Lapseton: onko sinulla vahva tuntuma siihen, minkälaista vanhemmuus olisi juuri sinun kohdallasi?

Ainakin pitäisin huolta, että lapset osaa kunnollista suomea. Ärsyynnyn hirveästi, jos joku käyttää esim. lienee sanaa väärin. Tulen lukemaan hypoteettisille lapsilleni hyvin paljon. Luonteeni puolesta veikkaan, että musta tulis äitinä sellainen, että annan tehdä ja kokeilla asioita aika vapaasti, mutta en jaksa katsella mitään ylimääräistä apinointia vaan leikit keskeytyy jos menee huudoksi.

Todennäköisesti lasten hankkiminen laukaisisi minulla päihdekierteen. Enkä nyt puhu pelkästä alkoholista.

Lapset otettaisiin minulta pois ja menettäisin lopullisenkin kontrollin elämääni. Yrittäisin kerjätä sääliä juorulehdiltä missä itkisin yksinäistä joulua lasten kuvat kädessäni pienessä pulikämpässä.

Lopulta minusta tehtäisiin viikkolehteen otsikko; Yksinoikeudella Seiskassa: Huumeäiti ja Matti Nykänen Teneriffalla, katso kuvat.

Siksi vela.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että en kykenisi rakastamaan lastani. En osaa antaa tai näyttää kiintymystäni taikka koskea muihin, saatika sitten antaa haleja tai tuollaisia. Osaisin kyllä huolehtia lapsesta varmaan muuten kaikessa, paitsi henkisellä tasolla. Mikä lie tunnevamainen olen.

Ja jos saisit sen oman lapsen syliisi ekaa kertaa, et enää muistaisi miltä tuntui ajatella kuvailemallasi tavalla. Raskausaikana vauva tekee tilaa aivoihin, syntyy uusia liitoksia ja uusi kokonainen tunteiden kirjo. Selvää että lapseton ei voi ymmärtää ainutlaatuista äidin rakkautta ennenkuin sen kokee. Kai sitä voi verrata vaikka kuussa kävelyyn. Me, jotka emme ole kuun pinnalla pomppineet, emme voi mitenkään tietää miltä se tuntuu niin fyysellä- kuin tunnetasolla.

No varma en tietenkään voi olla, mutta luultavasti vaan ahdistuisin siitä kun en voi tehdä mitä haluan milloin haluan ja olla yksin aina kun haluan tai välttämättä saada sitä omaa rauhaa ja lepoa heti kun tarvitsen. Tiedän että rakastaisin omaa lastani, mutta olisi rankkaa kun oma lapsi tuo muita lapsia kotiini tai mun pitäisi kestää muiden lapsia esim hiekkalaatikolla.. pelottaa että saattaisin joskus olla kylmä tai tiuskia lapselle.

Ahdistaa ajatus siitä että olisin vuosia niin sidottuna toiseen, alussa avuttomaankin ihmiseen.

Olen yliherkkä koville äänille, joten olen aika varma, että lapsen jatkuva kitinä ja itku saisi minut hermoromahduksen paikalle viikossa. En myöskään pysty olemaan ilman 8 tunnin yöunia tai tupakkaa. Jo pelkkä koiran hoito on haasteellista lenkityksineen kaikkineen, joskus myös ärsyttää jos se kerjää huomiota väärään aikaan. Jo ajatuskin minusta 24 tuntia vuorokaudessa riippuvaisesta otuksesta hirvittää. 

Vierailija kirjoitti:

Ja jos saisit sen oman lapsen syliisi ekaa kertaa, et enää muistaisi miltä tuntui ajatella kuvailemallasi tavalla. Raskausaikana vauva tekee tilaa aivoihin, syntyy uusia liitoksia ja uusi kokonainen tunteiden kirjo. Selvää että lapseton ei voi ymmärtää ainutlaatuista äidin rakkautta ennenkuin sen kokee. Kai sitä voi verrata vaikka kuussa kävelyyn. Me, jotka emme ole kuun pinnalla pomppineet, emme voi mitenkään tietää miltä se tuntuu niin fyysellä- kuin tunnetasolla.

Ai syntyy vai? Miten selität lasten kaltoinkohtelun ja sen että väkivalta lapsia kohtaan on yleistä? Miten selität huostaanottojen tarpeen? 

Kaikille ei kehity tuota myyttistä rakkautta. Vaikka kehittyisi, se ei kaikkien kohdalla riitä siihen että pystyy huolehtimaan lapsesta asiallisesti. 

Yritä ymmärtää, että vapaaehtoisesti lapsettomia ei KIINNOSTA kokea äidinrakkautta vaikka se olisi miten tajunnanräjäyttävää eikä mitään mikä siihen kuulemma liittyy. Ei mitään. Ei vaan kiinnosta, ja kun ei kiinnosta niin ei myös jää mistään paitsi kun lapset jäävät tekemättä. Hehkutuksesi menee ihan hukkaan, aivan samalla tavalla kuin toisesta korvastani menevät ulos huumekauppiaiden hehkutukset siitä miten mielettömiä kiksejä huumeista voi saada. Ei kiinnosta, siis en halua kokeilla, ja tarpeeksi kauan jatkuessaan hehkutus vain ärsyttää ja saa hehkuttajan vaikuttamaan vähän vajaalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että en kykenisi rakastamaan lastani. En osaa antaa tai näyttää kiintymystäni taikka koskea muihin, saatika sitten antaa haleja tai tuollaisia. Osaisin kyllä huolehtia lapsesta varmaan muuten kaikessa, paitsi henkisellä tasolla. Mikä lie tunnevamainen olen.

Ja jos saisit sen oman lapsen syliisi ekaa kertaa, et enää muistaisi miltä tuntui ajatella kuvailemallasi tavalla. Raskausaikana vauva tekee tilaa aivoihin, syntyy uusia liitoksia ja uusi kokonainen tunteiden kirjo. Selvää että lapseton ei voi ymmärtää ainutlaatuista äidin rakkautta ennenkuin sen kokee. Kai sitä voi verrata vaikka kuussa kävelyyn. Me, jotka emme ole kuun pinnalla pomppineet, emme voi mitenkään tietää miltä se tuntuu niin fyysellä- kuin tunnetasolla.

Et nyt ymmärrä. En yksinkertaisesti osaa rakastaa. En osaa sitoa muihin sitä tunnesidettä tai tehdä liitoksia. Ja tuskin se, että kyseinen lapsi on ollut sisälläni kypsymässä 9kk auttaisi asiaa. Vai väitätkö muka etteikö muka olisi äitejä/isiä jotka eivät rakasta jälkikasvuaan?

Sen ainutlaatuisuuden olen nähnyt sisaruksillani ja tutuillani. Se riittää minulle vakuuttamaan etten halua tai edes kykene samaan.

Ettekö huomanneet että tuo kuukävely ("me, jotka emme ole, emme voi tietää...") oli ironiaa. Kuka täällä nyt provosoituu, häh?

(Sanon kyllä sen, että vaikka en usko että raskaus ja synnytys ja oma lapsi todella valtavasti mullistaa kenenkään aivoja, hormonit meitä kuitenkin ohjaa ja sen lisäksi se vastasyntynyt tekee kovasti töitä, jotta saisi luotua vahvan siteen siihen kenen syliin se on tänne maailmaan tiputettu. Siinä mielessä on totta että "ei voi tietää", koska aivan vastaavassa tilanteessa ja suhteessa ei ole ennen lapsen saamista ollut, mutta toki ei se ihmeitä tee sekään, ja kyllä voi käydä niin, että mikään suhdetta tukeva tekijä ei riitä.)

Huonosti nukutut yöt tekevät minusta erittäin ärtyneen, alakuloisen, ruoka ei maistu ja haluan olla rauhassa. Vauvan kanssa olisin varmaan hermoraunio, koska kyllähän ne valvottaa, tai siihen pitää ainakin varautua. Entä jos ärtyneenä tekisin vauvalle jotain pahaa? Minulla on taipumusta masennukseen. Välillä olen muuttamassa ulkomaille ja elämä on ihanaa, välillä taas hautaudun peiton alle ja eristäydyn kaikista.

Olen kova stressaamaan ja pelkäisin varmaan koko ajan, että lapselle sattuisi jotain. Jaksan juuri ja juuri pitää oman elämäni kunnossa, ei minusta ole huolehtimaan toisesta ihmisestä. Lapsi kaipaa tasapainoista vanhempaa ja minä en ole sellainen. Kyllä minä jossain vaiheessa haaveilin perheestä, mutta onneksi järki voitti ja päätin kerrankin olla epäitsekäs ja jättää perheen perustamiset muille. 

Vierailija kirjoitti:

 Siinä mielessä on totta että "ei voi tietää", koska aivan vastaavassa tilanteessa ja suhteessa ei ole ennen lapsen saamista ollut, mutta toki ei se ihmeitä tee sekään, ja kyllä voi käydä niin, että mikään suhdetta tukeva tekijä ei riitä.)

Olet siis niin lapsivihamielinen että yrität kertoa osatotuuksia ihmisille jotka lähtökohtaisesti eivät halua lasta, siinä toivossa että he muuttaisivat mielensä ja yrittäisivät toimittaa maailmaan lapsen jolla olisi suuri todennäköisyys päätyä ei-toivotuksi? Tai vanhemmille joiden itsetuntemus on niin hyvä että he arvioivat etteivät voisi syystä tai toisesta tarjota lapselle parhaita mahdollisia olosuhteita -ja joiden mielestä yksikään lapsi ei ansaitse vähempää kuin parasta? 

Miksi sinulla on tarve tehdä niin? Uhkaavatko ihmiset jotka ovat tässä suhteessa erilaisia kuin sinä niin vahvasti haurasta maailmankuvaasi? 

Millä tavalla olet ajatellut kantaa vastuun siitä jos joku ajattelemattomien puheidesi rohkaisemana todella hankkii lapsen josta tulee laiminlyöty tai jonka vanhempi kokee pilaavan elämänsä? Syyllistämällä näitä ihmisiä jotka vain tekivät juuri niin kuin sinä halusit?

http://www.linkbucks.com/A3wWb no joo'o, vaikee uskoa :D

Rauhoittukaa ihmiset. Se, että ei HALUA kokea omaa lasta, on fine, jokaisen oma asia. Samoin jos ei HALUA kokea sitä kuukävelyä tai mitä sitten ikinä. Mutta älkää lapsettomat tulko sanomaan että TIEDÄTTE miltä oman lapsen saaminen tuntuu. Ette tiedä. Ja mitkään huostaanotot ei nyt liity tähän mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Rauhoittukaa ihmiset. Se, että ei HALUA kokea omaa lasta, on fine, jokaisen oma asia. Samoin jos ei HALUA kokea sitä kuukävelyä tai mitä sitten ikinä. Mutta älkää lapsettomat tulko sanomaan että TIEDÄTTE miltä oman lapsen saaminen tuntuu. Ette tiedä. Ja mitkään huostaanotot ei nyt liity tähän mitenkään.

Et sinäkään tiedä miltä tuntuu potkaista seinää hammastikku kynnen alla. Tuntuu sitten jälleen mahtavalta kun kykenee kävelemään normaalisti kun sen parantuu.

Älä sinä ala sanomaan miltä muista saattaisi tuntua asia x. Et tiedä näistä mitään etkä tulekkaan tietämään. Yleensä itse osaa sanoa mitä tuntuisi ja ajattelisi jos x tapahtusi ja arvaa mitä? Se menee yleensä juurikin niin jos pelkästään kuvitelma olisi negatiivinen.

Sinä olet täällä se riehuja. Kaikki ei ole kanssasi samaa mieltä mutta ei se tee muista silti riehujia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Siinä mielessä on totta että "ei voi tietää", koska aivan vastaavassa tilanteessa ja suhteessa ei ole ennen lapsen saamista ollut, mutta toki ei se ihmeitä tee sekään, ja kyllä voi käydä niin, että mikään suhdetta tukeva tekijä ei riitä.)

Olet siis niin lapsivihamielinen että yrität kertoa osatotuuksia ihmisille jotka lähtökohtaisesti eivät halua lasta, siinä toivossa että he muuttaisivat mielensä ja yrittäisivät toimittaa maailmaan lapsen jolla olisi suuri todennäköisyys päätyä ei-toivotuksi? Tai vanhemmille joiden itsetuntemus on niin hyvä että he arvioivat etteivät voisi syystä tai toisesta tarjota lapselle parhaita mahdollisia olosuhteita -ja joiden mielestä yksikään lapsi ei ansaitse vähempää kuin parasta? 

Miksi sinulla on tarve tehdä niin? Uhkaavatko ihmiset jotka ovat tässä suhteessa erilaisia kuin sinä niin vahvasti haurasta maailmankuvaasi? 

Millä tavalla olet ajatellut kantaa vastuun siitä jos joku ajattelemattomien puheidesi rohkaisemana todella hankkii lapsen josta tulee laiminlyöty tai jonka vanhempi kokee pilaavan elämänsä? Syyllistämällä näitä ihmisiä jotka vain tekivät juuri niin kuin sinä halusit?

Mitä ajattelematonta tai valheellista siinä on, jos sanoo että fysiologisesti aivan samanlaista tilannetta samalla tavoin käyttäytyvän ihmisen kanssa, eli siis aivan samanlaista ihmissuhteen alkua, ei tule ihmiselle muuten vastaan. Esimerkiksi isän kokemus siitä kun saa vastasyntyneen syliinsä ensimmäistä kertaa on erilainen kuin äidin, jolla nostetaan synnytyksen jälkeen vastasyntynyt rinnoille, koska isän fysiologia on erilainen. Vielä fysiologisesti erilainen kokemus on jos on kyse (suunnitellusta) keisarileikkauksesta. Samoin on erilainen kokemus jos lapsi vaikka on eloton tai muuten sillä ei ole samoja refleksejä mitä tavallisesti vastasyntyneellä. Nämä on ihan elämän totuuksia, tilanne on erilainen koska itse olet erilainen ja se vuorovaikutuskumppani on erilainen kuin eri-ikäinen ihminen.

Sanon vaan ohimennen, että se on totta että hormoneja erittyy ja lapsi on ärsykkeenä yksi voimakkaimmista dopamiinin ja oksitosiinin tuotannon laukaisija. Ei se sitä sano että ihan kaikilla tulee sama vuorovaikutussuhteen muodostumista tukeva reaktio, mutta useimmille tulee. Naurettavaa jos tällaisen sanomisesta joutuu vastuuseen. En ikinä sanoisi että kyllä se maailmanmuuttava tunneryöppy tulee jokaiselle edes sen alatiesynnytyksen myötä, itselleni ei ole tullut enkä sitä odottanutkaan. Jotain silti tapahtui siinä yhteydessä ja niiden ensimmäisten päivien aikana, ei ihminen pääse biologiaa pakoon. En syyllistä ketään lapsettomuudesta, jokainen on itse vastuussa omista päätöksistään. Tähän kommentoin vain koska ilmiselvä ironia tai mitä sarkasmia olikaan jäi huomaamatta kommentoijilta ja tykkääjiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rauhoittukaa ihmiset. Se, että ei HALUA kokea omaa lasta, on fine, jokaisen oma asia. Samoin jos ei HALUA kokea sitä kuukävelyä tai mitä sitten ikinä. Mutta älkää lapsettomat tulko sanomaan että TIEDÄTTE miltä oman lapsen saaminen tuntuu. Ette tiedä. Ja mitkään huostaanotot ei nyt liity tähän mitenkään.

Et sinäkään tiedä miltä tuntuu potkaista seinää hammastikku kynnen alla. Tuntuu sitten jälleen mahtavalta kun kykenee kävelemään normaalisti kun sen parantuu.

Älä sinä ala sanomaan miltä muista saattaisi tuntua asia x. Et tiedä näistä mitään etkä tulekkaan tietämään. Yleensä itse osaa sanoa mitä tuntuisi ja ajattelisi jos x tapahtusi ja arvaa mitä? Se menee yleensä juurikin niin jos pelkästään kuvitelma olisi negatiivinen.

Sinä olet täällä se riehuja. Kaikki ei ole kanssasi samaa mieltä mutta ei se tee muista silti riehujia.

Lääkkeet. Mee haukkaamaan happea, kiva ilma.

En nauttisi perhe-elämästä yhtään, olisin alati väsynyt ja kireä. Lasten äänet, kuten muutkin äänet saavat minut raivonpartaalle kun olen tietyssä olotilassa. Olen hoitanut lapsia sen verran, että joinakin päivinä tykkään niistä paljonkin ja joinakin en jaksa. Siskon lapset joita rakastan kuin omiani, mutta onneksi ei tarvii nähdä joka päivä :D

JA minulla on selkeä mielikuva millainen äiti HALUAISIN olla: sosiaalinen, joka jaksaisi pitää kaveriperheisiin paljon yhteyttä, meille saisi tulla leikkimään Patun (paitsi että haluaisin ehdottomasti tytön) seuraksi, siivoaisin vähän väliä, olisin iloinen ja onnellinen 24/7. Jaksaisin sisustaa asuntoni kauniiksi, siinä sivussa kävisin unelmatyössä, josta tienaisin miljoonan vuodessa, lapsilla oli yhtä aikaa 7 eri harrastusta, joista voisivat myöhemmin jatkaa mikä kiinnostaisi ja yhtä aikaa heillä olisi tarpeeksi vapaa-aikaa. Myös itselläni olisi ihania harrastuksia, jotta jaksaisin arjessa ja myös paljon aikaa maata sohvalla kaiken tuon edellisen jälkeen. Jaksaisin tehdä yhtä ihania ja aikaavieviä ruokia mitä nytkin ym. ym. Laittaisin hiukset joka aamu ihanalle letille, jonka tekeminen veisi puoli tuntia ja olisi ihana.

Totuus olisi, että eläisimme kuin pellossa, unohtaisin tarkistaa onko läksyt tehty ja heille kävisi kuin itselleni: läksyt aina tekemättä ja myöhässä koulusta, tukka sekaisin täysiä sinne. Olen aamu-uninen ja lapset lähtisivät nälissään kouluun niinkuin itsekin :D Hirveä huuto, älämölö ja kiire koko ajan. Harrastuksena heillä olisi lähinnä videopelit, kun loppujen lopuksi en jaksaisi kuskata heitä ja itseasiassa olisin niin myöhässä aina että kaikki harrastusryhmät olisi jo täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Siinä mielessä on totta että "ei voi tietää", koska aivan vastaavassa tilanteessa ja suhteessa ei ole ennen lapsen saamista ollut, mutta toki ei se ihmeitä tee sekään, ja kyllä voi käydä niin, että mikään suhdetta tukeva tekijä ei riitä.)

Olet siis niin lapsivihamielinen että yrität kertoa osatotuuksia ihmisille jotka lähtökohtaisesti eivät halua lasta, siinä toivossa että he muuttaisivat mielensä ja yrittäisivät toimittaa maailmaan lapsen jolla olisi suuri todennäköisyys päätyä ei-toivotuksi? Tai vanhemmille joiden itsetuntemus on niin hyvä että he arvioivat etteivät voisi syystä tai toisesta tarjota lapselle parhaita mahdollisia olosuhteita -ja joiden mielestä yksikään lapsi ei ansaitse vähempää kuin parasta? 

Miksi sinulla on tarve tehdä niin? Uhkaavatko ihmiset jotka ovat tässä suhteessa erilaisia kuin sinä niin vahvasti haurasta maailmankuvaasi? 

Millä tavalla olet ajatellut kantaa vastuun siitä jos joku ajattelemattomien puheidesi rohkaisemana todella hankkii lapsen josta tulee laiminlyöty tai jonka vanhempi kokee pilaavan elämänsä? Syyllistämällä näitä ihmisiä jotka vain tekivät juuri niin kuin sinä halusit?

Mitä ajattelematonta tai valheellista siinä on, jos sanoo että fysiologisesti aivan samanlaista tilannetta samalla tavoin käyttäytyvän ihmisen kanssa, eli siis aivan samanlaista ihmissuhteen alkua, ei tule ihmiselle muuten vastaan. Esimerkiksi isän kokemus siitä kun saa vastasyntyneen syliinsä ensimmäistä kertaa on erilainen kuin äidin, jolla nostetaan synnytyksen jälkeen vastasyntynyt rinnoille, koska isän fysiologia on erilainen. Vielä fysiologisesti erilainen kokemus on jos on kyse (suunnitellusta) keisarileikkauksesta. Samoin on erilainen kokemus jos lapsi vaikka on eloton tai muuten sillä ei ole samoja refleksejä mitä tavallisesti vastasyntyneellä. Nämä on ihan elämän totuuksia, tilanne on erilainen koska itse olet erilainen ja se vuorovaikutuskumppani on erilainen kuin eri-ikäinen ihminen.

Sanon vaan ohimennen, että se on totta että hormoneja erittyy ja lapsi on ärsykkeenä yksi voimakkaimmista dopamiinin ja oksitosiinin tuotannon laukaisija. Ei se sitä sano että ihan kaikilla tulee sama vuorovaikutussuhteen muodostumista tukeva reaktio, mutta useimmille tulee. Naurettavaa jos tällaisen sanomisesta joutuu vastuuseen. En ikinä sanoisi että kyllä se maailmanmuuttava tunneryöppy tulee jokaiselle edes sen alatiesynnytyksen myötä, itselleni ei ole tullut enkä sitä odottanutkaan. Jotain silti tapahtui siinä yhteydessä ja niiden ensimmäisten päivien aikana, ei ihminen pääse biologiaa pakoon. En syyllistä ketään lapsettomuudesta, jokainen on itse vastuussa omista päätöksistään. Tähän kommentoin vain koska ilmiselvä ironia tai mitä sarkasmia olikaan jäi huomaamatta kommentoijilta ja tykkääjiltä.

Mutta nyt kun kysyit, niin pidän kyllä sitä vahingollisena lapsille, aikuisille ja ympäristölle, jos ajatellaan että jokainen lapsi ansaitsee vain parasta. Se määrä resursseja mikä meidän on mahdollista yhteen lapseen syytää jos näin ajattelemme, ei ole kestävää eikä hyväksi kenellekään. Siitä syntyvä sosiaalinen paine lisää turhaa kilpailua ja kulutusta ja toisaalta hämärtää sitä mitä lapset oikeasti tarvitsisivat. Yksi asia mitä lapset tarvitsevat on rajoja, ja yksi todella vaikea asia on asioiden kieltäminen lapselta silloin kun ei ole oikeasti syytä kieltää. Pidän ihmisiä, joilla on maailman tasolla poikkeuksellisen hyvät elinmahdollisuudet mutta jotka silti ovat sitä mieltä että se ei riitä heidän lapselleen ja siksi jäävät lapsettomiksi, osana tätä ongelmaa. Toinen, ehkä isompi puoli on vanhemmat, jotka elää todeksi tuota asennetta, että heidän lapsensa ansaitsee vain parasta.

Tavallaan joo: en halua lapsia ennen kuin olen valmistunut yliopistolta, minulla on vakituinen työpaikka ja vakituiset tulot ja pitkäaikainen seurustelusuhde takana. Kai noilla  pystyy luomaan jonkinlaista pohjaa, että se tuleva lapsi pääsisi kasvamaan jokseenkin hyvässä sosiaaliluokassa, ainakin tilastollisesti. Toki mitä tahansa voi tapahtua ja tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta kai se on fiksumpaa ainakin pyrkiä kohti parempaa. 

Tai no parempaa ja "parempaa", vastakohtana tässä kai vahinkoraskaus tuntemattoman kanssa 17-vuotiaana koululaisena. Mutta en tuomitse, nyt puhun vain omasta puolestani, kukin tehkööt miten itse parhaaksi kokevat.

Miksi velat tulevat aina läyhäämään tällaisiin ketjuihin ja ylipäätään koko vauva-palstalle? Jos ei halua lasta, niin asia ok, mutta tuo hirveä länkytys ja suoranainen lapsivihamielisyys... Miksi?

"Lapsellisena" voin kertoaa, että yksikään lapseton ei tiedä millainen olisi vanhempana.

Ystävien perhe elämää seuraamalla ei voi päätellä millainen olisi itse.

Jos kiljuvat kakarat ravintolassa ärsyttää voin kertoa että niin minuakin, omansa voi kasvattaa niin etteivät kilju.

Ennenkuin minulla oli lapsia, istuin saunassa ystäväni kanssa, jolla oli sylissään oma pari vuotias, ajattelin voiko olla kauheampaa kuin hikinen ipana sylissä saunassa.