Miten mä en jaksa ihmisten juttuja enää yhtään..?
Olen alkanut vakavasti pohtia, missä on vika, kun en tunnu jaksavan ihmisiä ja ihmisten juttuja enää laisinkaan.
Pohdin vakavissani, olenko erakkoutumassa, tulossa hulluksi, masentunut vai onko introverttiyteni vallannut minussa enemmän alaa, vai olenko vain tullut "niin vanhaksi" (lähellä 4-kymppiä) että olen jo kuullut kaikki jutut niin moneen kertaan ja kyllästynyt merkityksettömään small talkiin ja tyhjänjauhamiseen kuluvaan aikaan (ja ajan tuhlaukseen).
En enää jaksa vastata kavereideni puheluihin. Olen valitettavasti hyvä kuuntelija, ja mulle soitellaan usein ja jauhetaan tylsiä juttuja, ja suorastaan ärsyynnyn, kun huomaan että puhelin soi. Olenkin lakannut vastaamasta, laitan vain viestiä perään jossa kehotan kertomaan viestillä, jos oli jotain oikeaa asiaa. Useimmiten ei ole ollut, vastaukseksi saan että ajankuluksi vain olisi soitellut. Ja todellakin, harva näistä ees kysyy mitä mulle kuuluu, puhuvat yksinpuheluna vain omat asiansa, mitä lapsensa ovat touhunneet, mikä flunssa on nyt kenelläkin tai sitten valittavat parisuhteistaan tai työpaikoiltaan ihmisistä, joita en tunne. Tai kuvailevat uusia ostoksiaan. Mua ei kiinnosta niistä asioista MIKÄÄN!! Toistelen ystävällisesti "ai jaa" " vai niin" ja "voi voi" ja katselen kärsimättömänä kelloa, haukottelen äänettömästi ja mietin minkä tekosyyn varjolla voisin lopettaa puhelun. Itselläni toki olisi näitä samoja tylsiä juttuja kerrottavanani, lasteni flunssia ja koulukuulumisia ja omia parisuhdeongelmia, mutta en jaksa kertoa niistä, koska ne tylsistyttävät minua yhtälailla kuin muidenkin kertomana.
Ylipäätään, tuntuu ettei mulla ole mitään tarvetta jauhaa normaaleita arkisia asioita kenenkään kanssa tai kenellekään. Miksi näin, en tiedä? Tuntuu että olen ainoa jolla tätä tarvetta ei ole, muut juttelevat näistä omista arkikuulumisista niin innokkaasti ja sujuvasti, ja tosiaan jopa soittavat varta vasten kertoakseen näitä jollekin. Mä en soita ikinä kellekään, ellei ole oikeaa asiaa.
Olenko tosiaan ainoa tällainen? Mitä ajatuksia tämä herättää, kuulostanko kovinkin oudolta...? O_O
Kommentit (157)
Mulla sama. En viitsi selittää tarkemmin, kun ei se ole kovin kiinnostavaa. :D
Vierailija kirjoitti:
Olet elänyt liian kauan samaa elämää. Pieni irtiotto virkistää. Toisto tappaa.
Tässä olet kyllä niin väärässä kuin olla ja voit.. Viimeisen 3 vuoden aikana olen eronnut, muuttanut, vaihtanut työpaikkaa, aloittanut uusia harrastuksia ja matkustellut, sekä aloittanut uuden parisuhteen...
Ap
Minusta vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä. Siis ketä voi oikeasti kiinnostaa ihmisten valitusvirret? Nuorena ihminen kiinnosti, vanhempana on jo nähnyt ja kuullut kaiken, alkaa sama levy pyöriä. Vanhempana olen ruvennut enenevästi viihtymään yksin kun en jaksa ihmisiä. Yhdessä tekeminen on kiinnostavaa mutta sellainen puhekone-tyyppi on kammottava. Haluan vain pois. Hiljaisuus on ihanaa.
Minusta on ihan normaalia, ettei jaksa kuunnella, kun tuttavat "jauhavat omat juttunsa yksinpuheluna, eivät kysy edes kuulumisia" jne. Reaktiossasi ei ole mitään vikaa, vaan se on mielestäni juuri oikea ja normaali.
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä. Siis ketä voi oikeasti kiinnostaa ihmisten valitusvirret? Nuorena ihminen kiinnosti, vanhempana on jo nähnyt ja kuullut kaiken, alkaa sama levy pyöriä. Vanhempana olen ruvennut enenevästi viihtymään yksin kun en jaksa ihmisiä. Yhdessä tekeminen on kiinnostavaa mutta sellainen puhekone-tyyppi on kammottava. Haluan vain pois. Hiljaisuus on ihanaa.
Kiitos tästä ymmärtävästä kommentista! :)
Ap
"Katu viettää alla jalan, kaupungit niin suljetut
niin suljetut kuin silmät asukkaiden mielisokeiden
niiden karkeuksia kuunneltu on hyvä tovi, ikuisuus
jos on jossain vielä kauneutta, se löydy ei ponnistelematta"
- CMX -
En myöskään suostu jaarittelemaan puhelimessa enkä vaihtamaan kuulumisia viestitse ellei välimatka yksinkertaisesti ole mahdoton tapaamista ajatellen. Minä tapaan ihmiset AINA face to face säännöllisesti ja juttelen kunnolla vaikka kävelyllä, kahvilla tai ruokaillen.
Sitä kyllä ihmettelee ihan aina miten joku vääntää tuntitolkulla innostuneena juttua kaupassakäynnistään kihdistää tai lapsestaan, eikö ihmisillä ole tosiaan mitään muuta elämässään?
Sama, tosin ei ole koskaan kiinnostanutkaan, en ole muuttunut yhtäkkiä tällaiseksi. Ikääkin vasta 29.
Normaaliahan tuo on. Tuosta syystä mullakaan ei ole kavereita, en kestä sitä, etteivät ihmiset osaa eivätkä halua puhua mistään oman elämän ulkopuolisesta asiasta (eli esim. taide, viihde, yht.kunnalliset asiat). Pelkkää sivistymättömyyttä tämä nykyinen muka-syvällis-empaattinen avautumiskulttuuri. Olen nelikymppinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Normaaliahan tuo on. Tuosta syystä mullakaan ei ole kavereita, en kestä sitä, etteivät ihmiset osaa eivätkä halua puhua mistään oman elämän ulkopuolisesta asiasta (eli esim. taide, viihde, yht.kunnalliset asiat). Pelkkää sivistymättömyyttä tämä nykyinen muka-syvällis-empaattinen avautumiskulttuuri. Olen nelikymppinen nainen.
Lisäisin vielä, että todellisuudessa on kyse pelkästä naamioidusta valittamisesta. Onni ja autuus: valivalivali ikuisesti ns. ystäville. -Sama
En ole ikinä ollut puhelimen päässä tai muutenkaan äänessä viihtyvä ihminen. Yhden kaverin kanssa soitellaan, tai hän soittelee minulle. Tunnin saan kuunnella työasioita, ja välillä hän selostaa minulle pitkiä otteita jostain työhönsä liittyvästä lainsäädännöstä. Lukee siis kirjasta tai netistä tms lähteestä. Sanansijaa harvoin saa itse, mutta olenkin hiljainen intorvertti.
Tykkään yksinäni olla ja mietiskellä. Joitakin ihmisiä on joiden kanssa juttu luistaa, ehkä he ovat henkisesti saman kaltaisia. Mutta muuten en oikein jaksa jutustella kenenkään kanssa. Puolisoni on onneksi samanlainen, niin ei tarvitse turhasta jutella. Olen alle kolmekymmentä, että ei se kai ikään liity.
Olet löytänyt vapaa-ajallesi tärkeämpää tekemistä kuin tyhjänpuhumisen. Ole siis ylpeä siitä.
Mutta sitten kolikon kääntöpuoli. Jos et vastaa ihmisten puheluihin ihmiset lakkaavat soittamasta ja yhteydenpito vähenee. Sitten huomaat ettei jäljellä ole enää montaakaan ystävää, ei edes tuttua.
Ehdotankin että alat teeskentelemään kiireistä. Sano että olet juuri tekemässä jotain tärkeää juttua etkä voi nyt juuri puhua puhelimessa.
Vierailija kirjoitti:
Olet löytänyt vapaa-ajallesi tärkeämpää tekemistä kuin tyhjänpuhumisen. Ole siis ylpeä siitä.
Mutta sitten kolikon kääntöpuoli. Jos et vastaa ihmisten puheluihin ihmiset lakkaavat soittamasta ja yhteydenpito vähenee. Sitten huomaat ettei jäljellä ole enää montaakaan ystävää, ei edes tuttua.
Ehdotankin että alat teeskentelemään kiireistä. Sano että olet juuri tekemässä jotain tärkeää juttua etkä voi nyt juuri puhua puhelimessa.
Viestisi sai minut miettimään, kiitos siis siitä (harvinaista että joku onnistuu sanomaan jotain, josta saa oivalluksen..) Sanoit siis että olen onnistunut löytämään tärkeämpää ajankulua kuin tyhjänpuhumisen. Rehellisesti sanoen, en ole, mutta mun ehdottomasti pitäisi löytää.
Olen elämässäni nyt (vissiinkin) siinä vaiheessa, että kyseenalaistan ha karsin elämästäni kaikkea merkityksetöntä ja turhaa. Tässä olenkin edennyt hyvin.. Mutta tajusin, että vastapainoksi mun pitäis löytää jokin tärkeä asia, johon voisin tämän turhasta ja 'ei-mitään-antavasta' asioista vapautuvan aikani käyttää. Ja olen toiveikas, että löydänkin.
Tämä oli nyt jo off topic, mutta tuli mieleen ja halusin kirjoittaa sen vastaukseksi/lähinnä muistiin itselleni, en usko että kovin kiinnostavaa muiden mielestä :P
Niin ja mitä tulee siihen, että elämästäni katoaisi puhelimeen vastaamattomuuteni seurauksena nämä tuttavat ja kaverit... Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta se ajatus tuntuisi vain hyvältä. Nämä tuttavien kanssa olemassaolevat "ystävyyssuhteet" eivät anna minulle mitään. Vievät vain.
On minulla silti ihmisiä ja pari ystävää, joista oikeasti haluan pitää kiinni. Ja aionkin. En kaipaa elämääni kovin isoa ihmisjoukkoa ympärilleni.
Ap
Minäkin olen introvertti ja samastuin tekstiisi. Minulla on lisäksi se että en voi katsoa monia TV-ohjelmia. Etenkään reality-pariutumis-sarjoja tai suomalaisia paneelikeskusteluohjelmia. Alkaa vaan kismittää jokaisen terävät mielipiteet ja näkemykset miten asiat pitää olla tai mennä. Ehkä kun elämässä on kuunnellut aina vanhemmista, koulusta, mediasta, töistä ja muista paikoista tulevia näkemyksiä niin nyt on ne kuultu ja nykyjään kuuntelen mieluummin itseäni, luonnon hiljaisuutta tai hyvää musiikkia.
Sinulla saattaa olla epävakaa persoonallisuushäiriö tai olet muuten vaan vaikeasti masentunut.
Sama juttu täällä! Tunnistan myös nuo telkkarinkatsomisongelmat :) Olen alkanut miettiä että 40 on kuin uusi teini-ikä, alkaa kyseenalaistaa kaikkea entistä ihan kuin silloinkin ja ärsyyntyä itseensä liittymättömistä asioista, sellaisista jotka eivät anna mitään arvoa juuri itselleni vaikka sille toiselle osapuolelle ne olisivatkin tärkeitä.
Miksi sitten puhut ihmisille täällä?
Ehkäpä hän puhuu sen takia että huomaa ettei ole ainoa joka näin tuntee. On muitakin jotka kokee tälläisen muutoksen 40v korvilla. Ja täällä voi kommentoida sellaisiin asioihin mitkä tuntuu itsestä oikeilta.
Olet elänyt liian kauan samaa elämää. Pieni irtiotto virkistää. Toisto tappaa.