Pettynyt omaan aikuiseen lapseen

Vierailija kirjoitti:

Lämmin äiti:

En jaksa ainaisia eroja käsitellä oman lapseni kohdalla.

Tuntuu todella raskaalta, että taas meni turvallinen suhde ohi kyllästymisen takia eli olen kasvattajana epäonnistunut jossain kohtaa täydellisesti.

Hän surutta satuttaa toisia osapuolia ja lähipiirin ihmisiä.

Ihmishirviön olen kasvattanut.

En jaksa henkisesti enää seurata näitä toistuvia pettymyksiä.

VAI

Tuntuu pahalta katsoa aikuisen lapseni epäonnistumisia suhteissaan. Hän ei jaksa arkea ja suhteet päättyvät. En tiedä mitä niissä on tapahtunut. Nyt päättyi jo xx seurustelusuhde. Pelkään että lapseni kärsii eikä jaksa aikuisen vastuuta.

Haluaisin tukea häntä. Vaikkei hänen suhteensa minulle kuulukaan. Toivon, että lapseni tulee onnelliseksi

Juuri näin!!!

Vierailija kirjoitti:

Lämmin äiti:

En jaksa ainaisia eroja käsitellä oman lapseni kohdalla.

Tuntuu todella raskaalta, että taas meni turvallinen suhde ohi kyllästymisen takia eli olen kasvattajana epäonnistunut jossain kohtaa täydellisesti.

Hän surutta satuttaa toisia osapuolia ja lähipiirin ihmisiä.

Ihmishirviön olen kasvattanut.

En jaksa henkisesti enää seurata näitä toistuvia pettymyksiä.

VAI

Tuntuu pahalta katsoa aikuisen lapseni epäonnistumisia suhteissaan. Hän ei jaksa arkea ja suhteet päättyvät. En tiedä mitä niissä on tapahtunut. Nyt päättyi jo xx seurustelusuhde. Pelkään että lapseni kärsii eikä jaksa aikuisen vastuuta.

Haluaisin tukea häntä. Vaikkei hänen suhteensa minulle kuulukaan. Toivon, että lapseni tulee onnelliseksi

Eli syy on minussa. Ap

Sinä et tiedä yhtään mitään lapsesi suhteesta. Eikä se sinulle kuulu. Puhut hyljeksien ja rumasti omasta lapsestasi

Hän ei elä suhteessa sinun vuoksesi.

Sinä olet sivullinen

Kysynkin tähän väliin, kuinka paljon vanhemman kuuluu jaksaa tukea lastaan?

Lämmöllä kehua, kun hypitään sängystä toiseen vuosikausia.

Olen vanhanaikainen eläjä joka oppinut ettei sen elämän aina tarvitse olla ihanaa vaan yhdessä mennään valitun puolison kanssa.

Äidille ei kuulu aikuisten lasten suhteet.

Äidille kuuluu tukea lastaan löytämään oma tapa elää. Oli se tapa ihan mikä tahansa. Ja myötätunto, kun tulee pettymyksiä

Voit myötäelää ja kuunnella jos hän haluaa puhua, mutta se on silti vain hänen yksityisasiansa.  Se on elämää ei kenenkään syy.

Kuulostat kylmältä äidiltä, joka ei tunne empatiaa lastaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat kylmältä äidiltä, joka ei tunne empatiaa lastaan kohtaan.

Miten voi tuntea empatiaa ihmistä kohtaan joka satuttaa toistuvalla käyttäymisellä toisia?

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin aloituksen oikeastaan sen takia, että saan edes ulos pettymystä tätä kautta ja en ole pystynyt puhumaan vielä asiasta muiden kanssa.

Ongelmana koen, että surettaa jätetyn osapuolen suru ja häpeän jotenkin tilannetta turhankin paljon. En tiedä olisiko tunteeni kerrottava suoraan lapselleni vai jatkanko valvoen yksin yöt asiaa murehtimalla.

Häpeän etukäteen jo tulevaa yöelämässä pyörimistä.

Miksi? Nämähän eivät ole millään tavalla sinun asioitasi. Jos lastasi jokin vaivaa, niin niin vaivaa sinuakin, ja vain toista teistä voit auttaa. Arvaatko kumpaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänellä on kiintymyssuhdehäiriö. Eli ei osaa kiintyä asiallisesti. Ehkä jopa narsismia. Mitä varhaislapsuudessa tapahtui?

Ei mitään ja sen takia olenkin ihmeissäni, sillä olen tietoinen erilaisista ns häiriöistä työni kautta.

Hän on kylmä jännittäjä tyyppi ja ystäviä vaikea saada.

Jotain on tapahtunut. Ei tuollaista itsekseen kehity.

Tämä on yleinen harhaluulo, että persoonallisuushäiriöt johtuisivat aina lapsuuden tapahtumista. Oma osansa on myös geenilotolla. Jos on tuollaiselle häiriölle suotuisat geenit, lapsuuden ympäristö voi varmasti moninkertaistaa persoonallisuushäiriön kehittymisen todennäköisyyden, mutta joskus geenit voivat olla niin vahvat, ettei siinä mikään auta. Ja toisaalta, ei kaikille vaikean lapsuuden kokeneille kehity persoonallisuushäiriötä.

Ymmärrän sua, mua hävettää vastaava käytös vanhemmallani. Olenkin ottanut etäisyyttä ja sanonut etten halua kuulla mitään suhdesekoiluistaan. Asiasta ei siis puhuta silloin harvoin kun tapaamme, joten olen autuaan tietämätön näistä nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin aloituksen oikeastaan sen takia, että saan edes ulos pettymystä tätä kautta ja en ole pystynyt puhumaan vielä asiasta muiden kanssa.

Ongelmana koen, että surettaa jätetyn osapuolen suru ja häpeän jotenkin tilannetta turhankin paljon. En tiedä olisiko tunteeni kerrottava suoraan lapselleni vai jatkanko valvoen yksin yöt asiaa murehtimalla.

Häpeän etukäteen jo tulevaa yöelämässä pyörimistä.

Miksi? Nämähän eivät ole millään tavalla sinun asioitasi. Jos lastasi jokin vaivaa, niin niin vaivaa sinuakin, ja vain toista teistä voit auttaa. Arvaatko kumpaa?

Arvaan itseni olevan syyllinen kaikkeen.

Olen todennäköisesti pilannut lähipiirin elämän itsekkään luonteeni takia.

Se että tunnen pettymystä ja täällä tyrmätä se, niin sitä en ymmärrä.

Iloinen pitäisi olla, että vielä kuukausi takaperin suunnitelmat oli talon rakentaminen ja pitkälle elämä oli yhteisellä pohjalla, mutta nyt on kaikki unohdettu.

Et sinä tiedä kuka siinä satutti ja ketä. Et sinä ole siinä suhteessa ollut.

On väärin että pidät omaa lastasi satuttajana ym.

Et sinä voi tietää. Eikä ole sinun asiasi etsiä syyllistä.

Mullakin on aikuinen lapsi joka ei onnistu ihmissuhteissaan. Hän itse on alkanut epäilemään aspergerin syndroomaa, jota pidän oikeana diagnoosina. Kaikki täsmää. Äidin suru helpotti kyllä siitä ajatuksesta. Neurologinen poikkeavuus, ei kasvatusvirhe.

Ap on tällainen minä minä jankkaaja.

Ei kiinnosta kuin omat tunteet.

Lapsesta ei huolta. Muttakun minä

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on aikuinen lapsi joka ei onnistu ihmissuhteissaan. Hän itse on alkanut epäilemään aspergerin syndroomaa, jota pidän oikeana diagnoosina. Kaikki täsmää. Äidin suru helpotti kyllä siitä ajatuksesta. Neurologinen poikkeavuus, ei kasvatusvirhe.

Näitä piirteitä on myös lapsellani ja olen nyt vasta lähiaikoina asian ymmärtänyt.

Ap

Tokihan se on äidin vika jos aikuinen lapsi on itsekäs kusipää. NOT!

Vierailija kirjoitti:

Ap on tällainen minä minä jankkaaja.

Ei kiinnosta kuin omat tunteet.

Lapsesta ei huolta. Muttakun minä

Sen takia aloituksen teinkin, että en enää jaksa eli nyt on kyse minusta ja minun jaksamisesta.

Ei nähtävästi ole sallittua olla jaksamatta vaan iloisena ottaa vastaan kaikki mitä aikuinen lapsi tekee.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kysynkin tähän väliin, kuinka paljon vanhemman kuuluu jaksaa tukea lastaan?

Lämmöllä kehua, kun hypitään sängystä toiseen vuosikausia.

Olen vanhanaikainen eläjä joka oppinut ettei sen elämän aina tarvitse olla ihanaa vaan yhdessä mennään valitun puolison kanssa.

Jos on viides avioero niin ymmärrän. Jos kyse nuoren aikuisen suhteista niin ymmärrän lastasi.

Minkä ikäinen lapsesi on?

Montako pitkää parisuhdetta on päättynyt?

Mihin/miksi ne päättyivät?

Auttaisi, jos näihin saisi vastauksen.