Lue keskustelun säännöt.
Nyt jutellaan 1970-luvusta!
Täällä on liikaa eilen syntyneitä, nyt me neljä-viisikymppiset saamme jutella siitä mitä 70-luvulla oli ihanaa ja kauheaa.
Kommentit (1865)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkuveli tuli sairaalasta kotiin ja pötkötti sen vuoden äitiyspakkauksen makuupussissa: murretun keltaisella pohjalla ruskeita ja beigejä kukkasia.
Olisi kiva kuulla synnytystarinoita, koska ne mitä minä kuulin tuolta ajalta olivat ihan hirvittäviä. Mitään kipulääkkeitä ei välttämättä saanut, eikä ollut kuin yksi synnytysasento.
Eihän noista asioista silloin lapsille puhuttu, mutta jälkeenpäin olen kuullut useammaltakin kaverilta, että heiltä on kuollut veli tai sisko synnytykseen tai heti kohta sen jälkeen. Keskosilla taisi olla huonot mahdollisuudet.
Ei 70-luvulla enää juurikaan lapset kuolleet synnytykseen. Kyllä Suomen lapsikuolleisuuus on jo silloin ollut todella pientä, mutta keskosten hoito on ollut kyllä vielä ihan lapsenkengissä nykyiseen verraten. Synnytykset on varmaan olleet kivuliaampia, koska kivunlievitystä ei juurikaan ollut ja silloin oli vielä ajatuksena,että "kivulla sinun on synnytettävä"(rangaistukseksi naisille, kun kerran Eeva meni syömään sen omenan ja naisten takia Aatami ja Eev joutuivat pois paratiisista.) Toinen sisareni sanoi, että synnytys oli niin kamalaa, että jäi ikuiset traumat ja piuhat katkaisiin heti kun mahdollista. Toisella siskolla vauvat oli pieniä molemmilla kerroilla (noin 2500kg) ja synnytykset helppoja.
No on pieniä olleet! oletteko kenties valaita?
Ovat varmaan sinivalasperhe 70-luvulta. Tosin 2500 kg poikanen on ihan normaalipainoinen eikä mitenkään pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä mitä käsittämättömämpiä "kokemuksia" täällä 70-luvusta lueskelee, niin näin koko 70-luvun koulua käyneenä ja siis sen ajan äärimmäisen tarkkaan muistavana hiipii väistämättä mieleen ajatus, että ollaankohan me eletty kyseistä vuosikymmentä ihan eri planeetallaa?
Minä olin ihan tavallinen duunarin kakara, eikä minua ahdistanut 70-luvulla mikään. Ei painostanut uskonnot, ei poliittiset liikkeet, eikä opettajatkaan sen kummemmin sorsineet, eikä tupakansavukaan haitannut, vaikken koskaan polttanutkaan. Vaikka duunariperheen lapsi olinkin, niin meiltä ei puuttunut mitään olennaista. Äiti leipoi joka viikko pullaa ja muita herkkuja ja viikkorahalla haettiin kioskilta ja lähikaupasta karkkia, eli herkkujakin oli aivan riittämiin.
Koskaan en missää ryysyissä kulkenut, vaan aina oli ehjät vaatteet. Merkkifarkutkin sain, kun se aika teininä koitti. Harrastaa sai melkein mitä vaan normaalia urheilulajia, silloin kun seuroissa sai harrastaa käytännössä lähes ilmaiseksi, vain varusteet tarvi hommata ja niihinkin sai seuran kautta alennuksia, mutta mitään kalliita kausi, tai kuukausimaksuja ei ollut, kuten nykyään. Itse harrastin hiihtoa ja jalkapalloa.
Mutta siis 70-luku ei todellakaan ollut, toisin kuin täällä muutamat väittää, mikään kurjuuden ja ankeuden vuosikymmen, vaan ainakin minulle se oli kaikinpuolin erittäin mieluisa ja muistorikas ja paras tähän asti elämistäni vuosikymmenistä.
Riippuu kokemukset niin paljon asuinpaikasta ja perheen taloudellisesta / sosiaalisesta tilanteesta. Olihan siihen aikaan vielä yhteiskuntaluokilla iso ero. Köyhät myös näyttivät köyhiltä, toisin kuin nykyään.
Työläisten ostovoima oli surkea. Vaikka molemmat vanhemmat kävivät töissä, perhe saattoi asua rintamamiestalon yläkerrassa vuokralaisina. Kuumaa vettä ei tullut, lämmityksestä huolehti öljykamiina, pesulla sai käydä vuokranantajan pihasaunassa lauantaisin.
Mitä kohtaa et tuosta (väärin) lainaamastasi kirjoituksestani ymmärtänyt? Minähän sanoin selvällä suomen kielellä, että olin nimenomaan duunariperheen lapsi, eikä meiltä silloin puuttunut mitään olennaista. Merkkifarkutkin sain ihan saman ikäisenä kuin muutkin, vaikka siis oltiin duunariperhe. Duunarin palkka oli jo 70-luvulla sangen kohtalainen, toki alojen välilläkin oli eroavaisuuksia.
Tuo rintamamiestalojen yläkerrassa vuokralla asuminen oli enemmänkin 50-luvun ja 60-luvun juttuja. 70-luvulla ei enää kokonaiset perheet juurikaan niissä vuokralla asuneet, vaan niissä asui lähinnä opiskelijoita, nuoria ensiasunnoissaan ja yksinäisiä vanhuksia, tai sitten ne oli siirtyneet isäntäperheen omaan käyttöön. Me muutettiin 60-luvun lopulla omaan uuteen itse rakennettuun omakotitaloon ja lähes kaikki kyseisen omakotitaloalueen perheistä muutti sinne rintamamiestalon yläkerrasta vuokralta, kuten mekin. Sekin oli varsin tyypillistä, että vaikka alueella oli yksikerroksisia omakotitaloja, niin aika monella oli alkuun alivuokralainen yhdessä huoneessa, niin meilläkin. Mutta tämä vaihe ei kestänyt montaa vuotta ja 70-luvulle tultaessa ei enää yhdessäkään perheessä ollut alivuokralaista.
Mitä noihin rintsikoiden mukavuuksiin tulee, niin paikkakuntamme oli rakennettu pääosin 40-50 luvuilla ja siis käytännössä kaupunki oli täynnä rintamamiestaloja. Kävin 70-luvulla kymmenissä rintsikoissa ja kaikissa oli ihan täydet mukavuudet. Niissä 40-luvulla rakennetuissakin, joissa oli pihan perällä pihasauna, oli jo 70-luvulle tultaessa ihan kaikki mukavuudet ja useimpiin tehty sauna alakertaan ja lopuissa oli sauna tehty jo heti uutena kellariin. Keskuslämmitys oli myös kaikissa, vaikka uunikin niissä vielä oli. Se rintamamiestalo, jonka yläkerrassa me alkuun asuimme, oli myös kaikilla mukavuuksilla jo 60-luvulla. Sauna tietenkin oli alakerrassa ja se vain rajoitetusti käytössämme.
Maailma muuttui todella vauhdilla 60-luvulta 70-luvulle ja 70-luvun lopulla elettiin aivan toisenlaista elämää kuin 60-luvulla ja varsinkin 60-luvun alkupuolella. Elintaso nousi kohisten 70-luvulle tultaessa. Kuvaavaa on sekin, että esimerkiksi jääkaappeja oli 60-luvun puolivälissä vain alle puolessa talouksista, mutta 10 vuotta myöhemmin jo yli 90%:lla talouksista, eli käytännössä lähes joka perheessä.
Mitä tuohon viimeiseen vä
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt ihan oikeesti viitti. Se 1976 säädetty tupakkalaki kielsi tupakoinnin kouluissa eikä siinä annettu mitään erivapautta opettajainhuoneelle. Se, että sinä olet nähnyt "penan" piipputupakat 1979 opettajainhuoneen pöydällä, ei poista sitä tosiasiaa, että tupakointi koulujen sisätiloissa kiellettiin 1976 ja astui voimaan 1977.
Sinulla on kyllä aika paljonkin reaaliteetit hukassa, jos ihan tosissasi yrität pitää siitä väitteestäsi kiinni, että Helsinkin kantakaupungin alueella ei monissakaan asunnoissa ollut omaa vessaa. Jos edelleen olet tuota mieltä, niin lyö faktaa pöytään.
En ole tähän aiemmin vastannut, mutta olen siivonnut koulua 80-luvulla, ja vielä silloinkin yksi toimistokoppero opettajanhuoneen vieressä oli tupakkahuonekäytössä, vaikka ei varmaan virallisesti olisi saanut. Siitä päätellen, että tuhkis oli päivittäin täynnä, kun sitä tyhjentelin, niin käyttökin oli aika ahkeraa.
Varmaan itsenäisyyden ajalla valmistuneissa taloissa alkoi olla omat vessat jo ns, työväen alueillakin, mutta tiedän itsekin jugendkerrostalon, jossa niitä ei vielä 70-luvun alussa ollut.
Vierailija kirjoitti:
Tienvieret myrkytettiin vesakkomyrkyillä, DDT:tä vaan penkoille, niin jopa vesakot kukistui.
Ei päässyt silloin Taigapunkit pöristelemään joka pihanurmikolle.
DDT:t takaisin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä mitä käsittämättömämpiä "kokemuksia" täällä 70-luvusta lueskelee, niin näin koko 70-luvun koulua käyneenä ja siis sen ajan äärimmäisen tarkkaan muistavana hiipii väistämättä mieleen ajatus, että ollaankohan me eletty kyseistä vuosikymmentä ihan eri planeetallaa?
Minä olin ihan tavallinen duunarin kakara, eikä minua ahdistanut 70-luvulla mikään. Ei painostanut uskonnot, ei poliittiset liikkeet, eikä opettajatkaan sen kummemmin sorsineet, eikä tupakansavukaan haitannut, vaikken koskaan polttanutkaan. Vaikka duunariperheen lapsi olinkin, niin meiltä ei puuttunut mitään olennaista. Äiti leipoi joka viikko pullaa ja muita herkkuja ja viikkorahalla haettiin kioskilta ja lähikaupasta karkkia, eli herkkujakin oli aivan riittämiin.
Koskaan en missää ryysyissä kulkenut, vaan aina oli ehjät vaatteet. Merkkifarkutkin sain, kun se aika teininä koitti. Harrastaa sai melkein mitä vaan normaalia urheilulajia, silloin kun seuroissa sai harrastaa käytännössä lähes ilmaiseksi, vain varusteet tarvi hommata ja niihinkin sai seuran kautta alennuksia, mutta mitään kalliita kausi, tai kuukausimaksuja ei ollut, kuten nykyään. Itse harrastin hiihtoa ja jalkapalloa.
Mutta siis 70-luku ei todellakaan ollut, toisin kuin täällä muutamat väittää, mikään kurjuuden ja ankeuden vuosikymmen, vaan ainakin minulle se oli kaikinpuolin erittäin mieluisa ja muistorikas ja paras tähän asti elämistäni vuosikymmenistä.
Kiva että sulla on mennyt kivasti.
Kaikilla muilla ei kuitenkaan mennyt kovin kivasti.
Minäkin olin duunariperheen lapsi. Vanhemmilla vaan meni palkasta iso osa viinaan ja asuntolainaan toinen iso osa. Ruoka oli mitä oli ja vaatteet mallia Säästökuoppa ja kirpputori, eivätkä kirpputorit olleet silloin trendikkäitä. Muistan kuinka haaveilin, että olisin saanut joskun jonkun vaatteen Seppälästä. En kuitenkaan saanut sillä ne olivat liian kalliita.
Ne säästökuopan farkut olivat aivan mahtavia. Olivat yhtä ohuita ja kovia kuin tavallinen puuvillakangas, mutta väriltään muistuttivat farkkua :D
Oikeat farkut olisivat olleet ihanat.
Harrastuksetkin minulta kiellettiin kalleuden vuoksi. En tiedä olivat oikeasti kalliita vai eivätkö vanhemmat vaan halunneet kuskata minua harrastuksiin. Seurakunnan kerhossa sentään sain käydä. Se oli ilmainen ja pystyin menemään sinne itse kävelemällä.
Kiva oli juu ja harmi taas sinulla, että vanhempasi olivat alkoholisteja. Mutta tokihan ymmärrät, ettei vanhempiesi alkoholismi ollut kyseisen vuosikymmen vika, saatika alkoholismin aiheuttaja, vaan ihan samanlaisessa jamassa on tänäkin päivänä lukemattomat alkoholistien lapset ja kenties jopa vieläkin kurjemmassa tilanteessa, kun ei taida enää seurakunnan kerhotkaan olla ilmaisia, toisin kuin vielä silloin 70-luvulla.
Se, että sattuu syntymään alkoholistiperheeseen on totta kai aina traaginen juttu, mutta ei siitä voi vuosikymmentä alkaa syyttämään.
Aivan samalla tavoin kuin hyvään perheeseen syntyminen on lapselle hyvä ja ihana asia, ihan vuosikymmenestä riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Punk! Kapinaa politisoitumista ja kaikkea muutakin vastaan. 70-luvun aidoin asia.
Punkkarien ja fiftarien eli diinarien välisiä kahinoitakin oli. Punk oli toisaalta uutta aaltoa ei mikään kertaustyyli. Pelle ja Eput olivat alun perin punkkareita. Ns. musiikkipiirit ja vanhempi väki inhosi punkkia tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
YLE lähetti Naapurineljännes-ohjelmaa, missä yksipuolisesti kehuttiin Neuvostoliiton suunnitelmatalouden tuotoksia ja kuvattiin kolhoosien ja sovhoosien onnea. Myös Neuvostoliittolaisia elokuvia näytettiin, missä yleensä aina paistoi aurinko.
Muistan kun näytettiin neuvostoliittolaisia sotaelokuvia, jossa totta kai oli näkökulma ja empatia neuvostosotureissa. Meillä ainakin lapsetkin katsoi näitä ihan mitään rajoja. Yksi elokuva jäi mieleen, se kertoi naisten urhoollisesta joukkueesta, joka tappoi suinkin puolet pahojen suomalaisten joukkuueesta, täytyy ihmetellä näitäkin elokuvia, joita YLE tarjosi jatkuvalla syötöllä. Tuon edm. elokuvan tosin haluaisin nähdä uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vappu, pääsiäinen, juhannus ja joulu tuntuivat olevan jotenkin paljon isompia juhlia kuin nykyään, eikä vain siksi, että lapsena ne tuntuivat kovin tärkeiltä. Koulussa tehtiin kaikkia varten paljon koristeita ja esim. johannuksena kaupungeissa tuntui olevan totaalisen kuollutta, tuntui että ihan kaikki lähtivät maalle tai mökeille sen viettoon.
Vappuna ei ollut foliopalloja, vaan vain perinteisiä kumisia ilmapalloja, joskin myös vähän erimuotoisina versioina. Oli isoja kulkueita niin poliittisten kuin ylioppilasryhmien toimesta ja todellista karnevaalimeininkiä, kun se oli poikkeuksellinen päivä, jolloin poliisii katsoi huppelissa kaupungilla oloa läpi sormien. Muutenhan siitä joutui vielä helposti putkaan, vaikka ei olisi rähinöinytkään ja mitään puistopiknikkejä viinien kanssa ei normaalisti sallittu.
Jouluna laitettiin oikeita kynttilöitä palamaan kuuseen. Sähkökynttilät meille saatiin vasta 80-luvun puolella. Jouluruokien ja leipomusten tekoon satsattiin iltakaupalla aikaa, vaihdettiin pöytäliinat ja verhot ja otettiin paremmat lautaset ja lasit arkisten tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YLE lähetti Naapurineljännes-ohjelmaa, missä yksipuolisesti kehuttiin Neuvostoliiton suunnitelmatalouden tuotoksia ja kuvattiin kolhoosien ja sovhoosien onnea. Myös Neuvostoliittolaisia elokuvia näytettiin, missä yleensä aina paistoi aurinko.
Muistan kun näytettiin neuvostoliittolaisia sotaelokuvia, jossa totta kai oli näkökulma ja empatia neuvostosotureissa. Meillä ainakin lapsetkin katsoi näitä ihan mitään rajoja. Yksi elokuva jäi mieleen, se kertoi naisten urhoollisesta joukkueesta, joka tappoi suinkin puolet pahojen suomalaisten joukkuueesta, täytyy ihmetellä näitäkin elokuvia, joita YLE tarjosi jatkuvalla syötöllä. Tuon edm. elokuvan tosin haluaisin nähdä uudestaan.
Yle nimitti v 1945 suomalaisvakoojan, joka siis vakoili Neuvostoliiton hyväksi, pääjohtajaksi. Ja Reporadio vuodet (nuoret ei ehkä tiedä). Milloin Yle irtaantuu hämärästä menneisyydestä ja pyytää kansalta anteeksi (sama meno jatkuu)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarah Kay julisteet. <3
Meillä ABBA- julisteet.
No SmoKing valistusjulisteet
Suosikin julisteet
Täällä esiintyy Nosmo King:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkuveli tuli sairaalasta kotiin ja pötkötti sen vuoden äitiyspakkauksen makuupussissa: murretun keltaisella pohjalla ruskeita ja beigejä kukkasia.
Olisi kiva kuulla synnytystarinoita, koska ne mitä minä kuulin tuolta ajalta olivat ihan hirvittäviä. Mitään kipulääkkeitä ei välttämättä saanut, eikä ollut kuin yksi synnytysasento.
Eihän noista asioista silloin lapsille puhuttu, mutta jälkeenpäin olen kuullut useammaltakin kaverilta, että heiltä on kuollut veli tai sisko synnytykseen tai heti kohta sen jälkeen. Keskosilla taisi olla huonot mahdollisuudet.
Ei 70-luvulla enää juurikaan lapset kuolleet synnytykseen. Kyllä Suomen lapsikuolleisuuus on jo silloin ollut todella pientä, mutta keskosten hoito on ollut kyllä vielä ihan lapsenkengissä nykyiseen verraten. Synnytykset on varmaan olleet kivuliaampia, koska kivunlievitystä ei juurikaan ollut ja silloin oli vielä ajatuksena,että "kivulla sinun on synnytettävä"(rangaistukseksi naisille, kun kerran Eeva meni syömään sen omenan ja naisten takia Aatami ja Eev joutuivat pois paratiisista.) Toinen sisareni sanoi, että synnytys oli niin kamalaa, että jäi ikuiset traumat ja piuhat katkaisiin heti kun mahdollista. Toisella siskolla vauvat oli pieniä molemmilla kerroilla (noin 2500kg) ja synnytykset helppoja.
No on pieniä olleet! oletteko kenties valaita?
1970-luvulla käytettiin matematiikan opetuksessa uutta, kokeellista menetelmää. Jotain alkio-oppia. Minäkään en oppinut mitään :D
Alkio-oppi oli kokeilu, epäonnistunut sellainen:
Suomessa uusi matematiikka otettiin käyttöön kouluopetuksessa samoihin aikoihin kuin valmisteltiin siirtymistä peruskouluun.. Taistelu muutoksen ympärillä oli kiivasta, osittain senkin takia, että yhteiskunta oli tuolloin kaikkein politisoituneimmillaan. Täytäntöönpano oli ripeä. Opettajat koulutettiin joukko-oppiin vain lyhyillä pikakursseilla. Vanhemmista ei ollut apua muutoksen omaksumisessa, sillä heille joukko-oppia ei ollut koskaan opetettu.
Matematiikan opiskelu joukko-opin menetelmällä tarkoitti sitä, että numerot korvattiin opetuksen alkuvaiheessa alkioilla ja joukoilla sekä ynnälasku unioneilla. Luvut ja niillä suoritettavat laskutoimitukset opetettiin myöhemmässä vaiheessa joukko-opin käsitteiden avulla. Oppikirjat olivat luonteeltaan työkirjoja. Niistä tuli kuvapainotteisia. Niissä oli aikaisempaa vähemmän selityksiä, mutta enemmän esimerkkejä ja harjoitustehtäviä..
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_matematiikka
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/11/23/joukko-oppia-vareissa
Pelkästään tuon jälkimmäisen kuvan näkeminen aikaansaa oksennusreaktion..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin on negatiivis painotteisia muistoja ihmisillä 70 luvusta.
Itse mielummin unohdan ne negatiiviset ja muista positiiviset, näin on paljon mukavempaa elää vuosi kuin vuosi.
Ihmisiä "erotteli" sen mukaan, missä kaupassa kävi. E- liikkkeet ja Osuuskauppa. ja toki oli sioutumattomia kyläkauppiaita. Myös urheiluseurat oli eroteltu TUL:iin (työväen urheiluliike ja Svul:iin, jonka koko nimeä en nyt muista. Svullilaiset sai koulussa liikunnasta kymppejä ja Tullilaisten piti tyytyä kahdeksikkoon (suorituksista viis). Näin meillä kepupitäjässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla tytöillä oli runokirja, johon kaverit saivat kirjoittaa runoja ja elämänohjeita kauniilla oikealla kaunokirjoituksella.
Runon viereen saatettiin piirtää kuva tai liimata jokin kaunis kiiltokuva.
Runon yhteyteen laitettiin päivämäärä ja oma nimi.
Silloin oli suuria avopostilaatikkoja, johon tuli koko kylän posti.
Taloilla ei ollut maalla tarkkaa osoitetta.
Täytyi osata ohjeistaa taksi ja ambulanssi perille. Ambulanssia mentiin kiiretapauksissa vastaan suuremman tien ääreen.
Muistan, että ompelevilla naisilla oli omien muotojensa mukainen ompelumallinukke, minkä päälle mallailtiin ja ommeltiin vaatteita.
Mallinuken torson kuosi oli vihreää kangasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä mitä käsittämättömämpiä "kokemuksia" täällä 70-luvusta lueskelee, niin näin koko 70-luvun koulua käyneenä ja siis sen ajan äärimmäisen tarkkaan muistavana hiipii väistämättä mieleen ajatus, että ollaankohan me eletty kyseistä vuosikymmentä ihan eri planeetallaa?
Minä olin ihan tavallinen duunarin kakara, eikä minua ahdistanut 70-luvulla mikään. Ei painostanut uskonnot, ei poliittiset liikkeet, eikä opettajatkaan sen kummemmin sorsineet, eikä tupakansavukaan haitannut, vaikken koskaan polttanutkaan. Vaikka duunariperheen lapsi olinkin, niin meiltä ei puuttunut mitään olennaista. Äiti leipoi joka viikko pullaa ja muita herkkuja ja viikkorahalla haettiin kioskilta ja lähikaupasta karkkia, eli herkkujakin oli aivan riittämiin.
Koskaan en missää ryysyissä kulkenut, vaan aina oli ehjät vaatteet. Merkkifarkutkin sain, kun se aika teininä koitti. Harrastaa sai melkein mitä vaan normaalia urheilulajia, silloin kun seuroissa sai harrastaa käytännössä lähes ilmaiseksi, vain varusteet tarvi hommata ja niihinkin sai seuran kautta alennuksia, mutta mitään kalliita kausi, tai kuukausimaksuja ei ollut, kuten nykyään. Itse harrastin hiihtoa ja jalkapalloa.
Mutta siis 70-luku ei todellakaan ollut, toisin kuin täällä muutamat väittää, mikään kurjuuden ja ankeuden vuosikymmen, vaan ainakin minulle se oli kaikinpuolin erittäin mieluisa ja muistorikas ja paras tähän asti elämistäni vuosikymmenistä.
Kiva että sulla on mennyt kivasti.
Kaikilla muilla ei kuitenkaan mennyt kovin kivasti.
Minäkin olin duunariperheen lapsi. Vanhemmilla vaan meni palkasta iso osa viinaan ja asuntolainaan toinen iso osa. Ruoka oli mitä oli ja vaatteet mallia Säästökuoppa ja kirpputori, eivätkä kirpputorit olleet silloin trendikkäitä. Muistan kuinka haaveilin, että olisin saanut joskun jonkun vaatteen Seppälästä. En kuitenkaan saanut sillä ne olivat liian kalliita.
Ne säästökuopan farkut olivat aivan mahtavia. Olivat yhtä ohuita ja kovia kuin tavallinen puuvillakangas, mutta väriltään muistuttivat farkkua :D
Oikeat farkut olisivat olleet ihanat.
Harrastuksetkin minulta kiellettiin kalleuden vuoksi. En tiedä olivat oikeasti kalliita vai eivätkö vanhemmat vaan halunneet kuskata minua harrastuksiin. Seurakunnan kerhossa sentään sain käydä. Se oli ilmainen ja pystyin menemään sinne itse kävelemällä.
Minäkään en saanut harrastaa duunariperheessä mitään, mikä maksoi. Seurakunnan tyttökerhossa kävin kaverin kanssa, kun se oli ilmainen. En tykännyt kyllä yhtään, kun veisattiin vähän väliä virsiä. Vaikka vanhemmat kerryttivät omaisuuttaan, ei sitä lapsiin sijoitettu. Ei rahaa, eikä rakkautta.
Minusta ja muistakin tuo joukko- ja alkio-oppi oli ihan hauskaa. Kouluun mennessä odotin jotain muuta kun olin katsellut vanhoja oppikirjoja. Isosiskon matikan kirjat olivat tosi ikäviä. Vanhemmille se otti koville ja puhisevat kiukusta vieläkin. Tosin ei sitä joukko-oppia ollut kuin muutama kuukausi.
Koulussa kirjailtiin yksinkertaisin pistoin melkein pulpetin kokoinen vohvelikangas. Tehtiin omat ruokaliinat. Kouluruoka oli mielestäni hyvää ja monipuolista.
Kiva oli juu ja harmi taas sinulla, että vanhempasi olivat alkoholisteja. Mutta tokihan ymmärrät, ettei vanhempiesi alkoholismi ollut kyseisen vuosikymmen vika, saatika alkoholismin aiheuttaja, vaan ihan samanlaisessa jamassa on tänäkin päivänä lukemattomat alkoholistien lapset ja kenties jopa vieläkin kurjemmassa tilanteessa, kun ei taida enää seurakunnan kerhotkaan olla ilmaisia, toisin kuin vielä silloin 70-luvulla.
Se, että sattuu syntymään alkoholistiperheeseen on totta kai aina traaginen juttu, mutta ei siitä voi vuosikymmentä alkaa syyttämään.