivat valtavia, vieraita oli monasti 700-1000 henkeä.
1970-luvun puolivälissä kaikki alkoi muuttua, nuoriso muutti kaupunkeihin ammattikouluun yms. Ihmiset vaurastuivat, hommasivat sähköt, telkkarit, autot ja traktorit, vesijohdot, viemärit ja ken vain kykeni hajotti vanhan tupansa ja rakennutti uuden lättätalon. Rantojen omistajat möivät samalla loputkin ylimääräiset rantansa kesämökeiksi. Elämästä tuli enemmän sen kaltaista mitä se nykyäänkin on. Koneistettua, helppoa ja jollain tapaa aina jonkin ruudun hallitsemaa.
Tämä tuntui enemmän 50-luvulta tai jopa 40-luvulta. Ei kai 70-luvulla missään enää sirpillä leikattu viljaa? Vai oletko pohjoisesta?
Meidän kylällä oli ihan ok leikkuupuimuri, ja Massey Ferguson -traktori. Hevosia oli vain hevosmiehillä ja metsätyömiehillä, meidän kylällä yhdellä miehellä oli 70-luvulla enää hevonen töissä. Silloin vielä moottorisahalla puut kaadettiin, ei ollut monitoimikoneita.
Perunannostoloma-nimitys jäi pois 1971, kun siirryttiin 5-päiväiseen kouluviikkoon ja tilalle tuli syysloma.
Minun 70-lukuun kuuluu olennaisesti rock-musiikki ja kappaleiden nauhoittaminen radiosta, ja kaverien laitteista. Halveksittiin humppajengiä, digattiin juurikin Jethro Tullia, Led Zeppeliniä jne.
70-luvulla nuoriso jakaantuikin rasviksiin ja rokkareihin. Itse en teininä noteerannut romanttisessa mielessä muita kuin pitkätukkaisia poikia, lyhyttukkaiset eivät yhtään kiinnostaneet, out of the question. Pitkä tukka pojalla tuohon aikaan oli iso ideologinen signaali. Olin 14 v vuonna 1970.
Ei ruis kasva pohjoisessa, eikä sielläkään viikatteella heinää niitetty edes 1960-luvulla kuin joissakin erikoisissa paikoissa. Heinää kyllä seivästettiin vielä 1980-luvulla. Metsätöissä kuljettiin useammalla linja-autolla varsinkin alkukesästä, kun oli kylvö- ja istutustöitä. Ne olivat rahakkaita hommia reippaille koululaisille. Ne sen hoitoalueen työntekijät taitavat sopia yhteen henkilöautoon.
Puhuinkin yleisesti viljasta, lähinnä tarkoitin ohraa, jota viljellään melkein käsivarteen asti, tai ainakin viljeltiin ennen.
Itse olen Pohjois-Savosta, ja olin sekä metsän istutuksessa että metsän lannoituksessa, mutta ei kyllä ollut linja-autokuljetuksia, ei siis niin isoja työmaita siellä päin, veljen vanhalla Nissan Bluebirdillä mentiin, muutamalla hengellä.
Se sirpillä leikattava ruis oli meillä Etelä-Karjalassa maatiaisruista, joka oli pienijyväistä ja pitkäkortista - hyvässä maassa kasvoi yli 2 m pitkäksi, ei sitä voinut vanhanaikaisella leikkuupuimurilla puida eikä oikein voisi nykyaikaisellakaan.
Saat ajatella miten tahdot, mutta ei Suomessa mitään ilmiantosysteemiä ollut, sitä meillä on ollut viimeksi ehkä sisällissodan aikoihin.
Ja sotaveteraanien ivaaminenkin oli loppujen lopuksi hyvin pientä, se vain
oli yksi vasemmistonuorten keksimä aihe omalle liikkeelle en tehokeinoksi. Kovin pitkälle siinä ei kumminkaan menty, aika pintaraapaisuja ne oli
Veteraaniliitot kukoisti silloin ihan täysillä, niitä ei tuommoiset hetkauttaneet ja valtio arvosti veteraaneja niin kuin aina. Mun isä kävi säännöllisesti veteraanijuhlissa ja kokouksissa ja kotipaikkakunnalleni rakennettiin veteraanitalokin. Sotaveteraani kuoro kävi laulamassa isälle, kun hän täytti 50 vuotta.
Minusta tuota vasemmistoradikalismia korostetaan nykyään ihan liikaa, ei se ainakaan minun elämänpiirissä näkynyt millään lailla. Ja taistolaisuus oli pienen porukan juttu, enimmäkseen se oli suun pieksämistä ja sen ohella taistelulauluja. Antoihan se joillekin sitä elämän sisältöä.
Tosi paikan tullen kukaan noista ei olisi lähtenyt Suomea myymään. Suurin osa heistäkin kävi kiltisti armeijan ja siirtyi työelämään sen kummemmin miettimättä, että pitäisikö se vallankumous oikeasti toteuttaa. Mm. Björn Wahlroos.