Lue keskustelun säännöt.
Tiedoksi vanhemmille: lapsettomuudesta on minulle paljon hyötyä, mutta se ei ole syy, miksi olen lapseton
Monet vanhemmat kritisoivat vapaaehtoisesti lapsettomia itsekkiksi ja pinnalliseksi, koska heidän mukaansa me jätämme lapset tekemättä, jotta meillä olisi olisi paremmin mahdollisuuksia kutoa sukkaa tai juosta baareissa. Tässä menevät kuitenkin sekaisin lapsettomuuden SYYT ja lapsettomuuden HYÖDYT.
Se, ettei tarvitse heräillä yöllä, on enemmän vapaa-aikaa, voi harrastaa vapaasti, käyttörahaa on enemmän jne. ovat mukavia bonuksia, mutta eivät ne voita lapsettomuuden kannalle ketään, joka palavasti haluaa lapsia. Todellinen syy olla hankkimatta lapsia on melkein aina se, ettei ole halua hankkia lapsia.
Minulla ei ole hevosta, ja vaikka on kivaa, ettei minun tarvitse juosta tallilla ja maksaa eläinlääkäripalkkioita, en minä niiden vuoksi ole hevoseton. Minua ei vain hevostelu kiinnosta yhtään, niin kuin ei lapsiperhe-elämäkään kiinnosta.
Kommentit (659)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali aikuinen ihminen tietää haluamisensa; jos ei tiedä, niin mitä sitä suotta annetaan kenenkään valita esim. ammattiaan tai puolisoaan - muut työssäkäyvät ja naimisissaolevat valitkoon, koska hehän tietävät kokemuksensa perusteella paremmin muidenkin asiat.
Jokainen joka on tosissaan tehnyt myyntityötä tietää, että normaali ihminen ei tiedä haluamisiaan. Monet, kenties jopa useimmat, tosin luulevat tietävänsä.
Ok! Siis kaikki velojen kimpussa olevat käännyttäjät ovatkin myyntityöläisiä.
Hyvä. Nyt on helpompi suhtautua asiaan. Ajattelen täst lähdin jokaisen lapsikäännyttäjän olevan yhtä pulassa oleva reppana kuin, sen tämän aamuisen ihmisraasun joka soitti ihan mukavalla asialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
A: Eikö olekin niin, että se on kaikkien elollisten geeneissä tarve lisääntyä?
Ei ole. Ihmisellä ei ole minkäänlaista "tarvetta lisääntyä" tai lisääntymisviettiä. Seksuaalivietti ja hoivavietti ovat.
B: Eikö olekin niin, että koska suuri osa ihmisistä tekee lapsia enemmän kuin yhden, he ovat olleet vanhemmuuteen tyytyväisiä, siitä huolimatta että se ei ihan aina ole ollut kivaa?
Näin voisi päätellä.
C: Eikö olekin niin, että todella monet ihmiset tekevät kaikkensa saadakseen lapsen, ja jos he eivät saa, se on heidän elämänsä pahin asia?
Tuo on käsittääkseni aika harvinaista.
D: Eikö olekin niin, että me kaikki olemme joskus olleet lapsia, ja siten eläneet lapsiperhearkea?
Lapsen roolissa, kyllä.
E: Eikö olekin niin, että juuri ketään ei kiinnosta hankitko sinä lapsia vai et, ne jotka jotain kysyy, eivät yleensä kysy sen takia että haluaisivat painostaa sinua hankkimaan lapsia?
Ei todellakaan. Olen useita kertoja joutunut tilanteeseen, jossa minulta intetään, miksi en halua lapsia.
F: Oletko sinä syntymälläsi pilannut vanhempiesi elämän? Entä sisaruksesi?
En, mutta vanhempani ovatkin halunneet lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Voi toki olla äiti omalla tavallaan. Toisaalta kaikissa lapsissa on kuitenkin väistämättä ne lapsen perusasetukset, eli lasten tarpeet ovat aikalailla samat ajasta ja kulttuurista riippumatta. Joillekin aikuisille näiden tarpeiden täyttäminen ja lasten kanssa eläminen ja vuorovaikutus on huomattavasti luontevampaa kuin toisille. Juuri ne touhukkaat askartelijat ovat parasta vanhempiainesta, ainakin lapsen näkökulmasta. Toki hajamielinen älykkökin voi sen lapsen hankkia, mutta jos hän ei lakkaamatta ponnistele ollakseen toisenlainen kuin oikeasti on, ei se vanhemmuus kovin laadukasta voi olla. Ja nykyäänhän rima on korkeammalla kuin koskaan historiassa, koska lapsuudesta tiedetään niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hehehe, aika hyvä, kiitos! En tiedä kuka tekee virheen, jokainen päättää omasta elämästään ja voi itse ainoastaan lopulta tietää mikä on hänelle se oikea polku. Ei se silti sitä tarkoita, ettenkö suosittelisi useammalle ihmiselle lapsia ja enemmän lapsia, kuin mitä nykyisellään on. Se paitsi uudistaisi meidän yhteiskuntaa, myös tekisi pikkulapsista ja niiden vanhemmista ihan tavallisia ihmisiä. On vaarallista erityisesti lapsille itselleen, jos lapsista tulee harvinaisia pikkukuninkaita. Mutta ei kaikille silti, kaikilla ei objektiivisesti ajatellen ole resursseja. Resursseihin lasken myös sen, jos ei millään halua vaikka hyvin pystyisi, koska silloin pitäisi olla mielettömästi resursseja muuttaa ajatteluaan jotta ei katkeroituisi.
Miksi ihmisen olisi tärkeää uppoutua riippuliitämiseen? Miksi ei olisi tärkeintä uppoutua ihmisenä olemiseen ja varmistaa että itsellä on paras mahdollinen näkyvyys omaan itseen toisten silmin, ympäröimällä itsensä ihmisillä jotka voi sen totuuden kertoa ja joista voi itseään peilata?
Jos lapsilla on noin hyvät seuraukset, niin ajattele miten loistavaa olisi jos ihmisiä alettaisiin kannustamaan riippuliitämiseen! Se tekisi myös riippuliitimistä tavallisia esineitä, esmes niiden kuljettamisesta julkisilla voisi tula helpompaa. Ja riippuliitäjistä tulisi tavallisia ihmisiä joita muut osaisivat arvostaa sellaisina ihmiskunnan kruunuina kuin he ovat. On vaarallista, jos riippuliitäjät joutuvat eristäytymään omiin porukoihinsa muiden ymmärtämättömyyden ja tietämättömyyden takia. Parempi olisi jos riippuliitämisestä voisi vapautuneesti keskustella missä vain, milloin vain.
Kaikilla ei tietenkään objektiivisesti ajatellen ole resursseja hankkia edes yhtä riippuliidintä. Se on surullista, ja näitä ihmisiä täytyy tukea etteivät he katkeroituisi. Katkeroitumista voi aiheuttaa myös se jos ei-riippuliitäjä kokee itsensä jotenkin vajaaksi riippuliitäjiä silmällä pitäen suunnitellussa yhteiskunnassa. Sitä hän toki tavallaan on, mutta oikea tapa suhtautua on myötätunto ja hyväntahtoinen holhoaminen. Voi vaikka tiedustella, eikö tällainen ihminen voisi vuokrata riippuliidintä tai ostaa kimpassa kaverien kanssa, silloin pääsisi edes vähän osalliseksi tästä inhimillisen onnen korkeimmasta muodosta. Jos joku ei kerta kaikkiaan tahdo riippuliitää, sitä ei tietenkään voi riippuliitäjä ymmärtää, mutta suvaita pitää. Varmaan luonnolla on oma tarkoituksensa, niin että kaikki eivät halua. Kaikilla ei välttämättä kunto kestä, on korkeanpaikankammoa tai muuta ongelmaa siinä taustalla, niin on ihan hyvä etteivät tällaiset ihmiset änge riippuliitokursseille. Parempi että heitä vaan suvaitaan, mutta samalla on tärkeää tavoitella sitä että ainakin useimmat ihmiset aloittaisivat riippuliitämisen ja hankkisivat useampia riippuliitimiä. Ei tuotekehityskään voi mennä eteenpäin jos samoilla liitimillä lennetään vuosikymmenestä toiseen.
Ihmisestä eivät voi totuutta kertoa toiset ihmiset, toki toiset riippuliitäjät jossain määrin. Ihminen voi todella löytää itsensä vain liitäessään yksin, itsensä ja liitimensä varassa henkeäsalpaavan maiseman yllä. Siellä joutuu kohtaamaan itsensä erossa kaikesta arjen hälystä. Jos ihmiseltä puuttuu tämä kokemus, vaikea nähdä miten hän voisi olla täysin eheä. Se vaatii uppoutumista riippuliitämiseen, eli oikeaa tärkeysjärjestystä ja ymmärrystä siitä että suurimman onnen löytämiseksi täytyy myös nähdä vaivaa ja ottaa riskejäkin. Pitää pystyä hyväksymään sekin ettei riippuliidosta koskaan tule täysin turvallista lajia ja että aina voi tapahtua mitä vaan vaikka olisi miten taitava. Täytyy olla valmis luopumaan toisarvoisista asioista jotka veisivät liikaa aikaa ja voimavaroja jotka riippuliitämiseen uppoutuminen vaatii. Mutta sekin on osa sitä kokemusta, että uskaltaa heittäytyä itsensä ja liitimensä varaan taivaalle ja luottaa siihen että tuuli kantaa ja että jos jotain ongelmaa tulee, niin on valmis kasvamaan ihmisenä sen tilanteen tasalle. Silloin ollaan ihmisenä olemisen ytimessä. Tätä ei voi saavuttaa mitenkään muuten.
Ihmiskunta on ollut olemassa noin 300 000 vuotta. Riippuliitimiä meillä on ollut vasta kymmeniä vuosia, joten on päivänselvää että ne edustavat inhimillisen kehityksen huippua. Jo Ikaros unelmoi liitämisestä, tänä päivänä se on mahdollista melkein kaikille. Ei voi ymmärtää, miten ihmiset eivät näe tätä ja heittävät hukkaan tilaisuutensa liitää. Jotenkin matalammalle tasolle ne jäävät, ei sille mitään voi. Tavallaan ehkä hyvä, että kun he eivät koskaan tule kohtaamaan itseään taivaalla, niin tämä jää sitten tiedostamatta.
Voisipa peukuttaa monta kertaa tätä <3
Minustakin hauskaa ja hyvin kirjoitettu. Ei siitä vaan pääse mihinkään, että ihmisiä täytyy syntyä toisista ihmisistä, että elämä jatkuisi. Riippuliitimet on hienoja muttei elämälle välttämättömiä. En ole tässä mitenkään käännyttämässä häntä joka on vannoutunut vela tai livi tms., yritän selvittää objektiivisesti mitkä on sellaisia asioita joita ihmisen, ei kenenkään spesifin ihmisen, kannattaa tehdä elämässään ja miten ratkaista asiat. Ei kenenkään spesifin ihmisen, mutta kenties miehillä ja naisilla on tässä biologisista syistä jotain eroja. Teidän mielestänne jokainen valinta on tälle geneeriselle ihmiselle samanarvoinen, ok, mutta ei ole tullut ilmi miksi jokainen valinta olisi samanarvoinen.
Mietin myös sitä vertaispainetta. Jos "yhteiskunta" painostaa saamaan lapsia ja mieluummin vähän nuorempana kuin vanhempana, onko se väärää painostusta, vanhoillista kuonaa josta päästään kunhan ihmiset oppivat ajattelemaan itse, vai onko se sukupolvien aikana kertynyttä kokemusta, joka kertoo ihmiselle jotain hänen tulevaisuudestaan, kertoo siitä ajasta jota hän ei nuorempana todellisuudessa osaa kuvitella? Esimerkiksi, jos lapseton ihminen sanoo, että olen kuuskymppinen, en ole ikinä halunnut lapsia enkö kadu päätöstäni, pitääkö jonkun asiaa harkitsevan antaa sille kokemukselle enemmän painoarvoa (koska henkilö on konsensusta vastaan?), kuin sellaiselle joka sanoo että olin pitkään lapseton, mutta muutin mieleni? Onko jälkimmäinen vain murtunut paineen alla, ja niin ei kävisi vahvemmalle ihmiselle? Onko se "kyllä mieli voi vielä muuttua" tai "vanhempana saatat katua" länkytys peräisin todellisesta kollektiivisesta kokemuksesta, että todellakin näin on käynyt usealle ja hyvin harva on poikkeus, vai onko se vain aivottomien lampaiden määkimistä kun eivät ymmärrä että joku ei olekaan samanlainen kuin he?
Objektiivisesti tarkasteltuna ei voida antaa tiettyä tapaa jolla tehdä asiat tai mikä olisi optimaalisin tilanne. Jos joku tällaista väittää, kumpuaa se nimenomaan omasta subjektiivisesta näkemyksestä asioden tilasta, joita "objektiivisesti" tarkastellaan täysin omasta viitekehyksestä. Ketään koulutettujen vanhempien lapsia ei tosiaan painosteta tekemään lapsia nuorena, harvat ovat itsekään tehneet. Yleensä myös koulutetuissa piireissä voidaan ymmärtää miksi joku ei lapsia halua, joten tällaista painostusta harvoin kohtaa.
Minusta näet hyvin mustavalkoisesti asiat joko tai. En edelleen usko, että jos lapsenhankintaa pohtiva keskustelee onnellisesti lapsettoman kanssa hän tekisi päätöksen sen perusteella. Kuten velatkaan eivät tee päätöstä hankkia lasta muiden hehkutuksen ja "ymmärtämisen" perusteella. Lapsiasiaa pohtiva voi kuunnella kumpaakin koulukuntaa edustavien pohdintoja aiheesta ja tämän jälkeen entistä paremmin päätellä, mikä on ITSELLEEN sopivin tapa elää. Ei siinä ole mitään riskiä. Ei nyt kyse ole mistään propagandasta herranjumala sentään. Se että edes ajattelet olevan joku yksi optimaalisin totuus elämän ihanteellisesta toteuttamisesta kertoo tarvittavan kyvystä kriittiseen, objektiiviseen arviointiin.
Joo ei nuorena, mutta sanotaanko että ei kukaan suosittele odottamaan että tulee neljäkymppiä täyteen ja miettii sitten, näkeekö joskus tulevaisuudessa elämässään lapsia.
Miksi ajattelet, että ei voi olla mitään yleispäteviä linjauksia? Entä jos olen joskus ollut samaa mieltä sinun kanssasi ja sittemmin ajatellut kriittisesti ja objektiivisesti asiaa, ja joutunut luopumaan tuosta uskosta?
Väitän, että kukaan ihminen ei käytännössä elä niin rationaalisesti, että punnitsee jokaisen ratkaisun siltä kannalta että mikä on ITSELLEEN sopivin tapa elää. Eikö meillä ole mielettömästi psykologista, sosiologista, neurologista jne. jne. tutkimusta joka osoittaa, että ihminen tietoisesti hallitsee vain olemattoman pientä siivua kehostaan ja siitä mitä tekee tai ajattelee, ja on altis vaikka minkälaisille vaikutteille jotka omaksuu muka omiksi ajatuksikseen? Jotkut jopa kyseenalaistavat vapaan tahdon olemassaolon, voidaan esittää että aivomme syöttää meille valmiiksi muotoillut ajatukset, "on a need-to-know basis", vasta kun päätös toimia on jo tosiasiallisesti tehty.
Sehän on ihan totta ja todistettu ettei mitään vapaata tahtoa ole.
Se että joku jättää tarkoituksella lapset tekemättä, johtunee siitä, että ihminen kokee ettei lapsiperhe ole itselleen sopiva tapa elää. Se kokemus on tulosta jostain. Halu elää ilman lapsia, on seuraus jostain kokemuksista. Ehkä siitä esimerkiksi, että on oppinut, ettei kestä valvomista, hälinää ja sitä että on vastuussa koko ajan toisesta ihmisestä.
Jos jollain ihmisellä ei ole kokemusta valvomisesta, jatkuvasta kuormittavasta hälinästä tai siitä miten kuormittuu jatkuvasta vastuussa olosta, voi hyvinkin aiheuttaa sen, ettei halua lapsettomuuten ole puhjennut.
Miellätkö halun välttämättä sellaiseksi, jolla on rationaalinen pohja, se perustuu aivojen keräämään todelliseen dataan maailmasta? Halu tai halun puuttuminen on aina luotettava indikaattori tosiasioista?
Millä tavalla vapaa tahto on todistettu illuusioksi? Mitä ajattelet siitä, että me kuitenkin käyttäydytään kuin ihmisillä olisi vapaa tahto? Pidämme ihmisiä vastuullisina teoistaan, niistä lapsistaan ja vastuullisina jopa koko maailmasta?
En jaksa googlettaa. On se.
En miellä halua tai halun puuttumista aina luotettavaksi indikaattoriksi tosiasioista. Ei varmaan kukaan väitä tuollaista. Haluhan riippuu aika pitkälti siitä mitä olet oppinut, kokenut, havainnut jne. Eihän kukaan ole kaikkea dataa prosessoinut mitä maailmassa on.
Ennen kiroilutti, nyt jo naurattaa nuo aivan käsittämättömät kysymykset.
Muistan yhden tutkimuksen, kauan aikaa sitten, jossa jollain, varmaan EEG:llä, mitattiin aivotoimintaa samalla kun esitettiin testihenkilölle jotain valintatehtäviä ja pyydettiin tätä ilmaisemaan valintansa painamalla nappia. Oliko se nyt niin, että näytettiin kuvia ja niistä piti valita a tai b ja painaa nappia joko vasemmalla tai oikealla kädellä, tai painaa joko punaista tai vihreää nappia tms. Havaittiin, että aivoissa aktivoitui jotkut alueet jotka edustaa päätöksen syntymistä ennen kuin... oliko se nyt niin että ennen kuin ihminen olisi voinut ehtiä edes ymmärtämään mitä hänen pitäisi olla valitsemassa, tai ainakin ennen kuin henkilö itse koki tehneensä valinnan. Ja näiden mitattavissa olevien signaalien perusteella pystyttiin ennustamaan kumman vaihtoehdon ihminen valitsee ennen kuin ihminen saattoi itse tietää kumman valitsee.
Mutta en tiedä miten validi tulos tämä oli, tai onko testiä toistettu. Muista vastaavista en tiedä, tiedätkö sinä? Luulisi että vapaan tahdon todistaminen illuusioksi olisi aika iso kolaus ihmiskunnalle ja se olisi hyvin kaikilla tiedossa.
En tarkoittanut että luotettava indikaattori olisi pelkästään sitä, että joku analysoi kaiken datan maailmassa. Vaan että muotoutuuko halut jollain tapaa loogisesti niiden elämässä kohdattujen asioiden varassa? Eli se mitä opit, koet, havaitset, on jollain tapaa suoraan seurausta objektiivisesta, todellisesta maailmasta? Ja jos sen pohjalta muodostuu jotain haluja, sekin on niin kuin alitajuisella tasolla tietoa objektiivisesta, todellisesta maailmasta?
Ne kysymykset vapaan tahdon suhteesta vastuuseen on kyllä myös ihan relevantteja kysymyksiä. Erityisesti liittyvät aiheeseen, kun kyse oli siitä miten lasten tekeminen voi olla vastuutonta eivätkä vanhemmat ajattele siinä viatonta lasta tai ketään muutakaan. Harmi jos susta ovat käsittämättömiä.
Luulisi että vapaan tahdon todistaminen illuusioksi olisi aika iso kolaus ihmiskunnalle ja se olisi hyvin kaikilla tiedossa.
No on aika paljon muitakin asioita jotka ovat kolauksia ihmiskunnalle, tai kuvitellaan että olisivat.
Esimerkiksi kaikkien uskontojen myöntäminen hevonpaskaksi.
Toisekseen koko taloussysteemin paljastuminen pyramidihuijaukseksi.
Maan ulkopuolisten vierailut luonamme. Ja se että olemme heidän holhottaviaan.
https://www.tiede.fi/keskustelu/12058/ketju/ihminen_maailmanautomaatin_…
tuolla on enemmän pohdintaa. Saas nähdä saako linkkiä laittaa täällä hirmupalstalla.
Seurestelen miehen kanssa, jolla on 2-vuotias lapsi. Minulla ei ole koskaan itsellä ollut hinkua hankkia lapsia. En ole koskaan oikeastaan pitänyt lapsista. Olen päässyt kuitenkin vierestä seuraamaan lapsiperhe-elämää miehen kautta ja tunne vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on vahvistunut. En koe jääväni mistään paitsi vaan uskon olevani onnellisimmillani ilman omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seurestelen miehen kanssa, jolla on 2-vuotias lapsi. Minulla ei ole koskaan itsellä ollut hinkua hankkia lapsia. En ole koskaan oikeastaan pitänyt lapsista. Olen päässyt kuitenkin vierestä seuraamaan lapsiperhe-elämää miehen kautta ja tunne vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on vahvistunut. En koe jääväni mistään paitsi vaan uskon olevani onnellisimmillani ilman omia lapsia.
Niin mutta kun et ole kokenut hormooni ryöpsähdystä joka oman lapsen tikistettyä purskahtaa päässäsi. Niin et voi tietää..
Siksipä kokeile edes.
Tai älä kokeile, koska et ole sen arvoinen.
Vain lisääntyjä on kokenut hormoonit ja rakkauden. Jätä heille tietämys ja kokemus elämää suuremmista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Te lapsettomuusvänkärit, vastatkaa muutamaan kysymykseen:
A: Eikö olekin niin, että se on kaikkien elollisten geeneissä tarve lisääntyä?
B: Eikö olekin niin, että koska suuri osa ihmisistä tekee lapsia enemmän kuin yhden, he ovat olleet vanhemmuuteen tyytyväisiä, siitä huolimatta että se ei ihan aina ole ollut kivaa?
C: Eikö olekin niin, että todella monet ihmiset tekevät kaikkensa saadakseen lapsen, ja jos he eivät saa, se on heidän elämänsä pahin asia?
D: Eikö olekin niin, että me kaikki olemme joskus olleet lapsia, ja siten eläneet lapsiperhearkea?
E: Eikö olekin niin, että juuri ketään ei kiinnosta hankitko sinä lapsia vai et, ne jotka jotain kysyy, eivät yleensä kysy sen takia että haluaisivat painostaa sinua hankkimaan lapsia?
F: Oletko sinä syntymälläsi pilannut vanhempiesi elämän? Entä sisaruksesi?
A: Voi olla, mutta jokin muu geeni varmaan kumoaa tuon, kun en koe halua lisääntymiseen.
B, C, D: Kyllä kaikkiin. Miten nämä liittyy siihen, että minä en halua omia lapsia?
E: Hyvin monia tuntemiani ja tapaamiani ihmisiä tuntuu kiinnostava, hankinko lapsia. Tai oikeammin, milloin hankin niitä. Ihan lähisukulaisista kollegoihin. Monet epäkohteliaat sukulaiset ovat myös painostaneet asiaan vihjailemalla siihen suuntaan, että nyt olisi jo korkea aika perustaa perhe. Eli ihan tahtomattani minun kohdalleni on osunut hyvin paljon ihmisiä, joita lisääntymiseni kiinnostaa. Toki keskimäärin väestössä asia ei välttämättä näin ole.
F: En usko, minulla oli ja on rakastavat vanhemmat. Mutta moni lapsi ei ole syntyessään ollut toivottu, mikä ikävä kyllä näkyy kyllä lapsen elämässä tavalla tai toisella. Miten tämä liittyy siihen, että minä en halua omia lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Jos ajatellaan, että teemaa käsitellään ironian kautta, ei lähtökohtana ole realismi ja todellisuus. Ei niiden tarvitse olla saman kategorian asioita, vaan asiat nimenomaan laitetaan epätavalliseen yhteyteen, jotta itsestäänselvinä nähdyt asiat tulevat näkyviksi. En voi uskoa että selitän tätä oikeasti auki edes.
Pointtini meni myös toisilta osin ohi, kyse ei ollut siitä, etteikö mitenkään erilaisilla ominaisuuksilla pystyisi toimimaan vanhempana. Vaan siitä, ettei se luontaisesti kiinnosta eikä välttämättä anna yhtä paljon kuin toisenlaisille ihmisille. Ei lähtökohtaisestikaan pidä asioista, joita olisi odotettavissa lapsien kanssa. Samalla älykkäät varmasti pohtivat myös mikä on lapselle oikeudenmukaista suhteessa omiin ominaisuuksiin. Ei se, että hänet laitetaan tunneiksi sitteriin jotta itse saa olla rauhassa. Ei se, että äiti on jatkuvasti väsynyt, vittuuntunut ja poissaoleva. Suorittaa jaksaa vain tietyn aikaa. Jos kyseessä ei ole asia jota on halunnut, aika on lyhyempi. Jos en saisi valita, niin todennäköisesti selviytyisin. Kun voin valita, ei yksikään solu minussa äitiyttä halua. Voisin velvollisuudesta siihen ehkä ryhtyä, mutta en voi koko maailmaa pelastaa. Teen mielestäni tarpeeksi auttaessani lapsia, jotka ovat jo täällä ja apua tarvitsevat. Se antaa paljon ja näin olen onnellinen. Saan myös nähdä elämää oman välittömän viitekehyksen ulkopuolelta. Plus saan myös rauhani, ei tarvitse miettiä perinnöllisyyskysymyksiä tai aiheuttaa turhaa kitkaa suhteeseen jossa kummatkin tyytyväisiä näin. Luojan kiitos, en tekisi lasta myöskään miehen painostuksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Jos ajatellaan, että teemaa käsitellään ironian kautta, ei lähtökohtana ole realismi ja todellisuus. Ei niiden tarvitse olla saman kategorian asioita, vaan asiat nimenomaan laitetaan epätavalliseen yhteyteen, jotta itsestäänselvinä nähdyt asiat tulevat näkyviksi. En voi uskoa että selitän tätä oikeasti auki edes.
Pointtini meni myös toisilta osin ohi, kyse ei ollut siitä, etteikö mitenkään erilaisilla ominaisuuksilla pystyisi toimimaan vanhempana. Vaan siitä, ettei se luontaisesti kiinnosta eikä välttämättä anna yhtä paljon kuin toisenlaisille ihmisille. Ei lähtökohtaisestikaan pidä asioista, joita olisi odotettavissa lapsien kanssa. Samalla älykkäät varmasti pohtivat myös mikä on lapselle oikeudenmukaista suhteessa omiin ominaisuuksiin. Ei se, että hänet laitetaan tunneiksi sitteriin jotta itse saa olla rauhassa. Ei se, että äiti on jatkuvasti väsynyt, vittuuntunut ja poissaoleva. Suorittaa jaksaa vain tietyn aikaa. Jos kyseessä ei ole asia jota on halunnut, aika on lyhyempi. Jos en saisi valita, niin todennäköisesti selviytyisin. Kun voin valita, ei yksikään solu minussa äitiyttä halua. Voisin velvollisuudesta siihen ehkä ryhtyä, mutta en voi koko maailmaa pelastaa. Teen mielestäni tarpeeksi auttaessani lapsia, jotka ovat jo täällä ja apua tarvitsevat. Se antaa paljon ja näin olen onnellinen. Saan myös nähdä elämää oman välittömän viitekehyksen ulkopuolelta. Plus saan myös rauhani, ei tarvitse miettiä perinnöllisyyskysymyksiä tai aiheuttaa turhaa kitkaa suhteeseen jossa kummatkin tyytyväisiä näin. Luojan kiitos, en tekisi lasta myöskään miehen painostuksen takia.
Rinnastin tässä itseni tahattomasti keskivertoa älykkäämpiin. Tarkoitus oli sitä aihetta pohtia yleisellä tasolla :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on jollakin aikaa ja vissiin melko tylsä elämä. Kaikkea sitä ihminen viitsii raapustella. Tee mieluummin vaikka remppaa ja katsele maalin kuivumista siinä seinällä.
Hei ap, unohdit otsikosta vaan-sanan. Just noinhan puhuttiin teini-iässä: tiedoksesi vaan että päläpälä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No on jollakin aikaa ja vissiin melko tylsä elämä. Kaikkea sitä ihminen viitsii raapustella. Tee mieluummin vaikka remppaa ja katsele maalin kuivumista siinä seinällä.
Minä itse asiassa juuri äsken maalasinkin yhden seinän. Minun elämäni ei ole tylsää.
Kerro toki meille tylsänä pitämillesi ihmisille, mitä mielenkiintoista sinä teit tänään. Kerro niin autat ymmärtämään mikä on mielenkiintoista sinun mielestäsi. Nythän se jäi vähän epäselväksi tuosta ylimielisestä ja omituisesta viestistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, unohdit otsikosta vaan-sanan. Just noinhan puhuttiin teini-iässä: tiedoksesi vaan että päläpälä.
No niin arvon päläpälä. Luepa nyt koko ketju ja tule sitten sanomaan uudestaan päläpälä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Jos ajatellaan, että teemaa käsitellään ironian kautta, ei lähtökohtana ole realismi ja todellisuus. Ei niiden tarvitse olla saman kategorian asioita, vaan asiat nimenomaan laitetaan epätavalliseen yhteyteen, jotta itsestäänselvinä nähdyt asiat tulevat näkyviksi. En voi uskoa että selitän tätä oikeasti auki edes.
Pointtini meni myös toisilta osin ohi, kyse ei ollut siitä, etteikö mitenkään erilaisilla ominaisuuksilla pystyisi toimimaan vanhempana. Vaan siitä, ettei se luontaisesti kiinnosta eikä välttämättä anna yhtä paljon kuin toisenlaisille ihmisille. Ei lähtökohtaisestikaan pidä asioista, joita olisi odotettavissa lapsien kanssa. Samalla älykkäät varmasti pohtivat myös mikä on lapselle oikeudenmukaista suhteessa omiin ominaisuuksiin. Ei se, että hänet laitetaan tunneiksi sitteriin jotta itse saa olla rauhassa. Ei se, että äiti on jatkuvasti väsynyt, vittuuntunut ja poissaoleva. Suorittaa jaksaa vain tietyn aikaa. Jos kyseessä ei ole asia jota on halunnut, aika on lyhyempi. Jos en saisi valita, niin todennäköisesti selviytyisin. Kun voin valita, ei yksikään solu minussa äitiyttä halua. Voisin velvollisuudesta siihen ehkä ryhtyä, mutta en voi koko maailmaa pelastaa. Teen mielestäni tarpeeksi auttaessani lapsia, jotka ovat jo täällä ja apua tarvitsevat. Se antaa paljon ja näin olen onnellinen. Saan myös nähdä elämää oman välittömän viitekehyksen ulkopuolelta. Plus saan myös rauhani, ei tarvitse miettiä perinnöllisyyskysymyksiä tai aiheuttaa turhaa kitkaa suhteeseen jossa kummatkin tyytyväisiä näin. Luojan kiitos, en tekisi lasta myöskään miehen painostuksen takia.
Rinnastin tässä itseni tahattomasti keskivertoa älykkäämpiin. Tarkoitus oli sitä aihetta pohtia yleisellä tasolla :D
Meinaatko ettet ole keskivertoa älykkäämpi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Jos ajatellaan, että teemaa käsitellään ironian kautta, ei lähtökohtana ole realismi ja todellisuus. Ei niiden tarvitse olla saman kategorian asioita, vaan asiat nimenomaan laitetaan epätavalliseen yhteyteen, jotta itsestäänselvinä nähdyt asiat tulevat näkyviksi. En voi uskoa että selitän tätä oikeasti auki edes.
Pointtini meni myös toisilta osin ohi, kyse ei ollut siitä, etteikö mitenkään erilaisilla ominaisuuksilla pystyisi toimimaan vanhempana. Vaan siitä, ettei se luontaisesti kiinnosta eikä välttämättä anna yhtä paljon kuin toisenlaisille ihmisille. Ei lähtökohtaisestikaan pidä asioista, joita olisi odotettavissa lapsien kanssa. Samalla älykkäät varmasti pohtivat myös mikä on lapselle oikeudenmukaista suhteessa omiin ominaisuuksiin. Ei se, että hänet laitetaan tunneiksi sitteriin jotta itse saa olla rauhassa. Ei se, että äiti on jatkuvasti väsynyt, vittuuntunut ja poissaoleva. Suorittaa jaksaa vain tietyn aikaa. Jos kyseessä ei ole asia jota on halunnut, aika on lyhyempi. Jos en saisi valita, niin todennäköisesti selviytyisin. Kun voin valita, ei yksikään solu minussa äitiyttä halua. Voisin velvollisuudesta siihen ehkä ryhtyä, mutta en voi koko maailmaa pelastaa. Teen mielestäni tarpeeksi auttaessani lapsia, jotka ovat jo täällä ja apua tarvitsevat. Se antaa paljon ja näin olen onnellinen. Saan myös nähdä elämää oman välittömän viitekehyksen ulkopuolelta. Plus saan myös rauhani, ei tarvitse miettiä perinnöllisyyskysymyksiä tai aiheuttaa turhaa kitkaa suhteeseen jossa kummatkin tyytyväisiä näin. Luojan kiitos, en tekisi lasta myöskään miehen painostuksen takia.
Rinnastin tässä itseni tahattomasti keskivertoa älykkäämpiin. Tarkoitus oli sitä aihetta pohtia yleisellä tasolla :D
Meinaatko ettet ole keskivertoa älykkäämpi?
Luulisin olevani, mutta koska asiaa ei ole testattu, vaikea sanoa. Dunning-Kruger -ilmiö on mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Jos ajatellaan, että teemaa käsitellään ironian kautta, ei lähtökohtana ole realismi ja todellisuus. Ei niiden tarvitse olla saman kategorian asioita, vaan asiat nimenomaan laitetaan epätavalliseen yhteyteen, jotta itsestäänselvinä nähdyt asiat tulevat näkyviksi. En voi uskoa että selitän tätä oikeasti auki edes.
Pointtini meni myös toisilta osin ohi, kyse ei ollut siitä, etteikö mitenkään erilaisilla ominaisuuksilla pystyisi toimimaan vanhempana. Vaan siitä, ettei se luontaisesti kiinnosta eikä välttämättä anna yhtä paljon kuin toisenlaisille ihmisille. Ei lähtökohtaisestikaan pidä asioista, joita olisi odotettavissa lapsien kanssa. Samalla älykkäät varmasti pohtivat myös mikä on lapselle oikeudenmukaista suhteessa omiin ominaisuuksiin. Ei se, että hänet laitetaan tunneiksi sitteriin jotta itse saa olla rauhassa. Ei se, että äiti on jatkuvasti väsynyt, vittuuntunut ja poissaoleva. Suorittaa jaksaa vain tietyn aikaa. Jos kyseessä ei ole asia jota on halunnut, aika on lyhyempi. Jos en saisi valita, niin todennäköisesti selviytyisin. Kun voin valita, ei yksikään solu minussa äitiyttä halua. Voisin velvollisuudesta siihen ehkä ryhtyä, mutta en voi koko maailmaa pelastaa. Teen mielestäni tarpeeksi auttaessani lapsia, jotka ovat jo täällä ja apua tarvitsevat. Se antaa paljon ja näin olen onnellinen. Saan myös nähdä elämää oman välittömän viitekehyksen ulkopuolelta. Plus saan myös rauhani, ei tarvitse miettiä perinnöllisyyskysymyksiä tai aiheuttaa turhaa kitkaa suhteeseen jossa kummatkin tyytyväisiä näin. Luojan kiitos, en tekisi lasta myöskään miehen painostuksen takia.
Rinnastin tässä itseni tahattomasti keskivertoa älykkäämpiin. Tarkoitus oli sitä aihetta pohtia yleisellä tasolla :D
Meinaatko ettet ole keskivertoa älykkäämpi?
Luulisin olevani, mutta koska asiaa ei ole testattu, vaikea sanoa. Dunning-Kruger -ilmiö on mahdollinen.
Todnäk olet. Tavan mölliäinen ei tiedosta koko ilmiötä.
Hei kiitos kaikille, tykkäsin näistä viimeisimmistä viesteistä. En edelleenkään yritä ketään käännyttää, yritän miettiä tätä asiaa niin yleisellä tasolla kuin mahdollista.
Kieltämättä tässä ketjussa on totta se, että se, että joku ei ker-ta-kaik-ki-aan o-le i-ki-nä ha-lun-nut, on vaikea ymmärtää. Että mitä sillä niin kuin tarkoitetaan. Se on helppo ymmärtää, että jos ajattelee itseään lapsen kanssa ja näkee vain katastrofin, että ei halua siihen lähteä ihan itsesuojeluvaiston puolesta mutta myös vastuuntunnosta. Mutta mitä se on, että ei vaan ole halua, vaikka ei näekään katastrofia? Jos joku suurin piirtein tykkää lapsista ja on elämä kasassa ja näin, millaista halua siihen odottaa että voisi sanoa että jaa no nythän näköjään haluankin? Tarkoittaako se sitä vauvakuumetta? Vai onko se sitä että miettii elämäänsä ja kysyy että haluaisinko tässä muuttaa jotain, ja vastaus on että en halua vaan haluan että tämä pysyy juuri tällaisena, silloinko ei ole sitä halua? Mutta entä kun se elämä muuttuu joka tapauksessa vääjäämättä? Vai vielä jotain muuta, toisenlaista ei-halua?
t. se Hullu! taas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Jos ajatellaan, että teemaa käsitellään ironian kautta, ei lähtökohtana ole realismi ja todellisuus. Ei niiden tarvitse olla saman kategorian asioita, vaan asiat nimenomaan laitetaan epätavalliseen yhteyteen, jotta itsestäänselvinä nähdyt asiat tulevat näkyviksi. En voi uskoa että selitän tätä oikeasti auki edes.
Pointtini meni myös toisilta osin ohi, kyse ei ollut siitä, etteikö mitenkään erilaisilla ominaisuuksilla pystyisi toimimaan vanhempana. Vaan siitä, ettei se luontaisesti kiinnosta eikä välttämättä anna yhtä paljon kuin toisenlaisille ihmisille. Ei lähtökohtaisestikaan pidä asioista, joita olisi odotettavissa lapsien kanssa. Samalla älykkäät varmasti pohtivat myös mikä on lapselle oikeudenmukaista suhteessa omiin ominaisuuksiin. Ei se, että hänet laitetaan tunneiksi sitteriin jotta itse saa olla rauhassa. Ei se, että äiti on jatkuvasti väsynyt, vittuuntunut ja poissaoleva. Suorittaa jaksaa vain tietyn aikaa. Jos kyseessä ei ole asia jota on halunnut, aika on lyhyempi. Jos en saisi valita, niin todennäköisesti selviytyisin. Kun voin valita, ei yksikään solu minussa äitiyttä halua. Voisin velvollisuudesta siihen ehkä ryhtyä, mutta en voi koko maailmaa pelastaa. Teen mielestäni tarpeeksi auttaessani lapsia, jotka ovat jo täällä ja apua tarvitsevat. Se antaa paljon ja näin olen onnellinen. Saan myös nähdä elämää oman välittömän viitekehyksen ulkopuolelta. Plus saan myös rauhani, ei tarvitse miettiä perinnöllisyyskysymyksiä tai aiheuttaa turhaa kitkaa suhteeseen jossa kummatkin tyytyväisiä näin. Luojan kiitos, en tekisi lasta myöskään miehen painostuksen takia.
Rinnastin tässä itseni tahattomasti keskivertoa älykkäämpiin. Tarkoitus oli sitä aihetta pohtia yleisellä tasolla :D
Meinaatko ettet ole keskivertoa älykkäämpi?
Luulisin olevani, mutta koska asiaa ei ole testattu, vaikea sanoa. Dunning-Kruger -ilmiö on mahdollinen.
Todnäk olet. Tavan mölliäinen ei tiedosta koko ilmiötä.
Opinnoista mukaan tarttunutta, mutta akateemisuus ei tiettävästi suoraan korreloi älykkyysosamäärän kanssa, vaikka tämäkin yleinen harha on :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Jos ajatellaan, että teemaa käsitellään ironian kautta, ei lähtökohtana ole realismi ja todellisuus. Ei niiden tarvitse olla saman kategorian asioita, vaan asiat nimenomaan laitetaan epätavalliseen yhteyteen, jotta itsestäänselvinä nähdyt asiat tulevat näkyviksi. En voi uskoa että selitän tätä oikeasti auki edes.
Pointtini meni myös toisilta osin ohi, kyse ei ollut siitä, etteikö mitenkään erilaisilla ominaisuuksilla pystyisi toimimaan vanhempana. Vaan siitä, ettei se luontaisesti kiinnosta eikä välttämättä anna yhtä paljon kuin toisenlaisille ihmisille. Ei lähtökohtaisestikaan pidä asioista, joita olisi odotettavissa lapsien kanssa. Samalla älykkäät varmasti pohtivat myös mikä on lapselle oikeudenmukaista suhteessa omiin ominaisuuksiin. Ei se, että hänet laitetaan tunneiksi sitteriin jotta itse saa olla rauhassa. Ei se, että äiti on jatkuvasti väsynyt, vittuuntunut ja poissaoleva. Suorittaa jaksaa vain tietyn aikaa. Jos kyseessä ei ole asia jota on halunnut, aika on lyhyempi. Jos en saisi valita, niin todennäköisesti selviytyisin. Kun voin valita, ei yksikään solu minussa äitiyttä halua. Voisin velvollisuudesta siihen ehkä ryhtyä, mutta en voi koko maailmaa pelastaa. Teen mielestäni tarpeeksi auttaessani lapsia, jotka ovat jo täällä ja apua tarvitsevat. Se antaa paljon ja näin olen onnellinen. Saan myös nähdä elämää oman välittömän viitekehyksen ulkopuolelta. Plus saan myös rauhani, ei tarvitse miettiä perinnöllisyyskysymyksiä tai aiheuttaa turhaa kitkaa suhteeseen jossa kummatkin tyytyväisiä näin. Luojan kiitos, en tekisi lasta myöskään miehen painostuksen takia.
Rinnastin tässä itseni tahattomasti keskivertoa älykkäämpiin. Tarkoitus oli sitä aihetta pohtia yleisellä tasolla :D
Meinaatko ettet ole keskivertoa älykkäämpi?
Luulisin olevani, mutta koska asiaa ei ole testattu, vaikea sanoa. Dunning-Kruger -ilmiö on mahdollinen.
Todnäk olet. Tavan mölliäinen ei tiedosta koko ilmiötä.
Olen samaa mieltä, varmaan vähintäänkin 90 persentiilissä ihan vaan tekstintuotto- ja -ymmärryskyvun perusteella arvioiden. Olet vaan pyörinyt niissä piireissä, joissa kaikki edustaa sitä samaa ylintä kymmentä prosenttia. Jos tapaat jonkun keskivertoälykkään, saati sitten alle, saatat pitää häntä todella yksinkertaisena. Oman älyn aliarvioiminen on osa tätä ilmiötä josta puhun ja jota pidän ongelmana. Ei voi olla niin, että juuri älykkäimmät naiset on sitä mieltä, että lapsen kasvattaminen nykyaikana vaatii niin paljon... Miten voi olla, että se lapsi vaatii ahkeraa askartelua enemmän kuin älykkäät vanhemmat, en ymmärrä.
Ja tämä ei ole millään pahalla vähemmän älykkäitä kohtaan. Keskivertoälykäs varmasti pärjää vielä ihan hyvin. Elämä vaan alkaa nykyaikana olla niin kognitiivisesti vaativaa, että on kamalaa kuulua sinne sanotaan vaikka alimpaan 20%:iin.
t. Hullu!
Muistan yhden tutkimuksen, kauan aikaa sitten, jossa jollain, varmaan EEG:llä, mitattiin aivotoimintaa samalla kun esitettiin testihenkilölle jotain valintatehtäviä ja pyydettiin tätä ilmaisemaan valintansa painamalla nappia. Oliko se nyt niin, että näytettiin kuvia ja niistä piti valita a tai b ja painaa nappia joko vasemmalla tai oikealla kädellä, tai painaa joko punaista tai vihreää nappia tms. Havaittiin, että aivoissa aktivoitui jotkut alueet jotka edustaa päätöksen syntymistä ennen kuin... oliko se nyt niin että ennen kuin ihminen olisi voinut ehtiä edes ymmärtämään mitä hänen pitäisi olla valitsemassa, tai ainakin ennen kuin henkilö itse koki tehneensä valinnan. Ja näiden mitattavissa olevien signaalien perusteella pystyttiin ennustamaan kumman vaihtoehdon ihminen valitsee ennen kuin ihminen saattoi itse tietää kumman valitsee.
Mutta en tiedä miten validi tulos tämä oli, tai onko testiä toistettu. Muista vastaavista en tiedä, tiedätkö sinä? Luulisi että vapaan tahdon todistaminen illuusioksi olisi aika iso kolaus ihmiskunnalle ja se olisi hyvin kaikilla tiedossa.
En tarkoittanut että luotettava indikaattori olisi pelkästään sitä, että joku analysoi kaiken datan maailmassa. Vaan että muotoutuuko halut jollain tapaa loogisesti niiden elämässä kohdattujen asioiden varassa? Eli se mitä opit, koet, havaitset, on jollain tapaa suoraan seurausta objektiivisesta, todellisesta maailmasta? Ja jos sen pohjalta muodostuu jotain haluja, sekin on niin kuin alitajuisella tasolla tietoa objektiivisesta, todellisesta maailmasta?
Ne kysymykset vapaan tahdon suhteesta vastuuseen on kyllä myös ihan relevantteja kysymyksiä. Erityisesti liittyvät aiheeseen, kun kyse oli siitä miten lasten tekeminen voi olla vastuutonta eivätkä vanhemmat ajattele siinä viatonta lasta tai ketään muutakaan. Harmi jos susta ovat käsittämättömiä.