Lapseton: onko sinulla vahva tuntuma siihen, minkälaista vanhemmuus olisi juuri sinun kohdallasi?

Tiedän, että en kykenisi rakastamaan lastani. En osaa antaa tai näyttää kiintymystäni taikka koskea muihin, saatika sitten antaa haleja tai tuollaisia. Osaisin kyllä huolehtia lapsesta varmaan muuten kaikessa, paitsi henkisellä tasolla. Mikä lie tunnevamainen olen.

Olen aina sanonut, ettei ketkään ole niin lastenkasvatuksen asiantuntijoita kuin me lapsettomat.

Tosipaikan tullen varmaan osaisin huolehtia fyysisistä tarpeistäa mutta kärsivällisyyteni ei riittäisi henkseen läsnäoloon. 

Odottelisin kauhulla millainen mutaatio ilmestyy jonkun lasta tyrkyttävän taka-aasikon ...

On joo.

Minusta tulisi juuri sellainen isä, josta tällä palstalla valitetaan koko ajan. Ahdistuisin, en jaksaisi osallistua perheen arkeen, jatkaisin harrastuksiani ja kavereiden tapaamista, pyrkisin pitämään kiinni niistä osista elämääni, jotka tuntuvat vielä mielekkäiltä. Eroaisin aika pian ja alkaisin lääkitä riittämättömyyden ja katkeruuden tunteitani viinalla.

Vanhepien hehkutuksia kuunnellessani lähinnä hymähdän. Ei minun ole mahdollista kokea sellaista vauvakivaa, joka heidän mielestään tekee lapsen kanssa elämisestä siedettävää.

Olisin ahdistunut, masentunut, stressaantunut ja kaikin puolin surkea vanhempi. Tiettyyn rajaan asti pystyisin ehkä huolehtimaan lasten perustarpeista, mutta pitemmän päälle lapset joko olisivat jatkuvasti hoidossa, tai sitten heidät otettaisiin huostaan.

Kavereiden lapsiperhearkea seuratessa tulen yhä varmemmaksi siitä etten halua samaa. Joka kerta kun tuun esim. heidän luotaan kyläilemästä, oon aivan puhki ja nautin että kotona saan olla rauhassa ilman lapsia. Ei taida olla äitiys mua varten vaikka osaisin varmasti lapsen kasvattaa.

Mulla on suoraan sanottuna todella huonot hermot kaikkea turhaa ääntelyä ja häsläystä kohtaan. Olen myös äkkipikainen ja ärsytettynä väkivaltaan kykenevä. On todennäköistä, että hyvin äkkiä kävisin lapseen käsiksi, kun se ei osaisi olla hiljaa tai tehdä asioita kertaopetuksen jälkeen. Olen mm kampannut lääkärin vastaanotolla juoksentelevan lapsen, kun meni kipeänä hermo...

Varmaan voimme olla yhtä mieltä siitä, että tiedän ettei lapsiperhe-elämä olisi minulle sopivaa.

Antaisin lapsen pois heti sairaalassa. En haluaisi edes nähdä sitä. Joten... poissaoleva?

Olisin hyvä äiti, paitsi tietysti av-mammojen mielestä. Meillä syötäisiin tv:tä katsellen ja tavarat saisi olla hujanhajan.

Tämä on vauva.fi. Ei täällä kiinnosta ketään tietää, miltä lapsettomista tuntuu. Turha aloitus. Mene muualle kyselemään moisia! Täällä puhutaan vain vauvoista ja perheellisten tunteista.

Lapsiperhekotini olisi varmasti lievä kaaos. Olen huono siivoamaan jo nyt, niin miten sitten siinä kiireessä. Muuten varmaan jaksaisin olla läsnä ja rakastava vanhempi.

Ei ole vahvaa käsitystä, en ole miettinyt asiaa tarpeeksi koska minulle on niin itsestäänselvyys että se ei kiinnosta. Sen sijaan olen miettinyt huolella, miten vanhemmuuden todennäköisesti kokisin.

Kaipa minä pakon edessä parhaani tekisin, mutta olisin samalla varmasti hyvin onneton. Nautin siitä että kotona on hiljaista ja siistiä. Voin sisustaa miten haluan, ei tarvitse miettiä turvallisuutta aivottoman mutta vikkelän pikkulapsen kannalta vaan voin laittaa myrkylliset kasvit, pesuaineet, hauraat esineet tms. just sinne missä ne kätevimmiksi näen. 

Tarvitsen yksinoloa ja lepoa, en jaksa touhuta ja huolehtia koko ajan. En kestäisi sitä että koko ajan joko lapsi kiljuu ja papattaa tai lapselle pitää selittää ja ohjeistaa asioita. Toisaalta jos mieli tekee, haluan pystyä spontaanisti tekemään arkisia asioita: lähtemään lenkille tai elokuviin puolison kanssa tai viettämään koko illan kiinnostavan työprojektin kimpussa jos siltä tuntuu tms. Lapsiperheellinen ei voi vain pukea päälleen ja lähteä vaan lapsella pitää olla hoitaja, jonka kanssa on tietysti myös sovittu koska tullaan takaisin. Myös yhteiskunnan "tuen" lapsiperheelle kokisin kamalana kyttäämisenä, lapsettomana minulla on valtavasti enemmän yksityisyyttä. Samoin "lapsen kehityksen seuraaminen" kuulostaa minusta lähinnä ahdistavalta, koko ajan pitää olla opettelemassa ja tekemässä uutta ja selviytymässä uusista haasteista. Minulle riittää seurata sukulaislasten  kasvua miellyttävän välimatkan päästä.

Työssäni näen jonkin verran lastensuojeluun liittyviä asioita, joten teini-ikään tultaessa olisin stressaantunut siitä että lapsi päätyy huonoon seuraan, joutuu rikoksen uhriksi, alkaa käyttämään huumeita tms. Minulla ei ole mitään illuusiota siitä etteikö näitä asioita tapahdu ns. hyvien perheiden lapsille.

Ja sitten kun lapsi lopulta olisi aikuinen, pääsisi stressaamaan opiskelusta, työelämään pääsystä, ehkä puolison löytämisestä, ja jos kaikki menisi ns. putkeen tulisi jossain vaiheessa lapsenlapsia jotka alkaisivat vinkua mummolaan juuri kun olisin taas päässyt vapauden makuun.

Joo. Ei ole minun juttuni.

Kuvittelen, että olisin hyvä äiti. Toki todellisuudessa voisin epäonnistua, mutta minulla on selkeät kuviot, miten haluaisin toimia.

Harmittaa, etten saanut lapsia.

Minä olisin todella huono isänä. Ex oli aikoinaan raskaana mutta päädyttiin aborttiin kun oli salasuhde muutenkin.

Ajatus toisen ihmisen huolehtimisesta oikein yököttää. Se ahdistus mikä siitä tulisi voisi olla itsarin paikka. Ravintoloissa ja kaupoissakin liehuvat ja huutavat lapset saavat ahdistumaan aivan helvetisti. En muutenkaan voi edes kuvitella mitään sinappitehdasta..yök

Olisin alati hermostunut ja kireä, ei-läsnäoleva, ei-kiinnostunut. Katkera siitä, etten juuri tällä hetkellä saa tehdä sitä, mitä haluan (eli mitä vaan kunhan ei lastenhoitoa).

Olisin paska äiti ja siksi aionkin tehdä abortin. En käsitä miksi jokaisen akan on pakko hankkia lapsia ja tätä palstaa kun lukee niin saa kuvan että henkilö joka ei halua lapsia on itsekäs. Minusta te jotka hankitte lapsia olette ihan vitun itsekkäitä ihmisiä, hankitte pentuja oman egonne jatkeeksi ja sen jälkeen kuvittelette olevanne muita parempia ihmisiä koska olette "äitejä ja isiä". Ette ole muita parempia! Todennäköisesti olette muita itsekkäämpiä! Kenenkään ei pitäisi hankkia lapsia näin sairaaseen maailmaan. Todella itsekästä ajattelua. Hävetkää jos osaatte! Sekin vituttaa kun oletetaan että yhteiskunnan pitää rahoittaa teidän jälkikasvunne.

Juu on, ja juuri siksi en hankikaan lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Olisin paska äiti ja siksi aionkin tehdä abortin. En käsitä miksi jokaisen akan on pakko hankkia lapsia ja tätä palstaa kun lukee niin saa kuvan että henkilö joka ei halua lapsia on itsekäs. Minusta te jotka hankitte lapsia olette ihan vitun itsekkäitä ihmisiä, hankitte pentuja oman egonne jatkeeksi ja sen jälkeen kuvittelette olevanne muita parempia ihmisiä koska olette "äitejä ja isiä". Ette ole muita parempia! Todennäköisesti olette muita itsekkäämpiä! Kenenkään ei pitäisi hankkia lapsia näin sairaaseen maailmaan. Todella itsekästä ajattelua. Hävetkää jos osaatte! Sekin vituttaa kun oletetaan että yhteiskunnan pitää rahoittaa teidän jälkikasvunne.

Kiitä onneas että sun vanhemmat oli kans itsekkäitä. Jonkun tuollaisetkin psychobitchit tänne pitää synnyttää, eli voit mennä vinkumaan mutsilles minkä suuren virheen se teki. Mut se taitaaki jo tietää. En vaan voi ymmärtää miten joku voi olla noin pieni ihmisenä.

-m31

Vanhemmuuteni olisi todella ahdistavaa paitsi lapsille, myös minulle. Suurin syy tähän on se, että olen hyvin paljon omaa aikaa tarvitseva introvertti, jolla on taipumus ylihuolehtia asioista. Lisäksi minulla tulee (lievähköjä) neurologisia oireita jos en saa nukuttua tarpeeksi.

Enkä siis tarkoita introverttiudella sitä perinteistä "en jaksa small-talkia, haluan kotiin lepäämään", vaan oikeasti jo työpäivän jälkeen tarvitsen loppupäivän niin, että en joko näe ihmisiä ollenkaan, tai tapaan vain tiettyjä perheenjäseniä, ja niitäkin niin, että heitä ei haittaa, että jumitan välillä yksikseni esimerkiksi tietokoneelle enkä seurustele. Tähän kuvioon eivät äitiä jatkuvasti kaipaavat lapset sopisi millään.

Ja ylihuolehtimisella en tarkoita sitä, että tarkistan monta kertaa onko avaimet taskussa ja eihän liesi jäänyt päälle (vaikka teen kyllä niinkin, mutta se on aika tavallista). Tarkoitan sitä, että minun on tiedettävä ja suunniteltava kaikki: jos olen puolen vuoden päästä menossa konserttiin, täytyy minulla olla jo liput tulostettuna, jotta voin tarvittaessa nähdä ja tarkistaa ne, ja hotelli ja matkat varattuna jne. Ja jos ystäväni on myöhässä vaikka sovitusta kahvila-tapaamisesta, alan kehitellä kauhuskenaarioita siitä, että hän on joutunut auto-onnettomuuteen matkalla... En osaa edes kuvitella mitä se olisi, kun pitäisi jättää lapsi hoitoon tai päästää yksin menemään kouluun. Tai miten pärjäisin jos kotona olisi se lapsi, kun enhän minä voisi olla 100%varma, ettei se esim. vahingossa sohi hellaa päälle. Tai mitä jos minulle käy jotain, kuka sitten huolehtii lapsesta? Olisin jatkuvasti hermoromahduksen partaalla.

Näin ollen ajaisin itseni piippuun tosi nopeasti, mikä aiheuttaisi sen, että olisin jatkuvasti huolissani, väsynyt, ahdistunut, äkkipikainen ja vihainen. Jokainen voi arvata, miten tämä heijastuisi niihin lapsiin, kun äiti ei olisi hyvällä päällä kuin korkeintaan yksin kaupassa (olettaen että kuvioissa olisi isä tai lapsenvahti). En vihaa lapsia, vaan olen tullut siihen tulokseen, ettei se olisi lapsen kannalta oikein jos hankkisin niitä.

Olen liian ujo enkä pysty pitämään lapseni ja perheeni puolta ristiriitatilanteissa yhtä hyvin kuin jännikset. T. Kilttimies