A-Teeman läski-ilta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Totta, ruumiillinen työ on vähentynyt, ja ruokatarjonta on kasvanut: vaikka toisaalta "peruskotiruoka" on monipuolistunut sitten perunan ja ruskeakastikkeen, ruokatarjonta on yleensäkin kasvanut huomattavasti, joten olemme vähän joka päivä ikään kuin ruotsinlaivalla: ei ennen ollut sellaista valikoimaa ruokaa kaupoissa kuin nykyään, eikä ennen ollut joka pitäjällä edes sitä yhtä pikaruokapaikkaa. Myös määrät ovat isompia kuin ennen: ruokalautasen koko on kasvanut, pakkaukset ovat isompia, ja karkkipussit ovat väistämättä nykyään megakokoisia entisiin verrattuina.

Arjen hektistyminen on myös väistämättä vaikuttanut syömiskäyttäytymiseen: nykyihmisen elämä on hyvinkin ripeää siirtymistä paikasta toiseen, töistä hakemaan lapset ja harrastuksiin, tai jopa töistä siirtyminen toiseen työhön; ja vaikka työn kuormittavuus ei ole välttämättä ruumiillisesti enää niin raskasta kuin ennen, siitä on tullut henkisesti entistä kuormittavampaa, eikä alituinen työttömyyden uhka sitä paranna. Ihminen väsyy ja stressaantuu, joka todennäköisesti näkyy myös ruokalautasella "nopeasti jonkin syömisenä" - ja tähän ruokatarjonta on hanakasti vastannut, koska meillä välipalatarjonta on kasvanut merkittävästi. 

Ja tässä puhutaan oikeastaan vain kulttuurillisesta muutoksesta yleisesti, eikä painonhallinnan ongelmista yksilötasolla - eikä se kummassakaan tapauksessa ole ilmiönä kovin yksinkertainen.

Mielestäni löysit monta syytä- mitkä ovat ratkaisusi niiden ratkomiseen?

Odotatko minun ratkovan ylipainoisuuden länsimaissa kokonaisuudessaan, vai ainoastaan oman elämäni suhteen? Ensimmäisen suhteen minulla ei suurempia vaikutusmahdollisuuksia ole, mutta jälkimmäisessä toki olen tehnyt omia henkilökohtaisia valintoja hallitakseni omaa painoani tiedostaen mahdolliset oman elämäni haasteet painonhallinnan suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perusajatushan tässä vaakakapinassa on hyvä. Eli että jokainen - laiha, normaalipainoinen ja lihava - voisi viimein hyväksyä itsensä ja ihmisyytensä ja aloittaa elämisen.

Mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostuvat ne lukuisat tekosyiden ja selitysten keksijät, jotka nyt saavat uuden syyn heittää hanskat kehään.

"Taidan ottaa sen viidennen suklaakeksin ja santsata jo kolmannen kerran seisovasta pöydästä, koska olen kehopositiivinen ja osallistun vaakakapinaan".

Ja parin kuukauden kuluttua yksilön ongelmat ovat ryöpsähtäneet aivan uusiin mittasuhteisiin.

Mä uskon, että ihminen jo lajinsa (ja suomalainen ihminen geeniensä) vuoksi tarvitsee rajoja, ohjausta, kieltoja ja säännöstelyä. Kuulostaa ehkä askeettiselta, mutta jos eletään kuin "siat pellossa", se lisää vaan ongelmia.

Siis ei ole mitään keinoa tai konstia, millä saataisiin kaikki laihtumaan. Aina tulee olemaan ihmisiä, joilla ei ole riittäviä resursseja painonpudotukseen, ja jotka eivät tule painonpudotuksessa onnistumaan minkään tuen, kieltojen tai säännöstelyn avulla. Myöskään kehopositiivisuudelta ei voi odottaa mitään taikaiskusta tapahtuvaa ihmettä, eikä kehopositiivisuuden lähtökohtainen tarkoituskaan ole olla uusi laihdutuskonsti vanhojen tilalle.

Kehopositiivisuus on uusi karppaus. Pari kehopositiivisuus -asiantuntijaa kirjoittaa taatusti kirjan tai pari ”Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet” -tyyliin ja esiintyy TV:ssä ja messuilla saarnaamassa.

Sillä mennään taas hetki ja taas tulee uusi dieetti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Totta, ruumiillinen työ on vähentynyt, ja ruokatarjonta on kasvanut: vaikka toisaalta "peruskotiruoka" on monipuolistunut sitten perunan ja ruskeakastikkeen, ruokatarjonta on yleensäkin kasvanut huomattavasti, joten olemme vähän joka päivä ikään kuin ruotsinlaivalla: ei ennen ollut sellaista valikoimaa ruokaa kaupoissa kuin nykyään, eikä ennen ollut joka pitäjällä edes sitä yhtä pikaruokapaikkaa. Myös määrät ovat isompia kuin ennen: ruokalautasen koko on kasvanut, pakkaukset ovat isompia, ja karkkipussit ovat väistämättä nykyään megakokoisia entisiin verrattuina.

Arjen hektistyminen on myös väistämättä vaikuttanut syömiskäyttäytymiseen: nykyihmisen elämä on hyvinkin ripeää siirtymistä paikasta toiseen, töistä hakemaan lapset ja harrastuksiin, tai jopa töistä siirtyminen toiseen työhön; ja vaikka työn kuormittavuus ei ole välttämättä ruumiillisesti enää niin raskasta kuin ennen, siitä on tullut henkisesti entistä kuormittavampaa, eikä alituinen työttömyyden uhka sitä paranna. Ihminen väsyy ja stressaantuu, joka todennäköisesti näkyy myös ruokalautasella "nopeasti jonkin syömisenä" - ja tähän ruokatarjonta on hanakasti vastannut, koska meillä välipalatarjonta on kasvanut merkittävästi. 

Ja tässä puhutaan oikeastaan vain kulttuurillisesta muutoksesta yleisesti, eikä painonhallinnan ongelmista yksilötasolla - eikä se kummassakaan tapauksessa ole ilmiönä kovin yksinkertainen.

Mielestäni löysit monta syytä- mitkä ovat ratkaisusi niiden ratkomiseen?

Odotatko minun ratkovan ylipainoisuuden länsimaissa kokonaisuudessaan, vai ainoastaan oman elämäni suhteen? Ensimmäisen suhteen minulla ei suurempia vaikutusmahdollisuuksia ole, mutta jälkimmäisessä toki olen tehnyt omia henkilökohtaisia valintoja hallitakseni omaa painoani tiedostaen mahdolliset oman elämäni haasteet painonhallinnan suhteen.

Kerro niistä. Millaisia valintoja olet tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perusajatushan tässä vaakakapinassa on hyvä. Eli että jokainen - laiha, normaalipainoinen ja lihava - voisi viimein hyväksyä itsensä ja ihmisyytensä ja aloittaa elämisen.

Mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostuvat ne lukuisat tekosyiden ja selitysten keksijät, jotka nyt saavat uuden syyn heittää hanskat kehään.

"Taidan ottaa sen viidennen suklaakeksin ja santsata jo kolmannen kerran seisovasta pöydästä, koska olen kehopositiivinen ja osallistun vaakakapinaan".

Ja parin kuukauden kuluttua yksilön ongelmat ovat ryöpsähtäneet aivan uusiin mittasuhteisiin.

Mä uskon, että ihminen jo lajinsa (ja suomalainen ihminen geeniensä) vuoksi tarvitsee rajoja, ohjausta, kieltoja ja säännöstelyä. Kuulostaa ehkä askeettiselta, mutta jos eletään kuin "siat pellossa", se lisää vaan ongelmia.

Siis ei ole mitään keinoa tai konstia, millä saataisiin kaikki laihtumaan. Aina tulee olemaan ihmisiä, joilla ei ole riittäviä resursseja painonpudotukseen, ja jotka eivät tule painonpudotuksessa onnistumaan minkään tuen, kieltojen tai säännöstelyn avulla. Myöskään kehopositiivisuudelta ei voi odottaa mitään taikaiskusta tapahtuvaa ihmettä, eikä kehopositiivisuuden lähtökohtainen tarkoituskaan ole olla uusi laihdutuskonsti vanhojen tilalle.

Kehopositiivisuus on uusi karppaus. Pari kehopositiivisuus -asiantuntijaa kirjoittaa taatusti kirjan tai pari ”Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet” -tyyliin ja esiintyy TV:ssä ja messuilla saarnaamassa.

Sillä mennään taas hetki ja taas tulee uusi dieetti.

Tällöin sinun pitää kysyä mikä tappoi karppaustrendin?

Mikäli pohdit asiaa taaksepäin, niin karppaustrendin tappoi lääkärit ja ravitsemusprofessorit.  Median kautta karppaajia peloteltiin sydäreillä ja aivoinfarkteilla, jotta varmasti lopettaa karppaamisen.

Sittemmin karppaus on muuttunut sanaksi VHH, jota kyllä osataan ylistää ja sivistyneessä länsinaapurissamme jopa siihen kannustetaan.

On myös pohdittava sitä, olivatko karppaajat oikeassa? Uudet tutkimuksethan ovat alkaneet vahvistaa karppaajien näkemyksiä. Tämä vahvistaa myös sitä käsitystä, että kun kerran ennen tutkittiin vain rasvan haitallisuutta, jäi sokerin haitallisuus huomiotta. Nythän tilanne on täysin päinvastainen. Transrasvat ovat tietysti edelleen vaarallisia, mutta eläinrasvat ovat jo päässeet pannasta ainakin maitorasvan osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Höpsis. Ennen valittiin näyttelijät televisioon anorektikoista, koska televisio lihottaa 20 kiloa. Nykyisin ei tätä valikoitumista tehdä. Eli se mitä televisiosta näet ei ole totta. Tilastoista voit saada jotain osviittaa, mutta ongelma on se, että muutos lihavuuden demonisoitumiseen lähti vaateteollisuudesta 1960-luvulla ja sitä ennen lihavista ei pidetty tilastoa. Ennen 1960-lukua lihavaa pidettiin riuskana ihmisenä ja heitä arvostettiin. He olivat myös terveempiä kuin laihat. Sitten kun ilmiöstä tehtiin businestä, alettiin standardoida vaatteita, lääketiede tutkii vain lihavuutta (ei laihuutta) jne. Tällä saatiin yhteiskunta näkemään lihavat esisairaina, joka johti siihen, että lihavia syrjitään ja kun ihmistä syrjitään, näkyy se aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu ja syrjintä johtaa myös telomeerien lyhentymiseen, jolloin syrjityt sairastuvat ja vanhenevat nopeammin. Tämä halutaan sitten näyttää siten, että lihavuus on sairauksien syy, vaikka todellisuudessa alkusyy on mädässä yhteiskunnassa. Suomessa tämä ulkonäkökeskeisyys näkyy nuorten osalla siinä, että vaikka nuoret menestyvät esimerkiksi PISA-tutkimuksissa, olemme OECD-maiden huonoimpia terveysindeksissä ja nuorten kokemassa onnellisuudessa. Eli koulutustason nousu ei ole parantanut ihmisten terveyttä, päinvastoin.

En tarkoittanut elokuvia tai tv-ohjelmia, ihan vain tavallisia ihmisiä dokumenteissa ja uutisflmeissä, tai yleisessä katukuvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Höpsis. Ennen valittiin näyttelijät televisioon anorektikoista, koska televisio lihottaa 20 kiloa. Nykyisin ei tätä valikoitumista tehdä. Eli se mitä televisiosta näet ei ole totta. Tilastoista voit saada jotain osviittaa, mutta ongelma on se, että muutos lihavuuden demonisoitumiseen lähti vaateteollisuudesta 1960-luvulla ja sitä ennen lihavista ei pidetty tilastoa. Ennen 1960-lukua lihavaa pidettiin riuskana ihmisenä ja heitä arvostettiin. He olivat myös terveempiä kuin laihat. Sitten kun ilmiöstä tehtiin businestä, alettiin standardoida vaatteita, lääketiede tutkii vain lihavuutta (ei laihuutta) jne. Tällä saatiin yhteiskunta näkemään lihavat esisairaina, joka johti siihen, että lihavia syrjitään ja kun ihmistä syrjitään, näkyy se aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu ja syrjintä johtaa myös telomeerien lyhentymiseen, jolloin syrjityt sairastuvat ja vanhenevat nopeammin. Tämä halutaan sitten näyttää siten, että lihavuus on sairauksien syy, vaikka todellisuudessa alkusyy on mädässä yhteiskunnassa. Suomessa tämä ulkonäkökeskeisyys näkyy nuorten osalla siinä, että vaikka nuoret menestyvät esimerkiksi PISA-tutkimuksissa, olemme OECD-maiden huonoimpia terveysindeksissä ja nuorten kokemassa onnellisuudessa. Eli koulutustason nousu ei ole parantanut ihmisten terveyttä, päinvastoin.

En tarkoittanut elokuvia tai tv-ohjelmia, ihan vain tavallisia ihmisiä dokumenteissa ja uutisflmeissä, tai yleisessä katukuvassa.

TV-tekniikka vääristää. Ennen oli Todd-AO (70mm) jne systeemejä, eri kuvasuhteet yms. Muisteleppa miltä joltain lännenfilmi näyttää nykyisin kun ihmiset ovat laihoja ja todella pitkiä. Eli älä luota silmiisi, koska televisio vääristää. Niin tekee myös tietokoneesi ruutu, koska se on 2D, ei 3D.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun katselee filmejä ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, ei näe juurikaan lihavia lapsia tai nuoria aikuisia, ikääntyneissäkin vähemmän kuin nykyään, kun ylipaino alkaa olla normi. Ei meidän fysiikkamme ja aineenvaihduntamme voi olla ollut ratkaisevasti erilainen esim. 50- 60- tai 70-luvuilla.

Ainoa muutos on hyötyliikunnan väheneminen ja ruokavaliomme muutos. Syötiin yksinkertaista kotiruokaa, oli selkeät aterioiden välit ilman napostelua ja herkut rajoittuivat juhlatilanteisiin.

Totta, ruumiillinen työ on vähentynyt, ja ruokatarjonta on kasvanut: vaikka toisaalta "peruskotiruoka" on monipuolistunut sitten perunan ja ruskeakastikkeen, ruokatarjonta on yleensäkin kasvanut huomattavasti, joten olemme vähän joka päivä ikään kuin ruotsinlaivalla: ei ennen ollut sellaista valikoimaa ruokaa kaupoissa kuin nykyään, eikä ennen ollut joka pitäjällä edes sitä yhtä pikaruokapaikkaa. Myös määrät ovat isompia kuin ennen: ruokalautasen koko on kasvanut, pakkaukset ovat isompia, ja karkkipussit ovat väistämättä nykyään megakokoisia entisiin verrattuina.

Arjen hektistyminen on myös väistämättä vaikuttanut syömiskäyttäytymiseen: nykyihmisen elämä on hyvinkin ripeää siirtymistä paikasta toiseen, töistä hakemaan lapset ja harrastuksiin, tai jopa töistä siirtyminen toiseen työhön; ja vaikka työn kuormittavuus ei ole välttämättä ruumiillisesti enää niin raskasta kuin ennen, siitä on tullut henkisesti entistä kuormittavampaa, eikä alituinen työttömyyden uhka sitä paranna. Ihminen väsyy ja stressaantuu, joka todennäköisesti näkyy myös ruokalautasella "nopeasti jonkin syömisenä" - ja tähän ruokatarjonta on hanakasti vastannut, koska meillä välipalatarjonta on kasvanut merkittävästi. 

Ja tässä puhutaan oikeastaan vain kulttuurillisesta muutoksesta yleisesti, eikä painonhallinnan ongelmista yksilötasolla - eikä se kummassakaan tapauksessa ole ilmiönä kovin yksinkertainen.

Mielestäni löysit monta syytä- mitkä ovat ratkaisusi niiden ratkomiseen?

Odotatko minun ratkovan ylipainoisuuden länsimaissa kokonaisuudessaan, vai ainoastaan oman elämäni suhteen? Ensimmäisen suhteen minulla ei suurempia vaikutusmahdollisuuksia ole, mutta jälkimmäisessä toki olen tehnyt omia henkilökohtaisia valintoja hallitakseni omaa painoani tiedostaen mahdolliset oman elämäni haasteet painonhallinnan suhteen.

Kerro niistä. Millaisia valintoja olet tehnyt?

Ok. Yritän.

Varmaan isoin työ oli sillä, että piti oikeasti kääntää ajatukset ihan ympäri: että on ihan ok syödä ne neljä-viisi pientä ateriaa, eikä jokaista syötyä kaloria pidä "ostaa" valtavalla liikuntamäärällä. Tai että saan syödä aterialla vaikka pari perunaa, eikä tarvitse yrittää sinnitellä pelkällä salaatilla tai sosekeitolla. Tai että liikunta on hyvästä, vaikka en repisikään itseäni puhki joka ikinen päivä. Ja että laihdutus ei kaadu siihen, että herkuttelen joskus. 

Toki nyt joitakin jämptimpiä muutoksia oli syytä tehdä: alkoholista luovuin käytännössä kokonaan, annoskokoja fiilailin ja luovuin pikaruoasta (mikä aluksi oli tosi jäykkää, koska normaalipainoinen puoliso toki jatkoi näitä tapoja kuten ennenkin). Kaloripitoisimpia tottumuksia vaihdoin vähän kokeiluluontoisesti kevyempiin, mutta kuitenkin mielekkäisiin vaihtoehtoihin, joten ruokakauppoja tuli kierrettyä hyvinkin avoimin mielin - hyödyntäen sitä, että tarjontaa kuitenkin on jo paljon. Punnitsin itseni joka päivä, mutta kaloreita en laskenut ollenkaan, kun halusin oppia syömään ihan... tavallisesti? Tai oppia tunnistamaan ihan omalla kehollani, milloin olisi aika syödä ja millaista ruokaa.

Fyysisesti tapani ovat muuttuneet hyvin paljon verrattuna aikaan, kun olin lihavimmillani, mutta kyllä isoin työ oli henkinen: oppia hyväksymään itsensä, ja oppia tekemään itselle oikeasti hyviä valintoja, eikä kirjaimellisesti rääkkäämään itseään hyväksyttävään kuntoon. Todella monessa tilanteessa on pitänyt kysyä itseltään, onko tämä tapa oikeasti järkevä, vai yritänkö vain päästä nopeammin lopputulokseen keinolla millä hyvänsä. Eli kyllä kehopositiivisuudella oli tosi iso osuus koko prosessissa, vaikken nyt ihan suoranaisen "aatteen" nimissä valintojani tehnyt. Toki minulla joitakin etappipalkintoja oli kilojen pudotessa, mutta yritin kuitenkin elää joka päivä niin, että tänään olen paras versio itsestäni: ostin uusia vaatteita kokolappuja kauhistelematta, ja yritin riisua puheestani itseni läskittelyä ja soimaamista. 

Parisenkymmentä kiloa sain pudotettua, ja tällä hetkellä elämäntapani on varsin rento ja olo hyvä. Toki vieläkin mieli uhkaa sortua etenkin elämän vastoinkäymisten edessä vanhoihin laihdutustapoihin (esim. täyssyömättömyyteen) ja välillä itseinho uhkaa nostaa päätään, mutta voin ihan kaiken kaikkiaan huomattavasti paremmin kuin ennen painonpudotusta - siis tarkastellen koko painonpudotushistoriaani kokonaisuudessaan, myös aikana, kun olin ehdottomasti laihimmillani.

Saa kysyä lisää jos haluaa, vaikea pukea koko tarinaa sanoiksi. 

Jep.

Jos haluaa terveyden ylläpitämisen sijaan vetää päivittäin sen pussillisen sokerimunkkeja ja huuhdella sen alas sokerilitkulla, antaa mennä vaan.

Mutta samalla tavalla vastuu tulevista terveysongelmista pitäisi sitten siirtyä yksilölle itselleen.

Jos on varaa nauttia elämästä nyt ilman rajoituksia, on oltava varaa maksaa siitä aiheutuvat ongelmat tulevaisuudessa. Ei voi olla niin, että yksilöllä on loputtomasti vapauksia mutta ei minkäänlaisia vastuita.

bmi20 kirjoitti:

Syöppö tai juoppo, sama asia, miksei myös kohdella samalla tavalla.

Ratakisko:

Koska lihavatkin hyvin yleisesti päätyvät eläkkeelle vasta eläkeiässä, huolehtivat perheensä ja saattavat tehdä monenlaista hyvää.

Sen sijaan juoppo aiheuttaa usein kärsimystä lähipiirissään sen lisäksi että oma elämä on raunioina.

Vierailija kirjoitti:

Jep.

Jos haluaa terveyden ylläpitämisen sijaan vetää päivittäin sen pussillisen sokerimunkkeja ja huuhdella sen alas sokerilitkulla, antaa mennä vaan.

Mutta samalla tavalla vastuu tulevista terveysongelmista pitäisi sitten siirtyä yksilölle itselleen.

Jos on varaa nauttia elämästä nyt ilman rajoituksia, on oltava varaa maksaa siitä aiheutuvat ongelmat tulevaisuudessa. Ei voi olla niin, että yksilöllä on loputtomasti vapauksia mutta ei minkäänlaisia vastuita.

Näinhän se juuri onkin. Lihavuus aiheuttaa 1-7% kaikista sh-kustannuksista, joten silloin lopuille 99-93% kustannuksista pitää löytää myös syy. Mikä on esimerkiksi liikunnan osuus kuluista? Moniko liikkuu itsensä paskaksi? Mikä sellaisen ihmisen vastuu on? Toisaalta on pakko pohtia sitäkin, että moni sairastuu hometaloissa. Lapset kouluissa ja ihmiset työpaikoillaa. Kuka vastaa heidän aiheuttamista kuluista?

Uskallan väittää, että lähes jokainen haluaisi repsahtaa ja "antaa mennä". Ei huolta huomisesta.

"Nauttia elämästä nyt ja tässä". Ja se nauttiminenhan sitten voi tarkoittaa yksilöstä riippuen eri asioita.

Jollekin se tarkoittaa rajatonta alkoholin käyttöä, jollekin tupakointia, jollekin mässäilyä ja ylensyöntiä, jollekin vallatonta shoppailua, jollekin seksuaalisten addiktioidensa vapauttamista....

Kyse kai lähinnä on, miten tämä addiktio ja "elämästä nauttiminen" addiktiota toteuttamalla vaikuttaa elämän laatuun sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla.

Ehkä joku lihavuusvero voisi rajoittaa kansakunnan lihomista ja motivoida henkilöä pitämään painonsa kurissa? Jos BMI on vaikkapa yli 40, napsahtaisi heti muutama prossa lisää veroja maksettavaksi? Tai ehkä tämä lihavuusvero voisi olla jotenkin progressiivinen: eli nousisi BMI:n noustessa?

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää, että lähes jokainen haluaisi repsahtaa ja "antaa mennä". Ei huolta huomisesta.

"Nauttia elämästä nyt ja tässä". Ja se nauttiminenhan sitten voi tarkoittaa yksilöstä riippuen eri asioita.

Jollekin se tarkoittaa rajatonta alkoholin käyttöä, jollekin tupakointia, jollekin mässäilyä ja ylensyöntiä, jollekin vallatonta shoppailua, jollekin seksuaalisten addiktioidensa vapauttamista....

Kyse kai lähinnä on, miten tämä addiktio ja "elämästä nauttiminen" addiktiota toteuttamalla vaikuttaa elämän laatuun sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla.

Ehkä joku lihavuusvero voisi rajoittaa kansakunnan lihomista ja motivoida henkilöä pitämään painonsa kurissa? Jos BMI on vaikkapa yli 40, napsahtaisi heti muutama prossa lisää veroja maksettavaksi? Tai ehkä tämä lihavuusvero voisi olla jotenkin progressiivinen: eli nousisi BMI:n noustessa?

Yhteiskunnan kannaltahan tuo pitäisi olla juuri päinvastoin: lihavat syövät ja kuluttavat enemmän ja tuottavat silloin enemmän verotulojakin yhteiskunnalle. Eli laihojen tulisi maksaa lisäveroa, koska maksavat liian vähän veroja. Huomaa, että lihavuuden kustannus yhteiskunnan sh-menoista on luokkaa 1-7%

Vierailija kirjoitti:

Eniten tuossa A-teeman illassa pisti mieleen heti, että suomalaisten ruokailutottumuksista puhuttiin erittäin vähän, jos ollenkaan. Ja jos muutamat ohjelmassa olleet lääkärit olivat aivan tosissaan, kun sanoivat, etteivät vastaanotolla puutu selkeästi ylipainoisen tai lihavan ihmisen painoon, niin tässä maassa leikitään ihmisten terveydellä tulella. Paino-ongelmiin ja liikkumattomuuteen täytyy aina puuttua, etenkin lääkärin. Se, ettei puutu, koska se saattaa "vahingoittaa" jonkun tunteita on omasta mielestäni järjetöntä. Ihmistä täytyy auttaa, ja jos se tarkoittaa tosiasioiden sanomista ja tunnustamista niiden oikeilla nimillä, niin mitä sitten? Onko suomalaisista todella tullut näin herkkiä kaikelle? 

Mitä se puuttuminen tarkoittaa? Että lihavalle kerrotaan että olet lihava, laihduta. Syö vähemmän, liiku enemmän. No, todennäköisesti lihava tiesi jo olevansa lihava, ja sen että pitäisi laihduttaa. Hyvin todennäköisesti hän on yrittänyt laihduttaa lukuisia kertoja siinä onnistumatta. Todennäköisesti hän on jo vuosia/vuosikymmeniä jojolaihduttanut. Joten mitä hyötyä tuosta puuttumisesta oli? Siinä ohjelmassaan puhuttiin juuri tuosta ettei lääkäriltä saa apua. Kehoitus laihduttaa kun ei ole mikään apu eikä tuki.

Se  jätkähän kiteytti asian lopussa , muut vain selitteli ettei ole apua tarpeeksi heti saatavilla.

minulla vaaka on ystävä, ja käyn puntarilla joka päivä. Tiedän millä välillä painoni elää normaalisti ja poikkeamat korjaan nopeasti. Stressi vie painon liian alhaiseksi, jolloin kiinnitän heti huomion tahdin rauhoittamiseen ja lisään kaloripitoisia herkkuja. Jos liikunta jää pois liian pitkäksi aikaa paino nousee ja puutun siihenkin heti (2-3 kilon päästä) enkä vasta sitten kun tilanne on jo lähtenyt lapasesta.

Tämä sopii minulle, ei tarvetta kapinoida vaakaa vastaan, se kun on aina oikeassa.

Siis onko toi oikeasti Saara Sarvas? Se entinen bloggaaja, joka piti treeniblogia? Mitä, miksi, milloin... Oon varmaan ihan kauhea, mutta en vaan pysty ymmärtämään.

Käsittämätöntä että itse itsensä lihaviksi syöneet, juoneet ja nautiskelleet kehtaavat edes odottaa jonkun muun korjaavan omat virheet.

Kukas sen hännän nostaa jos ei kissa itse? Nyt huudellaan yhteiskunnan vastuuta ja syytellään muita. Se ainoa todellinen syyllinen löytyy ihan sieltä peilistä. Kukaan muu ei voi laihduttaa lihavan puolesta kuin lihava itse.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko toi oikeasti Saara Sarvas? Se entinen bloggaaja, joka piti treeniblogia? Mitä, miksi, milloin... Oon varmaan ihan kauhea, mutta en vaan pysty ymmärtämään.

Ymmärtämään mitä? 

Saara Sarvas on muuten kommentoinut tähänkin ketjuun, joten kannattaa peruuttaa ja lukea hänen kommenttinsa, jos hänen ajatuksensa tai olemuksensa ihmetyttävät.

Vierailija kirjoitti:

minulla vaaka on ystävä, ja käyn puntarilla joka päivä. Tiedän millä välillä painoni elää normaalisti ja poikkeamat korjaan nopeasti. Stressi vie painon liian alhaiseksi, jolloin kiinnitän heti huomion tahdin rauhoittamiseen ja lisään kaloripitoisia herkkuja. Jos liikunta jää pois liian pitkäksi aikaa paino nousee ja puutun siihenkin heti (2-3 kilon päästä) enkä vasta sitten kun tilanne on jo lähtenyt lapasesta.

Tämä sopii minulle, ei tarvetta kapinoida vaakaa vastaan, se kun on aina oikeassa.

Sama, hyvin toimii, paino pysyy samana eikä tarvitse "kituuttaa" ja nautin kyllä elämästä ja herkuistakin.

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä että itse itsensä lihaviksi syöneet, juoneet ja nautiskelleet kehtaavat edes odottaa jonkun muun korjaavan omat virheet.

Kukas sen hännän nostaa jos ei kissa itse? Nyt huudellaan yhteiskunnan vastuuta ja syytellään muita. Se ainoa todellinen syyllinen löytyy ihan sieltä peilistä. Kukaan muu ei voi laihduttaa lihavan puolesta kuin lihava itse.

Tämä kommentti kuvastaa loistavasti nykyaikaa: ihminen pystyy kontrolloimaan itse kaikkia elämässään tapahtuvia muutoksia ja ohjaamaan elämänsä suunnan. Valitettavasti tämä on illuusio: ihminen on kuitenkin myös sosiaalinen ja yhteiskunnallisista rakenteista riippumaton olento, joka tekee lukuisia päätöksiä myös tiedostamattomasti. Lihavuus ei ole tästä millään tavalla poikkeava ilmiö, ja joillekin lihavuuteen saattaa kätkeytyä haasteita, joita ei pystytä ratkomaan ainoastaan omin avuin. 

Toisekseen: tekisin pesäeron "toisten syyttelylle" ja avun tarpeelle. Tässähän ei ole kyse siitä, että lihavat eivät halua laihduttaa koska X, vaan siitä, että he tarvitsevat laihtumiselleen enemmän tukea.