A-Teeman läski-ilta!

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Totta, ruumiillinen työ on vähentynyt, ja ruokatarjonta on kasvanut: vaikka toisaalta "peruskotiruoka" on monipuolistunut sitten perunan ja ruskeakastikkeen, ruokatarjonta on yleensäkin kasvanut huomattavasti, joten olemme vähän joka päivä ikään kuin ruotsinlaivalla: ei ennen ollut sellaista valikoimaa ruokaa kaupoissa kuin nykyään, eikä ennen ollut joka pitäjällä edes sitä yhtä pikaruokapaikkaa. Myös määrät ovat isompia kuin ennen: ruokalautasen koko on kasvanut, pakkaukset ovat isompia, ja karkkipussit ovat väistämättä nykyään megakokoisia entisiin verrattuina.

Arjen hektistyminen on myös väistämättä vaikuttanut syömiskäyttäytymiseen: nykyihmisen elämä on hyvinkin ripeää siirtymistä paikasta toiseen, töistä hakemaan lapset ja harrastuksiin, tai jopa töistä siirtyminen toiseen työhön; ja vaikka työn kuormittavuus ei ole välttämättä ruumiillisesti enää niin raskasta kuin ennen, siitä on tullut henkisesti entistä kuormittavampaa, eikä alituinen työttömyyden uhka sitä paranna. Ihminen väsyy ja stressaantuu, joka todennäköisesti näkyy myös ruokalautasella "nopeasti jonkin syömisenä" - ja tähän ruokatarjonta on hanakasti vastannut, koska meillä välipalatarjonta on kasvanut merkittävästi. 

Ja tässä puhutaan oikeastaan vain kulttuurillisesta muutoksesta yleisesti, eikä painonhallinnan ongelmista yksilötasolla - eikä se kummassakaan tapauksessa ole ilmiönä kovin yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syödäsaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenensyysesittenon kirjoitti:

Jos lääkäri luettelee tosiasiat: painosi on tämä, näitä ruokia kannattaa syödä ja näitä ei, mikäli haluaa painaa vähemmän. Onko se tosiaan syyllistämistä?

Ei se syyllistämistä ole. Se on vaan turhaa. Turhaa koska lihava jo tietää nuo asiat. Usein hän on jo yrittänyt lukuisia kertoja laihduttaa, onnistunutkin ja lihonut uudestaan. Moni tarvitsisi ihan muullaista apua, kuin lautasmallin esittelyä.

Ei, vaan heidän pitäisi ihan itse tehdä jotain. Ihan itse. Kun ei sillä laihdu, että etsii syyllistä ja ei tee mitään. Alkaa polkea kuntopyörää sipsin syömisen sijaan. Ja jos kerran kaikki tietävät miten syödä terveellisesti niin syö sitten terveellisesti. Laiskuuttahan se on jos ei mitään ole valmis tekemään. Ikävä näin on sanoa, mutta mitä hyötyä jatkuvasta mielistelystä on ylipainoiselle. Se ohjelmassa ollut laihtunut mies oli laihtunut sillä, että otti ja teki asialle jotain. Ne naiset eivät tee mitään ja ovat ylipainoisia.

Lihavalla voi olla takanaan monta yritystä "ihan itse jotakin tekemistä" lukuisin eri keinoin, ja pudotushistoriaa saattaa olla takana monia kymmeniä kiloja. Toisin sanoen kyse ei varmasti ole siitä, että ei olisi tehnyt jotakin "ihan itse". Valitettavan yleistä tosin on, että laihtumistulokset eivät pysy, vaan lihotaan takaisin korkojen kera - mikä on osoitus siitä, että vaikka kuuluisa kulutuksen ja syömisen välinen balanssi on ratkaistu, ne varsinaiset syyt ylipainoon ovat jääneet ratkomatta. 

Toki tämän kertominen sinulle ei välttämättä tuo sen enempää mielenviisautta, koska olet takertunut ajatukseen, että ihan ite syömällä vähemmän kuin kuluttaa laihtuu ja piste. Mutta kun ihminen ei aina ole rationaalisesti toimiva olento, joka vain valitsee tehdä hyviä tai huonoja valintoja - miksi ihminen esimerkiksi tupakoi, vaikka tietää sen aiheuttavan syöpää, käyttää alkoholia, vaikka tietää, ettei vähäinenkään määrä ole terveydellisesti vaaratonta, miksi ihminen pyöräilee ilman kypärää, vaikka tietää, miten kypärättömälle käy liikenteessä...? Se, että syöminen ei ole sinulle muuta kuin syömisen ja kulutuksen välinen suhde, ei tarkoita, että se olisi lukuisille muille ihmisille yhtä ongelmatonta. 

Huomaan, että otit nokkiisi, kun sinulle sanoi totuuden. Kylmä, vaikkakin epämiellyttävä totuus on kuitenkin se, että jeesustelemalla ei laihdu. Laihtumisesta tehdään ihan liian vaikea ja monimutkainen asia. Ehkä siksi, että päivänselviä asioita vaikeiksi selittämällä ei tarvitse olla valmis tekemään mitään. Mukavuudenhalustahan noissa kaikissa mainitsemissasi asioissa on kysymys. Tupakoitsija ei voi olla ilman tupakkaa, koska lopettaminen olisi aluksi epämiellyttävää, alkoholia liikaa käyttävä kokee lopettamisen aluksi epämiellyttäväksi ja lihava ei halua mennä epämukavuusalueelle laihtuakseen. Ohjelmassa esiintyneet naiset sysäsivät syyn lääkärien ja muiden niskoille kertoen, kuinka olivat ravanneet siellä ja täällä ja saaneet mielestään huonoa palvelua. Mies päätti tehdä itse asialle jotain ja onnistui. Lopputuloksen näimme kaikki televisio-ohjelmassa.

Minusta taas sinä teet vaikeista ongelmista hyvin yksinkertaisia. Ihminen ei ole pelkkä rationaalinen "oikeiden" ja "väärien" valintojen tekijä, vaan myös tunteva ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa elävä olento. Itse asiassa toivoisin, että tähän kommenttiin ottaisi kantaa myös joku alkoholismin parissa työskentelevä, koska alkoholismi varsinkin on huomattavasti laajempi ja monisyisempi ongelma, kuin vain pulloon tarttumista tai siihen tarttumatta jättämistä. 

Jos näitä kahta asiaa verrataan lihavuuteen, ruoasta ei edes voi kieltäytyä samalla tavoin kuin alkoholista ja tupakasta: etenkin hyvin vaikeasta ruokasuhteesta keskusteltaessa ihmisen täytyy kuitenkin syödä elääkseen, eikä hän voi totaalikieltäytyä ruoasta samalla tavoin, kuin alkoholismi ja tupakoija luopuvat kokonaan näistä tavoistaan.

Toisin sanoen kommenttiisi on hyvin vaikea tarttua kiinni ja saada tästä aikaan mitään tämän hedelmällisempää keskustelua, koska sinulle ongelma on yksinkertainen ja ainoastaan mukavuudenhaluun tiivistynyt ongelma, josta selviää "ottamalla itseään niskasta kiinni". Tässä ohjelmassa lukuisat monien alojen asiantuntijat taas pystyivät osoittamaan ihan tutkimuksellisesesti pätevää tietoa siitä, ettei lihavuus ongelmana ole pelkästään se, miksi sinä yrität sitä väittää. Patrik Borg yksi esimerkki näistä asiantuntijoista, joka tiedostaa hyvin lihavuuden kompleksisuuden, ja jolla on esittää tutkimustuloksia omille näkemyksilleen.

Yksi lihavuuden syy näkyy kirjoituksessasi. Nimittäin selittely. Asian kiertely ei poista sitä faktaa, että asialle pitää itse tehdä jotain. Kaikkihan olisivat laihoja jos selittely laihduttaisi. Otetaan kaksi ylipainoista ihmistä. Toinen syö järkevästi ja liikkuu edes vähän, mutta säännöllisesti. Toinen syö kuten ennen eikä tee mitään. Kumpi laihtuu? Totta kai nämä terveysalan yrittäjät puhuvat sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla, koska he menettäisivät asiakkaansa ja toimeentulonsa jos puhuisivat niin kuin asia todellisuudessa on.

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Höpsis. Ennen valittiin näyttelijät televisioon anorektikoista, koska televisio lihottaa 20 kiloa. Nykyisin ei tätä valikoitumista tehdä. Eli se mitä televisiosta näet ei ole totta. Tilastoista voit saada jotain osviittaa, mutta ongelma on se, että muutos lihavuuden demonisoitumiseen lähti vaateteollisuudesta 1960-luvulla ja sitä ennen lihavista ei pidetty tilastoa. Ennen 1960-lukua lihavaa pidettiin riuskana ihmisenä ja heitä arvostettiin. He olivat myös terveempiä kuin laihat. Sitten kun ilmiöstä tehtiin businestä, alettiin standardoida vaatteita, lääketiede tutkii vain lihavuutta (ei laihuutta) jne. Tällä saatiin yhteiskunta näkemään lihavat esisairaina, joka johti siihen, että lihavia syrjitään ja kun ihmistä syrjitään, näkyy se aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu ja syrjintä johtaa myös telomeerien lyhentymiseen, jolloin syrjityt sairastuvat ja vanhenevat nopeammin. Tämä halutaan sitten näyttää siten, että lihavuus on sairauksien syy, vaikka todellisuudessa alkusyy on mädässä yhteiskunnassa. Suomessa tämä ulkonäkökeskeisyys näkyy nuorten osalla siinä, että vaikka nuoret menestyvät esimerkiksi PISA-tutkimuksissa, olemme OECD-maiden huonoimpia terveysindeksissä ja nuorten kokemassa onnellisuudessa. Eli koulutustason nousu ei ole parantanut ihmisten terveyttä, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän ristiriitainen suhde nyt tuohon kehopositiivisuuteen. Itse olen nimittäin tainnut ottaa sen nimissä vähän liiankin rennosti. 

Aloin 30 ikävuoden jälkeen lihoa, mutta kun it-nörtti olen, niin ajattelin että ihan sama, eipä ulkonäöllä ole näissä hommissa väliä. Olen myös aseksuaali, joten ketään miestäkään ei tarvitse viehättää ulkonäöllä. Alkuun painoa tuli vain 10 kg, mikä oli minusta ihan ok ,koska olin hyvin hoikka nuorena. 

Neljänkympin jälkeen painoa alkoi kuitenkin tulla hurjaa tahtia lisää. Yritin laihduttaa jo 75 kiloon noussutta painoa pois mm. Painonvartijoilla, Cambridgella, ravitsemusterapeutin ohjeilla, karppaamalla. Aina sama kaava: laihduin, lihoin takaisin. Tunsin olevani umpikujassa: olin ylipainoinen, mutta tiesin että jos laihdutan, lihon pikavauhtia sen jälkeen takaisin ja syömiskäyttäytymiseni on entistä syömishäiriöisempää kuurin jälkeen.

Tässä vaiheessa löysin kehopositiivisuuden. Ajattelin, että kun en kerran pysty laihduttamaan menemättä syvemmälle ahmimishäiriöiseen käyitökseen, niin parempi sitten hyväksyä olemuksensa tällaisenaan. Kehopositiivisuus poistikin elämästäni paljon ahdistusta ja stressiä ja turhaa tempoilua painonhallinnan suhteen. Mutta: nyt 3 vuotta sen löytämisen jälkeen painan 95 kiloa, eli turhankin rennosti on tullut otettua :(

Kehopositiivisuus ei välttämättä annakaan mitään sen parempaa "pikavastausta" laihtumiseen kuin mikään muukaan keino. On myös inhimillistä, että aluksi saattaakin lihoa päästäessään irti niistä entisistä, jäykistä ruokasäännöistä laihdutuksen nimissä. Itse asiassa kehopositiivisuutta ei tulisikaan ensi sijassa nähdä laihdutuskeinona muiden mukana, vaan pikemminkin henkisenä hyvinvoinnin tilana, jonka pohjalta tehdä itselle hyvää tekeviä valintoja. Itseinho nimittäin antaa loistavan pohjan tehdä kirjaimellisesti "ihan mitä tahansa" laihdutuksen nimissä, ja ne konstit eivät ihan aina ole kaikista viisaimpia.

Minulle kehopositiivisuus antoi mahdollisuuden luopua osin järjettömistäkin entisistä laihdutussäännöistä ja tasoitti ruokarytmini, kun ei enää tarvinnut kieltää itseltään kokonaisia aterioita laihdutuksen nimissä; ja toisaalta, kun en enää kieltänyt itseltäni tiettyjä herkkuja, enkä pitänyt itseäni nälässä väliin jääneiden aterioiden avulla, ei enää tullut sorruttuakaan herkuttelemaan oikein olan takaa. Myös liikunnasta alkoi nauttia ihan eri tavalla, kun lenkkipolulle ei ajanut ensi sijassa inho omaan ulkonäköön, vaan pikemminkin kiinnostus lajiin itseensä.

Mutta eihän tämä mikään tuosta vain -projekti todellakaan ollut. Ei itseään opi hetkessä arvostamaan, ja hitaisiin muutoksiin pyrkiminen viisailla valinnoilla kysyy oikeasti sitkeyttä, kun tulokset eivät olekaan pikadieettien vauhdin mukaisia. Kyllä koko tuon matkan aikana mieli sortui, ja sortuu itse asiassa edelleenkin, vanhoihin laihdutuskonsteihin etenkin niinä hetkinä, kun elämä murjoo vähän muutenkin. Mutta kyllä tuo matka kannattaa silti läpi käydä: itse elän tätä nykyä huomattavasti terveempää elämää kuin koskaan sinä aikana, kun laihdutin itseinhon sanelemana.

- 20 kg.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai että vaakakapina! Jos nämä ohjelmassa olleet tuhdit tädit edustivat tätä kapinaa (en tiedä), niin eivät edustaneet kovin uskottavasti. Eivät nimittäin vaikuttaneet kovin tyytyväisiltä ja iloisilta itseensä ja elämäänsä, päinvastoin katkerilta yhteiskuntaa ja lääkäreitä kohtaan. Mutta se taitaa vaan olla niin että harvassa ovat ne (naiset), jotka pystyvät aidosti hyväksymään ylipainonsa. Näidenkään naisten ongelma ei ollut yhteiskunnan syrjivä suhtautuminen vaan se oma päänsisäinen ääni, joka sanoo että jotain tarttis tehdä!

Mä asuin nuorempana joitain vuosia eräässä Etelä-Amerikan maassa, jossa oli tärkeää huoliteltu pukeutuminen ihan toisessa mittakaavassa kuin mitä Suomessa on. Ja tämä koski siis kaikkia, myös niitä lihavia daameja. Vaatekaupoissa oli isojakin kokoja hyvin ja myyjän kanssa etsittiin sopivimmat vaatteet, joita kaupan ompelija saattoi sitten vielä ommella sopivammaksi. Ompelijalla teetettiin yleensäkin vaatteita. Vanhempien naisten ei kylläkään oletettukaan olevan mitään nälkäkurkia vaan ikä sai näkyä olemuksessa. Mutta toisaalta en nähnyt ollenkaan sairaalloisen lihavia, nuoret tytöt olivat ainakin silloin hoikkia.

Täällä Suomessakin erottaa elämäänsä tyytyväisen ylipainoisen naisen huolitellusta ja kauniista pukeutumisesta. Suurin osa ylipainoisistahan pukeutuu harmaisiin ja mustiin säkkimäisiin vaatteisiin. Suurin osa kai ajattelee ettei vaatteisiin kannata panostaa, kun aikoo kuitenkin laihduttaa ihan lähiaikoina ja sitten täällä kaupoissa vähänkään isompien vaatteiden tarjonta on surkeaa ja ne istuvat huonosti. Mutta painonhallinnankin kannalta kannattaisi panostaa vaatteisiin. Jos on juuri laittanut monta sataa euroa kivaan uuteen takkiin, niin se estää aika tehokkaasti lihomasta lisää niin, ettei se takki enää mahdukaan päälle.

Syy, miksi moni ylipainoinen pukeutuu harmaisiin ja mustiin säkkimäisiin vaatteisiin, on se, että ylipainoisille tarjonta on huomattavasti suppeampaa kuin keskivertokokoisille. Mitä isokokoisempi on, sen varmemmin joutuu turvautumaan pikemminkin vähiten huonoon kuin parhaaseen vaihtoehtoon.

On huomannut vaateostoksilla länsimaisten ihmisten pulskistumisen. Koko M on jo 40/42. Nuoruudessa se oli 36/38. Nykyinen S. Jopa monet XS-kooksi luokitellut vaatteet menevät hyvin M-kokoisen päälle. Isommat olisivat niitä säkkejä. Hoikat aasialaiset hikityöpajalaiset varmaan ihmettelevät ommellessaan noita kokoluokituksia. Kuluttaja yritetään saada ostamaan paremmalla fiiliksellä, vaikka tasan on yhtä läski, luki lapussa mitä tahansa. Tuumakoot eivät onneksi vielä huijaa. Ihan yhtä lailla kun en minäkään ole kokoa XS.

Tässäpä ongelman ydin: ennen 1960-lukua ei ollut standardivaateteollisuutta, joka erottelee ihmisiä. Nykyisin on. Samalla on huomattava se, että Aasiassa XXL on meidän M. Toisin sanoen, vaikka vaateteolisuus on standardoitu ja pyrkii tuottamaan aina vain paskemmasta materiaalista aina vain kalliimpaa tuotetta voittojen maksimoiseksi lapsityövoimalla, niin eipä standardit ole universaaleja, vaan rotukohtaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syödäsaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenensyysesittenon kirjoitti:

Jos lääkäri luettelee tosiasiat: painosi on tämä, näitä ruokia kannattaa syödä ja näitä ei, mikäli haluaa painaa vähemmän. Onko se tosiaan syyllistämistä?

Ei se syyllistämistä ole. Se on vaan turhaa. Turhaa koska lihava jo tietää nuo asiat. Usein hän on jo yrittänyt lukuisia kertoja laihduttaa, onnistunutkin ja lihonut uudestaan. Moni tarvitsisi ihan muullaista apua, kuin lautasmallin esittelyä.

Ei, vaan heidän pitäisi ihan itse tehdä jotain. Ihan itse. Kun ei sillä laihdu, että etsii syyllistä ja ei tee mitään. Alkaa polkea kuntopyörää sipsin syömisen sijaan. Ja jos kerran kaikki tietävät miten syödä terveellisesti niin syö sitten terveellisesti. Laiskuuttahan se on jos ei mitään ole valmis tekemään. Ikävä näin on sanoa, mutta mitä hyötyä jatkuvasta mielistelystä on ylipainoiselle. Se ohjelmassa ollut laihtunut mies oli laihtunut sillä, että otti ja teki asialle jotain. Ne naiset eivät tee mitään ja ovat ylipainoisia.

Lihavalla voi olla takanaan monta yritystä "ihan itse jotakin tekemistä" lukuisin eri keinoin, ja pudotushistoriaa saattaa olla takana monia kymmeniä kiloja. Toisin sanoen kyse ei varmasti ole siitä, että ei olisi tehnyt jotakin "ihan itse". Valitettavan yleistä tosin on, että laihtumistulokset eivät pysy, vaan lihotaan takaisin korkojen kera - mikä on osoitus siitä, että vaikka kuuluisa kulutuksen ja syömisen välinen balanssi on ratkaistu, ne varsinaiset syyt ylipainoon ovat jääneet ratkomatta. 

Toki tämän kertominen sinulle ei välttämättä tuo sen enempää mielenviisautta, koska olet takertunut ajatukseen, että ihan ite syömällä vähemmän kuin kuluttaa laihtuu ja piste. Mutta kun ihminen ei aina ole rationaalisesti toimiva olento, joka vain valitsee tehdä hyviä tai huonoja valintoja - miksi ihminen esimerkiksi tupakoi, vaikka tietää sen aiheuttavan syöpää, käyttää alkoholia, vaikka tietää, ettei vähäinenkään määrä ole terveydellisesti vaaratonta, miksi ihminen pyöräilee ilman kypärää, vaikka tietää, miten kypärättömälle käy liikenteessä...? Se, että syöminen ei ole sinulle muuta kuin syömisen ja kulutuksen välinen suhde, ei tarkoita, että se olisi lukuisille muille ihmisille yhtä ongelmatonta. 

Huomaan, että otit nokkiisi, kun sinulle sanoi totuuden. Kylmä, vaikkakin epämiellyttävä totuus on kuitenkin se, että jeesustelemalla ei laihdu. Laihtumisesta tehdään ihan liian vaikea ja monimutkainen asia. Ehkä siksi, että päivänselviä asioita vaikeiksi selittämällä ei tarvitse olla valmis tekemään mitään. Mukavuudenhalustahan noissa kaikissa mainitsemissasi asioissa on kysymys. Tupakoitsija ei voi olla ilman tupakkaa, koska lopettaminen olisi aluksi epämiellyttävää, alkoholia liikaa käyttävä kokee lopettamisen aluksi epämiellyttäväksi ja lihava ei halua mennä epämukavuusalueelle laihtuakseen. Ohjelmassa esiintyneet naiset sysäsivät syyn lääkärien ja muiden niskoille kertoen, kuinka olivat ravanneet siellä ja täällä ja saaneet mielestään huonoa palvelua. Mies päätti tehdä itse asialle jotain ja onnistui. Lopputuloksen näimme kaikki televisio-ohjelmassa.

Minusta taas sinä teet vaikeista ongelmista hyvin yksinkertaisia. Ihminen ei ole pelkkä rationaalinen "oikeiden" ja "väärien" valintojen tekijä, vaan myös tunteva ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa elävä olento. Itse asiassa toivoisin, että tähän kommenttiin ottaisi kantaa myös joku alkoholismin parissa työskentelevä, koska alkoholismi varsinkin on huomattavasti laajempi ja monisyisempi ongelma, kuin vain pulloon tarttumista tai siihen tarttumatta jättämistä. 

Jos näitä kahta asiaa verrataan lihavuuteen, ruoasta ei edes voi kieltäytyä samalla tavoin kuin alkoholista ja tupakasta: etenkin hyvin vaikeasta ruokasuhteesta keskusteltaessa ihmisen täytyy kuitenkin syödä elääkseen, eikä hän voi totaalikieltäytyä ruoasta samalla tavoin, kuin alkoholismi ja tupakoija luopuvat kokonaan näistä tavoistaan.

Toisin sanoen kommenttiisi on hyvin vaikea tarttua kiinni ja saada tästä aikaan mitään tämän hedelmällisempää keskustelua, koska sinulle ongelma on yksinkertainen ja ainoastaan mukavuudenhaluun tiivistynyt ongelma, josta selviää "ottamalla itseään niskasta kiinni". Tässä ohjelmassa lukuisat monien alojen asiantuntijat taas pystyivät osoittamaan ihan tutkimuksellisesesti pätevää tietoa siitä, ettei lihavuus ongelmana ole pelkästään se, miksi sinä yrität sitä väittää. Patrik Borg yksi esimerkki näistä asiantuntijoista, joka tiedostaa hyvin lihavuuden kompleksisuuden, ja jolla on esittää tutkimustuloksia omille näkemyksilleen.

Yksi lihavuuden syy näkyy kirjoituksessasi. Nimittäin selittely. Asian kiertely ei poista sitä faktaa, että asialle pitää itse tehdä jotain. Kaikkihan olisivat laihoja jos selittely laihduttaisi. Otetaan kaksi ylipainoista ihmistä. Toinen syö järkevästi ja liikkuu edes vähän, mutta säännöllisesti. Toinen syö kuten ennen eikä tee mitään. Kumpi laihtuu? Totta kai nämä terveysalan yrittäjät puhuvat sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla, koska he menettäisivät asiakkaansa ja toimeentulonsa jos puhuisivat niin kuin asia todellisuudessa on.

Sinä näet asioiden laajemman tiedostamisen selittelynä, joka ei johda mihinkään; minä näen saman asian koko ongelman tiedostamisena, että pystyy tekemään asialle jotakin oikeilla työkaluilla. Kun laihtumisen prosessi ei ole pelkästään sitä, että mekaanisesti syö vähemmän kuin kulutttaa - pitäähän ne ongelmakohdat ensin tiedostaa, ja edes pyrkiä ymmärtämään, miksi toimii niin kuin toimii. Ilman tätä ymmärtämystä varmasti kuka tahansa osaa laihtua, mutta lihoo todennäköisesti takaisin korkojen kera, kun siihen varsinaiseen ongelmaan ei ole päästy kiinni.

Tietenkään mitään ei tapahdu, jos ei mitään tee, se on aivan totta. Mutta ymmärtämys ja tekeminen tukevat toisiaan ja tuovat hedelmällisempiä tuloksia kuin vain se, että ryntää sokeasti tekemään jotakin, vaikka ei oikeasti edes tiedä, mikä olisi viisasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina ihmetellyt sitä, että lihavia pitäisi yhteiskunnassamme silittää myötäkarvaan, mutta laihoille ja alipainoisille voi puhua vartalostaan ja painostaan suoraan. Miksi ihmeessä?

Mistä tämä kaksinaismoraali oikein johtuu?

Sairas kuvio.

Tämä. Olen monta kertaa seissyt vieressä, kun ylipainoinen naisihminen on julistanut miten naisella pitää olla kurveja ja miten lautaa saa k-raudasta, muiden myhäillessä kannustavasti. Millaisenhan vastaanoton minä, hoikahko ihminen, olisin saanut jos olisin samassa seurassa tokaissut että miten liiat kurvit kuuluvat autoradoille ja miten on miehistäkn kiva kun kädet ylettävät halaamaan.

Kiitos tästä kokemuksesta. Samanlaisia on minullakin.

Ja huvittavinta on, että ne laihuuden ääneen kammoksuvat ovat useimmiten itse tosi lihavia ja yliapainoisia.

"Eihän susta näy enää kuin korvat puun takaa", "oletpa laihtunut surkean näköiseksi", "kyllä naisessa pitää olla muotoja ja jotakin mitä puristaa", "sustahan saa tikkuja", "ihme kun et kaadu tuulen mukana", "sä oot pelkkää luuta ja nahkaa"...

Samat kommentit aina uudelleen ja uudelleen. Vuodesta toiseen. Minkä minä sille voin, että kärsin imeytymishäiriöistä? He eivät selvästikään samoista ongelmista kärsi.
Ja sitten nämä lihavat uhriutuvat julkisuudessa ja aloittavat vaakakapinoita sun muita läskiyden normalisointiin tarkoitettuja kampanjoita. Loukkaavaa.

Vaakakapinat sun muut eivät ole mitään "läskiyden normalisointikampanjoita", vaan ajavat kehorauhaa - tästä siis hyödyt myös sinä, että saisit olla ja elää rauhassa ilman, että ihmiset kokevat oikeudekseen arvostella ulkonäköäsi ja painoasi.

Mahtavaa - siis vaakakapinaan voi liittyä esim. anorektikot tai luonnostaan laihat ja littanat? Miksi heitä ei sitten näy ohjelmissa mukana?

Kyllä voi. Vaakakapina ajaa kehorauhaa kaikille kehon kokoon katsomatta. Keskusteluohjelmiin osallistujista en ota kantaa, kun aiheesta ei kovin monta keskustelua ole, ja Vaakakapina itsessään on vielä aika tuore liike. Jos haluat myös muiden kuin ylipainoisten näkemyksiä aiheeseen, voit varmasti lähettää Ylelle palautetta.

Tuo Vaakakapina on minullekin jäänyt vähän epäselväksi. "Minä ainakin vedän ylipainoisena bikinit päälle!" No vedä, jos ne mielestäsi itsellesi sopivat. Ketään ei varmaan ihan hirveästi kiinnosta asia suuntaan tai toiseen. Onko se enemmänkin itsensä motivointia kuin muille paasaamista? Miten moni nyt oikeasti menee rannalla sanomaan jollekulle, ettei sulla saa olla bikineitä päällä, kun oot läski? Vai harmittaako vain se, että mainoksissa bikinit pääsääntöisesti eivät ole lihavien päällä?

Välillä Vaakakapinassa on myös ihan normaalipainoisia tohottamassa jotain ylipainosävyisiä kommentteja itsestään.  

Hyvin monella ylipainoisella nimenomaan on kokemuksia siitä, että ventovieraat(kin) ihmiset kommentoivat painoa tilanteessa kuin tilanteessa, joka ruokkii häpeää liikkua yleisillä paikoilla - olipa sitten kyse bikineistä, mekosta tai vaikka muunvärisistä vaatteista kuin mustasta ja harmaasta. 

"Välillä Vaakakapinassa on myös ihan normaalipainoisia tohottamassa jotain ylipainosävyisiä kommentteja itsestään" - tämän pitäisi olla selkeä osoitus siitä, että vääristyneestä ruokasuhteesta ja kehonsuhteesta kärsivät myös muut kuin lihavat, eli kehopositiivisuusliikkeet eivät ole vain "lihavien hyysäämistä". Vaakakapina vaatii painorauhaa kaikille, ja kannustaa hyväksymään kehonsa koosta riippumatta.

Sairastuttajia ovat juuri nämä kommentoijat. He eivät vain ymmärrä toimiaan. Eivätkä he sairastuta vain lihavia, vaan kaikkia, joita he syrjivät. Huomionarvoista on se, että maahanmuuttajia ei saa millään tavoin syrjiä tai heille aiheuttaa alemmuuden tunnetta, mutta lihava on vapaata riistaa. Tätä ei voi tajuta muuta kuin sillä, että näin halutaankin olevan. Kaiken siunaa politiikka ja tieteet, joilla ihmistä hallitaan. Yhtenä sellaisena lääketiede. Mikäli lihavuus oikeasti olisi niin hirveä ongelma, pitäisi lihavat julistaa vammaisiksi ja jos kerran tahtoo olla lihava, niin kyse on selvästi psyykkisestä ongelmasta. Silloin lihavat laitettaisiin pakkohoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Höpsis. Ennen valittiin näyttelijät televisioon anorektikoista, koska televisio lihottaa 20 kiloa. Nykyisin ei tätä valikoitumista tehdä. Eli se mitä televisiosta näet ei ole totta. Tilastoista voit saada jotain osviittaa, mutta ongelma on se, että muutos lihavuuden demonisoitumiseen lähti vaateteollisuudesta 1960-luvulla ja sitä ennen lihavista ei pidetty tilastoa. Ennen 1960-lukua lihavaa pidettiin riuskana ihmisenä ja heitä arvostettiin. He olivat myös terveempiä kuin laihat. Sitten kun ilmiöstä tehtiin businestä, alettiin standardoida vaatteita, lääketiede tutkii vain lihavuutta (ei laihuutta) jne. Tällä saatiin yhteiskunta näkemään lihavat esisairaina, joka johti siihen, että lihavia syrjitään ja kun ihmistä syrjitään, näkyy se aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu ja syrjintä johtaa myös telomeerien lyhentymiseen, jolloin syrjityt sairastuvat ja vanhenevat nopeammin. Tämä halutaan sitten näyttää siten, että lihavuus on sairauksien syy, vaikka todellisuudessa alkusyy on mädässä yhteiskunnassa. Suomessa tämä ulkonäkökeskeisyys näkyy nuorten osalla siinä, että vaikka nuoret menestyvät esimerkiksi PISA-tutkimuksissa, olemme OECD-maiden huonoimpia terveysindeksissä ja nuorten kokemassa onnellisuudessa. Eli koulutustason nousu ei ole parantanut ihmisten terveyttä, päinvastoin.

En usko. Lähde näille väitteille?

Vierailija kirjoitti:

Eniten tuossa A-teeman illassa pisti mieleen heti, että suomalaisten ruokailutottumuksista puhuttiin erittäin vähän, jos ollenkaan. Ja jos muutamat ohjelmassa olleet lääkärit olivat aivan tosissaan, kun sanoivat, etteivät vastaanotolla puutu selkeästi ylipainoisen tai lihavan ihmisen painoon, niin tässä maassa leikitään ihmisten terveydellä tulella. Paino-ongelmiin ja liikkumattomuuteen täytyy aina puuttua, etenkin lääkärin. Se, ettei puutu, koska se saattaa "vahingoittaa" jonkun tunteita on omasta mielestäni järjetöntä. Ihmistä täytyy auttaa, ja jos se tarkoittaa tosiasioiden sanomista ja tunnustamista niiden oikeilla nimillä, niin mitä sitten? Onko suomalaisista todella tullut näin herkkiä kaikelle? 

Ei kyse olekaan siitä, etteikö lääkäri saisi puuttua. Kyse on siitä, että puuttumiseen on varattava tarpeeksi aikaa. Pelkkä nopea ongelman toteaminen ei auta mitään, jos tarjolla ei ole apua ongelman korjaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Höpsis. Ennen valittiin näyttelijät televisioon anorektikoista, koska televisio lihottaa 20 kiloa. Nykyisin ei tätä valikoitumista tehdä. Eli se mitä televisiosta näet ei ole totta. Tilastoista voit saada jotain osviittaa, mutta ongelma on se, että muutos lihavuuden demonisoitumiseen lähti vaateteollisuudesta 1960-luvulla ja sitä ennen lihavista ei pidetty tilastoa. Ennen 1960-lukua lihavaa pidettiin riuskana ihmisenä ja heitä arvostettiin. He olivat myös terveempiä kuin laihat. Sitten kun ilmiöstä tehtiin businestä, alettiin standardoida vaatteita, lääketiede tutkii vain lihavuutta (ei laihuutta) jne. Tällä saatiin yhteiskunta näkemään lihavat esisairaina, joka johti siihen, että lihavia syrjitään ja kun ihmistä syrjitään, näkyy se aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu ja syrjintä johtaa myös telomeerien lyhentymiseen, jolloin syrjityt sairastuvat ja vanhenevat nopeammin. Tämä halutaan sitten näyttää siten, että lihavuus on sairauksien syy, vaikka todellisuudessa alkusyy on mädässä yhteiskunnassa. Suomessa tämä ulkonäkökeskeisyys näkyy nuorten osalla siinä, että vaikka nuoret menestyvät esimerkiksi PISA-tutkimuksissa, olemme OECD-maiden huonoimpia terveysindeksissä ja nuorten kokemassa onnellisuudessa. Eli koulutustason nousu ei ole parantanut ihmisten terveyttä, päinvastoin.

En usko. Lähde näille väitteille?

https://www.oecd.org/els/family/43570328.pdf

Suomi sijoittui vasta 21. sijalle 28 OECD-maan joukossa kun tutkittiin lasten ja nuorten hyvinvointia. Hollanti oli paras, heikoin oli Turkki. Subjektiivinen terveys oli myös sijalla 18.

https://www.oecd.org/els/family/43570328.pdf

Rejection And Physical Pain Are The Same To Your Brain (tämä on psykologian perusteita, eli jokainen lukion käynyt tietää)

Etsi montako tutkimusta löydät lihavuudesta ja sairauksista. Suhteuta pelkkä lukumäärä siihen minkä verran on tutkittu laihuutta ja sairauksia. Tästä tiedät, että kyse on ns. tutkijan harhasta, eli sitä löydät mitä tutkit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Höpsis. Ennen valittiin näyttelijät televisioon anorektikoista, koska televisio lihottaa 20 kiloa. Nykyisin ei tätä valikoitumista tehdä. Eli se mitä televisiosta näet ei ole totta. Tilastoista voit saada jotain osviittaa, mutta ongelma on se, että muutos lihavuuden demonisoitumiseen lähti vaateteollisuudesta 1960-luvulla ja sitä ennen lihavista ei pidetty tilastoa. Ennen 1960-lukua lihavaa pidettiin riuskana ihmisenä ja heitä arvostettiin. He olivat myös terveempiä kuin laihat. Sitten kun ilmiöstä tehtiin businestä, alettiin standardoida vaatteita, lääketiede tutkii vain lihavuutta (ei laihuutta) jne. Tällä saatiin yhteiskunta näkemään lihavat esisairaina, joka johti siihen, että lihavia syrjitään ja kun ihmistä syrjitään, näkyy se aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu ja syrjintä johtaa myös telomeerien lyhentymiseen, jolloin syrjityt sairastuvat ja vanhenevat nopeammin. Tämä halutaan sitten näyttää siten, että lihavuus on sairauksien syy, vaikka todellisuudessa alkusyy on mädässä yhteiskunnassa. Suomessa tämä ulkonäkökeskeisyys näkyy nuorten osalla siinä, että vaikka nuoret menestyvät esimerkiksi PISA-tutkimuksissa, olemme OECD-maiden huonoimpia terveysindeksissä ja nuorten kokemassa onnellisuudessa. Eli koulutustason nousu ei ole parantanut ihmisten terveyttä, päinvastoin.

En usko. Lähde näille väitteille?

https://www.oecd.org/els/family/43570328.pdf

Suomi sijoittui vasta 21. sijalle 28 OECD-maan joukossa kun tutkittiin lasten ja nuorten hyvinvointia. Hollanti oli paras, heikoin oli Turkki. Subjektiivinen terveys oli myös sijalla 18.

https://www.oecd.org/els/family/43570328.pdf

Rejection And Physical Pain Are The Same To Your Brain (tämä on psykologian perusteita, eli jokainen lukion käynyt tietää)

Etsi montako tutkimusta löydät lihavuudesta ja sairauksista. Suhteuta pelkkä lukumäärä siihen minkä verran on tutkittu laihuutta ja sairauksia. Tästä tiedät, että kyse on ns. tutkijan harhasta, eli sitä löydät mitä tutkit.

Alemmassa väärä linkki https://www.forbes.com/sites/nicolefisher/2015/12/25/rejection-and-phys…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten tuossa A-teeman illassa pisti mieleen heti, että suomalaisten ruokailutottumuksista puhuttiin erittäin vähän, jos ollenkaan. Ja jos muutamat ohjelmassa olleet lääkärit olivat aivan tosissaan, kun sanoivat, etteivät vastaanotolla puutu selkeästi ylipainoisen tai lihavan ihmisen painoon, niin tässä maassa leikitään ihmisten terveydellä tulella. Paino-ongelmiin ja liikkumattomuuteen täytyy aina puuttua, etenkin lääkärin. Se, ettei puutu, koska se saattaa "vahingoittaa" jonkun tunteita on omasta mielestäni järjetöntä. Ihmistä täytyy auttaa, ja jos se tarkoittaa tosiasioiden sanomista ja tunnustamista niiden oikeilla nimillä, niin mitä sitten? Onko suomalaisista todella tullut näin herkkiä kaikelle? 

Ei kyse olekaan siitä, etteikö lääkäri saisi puuttua. Kyse on siitä, että puuttumiseen on varattava tarpeeksi aikaa. Pelkkä nopea ongelman toteaminen ei auta mitään, jos tarjolla ei ole apua ongelman korjaamiseen.

Fair enough, mutta asiaan puuttuminen lyhyelläkin aikavälillä / vastaanotolla saattaisi saada ylipainoisen henkilön edes alustavasti havahtumaan, millaisessa kunnossa on, ja mitä implikaatioita sillä on omalle ruumiilliselle terveydelle. Vaikka se tuntuisikin todella pahalta. Tunteiden "loukkaaminen" alkaa olla jo aivan toissijaista, kun terveys on vaakalaudalla. Tämä "toisen sairaalloinen ylipaino ei ole kenenkään muun asia" on vain sosiopaattien öyhäämistä ja passiivista sadismia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten tuossa A-teeman illassa pisti mieleen heti, että suomalaisten ruokailutottumuksista puhuttiin erittäin vähän, jos ollenkaan. Ja jos muutamat ohjelmassa olleet lääkärit olivat aivan tosissaan, kun sanoivat, etteivät vastaanotolla puutu selkeästi ylipainoisen tai lihavan ihmisen painoon, niin tässä maassa leikitään ihmisten terveydellä tulella. Paino-ongelmiin ja liikkumattomuuteen täytyy aina puuttua, etenkin lääkärin. Se, ettei puutu, koska se saattaa "vahingoittaa" jonkun tunteita on omasta mielestäni järjetöntä. Ihmistä täytyy auttaa, ja jos se tarkoittaa tosiasioiden sanomista ja tunnustamista niiden oikeilla nimillä, niin mitä sitten? Onko suomalaisista todella tullut näin herkkiä kaikelle? 

Ei kyse olekaan siitä, etteikö lääkäri saisi puuttua. Kyse on siitä, että puuttumiseen on varattava tarpeeksi aikaa. Pelkkä nopea ongelman toteaminen ei auta mitään, jos tarjolla ei ole apua ongelman korjaamiseen.

Fair enough, mutta asiaan puuttuminen lyhyelläkin aikavälillä / vastaanotolla saattaisi saada ylipainoisen henkilön edes alustavasti havahtumaan, millaisessa kunnossa on, ja mitä implikaatioita sillä on omalle ruumiilliselle terveydelle. Vaikka se tuntuisikin todella pahalta. Tunteiden "loukkaaminen" alkaa olla jo aivan toissijaista, kun terveys on vaakalaudalla. Tämä "toisen sairaalloinen ylipaino ei ole kenenkään muun asia" on vain sosiopaattien öyhäämistä ja passiivista sadismia.

Miksi puuttua, jos ei voi auttaa? Kyllä jokainen lihava tietää olevansa lihava, mutta jos ohjeena on liikkua enemmän ja syödä vähemmän, niin tämähän on empiirisesti todettu jo pitkän aikaa toimimattomaksi ohjeeksi. Todellisuudessa pitäisi puuttua obesogeeniseen yhteiskuntaan ja todellisiin lihavuuden syihin. Poislukien tietysti ne, jotka tahtovat olla lihavia, joiden hoitopaikka on psykiatrian poli.

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

No jaa.

Heti tulee 1970-luvulta mieleen suosittu tv-ohjelma "Läskilinssi". Kertoi pullopohjalasisesta, ylipainoisesta pojasta jota leikkisästi kutsuttiin "Läskilinssiksi"...

Käsikirjoituksen kukaan tällä pojalla oli hyvä itsetunto, eikä hän välittänyt kokemastaan nälvimisestä. Että on niitä lihavia ollut jo aiemmin. Vaikka kuitenkin kuvitella, että vastaavaa ohjelmaa ja vastaavalla nimikkeellä voitaisiin enää nykypäivänä tehdä ilman oikeussaleja... sen verran herkkänahkaiseksi on touhu mennyt.

Kun ennen oli tosi lihavia vähän niin ei ollut myös henkistä pahoinvointiakaan samassa määrin kuin nykyään.

Ihmiset voivat huonosti ( monista syistä) ja suurin osa lihavista on lohtusyöjiä.

Syöpöllä löytyy aina syy liikasyömiseen ja herkutteluun samoin kuin juopolla löytyy syy juomiseen.

Tv on pullollaan erilaisia laihdutusohjelmia ja silti harvan onnistuu pysymään ihannepainossa vaikka sen saavuttaisi valtavalla rääkillä. Vain laihdutusleikkaus ja elämäntapojen täysmuutos auttaa.

Pohjoismaissa muissa kuin meillä tehdään moninkertainen määrä laihdutusleikkauksia.

Vierailija kirjoitti:

Kun ennen oli tosi lihavia vähän niin ei ollut myös henkistä pahoinvointiakaan samassa määrin kuin nykyään.

Ihmiset voivat huonosti ( monista syistä) ja suurin osa lihavista on lohtusyöjiä.

Syöpöllä löytyy aina syy liikasyömiseen ja herkutteluun samoin kuin juopolla löytyy syy juomiseen.

Tv on pullollaan erilaisia laihdutusohjelmia ja silti harvan onnistuu pysymään ihannepainossa vaikka sen saavuttaisi valtavalla rääkillä. Vain laihdutusleikkaus ja elämäntapojen täysmuutos auttaa.

Pohjoismaissa muissa kuin meillä tehdään moninkertainen määrä laihdutusleikkauksia.

Ehkä on hyväkin että tehdään vähän, koska a) ne eivät vähennä sairaanhoidon kustannuksia komplikaatioista johtuen ja b) näiden historia on todella huono, kuten aiemmasta episodista https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2682245/ tiedetään.

Perusajatushan tässä vaakakapinassa on hyvä. Eli että jokainen - laiha, normaalipainoinen ja lihava - voisi viimein hyväksyä itsensä ja ihmisyytensä ja aloittaa elämisen.

Mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostuvat ne lukuisat tekosyiden ja selitysten keksijät, jotka nyt saavat uuden syyn heittää hanskat kehään.

"Taidan ottaa sen viidennen suklaakeksin ja santsata jo kolmannen kerran seisovasta pöydästä, koska olen kehopositiivinen ja osallistun vaakakapinaan".

Ja parin kuukauden kuluttua yksilön ongelmat ovat ryöpsähtäneet aivan uusiin mittasuhteisiin.

Mä uskon, että ihminen jo lajinsa (ja suomalainen ihminen geeniensä) vuoksi tarvitsee rajoja, ohjausta, kieltoja ja säännöstelyä. Kuulostaa ehkä askeettiselta, mutta jos eletään kuin "siat pellossa", se lisää vaan ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Perusajatushan tässä vaakakapinassa on hyvä. Eli että jokainen - laiha, normaalipainoinen ja lihava - voisi viimein hyväksyä itsensä ja ihmisyytensä ja aloittaa elämisen.

Mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostuvat ne lukuisat tekosyiden ja selitysten keksijät, jotka nyt saavat uuden syyn heittää hanskat kehään.

"Taidan ottaa sen viidennen suklaakeksin ja santsata jo kolmannen kerran seisovasta pöydästä, koska olen kehopositiivinen ja osallistun vaakakapinaan".

Ja parin kuukauden kuluttua yksilön ongelmat ovat ryöpsähtäneet aivan uusiin mittasuhteisiin.

Mä uskon, että ihminen jo lajinsa (ja suomalainen ihminen geeniensä) vuoksi tarvitsee rajoja, ohjausta, kieltoja ja säännöstelyä. Kuulostaa ehkä askeettiselta, mutta jos eletään kuin "siat pellossa", se lisää vaan ongelmia.

Siis ei ole mitään keinoa tai konstia, millä saataisiin kaikki laihtumaan. Aina tulee olemaan ihmisiä, joilla ei ole riittäviä resursseja painonpudotukseen, ja jotka eivät tule painonpudotuksessa onnistumaan minkään tuen, kieltojen tai säännöstelyn avulla. Myöskään kehopositiivisuudelta ei voi odottaa mitään taikaiskusta tapahtuvaa ihmettä, eikä kehopositiivisuuden lähtökohtainen tarkoituskaan ole olla uusi laihdutuskonsti vanhojen tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Perusajatushan tässä vaakakapinassa on hyvä. Eli että jokainen - laiha, normaalipainoinen ja lihava - voisi viimein hyväksyä itsensä ja ihmisyytensä ja aloittaa elämisen.

Mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostuvat ne lukuisat tekosyiden ja selitysten keksijät, jotka nyt saavat uuden syyn heittää hanskat kehään.

"Taidan ottaa sen viidennen suklaakeksin ja santsata jo kolmannen kerran seisovasta pöydästä, koska olen kehopositiivinen ja osallistun vaakakapinaan".

Ja parin kuukauden kuluttua yksilön ongelmat ovat ryöpsähtäneet aivan uusiin mittasuhteisiin.

Mä uskon, että ihminen jo lajinsa (ja suomalainen ihminen geeniensä) vuoksi tarvitsee rajoja, ohjausta, kieltoja ja säännöstelyä. Kuulostaa ehkä askeettiselta, mutta jos eletään kuin "siat pellossa", se lisää vaan ongelmia.

Silloinhan viisainta olisi ollut se, että Hitler olisi voittanut maailmansodat ja eugeniikka olisi ainoa tapa erotella hyvät ja huonot. Sääntöjä meillä kyllä riittää jos katsot miten hirveästi EU-aikana ollaan säädetty lakeja ja asetuksia. Samaan aikaan ihmisten terveyskäytös on mennyt alas kuin lehmän häntä. Rajojen auettua huumeiden käyttö on räjähtänyt käsiin ja olemattoman ravitsemustietoisuuden vuoksi teollisuus voi kusettaa kuluttajaa sen minkä kerkeää. Pelkästään sokerisodasta arvioidaan tulevan samanlainen ellei pahempi farssi kuin tupakan kanssa oli, eli ruokateollisuus tuottaa tutkimuksia joilla perustellaan rasvan vaarallisuutta ja vähätellään sokerin vaikutuksia. EU-lobbarithan ovat jo saaneet verot pois sokereilta ja kun katsotte tämän vuoden mainoksia, karkit ovat tarjouksessa tämän tästä. Vähärasvaisuuskin nostaa taas päätään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Totta, ruumiillinen työ on vähentynyt, ja ruokatarjonta on kasvanut: vaikka toisaalta "peruskotiruoka" on monipuolistunut sitten perunan ja ruskeakastikkeen, ruokatarjonta on yleensäkin kasvanut huomattavasti, joten olemme vähän joka päivä ikään kuin ruotsinlaivalla: ei ennen ollut sellaista valikoimaa ruokaa kaupoissa kuin nykyään, eikä ennen ollut joka pitäjällä edes sitä yhtä pikaruokapaikkaa. Myös määrät ovat isompia kuin ennen: ruokalautasen koko on kasvanut, pakkaukset ovat isompia, ja karkkipussit ovat väistämättä nykyään megakokoisia entisiin verrattuina.

Arjen hektistyminen on myös väistämättä vaikuttanut syömiskäyttäytymiseen: nykyihmisen elämä on hyvinkin ripeää siirtymistä paikasta toiseen, töistä hakemaan lapset ja harrastuksiin, tai jopa töistä siirtyminen toiseen työhön; ja vaikka työn kuormittavuus ei ole välttämättä ruumiillisesti enää niin raskasta kuin ennen, siitä on tullut henkisesti entistä kuormittavampaa, eikä alituinen työttömyyden uhka sitä paranna. Ihminen väsyy ja stressaantuu, joka todennäköisesti näkyy myös ruokalautasella "nopeasti jonkin syömisenä" - ja tähän ruokatarjonta on hanakasti vastannut, koska meillä välipalatarjonta on kasvanut merkittävästi. 

Ja tässä puhutaan oikeastaan vain kulttuurillisesta muutoksesta yleisesti, eikä painonhallinnan ongelmista yksilötasolla - eikä se kummassakaan tapauksessa ole ilmiönä kovin yksinkertainen.

Mielestäni löysit monta syytä- mitkä ovat ratkaisusi niiden ratkomiseen?