Lue keskustelun säännöt.
Nyt jutellaan 1970-luvusta!
Täällä on liikaa eilen syntyneitä, nyt me neljä-viisikymppiset saamme jutella siitä mitä 70-luvulla oli ihanaa ja kauheaa.
Kommentit (1865)
Vierailija kirjoitti:
Ja sai kunnon punakuorista pallo edamia, miksiköhän sitä ei enää Valio valmista. Oli paljon paremman makuista kun nykyiset edamit. Elannon rapeapintaista, pehmeää ranskista ja pallo edamia päälle ja kuppi teetä, oli taivaallisen hyvää koulun jälkeen.
Kaikki kakarat latki silloin kaakaota. LIptonin Yellow label teetä oli melkein kaikissa kodeissa, Princess oli toinen yleinen, Twinings oli jo vähän hienompaa. Ei voinut haaveillakaan näistä teevalikoimista mitä nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rosvo Ruudolf ja Matti ja Miisu
Heikko-Peikko oli oma suosikki tv:stä eskari-iässä. Pupu Tupuna kirjasarjoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sai kunnon punakuorista pallo edamia, miksiköhän sitä ei enää Valio valmista. Oli paljon paremman makuista kun nykyiset edamit. Elannon rapeapintaista, pehmeää ranskista ja pallo edamia päälle ja kuppi teetä, oli taivaallisen hyvää koulun jälkeen.
Kaikki kakarat latki silloin kaakaota. LIptonin Yellow label teetä oli melkein kaikissa kodeissa, Princess oli toinen yleinen, Twinings oli jo vähän hienompaa. Ei voinut haaveillakaan näistä teevalikoimista mitä nykyään.
Eikä unohdeta lauantaimakkaraa. Kyllä oli vaatimattomat herkut silloin!
Muist kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistanpahan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaha meä kirjoitti:
1970-luvun alussa ei ollut vesjohtoa eikä viemäriä taloissa, hyvä jos läävässä, ei ollut telkkaria, kaikilla ei sähköjäkään ei autoa eikä edes traktoria. Telkkari jos kellä olikin siinä oli alkuun vain yksi kanava, radiossa samoin, paremmilla vehkeillä sai sitten lisääkin kuulumaan ja näkymään.
Hevosia oli vielä oikeissa töissä ihan melkoinen määrä. Peruna tehtiin hevosella ja kaivettiin kuokalla - oli siinä hommaa, koulustakin oli viikko "potatikaivulomoa". Ilan tullen poltetiin perunamaalla "kokkova" ja paistettiin tuhkassa perunoita ja lanttuja. Puimakone oli puolen kylän yhteinen, leikkuupuimurit oli ihan alkeellisia rämiä. Sirpillä leikattiin ruista ja melkein viikko siinä toisinaan meni, jos oli suurempi ala, leipä siitä pyrki tulemaan parempaa kuin nyt yleensä on, etenkin jos riihessä puitiin. Toukoviljat seivästettiin ja heinäkin milloin ei sitä luo'olla kuivattu. Seivästäminen on muuten raskasta ja hyvä että siitä on päästy eroon - 1000 seivästä heinää kesässä ja sitten 700-900 seivästä viljaa rupeaa olemaan liikaa työtä aika äkkiä. Talvella metsässä oli myyntipuun kaatamista ja kuorimista sekä halontekoa ja rakennuspuun ottoa, mutta koulu esti tai pelasti enimmiltä metsätöiltä - kummin sen nyt ottaa.
Kylissä oli vielä paljon lapsia ja nuoria ja meininki sen mukaista. Leikkejä ja pelejä oli valtava määrä - puolensataa ei riitä. Iltaisin toisinaan laulettiin porukassa mitä mieleen juolahti ja aika usein pidettiin sen laulun säestyksellä myös tanssit - tanssilavat ja seurantalot kun olivat kaukana ja sinne kallista ja hankalaa. Häät olivat valtavia, vieraita oli monasti 700-1000 henkeä.
1970-luvun puolivälissä kaikki alkoi muuttua, nuoriso muutti kaupunkeihin ammattikouluun yms. Ihmiset vaurastuivat, hommasivat sähköt, telkkarit, autot ja traktorit, vesijohdot, viemärit ja ken vain kykeni hajotti vanhan tupansa ja rakennutti uuden lättätalon. Rantojen omistajat möivät samalla loputkin ylimääräiset rantansa kesämökeiksi. Elämästä tuli enemmän sen kaltaista mitä se nykyäänkin on. Koneistettua, helppoa ja jollain tapaa aina jonkin ruudun hallitsemaa.
Tämä tuntui enemmän 50-luvulta tai jopa 40-luvulta. Ei kai 70-luvulla missään enää sirpillä leikattu viljaa? Vai oletko pohjoisesta?
Meidän kylällä oli ihan ok leikkuupuimuri, ja Massey Ferguson -traktori. Hevosia oli vain hevosmiehillä ja metsätyömiehillä, meidän kylällä yhdellä miehellä oli 70-luvulla enää hevonen töissä. Silloin vielä moottorisahalla puut kaadettiin, ei ollut monitoimikoneita.
Perunannostoloma-nimitys jäi pois 1971, kun siirryttiin 5-päiväiseen kouluviikkoon ja tilalle tuli syysloma.
Minun 70-lukuun kuuluu olennaisesti rock-musiikki ja kappaleiden nauhoittaminen radiosta, ja kaverien laitteista. Halveksittiin humppajengiä, digattiin juurikin Jethro Tullia, Led Zeppeliniä jne.
70-luvulla nuoriso jakaantuikin rasviksiin ja rokkareihin. Itse en teininä noteerannut romanttisessa mielessä muita kuin pitkätukkaisia poikia, lyhyttukkaiset eivät yhtään kiinnostaneet, out of the question. Pitkä tukka pojalla tuohon aikaan oli iso ideologinen signaali. Olin 14 v vuonna 1970.
Ei ruis kasva pohjoisessa, eikä sielläkään viikatteella heinää niitetty edes 1960-luvulla kuin joissakin erikoisissa paikoissa. Heinää kyllä seivästettiin vielä 1980-luvulla. Metsätöissä kuljettiin useammalla linja-autolla varsinkin alkukesästä, kun oli kylvö- ja istutustöitä. Ne olivat rahakkaita hommia reippaille koululaisille. Ne sen hoitoalueen työntekijät taitavat sopia yhteen henkilöautoon.
Puhuinkin yleisesti viljasta, lähinnä tarkoitin ohraa, jota viljellään melkein käsivarteen asti, tai ainakin viljeltiin ennen.
Itse olen Pohjois-Savosta, ja olin sekä metsän istutuksessa että metsän lannoituksessa, mutta ei kyllä ollut linja-autokuljetuksia, ei siis niin isoja työmaita siellä päin, veljen vanhalla Nissan Bluebirdillä mentiin, muutamalla hengellä.
Se sirpillä leikattava ruis oli meillä Etelä-Karjalassa maatiaisruista, joka oli pienijyväistä ja pitkäkortista - hyvässä maassa kasvoi yli 2 m pitkäksi, ei sitä voinut vanhanaikaisella leikkuupuimurilla puida eikä oikein voisi nykyaikaisellakaan.
Niinpä, siksi ruista on jalostettu lyhyempi kortiseksi.
Millä muuten tuollaiset rukiit sitten puitiin? Eikai kuitenkaan enää 60-luvulla(?) varstoilla mätkitty riihen, tms lattialla jyviä irti?
Puimakoneella useimmat puivat. Lyhteen side viillettiin syöttöpöydällä poikki ja irralliset korsikimput syötettiin tähkät edellä puimakoneen kitaan. Jos haluttiin pitkiä olkia niin ei leikattu sidettä auki vaan ainoastaan lyhteen tähkäpäätä käytettiin puimakoneen kidasssa.
Kellä oli vielä riihi kunnossa ja talossa useampi henki aikuista työvoimaa niin jotkut semmoiset puivat rukiinsa riihessäkin. Heidän mielestään savun maku leivässä ja puurossa oli jotenkin herkullinen. Riihessä puinti loppui lopullisesti vasta 1980-luvulle tullessa. Ne ovat nyt jo yli 80-kymppisiä nuorimmillaan, jotka riihessä puivat.
Yrittäkääpä tehdä olkipatja nykyisistä lyhytkortisista viljoista. Mummolassa on vieläkin ainakin 4 höyhenpatjaa, mutta lieneekö se viimeinen olkipatja enää tallessa.
Se kaamea värimaailma on nyt tulossa takaisin.Olin onnellinen ensimmäisessä omistusasunnossa.Kirkkaankeltaiset keitttiökaapin ovet oli ihanat.Lattia oli harmaata muovimattoa.Sisusyuksesda kirkkaita värejä.Parisängyn peitto oli ruskea,siitä wn pitänyt.Keltainen Muuramen lipasto/ työtaso ja saman värinen parisänky.Nyt on toiset värit ja toiset kuviot.Olen 75v ja mieheni 77 vuoyias.Lapse ovat 47v ja 44 .Toinen lapsista on naimaton ja lapseton,toisella on 7 ja 13 vuotiaat pojat.Molemmilla lapsilla onnylempi korkeakoulututkinto tytär opiskeli tohtoriksikin.Niin ne ajat muuttuu ja me ajan mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tuota väitettä ettei muka olisi ollut uskontoa/ahdasmielisyyttä. Virolainen tiputettiin eduskunnasta vielä 83(!!!) avioeron takia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005363861.html
Kuitenkin sekoiltiin ja törppöiltiin, pääkaupunkiseudulla oli vapaamielisemmät piirit ja vaihtoehtoisia elämäntapoja. Ei se sitä yhtä ja samaa yhtenäiskulttuuria ollut kaikille silloinkaan. Politiikassa varmasti oltiin kaksinaismoralistisia, itse muista Urpo Leppäsen kasarin alusta jonain skandaalityyppinä, lääppikö se jotakuta vai mikä se juttu oli. Ja meni sen tumman Ana-kuubattaren kanssa naimisiin.
Meille jaettiin ala-asteella 70-luvun lopulla yhtenä vuonna sellaisia lyijykyniä, joissa oli jotain värikkäitä piirroshahmoja valkoisella pohjalla ja teksti "My Mr. Men Pencil" tai jotain sellaista. Jostain levisi tieto, että jos sen maalin sai raaputettua irti, alla oli Idi Aminin kuvia ja kunniamerkkejä. Koko kouluvuosi yritettiin hiertää sitä pintamaalia pois poistamatta huhuttua alla olevaa kohuprinttiä. Ei tietoa, oliko tämä vain urbaanilegendaa vai saiko joku niitä kuvia näkyviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AatunKrokotiili kirjoitti:
Tupakkaa, viiksiä, pulisongeja, keskikaljaa pullosta, häpykarvoja, neuvostoliittolaisia lastenohjelmia, paljon Ladoja, talvella lapsilla karvalakki missä häntä, kaitafilmejä, kapakka, Finnhits täynnä lainabiisejä koska Suomessa ei osattu säveltää, 2 kanavaa.
Onko nykybiisit säveltaiteen huippuja?😂
Työväen vappumarssit pitkä huojuva kovaääninen marssijono joissa oli paljon punaisia lippuja ja punasilmäisiä osanottajia. Vasemmistoliiton edeltäjät SKP ja SKDL olivat voimissaan ja mukana oli myös tietysti demarit. Kansainvälinen raikasi, välillä kuului: Hoo tsi Minh, Castro, alas USAn imperialismi, USA ja Nato – rauhan perikato, kapitalismi kurjistaa, kommunismi kukoistaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos koulussa häiriköi, sai jälki-istuntoa, josta opettaja antoi lapun näytettäväksi kotiin. Lapussa luki rangaistuksen syy. Yleensä lapun näyttäminen kotona johti selkäsaunan.
Nyt jo edesmenneen Reko Lundánin (käsittääkseni ainakin puolittain omaelämäkerrallisessa) Ilman suuria suruja -romaanissa on kohtaus, jossa isä saa tällaisen häiriköintilapun allekirjoitettavaksi, kilahtaa siitä ja antaa pojalle selkään. Toista lappua poika ei uskalla edes näyttää, mutta kiltti naisopettaja painaa sen lopulta villaisella, koska aavistaa että taustalla on se että poika sekä pelkää isäänsä että häpeää sen kertomista opettajalle.
Kirja sinällään on eräs hienoimpia kaunokirjallisia kuvauksia 70-luvun suomalaisen lapsuuden sekä hyvistä että huonoista puolista, mutta tässä melkein kiteytyy parissa lyhyessä kohtauksessa se, miten siinä oli niitä koko ajan molempia sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Elannon liha- ja hillopiirakat, brittipiirakat
Saarioisten brittipiiras. Olinkin jo unohtanut. Voisin vaikka muuttaa nykyistä ruokavaliotani, jos se palaisi myyntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Vuonna 1970 Suomen sotaveteraaniliitossa oli yli 100 000 jäsentä. Pääministeri (Ahti Karjalainen), ulkoministeri (Väinö Leskinen), Suomen Pankin pääjohtaja (Mauno Koivisto), SAK:n johtaja (Niilo Hämäläinen) sekä EK:n edeltäjän STK:n johtaja (Päiviö Hetemäki) olivat kaikki veteraaneja. Eduskunnan veteraanikerhoon kuului 70 kansanedustajaa kahdestasadasta. Itse Kekkonen avasi tervehdyksellään veteraanien keräykset ja lahjoitti niihin itse rahaa näyttääkseen kansalaisille hyvää esimerkkiä. Kansa taisteli, miehet kertovat -lehteä myytiin joka lehtipisteessä.
Ja todellakin, veteraaneissa oli edustettuna kaikkia mahdollisia yhteiskunnallisia mielipiteitä, samalla tavalla kuin kansassa yleisemminkin. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja (1966–82) Aarne Saarinen ja SKDL:n, kommunistien vaalijärjestön, puheenjohtaja (1967–79) Ele Alenius olivat hekin molemmat veteraaneja.
Vierailija kirjoitti:
Ja sotaveteraanien ivaaminenkin oli loppujen lopuksi hyvin pientä, se vain
oli yksi vasemmistonuorten keksimä aihe omalle liikkeelle en tehokeinoksi. Kovin pitkälle siinä ei kumminkaan menty, aika pintaraapaisuja ne oli/---/
Minusta tuota vasemmistoradikalismia korostetaan nykyään ihan liikaa, ei se ainakaan minun elämänpiirissä näkynyt millään lailla. Ja taistolaisuus oli pienen porukan juttu, enimmäkseen se oli suun pieksämistä ja sen ohella taistelulaulujaTarkkoja havaintoja. Taistolaiset olivat vähemmistönä sekä SKP:ssä että vasemmistossa yleensä, eduskunnassa heillä oli enimmillään 13 kansanedustajaa, ja hallituksessa toimi kyseessä olevan vuosikymmenen aikana ainoastaan yksi taistolainen, Erkki Tuominen (1914-1975), joka vuosina 1970-1971 piti toisen oikeusministerin salkkua. Mutta koska ns. kulttuuritaistolaiset olivat äänekkäitä, ja koska heidän taktiikkaansa kuului eri järjestöjen, oppilaitosten jne "valtaaminen", heitä vaikutti kenties olevan kaikkialla.
Markku Sipilä on kirjoittanut asiantuntevasti aiheesta "veteraanien pilkkaaminen".
http://jokisipila.blogspot.com/2008/04/sotaveteraanien-pilkkaamisesta.h…
Sipilä ei todellakaan ole mikään objektiivinen tutkija, Li Anderssonin kavereita ja vanhoja kuokkavierasrähisiöitä.
Oikeasti halveksunta oli syvää vasemmistonuorten keskuudessa (toki vasemmistoveteraaneja pitivät vain kapitalistien uhreina) ja jopa mm. demarijohtaja Rafael Paasio tokaisi todistettavasti sota- ja rintatamamiesveteraaneille "mitäs sinne menitte", kun veteraanit valittelivat huonosta kohtelusta...
Vierailija kirjoitti:
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Vuonna 1970 Suomen sotaveteraaniliitossa oli yli 100 000 jäsentä. Pääministeri (Ahti Karjalainen), ulkoministeri (Väinö Leskinen), Suomen Pankin pääjohtaja (Mauno Koivisto), SAK:n johtaja (Niilo Hämäläinen) sekä EK:n edeltäjän STK:n johtaja (Päiviö Hetemäki) olivat kaikki veteraaneja. Eduskunnan veteraanikerhoon kuului 70 kansanedustajaa kahdestasadasta. Itse Kekkonen avasi tervehdyksellään veteraanien keräykset ja lahjoitti niihin itse rahaa näyttääkseen kansalaisille hyvää esimerkkiä. Kansa taisteli, miehet kertovat -lehteä myytiin joka lehtipisteessä.
Ja todellakin, veteraaneissa oli edustettuna kaikkia mahdollisia yhteiskunnallisia mielipiteitä, samalla tavalla kuin kansassa yleisemminkin. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja (1966–82) Aarne Saarinen ja SKDL:n, kommunistien vaalijärjestön, puheenjohtaja (1967–79) Ele Alenius olivat hekin molemmat veteraaneja.
Vierailija kirjoitti:
Ja sotaveteraanien ivaaminenkin oli loppujen lopuksi hyvin pientä, se vain
oli yksi vasemmistonuorten keksimä aihe omalle liikkeelle en tehokeinoksi. Kovin pitkälle siinä ei kumminkaan menty, aika pintaraapaisuja ne oli/---/
Minusta tuota vasemmistoradikalismia korostetaan nykyään ihan liikaa, ei se ainakaan minun elämänpiirissä näkynyt millään lailla. Ja taistolaisuus oli pienen porukan juttu, enimmäkseen se oli suun pieksämistä ja sen ohella taistelulaulujaTarkkoja havaintoja. Taistolaiset olivat vähemmistönä sekä SKP:ssä että vasemmistossa yleensä, eduskunnassa heillä oli enimmillään 13 kansanedustajaa, ja hallituksessa toimi kyseessä olevan vuosikymmenen aikana ainoastaan yksi taistolainen, Erkki Tuominen (1914-1975), joka vuosina 1970-1971 piti toisen oikeusministerin salkkua. Mutta koska ns. kulttuuritaistolaiset olivat äänekkäitä, ja koska heidän taktiikkaansa kuului eri järjestöjen, oppilaitosten jne "valtaaminen", heitä vaikutti kenties olevan kaikkialla.
Markku Sipilä on kirjoittanut asiantuntevasti aiheesta "veteraanien pilkkaaminen".
http://jokisipila.blogspot.com/2008/04/sotaveteraanien-pilkkaamisesta.h…
Sipilä ei todellakaan ole mikään objektiivinen tutkija, Li Anderssonin kavereita ja vanhoja kuokkavierasrähisiöitä.
Oikeasti halveksunta oli syvää vasemmistonuorten keskuudessa (toki vasemmistoveteraaneja pitivät vain kapitalistien uhreina) ja jopa mm. demarijohtaja Rafael Paasio tokaisi todistettavasti sota- ja rintatamamiesveteraaneille "mitäs sinne menitte", kun veteraanit valittelivat huonosta kohtelusta...
Li Anderssonin kaveruudesta en tiedä. Mutta Markku Jokisipilä (ei Sipilä) tunnettaneen nykyään kyllä parhaiten siitä, että hänen kirjaansa perussuomalaisista ovat useat merkittävässä asemassa olevat perussuomalaiset vuolaasti kehuneet kirjaksi, joka ikään kuin "kerrankin ymmärtää heidät oikein", vaikka ko. puolueen edustajat yleensä suhtautuvat akateemiseen politiikan tutkimukseen hyvin kylmäkiskoisesti ja epäluuloisesti.
Jos taas Rafael Paasio, 60–70-luvulla Suomen kaksinkertainen pääministeri ja kaksinkertainen eduskunnan puhemies, on sanonut "todistettavasti" tuon vaikka kuinka monen eri vasemmistopoliitikon suuhun ilman todisteita pannun lausahduksen, nämä todisteet olisi todella kiinnostavaa nähdä. Niiden löytyminen mullistaisi osan koko sodanjälkeistä Suomea koskevasta historiankirjoituksesta.
Nykytietämyksen mukaan Paasio oli keskeisesti mukana esimerkiksi kun hänen puolueelleen, SDP:lle, luotiin 50-luvulla kokonainen Yhdysvaltain tukema oma salainen organisaatio kommunismin ja Neuvostoliiton vastaiseen tiedustelutoimintaan, ns. Puskalan putiikki, jonka raportteihin hänellä oli vielä pääministerinäkin aina aikaa tutustua. Jos tällainen poliitikko on sanonut sotaveteraaneista jotain noin pilkallista, ja Suomen kaikkien tuolloisten puolueiden linjan kanssa yhtäläisesti räikeässä ristiriidassa olevaa, niin luulisi tämän tiedon löytyvän esimerkiksi hänen Wikipedia-artikkelistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taistolaiset ansaitsevat kertakaikkisen halveksunnan.
Taistolaisuuden henkinen perintö tuntuu vielä tänäkin päivänä. Suomalainen yhteiskunta ei ole vieläkään käsitellyt asiaa mitenkään, vaikka taistolaiset ovat vaikuttaneet pitkälle 2000 -luvulle - silloin 70 -luvulla kun usein nuoria olivat - ja vielä tänä päivänä löytyy korkeissa viroissa olevia vanhoja taistolaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Vuonna 1970 Suomen sotaveteraaniliitossa oli yli 100 000 jäsentä. Pääministeri (Ahti Karjalainen), ulkoministeri (Väinö Leskinen), Suomen Pankin pääjohtaja (Mauno Koivisto), SAK:n johtaja (Niilo Hämäläinen) sekä EK:n edeltäjän STK:n johtaja (Päiviö Hetemäki) olivat kaikki veteraaneja. Eduskunnan veteraanikerhoon kuului 70 kansanedustajaa kahdestasadasta. Itse Kekkonen avasi tervehdyksellään veteraanien keräykset ja lahjoitti niihin itse rahaa näyttääkseen kansalaisille hyvää esimerkkiä. Kansa taisteli, miehet kertovat -lehteä myytiin joka lehtipisteessä.
Ja todellakin, veteraaneissa oli edustettuna kaikkia mahdollisia yhteiskunnallisia mielipiteitä, samalla tavalla kuin kansassa yleisemminkin. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja (1966–82) Aarne Saarinen ja SKDL:n, kommunistien vaalijärjestön, puheenjohtaja (1967–79) Ele Alenius olivat hekin molemmat veteraaneja.
Vierailija kirjoitti:
Ja sotaveteraanien ivaaminenkin oli loppujen lopuksi hyvin pientä, se vain
oli yksi vasemmistonuorten keksimä aihe omalle liikkeelle en tehokeinoksi. Kovin pitkälle siinä ei kumminkaan menty, aika pintaraapaisuja ne oli/---/
Minusta tuota vasemmistoradikalismia korostetaan nykyään ihan liikaa, ei se ainakaan minun elämänpiirissä näkynyt millään lailla. Ja taistolaisuus oli pienen porukan juttu, enimmäkseen se oli suun pieksämistä ja sen ohella taistelulaulujaTarkkoja havaintoja. Taistolaiset olivat vähemmistönä sekä SKP:ssä että vasemmistossa yleensä, eduskunnassa heillä oli enimmillään 13 kansanedustajaa, ja hallituksessa toimi kyseessä olevan vuosikymmenen aikana ainoastaan yksi taistolainen, Erkki Tuominen (1914-1975), joka vuosina 1970-1971 piti toisen oikeusministerin salkkua. Mutta koska ns. kulttuuritaistolaiset olivat äänekkäitä, ja koska heidän taktiikkaansa kuului eri järjestöjen, oppilaitosten jne "valtaaminen", heitä vaikutti kenties olevan kaikkialla.
Markku Sipilä on kirjoittanut asiantuntevasti aiheesta "veteraanien pilkkaaminen".
http://jokisipila.blogspot.com/2008/04/sotaveteraanien-pilkkaamisesta.h…
Sipilä ei todellakaan ole mikään objektiivinen tutkija, Li Anderssonin kavereita ja vanhoja kuokkavierasrähisiöitä.
Oikeasti halveksunta oli syvää vasemmistonuorten keskuudessa (toki vasemmistoveteraaneja pitivät vain kapitalistien uhreina) ja jopa mm. demarijohtaja Rafael Paasio tokaisi todistettavasti sota- ja rintatamamiesveteraaneille "mitäs sinne menitte", kun veteraanit valittelivat huonosta kohtelusta...
Veteraanien halveksunta oli 60-70-luvun taitteen pienehkön vasemmisto-opiskelijajoukon ilmiö, toki sitä osaltaan myötäili jotkut vanhemmatkin poliitikot.
Neuvostokommunismi taistolaisista karisi viimeistään Neuvostoliiton luhistumisen myötä, mutta valtaosa heistä on pysynyt jonakin, jota parhaiten luonnehtiva termi lienee: totalitaristinen marxilaisuus.
Lyhyt selvennys näistä.
Marxilaisuus näkee sortavia valtarakenteita siellä, missä niitä ei todellisuudessa ole. Suurin osa heistä on mm. feministejä, vaikka todellisuudessa tänä päivänä naisen asema on parempi kuin miehen.
Totalitaristeja he ovat ainakin sikäli, että erilaisen vihapuhelainsäädännön ym. vastaavan avulla he haluavat kieltää heidän kanssaan eri mieltä olemisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Vuonna 1970 Suomen sotaveteraaniliitossa oli yli 100 000 jäsentä. Pääministeri (Ahti Karjalainen), ulkoministeri (Väinö Leskinen), Suomen Pankin pääjohtaja (Mauno Koivisto), SAK:n johtaja (Niilo Hämäläinen) sekä EK:n edeltäjän STK:n johtaja (Päiviö Hetemäki) olivat kaikki veteraaneja. Eduskunnan veteraanikerhoon kuului 70 kansanedustajaa kahdestasadasta. Itse Kekkonen avasi tervehdyksellään veteraanien keräykset ja lahjoitti niihin itse rahaa näyttääkseen kansalaisille hyvää esimerkkiä. Kansa taisteli, miehet kertovat -lehteä myytiin joka lehtipisteessä.
Ja todellakin, veteraaneissa oli edustettuna kaikkia mahdollisia yhteiskunnallisia mielipiteitä, samalla tavalla kuin kansassa yleisemminkin. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja (1966–82) Aarne Saarinen ja SKDL:n, kommunistien vaalijärjestön, puheenjohtaja (1967–79) Ele Alenius olivat hekin molemmat veteraaneja.
Vierailija kirjoitti:
Ja sotaveteraanien ivaaminenkin oli loppujen lopuksi hyvin pientä, se vain
oli yksi vasemmistonuorten keksimä aihe omalle liikkeelle en tehokeinoksi. Kovin pitkälle siinä ei kumminkaan menty, aika pintaraapaisuja ne oli/---/
Minusta tuota vasemmistoradikalismia korostetaan nykyään ihan liikaa, ei se ainakaan minun elämänpiirissä näkynyt millään lailla. Ja taistolaisuus oli pienen porukan juttu, enimmäkseen se oli suun pieksämistä ja sen ohella taistelulaulujaTarkkoja havaintoja. Taistolaiset olivat vähemmistönä sekä SKP:ssä että vasemmistossa yleensä, eduskunnassa heillä oli enimmillään 13 kansanedustajaa, ja hallituksessa toimi kyseessä olevan vuosikymmenen aikana ainoastaan yksi taistolainen, Erkki Tuominen (1914-1975), joka vuosina 1970-1971 piti toisen oikeusministerin salkkua. Mutta koska ns. kulttuuritaistolaiset olivat äänekkäitä, ja koska heidän taktiikkaansa kuului eri järjestöjen, oppilaitosten jne "valtaaminen", heitä vaikutti kenties olevan kaikkialla.
Markku Sipilä on kirjoittanut asiantuntevasti aiheesta "veteraanien pilkkaaminen".
http://jokisipila.blogspot.com/2008/04/sotaveteraanien-pilkkaamisesta.h…
Sipilä ei todellakaan ole mikään objektiivinen tutkija, Li Anderssonin kavereita ja vanhoja kuokkavierasrähisiöitä.
Oikeasti halveksunta oli syvää vasemmistonuorten keskuudessa (toki vasemmistoveteraaneja pitivät vain kapitalistien uhreina) ja jopa mm. demarijohtaja Rafael Paasio tokaisi todistettavasti sota- ja rintatamamiesveteraaneille "mitäs sinne menitte", kun veteraanit valittelivat huonosta kohtelusta...
Li Anderssonin kaveruudesta en tiedä. Mutta Markku Jokisipilä (ei Sipilä) tunnettaneen nykyään kyllä parhaiten siitä, että hänen kirjaansa perussuomalaisista ovat useat merkittävässä asemassa olevat perussuomalaiset vuolaasti kehuneet kirjaksi, joka ikään kuin "kerrankin ymmärtää heidät oikein", vaikka ko. puolueen edustajat yleensä suhtautuvat akateemiseen politiikan tutkimukseen hyvin kylmäkiskoisesti ja epäluuloisesti.
Jos taas Rafael Paasio, 60–70-luvulla Suomen kaksinkertainen pääministeri ja kaksinkertainen eduskunnan puhemies, on sanonut "todistettavasti" tuon vaikka kuinka monen eri vasemmistopoliitikon suuhun ilman todisteita pannun lausahduksen, nämä todisteet olisi todella kiinnostavaa nähdä. Niiden löytyminen mullistaisi osan koko sodanjälkeistä Suomea koskevasta historiankirjoituksesta.
Nykytietämyksen mukaan Paasio oli keskeisesti mukana esimerkiksi kun hänen puolueelleen, SDP:lle, luotiin 50-luvulla kokonainen Yhdysvaltain tukema oma salainen organisaatio kommunismin ja Neuvostoliiton vastaiseen tiedustelutoimintaan, ns. Puskalan putiikki, jonka raportteihin hänellä oli vielä pääministerinäkin aina aikaa tutustua. Jos tällainen poliitikko on sanonut sotaveteraaneista jotain noin pilkallista, ja Suomen kaikkien tuolloisten puolueiden linjan kanssa yhtäläisesti räikeässä ristiriidassa olevaa, niin luulisi tämän tiedon löytyvän esimerkiksi hänen Wikipedia-artikkelistaan.
Jokisipilän osalta pitää paikkansa, olipa hän sitten nuoruudessaan tehnyt mitä tahansa (olihan Nallekin kommunisti), niin persukirja viimeistään puhdisti hänen maineensa.
Suomettumisen ajalta iso ongelma on siinä että NL:n kanssa liian läheisessä yhteistyössä olleet ovat pyrkineet järjestelmällisesti hävittämään kaiken ikävän tiedon tai jopa kääntäneet asiat Lavrovin tyyliin päälaelleen. Tiitisen listan ja varsinkin Rosenholz-aineiston kun saisi auki se todennäköisesti aika kovia nimiä ulos, muuten ne tuskin olisivat vieläkin salaisia.
Vierailija kirjoitti:
ELÄKÖÖN NEUVOSTOLIITON KOMMUNISTINEN PUOLUE!
GET ON, BABY, GET ON!
(Se, mikä 70-luvun Suomessa on niin kiehtovaa, on juuri se, miten se oli samanaikaisesti yhtä paljon näitä kumpaakin.)
Sotaveteraanien haukkuminen oli todennäköisesti peräisin Länsi-Saksasta ja myös USA:sta (Korean ja Vietnamin sota), radikaali vasemmistolaisuus oli silloin muotia länsimaissa joidenkin opiskelijoiden keskuudessa, vähän kuin woke ja äärifeminismi nykyään.
Noista ainakin Tex Willer ilmestyy edelleen ja tällä hetkellä myös Lännentie uusintapainoksena, jossa on kaksi tarinaa lehdessä entisen yhden sijasta.