Mikä synnytyksessä oli kauheinta?

Supistuskipu ja ponnistusvaihe. Sattuu niin järkyttävän paljon.

Mulla ei synnytyksessä ollut mitään niin kauheeta. Tietty supistuskivut oli kovia mutta niihin auttoi epiduraali hyvin. Henkilökunta oli aivan ihanaa, kannustavaa ja hoiti kivunlievityksen hyvin. Synnytys oli tosi pitkä kun lapsi oli isokokoinen ja virheasennossa ja epparikin jouduttiin leikkaamaan että hän mahtui ulos. Eppari rai sen ompelu ei kuitenkaan sattunut lainkaan eikä ponnistusvaihekaan nyt niin älyttömän kamala ollut. Rankkaahan se tietty oli ja voimat oli kyllä sen rupeeman jälkeen ihan loppu. Myös se kohdun painelu synnytyksen jälkeen oli epämukavaa mutta ymmärrän että se täytyy tehdä. Väitän että synnytyksessä isossa roolissa on myös oma asenne ja kyky prosessoida kipua. Moni täällä varmasti liioittelee kokemaansa ja loukkaantuu turhan päiten myös aivan normaalistakin kohtelusta ja normaaleista, pakollisista toimenpiteistä. Vaikka varmasti niitä vaikeita synnytyksiä on ja huonoja hoitajiakin mahtuu mukaan.

Ponnistusvaihe.

Synnytyksen jälkeiset pari viikkoa.

Menee hieman ohi aiheen, mutta näitä lukiessa täytyy vain ihmetellä mikä saa kylmät, sadistiset ja täysin empatiataidottomat henkilöt hakeutumaan juuri hoitoalalle? Aivan kamalaa kohtelua vielä tänä päivänäkin.

Kaverini opiskeli lähihoitajaksi ja sanoi myös, että luokasta varmaan puolet oli tosi ikävää porukkaa ja ryhmähenki oli aika olematon.

Onko tarkoitus päästä hallitsemaan ja kiusaamaan muita vai mikähän tässä ammatinvalinnassa on takana.

Vierailija kirjoitti:

Menee hieman ohi aiheen, mutta näitä lukiessa täytyy vain ihmetellä mikä saa kylmät, sadistiset ja täysin empatiataidottomat henkilöt hakeutumaan juuri hoitoalalle? Aivan kamalaa kohtelua vielä tänä päivänäkin.

Kaverini opiskeli lähihoitajaksi ja sanoi myös, että luokasta varmaan puolet oli tosi ikävää porukkaa ja ryhmähenki oli aika olematon.

Onko tarkoitus päästä hallitsemaan ja kiusaamaan muita vai mikähän tässä ammatinvalinnassa on takana.

Yksi lapsuuden aikainen tuttu opiskeli lähihoitajaksi. Hän on kaikkea muuta kuin empaattinen ja välittävä. Oli koulukiusaaja, joka tykkäsi tuijottaa "reppanoita" ihmisiä tai esim. onnettomuustilanteita. Häntä siis jollain tavalla kiinnosti erityisen paljon inhimillinen tragedia tms., jota muut kokevat. Myös toisten piikittäminen ja muut inhottavat hoitotoimenpiteet aiheuttivat ja varmaan edelleen aiheuttavat hänelle jotain ihme kiksejä.

Muihin ihmisiin hän suhtautuu useinmiten enemmän tai vähemmän kierolla tavalla, ei koskaan lämmöllä ja lempeydellä.

Jännä juttu että äitinsä on ihan samanlainen, ja tekee mm. diakoniatyötä. Tunnettu "haaskalintuna" asuinalueellaan.

Osittain tästä syystä suhtaudun itsekin terveydenhoitoalan henkilöstöön ehkä hieman epäluuloisesti. Etsin aina heistä inhimillisyyttä ja lämpöä, mutta hyvin herkästi petyn, kun sitä ei löydykään.

Synnytys kesti 40 tuntia ja sain lopulta 4.asteen repeämän. Jälkikäteen ajateltuna tuo repeäminen oli pahempaa.

Omat kokemukset niin hirveitä, ettei jaksa edes analysoida, mikä niissä ollut hirveintä. Mutta naiset, jotka on saaneet puudutteeen ja kertovat että on asenteesta tms kiinni, miten synnytyksen kokee, niin toivon heille synnytystä ilman kivunlievitystä ja jokusen komplikaation siihen kylkeen. Siitä pitäis alkaa asenteen muuttumaan ja löytymään kunnioitusta myös toisten ihmisten tunteita ja kokemuksia kohtaan.

Synnytin ilman kivunlievitystä, koska olin liian pitkään kotona ja synnärille tullessani olin jo 9cm auki. Tai no ilokaasua kyllä käytin ja paljon! Pystyin kuitenkin aika hyvin pärjäämään kipujen kanssa. Menihän se loppu kuitenkin melko sumussa, varsinkin kun vauva ei meinannut mahtua tulemaan ja olin ihan hiestä märkä kun lähes tunnin ponnistamisen jälkeen vauva saatiin ulos. Mieleen jäi ikävänä kun synnytyksen jälkeen olin ihan loppu. Suihkussa käyntiin jouduin käyttämään kaikki voimani ja jälkisupistukset tuntuivat todella ikäviltä. Eli kauheinta oli synnytyksestä toipuminen ja minulla siinä kesti useita viikkoja. Alapääni oli ihan turvonnut ja vatsa oli arka ja imetyskin teki niin kipeää. Mutta synnytys oli hieno kokemus.

Yksi synnytys, kolme kamalinta asiaa järjestyksessä:

1. Synnytyksessä tullut hermovaurio. Toinen jalka on täysin puutunut ja syön jatkuvasti kipulääkkeitä suoliluun harjanteen kipuun ja selkäkipuun. Käytän apuvälinettä liikkuessani.

2. Oksensin siitä asti kun kivut alkoivat synnytykseen asti (32h). Olin todella heikossa hapessa kun piti ponnistaa. Supistuksen aikana piti valita oksennanko vai ponnistanko. Oksennushan sieltä tuli joka kerta.

3. 30h jolloin supistuksia tuli 2min välein. Kivunlievitykseksi tarjottiin Buranaa 4h välein. Oksensin sen vartissa ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin ketjussa alapeukkuja kommenteille, joissa synnytykset tuntuvat sujuneen kivuista huolimatta ns. helposti ja normaalisti. Mitä se keneltäkään on pois? Ei kaikkien synnytysten ole tarkoitus epäonnistua ja komplisoitua ja olla järkyttäviä kokemuksia. Osalla kirjoittajista on ollut ihan kauheita kokemuksia ja niitä lukiessa olen kiitollinen, kun kaikki omat synnytykset on sujunut suht normaalisti.

Varmaan siitä alapeukkuja kun ne positiiviset kokemukset ei kuulu tähän ketjuun. Tässä ketjussa keskustellaan niistä pahimmista kokemuksista.

Ihan OK, mutta hieman harmittaa noiden ensimmäistään odottavien puolesta jotka palstalle sattuvat. Kaksi normaalisynnytystä läpikäyneenä en kuulu ketjun kohderyhmään niinkuin ei suurin osa synnyttäneistä. Tai sitten voi muistaa, että samanlaisia ketjuja tehdään kierukanlaittamisesta tai viisaudenhampaan poistamisesta: osa meinaa pyörtyä ja kuolla kipuun tuossa prosessissa kun suurimmalla osalla tuntuu vain pieni nipistys jonka jälkeen menee suoraan töihin.

Tämä. Kaikkien kokemukset ovat oikeita, täällä nyt halutaan niitä kauheimpia kokemuksia. Ei kannata ajatella, että olisi yleinen totuus synnyttämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Hirveintä oli, kun epiduraali meni jotenkin vähemmän mallikkaasti ja sen seurauksena vasemmasta jalasta katosi täysin tunto. Luulin hetken halvautuneeni. Seuraavalla kerralla kieltäydyin aivan ehdottomasti epiduraalista.

Mulla ihan sama!!! Luulin olleeni kuta kuinkin ainoa. 12 h jalka pois peleistä ja se kätilön pirulainen, joka oli muutenkin yks häijyläinen, ei edes uskonut, kun sanoin, että nyt puutuu jalka. Heiluta varpaita. No vähän vielä varvas värähti. Eihän se mitään ole, ihan hyvin liikkuu.

Suosittelen synnyttämään pienemmässä sairaalassa, jossa kuitenkin sektio-valmius olemassa. Niissä voi saada oman kätilön ja toiveita kuunnellaan ja noudatetaan ihan eri tavalla kuin isoissa sairaaloissa (yliopistolliset etenkin...). Jälkimmäisissä henkilökuntaa on minimi ja juoksevat auttamaan kaikista pahimpia tapauksia.

Kyllähän ne supistukset tuntuivat, apuna oli vain hiukan ilokaasua.

Kaikkiaan supisteli liki kolme vuorokautta, väsynyt olin jo loppuvaiheessa.

Pahinta oli se, kun peppu oli tikkeineen niin tuhannen kipeä.

Kuka?

Kerro jonkun kirjoittamansa kirjan nimi!

Kaikki oli kauheinta

Lisää näitä

Lisää, lisää

Mun mielestä synnytyksen jälkeinen olo oli pahinta. Sain virtsaummen ja eppari oli ommeltu liian tiukalle ja se repesi kotona parin päivän päästä, kun menin makaamaan ja tulehtui. Tulehduksen takia haava ei meinannut sulkeutua ollenkaan, vaan tiputti verta ja nestettä melkein 4 kuukautta, vaikka hoidin sitä lääkärin ohjeiden mukaan ja söin antibiootit.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa tehdä ilmoitus aina jos olette saaneet huonoa palvelua sairaalassa!!!

T. Sairaanhoitaja.

Muuten olen samaa mieltä, mutta ei sairaalassa anneta palvelua vaan hoitoa. Palvelua saa kauneushoitoloissa tai ravintoloissa. Sairaalassa olet potilas, et asiakas. Huonosta hoidosta toki kannattaa aina antaa palautetta.

Liukuhihnameininkiä on nykyään. Miksi Suomessa ei voi synnyttää yksityissairaalassa. En haluaisi joutua kiireisten kätilöiden armoille. Miten aiotaan selvittää lakkautettavan kättärin potilaat, sopivatko kaikki naikkarille ja jorviin.