Onko sulla sellaista tuttua 30-40v miestä joka olisi ihan hyvä mies, mutta sinkku?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Sinä se jaksat. Mikään ei läpäise pakkomiellettäsi, ei vaikka lukisit satoja naisen kommentteja. Tiedät satavarmasti, mitä naiset ajattelevat ja mitä on kemia.

Mahtaa olla ihan helvetin ankeaa elämää, en todellakaan haluaisi olla sinun housuissasi.

Mitä väliä naisten kommenteilla on, kun jokainen voi todeta tosiasiat vain katsomalla ikkunasta ulos? Stereotyyppisen menestyjämiehen kainalossa menee nätti mallin näköinen nainen, keskiluokkaisen keskivertomiehen vierellä kulkee keskiverron naispuolinen vastine ja reppanimmat miehet menevät yksin. Jo ala-asteella suositut kulkevat keskenään, perustyypit ovat keskenään ja hylkiöt hakevat tukea toisistaan. Sama "luokkajako" toimii aikuisillakin.

Ankeampaa minusta olisi kieltää tosiasiat ja väittää mustaa valkoiseksi. Totta kai maailmassa on kaikenlaisia ajattelijoita, joista joillekin varmasti huumorintaju tai sellainen tosiaan on kaikki kaikessa kumppanissa, mutta nyt tietenkin puhutaan siitä, miten asiat yleensä ovat.

Minä näen joka päivä "reppanamiehiä", so. rumia ja/tai tyylitajuttomia ja/tai jopa jotenkin yksinkertaisen oloisia, joilla on naisseuraa tai sormus sormessa.

Sinä kuulutkin siihen naisten laajaan joukkoon jonka mukaan 80%miehistä on keskitason alapuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Sinä se jaksat. Mikään ei läpäise pakkomiellettäsi, ei vaikka lukisit satoja naisen kommentteja. Tiedät satavarmasti, mitä naiset ajattelevat ja mitä on kemia.

Mahtaa olla ihan helvetin ankeaa elämää, en todellakaan haluaisi olla sinun housuissasi.

Mitä väliä naisten kommenteilla on, kun jokainen voi todeta tosiasiat vain katsomalla ikkunasta ulos? Stereotyyppisen menestyjämiehen kainalossa menee nätti mallin näköinen nainen, keskiluokkaisen keskivertomiehen vierellä kulkee keskiverron naispuolinen vastine ja reppanimmat miehet menevät yksin. Jo ala-asteella suositut kulkevat keskenään, perustyypit ovat keskenään ja hylkiöt hakevat tukea toisistaan. Sama "luokkajako" toimii aikuisillakin.

Ankeampaa minusta olisi kieltää tosiasiat ja väittää mustaa valkoiseksi. Totta kai maailmassa on kaikenlaisia ajattelijoita, joista joillekin varmasti huumorintaju tai sellainen tosiaan on kaikki kaikessa kumppanissa, mutta nyt tietenkin puhutaan siitä, miten asiat yleensä ovat.

Minä näen joka päivä "reppanamiehiä", so. rumia ja/tai tyylitajuttomia ja/tai jopa jotenkin yksinkertaisen oloisia, joilla on naisseuraa tai sormus sormessa.

Sinä kuulutkin siihen naisten laajaan joukkoon jonka mukaan 80%miehistä on keskitason alapuolella.

En, en kuulu. Enkä jaksa jankata kanssasi. Itse joudut oman pääsi ja omien pakkomielteidesi kanssa elämään ja siinä on luultavasti rangaistusta tarpeeksi. Jonakin päivänä todennäköisesti kadut, että käytit vuosikausia elämästä tyhjänpäiväisen pakkomielteen toisteluun, mutta ymmärrät sen sitten.

Tunnen useammankin. Tietenkin. Fiksuja sinkkuja on molemmissa sukupuolissa, kaikenikäisissä.

http://www.linkbucks.com/A3wWb kyllä. oma veli oli sinkku vielä vuosi sitten eikä varmaan parempaa miestä voi löytää. uskollinen eikä juokse baareissa ja hyväkäytöksinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Hehe tästä tuli mieleen, kun sain "ylennyksen" pyytämättä ja mut laitettiin esimiesasemaan. Sain aika monesta paikkaa kuulla, osin epäsuorasti, miten mulla on napoleon-kompleksi. Eihän lyhyt mies voisi muuten olla esimiesasemassa. No vaihdoin firmaa ja pääsin takaisin asiantuntijaksi. Aika catch 22, eikö vain. Niin ja kunnoltaan saa olla vähintään huippu-urheilija, jolloin se kompensoisi edes vähän lyhyyttä ja rumuutta. Kysy vaikka keneltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Sinä se jaksat. Mikään ei läpäise pakkomiellettäsi, ei vaikka lukisit satoja naisen kommentteja. Tiedät satavarmasti, mitä naiset ajattelevat ja mitä on kemia.

Mahtaa olla ihan helvetin ankeaa elämää, en todellakaan haluaisi olla sinun housuissasi.

Mitä väliä naisten kommenteilla on, kun jokainen voi todeta tosiasiat vain katsomalla ikkunasta ulos? Stereotyyppisen menestyjämiehen kainalossa menee nätti mallin näköinen nainen, keskiluokkaisen keskivertomiehen vierellä kulkee keskiverron naispuolinen vastine ja reppanimmat miehet menevät yksin. Jo ala-asteella suositut kulkevat keskenään, perustyypit ovat keskenään ja hylkiöt hakevat tukea toisistaan. Sama "luokkajako" toimii aikuisillakin.

Ankeampaa minusta olisi kieltää tosiasiat ja väittää mustaa valkoiseksi. Totta kai maailmassa on kaikenlaisia ajattelijoita, joista joillekin varmasti huumorintaju tai sellainen tosiaan on kaikki kaikessa kumppanissa, mutta nyt tietenkin puhutaan siitä, miten asiat yleensä ovat.

Ihan selvä totuus, joka kielletään. Ongelmia syntyy silloin, kun henkilö ei katso potentiaalisia partnereita omalta viehättävyystasoltaan, vaan alkaa haikailla niitä jotka ovat saavuttamattomia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Miehethän tunnetusti tekevät yhtä paljon aloitteita rumille ja lihaville kuin kauniille naisille.

Onnitteluni, saitte taas yhden ketjun pilalle ulkonäköjankutuksellanne.

Eivät tee kuin pilkun aikaan baarissa kolmen promillen humalassa, me emme sitten ilmeisesti ansaitse enempää. Turha odottaa, että miehet kysyisivät rumaa naista treffeille, joihin olisi aikuisten oikeasti panostettu ja joissa mies olisi aidosti läsnä eikä odottaisi vain sitä että pääsisi pöksyihin, ja sitten katoaisi iäksi. Deittailu on ihan onnetonta ja toivotonta kun ne epäviehättäväkin miehet haikailevat niitä nättejä naisia. Miten ihmeessä minunkaltainen nainen saisi koskaan napattua miestä itselleen? Minua kohdellaan kuin roskakasaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Miehethän tunnetusti tekevät yhtä paljon aloitteita rumille ja lihaville kuin kauniille naisille.

Onnitteluni, saitte taas yhden ketjun pilalle ulkonäköjankutuksellanne.

Eivät tee kuin pilkun aikaan baarissa kolmen promillen humalassa, me emme sitten ilmeisesti ansaitse enempää. Turha odottaa, että miehet kysyisivät rumaa naista treffeille, joihin olisi aikuisten oikeasti panostettu ja joissa mies olisi aidosti läsnä eikä odottaisi vain sitä että pääsisi pöksyihin, ja sitten katoaisi iäksi. Deittailu on ihan onnetonta ja toivotonta kun ne epäviehättäväkin miehet haikailevat niitä nättejä naisia. Miten ihmeessä minunkaltainen nainen saisi koskaan napattua miestä itselleen? Minua kohdellaan kuin roskakasaa. 

Laske rimaa. Sinun pitää katsella sellaisia miehiä, joilla ei ole valinnan varaa paremmissa naisissa. Nälkäiselle vähän pilaantunutkin leipä on kalleinta maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Miehethän tunnetusti tekevät yhtä paljon aloitteita rumille ja lihaville kuin kauniille naisille.

Onnitteluni, saitte taas yhden ketjun pilalle ulkonäköjankutuksellanne.

Eivät tee kuin pilkun aikaan baarissa kolmen promillen humalassa, me emme sitten ilmeisesti ansaitse enempää. Turha odottaa, että miehet kysyisivät rumaa naista treffeille, joihin olisi aikuisten oikeasti panostettu ja joissa mies olisi aidosti läsnä eikä odottaisi vain sitä että pääsisi pöksyihin, ja sitten katoaisi iäksi. Deittailu on ihan onnetonta ja toivotonta kun ne epäviehättäväkin miehet haikailevat niitä nättejä naisia. Miten ihmeessä minunkaltainen nainen saisi koskaan napattua miestä itselleen? Minua kohdellaan kuin roskakasaa. 

Kuinka usein teet itse alotteita ja kysyt miehiä treffeille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Hehe tästä tuli mieleen, kun sain "ylennyksen" pyytämättä ja mut laitettiin esimiesasemaan. Sain aika monesta paikkaa kuulla, osin epäsuorasti, miten mulla on napoleon-kompleksi. Eihän lyhyt mies voisi muuten olla esimiesasemassa. No vaihdoin firmaa ja pääsin takaisin asiantuntijaksi. Aika catch 22, eikö vain. Niin ja kunnoltaan saa olla vähintään huippu-urheilija, jolloin se kompensoisi edes vähän lyhyyttä ja rumuutta. Kysy vaikka keneltä

Ainoastaan tosi lyhyt mies kiinnittää huomiota noin paljon siihen omaan pituuteensa, ei sitä kukaan muu huomaa. Anna olla ja älä sinäkään tee siitä tuollaista numeroa, pari käyntiä terapiassa voisi oikeasti auttaa. 

Itsellä sama homma kun hiusraja alkoi vähän vetäytyä ohimoilta, piti tuijottaa sitä peilistä joka aamu ja ajattelin että ei enää naiset kiinnostu. Kukaan ei edes huomannut koko asiaa tai pitänyt sitä mitenkään vastenmielisenä, vain minä itse. 

Vierailija kirjoitti:

Jos löytyy Tampereen suunnilta, niin kertokaa toki! ;) Alle 35-vuotiaat tosin voi unohtaa, niitä nyt löytyykin vielä järjellisiä. Hehän ovat nuoria.

35+:issa on se ongelma, että monet miehistä ovat kuin vanhoja papparaisia. Eivät huolehdi itsestään, eivät käy juuri missään. Jos käyvätkin, käyvät "vanhojen ihmisten" riennoissa. Ei tässä mitään nuorekasta tarvitse leikkiä, mutta vielä on elämää elettävänä. Tokihan tässä on myös se, että monet ovat joko varattuja tai sitten jotenkin ööh, viallisia, mutta ei tässä nyt voi sanoa itsestäänkään, että olisi parasta A-luokkaa, kun kerran vapaana tässä iässä on. Siinä sitä sitten ollaankin, kun kaksi outoa takkuaa keskenään.

Miksi naisilla on aina tämä vimma, että miehen pitäisi koko ajan "käydä jossakin"? Mihinkä sitä menee, etenkin sinkkuna ollessa, kun ei ole sitä kumppaniakaan kenen kanssa nauttia asioista? Elämää se on kotonakin oleminen, etenkin rankan työpäivän jälkeen. Kannattaa järjestää kotiolot siten, että siellä viihtyy. Ehkä nämä miehet ovat niin tehneetkin, saavat olla ilman jatkuvaa kälätystä ja kissanristiäisiä ;)

gdfsgdfgsdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos löytyy Tampereen suunnilta, niin kertokaa toki! ;) Alle 35-vuotiaat tosin voi unohtaa, niitä nyt löytyykin vielä järjellisiä. Hehän ovat nuoria.

35+:issa on se ongelma, että monet miehistä ovat kuin vanhoja papparaisia. Eivät huolehdi itsestään, eivät käy juuri missään. Jos käyvätkin, käyvät "vanhojen ihmisten" riennoissa. Ei tässä mitään nuorekasta tarvitse leikkiä, mutta vielä on elämää elettävänä. Tokihan tässä on myös se, että monet ovat joko varattuja tai sitten jotenkin ööh, viallisia, mutta ei tässä nyt voi sanoa itsestäänkään, että olisi parasta A-luokkaa, kun kerran vapaana tässä iässä on. Siinä sitä sitten ollaankin, kun kaksi outoa takkuaa keskenään.

Miksi naisilla on aina tämä vimma, että miehen pitäisi koko ajan "käydä jossakin"? Mihinkä sitä menee, etenkin sinkkuna ollessa, kun ei ole sitä kumppaniakaan kenen kanssa nauttia asioista? Elämää se on kotonakin oleminen, etenkin rankan työpäivän jälkeen. Kannattaa järjestää kotiolot siten, että siellä viihtyy. Ehkä nämä miehet ovat niin tehneetkin, saavat olla ilman jatkuvaa kälätystä ja kissanristiäisiä ;)

Täällä kolmekymppinen sinkkumies ja kuten sanoit, aika harvoin tulee käytyä missään enää kun kaveripiirissä oikeastaan kaikki seurustelevat ja osalla on pieniä lapsia, niin seuraa saa vain harvoin. Ehkä kerran viikossa joku saunailta (huom. tavallinen saunailta, ei bileet) ja muuten tulee oltua aika paljon kotona. Käyn yleensä kerran viikossa kirjastossa ja kerran parissa viikossa kaupungin taidegalleriat läpi. Peruskauppareissu päivittäin ja joku kevyt iltalenkki ulkona. Duuni mulla on etätyötä eli sitäkin teen kotoa käsin. Treffiseuraa löytyy hyvin tinderistä jos sille päälle sattuu. Olen ihan tyytyväinen elämääni.

Vierailija kirjoitti:

gdfsgdfgsdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos löytyy Tampereen suunnilta, niin kertokaa toki! ;) Alle 35-vuotiaat tosin voi unohtaa, niitä nyt löytyykin vielä järjellisiä. Hehän ovat nuoria.

35+:issa on se ongelma, että monet miehistä ovat kuin vanhoja papparaisia. Eivät huolehdi itsestään, eivät käy juuri missään. Jos käyvätkin, käyvät "vanhojen ihmisten" riennoissa. Ei tässä mitään nuorekasta tarvitse leikkiä, mutta vielä on elämää elettävänä. Tokihan tässä on myös se, että monet ovat joko varattuja tai sitten jotenkin ööh, viallisia, mutta ei tässä nyt voi sanoa itsestäänkään, että olisi parasta A-luokkaa, kun kerran vapaana tässä iässä on. Siinä sitä sitten ollaankin, kun kaksi outoa takkuaa keskenään.

Miksi naisilla on aina tämä vimma, että miehen pitäisi koko ajan "käydä jossakin"? Mihinkä sitä menee, etenkin sinkkuna ollessa, kun ei ole sitä kumppaniakaan kenen kanssa nauttia asioista? Elämää se on kotonakin oleminen, etenkin rankan työpäivän jälkeen. Kannattaa järjestää kotiolot siten, että siellä viihtyy. Ehkä nämä miehet ovat niin tehneetkin, saavat olla ilman jatkuvaa kälätystä ja kissanristiäisiä ;)

Täällä kolmekymppinen sinkkumies ja kuten sanoit, aika harvoin tulee käytyä missään enää kun kaveripiirissä oikeastaan kaikki seurustelevat ja osalla on pieniä lapsia, niin seuraa saa vain harvoin. Ehkä kerran viikossa joku saunailta (huom. tavallinen saunailta, ei bileet) ja muuten tulee oltua aika paljon kotona. Käyn yleensä kerran viikossa kirjastossa ja kerran parissa viikossa kaupungin taidegalleriat läpi. Peruskauppareissu päivittäin ja joku kevyt iltalenkki ulkona. Duuni mulla on etätyötä eli sitäkin teen kotoa käsin. Treffiseuraa löytyy hyvin tinderistä jos sille päälle sattuu. Olen ihan tyytyväinen elämääni.

Aika pienessä kaupungissa ilmeisesti asut. Jotenkin epäuskottavalta kuulostaa silti. En taida tuntea ketään, joka kävisi taidegalleriat säännöllisesti läpi, kyllä useimmat yleensä käyvät vain niissä näyttelyissä, jotka kiinnostavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Hehe tästä tuli mieleen, kun sain "ylennyksen" pyytämättä ja mut laitettiin esimiesasemaan. Sain aika monesta paikkaa kuulla, osin epäsuorasti, miten mulla on napoleon-kompleksi. Eihän lyhyt mies voisi muuten olla esimiesasemassa. No vaihdoin firmaa ja pääsin takaisin asiantuntijaksi. Aika catch 22, eikö vain. Niin ja kunnoltaan saa olla vähintään huippu-urheilija, jolloin se kompensoisi edes vähän lyhyyttä ja rumuutta. Kysy vaikka keneltä

Ainoastaan tosi lyhyt mies kiinnittää huomiota noin paljon siihen omaan pituuteensa, ei sitä kukaan muu huomaa. Anna olla ja älä sinäkään tee siitä tuollaista numeroa, pari käyntiä terapiassa voisi oikeasti auttaa. 

Itsellä sama homma kun hiusraja alkoi vähän vetäytyä ohimoilta, piti tuijottaa sitä peilistä joka aamu ja ajattelin että ei enää naiset kiinnostu. Kukaan ei edes huomannut koko asiaa tai pitänyt sitä mitenkään vastenmielisenä, vain minä itse. 

Luitko edes kirjoittamaani? Siinä on nimenomaan ympäristön reaktio minun asemaani

Vierailija kirjoitti:

jazzy kirjoitti:

eli joidenkin ihmisten mielestä parhaat ihmiset siis pariutuvat jo nuorina eivätkä koskaan vapaudu sinkkumarkkinoille :D

Kyllä. Harva noista eronneista vaimonsa pettäneistä, perheväkivaltaisista, alkoholisteista ym. täyttänee aloittajan ajatuksen kunnon miehestä.

Mutta kun se pettänyt, väkivaltainen, alkoholisti ym. voi olla myös se nainen. Ja katso, hyvä mies on vapautunut markkinoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Miehethän tunnetusti tekevät yhtä paljon aloitteita rumille ja lihaville kuin kauniille naisille.

Onnitteluni, saitte taas yhden ketjun pilalle ulkonäköjankutuksellanne.

Eivät tee kuin pilkun aikaan baarissa kolmen promillen humalassa, me emme sitten ilmeisesti ansaitse enempää. Turha odottaa, että miehet kysyisivät rumaa naista treffeille, joihin olisi aikuisten oikeasti panostettu ja joissa mies olisi aidosti läsnä eikä odottaisi vain sitä että pääsisi pöksyihin, ja sitten katoaisi iäksi. Deittailu on ihan onnetonta ja toivotonta kun ne epäviehättäväkin miehet haikailevat niitä nättejä naisia. Miten ihmeessä minunkaltainen nainen saisi koskaan napattua miestä itselleen? Minua kohdellaan kuin roskakasaa. 

Kuten aikaisemmin on sanottu, naiset pitävät n. 80% miehistä keskitasoa rumempina.

Toisekseen, voisiko se että pidät deittailemiasi miehiä "kaikista epäviehättävimpinä" olla yksi syy siihen miksi he liukenevat paikalta saatuaan seksuaaliset paineet purettua?

ps. mitä on tämä valitus siitä etteivät miehet "käy missään"?

Joka ikinen tuntemani vähänkään menevämpi mies on parisuhteen edetessä saanut kuulla valitusta liiasta menemisestä.

 

Toisin sanottuna, naiset haluavat menevän ja sosiaalisen miehen joka _muuttuu_ kotimieheksi, ei miestä joka on jo valmiiksi kotimies.

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Miehethän tunnetusti tekevät yhtä paljon aloitteita rumille ja lihaville kuin kauniille naisille.

Onnitteluni, saitte taas yhden ketjun pilalle ulkonäköjankutuksellanne.

Eivät tee kuin pilkun aikaan baarissa kolmen promillen humalassa, me emme sitten ilmeisesti ansaitse enempää. Turha odottaa, että miehet kysyisivät rumaa naista treffeille, joihin olisi aikuisten oikeasti panostettu ja joissa mies olisi aidosti läsnä eikä odottaisi vain sitä että pääsisi pöksyihin, ja sitten katoaisi iäksi. Deittailu on ihan onnetonta ja toivotonta kun ne epäviehättäväkin miehet haikailevat niitä nättejä naisia. Miten ihmeessä minunkaltainen nainen saisi koskaan napattua miestä itselleen? Minua kohdellaan kuin roskakasaa. 

Kuten aikaisemmin on sanottu, naiset pitävät n. 80% miehistä keskitasoa rumempina.

Toisekseen, voisiko se että pidät deittailemiasi miehiä "kaikista epäviehättävimpinä" olla yksi syy siihen miksi he liukenevat paikalta saatuaan seksuaaliset paineet purettua?

Tuo "fakta" perustuu yhteen huuhaa-tutkimukseen. Sen suurempaa todellisuuspohjaa sille ei ole. Silti sitä toitotetaan (sinä toitotat) täällä kuukaudesta toiseen ikään kuin se olisi totta.

Tämän päivän Ilta-Sanomissa aiheesta.

http://aijaa.com/2TnyKs

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gdfsgdfgsdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos löytyy Tampereen suunnilta, niin kertokaa toki! ;) Alle 35-vuotiaat tosin voi unohtaa, niitä nyt löytyykin vielä järjellisiä. Hehän ovat nuoria.

35+:issa on se ongelma, että monet miehistä ovat kuin vanhoja papparaisia. Eivät huolehdi itsestään, eivät käy juuri missään. Jos käyvätkin, käyvät "vanhojen ihmisten" riennoissa. Ei tässä mitään nuorekasta tarvitse leikkiä, mutta vielä on elämää elettävänä. Tokihan tässä on myös se, että monet ovat joko varattuja tai sitten jotenkin ööh, viallisia, mutta ei tässä nyt voi sanoa itsestäänkään, että olisi parasta A-luokkaa, kun kerran vapaana tässä iässä on. Siinä sitä sitten ollaankin, kun kaksi outoa takkuaa keskenään.

Miksi naisilla on aina tämä vimma, että miehen pitäisi koko ajan "käydä jossakin"? Mihinkä sitä menee, etenkin sinkkuna ollessa, kun ei ole sitä kumppaniakaan kenen kanssa nauttia asioista? Elämää se on kotonakin oleminen, etenkin rankan työpäivän jälkeen. Kannattaa järjestää kotiolot siten, että siellä viihtyy. Ehkä nämä miehet ovat niin tehneetkin, saavat olla ilman jatkuvaa kälätystä ja kissanristiäisiä ;)

Täällä kolmekymppinen sinkkumies ja kuten sanoit, aika harvoin tulee käytyä missään enää kun kaveripiirissä oikeastaan kaikki seurustelevat ja osalla on pieniä lapsia, niin seuraa saa vain harvoin. Ehkä kerran viikossa joku saunailta (huom. tavallinen saunailta, ei bileet) ja muuten tulee oltua aika paljon kotona. Käyn yleensä kerran viikossa kirjastossa ja kerran parissa viikossa kaupungin taidegalleriat läpi. Peruskauppareissu päivittäin ja joku kevyt iltalenkki ulkona. Duuni mulla on etätyötä eli sitäkin teen kotoa käsin. Treffiseuraa löytyy hyvin tinderistä jos sille päälle sattuu. Olen ihan tyytyväinen elämääni.

Aika pienessä kaupungissa ilmeisesti asut. Jotenkin epäuskottavalta kuulostaa silti. En taida tuntea ketään, joka kävisi taidegalleriat säännöllisesti läpi, kyllä useimmat yleensä käyvät vain niissä näyttelyissä, jotka kiinnostavat.

Asun yhdessä suomen top 5 suurimmassa kaupungissa. Harrastan nykytaidetta ja kirjoitan siitä blogia, eli seuraan kenttää aika tarkkaan. Vähän niin kuin jotku käy raveissa ja toiset kiekkomatseissa. Ei se sen kummempaa ole.