Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten mä en jaksa ihmisten juttuja enää yhtään..?
24.09.2017 |
Olen alkanut vakavasti pohtia, missä on vika, kun en tunnu jaksavan ihmisiä ja ihmisten juttuja enää laisinkaan.
Pohdin vakavissani, olenko erakkoutumassa, tulossa hulluksi, masentunut vai onko introverttiyteni vallannut minussa enemmän alaa, vai olenko vain tullut "niin vanhaksi" (lähellä 4-kymppiä) että olen jo kuullut kaikki jutut niin moneen kertaan ja kyllästynyt merkityksettömään small talkiin ja tyhjänjauhamiseen kuluvaan aikaan (ja ajan tuhlaukseen).
En enää jaksa vastata kavereideni puheluihin. Olen valitettavasti hyvä kuuntelija, ja mulle soitellaan usein ja jauhetaan tylsiä juttuja, ja suorastaan ärsyynnyn, kun huomaan että puhelin soi. Olenkin lakannut vastaamasta, laitan vain viestiä perään jossa kehotan kertomaan viestillä, jos oli jotain oikeaa asiaa. Useimmiten ei ole ollut, vastaukseksi saan että ajankuluksi vain olisi soitellut. Ja todellakin, harva näistä ees kysyy mitä mulle kuuluu, puhuvat yksinpuheluna vain omat asiansa, mitä lapsensa ovat touhunneet, mikä flunssa on nyt kenelläkin tai sitten valittavat parisuhteistaan tai työpaikoiltaan ihmisistä, joita en tunne. Tai kuvailevat uusia ostoksiaan. Mua ei kiinnosta niistä asioista MIKÄÄN!! Toistelen ystävällisesti "ai jaa" " vai niin" ja "voi voi" ja katselen kärsimättömänä kelloa, haukottelen äänettömästi ja mietin minkä tekosyyn varjolla voisin lopettaa puhelun. Itselläni toki olisi näitä samoja tylsiä juttuja kerrottavanani, lasteni flunssia ja koulukuulumisia ja omia parisuhdeongelmia, mutta en jaksa kertoa niistä, koska ne tylsistyttävät minua yhtälailla kuin muidenkin kertomana.
Ylipäätään, tuntuu ettei mulla ole mitään tarvetta jauhaa normaaleita arkisia asioita kenenkään kanssa tai kenellekään. Miksi näin, en tiedä? Tuntuu että olen ainoa jolla tätä tarvetta ei ole, muut juttelevat näistä omista arkikuulumisista niin innokkaasti ja sujuvasti, ja tosiaan jopa soittavat varta vasten kertoakseen näitä jollekin. Mä en soita ikinä kellekään, ellei ole oikeaa asiaa.
Olenko tosiaan ainoa tällainen? Mitä ajatuksia tämä herättää, kuulostanko kovinkin oudolta...? O_O
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Minustakin tuollainen on tappavan tylsää. Eri asia jos ihmisellä on jokin ongelma, johon kaipaa kuulla neuvoja tai näkökulmaa tai lohdutusta. Mutta pelkkä tavallisten arkiaskareiden tilitys... hohhoi. Puhumattakaan kehuskelu. Oon miettinyt jopa, onko tämä jotain hyväksikäyttöä. Ehkä ne ei uskalla todellisille kovatempoisille ja kauniille menestyjille tällaisia edes soitella ja viedä lupaa kysymättä heidän aikaansa ja huomiotaan, jotka he voivat käyttää paremminkin. Mutta mun kohdalla tuollaisia ei tarvi miettiä. Minäkään en enää vastaa joka puheluun ja viesteihin kun vain jos niissä on jotain asiaa eikä vain "moi".
Puhut viisaita. Mutta. Mainitsemasi "jos ihmisellä on jokin ongelma johon kaipaa kuulla neuvoja tai näkökulmaa tai lohdutusta" on tätä nykyä lähes aina sitä, että ihminen vain haluaa valittaa ongelmistaan haluamatta laisinkaan siihen a) neuvoja, b) näkökulmaa tai c) sellaista lohdutusta, joka saisi ongelman joko häviämään tai tuntumaan pienemmältä. Tästä ollut mediassakin jonkin verran, eri näkökulmista, kuten "haluaisin vain valittaa mutta ihmiset tuputtavat minulle jatkuvasti neuvoja". Tuo on mielestäni jonkinasteista hyväksikäyttöä, jos vain haluaa valittaa ja toisen vain kuuntelevan, kommentoimatta mitään. Pahimmassa tapauksessa se on sellaisen ihmisen toimintaa, joka tarvitsisi psykoterapiaa tai vastaavaa mutta ei halua sellaiseen hankkitua mutta joka käyttää "ystäviään" omien huoltensa kuunteluun. Jossain kohtaa se "ystävä" sitten saattaa tajuta, että tuo ihminen on puhunut vuosikausia samoista asioista ja puhuu edelleen tismalleen samaan sävyyn, mikään ei ole muuttunut, tuo ihminen ei ole pystynyt auttamaan itseään ja - mikä on se viimeinen oivallus - että sillä, että olen kuunnellut vuosikausia tuon ihmisen valitusta samoista asioista, ei ole ollut minkäänlaista myönteistä vaikutusta sille ihmiselle tai ainakaan hänen toiminnalleen. Itse sen sijaan olen menettänyt satoja tai tuhansia tunteja, käytännössä aivan hukkaan. Kun itse havahduin tuohon tilanteeseen, johon olin ihan omasta toiminnasta (en pitänyt kiinni rajoistani) johtuen päätynyt, aloin miettiä, että joskus ne arkipäivän tylsien asioiden kuuntelutkin ovat parempi vaihtoehto kuin "syvällisten" asioiden pohtiminen "toisen kanssa", jos se syvällisyys on vain eriasteisesti masentuneen ihmisen tilitystä ilman pienintäkään halua muuttaa itsessään ja toiminnassaan mitään. Kaikkein paras tilanne on se, että ystävyyssuhteessa on jonkin verran sekä arkipäiväisten asioiden (sis. työasiat) jutustelua, tunnetasolla syvemmälle menevien asioiden pohdintaa ääneen että aidosti syvällisten tai tärkeiden (esim. elämän ja kuoleman kysymykset, yhteiskuntapoliittiset tai kansainväliset kysymykset, mitä kenellekin) asioiden läpikäyntiä ja tasa-arvoista keskustelua. Jos jokin näistä osa-alueista ei suju tai puuttuu ylipäätään tai jos jokin näistä osa-alueista (itselläni keskimmäinen eli tunne-elämän asiat) alkaa dominoida, olen jo elämän opettamana tajunnut, että nyt ystävyyssuhde on menossa huonoon suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään suostu jaarittelemaan puhelimessa enkä vaihtamaan kuulumisia viestitse ellei välimatka yksinkertaisesti ole mahdoton tapaamista ajatellen. Minä tapaan ihmiset AINA face to face säännöllisesti ja juttelen kunnolla vaikka kävelyllä, kahvilla tai ruokaillen.
No sepä se, kun yleensä nämä hyväksikäyttäjät eivät halua tehdä mitään jännittävää näiden tyyppien kanssa keille soittelevat. Heille vain kerrotaan kaikesta hauskasta, mitä ollaan tehty muiden kanssa ja nämä puhelinuhrit saavat olla purkuastioina.
Tämä oli hienosti kuvailtu ja tiivistetty, kiitos.
Ongelma vain on että kuinka säilyttää ystävyys siitä huolimatta, että en jaksa olla juttusankona. Onko tämäkin vain huonoa itsetuntoa että mietin mitä sanon kun ystävä kysyy miksi en vastannut? Ja todella, mitä siihen voi sanoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dopamiinipaasto voisi auttaa. Jätä netissä roikkuminen ja muu moska vähemmälle. Sen sijaan, saavuta pieniä merkityksellisiä konkreettisia onnistumisia oikeassa elämässä.
Kun itsellä on parempi mieli, niin muidenkin jutut tuntuvat (hieman) kiinnostavammilta.
Kuinka pitkästi itse jaksat muka kuunnella monologia yhdentekevistä asioista?...
En jaksakaan. Mutta olen huomannut että väsyneenä/masentuneena ajaudun tosi helposti passiivisen kuuntelijan rooliin kuuntelemaan loputtomia jaaritteluja. Kun taas olen paremmissa sielun ja ruumiin voimissa, niin jaksan ottaa aktiivisemman otteen keskustelusta, niin että se on tasapainoisempi ja kiinnostavampi. Toisen osapuolen jaarittelumoodin pystyy helposti keskeyttämään avoimella kysymyksellä, tai ohjaamalla keskustelun muualle ("hei asiasta toiseen...").
Useimmat aloittajan lisäksi kuvittelevat olevansa kiinnostavia, siksi meitä tylyjä ja törkeitä tarvitaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ainakaan näyttele että kiinnostaa tai miellytä väkisin muita. Se on pahinta sille joka haluaisi jutella toisen kanssa, oli jutut hyviä tai huonoja. Moni etsii jostakin ihmisestä turvaa ja oikeaa apua, tai puhuminen yleensä helpottaa. Paitsi ne jotka "ajankuluksi".
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että vain heikolla itsetunnolla varustetut alun alkaenkaan ryhtyvät tähän kuuntelija-roskasanko-osaan.
Niin, ja ehkä myös he, jotka ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita ihmisistä, asioista ja ilmiöistä. Roskasankoa kaipaavat ihmiset jotenkin "haistavat" paitsi heikkoitsetuntoiset myös kaikestakiinnostuneet ihmiset - ja käyttävät näitä niin pitkään kunnes roskasanko tajuaa olevansa roskasanko. Ja roskasankona oleminen saattaa hyvinkin tehdä kaikestakiinnostuneesta ihmisestä sellaisen, joka ei jaksa enää ihmisten asioita ollenkaan.
Muuten, hyvä keino päästä etäämmälle ihmisestä, joka vie voimavaroja mutta ei anna mitään tilalle, on sanoa tälle ihan vain yksinkertaisesti: "Minusta tuntuu, että olen sinulle vain roskasanko." Ja sitten katsoa mitä seuraa. Jos ihminen raivostuu tästä, siitä tiedät, että joo, olen tosiaan ollut tuolle vain roskasanko, ja saat itsellesi sen vahvistuksen, jonka kaipaat päästäksesi tuosta suhteesta pois. Jos ihminen on vilpittömän yllättynyt mutta silti alkaa väittää vastaan, tämä ihminen todennäköisesti on tajunnut asian mutta hänen on vaikea ottaa tuota tietoa itsestään vastaan - todennäköisesti hän jatkaa yhteydenpitoa kanssasi mutta huomattavasti vähemmän. Jos käy niin, että ihminen järkyttyy perinpohjaisesti ja miettii asiaa ja haluaa pyytää asiaa sinulta anteeksi tai jotenkin edes kautta rantain pahoitella asiaa, silloin on vielä mahdollisuudet ystävyyden jatkumiseen ja mahdollisesti jopa syvenemiseen, kun ystävä tajuaa, että suhteenne on ollut ehkä epätasapainoinen ja hän on keskittynyt liikaa itseensä ja liian vähän sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä huoli , olen 30v ja samaistun 100%
olen alkanut kaipaamaan syvällisiä keskusteluja tosi paljon , jotain muuta kuin tätä samaa kokoajan , mutta tuntuu että kaikki elävät jossain joukkohypnoosissa eivätkä kykyne keskustelemaan jostain mikä todella merkitsee jotain , aina vain samat lässytykset joka suunnalta ja koitat mennä mukana ettet vaikuta oudolta .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dopamiinipaasto voisi auttaa. Jätä netissä roikkuminen ja muu moska vähemmälle. Sen sijaan, saavuta pieniä merkityksellisiä konkreettisia onnistumisia oikeassa elämässä.
Kun itsellä on parempi mieli, niin muidenkin jutut tuntuvat (hieman) kiinnostavammilta.
Kuinka pitkästi itse jaksat muka kuunnella monologia yhdentekevistä asioista?...
En jaksakaan. Mutta olen huomannut että väsyneenä/masentuneena ajaudun tosi helposti passiivisen kuuntelijan rooliin kuuntelemaan loputtomia jaaritteluja. Kun taas olen paremmissa sielun ja ruumiin voimissa, niin jaksan ottaa aktiivisemman otteen keskustelusta, niin että se on tasapainoisempi ja kiinnostavampi. Toisen osapuolen jaarittelumoodin pystyy helposti keskeyttämään avoimella kysymyksellä, tai ohjaamalla keskustelun muualle ("hei asiasta toiseen...").
Just tämä. Ja jos on itsellä ollut pidempi väsyneisyyden kausi, silloin koko suhteen dynamiikka muuttuu niin, että se jaarittelija jotenkin alkaa uskoa, että juuri niin on hyvä. Mitä kauemmin tuollaista dynamiikkaa kestää, sitä tuskallisemmaksi se tulee. Mutta jos on väsynyt, niin ei siitä pääse poiskaan, jos vielä joutuu jostakin syystä viettämään aikaa sen jaarittelijan kanssa. Tosi huono tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Useimmat aloittajan lisäksi kuvittelevat olevansa kiinnostavia, siksi meitä tylyjä ja törkeitä tarvitaan!
Tämän aloittajan juttu oli yksi selkeän tärkeistä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä. Siis ketä voi oikeasti kiinnostaa ihmisten valitusvirret? Nuorena ihminen kiinnosti, vanhempana on jo nähnyt ja kuullut kaiken, alkaa sama levy pyöriä. Vanhempana olen ruvennut enenevästi viihtymään yksin kun en jaksa ihmisiä. Yhdessä tekeminen on kiinnostavaa mutta sellainen puhekone-tyyppi on kammottava. Haluan vain pois. Hiljaisuus on ihanaa.
Mä en todellakaan jaksa kuunnella kenenkään valitusvirsiä enää ollenkaan. En tapaa niitä tuttuja jotka puhuvat negatiivisista asioista tai puhu heidän kanssaan puhelimessa. Yhteisen ajan pitääolla mukavaa jotta jaksan kuunnella. Tällä strategialla olen siivonnut kaiken maailman enrgiasyöpöt pois mun elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm mää en kyllä ymmärrä sitä että ongelmista puhuminen olisi erityisen kauheaa. Siinähän on sillä kuulijallakin silloin edes jokin mielenkiintoinen tehtävä, kuten keksiä jotain apua siihen tilanteeseen. Ei se ihminen jolla on jokin ongelma, nyt yleensä vaadi toista hoitamaan kaikkea kuitenkaan, antamaan ehkä neuvoa vain. Minusta ongelmien kertominen on aivan ymmärrettävää, tylsät jutut ja kehuskelut on paljon pahempia.
Vierailija kirjoitti:
Hmm mää en kyllä ymmärrä sitä että ongelmista puhuminen olisi erityisen kauheaa. Siinähän on sillä kuulijallakin silloin edes jokin mielenkiintoinen tehtävä, kuten keksiä jotain apua siihen tilanteeseen. Ei se ihminen jolla on jokin ongelma, nyt yleensä vaadi toista hoitamaan kaikkea kuitenkaan, antamaan ehkä neuvoa vain. Minusta ongelmien kertominen on aivan ymmärrettävää, tylsät jutut ja kehuskelut on paljon pahempia.
Ongelmista puhuminen ei ole kauheaa sinänsä, mutta silloin on, jos puhuja puhuu samoja ongelmia vuodesta toiseen ilman että millään tavalla yrittää muuttaa tilannettaan paremmaksi ja jos puhuja vielä osoittaa kuuntelijalle, että ei arvosta mitään, mitä tämä yrittää sanoa tai kommentoida. "Sinun neuvot on ihan typeriä, minä haluan että sinä olet hiljaa ja kuuntelet minua." Näin on itselleni sanottu, juuri noilla sanoilla, ja olin niin typertynyt, etten osannut enkä siinä tilanteessa voinut sanoa yhtään mitään, enkä pitkään aikaan sen jälkeenkään. Kesti todella pitkän aikaa, ennen kuin sain tuon myrkyllisen ihmissuhteen katki. Ja on selvää, että nuo sanat ovat jollakin tavalla traumatisoineet minut (miksi muuten täällä avautuisin asiasta vuosien jälkeen), ja ne ovat vaikuttaneet minun muihin ystävyyssuhteisiini myös hyvin kielteisesti. Olen ollut aina kiinnostunut ihmisistä ja halunnut kuulla heidän asioistaan, myös ongelmistaan, juuri sillä tavalla kuin kuvailit yllä: on kiinnostavaa kuulla, miten eri ihmiset elävät ja miettiä asiaa, ja jos tilanne on sopiva, niin keskustelunomaisesti jakaa omaa ymmärrystä aiheesta, joko omakohtaista tai muilta kuultua (toki mainitsematta muita nimiltä). Olen myös huomannut, että jos ihmisen ongelma on esimerkiksi fyysinen sairaus, olen huomattavasti kärsivällisempi ihmisen valitusta kohtaan - varsinkin, jos ihminen aktiivisesti tekee jotain oloaan ja sairauttaan parantaekseen - mutta jos on selkeästi masentunut ihminen, joka ei suostu hakemaan apua ja käyttää minua ja mahdollisesti muita hyväkseen vain purkaakseen pahaa oloaan...se on hyvin kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet löytänyt vapaa-ajallesi tärkeämpää tekemistä kuin tyhjänpuhumisen. Ole siis ylpeä siitä.
Mutta sitten kolikon kääntöpuoli. Jos et vastaa ihmisten puheluihin ihmiset lakkaavat soittamasta ja yhteydenpito vähenee. Sitten huomaat ettei jäljellä ole enää montaakaan ystävää, ei edes tuttua.
Ehdotankin että alat teeskentelemään kiireistä. Sano että olet juuri tekemässä jotain tärkeää juttua etkä voi nyt juuri puhua puhelimessa.
Viestisi sai minut miettimään, kiitos siis siitä (harvinaista että joku onnistuu sanomaan jotain, josta saa oivalluksen..) Sanoit siis että olen onnistunut löytämään tärkeämpää ajankulua kuin tyhjänpuhumisen. Rehellisesti sanoen, en ole, mutta mun ehdottomasti pitäisi löytää.
Olen elämässäni nyt (vissiinkin) siinä vaiheessa, että kyseenalaistan ha karsin elämästäni kaikkea merkityksetöntä ja turhaa. Tässä olenkin edennyt hyvin.. Mutta tajusin, että vastapainoksi mun pitäis löytää jokin tärkeä asia, johon voisin tämän turhasta ja 'ei-mitään-antavasta' asioista vapautuvan aikani käyttää. Ja olen toiveikas, että löydänkin.
Tämä oli nyt jo off topic, mutta tuli mieleen ja halusin kirjoittaa sen vastaukseksi/lähinnä muistiin itselleni, en usko että kovin kiinnostavaa muiden mielestä :P
Niin ja mitä tulee siihen, että elämästäni katoaisi puhelimeen vastaamattomuuteni seurauksena nämä tuttavat ja kaverit... Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta se ajatus tuntuisi vain hyvältä. Nämä tuttavien kanssa olemassaolevat "ystävyyssuhteet" eivät anna minulle mitään. Vievät vain.
On minulla silti ihmisiä ja pari ystävää, joista oikeasti haluan pitää kiinni. Ja aionkin. En kaipaa elämääni kovin isoa ihmisjoukkoa ympärilleni.
Ap
Sulta on kadonnut elämän merkityksellisyys olisko tästä apua
https://www.kaleva.fi/nelja-peruspilaria-merkitykselliseen-elamaan-elam…
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei kiinnosta enää pätkääkään kenenkään asiat .Nyt vaihdan puhelinnumeronikin. Minäkin olen aina ollut kiltti hyvä kuuntelija ja muistanut ystävien ja kavereiden synttärit plus muut juhlat. Kuunnellut ja tukenut murheissa. Kukaan ei koskaan kysy mitä minulle kuuluu tai kuinka voin. Tänään päätin että nyt loppuu. Huomenna vaihtuu numero, enkä anna sitä kenellekkään paitsi vanhemmilleni.
Vanhempani jakoivat uutta puhelinnumeroani vaikka olin kieltànyt. Siinä voi käydä niin sinullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet löytänyt vapaa-ajallesi tärkeämpää tekemistä kuin tyhjänpuhumisen. Ole siis ylpeä siitä.
Mutta sitten kolikon kääntöpuoli. Jos et vastaa ihmisten puheluihin ihmiset lakkaavat soittamasta ja yhteydenpito vähenee. Sitten huomaat ettei jäljellä ole enää montaakaan ystävää, ei edes tuttua.
Ehdotankin että alat teeskentelemään kiireistä. Sano että olet juuri tekemässä jotain tärkeää juttua etkä voi nyt juuri puhua puhelimessa.
Viestisi sai minut miettimään, kiitos siis siitä (harvinaista että joku onnistuu sanomaan jotain, josta saa oivalluksen..) Sanoit siis että olen onnistunut löytämään tärkeämpää ajankulua kuin tyhjänpuhumisen. Rehellisesti sanoen, en ole, mutta mun ehdottomasti pitäisi löytää.
Olen elämässäni nyt (vissiinkin) siinä vaiheessa, että kyseenalaistan ha karsin elämästäni kaikkea merkityksetöntä ja turhaa. Tässä olenkin edennyt hyvin.. Mutta tajusin, että vastapainoksi mun pitäis löytää jokin tärkeä asia, johon voisin tämän turhasta ja 'ei-mitään-antavasta' asioista vapautuvan aikani käyttää. Ja olen toiveikas, että löydänkin.
Tämä oli nyt jo off topic, mutta tuli mieleen ja halusin kirjoittaa sen vastaukseksi/lähinnä muistiin itselleni, en usko että kovin kiinnostavaa muiden mielestä :P
Niin ja mitä tulee siihen, että elämästäni katoaisi puhelimeen vastaamattomuuteni seurauksena nämä tuttavat ja kaverit... Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta se ajatus tuntuisi vain hyvältä. Nämä tuttavien kanssa olemassaolevat "ystävyyssuhteet" eivät anna minulle mitään. Vievät vain.
On minulla silti ihmisiä ja pari ystävää, joista oikeasti haluan pitää kiinni. Ja aionkin. En kaipaa elämääni kovin isoa ihmisjoukkoa ympärilleni.
Ap
Sulta on kadonnut elämän merkityksellisyys olisko tästä apua
https://www.kaleva.fi/nelja-peruspilaria-merkitykselliseen-elamaan-elam…
https://mielenihmeet.fi/pil-testi-elaman-tarkoituksen-arvioimiseksi/
Joo en minäkään jaksa. Töissä pakko jaksaa. Vapaa ajat vietän omissa oloissani.
Täällä toinen introvertti, en jaksa minäkään. "Puheesi on kärpäsen surinaa korvissani."
Minä taas en jaksanut lukea vuodatuksestasi kuin pari riviä.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä jotain omaa mummua ja äitiä on velvollinen jonkun verran joskus kuuntelemaankin, mutta ei juuri muita.