Lapseton: onko sinulla vahva tuntuma siihen, minkälaista vanhemmuus olisi juuri sinun kohdallasi?

Todennäköisesti asettaisin itselleni isoja tavoitteita ja lataisin itselleni suuria odotuksia, ja kun vääjäämättä epäonnistuisin näissä itselleni asettamissa ideaaleissa luultavasti turhautuisin ja lepsuilisin. Kun en yllä parhaaseen mahdolliseen, ei keskinkertainenkaan ole enää niin justiinsa. Turhautuisin jatkuvaan huomion ja läsnäolon vaatimiseen, arjen pyörittämiseen ja rutiineihin. Melko varmasti katuisin vanhemmuutta ja toivoisin pääseväni pois. Haluaisin lapsen olevan jotain spesiaalia, erityisen hyvä jossain, älykäs tai edes löytävän hyvän polun elämälleen ja kun näin ei todennäköisesti kävisi, olisin salaa pettynyt. Toistaisin omien vanhempieni huonoja malleja koska en niillä resursseilla tiedä muustakaan ja olisin pettynyt itseeni.

Ensiksi täytyy sanoa, että en ole koskaan halunnut lapsia.

Jos minusta tulisi äiti niin olisin varmaan ylihuolehtivainen. Pelkäisin kokoajan että lapsi satuttaa itsensä jotenkin. Katson ihan kauhulla tuttavien taaperoita kun ne konttailee ja yrittää nousta seisomaan tai yrittävät syödä kaikkea mitä saavat käsiinsä. Pelkään että ne lyövät päänsä tai muuten kolhivat itseään. Se jo aiheuttaa minulle stressiä.

Olisin äitinä väsynyt ja stressaantunut. Minusta tulisi vain äiti ja oma elämä olisi pelkkää äitinä olemista. Ei kiinnosta sellainen.

Vierailija kirjoitti:

"Lapsellisena" voin kertoaa, että yksikään lapseton ei tiedä millainen olisi vanhempana.

Ystävien perhe elämää seuraamalla ei voi päätellä millainen olisi itse.

Jos kiljuvat kakarat ravintolassa ärsyttää voin kertoa että niin minuakin, omansa voi kasvattaa niin etteivät kilju.

Ennenkuin minulla oli lapsia, istuin saunassa ystäväni kanssa, jolla oli sylissään oma pari vuotias, ajattelin voiko olla kauheampaa kuin hikinen ipana sylissä saunassa.

Voi kuule. Se mitä tässä yritetään teille pahveille selittää on että KYLLÄ, OLET OIKEASSA, EMME TIEDÄ. MINÄ, VELA, TUNNUSTAN JULKISESTI ETTÄ EN TIEDÄ MILTÄ TUNTUU OLLA ÄITI ENKÄ VOI SAADA SIITÄ TÄYDELLISTÄ KÄSITYSTÄ VAIN MUIDEN PERHE-ELÄMÄN TAI TOISTEN LASTEN HOITAMISEN PERUSTEELLA.

Noin.

Mutta kun minä en HALUA tietää. En HALUA saada sitä selville. En HALUA kasvattaa lasta kiljumattomaksi tai miksikään muuksi. En HALUA käyttää viikkoakaan elämästäni lapsen hoitamiseen ja kasvattamiseen, minulla on omasta mielestäni paljon parempaa käyttöä sille ajalle ja energialle. En HALUA kokea mitään vanhemmuuteen enkä omaan lapseen liittyvää, en edes kaikkein parhaita megasuperupeita juttuja. En HALUA sukuni jatkuvan kauttani. En HALUA että maailmassa elää minua huomattavasti muistuttava, ihmeen nopeasti kasvava pikkuihminen. En HALUA kasvattaa yhtään ketään, koskaan, missään tilanteessa. En VÄLITÄ saada selville tuntuuko oma hikinen ipana sittenkin ihanalta. Minun elämäni on aivan riittävän ihanaa juuri nyt. Lapsilukuni on täynnä kun se on nolla.

Se näyttää olevan täysin ylivoimaista äityleille, mutta yrittäkää nyt silti kovasti ymmärrä että VELA EI HALUA TIETÄÄ miltä äitiys tai oma lapsi tuntuu.  Silloin on ihan sama, miten ainutlaatuisen upealta se teistä tuntuu tai miten ihanalta oma lapsi teidän mielestänne tuntuu, teidän hehkutuksenne ei herätä kiinnostusta vaan vain voimistuvan käsityksen siitä että olette jotenkin yksinkertaisia kun ette ymmärrä että ihmisiä on erilaisia ja eri ihmiset haluavat elää eri tavoin ilman tarvetta arvottaa toisenlaisia valintoja omia huonommiksi. Kivat teille jos äitiys on ihanaa ja lapsi parasta ikinä, mutta minua se ei edelleenkään kiinnosta. Minä elän kuten minulle sopii, te elätte kuten teille sopii, mikä tässä on niin vaikeaa? 

Vierailija kirjoitti:

"Lapsellisena" voin kertoaa, että yksikään lapseton ei tiedä millainen olisi vanhempana.

Ystävien perhe elämää seuraamalla ei voi päätellä millainen olisi itse.

Jos kiljuvat kakarat ravintolassa ärsyttää voin kertoa että niin minuakin, omansa voi kasvattaa niin etteivät kilju.

Ennenkuin minulla oli lapsia, istuin saunassa ystäväni kanssa, jolla oli sylissään oma pari vuotias, ajattelin voiko olla kauheampaa kuin hikinen ipana sylissä saunassa.

Sinä taas et voi tietää, miltä tuntuu kun ei vaan halua lapsia. Monihan sanoo myös, että tietäisi olevansa hyvä äiti/isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsellisena" voin kertoaa, että yksikään lapseton ei tiedä millainen olisi vanhempana.

Ystävien perhe elämää seuraamalla ei voi päätellä millainen olisi itse.

Jos kiljuvat kakarat ravintolassa ärsyttää voin kertoa että niin minuakin, omansa voi kasvattaa niin etteivät kilju.

Ennenkuin minulla oli lapsia, istuin saunassa ystäväni kanssa, jolla oli sylissään oma pari vuotias, ajattelin voiko olla kauheampaa kuin hikinen ipana sylissä saunassa.

Voi kuule. Se mitä tässä yritetään teille pahveille selittää on että KYLLÄ, OLET OIKEASSA, EMME TIEDÄ. MINÄ, VELA, TUNNUSTAN JULKISESTI ETTÄ EN TIEDÄ MILTÄ TUNTUU OLLA ÄITI ENKÄ VOI SAADA SIITÄ TÄYDELLISTÄ KÄSITYSTÄ VAIN MUIDEN PERHE-ELÄMÄN TAI TOISTEN LASTEN HOITAMISEN PERUSTEELLA.

Noin.

Mutta kun minä en HALUA tietää. En HALUA saada sitä selville. En HALUA kasvattaa lasta kiljumattomaksi tai miksikään muuksi. En HALUA käyttää viikkoakaan elämästäni lapsen hoitamiseen ja kasvattamiseen, minulla on omasta mielestäni paljon parempaa käyttöä sille ajalle ja energialle. En HALUA kokea mitään vanhemmuuteen enkä omaan lapseen liittyvää, en edes kaikkein parhaita megasuperupeita juttuja. En HALUA sukuni jatkuvan kauttani. En HALUA että maailmassa elää minua huomattavasti muistuttava, ihmeen nopeasti kasvava pikkuihminen. En HALUA kasvattaa yhtään ketään, koskaan, missään tilanteessa. En VÄLITÄ saada selville tuntuuko oma hikinen ipana sittenkin ihanalta. Minun elämäni on aivan riittävän ihanaa juuri nyt. Lapsilukuni on täynnä kun se on nolla.

Se näyttää olevan täysin ylivoimaista äityleille, mutta yrittäkää nyt silti kovasti ymmärrä että VELA EI HALUA TIETÄÄ miltä äitiys tai oma lapsi tuntuu.  Silloin on ihan sama, miten ainutlaatuisen upealta se teistä tuntuu tai miten ihanalta oma lapsi teidän mielestänne tuntuu, teidän hehkutuksenne ei herätä kiinnostusta vaan vain voimistuvan käsityksen siitä että olette jotenkin yksinkertaisia kun ette ymmärrä että ihmisiä on erilaisia ja eri ihmiset haluavat elää eri tavoin ilman tarvetta arvottaa toisenlaisia valintoja omia huonommiksi. Kivat teille jos äitiys on ihanaa ja lapsi parasta ikinä, mutta minua se ei edelleenkään kiinnosta. Minä elän kuten minulle sopii, te elätte kuten teille sopii, mikä tässä on niin vaikeaa? 

Huomaathan että tämä ketju tuntumasta siitä millainen vanhempi olisi, oli ihan vain yleisesti lapsettomille, ei spesifisesti VELOILLE, joten tuo kommentti että "ei voi tietää vaikka vahva tuntuma olisikin, koska minäkin lapsettomana ajattelin aina että..." oli enemmän aiheen mukainen kuin sinun raivoamisesi. Rauhoitu nyt jo.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan joo: en halua lapsia ennen kuin olen valmistunut yliopistolta, minulla on vakituinen työpaikka ja vakituiset tulot ja pitkäaikainen seurustelusuhde takana. Kai noilla  pystyy luomaan jonkinlaista pohjaa, että se tuleva lapsi pääsisi kasvamaan jokseenkin hyvässä sosiaaliluokassa, ainakin tilastollisesti. Toki mitä tahansa voi tapahtua ja tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta kai se on fiksumpaa ainakin pyrkiä kohti parempaa. 

Tai no parempaa ja "parempaa", vastakohtana tässä kai vahinkoraskaus tuntemattoman kanssa 17-vuotiaana koululaisena. Mutta en tuomitse, nyt puhun vain omasta puolestani, kukin tehkööt miten itse parhaaksi kokevat.

Miten tämä kuullostaa korvaani niin koppavalta, vaikka ihan järkevä teksti onkin?

Vierailija kirjoitti:

Olisin paska äiti ja siksi aionkin tehdä abortin. En käsitä miksi jokaisen akan on pakko hankkia lapsia ja tätä palstaa kun lukee niin saa kuvan että henkilö joka ei halua lapsia on itsekäs. Minusta te jotka hankitte lapsia olette ihan vitun itsekkäitä ihmisiä, hankitte pentuja oman egonne jatkeeksi ja sen jälkeen kuvittelette olevanne muita parempia ihmisiä koska olette "äitejä ja isiä". Ette ole muita parempia! Todennäköisesti olette muita itsekkäämpiä! Kenenkään ei pitäisi hankkia lapsia näin sairaaseen maailmaan. Todella itsekästä ajattelua. Hävetkää jos osaatte! Sekin vituttaa kun oletetaan että yhteiskunnan pitää rahoittaa teidän jälkikasvunne.

Miten et osannut huolehtia paremmin ehkäisystä.

Kyllä. Vanhemmuus olisi minulle ihan totaalista helvettiä. Olen hyvätasoinen autisti. Minulla on aistiherkkyyksiä, erittäinkin melulle olen kovin herkkä ja tarvitse todella paljon yksinoloa. Siis todella paljon. Se, että minulla on parisuhde jossa asutaan saman katon alla on enintä mihin pystyn.

Olisi kerta kaikkisen kammottavaa jos joku kulkisi perässäni ja vinkuisi kaiken aikaa äitiä.

Vierailija kirjoitti:

"Lapsellisena" voin kertoaa, että yksikään lapseton ei tiedä millainen olisi vanhempana.

Ystävien perhe elämää seuraamalla ei voi päätellä millainen olisi itse.

Jos kiljuvat kakarat ravintolassa ärsyttää voin kertoa että niin minuakin, omansa voi kasvattaa niin etteivät kilju.

Ennenkuin minulla oli lapsia, istuin saunassa ystäväni kanssa, jolla oli sylissään oma pari vuotias, ajattelin voiko olla kauheampaa kuin hikinen ipana sylissä saunassa.

Jännä juttu että useimpien ihmisten mielestä sitä tietää kyllä kokeilemattakin onko hetero vai homoseksuaali vai kenties lampaisiin päin kallellaan.

Mutta sitä ei muka tiedä millaista äitinä oleminen olisi itselle jos ei kokeile?

Ei ne hormonitkaan ihmeitä tee. Mikään määrä hormoneita ei tee lesbosta heteroa eikä velasta onnellista äitiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsellisena" voin kertoaa, että yksikään lapseton ei tiedä millainen olisi vanhempana.

Ystävien perhe elämää seuraamalla ei voi päätellä millainen olisi itse.

Jos kiljuvat kakarat ravintolassa ärsyttää voin kertoa että niin minuakin, omansa voi kasvattaa niin etteivät kilju.

Ennenkuin minulla oli lapsia, istuin saunassa ystäväni kanssa, jolla oli sylissään oma pari vuotias, ajattelin voiko olla kauheampaa kuin hikinen ipana sylissä saunassa.

Jännä juttu että useimpien ihmisten mielestä sitä tietää kyllä kokeilemattakin onko hetero vai homoseksuaali vai kenties lampaisiin päin kallellaan.

Mutta sitä ei muka tiedä millaista äitinä oleminen olisi itselle jos ei kokeile?

Ei ne hormonitkaan ihmeitä tee. Mikään määrä hormoneita ei tee lesbosta heteroa eikä velasta onnellista äitiä.

Sun juttus ei liity lapsen saantiin millään tavalla. Usko pois, sitä vaan ei voi tietää. Kokeile jos et usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsellisena" voin kertoaa, että yksikään lapseton ei tiedä millainen olisi vanhempana.

Ystävien perhe elämää seuraamalla ei voi päätellä millainen olisi itse.

Jos kiljuvat kakarat ravintolassa ärsyttää voin kertoa että niin minuakin, omansa voi kasvattaa niin etteivät kilju.

Ennenkuin minulla oli lapsia, istuin saunassa ystäväni kanssa, jolla oli sylissään oma pari vuotias, ajattelin voiko olla kauheampaa kuin hikinen ipana sylissä saunassa.

Jännä juttu että useimpien ihmisten mielestä sitä tietää kyllä kokeilemattakin onko hetero vai homoseksuaali vai kenties lampaisiin päin kallellaan.

Mutta sitä ei muka tiedä millaista äitinä oleminen olisi itselle jos ei kokeile?

Ei ne hormonitkaan ihmeitä tee. Mikään määrä hormoneita ei tee lesbosta heteroa eikä velasta onnellista äitiä.

Et kai sä tosissasi väitä että lapseton tietää minkälaista on olla vanhempi? En mäkään väitä (eteenkään vähättelevään ja halveksivaan sävyyn) tietäväni miltä tuntuu tulla valituksi tasavallan presidentiksi.

Uskon, että olisin kohtuullisen läsnäoleva ja oikeudenmukainen vanhempi. Kuitenkin olen ajattelijaluonne ja muutun helposti ärtyisäksi jos en saa pohdiskella asioita. Eli saattaisin olla äkkipikainen ja sitten empaattisena vatvoa asiaa. Pidän järjestyksestä, mutta se ei suju minulta luontaisesti, joten mitä enemmän muuttujia sitä suurempi kaaos. Unohtelen asioita, vitsaillaan kumppanin kanssa, että todennäköisesti unohtaisin lapset kaupoille ym. Eli boheemia olisi lapsiperhe-elämäni, tosin lapset toivottavasti oppisivat kunnioittamaan muita ihmisiä ja eläimiä, erilaisuutta. Rakkautta minulla olisi varmasti, muista eväistä en tiedä. Jätän siis muille kiinnostuneemmille ne hommat.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että olisin kohtuullisen läsnäoleva ja oikeudenmukainen vanhempi. Kuitenkin olen ajattelijaluonne ja muutun helposti ärtyisäksi jos en saa pohdiskella asioita. Eli saattaisin olla äkkipikainen ja sitten empaattisena vatvoa asiaa. Pidän järjestyksestä, mutta se ei suju minulta luontaisesti, joten mitä enemmän muuttujia sitä suurempi kaaos. Unohtelen asioita, vitsaillaan kumppanin kanssa, että todennäköisesti unohtaisin lapset kaupoille ym. Eli boheemia olisi lapsiperhe-elämäni, tosin lapset toivottavasti oppisivat kunnioittamaan muita ihmisiä ja eläimiä, erilaisuutta. Rakkautta minulla olisi varmasti, muista eväistä en tiedä. Jätän siis muille kiinnostuneemmille ne hommat.

Olen samanlainen, mutta ulkopuolisten arvioiden mukaan mun kasvattamissa lapsissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Uskon että jos tulisi rahasta tiukkaa, voisin tehdä muutaman myyntiinkin ja reilusti pyytää niistä vähän enemmän kuin markkinoiden keksihintaa.

Vierailija kirjoitti:

"Lapsellisena" voin kertoaa, että yksikään lapseton ei tiedä millainen olisi vanhempana.

Ystävien perhe elämää seuraamalla ei voi päätellä millainen olisi itse.

Jos kiljuvat kakarat ravintolassa ärsyttää voin kertoa että niin minuakin, omansa voi kasvattaa niin etteivät kilju.

Ennenkuin minulla oli lapsia, istuin saunassa ystäväni kanssa, jolla oli sylissään oma pari vuotias, ajattelin voiko olla kauheampaa kuin hikinen ipana sylissä saunassa.

Minä taas voin todella aidosti kuvitella, miltä tuntuisi pitää omaa vauvaa sylissä, eikä se välttämättä ole mitenkään huono ajatuksena.

Sen sijaan olen ihminen, joka uskallan myöntää tekemäni virheet ja väärät valinnat itselleni, ja koska on tabu katua omia lapsiaan, niin enhän voisi kenellekään koskaan myöntää, että vidu ku ois jääny tekemättä, olisin onnellisempi. En kehtaisi, enkä sinänsä tarkoittaisi koska tottakai rakastaisin sitä jo valmistunutta mukulaa kuin niitä satoja munasoluja jotka jäi hedelmöittymättä. Mutta tunnen itseni ja olen 99% varma että pohtisin tuota useammin kuin olisi hyväksyttävää.

Ja jos viimeisillä voimilla väsyneenä kertoisin tuon psykologille, niin lapset varmaan huostaanotettaisi. Sehän se vasta olisi hirveää.

Parempi vain jättää tekemättä. Olen siis tuo nro 36

Olen herkkä koville, kimeille äänille ja tarvitsen paljon omaa aikaa ja rauhaa.

En halua lapsia, koska todennäköisesti saisin niin valtavan raivonpuuskan yöllä herätettäessä tai tarpeeksi ärsytettäessä, että kävisin käsiksi.

En myöskään halua toistaa oman äitini virheitä tai siirtää näitä huonoja geenejä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että en kykenisi rakastamaan lastani. En osaa antaa tai näyttää kiintymystäni taikka koskea muihin, saatika sitten antaa haleja tai tuollaisia. Osaisin kyllä huolehtia lapsesta varmaan muuten kaikessa, paitsi henkisellä tasolla. Mikä lie tunnevamainen olen.

Sama täällä, tai ainakin jotain samantapaista.

En voi sille mitään, mutta pienet lapset (ja vähän isommatkin) ovat minusta jotenkin fyysisesti vastenmielisiä. En tunne mitään halua ottaa syliin tai helliä. Ajatus kaikkialle valuvasta kuolasta ällöttää. Kuitenkin tiedostan - ehkä omasta kokemuksestani - että lapsi tarvitsisi hyvinkin fyysistä rakkautta ja ruumiinsa hyväksyntää, haleja, lupaa kiehnätä ihan vieressä.  Uskon että vaikka sitä yrittäisin antaa niin lapsi jotenkin vaistoaisi vastenmielisyyteni.

Järkevä kyllä varmaan osaisin lapsen kanssa olla, tarjota turvalliset puitteet kasvulle, antaa sopivasti rajoja ja sopivasti vapautta jne.

Ja tämä lapsellisten lässytys siitä, ettei voi tietää, tajuta, kuvitella, itsekästä.. Kaikki jotka hokevat tuollaista ovat niitä hetken huumassa vauvan vääntäneitä, jotka ovat sitten sopeutuneet sen enempää miettimättä siihen lapsiperheen arkeen... kenties muut/osa haaveista jäi toteutumatta tai niitä ei edes ollut, ym. 

Mutta kun on myös meitä, joilla on ihan erilaiset haaveet. Me ei heti vauvakuumeen iskiessä (miltä se tuntuis tuo pieni nyytti HEI TEHDÄÄN VAUVA) anneta sen kasvaa sellaiseksi, että kaikki muu unohtuu vaan kenties ajatellaan hieman pidemmälle... Tai sitten vauvakuumetta ei edes tule.

Tuttavapiiriini kuulu ainakin kaksi hyvinkoulutettua naista hyvässä työssä, on asunnot ja autot. Ikää alkoi olla lähemmäs 40v. eikä mitään vauvakuumetta, mutta halusivat silti lapsen, se oli heille sopiva elämänvaihe ja olivat ne omat unelmansa jo osittain saavuttaneet. Vauva oli pakko tehdä jos aikoi saada perillisen. Hekin tekivät sen, koska oli pakko ja halusivat sen järjellä ajateltuna. Ihan rehellisesti sanoivat sitten synnyttyä, että miten tähän pääsee käsiksi tähän touhuun ja olivat vähän pihalla ja rehellisesti sanoivat, että kai tähän tottuu.

hyväksykää toisten erilaiset unelmat ja haaveet, se voi olla vaikka reppureissaajan elämä (kunhan on rahaa toteuttaa) eikä siihen oikein sovi mukula.

Olisin ihan perus äiti. Tykkäisin touhuta lasten kanssa, mutta tarvitsisin varmasti myös omaa aikaa. Suurperhettä en halua.

Rakastaisin varmasti lastani/lapsiani paljon, olisin hellä, lämmin, ymmärtäväinen ja empaattinen äiti.  Olisin aika rento ja lunki äiti monessa asiassa mutta hyvän käyttäytymisen suhteen olisin hyvin napakka. Lukisin, ulkoilisin ja esim. musisoisin mielelläni lapsen kanssa. Joulun ym. juhlien odottaminen yhdessä lapsen kanssa olisi varmaan mukavaa; leipoisimme ja askartelisimme jotain teemaan kuuluvaa. Osaisin varmasti tukea lapsen kokonaisvaltaista kehitystä sekä olla hyvä kasvattaja, koska olen koulutukseni vuoksi lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta hyvin perillä. Koulunkäynnin tukeminen sekä hyviin harrastuksiin ohjaaminen olisi minulle tärkeää. 

Mutta olisin myös ylihuolehtivainen, stressaantunut ja ahdistunut.  Huolehtisin itseni kuoliaaksi lapsen asioista. Pelkäisin hänen joutuvan päiväkodissa ja koulussa kiusatuksi tai jäävän muuten syrjään. Pelkäisin hänen sosiaalisesta pärjäämisestään, koska takuulla hän perisi herkän ja introvertin luonteeni. Sellaisella ei ole suurissa ihmisryhmissä kovin helppoa. Pelkäisi tietysti kaikkia muitakin maailman vaaroja lapseni kodalla ja taatusti jatkuvasti tarkkailisin hänen henkistä vointiaan. 

Olen ääri-introvertti, tarvitsen paljon aikaa olla yksin ja hiljaisuudessa. Kärsin melusta ja hälinästä. Lapsiperheessä nämä tarpeeni joutuisivat syrjään, ja varmasti ahdistuneisuuteni siitä heijastuisi ajoittain lapseen. Lapseni varmaan kasvaisivat sosiaalisesti kieroon, koska sosiaaliset piirimme olisivat kapeat minun sisäänpäin kääntyneisyyden takia.  Lapsen kavereita en oikein jaksaisi, mutta olisihan heille annettava tilaa tulla kotiimme. Univajetta en kestäisi. Ehkä masentuisin tai vaipuisin psykoosiin. Mulla on mt-taustaa. 

Koti meillä olisi sotkuinen, koska en osaa elää siivosti ja vihaan siivoamista. Ruuanlaitostakaan en pidä, mutta arvostan monipuolista ravintoa, joten lapsen kohdalla tuskin siitä tinkisin. 

Haaveilen kyllä toisinaan lapsesta, mutta en tiedä riittäisivätkö voimavarani ja ennen kaikkea kestäisikö psyykkeeni äitiyttä. Toinen suurempi kysymysmerkki on se, miten samanlaisen yliherkän, introvertin ja ahdistukseen/masennukseen taipuvaisen luonteenlaadun perivä lapseni pärjäisi tässä maailmassa. Saattaisihan lapsi toki olla persoonaltaan aivan toisenlainen, mutta jos tulisi minuun....en kestäisi nähdä lastani kamppailemassa samanlaisten ongelmien kanssa kuin itse kamppailen. 

Oli vahva tuntuma siihen millaista tulee olemaan. Ei tullut yllätyksiä sitten kun tuli olemaan. Äippä tytölle ja pojalle.