Lue keskustelun säännöt.
Lapseton: onko sinulla vahva tuntuma siihen, minkälaista vanhemmuus olisi juuri sinun kohdallasi?
Veikkaan, että etenkin he, joille lapsiperhe-elämä ei sovi ollenkaan, tietävät tämän etukäteen. Osa on myös "synnynnäisiä äitejä tai isiä". Sellaisilla keskitien kulkijoilla voi olla epävarmempaa.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että en kykenisi rakastamaan lastani. En osaa antaa tai näyttää kiintymystäni taikka koskea muihin, saatika sitten antaa haleja tai tuollaisia. Osaisin kyllä huolehtia lapsesta varmaan muuten kaikessa, paitsi henkisellä tasolla. Mikä lie tunnevamainen olen.
Ja jos saisit sen oman lapsen syliisi ekaa kertaa, et enää muistaisi miltä tuntui ajatella kuvailemallasi tavalla. Raskausaikana vauva tekee tilaa aivoihin, syntyy uusia liitoksia ja uusi kokonainen tunteiden kirjo. Selvää että lapseton ei voi ymmärtää ainutlaatuista äidin rakkautta ennenkuin sen kokee. Kai sitä voi verrata vaikka kuussa kävelyyn. Me, jotka emme ole kuun pinnalla pomppineet, emme voi mitenkään tietää miltä se tuntuu niin fyysellä- kuin tunnetasolla.
Älä hitossa, näinkö on? Onks varma kans? Taidanpa hankkiutua raskaaksi sitten. Tällä hetkellä inhoan tosin lapsia mutta sinä sait minut vakuuttuneeksi, että mieleni muuttuu kun sitten saan sen oman lapseni syliin.
Mutta entäs JOS, siis ISO JOS, sattuisi käymään niin (sellaistahan ei ole ikinä vielä koskaan tässä maailmassa tapahtunut) että en sitten kuitenkaan pitäisi lapsestani ja vaikkapa kiduttaisin ja hakkaisin häntä, saisinhan jättää sen pikku nyytin rappusillesi? Laita osoite, katsellaan tarkemmin n. vuoden päästä.
Nimim. Tätähän pitää ihan kokeilla
Kyllä saat, meille sopii vielä yksi.
Lapsettomat kai kuvittelee että oma lapsi on verrattavissa lemmikkiin. Lemmikin voi antaa pois ja elämä jatkuu trallaallaa. Lapsen pois antaminen rikkoo äidin ihan aina. Aina. En tiedä onko asiasta tutkimusta, mutta väitän ettei yksikään äiti anna lastaan pois vihasta, vaan rakkaudesta. Ja tämä jättää syvät jäljet jotka pysyy ikuisesti. Tuntuu niin turhalta selittää tätä koska lapseton ei tätä asiaa todella voi ymmärtää.
No huhhuh. Sinä siis haluat että ihmiset jotka tietävät etteivät halua lasta tekevät kuitenkin sen lapsen, antavat sen rakkaudesta pois ja rikkovat itsesi?
Hae apua.
Älä nyt ihmeessä hanki sitä lasta jos et halua. Ihme jankkaaja ja jossittelija olet. Missä kohtaa sanoin että kaikkien pitää hankkia lapsia? Ei todellakaan pidä. Mutta älä luule tietäväsi äitiydestä mitään, sä et voi etukäteen sanoa että vihaisit omaa lastasi ja antaisit sata varmasti pois jos vahinko kävisi. Se oma lapsi ja kaikki muut maailman lapset ovat eri asioita. Ei tätä asiaa pysty sanoin selittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, että minusta tulisi ihan yhtä hyvä tai huono kuin kaikki muutkin keskivertovanhemmat. Rakastaisin lasta varmasti, olen sellainen, että rakastan ystäviäni, perhettäni, lemmikkejä joten osansa saisi myös lapsi. Elämä tietysti tuo kaikkea ennalta-arvaamatonta eteen, jote eihän sitä kaikesta tiedä miten reagoisi.
Koen että äitiydessä ongelmaksi minulle muodostuisivat seuraavat asiat:
- Fyysinen läheisyys. Tuntuu kamalalta ajatella että olisi ainakin muutaman vuoden takiainen kyljessä kiinni - ja että vahingoittaisin lastani henkisesti ja emotionaalisesti, jos en pystyisi lähes jatkuvaan läheisyyteen.
- Kasvattaminen. Taaperoaika ja ekat kouluvuodet vielä menisivät, mutta enhän minä mitenkään osaisi neuvoa tai ohjata vähän isompaa, joka alkaa miettiä että mistähän tässä elämässä on kyse.
- Melu. Niiden pienten kanssa olisi kivempaa mutta se jatkuva älämölö kävisi hermoille varmasti.
- Elinikäinen huoli. Miten kukaan pystyy elämään tämän kanssa?
N35, vielä en ole sekuntiakaan lasta halunnut.
Omassa lapsuudenkodissa kaikki oli ulospäin hyvin, mutta synkkä salaisuus oli hyväksikäyttö. Vain minua käytettiin.
Sisarukset ovat normaaleja, minä se tunkio.
Minulla oli pitkiäkin suhteita eli mies pystyi käytännössä elättämään itsensä luonani loisimalla. Kun en yhtään osannut pitää puoliani, olin helppo uhri. Raskaaksikin tulin, mutta esim abortin jälkeen poikaystävä tuli pyynnöstäni vastaan kätilöopistolle ja ehdotti että kävelisimme raitiovaunupysäkille, jotta hänen ei tarvisi maksaa lippua. Maksoin sitten bussin, josta hän äkkiä hyppäsi kesken matkan, koska hänen tätinsä nousi bussiin etuosasta. Kotiini päästyään hän suuttui, kun toisin kuin yleensä en ollut laittanut ruokaa valmiiksi. Olin vuotanut verta paljon enkä pysynyt pystyssä.
Eli jos ihminen ei kunnioita itseään, ei voi saada hyvää kohtelua.
Eli todennäköisesti lapsi olisi vaikeasti moniongelmainen ellei olisi jo tappanut itseään.
105
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli vain lievä vauvakuume ja nyt olen tosi tyytyväinen ettei lapsia ole. En vaan jaksaisi vaikka lapsista yleensä tykkäänkin. Akateeminen ja ikä 42v.
Mä olisin tosi rakastava äiti ja henkisesti läsnä. Omalta äidiltäni en juurikaan näitä saanut, joten itse tekisin toisin.
Jokainen lapsi ansaitsee äidin, joka rakastaa ja on kiinnostunut heistä ja auttaa kasvamaan parhaaksi versioksi itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huolesta kipee mamma ja varmaan täydellisyyteen pyrkivä.... välittävä... En tiedä... Ressi jo enneku koko lasta on olemassa tai tulossakaan.
En tiedä enkä jaksa edes ajatella, muutakin ajateltavaa. Ajatteletko ap useinkin, miksei sinulla ole kaupunkimaasturia, sienikuivuria eikä kirahvia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olipa hurja lukea tätä ketjua. Omat lapseni ovat jo maailmalla.
Ensimmäisen raskauden kohdalla tein abortin. Olin liian nuori ja ongelmainen. Karmeat morkkikset tietysti.
Sitten kun halusin lapsia 27v, jouduin lopuksi lapsettomuushoitoihin.
Siitä tietää että haluaa lapsia, kun tulee lapsikuume.
Olin todella ylihuolehtivainen äiti. On olemassa sellainen asia kuin äidinvaisto ja se on hirvittävän voimakas. Jos lapselleni olisi sattunut jotain, pahimmillaan kuolema, en olisi voinut elää.
No, vuosikymmenten jälkeen lapset, jotka ovat vain lainassa, pärjäävät maailmalla. Toivat paljon hauskuutta elämään ja lastenlapsia siis odotellen. Tyhjää asuntoa katsellen..
Tää sun teksti on kuin jostain lasten sadusta. Ei ole olemassa mitään äidinvaistoa, se on vain rakkautta omaa jälkeläistä kohtaan mitä jotkut tuntevat, eivät todellakaan kaikki. En ymmärrä miksi äitiyteen liitetään usein jotain kaunista ja runollista kun ei se tosielämässä sitä ole.
Olisin varmaankin ihan tavallinen äiti. Joskus menisi hermo, toisinaan palvoisin lastani.
Valitettavasti en yrityksestä huolimatta saanut lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, että olisin hyvä isä, mutta minua ei kiinnosta tuhlata elämääni isänä olemiseen. Haluan pitää itseni elämäni keskiössä.
Olisin rakastava ja kannustava. Käytäis retkillä yhdessä, piknikillä, metsässä paljon. Leikkisin ja hassuttelisin mukana. Lukisin iltasatuja ja auttaisin koulujutuissa. Pitäisin paljon sylissä ja laulaisin lapselle.
Kotia en jaksa pitää tiptop kunnossa, joten lapsi eläisi hieman sotkuisesti. Ei kuitenkaan paskaisessa kodissa. Lapsen monipuolisesta ruokailusta varmaan huolehtisin, vaikka itse syön todella epäsäännöllisesti. Olisin tiukka, vaatisin käytöstapoja ja pitäisi säännöistä kiinni. Jos olisin nukkunut huonosti pitkään ja elämässä olisi enemmän stressiä, hermostuisin herkemmin. Vauva-aika olisi varmasti tylsää, silloin voin kyllästyä.
Joo haluan lapsen. Mutta vain yhden, useamman kanssa en jaksaisi. Odotan milloin mieskin olisi valmis. Rakastan lapsia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvitelmia tai "tuntumia" voi olla, mutta väitän kyllä, että totuus saattaisi olla yllättävänkin erilainen. Ihmiset kykenevät kehittymään ajan mittaan yllättävänkin paljon. Henkilökohtaiset ominaisuudet voivat olla mitä ovat ja voihan sitä ajatella, että kun nyt 30 vuotta olen pitänyt välttämättömänä pitää vessan oven lukossa siellä käydessäni ja tehdä kenenkään häiritsemättä palapelia joka ilta klo 19-20, en kykene tinkimään siitä hiukkaakaan. Näin on, tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa hurja lukea tätä ketjua. Omat lapseni ovat jo maailmalla.
Ensimmäisen raskauden kohdalla tein abortin. Olin liian nuori ja ongelmainen. Karmeat morkkikset tietysti.
Sitten kun halusin lapsia 27v, jouduin lopuksi lapsettomuushoitoihin.
Siitä tietää että haluaa lapsia, kun tulee lapsikuume.
Olin todella ylihuolehtivainen äiti. On olemassa sellainen asia kuin äidinvaisto ja se on hirvittävän voimakas. Jos lapselleni olisi sattunut jotain, pahimmillaan kuolema, en olisi voinut elää.
No, vuosikymmenten jälkeen lapset, jotka ovat vain lainassa, pärjäävät maailmalla. Toivat paljon hauskuutta elämään ja lastenlapsia siis odotellen. Tyhjää asuntoa katsellen..Tää sun teksti on kuin jostain lasten sadusta. Ei ole olemassa mitään äidinvaistoa, se on vain rakkautta omaa jälkeläistä kohtaan mitä jotkut tuntevat, eivät todellakaan kaikki. En ymmärrä miksi äitiyteen liitetään usein jotain kaunista ja runollista kun ei se tosielämässä sitä ole.
Kai noita äidinvaistoäitejäkin on. Itse olen kaukana siitä; olin ihan huuli pyöreänä ekan lapsen kanssa, en erottanut itkua toisesta ja jouduin kokeilemaan, mikä auttaisi mihinkin. Taidot kehittyivät kuitenkin tekemisen myötä. Kolmen pienen kanssa olin jo aika suvereeni. Omista lapsista tykkään, mutta en välttämättä muista. Oma työ on minulle tärkeää. En ole hoonannut nurkkia, valmistanut kaikkia ruokia itse enkä viitsinyt osallistua leikkeihin kuin joskus, mutta tykännyt rakentaa legoilla ja lukea lapsille. Kauniit ja runolliset hetket ovat putkahtaneet silloin tällöin yllättäen esimerkiksi äitienpäivänä päiväkodissa, koulun juhlissa, valokuvia/videoita plärätessä tai kun lapsi on vaikka osunut nasakasti palloon pelikentällä.
Mitä herkempi, älykkäämpi, tarkkaavaisempi ja introspektisempi vanhempi on, sitä tarkemmin hän on selvillä omista vioistaan ja ongelmistaan ja siitä miten ne väkisinkin vaikuttaa lapsiinsa. Lapselle ei voi esittää olevansa täydellinen, lapsen kanssa eletään, rehellisesti. Vaikka on se isän tai äidin rooli, on sen lisäksi erittäin tärkeää että lapsi kohdataan aitona ihmisenä, että lapsi saa vanhempiensa kautta kuvan aidosta maailmasta ja aidoista ihmisistä, ei jostakin onttojen hahmojen suorittamasta väkinäisestä teatterista.
Kukaan ei ole täydellinen eikä tiedä kaikkea. Totta kai hyvä vanhempi suodattaa omaa käytöstään, antaa lapsen luoda suhteita muihinkin ihmisiin ja suojelee lapsia joiltakin aikuisten maailman ongelmilta, ja yrittää olla parempi ihminen, mutta ei vanhemman kuulu olla täydellinen.