Mikä synnytyksessä oli kauheinta?

Vierailija kirjoitti:

Se, että pakotettiin synnyttämään selällään maaten sen perkeleen monitoroinnin vuoksi (jonka tarpeen itse aiheuttivat syöttämällä vahingossa unilääkkeitä mulle ennen saliin pääsyä). Supistukset eivät sattuneet lainkaan pystyasennossa, mutta makuulla paine osui selkärankaan ja lantioon niin että pelkäsin niiden murtuvan jännityksestä. Pyysin useita kertoja saada edes välillä nousta pystyasentoon, mutta se evättiin.

Lisäksi sain laskeumat muistoksi, ja niiden syntyminenhän on yhteydessä selällään makuuttamiseen.

Terkkuja TAYSiin.

Vähän ot mutta silti..

Mulle annettiin taysissa unilääkettä kun en edellisenä yönä ollut nukkunut yhtään. Silti kätilö yritti kannustaa (painostaa) ponnistamaan konttausasennossa tai kyljellään. Musta kumpikaan noista ei tuntunut hyvältä ja lopulta sain luvan ponnistaa selälläni, kun kätilökin huomasi että niin sujuu parhaiten.

Kätilöopiskelija, kävi hihittelemässä ja oli muutenkin ärsyttävän teko pirteä. Kerkisin jo miehelle itkut tirauttaa etten halua tuon kanssa synnyttää, mutta onneks tuli vuoron vaihto ennen ponnistus vaihetta ja tuli tosi mukava kätilö jonka kanssa loppu sujui kuin rasvattu. Tämä siis toka synnytykseni. Kyllähän se pirun kipeetä tekee, mutta voisin läheä uudestaan koska vaan, jos joku valvois minun puolesta seuraavan vuoden;)

Saako synnytyssaliin ottaa omaa tekstiiliä lämmikkeeksi, tai pyytää jotain sairaalan vaatteita tai huopaa?

Älytöntä jos kylmässä pitää värjötellä, vaikka lämpö ja rentoutuminen edistäisivät synnytystä.

Kipu, aivan käsittämätön kipu. Liekö johtui lääkkeellisestä käynnistyksestä ja pitkästä synnytyksestä, mutta uudelleen en haluaisi kokea. Vaikka tiesi että kipeää tulee käymään, niin sitä kipua ei osannut kuvitellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun vauva jäi jumiin ja tämän takia vammautui. Oli pakko kokeilla alatiesynnytystä, vaikka yks lääkäri sanoi, ettei vauva välttämättä mahdu syntymään alateitse.

No miks sit synnytit alateitse??

Sektion jälkeiset jälkisupistukset ja tähän yhdistettynä vieressä karjuva hoitaja: "Nyt sä kuule vaan nouset ylös, toiset synnyttää ihan normaalisti, sähän pääsit helpolla, kuvittelitko olevas tässä maailmassa eka synnyttäjä, hopihop nyt kävelylle jne jne "

Synnytin siis hätäsektiolla  ja pyydän jo etukäteen anteeksi kaikilta, jotka sektion tuomitsevat. En minäkään sitä halunnut.

En itse synnyttänyt, vaan ystävättereni. Lapsi kuoli. Se oli surullisin ja kipein kokemukseni koskaan.

ewqqweq kirjoitti:

Ei ne teidän paljaat pillut siellä ketään erityisemmin kiinnosta, teidän römpsänne on joku numero 6782 mitä henkilökunta on nähnyt ja siinä keskitytään synnytykseen eikä muuhun. Ihme häpeilyä.

Oksettava kommentti. Olen jo niin vanha, että lapsia ei minusta enää synny. Jos olet hoitohenkilöihin kuuluva, niin olen iloinen etten joudu sinun empaattiseen käsittelyysi.

Kanyylin laitto epiduraalia varten, kun piti olla ihan liikkumatta supistuksen aikana. Kahdessa seuraavassa synnytyksessä en ottanut epiduraalia ollenkaan.

Sektion jälkeinen kohdun tutkiminen. Lääkäri painoi vatsaa niin voimakkaasti, että taju meinasi lähteä. Toisessa sektiossa ei niin voimakkaasti paineltu.

Kätilö paasasi vaikean synnytyksen jälkeen, kuinka sektiovauvoillakin imetys onnistuu. No ei onnistunut. Olin ihan stanan kipeä yli 24h ponnistusvaiheen, sektion ja superkipeiden rintojeni kanssa. Käskettiin pumpata ja viiden vuorokauden aikana ei tullut tippaakaan maitoa pulloon, vaikka kerralla yritin 30-60 min. 😩

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, kun vauva jäi jumiin ja tämän takia vammautui. Oli pakko kokeilla alatiesynnytystä, vaikka yks lääkäri sanoi, ettei vauva välttämättä mahdu syntymään alateitse.

No miks sit synnytit alateitse??

Koska vuorossa ollut lääkäri oli sitä mieltä, että kyllä niin pieni vauva mahtuu syntymään (painoarvio 2,6kg, oikeasti 2,4kg). Eipä mahtunut ja lapsi saa kantaa seuraukset. Onneks seuraavat sain "synnyttää" sektiolla, vaikka siitä joutuikin taistelemaan.

Ei ollut mitään erityistä. Epiduraali auttoi kipuun.

Ponnistusvaiheessa vauvan pään ja hartioiden synnyttäminen. Hartioiden kohdalla piti vielä lopettaa ponnistus ettei paikat repeä, vaan antaa vauva pulahtaa ulos. Pisimmät 5 sec elämässäni.

Se, että kannoin painavaa sairaalakassia yksinäni pitkiä käytäviä pitkin, samalla kun lapsivettä vuotaa housut täyteen. Tunsin oloni niin yksinäiseksi vaikka väkisin koitin tsempata itseäni, että kaikki on hyvin, äitini onneksi tulee pikimmiten tänne tuekseni..

Toinen, kun ensimmäisellä neuvolakäynnillä, kun sain tietää raskaudesta minua houkuteltiin menemään huume- ja alkoholistiäideille tarkoitettuun neuvolaan. Tämä siksi koska minulla ehti alkoholitottumus kyselylomakkeessa vaikuttaa railakas kesäloma. (Festarit yms.)

Ja sairaalaan tultuani ennakkoluulot oli selvästi havaittavissa, kohdeltiin tympeästi, oma kätilö ei aluksi katsonut edes silmiin, kunnes tajusi, että olen ihan normaali nuori nainen.

Itse synnytys meni hyvin, tokihan se oli kivuliasta.

Synnytyksen jälkeen alapääni oli tietenkin murjottuna ja tikattuna, niin eikö joku lääkäri keksinyt että otetaan huumetestit minulta ja vauvalta (tarkottaen että olisin vedellyt huumeita loppuraskaudessa) koska olin tuollaisessa neuvolassa kirjoilla. Niissä hormonihöyryissä itkin vuolaasti sitä koska olin halunnut tehdä kaiken mahd. hyvin imetyksen ja läheisyyden suhteen vauvan kanssa. Heitin sitä aikaisemmin, yllärivauvan takia, koko rakentamani elämän pois työpaikkaa, koulutusta, asuntoa, ihmisiä myöten ja olin tehnyt kaiken voitavani vauvani hyväksi.

Murjotun alapääni kanssa haarat levällään vessassa kuppi kädessä pissasin jonkun hoitajan nähden ja koitin nieleskellä itkua kivun ja henkisen kivun takia. Seuraavaksi katselin kun oman vauvan alapäähän tungetaan teipeillä kiinnittyvä pussi, josta iho tietenkin ärtyi. Olin niin vihainen siitä ja tivasin, miten muka oma huumetestini ei kata kaikkia tuloksia.

Kiitos vaan näistä ennakkoasenteista. Vielä tänä päivänäkin päiväkoti(?!) haluaa selvitellä turhan innokkaasti taustojani ja pitää kokouksia neuvolan hlökunnan kanssa. Muuten hyvä, mutta olen ollut täysin raitis kaikista päihteistä heti kun sain raskaudesta tietää raskauden alussa ja jo vuosia. Voikohan moni päiväkodin tai sairaalan työntekijä kertoa minulle samaa omasta päihteiden käytöstä..

Neuvolaa olisin saanut jo aikoja sitten vaihtaa, mutta meidän neuvolatäti on niin ihana, että vaihto harmittaisi.

Vierailija kirjoitti:

Epiduraalin laitto. Ihan kauheeta tuskaa se pistäminen ja ku ei vaan meinannu saada kunnolla sitä joku 7 varmaan pisti. Melkein vois mielummin sietää ne supistukset kuin se pistämisen jos vielä synnyttämään pääsen

Mulle laitettiin spinaali ja sen laitto oli kauheaa. Liikahdin vaistomaisesti sen neulan pistosta ja sitten mulle huudettiin, että pitää olla paikalla. Joo yritin olla mutta se asennon kipu, pelko ja muu niin vaikeeta oli. Siinä sitten itkien pyytelin anteeksi ja en ole varma sanoinko, mutta ainakin ajattelin, että täytyy varmaan luopua puudutteen laitosta. Mutta se saatiin laitettu sitten toisella yrittämällä.

Jos vielä synnytään niin, en tiedä uskallanko enää seuraavalla kerralla ottaa puudutetta.

Vierailija kirjoitti:

Kätilö paasasi vaikean synnytyksen jälkeen, kuinka sektiovauvoillakin imetys onnistuu. No ei onnistunut. Olin ihan stanan kipeä yli 24h ponnistusvaiheen, sektion ja superkipeiden rintojeni kanssa. Käskettiin pumpata ja viiden vuorokauden aikana ei tullut tippaakaan maitoa pulloon, vaikka kerralla yritin 30-60 min. 😩

Tämä ei kuulu ketjuun ollenkaan, mutten malta olla kertomatta.

Osastolla näytettiin sairaalassa tehdy video imetyksestä ja sen tärkeydestä. Siinä osastonhoitaja kertoi, että pienikin tilkka äidinmaitoa on vauvalle elintärkeää. Minulla ei maito noussut, joten olin käynyt sen nousua helpottamaan käynyt pumppaamassa.

Kävin siis lypsyhuoneessa heti videon jälkeen ja tuntia myöhemmin olin saanut muutaman millin maitoa esiin. Menin pyytämään pulloa, mutta se samainen videolla ollut hoitaja sanoi "tuota on niin vähän, että laita se vaan viemäriin". Huonekaverit ihmetteli, miksi kävelin kippurassa, mutta teki tiukkaa päästä huoneeseen nauramaan.

Mies oli ensimmäisen synnytyksen koettaessa neljänkymmenen asteen kuumeessa ja yski keuhkojaan pihalle, vanhempani olivat reissussa eikä ollut ketään ystävää jonka olisin voinut pyytää tueksi. Muistan, kun nousin taksista painava laukku olalla ja katsoin yötaivasta vasten kohoavaa sairaalarakennusta, teki mieli kääntyä ympäri ja lähteä kotiin mutta kun vauva oli synnytettävä. Sairaalan aula oli tyhjä, kahvio pimeä ja hiljainen kuin maailmanlopun jäljiltä  ja minulla tuli siinä lapsivedet verkkareihin. Minut vastaanottanut hoitaja oli tylyn oloinen ja sanoi "sulla ei siis ole miestä?", koska olen lyhyt ja babyface ,luuli vissiin joksikin teiniäidiksi jonka raskaus oli vahinko ja ukko lähtenyt läiskimään ! Olin kuitenkin jo 26v ja naimisissa..

Kätilö oli aivan ihana, mutta kyllä olisin tarvinnut miehen tueksi :(  Onneksi synnytys oli nopea ensisynnytykseksi ja terve poika tuli, pääsimme kotiin kahden päivän päästä ja tervehtynyt mies oli leiponut kakun sekä ostanut alkoholitonta skumppaa <3

Toisessa synnytyksessä erehdyin kokeilemaan niitä pirun aquarakkuloita, ei enää ikinä! Lisäksi kätilö oli joku leipääntyneen oloinen mummo, joka näytti siltä että ja käyttäytyi siihen malliin että on aloittanut uransa  40-luvulla.  Jupisi niistä aquarakkuloista ja  asenne oli muutenkin, että ei ansaitse puudutusta kun on syntiä mennyt tekemään. Pelottava eukko, onneksi mies oli tukenani ja äänenäni!

Eniten näissä kokemuksissa järkyttää henkilökunnan välinpitämättömyys joidenkin kohdalla. Vaikka varmasti suurin osa synnytyksistä menee hyvin ja saa hyvää palvelua. Tikkien laitto ilman puudutusta, huutaminen, tyly kohtelu ja se ettei oteta tosissaan ja pihdataan kivunlievitystä. Vaatikaa sitä palvelua! Sitä varten me täällä korkeita veroja maksetaan! En tiedä miten itse suhtautusin tuommoseen, mutta näin iän myötä olen oppinut paremmin pitämään puoliani, lapsia ei ole ja saa nähdä tuleeko, mutta oon törmännyt jos monenmoiseen "ammattilaiseen" jopa yksityisellä puolella, vaikka itse maksan ei palvelua meinaa saada ja jotain testejä esim joutuu vaatimaan (papa testi vuoden välein toisen yksityisen lääkärin suosituksesta edellisten muutosten hoidon jälkeen) mitä ihmettä?! Ei kannata sietää huonoa palvelua ja aina tehdä valitus huonosta palvelusta! Niin tilanne saattaa parantua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kätilö paasasi vaikean synnytyksen jälkeen, kuinka sektiovauvoillakin imetys onnistuu. No ei onnistunut. Olin ihan stanan kipeä yli 24h ponnistusvaiheen, sektion ja superkipeiden rintojeni kanssa. Käskettiin pumpata ja viiden vuorokauden aikana ei tullut tippaakaan maitoa pulloon, vaikka kerralla yritin 30-60 min. 😩

Tämä ei kuulu ketjuun ollenkaan, mutten malta olla kertomatta.

Osastolla näytettiin sairaalassa tehdy video imetyksestä ja sen tärkeydestä. Siinä osastonhoitaja kertoi, että pienikin tilkka äidinmaitoa on vauvalle elintärkeää. Minulla ei maito noussut, joten olin käynyt sen nousua helpottamaan käynyt pumppaamassa.

Kävin siis lypsyhuoneessa heti videon jälkeen ja tuntia myöhemmin olin saanut muutaman millin maitoa esiin. Menin pyytämään pulloa, mutta se samainen videolla ollut hoitaja sanoi "tuota on niin vähän, että laita se vaan viemäriin". Huonekaverit ihmetteli, miksi kävelin kippurassa, mutta teki tiukkaa päästä huoneeseen nauramaan.

Mitä ihmettä?! Ihme asenne sillä kätilöllä.

Mulle näytettiin sairaalassa käsinlypsy kun ei ollut vielä maito noussut. Pari tippaa kun sai pusereettua mittamukiin ja siitä hörpytti vauvalle niin nälkäitku loppui heti! Vastasyntynyt oikeasti on tyytyväinen tosi pieneen maitomäärään.

Jälkivuoto, kesti lähes 7viikkoa. Siteiden pitäminen on kidutusta.