Onko sulla sellaista tuttua 30-40v miestä joka olisi ihan hyvä mies, mutta sinkku?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Tähän vielä kun lsätään se, että on joku intohimon kohde jota pyyteettömästi rakastaa, esim. jonkun instrumentin soittaminen, vaeltaminen luonnossa, venäläinen kirjallisuus yms. niin kyllä riittää kysyntää. 

Kun elämässä ei ole mitään intohimonkohdetta, vaan mennään vaan ja kaikki kelpaa, niin sellainen palo puuttuu tyystin ja näin henkilö ei vaikuta kovinkaan kiinnostavalta. 

Tuossa on vielä sekin, että sen intohimon pitää olla sen naisen kelpuuttamaa sorttia. Esimerkiksi videopelit eivät kelpaa, vaikka niitä olisi harrastanut 30 vuotta ;)

Toisaalta itse en ymmärrä, että mitä minä kostun siitä jos nainen on vaikka intohimoinen virkkaaja. En pidä tuollaista intohimoa kovin tärkeänä loppujen lopuksi, kunhan on intohimoa minua ja suhdetta kohtaan.

ghddfghdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Tähän vielä kun lsätään se, että on joku intohimon kohde jota pyyteettömästi rakastaa, esim. jonkun instrumentin soittaminen, vaeltaminen luonnossa, venäläinen kirjallisuus yms. niin kyllä riittää kysyntää. 

Kun elämässä ei ole mitään intohimonkohdetta, vaan mennään vaan ja kaikki kelpaa, niin sellainen palo puuttuu tyystin ja näin henkilö ei vaikuta kovinkaan kiinnostavalta. 

Tuossa on vielä sekin, että sen intohimon pitää olla sen naisen kelpuuttamaa sorttia. Esimerkiksi videopelit eivät kelpaa, vaikka niitä olisi harrastanut 30 vuotta ;)

Toisaalta itse en ymmärrä, että mitä minä kostun siitä jos nainen on vaikka intohimoinen virkkaaja. En pidä tuollaista intohimoa kovin tärkeänä loppujen lopuksi, kunhan on intohimoa minua ja suhdetta kohtaan.

Minä (N) ymmärrän erittäin hyvin tuota kirjoittajaa, joka sanoi, että ihmiselle, jolla on intohimo, on kysyntää. Olen itse joskus kirjoittanut ihan samoin, tai käyttänyt kysymystä "What makes you tick?", kun en sille hyvää suomenkielistä ilmaisua keksi.

Ihan varmasti intohimo videopeleihin tekee sinusta huomattavasti kiinnostavan videopelejä harrastavan naisen silmissä kuin jostain sellaisesta miehestä, joka ei niitä harrasta tai jolle ne ovat korkeintaan "ok".

Mutta eihän intohimon tarvitsekaan olla sinulle tärkeää, riittää että ymmärrät että ainakin osalle meistä naisista se on. Hajuton, mauton, väritön "ok" -mies ei ehkä herätä myöskään negatiivisia tunteita, mutta ei hänessä kyllä ole myöskään mitään kiinnostavaa.

Lisäksi tulee väistämättä mieleen juuri tuo, mitä itse sanoit: hänelle kelpaa kuka tahansa "ok"-nainen eli hän ei tule ihastumaan naisesta tämän intohimon ja ainutlaatuisuuden takia vaan ottaa sen, jonka onnistuu saamaan.

12121212 kirjoitti:

ps. mitä on tämä valitus siitä etteivät miehet "käy missään"?

Joka ikinen tuntemani vähänkään menevämpi mies on parisuhteen edetessä saanut kuulla valitusta liiasta menemisestä.

 

Toisin sanottuna, naiset haluavat menevän ja sosiaalisen miehen joka _muuttuu_ kotimieheksi, ei miestä joka on jo valmiiksi kotimies.

Ei naiset ikinä tiedä itsekään mitä haluavat.

Kenelle riittää ihan hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Kenelle riittää ihan hyvä?

Minulle riittää ihan hyvä nainen. Lisäksi riittää se, että nainen pitää mua ihan hyvänä

Vierailija kirjoitti:

On. Koulutettu, vakavarainen, mukava, mutta lyhyt ja ei kyllä komeaksi voi sanoa. Hiukan on massuakin. Tällä hetkellä 39. Etsii noin 30-vuotiasta naista, koska haluaa perheen. Etsii tosissaan, mutta mitään ei ilmaannu. Osaatteko naiset oikeasti sanoa, missä vika.

Vastasit itse omaan kysymykseesi, "Ruma, lyhyt ja läski matalan itsetunnon omaava entinen uraohjus, jonka rahkeet loppuivat ylemmän toimihenkilön pestiin, etsii itseään kymmenen vuotta nuorempaa naista synnytysautomaatiksi, miksi asuntoni ulkopuolella ei ole naisia jonoksi asti?"

Ihan aluksi pyydän anteeksi jos/kun joku loukkaantui edellisestä.

Jos mielestäsi fyysikkasi kaipaa petrausta, tee asialle jotain, kuntoile ja hoida itseäsi, puolessa vuodessa tekee paljon tappamatta itseään salille.

Kukaan ei tule sinua kotoota hakemaan, ulos siitä ihmisten joukkoon, Tindereistä ja deittisivuista huolimatta väitän, että suurin osa ihmisistä löytää puolisonsa edelleen arkisen kanssakäymisen yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

ghddfghdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Tähän vielä kun lsätään se, että on joku intohimon kohde jota pyyteettömästi rakastaa, esim. jonkun instrumentin soittaminen, vaeltaminen luonnossa, venäläinen kirjallisuus yms. niin kyllä riittää kysyntää. 

Kun elämässä ei ole mitään intohimonkohdetta, vaan mennään vaan ja kaikki kelpaa, niin sellainen palo puuttuu tyystin ja näin henkilö ei vaikuta kovinkaan kiinnostavalta. 

Tuossa on vielä sekin, että sen intohimon pitää olla sen naisen kelpuuttamaa sorttia. Esimerkiksi videopelit eivät kelpaa, vaikka niitä olisi harrastanut 30 vuotta ;)

Toisaalta itse en ymmärrä, että mitä minä kostun siitä jos nainen on vaikka intohimoinen virkkaaja. En pidä tuollaista intohimoa kovin tärkeänä loppujen lopuksi, kunhan on intohimoa minua ja suhdetta kohtaan.

Minä (N) ymmärrän erittäin hyvin tuota kirjoittajaa, joka sanoi, että ihmiselle, jolla on intohimo, on kysyntää. Olen itse joskus kirjoittanut ihan samoin, tai käyttänyt kysymystä "What makes you tick?", kun en sille hyvää suomenkielistä ilmaisua keksi.

Ihan varmasti intohimo videopeleihin tekee sinusta huomattavasti kiinnostavan videopelejä harrastavan naisen silmissä kuin jostain sellaisesta miehestä, joka ei niitä harrasta tai jolle ne ovat korkeintaan "ok".

Mutta eihän intohimon tarvitsekaan olla sinulle tärkeää, riittää että ymmärrät että ainakin osalle meistä naisista se on. Hajuton, mauton, väritön "ok" -mies ei ehkä herätä myöskään negatiivisia tunteita, mutta ei hänessä kyllä ole myöskään mitään kiinnostavaa.

Lisäksi tulee väistämättä mieleen juuri tuo, mitä itse sanoit: hänelle kelpaa kuka tahansa "ok"-nainen eli hän ei tule ihastumaan naisesta tämän intohimon ja ainutlaatuisuuden takia vaan ottaa sen, jonka onnistuu saamaan.

Tässä on nsellainen hauska juttu että naisella on erilaiset kriteerit omalle vs miehen "intohimoisuudelle".

Jos välillä yrittämisestä haaveileva projektisihteerinainen tykkää käydä pakettimatkoilla ja ravintolassa syömässä, on hän "intohimoinen kulinaristi jolle matkailu on elämäntapa".

Ja tietysti tällainen harmaa ja tylsä tusinanainen...siis tarkoitan intohimoinen, uusista asioista kiinnostuva ja elämässä eteenpäin menevä nainen haluaa vastaavan miehen!

Joka voisi olla esim. menestynyt startup-yrittäjä joka kiertää maailmaa markkinoimassa yritystään, samalla harrastaen vuorikiipeilyä ja extreme-urheilua.

Mitä hlvttiä on tarkoittavinaan "ihan hyvä mies, mutta sinkku"? Niin kuin sinkkuus olisi jokin haitake?

Todella vähän on kyllä, nyt kun mietin. Kaikissa niissä on joku perustavanlaatuinen vika, minkä takia en lue heitä "ihan hyviksi" miehiksi. Joko epämiellyttävä ulkonäkö, pettämisalttius tai helvetinmoiset vaatimukset naisen suhteen, vaikka itsellä olisi kaljamahaa vaikka muille jakaa.

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ghddfghdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Tähän vielä kun lsätään se, että on joku intohimon kohde jota pyyteettömästi rakastaa, esim. jonkun instrumentin soittaminen, vaeltaminen luonnossa, venäläinen kirjallisuus yms. niin kyllä riittää kysyntää. 

Kun elämässä ei ole mitään intohimonkohdetta, vaan mennään vaan ja kaikki kelpaa, niin sellainen palo puuttuu tyystin ja näin henkilö ei vaikuta kovinkaan kiinnostavalta. 

Tuossa on vielä sekin, että sen intohimon pitää olla sen naisen kelpuuttamaa sorttia. Esimerkiksi videopelit eivät kelpaa, vaikka niitä olisi harrastanut 30 vuotta ;)

Toisaalta itse en ymmärrä, että mitä minä kostun siitä jos nainen on vaikka intohimoinen virkkaaja. En pidä tuollaista intohimoa kovin tärkeänä loppujen lopuksi, kunhan on intohimoa minua ja suhdetta kohtaan.

Minä (N) ymmärrän erittäin hyvin tuota kirjoittajaa, joka sanoi, että ihmiselle, jolla on intohimo, on kysyntää. Olen itse joskus kirjoittanut ihan samoin, tai käyttänyt kysymystä "What makes you tick?", kun en sille hyvää suomenkielistä ilmaisua keksi.

Ihan varmasti intohimo videopeleihin tekee sinusta huomattavasti kiinnostavan videopelejä harrastavan naisen silmissä kuin jostain sellaisesta miehestä, joka ei niitä harrasta tai jolle ne ovat korkeintaan "ok".

Mutta eihän intohimon tarvitsekaan olla sinulle tärkeää, riittää että ymmärrät että ainakin osalle meistä naisista se on. Hajuton, mauton, väritön "ok" -mies ei ehkä herätä myöskään negatiivisia tunteita, mutta ei hänessä kyllä ole myöskään mitään kiinnostavaa.

Lisäksi tulee väistämättä mieleen juuri tuo, mitä itse sanoit: hänelle kelpaa kuka tahansa "ok"-nainen eli hän ei tule ihastumaan naisesta tämän intohimon ja ainutlaatuisuuden takia vaan ottaa sen, jonka onnistuu saamaan.

Tässä on nsellainen hauska juttu että naisella on erilaiset kriteerit omalle vs miehen "intohimoisuudelle".

Jos välillä yrittämisestä haaveileva projektisihteerinainen tykkää käydä pakettimatkoilla ja ravintolassa syömässä, on hän "intohimoinen kulinaristi jolle matkailu on elämäntapa".

Ja tietysti tällainen harmaa ja tylsä tusinanainen...siis tarkoitan intohimoinen, uusista asioista kiinnostuva ja elämässä eteenpäin menevä nainen haluaa vastaavan miehen!

Joka voisi olla esim. menestynyt startup-yrittäjä joka kiertää maailmaa markkinoimassa yritystään, samalla harrastaen vuorikiipeilyä ja extreme-urheilua.

En kertakaikkiaan ymmärrä, mitä kaltaisesi naisten halveksija tekee tällä palstalla. Jos itse ajattelisin yhtä halveksivasti miehistä, en todellakaan viettäisi aikaa heidän seurassaan.

12121212 kirjoitti:

ps. mitä on tämä valitus siitä etteivät miehet "käy missään"?

Joka ikinen tuntemani vähänkään menevämpi mies on parisuhteen edetessä saanut kuulla valitusta liiasta menemisestä.

 

Toisin sanottuna, naiset haluavat menevän ja sosiaalisen miehen joka _muuttuu_ kotimieheksi, ei miestä joka on jo valmiiksi kotimies.

Miten joku ei tajua?

Ongelma on se että "mies käy jossain". Nainen haluaa sosiaalisen miehen, jonka kanssa voi käydä YHDESSÄ jossain. Siksi mies saa kuulla valitusta. Miten näin selvä asia voi olla kenellekään noin vaikea?

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Mitä surullista siinä on? Sekö, että kaunottaren pitäisi vähät välittää miehen tavallisesta ulkonäöstä ja keskittyä "ihmiseen itseensä"?

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

ps. mitä on tämä valitus siitä etteivät miehet "käy missään"?

Joka ikinen tuntemani vähänkään menevämpi mies on parisuhteen edetessä saanut kuulla valitusta liiasta menemisestä.

 

Toisin sanottuna, naiset haluavat menevän ja sosiaalisen miehen joka _muuttuu_ kotimieheksi, ei miestä joka on jo valmiiksi kotimies.

Miten joku ei tajua?

Ongelma on se että "mies käy jossain". Nainen haluaa sosiaalisen miehen, jonka kanssa voi käydä YHDESSÄ jossain. Siksi mies saa kuulla valitusta. Miten näin selvä asia voi olla kenellekään noin vaikea?

Todellakin.

Sosiaalisella miehellä on laaja kaveripiiri ja paljon erilaisia menoja. Eli sinusta sosiaalisen miehen tulee hylätä kaverinsa ja menonsa, jotta voisi alkaa käymään naisen kanssa yhdessä jossain?

Tämä on todellakin naisille tyypillistä. Se mies halutaan jolla on jo kaikkea.

Ei toki sitä miestä joka nimen omaan haluaisi käydä naisen kanssa jossain ilman tarvetta hylätä miljoonaa kaveriaan ja harrastuksiaan naisen takia.

Ei, tällainen mies ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Mitä surullista siinä on? Sekö, että kaunottaren pitäisi vähät välittää miehen tavallisesta ulkonäöstä ja keskittyä "ihmiseen itseensä"?

Omaan viehättävyyteen ei ole aina mahdollista juurikaan vaikuttaa. Onhan se surullista, että ei kelpaa vaikka tekisi mitä ja toinen kelpaa vaikka ei tekisi mitään

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

ps. mitä on tämä valitus siitä etteivät miehet "käy missään"?

Joka ikinen tuntemani vähänkään menevämpi mies on parisuhteen edetessä saanut kuulla valitusta liiasta menemisestä.

 

Toisin sanottuna, naiset haluavat menevän ja sosiaalisen miehen joka _muuttuu_ kotimieheksi, ei miestä joka on jo valmiiksi kotimies.

Miten joku ei tajua?

Ongelma on se että "mies käy jossain". Nainen haluaa sosiaalisen miehen, jonka kanssa voi käydä YHDESSÄ jossain. Siksi mies saa kuulla valitusta. Miten näin selvä asia voi olla kenellekään noin vaikea?

Todellakin.

Sosiaalisella miehellä on laaja kaveripiiri ja paljon erilaisia menoja. Eli sinusta sosiaalisen miehen tulee hylätä kaverinsa ja menonsa, jotta voisi alkaa käymään naisen kanssa yhdessä jossain?

Tämä on todellakin naisille tyypillistä. Se mies halutaan jolla on jo kaikkea.

Ei toki sitä miestä joka nimen omaan haluaisi käydä naisen kanssa jossain ilman tarvetta hylätä miljoonaa kaveriaan ja harrastuksiaan naisen takia.

Ei, tällainen mies ei kiinnosta.

Sana "yhdessä" on näköjään ylivoimaisen vaikea käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Mitä surullista siinä on? Sekö, että kaunottaren pitäisi vähät välittää miehen tavallisesta ulkonäöstä ja keskittyä "ihmiseen itseensä"?

Omaan viehättävyyteen ei ole aina mahdollista juurikaan vaikuttaa. Onhan se surullista, että ei kelpaa vaikka tekisi mitä ja toinen kelpaa vaikka ei tekisi mitään

Se on surullista, että mies kuvittelee että on olemassa epäviehättävä mies ja viehättävä mies ja kaikki miehet ovat jompaa kumpaa koko kasvottomalle naismassalle. Tai anteeksi, ei kasvottomalle naismassalle vaan mallikasvoiselle.

Ja kyllä, omaan viehättävyyteen voi vaikuttaa todella paljon. Ryhti suoraan, katso silmiin, kiinnitä huomiota pukeutumiseen, syö terveellisesti, harrasta liikuntaa... Lista on loputon, sekä miehille että naisille. Jokainen päättää itse, miten paljon haluaa panostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun veli on 32-v, vakituisessa työssä + tienaa mukavasti, oma talo melkein velaton, komea, hoikka, hyvin kasvatettu :D Viihtyy paljon yksinään, sellainen jalat maassa -tyyppi :) Kavereita on jonkin verran.

Joten ap, toivoa on!

Ongelmakohta tässä, kuten kaikilla muillakin, on tuo yksin viihtyminen. Kun ei ota kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, mitään ei koskaan tapahdu.

Mitään ei välttämättä koskaan tapahdu vaikka kuinka ottaisi kontaktia. Pätee niin miehiin kuin naisiinkin.

Tässä puhutaan juuri niistä, jotka uskovat tuohon eivätkä siksi koskaan ota kontaktia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Mitä surullista siinä on? Sekö, että kaunottaren pitäisi vähät välittää miehen tavallisesta ulkonäöstä ja keskittyä "ihmiseen itseensä"?

Omaan viehättävyyteen ei ole aina mahdollista juurikaan vaikuttaa. Onhan se surullista, että ei kelpaa vaikka tekisi mitä ja toinen kelpaa vaikka ei tekisi mitään

Se on surullista, että mies kuvittelee että on olemassa epäviehättävä mies ja viehättävä mies ja kaikki miehet ovat jompaa kumpaa koko kasvottomalle naismassalle. Tai anteeksi, ei kasvottomalle naismassalle vaan mallikasvoiselle.

Ja kyllä, omaan viehättävyyteen voi vaikuttaa todella paljon. Ryhti suoraan, katso silmiin, kiinnitä huomiota pukeutumiseen, syö terveellisesti, harrasta liikuntaa... Lista on loputon, sekä miehille että naisille. Jokainen päättää itse, miten paljon haluaa panostaa.

Jo tämän palstan pituusgallup kertoi paljon.

Lähes kaikkien vastanneiden _ehdoton_ pituusraja oli välillä 170-180cm, toivepituuden ollessa välillä 180-190cm.

Toisin sanottuna, jo 169cm mies on lähes kaikille naisille epäviehättävä mies eikä kenellekään viehättävä mies verrattuna pidempään mieheen. Puhumattakaan 165cm tai 160cm miehestä.

Voit toki suositella meille hyvää salitreeniä jolla pituutta saa lisää?

t. 167cm mies

ps. satutko juuri sinä tykkäämään vähän pidemmistä miehistä kuin <170cm? Joku muu nainen jossain varmasti pitää lyhyemmistä.

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Mitä surullista siinä on? Sekö, että kaunottaren pitäisi vähät välittää miehen tavallisesta ulkonäöstä ja keskittyä "ihmiseen itseensä"?

Omaan viehättävyyteen ei ole aina mahdollista juurikaan vaikuttaa. Onhan se surullista, että ei kelpaa vaikka tekisi mitä ja toinen kelpaa vaikka ei tekisi mitään

Se on surullista, että mies kuvittelee että on olemassa epäviehättävä mies ja viehättävä mies ja kaikki miehet ovat jompaa kumpaa koko kasvottomalle naismassalle. Tai anteeksi, ei kasvottomalle naismassalle vaan mallikasvoiselle.

Ja kyllä, omaan viehättävyyteen voi vaikuttaa todella paljon. Ryhti suoraan, katso silmiin, kiinnitä huomiota pukeutumiseen, syö terveellisesti, harrasta liikuntaa... Lista on loputon, sekä miehille että naisille. Jokainen päättää itse, miten paljon haluaa panostaa.

Jo tämän palstan pituusgallup kertoi paljon.

Lähes kaikkien vastanneiden _ehdoton_ pituusraja oli välillä 170-180cm, toivepituuden ollessa välillä 180-190cm.

Toisin sanottuna, jo 169cm mies on lähes kaikille naisille epäviehättävä mies eikä kenellekään viehättävä mies verrattuna pidempään mieheen. Puhumattakaan 165cm tai 160cm miehestä.

Voit toki suositella meille hyvää salitreeniä jolla pituutta saa lisää?

t. 167cm mies

ps. satutko juuri sinä tykkäämään vähän pidemmistä miehistä kuin <170cm? Joku muu nainen jossain varmasti pitää lyhyemmistä.

Kyllä satun pitämään pitkistä miehistä. Enkä tiedä ketään naista, joka pitäisi lyhyistä miehistä. Monia on, joita se ei haittaa. Mutta ei kovin moni kyllä etsi lyhyttä miestä, jos kukaan. Lyhyytesi on varmasti suurin viehättävyyttäsi vähentävä tekijä. Sille et voi mitään, mutta ei kenelläkään naisella ole mitään velvollisuutta pitää sinua viehättävänä, jos lyhyys on tälle naiselle turn off.

Sen sijaan sinulla on mahdollisuus tehdä vaikka mitä muuta parantaaksesi vaikutelmaa itsestäsi. Kuten kaikilla. Mutta sinä valitset keskittyä pituuteesi ja siihen, etä suurin osa naisista ei sinulle luultavasti lämpene. Siitä ei ole sinulle mitään hyötyä. Annat vain tosi pitkän etumatkan niille miehille, jotka eivät vatvo lyhyyttään vaan panostavat muuhun. He nappaavat ne naiset, joille pituus ei ole tärkeä. Näille naisille taas jokin muu ulkonäköseikka on tärkeä. Eivät hekään ole pyhimyksiä vaan ihmisiä.

Naisilta vaaditaan yhä edelleen "henkisyyttä" ja puhdasta rakkautta. Mies saa taas kaikessa rauhassa olla "visuaalinen". Minua ei kiinosta henkisyys enkä pyytele anteeksi. Miehen pitää miellyttää minua ulkoisesti, että suhde toimii. Nainenkin on visuaalinen.

Tuo miesten ikuinen pituusitku on jotenkin hassua. Joo, on totta että tuolla yöelämässä, kovin pinnallisessa maailmassa, alkukantaiset vaistot jyllää ja naaraat etsii isoa, vahvaa urosta suojelemaan ja parittelemaan. 

Mutta ei nuo pituusasiat kauheasti tunnu tosielämässä vaikuttavan, kun vakavaa parisuhdetta etsitään. Oma mieheni on 167 cm, itse saman mittainen. Ja mies oli vieläpä esim. työpaikan naisten keskuudessa hyvin suosittu ennen kuin pariuduimme. Hän nyt vaan on älykäs, hauska, kiinnostava persoona, ja aikuiset naiset usein kiinnostuu sellaisesta, ja jos persoonaan ihastuu niin ei se pituus tai komeus ole enää pääasioita useimmille.