Mikä synnytyksessä oli kauheinta?

Kamalinta oli se, ettei kätilö uskonut että lapsi on tulossa jo, ja sitten luonnostaan ponnistamisen aika oli ja meni. Olisi pitänyt kuunnella kehoaan ja olla odottamatta kenenkään lupia. Kukaan ei käynyt katsomassa kun avautuminen eteni kai liian nopeasti kätilön aikatauluun nähden, enkä osannut kuin olla hiljaa - yritin vain hengittää ja  pysyä järjissäni. Jouduin sitten odottamaan uusia supistuksia ja lopulta tunnin kuluttua synnytys alkoi tipan voimalla.

Ihme ettei mitään hirveää ehtinyt tapahtua. Laitokselle tulin yliaikaisena neuvolasta, tutkittiin ja sanottiin, että lapsi on iso ja napanuora on kaulan ympärillä. Siinä supistukset sitten alkoivat. Ei tuokaan tieto välittynyt, mutta lapsesta tuli terve, vaikka hän syntyi sinisenä ja hengenvetoa saatiin hetki odottaa. Täydellinen ihme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko jotenkin herkkä, mutta vaikkakipu oli saatanallista, pahintaoli se alasti haaratlevällään viidenkin eri tyypin edessä olo.

Oon miettinyt ihan samaa, eikö sitä alapäätä saa jotenkin piiloon jollain rätillä ettei esim vieressä oleva mies näe mitä siellä alapäässä tapahtuu? Pelottaa jääkö sillekin traumat koko hommasta. Onko siellä sairaalassa tosiaan semmonen pyjama päällä ja sitten synnytyssalissa otetaan vaan housut pois? Sori jos on tyhmä kysymys, en ole ikinä synnyttänyt. 

Suurimmanosan ajasta mulla oli verkkopikkarit ja vaippa (niikuin jättiside) ja pohkeisiin ylettyvä pyjamamekko.. pöksyt otin pois silloin kun halusin, että tarkistetaan paljonko olen avautunut ja tietty ponnistusvaiheessa kun vauva tuli pihalle (30 min)...

Vaippa? Miks? Hyi hi**o näitä juttuja!

Niin synnytyksessä sieltä vauvan lisäksi tulee pihalle se vesi ja muuta veristä roipetta, on mukavampi kun eritteet ei valu lattialle vaan siististi vaippaan..

Vierailija kirjoitti:

Esikoinen ja raskausviikkoja 39+6. Näitä on tosi kiva lukea :)))

No ei olisi kannattanut lukea, kun synnytys noin lähellä eikä sinulla ole aiempaa kokemusta asiasta! Muista, että jokainen synnytys on omanlaisensa ja sinulla kaikki voi mennä hienosti ja suhteellisen vähillä kivuillakin, vaikka meillä monilla on niitä ikäviäkin kokemuksia.

Synnytys oli kamalaa tietenkin, mutta vielä ikävämpää oli se, että istukka ei syntynyt. Kätilöt painelivat ronskisti hiertäen vatsan päältä ensin ehkä 4-5 kertaa, mutta ei irronnut kohdun seinästä. Sitten vain narkoosi ja käsinirrottaminen. Onneksi olin sentään tiedoton. Synnytin pojan, mutta henkilökunnalle kerroin saaneeni tytön. Vähän olin sekaisin.

Ponnistamisessa se vaihe kun pää yrittää työntyä ulos, ei vaan mahdu. Onneksi leikkasivat pyynnöstäni. Kaikki oli kuitenkin näiden kahden pikkutytön arvoista.

Oksentaminen. Oksensin kolme kertaa.

Se oli ihan hirveää, kun olin jo tosi pitkälle avautunut ja erittäin kovissa kivuissa, ja kätilö päätti puhkaista vielä kalvot epiduraalia odotellessa. Pyysin että kalvot puhkaistaisiin vasta epiduraalin jälkeen, mutta noin on kuulemma tapana. Sen jälkeen supistuskivut olivat ihan tappavia, niin hirveitä ettei sanoin voi sitä kipua kuvailla.

Muuten synnytys oli mielestäni jopa ihan hyvä kokemus, ja mielelläni sen kokisin vielä joskus. On aika voittajafiilis kun siitä rääkistä selviää ja saa oman vauvan syliin.

Avautumisvaiheen 23 tuntia puukoniskuja ristiselkään, ponnistaessa murtunut häntäluu ja epiduraalin takia katetrointi --> elämäni virtsis jakavat ykkössijan. Ei ole päässyt unohtumaan, ja "palkinto" täyttää seuraavaksi 17.

Aqua-rakkuloiden laittaminen.

Minusta tuntuu kurjalta, että näitä juttuja lukevat ihmiset, jotka eivät ole synnyttäneet. Tulee turhia pelkoja. Itsellä kaksi synnytystä takana ja oikein hyvä fiilis niistä. En oikeasti osaa sanoa mikä olisi ollut kamalinta. Tietysti siinä oli välillä kovaakin kipua, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Itseni yllätti ensimmäisen synnytyksen kohdalla se, että kipu ei ollut jatkuvaa. Supistus tuli ja meni, välissä sai levätä. Myös kivunlievitys onnustui. En ole saanut edes repeämiä. Pissakatetrikin laitettiin molemmissa synnytksissä (jollakin oli tästä huono kokemus), mutta sitä ei edes tuntenut kun se tehtiin kun olin saanut jo kivunlievityksen (ensimmäisellä kerralla epiduraali, toisella spinaali). Haluan sanoa uusille synnyttäjille, että ottakaa tilanne hetki kerrallaan (tuo on muuten jänneä juttu, synnyttäessä aika katoaa). Jokainen synnytys on omanlaisensa.

No se, että akan kitinä häiritsi 7-lehden lukemistani.[/quote]

Päivän paras. :D

Minun mies kyllä osallistui ja auttoi hienosti synnytyksessä. En voi siitä tarpeeksi kiittää.

Minulla kanssa eniten ongelmia aiheutti istukka, joka ei meinannut tulla ulos.

Henkisesti raskainta oli henkilökunnan täysi paniikki, kun sydänäänet katosivat. Huone täynnä ihmisiä, jotka huusivat minulle ja toisilleen täysin ristiriitaisia käskyjä (yksi huutaa, että hengitä; toinen, että ei nyt hengitetä, nyt ponnistetaan ja kolmas, ei saa ponnistaa, kun ei supista, vaan hengitä). Onneksi joku vanhempi kätilö uskalsi väittää nuorelle, kokemattomalle lääkärille vastaan ja vaati lopulta hätäsektion, kun kolmaskin imukuppiyritys epäonnistui. Lapsi jäi henkiin, vaikka elvytettynä vietiinkin tehohoitoon..

Ja kipumielessä pahinta oli epparin leikkaaminen ilman mitään puudutusta (ja lapsi oli vielä tukevasti kohdussa, eli pää ei venyttänyt välilihaa tunnottomaksi). Tiesin, että turhaa se on, koska lapsi ei liikkunut milliäkään imukuppivetojen aikana. Yritin potkaista leikkaajaa päähän niin voimakkaasti, että sukka irtosi jalasta

Todella pahojen repeämien aiheuttamat pidätysongelmat. Synnytyksestä on lähes kahdeksan vuotta, ja kärsin pissan ja ulosteen pidätysvaikeuksista. Asiaa on yritetty hoitaa mm. korjausleikkauksella ja fysioterapialla, mutta mikään ei tunnu auttavan.

hillakka kirjoitti:

Aqua-rakkuloiden laittaminen.

Just tämä!

En avautunut. Vaikka mitä lääkettä annettiin ja kalvot puhkottiin. Supistukset työnsivät lasta ulos kahden sentin raosta. Sattui aivan perkeleesti, mikään ei tehonnut. Huusin suoraa huutoa kykenemättä muuhun. Lopulta lääkäri ymmärsi, että vain hätäsektio auttaa, kun lapsen sydänäänet alkoivat vaimeta. En aio tehdä toista lasta.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko jotenkin herkkä, mutta vaikkakipu oli saatanallista, pahintaoli se alasti haaratlevällään viidenkin eri tyypin edessä olo.

Etenkin tämän takia, jos joskus raskaaksi päädyn, aion vaatia millä tahansa keinolla suunnitellun sektion.

Toki syitä on muitakin, mutta tämä on ehdottomasti yksi ahdistavimmista ajatuksista.

Kipulääkkeiden ottaminen,  vaikka helpottivatkin kipua.  Tuli vaan sellainen huono omatunto, että myrkytin itseäni ja lasta.

Oma valmistautumaton olo, kun kyseessä ensimmäinen synnytyskerta, ei tiedä, miltä supistukset oikeasti tuntuvat pahimmillaan ja miten vahva pystyn olemaan ja ne vastaanottamaan samalla rauhassa hengittäen sisään-ulos. Ensi kerraksi, jos sellaista tulee ikinä, hankkisin doulan.

Pelko siitä, että lapsi kuolee.

Voimattomuuden tunne ponnistusvaiheessa, kun kiellettiin ponnistamasta enkä tehnytkään mitään, mutta koko vatsa kramppasi supistuksen voimasta ja työnsi vauvaa väkisin ulos. Sitten mulle huudettiin että EI SAA PONNISTAA!