Onko sulla sellaista tuttua 30-40v miestä joka olisi ihan hyvä mies, mutta sinkku?

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Tänne ei passaa linkkailla mitään kun ne poistetaan. Youtubessa on montakin pätkää jossa mies on ensin pukeutunut komeasti ja kalliisiin vaatteisiin ja pokaa matchosti naisia.

Suurinosa piti häntä kuumana.

Kun mies meni halvemmissa kuteissa ja tukka pörryllä kukaan naisista ei ollut kiinnostunut.

Sitten on paljon näitä että mallimies vetää lippiksen päähän ja nörttilasit ja hupparin. Ja menee kyselemään numeroita naisilta.

Naiset antaa pakkia. Sitten mies ottaa lasit ja paidan pois ja johan alkaa kiinostamaan.

Älkää ihmiset olko niin naiveja. Naiset on yllättävän pinnallisia.

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Tänne ei passaa linkkailla mitään kun ne poistetaan. Youtubessa on montakin pätkää jossa mies on ensin pukeutunut komeasti ja kalliisiin vaatteisiin ja pokaa matchosti naisia.

Suurinosa piti häntä kuumana.

Kun mies meni halvemmissa kuteissa ja tukka pörryllä kukaan naisista ei ollut kiinnostunut.

Sitten on paljon näitä että mallimies vetää lippiksen päähän ja nörttilasit ja hupparin. Ja menee kyselemään numeroita naisilta.

Naiset antaa pakkia. Sitten mies ottaa lasit ja paidan pois ja johan alkaa kiinostamaan.

Älkää ihmiset olko niin naiveja. Naiset on yllättävän pinnallisia.

Ja kun OLISIVATKIN "yllättävän" pinnallisia, vaan kun eivät ole, vaan ovat niiiiii-in ennalta arvattavan vastenmielisen pinnallisia. Suorastaan oksennus-reaktion aiheuttavan pinnallisia, kahdella jalalla liikkuvia paskakasoja, joita ei jaksa, eikä niiden löyhäpäistä länkytystä jaksa katsoa eikä varsinkaan kuunnella nanosekunttia kauempaa. Niiden pirujen ainoa tarkoitus on löytää joku hyväuskoinen hölmö, ns. hyödyllinen idiootti, jolta saavat koijattua itselleen sen kersan sekä sille että itselleen elättäjän. ja jos mitenkään vain mahdollista, niin ne pirut vielä yrittävät putsata kys. hyodyllisen idiootin niin läpikotaisin kuin suinkin vain mahdollista.

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

N37 kirjoitti:

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Linkkasin nimim. "oletnaiivi" mainitseman artikkelin jo aikaisemmin tänne, mutta se poistettiin. Tässä:

https://www.sciencedaily.com/releases/2017/04/170404104722.htm

"Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan?"

Tällä ei ole pienintäkään merkitystä sen miehen kannalta joka ei ylittänyt tasorimaa. Jos komea mies osoittautuu luonteeltaan huonoksi, seuraavaksi kokeillaan jotain muuta komeaa miestä.

Tulos vaikuttaa uskottavalta ja tukee hyvin omia havaintojani. Hyvin surullista, että ihmisellä itsellään ei ole mitään merkitystä kuin vasta tietyn viehättävyystason jälkeen

Miehethän tunnetusti tekevät yhtä paljon aloitteita rumille ja lihaville kuin kauniille naisille.

Onnitteluni, saitte taas yhden ketjun pilalle ulkonäköjankutuksellanne.

Miten näihin miehiin pääsisi käsiksi?

En löydä heitä mistään.

Omalla työpaikalla ei ole yhtään.

Kova pula kumppanista.

Vierailija kirjoitti:

On. Pitkä, komea, kulttuurista kiinnostunut kielten sekä historian opettaja. Oli pitkässä suhteessa, mutta ei ole sen jälkeen löytänyt kestävää rakkautta. On romantikko ja etsii jotakuta, joka veisi jalat alta. En ymmärrä, miksi kukaan nainen ei nappaa häntä markkinoilta. On lapsirakas, keskusteleva, huomaavainen ja hauska. Itse ottaisin heti, mutta mulla on mies omastakin takaa ;D

Miten hänet löytäisi??

Vierailija kirjoitti:

On erittäin mukava, komea ja älykäs sekä äärettömän varakas kaveri. Mutta hän on myös yli asiallinen ja tykkää puhua jotain älykästä aiheesta kuin aiheesta. Itse en jaksaisi kun en ole niin fiksu, mutta samanlaiselle fiksulle naiselle oiva tyyppi. Hänellä on hieno omakotitalo, ....

Puhuu älykästä aiheesta kuin aiheesta 😊

Mistä löytäisin esim. hänet?

Ei ole helppoa kun vain osa on esim deittipalveluissa.

Meikäneiti kirjoitti:

Miten näihin miehiin pääsisi käsiksi?

En löydä heitä mistään.

Omalla työpaikalla ei ole yhtään.

Kova pula kumppanista.

No pistäisit tänne sähköpostin ja lyhyen esittelyn niin saisit jo kymmeniä yhteydenottoja.

Kokeiles tätä miehenä hahah

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Olen 30-vuotias mies ja harkinnut vakavan parisuhteen etsimistä ja asettumista aloilleen. Tähän asti minulla on ollut paljon lyhyehköjä suhteita enkä ole kokenut olevani parisuhdeihminen, sillä nuorena oli kiva mennä eikä miettiä liikaa. Ei minulla ollut ikinä ongelmia löytää seuraa, mitään nettitreffejä en ikinä kokeillut. Luin ketjun läpi, ja mietin että pitäisikö alkaa asettaa jotain kriteerejä tälle kenties tulevalle ja haluallemani parisuhteelle. Aiemmat suhteeni ovat tapahtuneet melko orgaanisesti ja samanhenkisiä naisia on tullut vastaan paljon ilman mitään rajauksia (juu, äänestän vihreitä ja asun Vallilassa, näitä naisia riittää) mutta ei minulla käynyt mielessäkään, että joku etsii suhdetta kauppalistan kaltainen paperilappu kädessään. Taitaa olla sattumalla aika iso rooli näissä pariutumisjutuissa lopulta, kenet nyt sattuu tapaamaan on jo sinänsä aika merkittävä juttu. Kyllä sen huomaa jos se toinen vaikuttaa kiinnostavalta, teillä on samankaltainen arvomaailma, samat kiinnostuksenkohteet jne. Liekki voi leimahtaa romattisessa mielessä. 

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Vierailija kirjoitti:

Meikäneiti kirjoitti:

Miten näihin miehiin pääsisi käsiksi?

En löydä heitä mistään.

Omalla työpaikalla ei ole yhtään.

Kova pula kumppanista.

No pistäisit tänne sähköpostin ja lyhyen esittelyn niin saisit jo kymmeniä yhteydenottoja.

Kokeiles tätä miehenä hahah

Ei tänne saa laittaa sp-osoitetta. En ymmärrä muutenkaan, miksi joku hakisi seuraa keskustelupalstalta.

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Sinä se jaksat. Mikään ei läpäise pakkomiellettäsi, ei vaikka lukisit satoja naisen kommentteja. Tiedät satavarmasti, mitä naiset ajattelevat ja mitä on kemia.

Mahtaa olla ihan helvetin ankeaa elämää, en todellakaan haluaisi olla sinun housuissasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Tähän vielä kun lsätään se, että on joku intohimon kohde jota pyyteettömästi rakastaa, esim. jonkun instrumentin soittaminen, vaeltaminen luonnossa, venäläinen kirjallisuus yms. niin kyllä riittää kysyntää. 

Kun elämässä ei ole mitään intohimonkohdetta, vaan mennään vaan ja kaikki kelpaa, niin sellainen palo puuttuu tyystin ja näin henkilö ei vaikuta kovinkaan kiinnostavalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meikäneiti kirjoitti:

Miten näihin miehiin pääsisi käsiksi?

En löydä heitä mistään.

Omalla työpaikalla ei ole yhtään.

Kova pula kumppanista.

No pistäisit tänne sähköpostin ja lyhyen esittelyn niin saisit jo kymmeniä yhteydenottoja.

Kokeiles tätä miehenä hahah

Ei tänne saa laittaa sp-osoitetta. En ymmärrä muutenkaan, miksi joku hakisi seuraa keskustelupalstalta.

Nää on just niitä tekosyitä. Kyllä voi laittaa osoitteen ja toisekseen ensin valitetaan missä on hyvät miehet ja sitten ei uskalleta edes yrittää vaikka kerroin että kuka vaan nainen saa heti yhteydenottoja.

.iso kyynel

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Sinä se jaksat. Mikään ei läpäise pakkomiellettäsi, ei vaikka lukisit satoja naisen kommentteja. Tiedät satavarmasti, mitä naiset ajattelevat ja mitä on kemia.

Mahtaa olla ihan helvetin ankeaa elämää, en todellakaan haluaisi olla sinun housuissasi.

Mitä väliä naisten kommenteilla on, kun jokainen voi todeta tosiasiat vain katsomalla ikkunasta ulos? Stereotyyppisen menestyjämiehen kainalossa menee nätti mallin näköinen nainen, keskiluokkaisen keskivertomiehen vierellä kulkee keskiverron naispuolinen vastine ja reppanimmat miehet menevät yksin. Jo ala-asteella suositut kulkevat keskenään, perustyypit ovat keskenään ja hylkiöt hakevat tukea toisistaan. Sama "luokkajako" toimii aikuisillakin.

Ankeampaa minusta olisi kieltää tosiasiat ja väittää mustaa valkoiseksi. Totta kai maailmassa on kaikenlaisia ajattelijoita, joista joillekin varmasti huumorintaju tai sellainen tosiaan on kaikki kaikessa kumppanissa, mutta nyt tietenkin puhutaan siitä, miten asiat yleensä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meikäneiti kirjoitti:

Miten näihin miehiin pääsisi käsiksi?

En löydä heitä mistään.

Omalla työpaikalla ei ole yhtään.

Kova pula kumppanista.

No pistäisit tänne sähköpostin ja lyhyen esittelyn niin saisit jo kymmeniä yhteydenottoja.

Kokeiles tätä miehenä hahah

Ei tänne saa laittaa sp-osoitetta. En ymmärrä muutenkaan, miksi joku hakisi seuraa keskustelupalstalta.

Nää on just niitä tekosyitä. Kyllä voi laittaa osoitteen ja toisekseen ensin valitetaan missä on hyvät miehet ja sitten ei uskalleta edes yrittää vaikka kerroin että kuka vaan nainen saa heti yhteydenottoja.

.iso kyynel

Ei saa laittaa. Kukaan ei voi tietää, kenen osoite (vaikka anonyymikin) oikeasti on kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Kuka tahansa voi kouluttautua korkeasti ja hakea statusta sitä kautta, lihas- ja aerobinen treeni sekä tietynlaisen pukeutumis- ja hiustyylin omaksuminen lisää komeutta, ja itsevarmuuttakin voi opetella. 

Saamattomat itkee netissä ja siksi eivät saa naisia. Sori siitä.

Johonkin asti voi statusta ja komeutta tietenkin hankkia, mutta aika rajoitettua se lopulta on. Pituutta ei saa lisää, ihan tutkitusti isolla joukolla miehistä lihakset eivät treenaamalla kasva (lähde: Lihastohtori-blogi), luonteen muuttaminen on erittäin vaikeaa (hiirulaisesta rohkeaksi pääsee lähinnä kokaiinilla), monien älynlahjat eivät riitä korkeaan koulutukseen tai rahan hankkimiseen...

Tämä ei kuitenkaan liity ensinnäkään siihen havaintoon, että toiveet kumppania kohtaan ovat varsin samankaltaisia eri ihmisillä. Eikä siihen toiseen havaintoon, että suurin osa ihmisistä ottaa asiassa kuin asiassa "parhaan" mitä saa. Mistä tietenkin seuraa "markkina-arvo".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N37 kirjoitti:

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.

Kemiat on implisiittisesti mukana: nainen kokee kemiaa, kun mies on komea, statukseltaan korkea ja käytökseltään assertiivinen.

Sinä se jaksat. Mikään ei läpäise pakkomiellettäsi, ei vaikka lukisit satoja naisen kommentteja. Tiedät satavarmasti, mitä naiset ajattelevat ja mitä on kemia.

Mahtaa olla ihan helvetin ankeaa elämää, en todellakaan haluaisi olla sinun housuissasi.

Mitä väliä naisten kommenteilla on, kun jokainen voi todeta tosiasiat vain katsomalla ikkunasta ulos? Stereotyyppisen menestyjämiehen kainalossa menee nätti mallin näköinen nainen, keskiluokkaisen keskivertomiehen vierellä kulkee keskiverron naispuolinen vastine ja reppanimmat miehet menevät yksin. Jo ala-asteella suositut kulkevat keskenään, perustyypit ovat keskenään ja hylkiöt hakevat tukea toisistaan. Sama "luokkajako" toimii aikuisillakin.

Ankeampaa minusta olisi kieltää tosiasiat ja väittää mustaa valkoiseksi. Totta kai maailmassa on kaikenlaisia ajattelijoita, joista joillekin varmasti huumorintaju tai sellainen tosiaan on kaikki kaikessa kumppanissa, mutta nyt tietenkin puhutaan siitä, miten asiat yleensä ovat.

Minä näen joka päivä "reppanamiehiä", so. rumia ja/tai tyylitajuttomia ja/tai jopa jotenkin yksinkertaisen oloisia, joilla on naisseuraa tai sormus sormessa.