Mikä synnytyksessä oli kauheinta?

Yksinäisyys, tuen puute, epätietoisuus, pelko, väsymys.

Kylmyys ja väsymys eli yleinen epämukavuus. Kivut ei olleet niin pahat, vaikka luomusynnytys. Mutta talvinen aamuyö, kaksi edellistä yötä valvonut suppareiden kanssa ja puolialastomana synnytyssalissa vauvan syntymän odottelu oli aika kurjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin ketjussa alapeukkuja kommenteille, joissa synnytykset tuntuvat sujuneen kivuista huolimatta ns. helposti ja normaalisti. Mitä se keneltäkään on pois? Ei kaikkien synnytysten ole tarkoitus epäonnistua ja komplisoitua ja olla järkyttäviä kokemuksia. Osalla kirjoittajista on ollut ihan kauheita kokemuksia ja niitä lukiessa olen kiitollinen, kun kaikki omat synnytykset on sujunut suht normaalisti.

Varmaan siitä alapeukkuja kun ne positiiviset kokemukset ei kuulu tähän ketjuun. Tässä ketjussa keskustellaan niistä pahimmista kokemuksista.

Ihan OK, mutta hieman harmittaa noiden ensimmäistään odottavien puolesta jotka palstalle sattuvat. Kaksi normaalisynnytystä läpikäyneenä en kuulu ketjun kohderyhmään niinkuin ei suurin osa synnyttäneistä. Tai sitten voi muistaa, että samanlaisia ketjuja tehdään kierukanlaittamisesta tai viisaudenhampaan poistamisesta: osa meinaa pyörtyä ja kuolla kipuun tuossa prosessissa kun suurimmalla osalla tuntuu vain pieni nipistys jonka jälkeen menee suoraan töihin.

Kipu (oksitosiini gemini synnytys, ilman epiduraalin) Yksinäisyys (lasten isä ei mukana) häpeä (olin nuori, ilman miestä tukemassa ja kätilöinä nuori mies) Pelko ja avuttomuus kun vauvat vietiin pois heti teholle, B-vauvaa en saanut hetkeksi edes rinnalleni enkä ehtinyt näkemään. Vauvani onneksi selvisivät.

Supistukset jäytäviä kestettyään tuntikausia. Uuvuttivat ja sen vuoksi halusi puudutuksen, että jaksan ponnistaa. Eka lapsi ja spinaalin sain, kun olin jo 7-8cm auki. Ponnistusvaiheen alettua alkoi tunto palata, mutta lisäpuudutteita en tarvinnut. Ponnistusvaihe 1h ja ei sattunut yhtään. Rauhaksiin ponnistelin ja paikat säilyi ehjänä ja parilla tikillä selvisin.  Kertakaikkiaan ihana helppo synnytys.

Kipu, niin järkyttävän intensiivinen kipu ettei sellaista voi kuvitella olevankaan ennen kuin sen on kokenut.

Jatkuvat sisätutkimukset olivat myös tuskallisia, kätilöharjoittelijan piti saada hajotella just minun venyvällä kohdunkaulallani.

Esikoisen synnytyksessä sydänäänet romahtivat ja minut "pyöräytettiin" kontalleen ja vauvaa työnnettiin TAKAISIN synnytyskanavassa. Se oli ihan järkyttävää, syke kuitenkin palautui eikä lähdetty hätäsektioon.

Ihan hirveää myös oli kun synnytyksen jälkeen paineltiin mahaa tosi kovaa kun istukka ei meinannut syntyä. Siinä vaiheessa ei enää huumori riittänyt kun kaiken piti olla jo ohi niin siihen tullaan pumppaamaan vielä.

Kolmas synnytys sujui ihan Ok vaikka ja kävi tietysti kipeää. Sitä muistelen ihan lämmöllä.

Hmm. Oksitosiini tiputtaminen vaikka supistukset oli jo voimakkaita, ei puudutusta. Pudendaalipuudutuksen laitto supistuksen aikana, imukupin laitto supistuksen aikana, miks jumalauta se pitää laittaa juuri sen saatanan supistuksen aikana?. Se että jossain vaiheessa huone oli täynnä porukkaa, vuoronvaihto, anestesialääkäri hoitajineen ja minä siellä pillu paljaana. Kaikki ilo päätyi kiirelliseen sektioon ja vauva vietiin salista pois niin ettei minulle edes näytetty sitä. Seuraavalla kerralla toivon suunniteltua sektiota.

Ei ne teidän paljaat pillut siellä ketään erityisemmin kiinnosta, teidän römpsänne on joku numero 6782 mitä henkilökunta on nähnyt ja siinä keskitytään synnytykseen eikä muuhun. Ihme häpeilyä.

Tipanlaito, vihaan neuloja, sillon jo meinasin pyörtyä, supistukset, koska ne tuli käynnistyksen takia paljon rankempina, hirveä tuska, lopputulos oli kuitenki hätäsektio, koska vauva 4800kg, ei mahtunu, ei. Syntymäpaino arviotiin kilolla pienemmäks.

Suunniteltu sektio kaikein kivuttomin, ainoastaa jälkikivut ja se painelu oli vittumaisin osuus..Se vähän pelotti, ku verenpaineet laski tosi alas, meinas taju lähtee, mut jollain aineella ne sai korjattua tilanteen.

Todella voimakkaat säännölliset supistukset jo matkalla (1,5h) sairaalaan ja avautumisvaihe. Meni niin äkkiä ettei meinattu uskoa et oikeesti sattuu jo niin niin paljon ettei ilokaasut ja uima-altaat enää auta. Spinaali-puudutuksen jälkeen onnistu ponnistaminen hienosti jakkaralla. Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Tipanlaito, vihaan neuloja, sillon jo meinasin pyörtyä, supistukset, koska ne tuli käynnistyksen takia paljon rankempina, hirveä tuska, lopputulos oli kuitenki hätäsektio, koska vauva 4800kg, ei mahtunu, ei. Syntymäpaino arviotiin kilolla pienemmäks.

Sehän olisikin ollut aivan eri asia, jos vauvan syntymäpaino olisi ollut 4799kg...

Se hetki, kun pää oli ulkona ja käskettiin lopettaa ponnistaminen ja loputkin vauvasta tuli ulos. Tuntui siltä, että holtittomasti sisäelimet sieltä valahti. Ja sen jälkeen meni voimat. Mutta olihan se samalla aika hieno hetki. <3

En saa enään orgasmeja :(

Järkyttävät kivut ja totaalinen "kontrollin menetys". Toinen synnytys oli siis erittäin nopea, mutta kivut olivat sitä luokkaa, että huusin sairaalan käytävällä kuolevani siihen paikkaan. Pahoittelut vaan kaikille, jotka olivat samaan aikaan synnyttämässä. Kivunlievitystä ei ehtinyt saada, vauva syntyi 20 minuuttia sairaalaan saapumisen jälkeen. Onneksi sentään asutaan lähellä sairaalaa, niin ehdittiin ylipäätään paikan päälle.

Jotenkin synnytyksen nopeus tuli ihan puskista, enkä oikein ehtinyt tehdä tai ajatella mitään koko toimituksen aikana. Avautumisvaiheessa vain ulisin kaksinkerroin kivusta, kun supistukset tulivat jo alusta asti tiheinä säännöllisin. Ponnistusvaiheessa tuntui siltä, että vauva vain tulee ulos väkisin, ilman että teen mitään. En muista edes ponnistaneeni juuri lainkaan, olin vain jotenkin ihan shokissa.

Tokassa synnytyksessä pahinta oli, kun huomasin olleeni römpsä paljaana jalat levällään synnytysosaston aulaa kohti ties kuinka kauan. Synnytin jossain toimenpidehuoneessa, jonka ovi avautui siis aulaan. Kesken kaiken kätilöopiskelija poistui johonkin, ja jätti oven auki. Kesti aikansa ennenkuin huomasin sen, ja karjaisin että ovi kiinni! Oli vielä päivä, ja aulassa varmasti porukkaa.

Synnytys itsessään oli helppo, tuo vain jäi ikävästi mieleen.

Synnytin rv 25 kaksoset. Kauheinta oli kun pelkäsin että lapset eivät selviä.

Se, että pakotettiin synnyttämään selällään maaten sen perkeleen monitoroinnin vuoksi (jonka tarpeen itse aiheuttivat syöttämällä vahingossa unilääkkeitä mulle ennen saliin pääsyä). Supistukset eivät sattuneet lainkaan pystyasennossa, mutta makuulla paine osui selkärankaan ja lantioon niin että pelkäsin niiden murtuvan jännityksestä. Pyysin useita kertoja saada edes välillä nousta pystyasentoon, mutta se evättiin.

Lisäksi sain laskeumat muistoksi, ja niiden syntyminenhän on yhteydessä selällään makuuttamiseen.

Terkkuja TAYSiin.

Yliaikaisuuden vuoksi jouduin käynnistykseen. Lääkäri joka otti minut vastaan oli aivan tunari. Otti jotain näytteitä puikolla mun pyllynreiästä ja vieressä ollut kätilö ihmetteli miksi sieltä otit näytteen. Alkuun ei myöskään löytänyt vauvan vatsalaukkua jonka takia jouduin uudestaan käyrälle makaamaan peloissani että vauvalta puuttuu vatsalaukku. No löytyihän se sieltä kun uudestaan katsoi parin tunnin kuluttua.

Ballongin laitto sattui niin paljon, että ensin oksensin ja sitten lähti taju. Oksitosiini-tippa oli perseestä, kun ei päässyt liikkumaan vaan piti makoilla letkuissa sängyllä. Mies ei osannut olla tukenani vaan meni taukohuoneeseen nukkumaan pahimpien kipujeni aikaan. Synnytyssalissa oli kylmä, tärisin ja olin nälissäni. En saanut lupaa syödä tai juoda, 14h ilman ruokaa oli pitkä aika raskaana olevalle joka oli tottunut syömään kahden tunnin välein.

Kätilöt kävivät noin parin kolmen tunnin välein huoneessa ja olivat tympeitä. Ei mitään empatiaa tai kyselyä voinnista. Kävivät ronkkimassa ja venyttämässä alapäätäni jotta paikat aukeisi nopeammin, oli helkutin kivuliasta. Lopulta kolmen päivän tuskan jälkeen todettiin etten aukea enempää kuin 4cm ja päädyttiin kiireelliseen sektioon. Sektiosta jäi hyvä mieli, tuntui helpottavalta sen kaiken tuskaisen odottelun ja alapään venyttelyn jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Se, että pakotettiin synnyttämään selällään maaten sen perkeleen monitoroinnin vuoksi (jonka tarpeen itse aiheuttivat syöttämällä vahingossa unilääkkeitä mulle ennen saliin pääsyä). Supistukset eivät sattuneet lainkaan pystyasennossa, mutta makuulla paine osui selkärankaan ja lantioon niin että pelkäsin niiden murtuvan jännityksestä. Pyysin useita kertoja saada edes välillä nousta pystyasentoon, mutta se evättiin.

Lisäksi sain laskeumat muistoksi, ja niiden syntyminenhän on yhteydessä selällään makuuttamiseen.

Terkkuja TAYSiin.

Olipa kurja kokemus. Näin synnyttämättömänä (mutta raskaana olevana) tuli mieleen, että mitä jos olisi vain noussut ilman lupaa ja kielloista huolimatta? Onko kukaan tehnyt näin? Ei kai kätilö sille mitään mahtaisi?