Lue keskustelun säännöt.
Tiedoksi vanhemmille: lapsettomuudesta on minulle paljon hyötyä, mutta se ei ole syy, miksi olen lapseton
Monet vanhemmat kritisoivat vapaaehtoisesti lapsettomia itsekkiksi ja pinnalliseksi, koska heidän mukaansa me jätämme lapset tekemättä, jotta meillä olisi olisi paremmin mahdollisuuksia kutoa sukkaa tai juosta baareissa. Tässä menevät kuitenkin sekaisin lapsettomuuden SYYT ja lapsettomuuden HYÖDYT.
Se, ettei tarvitse heräillä yöllä, on enemmän vapaa-aikaa, voi harrastaa vapaasti, käyttörahaa on enemmän jne. ovat mukavia bonuksia, mutta eivät ne voita lapsettomuuden kannalle ketään, joka palavasti haluaa lapsia. Todellinen syy olla hankkimatta lapsia on melkein aina se, ettei ole halua hankkia lapsia.
Minulla ei ole hevosta, ja vaikka on kivaa, ettei minun tarvitse juosta tallilla ja maksaa eläinlääkäripalkkioita, en minä niiden vuoksi ole hevoseton. Minua ei vain hevostelu kiinnosta yhtään, niin kuin ei lapsiperhe-elämäkään kiinnosta.
Kommentit (659)
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota kouluttautumista ja lapsia ja sitä kautta älykkyyttä. Useinhan ajatellaan että kouluttautuneet tekevät lapsia myöhemmin tai ei ollenkaan opintojen ja elämänkulun vuoksi. Esittäisin, että älykkyys ja lapsen hankinta eivät lähtökohtaisesti sovi kovin hyvin yhteen, jos ajattelee piirteitä joita keskimääräistä älykkäämmillä on havaittu muita useammin olevan. Eivät kaipaa seuraa, valvovat myöhään, käyttävät päihteitä, viihtyvät oman pään sisällä ym. Eli ominaisuudet jotka yksilöissä on, tekevät lapsiperhearjesta vähemmän houkuttelevaa. Älykkäät eivät välttämättä ole toimintaan suuntautuvia eivätkä tylsisty helposti kun pohdittavaa riittää, lapset saattavat tuntuakin enemmän häiriöltä kuin elämään sisältöä antavalta. Ennenhän tämä ei niinkään ollut ongelma kun vaikkapa lastenhoitajat olivat yleisempiä. Mitä mieltä? Evoluution kannalta tietenkin huonompi juttu.
Tämä! Aivan taatusti ominaisuudet kuten älykkyys ja persoonallisuustyyppi vaikuttavat siihen, miten lapset ja vanhemmuus nähdään ja koetaan. Jos on vahvasti tunneihminen, hoivaava ja touhukas puuhaaja ja vielä ekstrovertti, voin kuvitella, että vanhemmuus houkuttaa puoleensa ja on hyvinkin nautittavaa. Lapsethan vaativat sen, että heille lauletaan ja loruillaan, leikitään, peuhataan ja puuhataan. Seuraavana päivänä sama alusta. Siinä ei enää valvota viinilasi kourassa filosofoiden ja klassikkoelokuvia katsellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota kouluttautumista ja lapsia ja sitä kautta älykkyyttä. Useinhan ajatellaan että kouluttautuneet tekevät lapsia myöhemmin tai ei ollenkaan opintojen ja elämänkulun vuoksi. Esittäisin, että älykkyys ja lapsen hankinta eivät lähtökohtaisesti sovi kovin hyvin yhteen, jos ajattelee piirteitä joita keskimääräistä älykkäämmillä on havaittu muita useammin olevan. Eivät kaipaa seuraa, valvovat myöhään, käyttävät päihteitä, viihtyvät oman pään sisällä ym. Eli ominaisuudet jotka yksilöissä on, tekevät lapsiperhearjesta vähemmän houkuttelevaa. Älykkäät eivät välttämättä ole toimintaan suuntautuvia eivätkä tylsisty helposti kun pohdittavaa riittää, lapset saattavat tuntuakin enemmän häiriöltä kuin elämään sisältöä antavalta. Ennenhän tämä ei niinkään ollut ongelma kun vaikkapa lastenhoitajat olivat yleisempiä. Mitä mieltä? Evoluution kannalta tietenkin huonompi juttu.
Tämä! Aivan taatusti ominaisuudet kuten älykkyys ja persoonallisuustyyppi vaikuttavat siihen, miten lapset ja vanhemmuus nähdään ja koetaan. Jos on vahvasti tunneihminen, hoivaava ja touhukas puuhaaja ja vielä ekstrovertti, voin kuvitella, että vanhemmuus houkuttaa puoleensa ja on hyvinkin nautittavaa. Lapsethan vaativat sen, että heille lauletaan ja loruillaan, leikitään, peuhataan ja puuhataan. Seuraavana päivänä sama alusta. Siinä ei enää valvota viinilasi kourassa filosofoiden ja klassikkoelokuvia katsellen.
Ei viinin juominen ja hyvä vanhemmuus sulje toisiaan pois.
Minun on vähän vaikea ymmärtää naisia jotka ovat kovin jyrkästi riippuliitoa vastaan. Etteivät anna edes mahdollisuutta. Miehillä se on jotenkin helpommin ymmärrettävää. Miehet nyt muutenkin ovat taipuvaisempia mustavalkoiseen ajatteluun, ja usein ihan fyysisestikin raskastehoisia.
Mutta naiset ovat kevyempiä ja sirompia, liitämään luotuja. Myös henkisiltä ominaisuuksiltaan viehättävä nainen on kuin ihanteellinen riippuliitäjä: kärsivällinen, sitkeä ja herkkä tuulten liikkeille, jaksaa huolehtia liitimistään eikä vain jätä niitä autotalliin lojumaan miten sattuu. Jotenkin se tuntuu tosi, no, epänaiselliselta jos nainen jyrkästi ilmoittaa ettei halua edes kokeilla riippuliitämistä tai lainata kaverin liitimiä. Olen joskus tainnut mennä sanomaankin, että kyllä se mieli muuttuu. Niin kuin yleensä muuttuukin. Iän myötä kovakin bilettäjä ja urahaukka alkaa kaipaamaan elämäänsä syvempää merkitystä ja rauhaa joka löytyy vain taivaalta. Tiedän monia naisia jotka ovat olleet nuorempana kovasti sitä mieltä etteivät ainakaan aloita mitään riippuliitämistä, mutta sitten kuitenkin jossain vaiheessa innostuneet kokeilemaan ja ovat nyt hyvin tyytyväisiä liitäjiä jotka harmittelevat korkeintaan sitäe etteivät aloittaneet jo aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota kouluttautumista ja lapsia ja sitä kautta älykkyyttä. Useinhan ajatellaan että kouluttautuneet tekevät lapsia myöhemmin tai ei ollenkaan opintojen ja elämänkulun vuoksi. Esittäisin, että älykkyys ja lapsen hankinta eivät lähtökohtaisesti sovi kovin hyvin yhteen, jos ajattelee piirteitä joita keskimääräistä älykkäämmillä on havaittu muita useammin olevan. Eivät kaipaa seuraa, valvovat myöhään, käyttävät päihteitä, viihtyvät oman pään sisällä ym. Eli ominaisuudet jotka yksilöissä on, tekevät lapsiperhearjesta vähemmän houkuttelevaa. Älykkäät eivät välttämättä ole toimintaan suuntautuvia eivätkä tylsisty helposti kun pohdittavaa riittää, lapset saattavat tuntuakin enemmän häiriöltä kuin elämään sisältöä antavalta. Ennenhän tämä ei niinkään ollut ongelma kun vaikkapa lastenhoitajat olivat yleisempiä. Mitä mieltä? Evoluution kannalta tietenkin huonompi juttu.
No ihan realistisesti ajateltuna, jos elämässä ei ole oikein mitään muuta ns. sisältöä kuin joku peruspertsa-mies, matalapalkkaduuni, ei koulutusta eikä kiinnostustakaan kouluttautua joten ammatilliset näkymät eivät juurikaan muutu, työttömyyttä, tukien varassa olemista, matkustelua ja harrastuksiakaan ei ole, niin ehkä lasten hankinta on helpompaa eikä aiheuta minkäänlaista sosioekonomista "vähenemistä", kuten voi olla korkeasti kouluttautuneella, ehkä pitemmälle kouluttautumista suunnittelevalla, hyvässä uraputkessá olevalla kovapalkkaisella asuntovelallisella, joka tekee kaukolomia, käy kuntosalilla ja on mieleistensä järjestöjen aktiivitoimija.
Em. voi ajatella, että samahan se on olla kotona ja tehtailla lapsia ja saada tukia vähän enemmän kuin käydä matalapalkkatöissä ja työkkärissä , jälkimmäisen jo taloudellinen tilanne ja uran telakalle laitto (puhumattakaan siitä, mitä työympäristön puuttuminen ja älykkäiden aikuiskontaktien väheneminen merkitsee) voi olla syy pohtia lisääntymistä, ellei siihen suoranaista ehdottomasti haluan- fiilistä ole.
Tuolla joku selitti jotakin siitä, että kuinka ei tiedä millaista vanhemmuus on ellei kokeile. Tuohon voisi sanoa, että eihän sitäkään voi tietää, millaista on olla siivooja ellei kokeile, joten aivan turha mollata siivoojia, siivoustyötä p-kaduuniksi ja mouhota kuinka en minä ainakaan koskaan alkaisi siivoojaksi. Samalla logiikalla, koska ei voi tietää ellei ole tehnyt ja vasta sitten voi olla vakaasti jotakin mieltä ja tehdä päätöksiä, kun tietää = on kokeillut.
Tuossa on vain sellainen ero, että siivoushommista voi lähteä tuumaten, että kokeilin ja olin oikeassa, ei ollut minun juttuni. Ei siitä kokeilusta siivoajaksi ikuisiksi ajoiksi jää. Samoin riippuliitämistäkin voi kokeilla ja riippuliitimen voi myydä jos ei ollutkaan oma juttu. Vanhemmuutta sitävastoin ei voi kokeilla, ei ole reverseä jolla voi palata takaisin aikaan ennen vanhemmuutta tai lakata olemasta vanhempi kun kokeilu osoittautui huonoksi.
Siinä mielessä kannattaisi hieman ajatella mitä selittää kun alkaa lässyttää, että ei voi tietää ennenkuin kokeilee. Lasten hankintaa ei voi kokeilla kuten vaikkapa siivoustyötä tai riippuliitämistä, mutta tämän ymmärtäminen lienee ylivoimaisen vaikeaa. Normaali aikuinen ihminen tietää haluamisensa; jos ei tiedä, niin mitä sitä suotta annetaan kenenkään valita esim. ammattiaan tai puolisoaan - muut työssäkäyvät ja naimisissaolevat valitkoon, koska hehän tietävät kokemuksensa perusteella paremmin muidenkin asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun on vähän vaikea ymmärtää naisia jotka ovat kovin jyrkästi riippuliitoa vastaan. Etteivät anna edes mahdollisuutta. Miehillä se on jotenkin helpommin ymmärrettävää. Miehet nyt muutenkin ovat taipuvaisempia mustavalkoiseen ajatteluun, ja usein ihan fyysisestikin raskastehoisia.
Mutta naiset ovat kevyempiä ja sirompia, liitämään luotuja. Myös henkisiltä ominaisuuksiltaan viehättävä nainen on kuin ihanteellinen riippuliitäjä: kärsivällinen, sitkeä ja herkkä tuulten liikkeille, jaksaa huolehtia liitimistään eikä vain jätä niitä autotalliin lojumaan miten sattuu. Jotenkin se tuntuu tosi, no, epänaiselliselta jos nainen jyrkästi ilmoittaa ettei halua edes kokeilla riippuliitämistä tai lainata kaverin liitimiä. Olen joskus tainnut mennä sanomaankin, että kyllä se mieli muuttuu. Niin kuin yleensä muuttuukin. Iän myötä kovakin bilettäjä ja urahaukka alkaa kaipaamaan elämäänsä syvempää merkitystä ja rauhaa joka löytyy vain taivaalta. Tiedän monia naisia jotka ovat olleet nuorempana kovasti sitä mieltä etteivät ainakaan aloita mitään riippuliitämistä, mutta sitten kuitenkin jossain vaiheessa innostuneet kokeilemaan ja ovat nyt hyvin tyytyväisiä liitäjiä jotka harmittelevat korkeintaan sitäe etteivät aloittaneet jo aiemmin.
Ymmärretään jo että sulle on vaikea ymmärtää. Useimmat velat eivät ole jyrkästi lapsen saamista vastaan yleisesti, eivät vain itse niitä halua. Lasten teolle on vaikeaa antaa mahdollisuus ja perua jos ei sovikaan. Kaikki naiset on siroja ja muut epänaisellisia, juu. Se, ettei anna munasolujensa hedelmöittyä, ei tee kenestäkään fyysisesti vähemmän naispuolista, eikä vähemmän naisellista. Ja toki kaikki naiset tykkää siivota, sehän on geeneissä. Syvemmästä merkityksestä voi olla montaa mieltä, mutta rauhaa ei ainakaan lapsiperheessä löydy yllinkyllin. Toisinpäin toimi, koska asiat olivat niin totta. No, näkeehän näinkin vertauskuvana vielä räikeämmin asenteet naisia, naiseutta ja naisen roolia kohtaan. Herätys 2000 -luvulle. Toivottavasti tuossa oli edes yritetty vähän parodioida.
Te lapsettomuusvänkärit, vastatkaa muutamaan kysymykseen:
A: Eikö olekin niin, että se on kaikkien elollisten geeneissä tarve lisääntyä?
B: Eikö olekin niin, että koska suuri osa ihmisistä tekee lapsia enemmän kuin yhden, he ovat olleet vanhemmuuteen tyytyväisiä, siitä huolimatta että se ei ihan aina ole ollut kivaa?
C: Eikö olekin niin, että todella monet ihmiset tekevät kaikkensa saadakseen lapsen, ja jos he eivät saa, se on heidän elämänsä pahin asia?
D: Eikö olekin niin, että me kaikki olemme joskus olleet lapsia, ja siten eläneet lapsiperhearkea?
E: Eikö olekin niin, että juuri ketään ei kiinnosta hankitko sinä lapsia vai et, ne jotka jotain kysyy, eivät yleensä kysy sen takia että haluaisivat painostaa sinua hankkimaan lapsia?
F: Oletko sinä syntymälläsi pilannut vanhempiesi elämän? Entä sisaruksesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te lapsettomuusvänkärit, vastatkaa muutamaan kysymykseen:
A: Eikö olekin niin, että se on kaikkien elollisten geeneissä tarve lisääntyä? -No monet ei tunnu sitä tarvetta kokevan. Tämä onkin uhka ja täysin käsittämätöntä joillekin.
B: Eikö olekin niin, että koska suuri osa ihmisistä tekee lapsia enemmän kuin yhden, he ovat olleet vanhemmuuteen tyytyväisiä, siitä huolimatta että se ei ihan aina ole ollut kivaa? -Olen kuullut myös vastakkaisia näkemyksiä, osalla eivät edes asu kanssaan vaikka monta on tehty. Tosin voihan siihen olla tyytyväinenkin että muut huolehtii.
C: Eikö olekin niin, että todella monet ihmiset tekevät kaikkensa saadakseen lapsen, ja jos he eivät saa, se on heidän elämänsä pahin asia? -Se ei kuitenkaan tarkoita, että niiden jotka eivät halua, pitäisi lisääntyä koska jotkut jotka sitä haluavat, eivät pysty.
D: Eikö olekin niin, että me kaikki olemme joskus olleet lapsia, ja siten eläneet lapsiperhearkea? -Mitä sitten? En ymmärrä kysymyksen pointtia keskustelun kontekstissa.
E: Eikö olekin niin, että juuri ketään ei kiinnosta hankitko sinä lapsia vai et, ne jotka jotain kysyy, eivät yleensä kysy sen takia että haluaisivat painostaa sinua hankkimaan lapsia? -Kyllä, haluavat vain hämmästellä ja tuntea itsensä paremmiksi ihmisiksi koska ovat kypsempiä ja ymmärtävät maailmankaikkeudesta, rakkaudesta jne. enemmän.
F: Oletko sinä syntymälläsi pilannut vanhempiesi elämän? Entä sisaruksesi? -Kuulemma.
Toivottavasti sait vastauksia näihin mieltäsi askarruttaneisiin kysymyksiin.
Riippuliitimen om. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, höh, jokainen kykyjensä mukaan. Ei tietenkään mikään kokemus ole itsessään mitään, se riippuu siitä kokijasta millaiseksi se muodostuu. Ja onhan se 10 riippuliitimen omistaja ollut joskus itsekin 1 riippuliitimen omistaja, mutta ehkä se toinen 1 riippuliitimen omistaja toisaalta käyttää aikaa viisaasti monipuolisemmin, tai ehkä se pystyy luomaan syvemmän suhteen siihen yhteen riippuliitimeensä, kuin se jonka aika menee kymmenen riippuuliitimen parissa. Riippuliitimet ja hevoset ja gerbiilien kasvatus ja smoothiet ja kirjallisuus ja maratonin juoksu ja pitkä työura ja työttömyys ja työpaikan haku ja yksityisyrittäminen ja autolla ajaminen ja instakuvat ja vauvapalsta antaa kaikki uusia kokemuksia maailmasta ja itsestä, kyllä.
Miksi on tärkeää hankkia uusia kokemuksia ja tarkastella omia vinoutumiaan ja "hioitua" ja pyrkiä parempaan? Ja eikö todella ole mitään eroa siinä, minkä kulman maailmasta ja itsestään voi nähdä hevosenhoitamisen kautta kuin oman lapsen hoitamisen kautta? Onko se oikeasti ihan mielivaltaista, mihin aikansa käyttää? Tällaisiin kysymyksiin haastaisin välillä muita vastaamaan.
Ei! Ei! On ihan selvää ettei vain yhden riippuliitimen omistaja voi kehittyä ihmisenä samalla lailla kuin se jolla on kymmenen hyväkuntoista, tasaisesti käytettyä liidintä. Yksi on kyllä hyvä alku ja suunnattoman paljon parempi tilanne kuin se ettei olisi liidintä ollenkaan. Kun on yksi, niin voi ainakin sanoa että harrastaa riippuliitoa ja on siinä mielessä normaali ihminen josta näkee että hän on pystynyt hankkimaan riippuliitimen ja tietyt perustaidot. Mutta riippuliitämisen parhaat puolet tulevat esiin vasta kun niitä on monta. Ensinnäkin kaikki liitimet ovat erilaisia. Jokaiseen joutuu luomaan omanlaisen suhteen, etsimään sen oikean tavan käyttää ja huoltaa. Yksi liidin toimii upeasti sopivissa oloissa mutta muuten siinä meinaa olla koko ajan jotain pikkuvikaa, löysiä liitoksia jne. Toinen taas on helppo perusliidin. Sitten on vielä sekin, että kun liitimiä on monta, niin pitää osata miettiä että kaikille riittää aikaa ja huomiota tasapuolisesti. Eihän monen kanssa elämisestä muuten tule mitään. Tulee aivan uusia haasteita joista yhden liitiminen omistajalla on parhaimmillaankin vain kalpea aavistus.
Tuo ajatus että saman ajan ja resurssin mitä kuluu useaan riippuliitimeen voisi joku toinen käyttää jotenkin paremmin on täysin naurettava. Tietysti joku voi *kokea* että käyttää aikansa paremmin, mutta näkeehän sen nyt että objektiivisesti ottaen näin ei ole. Kysymys on vain siitä että tällainen ihminen ei jonkin vian takia ole ymmärtänyt riippuliitämisen hienoutta ja sitä että hyvällä säällä kauniin maiseman yllä liitäminen korvaa moninkertaisesti kaiken vaivan ja rahanmenon mikä harrastuksen ylläpitämiseen on ehkä kulunut. Voi olla että tällainen ihminen on kuullut riippuliitäjien tuskailevan rahanmenoa tai sitä miten jonkun tempukkaan liitimen osat meinaavat aina löystyä, mutta se on niin pieni osatotuus. Jos nämä ihmiset todella ymmärtäisivät mitä riippuliitämisestä voi parhaimmillaan saada, aivan varmasti hekin alkaisivat riippuliitämään. Jonkinlaisesta kypsymättömyydestähän siinä on kyse. Halutaan helppoa elämää, niiden upeiden liitoelämystenkään eteen ei olla valmiita näkemään vaivaa jne. Elämän arvojärjestys ei ole kohdillaan. Eivät ne ymmärrä, vaikka miten selittäisi. Vähän sääliksi käy, vaikka tietysti kukin elää tavallaan. Kun ei ole riippuliidintä, ei koskaan kehity ihmisenä niissä ominaisuuksissa joita taitavalta riippuliitäjältä vaaditaan. Se on harmi, sillä juuri ne ominaisuudet määrittelevät myös sen kuka on hyvä ja normaali ihminen. Vaikka ihminen vaikuttaisi ihan normaalilta, niin kyllä sen vaan tietää että kaikki ei ole kohdallaan jos se ei millään halua riippuliitää. Usein tähän liittyy vielä kauhea vastustus, jopa vihamielisyys niitä kohtaan jotka yrittävät hyvää hyvyyttään kertoa että riippuliitämisen elämästään pois jättäjä tekee hirvittävän virheen. Ei ihminen vanhana kadu niinkään tekoja vaan sitä mitä tuli tekemättä jätettyä.
Asia on justiinsa näin. Olen yrittänyt kertoa ihan nätisti joillekin riippuliidintä vielä omistamattomille, itseään korkeanpaikankammoisiksi väittäville siitä että kyllä se mieli vielä siitä muuttuu!
Jos on korkeanpaikankammo, aivan hyvin voi käydä terapiassa ja vähän karaistakin itseään. Mielestäni on itsestäänselvä osa ihmisyyttä ja kunnon ihmisenä olemista, että hyväksyy ja myöntää pelkonsa, MUTTA tekee asioita siitä huolimatta. On suorastaan itsekästä jättää riippuliitämättä vain oman mukavuudenhalunsa tähden. Miltä luulette tuntuvan kaikista niistä riippuliitimien valmistajista, että heidän liitimensä eivät kelpaa sinulle, koska olet niin mukavuudenhaluinen?
Kuitenkin niin monet harrastavat riippuliitoa, ovat voittaneet pelkonsa -jos niitä on ollutkaan.
Lisäksi nykypäivänä hyvin harva kuitenkaan kuolee tai vammautuu riippuliitoelämäntavan vuoksi. Tekniikka on nykyään niin kehittynyttä.
Hahaa :)
Riippuliitimien valmistajien täytyy ymmärtää, ettei huonolaatuinen tuote myy. Itse hankin maakiitimen enkä aio vaihtaa riippuliitimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hehehe, aika hyvä, kiitos! En tiedä kuka tekee virheen, jokainen päättää omasta elämästään ja voi itse ainoastaan lopulta tietää mikä on hänelle se oikea polku. Ei se silti sitä tarkoita, ettenkö suosittelisi useammalle ihmiselle lapsia ja enemmän lapsia, kuin mitä nykyisellään on. Se paitsi uudistaisi meidän yhteiskuntaa, myös tekisi pikkulapsista ja niiden vanhemmista ihan tavallisia ihmisiä. On vaarallista erityisesti lapsille itselleen, jos lapsista tulee harvinaisia pikkukuninkaita. Mutta ei kaikille silti, kaikilla ei objektiivisesti ajatellen ole resursseja. Resursseihin lasken myös sen, jos ei millään halua vaikka hyvin pystyisi, koska silloin pitäisi olla mielettömästi resursseja muuttaa ajatteluaan jotta ei katkeroituisi.
Miksi ihmisen olisi tärkeää uppoutua riippuliitämiseen? Miksi ei olisi tärkeintä uppoutua ihmisenä olemiseen ja varmistaa että itsellä on paras mahdollinen näkyvyys omaan itseen toisten silmin, ympäröimällä itsensä ihmisillä jotka voi sen totuuden kertoa ja joista voi itseään peilata?
Jos lapsilla on noin hyvät seuraukset, niin ajattele miten loistavaa olisi jos ihmisiä alettaisiin kannustamaan riippuliitämiseen! Se tekisi myös riippuliitimistä tavallisia esineitä, esmes niiden kuljettamisesta julkisilla voisi tula helpompaa. Ja riippuliitäjistä tulisi tavallisia ihmisiä joita muut osaisivat arvostaa sellaisina ihmiskunnan kruunuina kuin he ovat. On vaarallista, jos riippuliitäjät joutuvat eristäytymään omiin porukoihinsa muiden ymmärtämättömyyden ja tietämättömyyden takia. Parempi olisi jos riippuliitämisestä voisi vapautuneesti keskustella missä vain, milloin vain.
Kaikilla ei tietenkään objektiivisesti ajatellen ole resursseja hankkia edes yhtä riippuliidintä. Se on surullista, ja näitä ihmisiä täytyy tukea etteivät he katkeroituisi. Katkeroitumista voi aiheuttaa myös se jos ei-riippuliitäjä kokee itsensä jotenkin vajaaksi riippuliitäjiä silmällä pitäen suunnitellussa yhteiskunnassa. Sitä hän toki tavallaan on, mutta oikea tapa suhtautua on myötätunto ja hyväntahtoinen holhoaminen. Voi vaikka tiedustella, eikö tällainen ihminen voisi vuokrata riippuliidintä tai ostaa kimpassa kaverien kanssa, silloin pääsisi edes vähän osalliseksi tästä inhimillisen onnen korkeimmasta muodosta. Jos joku ei kerta kaikkiaan tahdo riippuliitää, sitä ei tietenkään voi riippuliitäjä ymmärtää, mutta suvaita pitää. Varmaan luonnolla on oma tarkoituksensa, niin että kaikki eivät halua. Kaikilla ei välttämättä kunto kestä, on korkeanpaikankammoa tai muuta ongelmaa siinä taustalla, niin on ihan hyvä etteivät tällaiset ihmiset änge riippuliitokursseille. Parempi että heitä vaan suvaitaan, mutta samalla on tärkeää tavoitella sitä että ainakin useimmat ihmiset aloittaisivat riippuliitämisen ja hankkisivat useampia riippuliitimiä. Ei tuotekehityskään voi mennä eteenpäin jos samoilla liitimillä lennetään vuosikymmenestä toiseen.
Ihmisestä eivät voi totuutta kertoa toiset ihmiset, toki toiset riippuliitäjät jossain määrin. Ihminen voi todella löytää itsensä vain liitäessään yksin, itsensä ja liitimensä varassa henkeäsalpaavan maiseman yllä. Siellä joutuu kohtaamaan itsensä erossa kaikesta arjen hälystä. Jos ihmiseltä puuttuu tämä kokemus, vaikea nähdä miten hän voisi olla täysin eheä. Se vaatii uppoutumista riippuliitämiseen, eli oikeaa tärkeysjärjestystä ja ymmärrystä siitä että suurimman onnen löytämiseksi täytyy myös nähdä vaivaa ja ottaa riskejäkin. Pitää pystyä hyväksymään sekin ettei riippuliidosta koskaan tule täysin turvallista lajia ja että aina voi tapahtua mitä vaan vaikka olisi miten taitava. Täytyy olla valmis luopumaan toisarvoisista asioista jotka veisivät liikaa aikaa ja voimavaroja jotka riippuliitämiseen uppoutuminen vaatii. Mutta sekin on osa sitä kokemusta, että uskaltaa heittäytyä itsensä ja liitimensä varaan taivaalle ja luottaa siihen että tuuli kantaa ja että jos jotain ongelmaa tulee, niin on valmis kasvamaan ihmisenä sen tilanteen tasalle. Silloin ollaan ihmisenä olemisen ytimessä. Tätä ei voi saavuttaa mitenkään muuten.
Ihmiskunta on ollut olemassa noin 300 000 vuotta. Riippuliitimiä meillä on ollut vasta kymmeniä vuosia, joten on päivänselvää että ne edustavat inhimillisen kehityksen huippua. Jo Ikaros unelmoi liitämisestä, tänä päivänä se on mahdollista melkein kaikille. Ei voi ymmärtää, miten ihmiset eivät näe tätä ja heittävät hukkaan tilaisuutensa liitää. Jotenkin matalammalle tasolle ne jäävät, ei sille mitään voi. Tavallaan ehkä hyvä, että kun he eivät koskaan tule kohtaamaan itseään taivaalla, niin tämä jää sitten tiedostamatta.
Voisipa peukuttaa monta kertaa tätä <3
Minustakin hauskaa ja hyvin kirjoitettu. Ei siitä vaan pääse mihinkään, että ihmisiä täytyy syntyä toisista ihmisistä, että elämä jatkuisi. Riippuliitimet on hienoja muttei elämälle välttämättömiä. En ole tässä mitenkään käännyttämässä häntä joka on vannoutunut vela tai livi tms., yritän selvittää objektiivisesti mitkä on sellaisia asioita joita ihmisen, ei kenenkään spesifin ihmisen, kannattaa tehdä elämässään ja miten ratkaista asiat. Ei kenenkään spesifin ihmisen, mutta kenties miehillä ja naisilla on tässä biologisista syistä jotain eroja. Teidän mielestänne jokainen valinta on tälle geneeriselle ihmiselle samanarvoinen, ok, mutta ei ole tullut ilmi miksi jokainen valinta olisi samanarvoinen.
Mietin myös sitä vertaispainetta. Jos "yhteiskunta" painostaa saamaan lapsia ja mieluummin vähän nuorempana kuin vanhempana, onko se väärää painostusta, vanhoillista kuonaa josta päästään kunhan ihmiset oppivat ajattelemaan itse, vai onko se sukupolvien aikana kertynyttä kokemusta, joka kertoo ihmiselle jotain hänen tulevaisuudestaan, kertoo siitä ajasta jota hän ei nuorempana todellisuudessa osaa kuvitella? Esimerkiksi, jos lapseton ihminen sanoo, että olen kuuskymppinen, en ole ikinä halunnut lapsia enkö kadu päätöstäni, pitääkö jonkun asiaa harkitsevan antaa sille kokemukselle enemmän painoarvoa (koska henkilö on konsensusta vastaan?), kuin sellaiselle joka sanoo että olin pitkään lapseton, mutta muutin mieleni? Onko jälkimmäinen vain murtunut paineen alla, ja niin ei kävisi vahvemmalle ihmiselle? Onko se "kyllä mieli voi vielä muuttua" tai "vanhempana saatat katua" länkytys peräisin todellisesta kollektiivisesta kokemuksesta, että todellakin näin on käynyt usealle ja hyvin harva on poikkeus, vai onko se vain aivottomien lampaiden määkimistä kun eivät ymmärrä että joku ei olekaan samanlainen kuin he?
Objektiivisesti tarkasteltuna ei voida antaa tiettyä tapaa jolla tehdä asiat tai mikä olisi optimaalisin tilanne. Jos joku tällaista väittää, kumpuaa se nimenomaan omasta subjektiivisesta näkemyksestä asioden tilasta, joita "objektiivisesti" tarkastellaan täysin omasta viitekehyksestä. Ketään koulutettujen vanhempien lapsia ei tosiaan painosteta tekemään lapsia nuorena, harvat ovat itsekään tehneet. Yleensä myös koulutetuissa piireissä voidaan ymmärtää miksi joku ei lapsia halua, joten tällaista painostusta harvoin kohtaa.
Minusta näet hyvin mustavalkoisesti asiat joko tai. En edelleen usko, että jos lapsenhankintaa pohtiva keskustelee onnellisesti lapsettoman kanssa hän tekisi päätöksen sen perusteella. Kuten velatkaan eivät tee päätöstä hankkia lasta muiden hehkutuksen ja "ymmärtämisen" perusteella. Lapsiasiaa pohtiva voi kuunnella kumpaakin koulukuntaa edustavien pohdintoja aiheesta ja tämän jälkeen entistä paremmin päätellä, mikä on ITSELLEEN sopivin tapa elää. Ei siinä ole mitään riskiä. Ei nyt kyse ole mistään propagandasta herranjumala sentään. Se että edes ajattelet olevan joku yksi optimaalisin totuus elämän ihanteellisesta toteuttamisesta kertoo tarvittavan kyvystä kriittiseen, objektiiviseen arviointiin.
Joo ei nuorena, mutta sanotaanko että ei kukaan suosittele odottamaan että tulee neljäkymppiä täyteen ja miettii sitten, näkeekö joskus tulevaisuudessa elämässään lapsia.
Miksi ajattelet, että ei voi olla mitään yleispäteviä linjauksia? Entä jos olen joskus ollut samaa mieltä sinun kanssasi ja sittemmin ajatellut kriittisesti ja objektiivisesti asiaa, ja joutunut luopumaan tuosta uskosta?
Väitän, että kukaan ihminen ei käytännössä elä niin rationaalisesti, että punnitsee jokaisen ratkaisun siltä kannalta että mikä on ITSELLEEN sopivin tapa elää. Eikö meillä ole mielettömästi psykologista, sosiologista, neurologista jne. jne. tutkimusta joka osoittaa, että ihminen tietoisesti hallitsee vain olemattoman pientä siivua kehostaan ja siitä mitä tekee tai ajattelee, ja on altis vaikka minkälaisille vaikutteille jotka omaksuu muka omiksi ajatuksikseen? Jotkut jopa kyseenalaistavat vapaan tahdon olemassaolon, voidaan esittää että aivomme syöttää meille valmiiksi muotoillut ajatukset, "on a need-to-know basis", vasta kun päätös toimia on jo tosiasiallisesti tehty.
Sehän on ihan totta ja todistettu ettei mitään vapaata tahtoa ole.
Se että joku jättää tarkoituksella lapset tekemättä, johtunee siitä, että ihminen kokee ettei lapsiperhe ole itselleen sopiva tapa elää. Se kokemus on tulosta jostain. Halu elää ilman lapsia, on seuraus jostain kokemuksista. Ehkä siitä esimerkiksi, että on oppinut, ettei kestä valvomista, hälinää ja sitä että on vastuussa koko ajan toisesta ihmisestä.
Jos jollain ihmisellä ei ole kokemusta valvomisesta, jatkuvasta kuormittavasta hälinästä tai siitä miten kuormittuu jatkuvasta vastuussa olosta, voi hyvinkin aiheuttaa sen, ettei halua lapsettomuuten ole puhjennut.
Miellätkö halun välttämättä sellaiseksi, jolla on rationaalinen pohja, se perustuu aivojen keräämään todelliseen dataan maailmasta? Halu tai halun puuttuminen on aina luotettava indikaattori tosiasioista?
Millä tavalla vapaa tahto on todistettu illuusioksi? Mitä ajattelet siitä, että me kuitenkin käyttäydytään kuin ihmisillä olisi vapaa tahto? Pidämme ihmisiä vastuullisina teoistaan, niistä lapsistaan ja vastuullisina jopa koko maailmasta?
En jaksa googlettaa. On se.
En miellä halua tai halun puuttumista aina luotettavaksi indikaattoriksi tosiasioista. Ei varmaan kukaan väitä tuollaista. Haluhan riippuu aika pitkälti siitä mitä olet oppinut, kokenut, havainnut jne. Eihän kukaan ole kaikkea dataa prosessoinut mitä maailmassa on.
Ennen kiroilutti, nyt jo naurattaa nuo aivan käsittämättömät kysymykset.
Vierailija kirjoitti:
Riippuliitimen om. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, höh, jokainen kykyjensä mukaan. Ei tietenkään mikään kokemus ole itsessään mitään, se riippuu siitä kokijasta millaiseksi se muodostuu. Ja onhan se 10 riippuliitimen omistaja ollut joskus itsekin 1 riippuliitimen omistaja, mutta ehkä se toinen 1 riippuliitimen omistaja toisaalta käyttää aikaa viisaasti monipuolisemmin, tai ehkä se pystyy luomaan syvemmän suhteen siihen yhteen riippuliitimeensä, kuin se jonka aika menee kymmenen riippuuliitimen parissa. Riippuliitimet ja hevoset ja gerbiilien kasvatus ja smoothiet ja kirjallisuus ja maratonin juoksu ja pitkä työura ja työttömyys ja työpaikan haku ja yksityisyrittäminen ja autolla ajaminen ja instakuvat ja vauvapalsta antaa kaikki uusia kokemuksia maailmasta ja itsestä, kyllä.
Miksi on tärkeää hankkia uusia kokemuksia ja tarkastella omia vinoutumiaan ja "hioitua" ja pyrkiä parempaan? Ja eikö todella ole mitään eroa siinä, minkä kulman maailmasta ja itsestään voi nähdä hevosenhoitamisen kautta kuin oman lapsen hoitamisen kautta? Onko se oikeasti ihan mielivaltaista, mihin aikansa käyttää? Tällaisiin kysymyksiin haastaisin välillä muita vastaamaan.
Ei! Ei! On ihan selvää ettei vain yhden riippuliitimen omistaja voi kehittyä ihmisenä samalla lailla kuin se jolla on kymmenen hyväkuntoista, tasaisesti käytettyä liidintä. Yksi on kyllä hyvä alku ja suunnattoman paljon parempi tilanne kuin se ettei olisi liidintä ollenkaan. Kun on yksi, niin voi ainakin sanoa että harrastaa riippuliitoa ja on siinä mielessä normaali ihminen josta näkee että hän on pystynyt hankkimaan riippuliitimen ja tietyt perustaidot. Mutta riippuliitämisen parhaat puolet tulevat esiin vasta kun niitä on monta. Ensinnäkin kaikki liitimet ovat erilaisia. Jokaiseen joutuu luomaan omanlaisen suhteen, etsimään sen oikean tavan käyttää ja huoltaa. Yksi liidin toimii upeasti sopivissa oloissa mutta muuten siinä meinaa olla koko ajan jotain pikkuvikaa, löysiä liitoksia jne. Toinen taas on helppo perusliidin. Sitten on vielä sekin, että kun liitimiä on monta, niin pitää osata miettiä että kaikille riittää aikaa ja huomiota tasapuolisesti. Eihän monen kanssa elämisestä muuten tule mitään. Tulee aivan uusia haasteita joista yhden liitiminen omistajalla on parhaimmillaankin vain kalpea aavistus.
Tuo ajatus että saman ajan ja resurssin mitä kuluu useaan riippuliitimeen voisi joku toinen käyttää jotenkin paremmin on täysin naurettava. Tietysti joku voi *kokea* että käyttää aikansa paremmin, mutta näkeehän sen nyt että objektiivisesti ottaen näin ei ole. Kysymys on vain siitä että tällainen ihminen ei jonkin vian takia ole ymmärtänyt riippuliitämisen hienoutta ja sitä että hyvällä säällä kauniin maiseman yllä liitäminen korvaa moninkertaisesti kaiken vaivan ja rahanmenon mikä harrastuksen ylläpitämiseen on ehkä kulunut. Voi olla että tällainen ihminen on kuullut riippuliitäjien tuskailevan rahanmenoa tai sitä miten jonkun tempukkaan liitimen osat meinaavat aina löystyä, mutta se on niin pieni osatotuus. Jos nämä ihmiset todella ymmärtäisivät mitä riippuliitämisestä voi parhaimmillaan saada, aivan varmasti hekin alkaisivat riippuliitämään. Jonkinlaisesta kypsymättömyydestähän siinä on kyse. Halutaan helppoa elämää, niiden upeiden liitoelämystenkään eteen ei olla valmiita näkemään vaivaa jne. Elämän arvojärjestys ei ole kohdillaan. Eivät ne ymmärrä, vaikka miten selittäisi. Vähän sääliksi käy, vaikka tietysti kukin elää tavallaan. Kun ei ole riippuliidintä, ei koskaan kehity ihmisenä niissä ominaisuuksissa joita taitavalta riippuliitäjältä vaaditaan. Se on harmi, sillä juuri ne ominaisuudet määrittelevät myös sen kuka on hyvä ja normaali ihminen. Vaikka ihminen vaikuttaisi ihan normaalilta, niin kyllä sen vaan tietää että kaikki ei ole kohdallaan jos se ei millään halua riippuliitää. Usein tähän liittyy vielä kauhea vastustus, jopa vihamielisyys niitä kohtaan jotka yrittävät hyvää hyvyyttään kertoa että riippuliitämisen elämästään pois jättäjä tekee hirvittävän virheen. Ei ihminen vanhana kadu niinkään tekoja vaan sitä mitä tuli tekemättä jätettyä.
Asia on justiinsa näin. Olen yrittänyt kertoa ihan nätisti joillekin riippuliidintä vielä omistamattomille, itseään korkeanpaikankammoisiksi väittäville siitä että kyllä se mieli vielä siitä muuttuu!
Jos on korkeanpaikankammo, aivan hyvin voi käydä terapiassa ja vähän karaistakin itseään. Mielestäni on itsestäänselvä osa ihmisyyttä ja kunnon ihmisenä olemista, että hyväksyy ja myöntää pelkonsa, MUTTA tekee asioita siitä huolimatta. On suorastaan itsekästä jättää riippuliitämättä vain oman mukavuudenhalunsa tähden. Miltä luulette tuntuvan kaikista niistä riippuliitimien valmistajista, että heidän liitimensä eivät kelpaa sinulle, koska olet niin mukavuudenhaluinen?
Kuitenkin niin monet harrastavat riippuliitoa, ovat voittaneet pelkonsa -jos niitä on ollutkaan.
Lisäksi nykypäivänä hyvin harva kuitenkaan kuolee tai vammautuu riippuliitoelämäntavan vuoksi. Tekniikka on nykyään niin kehittynyttä.
Hahaa :)
Riippuliitimien valmistajien täytyy ymmärtää, ettei huonolaatuinen tuote myy. Itse hankin maakiitimen enkä aio vaihtaa riippuliitimeen.
Sitten todennäköisesti et koskaan pääse kasvamaan todelliseen henkiseen mittaasi, se kun onnistuu vain yläilmoissa. Ja onhan maan tasalla paljon pienempi perspektiivi ylipäätään, tämän voit ymmärtää vasta eron itse koettuasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuliitimen om. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, höh, jokainen kykyjensä mukaan. Ei tietenkään mikään kokemus ole itsessään mitään, se riippuu siitä kokijasta millaiseksi se muodostuu. Ja onhan se 10 riippuliitimen omistaja ollut joskus itsekin 1 riippuliitimen omistaja, mutta ehkä se toinen 1 riippuliitimen omistaja toisaalta käyttää aikaa viisaasti monipuolisemmin, tai ehkä se pystyy luomaan syvemmän suhteen siihen yhteen riippuliitimeensä, kuin se jonka aika menee kymmenen riippuuliitimen parissa. Riippuliitimet ja hevoset ja gerbiilien kasvatus ja smoothiet ja kirjallisuus ja maratonin juoksu ja pitkä työura ja työttömyys ja työpaikan haku ja yksityisyrittäminen ja autolla ajaminen ja instakuvat ja vauvapalsta antaa kaikki uusia kokemuksia maailmasta ja itsestä, kyllä.
Miksi on tärkeää hankkia uusia kokemuksia ja tarkastella omia vinoutumiaan ja "hioitua" ja pyrkiä parempaan? Ja eikö todella ole mitään eroa siinä, minkä kulman maailmasta ja itsestään voi nähdä hevosenhoitamisen kautta kuin oman lapsen hoitamisen kautta? Onko se oikeasti ihan mielivaltaista, mihin aikansa käyttää? Tällaisiin kysymyksiin haastaisin välillä muita vastaamaan.
Ei! Ei! On ihan selvää ettei vain yhden riippuliitimen omistaja voi kehittyä ihmisenä samalla lailla kuin se jolla on kymmenen hyväkuntoista, tasaisesti käytettyä liidintä. Yksi on kyllä hyvä alku ja suunnattoman paljon parempi tilanne kuin se ettei olisi liidintä ollenkaan. Kun on yksi, niin voi ainakin sanoa että harrastaa riippuliitoa ja on siinä mielessä normaali ihminen josta näkee että hän on pystynyt hankkimaan riippuliitimen ja tietyt perustaidot. Mutta riippuliitämisen parhaat puolet tulevat esiin vasta kun niitä on monta. Ensinnäkin kaikki liitimet ovat erilaisia. Jokaiseen joutuu luomaan omanlaisen suhteen, etsimään sen oikean tavan käyttää ja huoltaa. Yksi liidin toimii upeasti sopivissa oloissa mutta muuten siinä meinaa olla koko ajan jotain pikkuvikaa, löysiä liitoksia jne. Toinen taas on helppo perusliidin. Sitten on vielä sekin, että kun liitimiä on monta, niin pitää osata miettiä että kaikille riittää aikaa ja huomiota tasapuolisesti. Eihän monen kanssa elämisestä muuten tule mitään. Tulee aivan uusia haasteita joista yhden liitiminen omistajalla on parhaimmillaankin vain kalpea aavistus.
Tuo ajatus että saman ajan ja resurssin mitä kuluu useaan riippuliitimeen voisi joku toinen käyttää jotenkin paremmin on täysin naurettava. Tietysti joku voi *kokea* että käyttää aikansa paremmin, mutta näkeehän sen nyt että objektiivisesti ottaen näin ei ole. Kysymys on vain siitä että tällainen ihminen ei jonkin vian takia ole ymmärtänyt riippuliitämisen hienoutta ja sitä että hyvällä säällä kauniin maiseman yllä liitäminen korvaa moninkertaisesti kaiken vaivan ja rahanmenon mikä harrastuksen ylläpitämiseen on ehkä kulunut. Voi olla että tällainen ihminen on kuullut riippuliitäjien tuskailevan rahanmenoa tai sitä miten jonkun tempukkaan liitimen osat meinaavat aina löystyä, mutta se on niin pieni osatotuus. Jos nämä ihmiset todella ymmärtäisivät mitä riippuliitämisestä voi parhaimmillaan saada, aivan varmasti hekin alkaisivat riippuliitämään. Jonkinlaisesta kypsymättömyydestähän siinä on kyse. Halutaan helppoa elämää, niiden upeiden liitoelämystenkään eteen ei olla valmiita näkemään vaivaa jne. Elämän arvojärjestys ei ole kohdillaan. Eivät ne ymmärrä, vaikka miten selittäisi. Vähän sääliksi käy, vaikka tietysti kukin elää tavallaan. Kun ei ole riippuliidintä, ei koskaan kehity ihmisenä niissä ominaisuuksissa joita taitavalta riippuliitäjältä vaaditaan. Se on harmi, sillä juuri ne ominaisuudet määrittelevät myös sen kuka on hyvä ja normaali ihminen. Vaikka ihminen vaikuttaisi ihan normaalilta, niin kyllä sen vaan tietää että kaikki ei ole kohdallaan jos se ei millään halua riippuliitää. Usein tähän liittyy vielä kauhea vastustus, jopa vihamielisyys niitä kohtaan jotka yrittävät hyvää hyvyyttään kertoa että riippuliitämisen elämästään pois jättäjä tekee hirvittävän virheen. Ei ihminen vanhana kadu niinkään tekoja vaan sitä mitä tuli tekemättä jätettyä.
Asia on justiinsa näin. Olen yrittänyt kertoa ihan nätisti joillekin riippuliidintä vielä omistamattomille, itseään korkeanpaikankammoisiksi väittäville siitä että kyllä se mieli vielä siitä muuttuu!
Jos on korkeanpaikankammo, aivan hyvin voi käydä terapiassa ja vähän karaistakin itseään. Mielestäni on itsestäänselvä osa ihmisyyttä ja kunnon ihmisenä olemista, että hyväksyy ja myöntää pelkonsa, MUTTA tekee asioita siitä huolimatta. On suorastaan itsekästä jättää riippuliitämättä vain oman mukavuudenhalunsa tähden. Miltä luulette tuntuvan kaikista niistä riippuliitimien valmistajista, että heidän liitimensä eivät kelpaa sinulle, koska olet niin mukavuudenhaluinen?
Kuitenkin niin monet harrastavat riippuliitoa, ovat voittaneet pelkonsa -jos niitä on ollutkaan.
Lisäksi nykypäivänä hyvin harva kuitenkaan kuolee tai vammautuu riippuliitoelämäntavan vuoksi. Tekniikka on nykyään niin kehittynyttä.
Hahaa :)
Riippuliitimien valmistajien täytyy ymmärtää, ettei huonolaatuinen tuote myy. Itse hankin maakiitimen enkä aio vaihtaa riippuliitimeen.
Mulle on oikeasti puhjennut lievä riippuliidin kuume tämän ketjun myötä. Siis ihan riippu riippuliidin.
Riippuliitämättä jättäminen on senkin takia itsekästä, koska silloin et koskaan näe ja koe äitimaata siitä perspektiivistä, josta hän haluaa sinulle tulla nähdyksi. Äitimaa suree jokaista riippuliidinvihamielistä riippuliitimien vihaajaa.
Ei ole sama asia katsella tällaisia kuvia. Se pitää kokea itse. Sitten vasta ymmärtää oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
A: Eikö olekin niin, että se on kaikkien elollisten geeneissä tarve lisääntyä? No geeneissä on kuule vaikka mitä. Syöpää ja paskaakin. Mitäs sitten? Tiesitkö että eläimetkin jättävät lisääntymättä jos eivät vaan diggaile. Esim. pandakarhuja on vaikea saada nussimaan. Kaikki eivät lisääntymisen tarvetta koe vaikka eläisivät kuinka vanhoiksi.
B: Eikö olekin niin, että koska suuri osa ihmisistä tekee lapsia enemmän kuin yhden, he ovat olleet vanhemmuuteen tyytyväisiä, siitä huolimatta että se ei ihan aina ole ollut kivaa? Enpä usko. On aika tabu asia mennä sanomaan, että kaduttaa. Toivottavasti kuitenkin suurin osa on tyytyväisiä.
C: Eikö olekin niin, että todella monet ihmiset tekevät kaikkensa saadakseen lapsen, ja jos he eivät saa, se on heidän elämänsä pahin asia? Joillekin on ihan hirveä kriisi se asia. Jokaisella ihmisellä on jokin elämänsä pahin asia. Niillä ei koskaan voi kilpailla ja niitä asettaa paremmuus järjestykseen.
D: Eikö olekin niin, että me kaikki olemme joskus olleet lapsia, ja siten eläneet lapsiperhearkea? Kyllä vain.
E: Eikö olekin niin, että juuri ketään ei kiinnosta hankitko sinä lapsia vai et, ne jotka jotain kysyy, eivät yleensä kysy sen takia että haluaisivat painostaa sinua hankkimaan lapsia? Ei ole näin.
F: Oletko sinä syntymälläsi pilannut vanhempiesi elämän? Entä sisaruksesi? Olen siinä käsityksessä että en ole pilannut, vaan kuulema päin vastoin. Itse tosin en olisi koskaan halunnut syntyä.
Pari juttua vielä.
Äitiys ei ole sama asia kuin siivoustyö tai hevosenhoito. Lastenhoidossa on toki asioita, jotka pitää suurin piirtein tietyllä tapaa tehdä koska ei ole olemassa montaa erilaista keinoa asentaa vauvaan ravitsevaa ruokaa esimerkiksi, mutta oikeasti se millainen äiti olet, sanan varsinaisessa merkitysessä, on sama asia kuin millainen ihminen olet. Hevosen selkään jos menet, sopeudut siihen että se elukka on koulutettu tietyllä tapaa ja vieraan lajin edustajana toimii tietyllä tapaa. Jos menet riippuliitämään, joku on testannut turvavarusteet ja edellytetään että käytät niitä tietyllä tapaa. Jos menet siivoustöihin, et voi sanoa että no mulla on ollut tapana ekologisesti pyyhkiä likaisella sukalla kaikki pinnat ja en oikein tosta imuroinnista välitä, koska sulle maksetaan tietyntasoisesta työstä.
Äitiys ei ole sama asia. Ei se lapsikaan sano, että no mä nyt kokeilin tätä lapsuutta, ei ollut oikeen mun juttu. Se on olemista, ei tekemistä.
Kun äitylöit lastasi, olet ihmissuhteessa jonkun kanssa joka on sinun kehostasi putkahtanut maailmaan, joka kasvaa sinun välittämässä kulttuurissa. Yhteiskunta puuttuu asiaan jonkun verran, totta. Voi olla että se käytännön lastenhoito on susta epämiellyttävää tai vaikeaa, totta. Voi olla että sun henkiset tai neurologiset ongelmat on niin suuret, ettet kerta kaikkiaan sovellu ihmissuhteeseen joko kenenkään, tai ainakaan riippuvaisen lapsen kanssa. Mutta ei voi sanoa, että äitiyden voi vaihtaa riippuliitoentusiasmiin ylenkatsovan asenteen esille tuomiseksi. Ne ei ole saman kategorian asioita.
Toinen juttu.
En nyt muista.
Se liittyi jotenkin tuohon äitiyden persoonayhteyteen.
Ei kun niin, sekin on jännä, että lapsettomuudessa on osittain, ei toki täysin, mutta hieman, kyse myös naisen roolien rikkomisesta. Mutta ei olla huolissaan siitä, että äidin rooli supistuu ja supistuu sitä mukaa, mitä harvemmat naiset sen kokee omakseen. Ennen vähän yks sun toinen on ollut äiti, olosuhteiden pakosta toki. Ihan varmasti myös ne viinilasin ääressä filosofointiin taipuvaiset ja älykkäät ja mitä vielä. Nytkö on ok, että äitiys jää vähän yksinkertaisille askartelusta tykkääville ekstroverteille? Jos ei ole sellainen, parempi esittää että on, koska on olemassa vain yksi muotti riittävän hyvälle vanhemmuudelle.
Kenties historiassa ne filosofiäidit lapsineen on joskus kuolleet kylmään ja nälkään kun äiti on vähän unohtunut kirjoittamaan runoja ja unohtanut lämmittää taloa tai istuttaa perunaa. Mutta nyt yleensä talon lämmitys ja nälkäkuoleman välttäminen ei ole siitä äidin herpaantumattomasta mielenkiinnosta kiinni, ei pitäisi olla mahdotonta olla äiti vähän erilaisella kykyprofiililla. Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy? (Huom en tarkoita heitä jotka tietävät hukuttavansa itsensä tai lapsensa vähän väsyneenä, vaan niille jotka pitävät itseään aivan loistavina tyyppeinä mutta ei vaan ole ikinä tuntunut että lapset kuuluisi omaan elämään.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen pakenee itseään isoon taloon ja lasten hälinään. Ei kestä yksinoloa, koska silloin joutuu kohtaamaan itsensä. Kodin, työpaikan ja lähimarketin triangeli luo valheellisen turvallisuudentunteen. Ajan kuluessa sinne kadottaa itsensä. Kun vuosia on kulunut, lapset kasvaneet ja puoliso tuntuu vieraalta, seuraa havahtuminen. Sitten erotaan tai ostetaan harrikka tai molempia. Siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä.
Ei ei, olet totaalisen väärässä. Nimenomaan vanhempana olet jatkuvasti kasvotusten itsesi kanssa, opit tuntemaan sisimmän itsesi. Lapset kasvattavat ja hiovat vanhempaansa enemmän kuin vanhemmat ikinä kykenevät kasvattamaan lapsiaan. Myös parisuhteessa puolisot hiovat toisiaan ja iän myötä nämä hionnat näkyvät juuri siinä itsetuntemuksessa ja tottakai ihan siinä millainen ihminen on. Lapseton ihminen jää tietenkin ilman tätä kasvatusta ja hiontaa, samoin ihminen, joka elää yksin.
Tilastojen mukaan lapsettomat pariskunnat eroavat kaikkein eniten. Vaikka olisi sitä parisuhdeaikaa tuntikausia, on omaa aikaa olla ihan hissukseen ja itsekseen. Ihminen tarvitsee näitä kasvattajia, yksin on vaikeaa, ellei mahdotonta löytää itseään, sitä pyörii vaan siinä omassa pienessä maailmassaan ja jumittuu omaan ajatusmaailmaansa. Tuo jämähtäminen ja kehittymättömyys vain korostuvat iän mukana, toisin kuin pitäisi.
Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kenenkään ei pidä hankkia lapsia, ellei niitä oikeasti halua ja ole valmis luopumaan tietyistä asioista (toki tilalle saa valtavan paljon enemmän) ja valmis kasvamaan ja hioutumaan. Minusta ihan liian monet vanhemmiksi sopimattomat hankkivat lapsia. Kaikista ei vain ole siihen hommaan, niinkuin minusta ei olisi hevostenkasvattajaksi tai astronautiksi, vaikka varmaan voisin siinä hommassa oppia yhtä ja toista. On erinomaisen hyvä, että ymmärtää rajansa. Ja sitäpaitsi, maailmassa on ihan liikaa ihmisiä ja on yksinomaan hyvä, että vain osa lisääntyy.
Eikös se jo laulussakin lauleta, että ihmistä pitkin sä et voi itseesi matkustaa.
Ihminenkö joka ei koe parisuhdetta tai vanhemmuutta, ei sitten voi kasvaa ollenkaan?
Eikö mitään muuta sosiaalisuutta ole kuin tiivis yhdessä olo?
Minun mielestäni tiiviit sosiaaliset suhteet, avioliitto 50 vuotta ja lapsikatras, ei ole mikään tae, että kasvaisi henkisesti tai ei jämähtäisi ympyröihinsä.
Ei ole ei. Jos potentiaali kasvuun puuttuu, sitä ei tapahdu.
Matkustelu sen sijaan avartaa. Kunhan sitä tekee moniin eri paikkoihin. Työpaikan vaihdokset, koulut, uudet harrastukset..kaikki sellainen kehittää. Ei se oma mukelo ja oma miehen möllykkä jossain tuppukylän tutuissa piireissä.
Minunkin mielestäni matkailu avartaa (ainakin lovea lompakossa :) ). Itse olen matkaillut laajasti (osin reppureissaten), tehnyt monia erilaisia töitä ja luonut uraa, asunut vuosia ulkomailla jne. Elänyt vuosia velaelämää. Sen lisäksi minulla on kaksi lasta jotka nyt ovat tärkeimmät asiat elämässäni, kun ennen tärkeintä oli jokin muu.
Mitä luulet, mikä näistä kolmesta vaihtoehdosta tarjoaa parhaat mahdollisuudet henkiseen kasvuun ja näkökulman avartamiseen:
- lasten teko ja kasvattaminen
- matkustelu, työpaikan ja asunnon vaihtaminen jne.
- matkustelu, työpaikan ja asunnon vaihtaminen jne ja lasten teko ja kasvattaminen?
Kun vanhoilta ihmisiltä kysytään, mitä he mahdollisesti katuvat on vastaus aina samantyylinen. Ihmiset katuvat paljon enemmän sitä mitä jättivät tekemättä kun sitä mitä tekivät.
Potentiaali kasvuun= se että olet kehittymätön
Peotentiaali kasvuun = se että voi kehittyä. Tietysti saattaa joku olla sitäkin mieltä että on täydellinen joten kehittyä ei tarvitse. Tällaisesta ihmisestä tosiaan tulee mieleen ettei hänellä juuri kasvupotentiaalia ole.
En vastaa kysymykseen mikä noista vaihtoehdoista tarjoaa parhaat mahdollisuudet kasvuun ja näkökulman avartamiseen. Sinä olet jo päättänyt että vain lapsi ja urpomies voivat kasvattaa ja matkustelu ei kasvata.
Olisit vastannut vain. Mitä sinä minun näkemyksistäni piittaat. Mitä muuten tarkoitat "urpomiehillä"? En minä ainakaan ole mitään puhunut parisuhteesta tai puolison laadusta.
Itseäni on ainakin matkailu avartanut ja uudet ympäristöt.
Niin minuakin. Kuten sanoin, olen matkustellut kohtalaisen paljon ja myös asunut vuosia ulkomailla (se vasta avartaakin. Kun ei ole vieras vaan sisällä siinä toisessa kulttuurissa.) Sen lisäksi minulla on kaksi lasta, jotka ovat kasvattaneet ja kasvattavat minua edelleen joka päivä.
Huono parisuhde on vain rikkonut ja tehnyt katkeraksi. No sen olen urpoista oppinut, että pärjään paremmin ilman heitä.
Minulla on kokemusta myös huonosta parisuhteesta, paljon enemmän kun olisin välittnyt hankkia. tähän voi vain todeta Nietzscheä lainaten että se mikä ei tapa, vahvistaa.
Olen siis oppinut vittumaisista ihmisistä vain, sen että parempi olla yksin ja onnellinen kuin sietää ja purra hammasta inhottavan mulkeron kanssa.
Näin on. Mutta kaikki ihmiset eivät ole mulkeroita. Yksin on parempi kun mulkeron kanssa, kaksin hyvän ihmisen kanssa parempi kun yksin ja kaikkein parasta minulle kun on perhe.
Sinä varmaan olet niin vakaasti päättänyt että jokainen vela tulee kuolinvuoteellaan katumaan ankarasti, että turha minun on siihen mitään sanoa.
En minä mitään voi sinun puolestasi päättää. Panen toki merkille ettet uskalla sanoa asiasta omasta puolestasi oikeastaan mitään. Lähinnä kertoilet mitä minä sinun mielestäsi ajattelen. tuollainen tyyli on aika naiivia eikä anna kovinkaan kypsää saatikka varmaa kuvaa käyttäjästään. Mutta kukin kykynsä mukaan.
Saat pitää pääsi. Se on kovaakin kovempaa luuta.
MInusta on aina yhtä huvittavaa kun erilaiset palstakirjoittelijat parin viestin perusteella tekevät kovinkin pitkälle meneviä johtopäätksiä kanssakirjoittajista. (Milekummin muuten kova pää kun pehmeä pää... :) )
No onneksi sinussa on vahva potentiaali kasvuun.
Toivon niin. Kun lakkaa kasvamasta ja kehittymästä ei olekaan muuta edessä kun kuolema.
Siinä saattaa olla vain jotain psykologisia esteitä. Niitä voit joskus joutua raivaamaan tieltäsi, vaikka kuvitteletkin olevasi täydellinen ja valaistunut.
Miksi et uskalla puhua itsestäsi ja puolustaa omia näkemyksiäsi? Eikö sinull aole argumentteja joilla niitä puolustaa?
Sellaista vaan ettei yhtään naurata. Olen tahattomasti riippuliitämätön. En fyysisesti pysty liitämään, vaikka tahtoisin kuinka. Kun katselen toisia naisia riippuliitämässä, niin tahtoisin potkaista heidän liitimiään.
Vierailija kirjoitti:
Normaali aikuinen ihminen tietää haluamisensa; jos ei tiedä, niin mitä sitä suotta annetaan kenenkään valita esim. ammattiaan tai puolisoaan - muut työssäkäyvät ja naimisissaolevat valitkoon, koska hehän tietävät kokemuksensa perusteella paremmin muidenkin asiat.
Jokainen joka on tosissaan tehnyt myyntityötä tietää, että normaali ihminen ei tiedä haluamisiaan. Monet, kenties jopa useimmat, tosin luulevat tietävänsä.
"Miksi niin moni tuntuu ajattelevan, että no kun en ole sellainen täydellinen pullantuoksuinen tyyppi, enkä oikein ole ikinä nauttinut legopalikoiden poimimisesta, niin ei se äitiys vaan ole mun juttu? Miksi se mitä muuta sulla sitten onkaan annettavana, ei sovi äitirooliin? Eikö huolestuta minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu, jos vain muut kuin sinunlaiset ihmiset lisääntyy?"
-420
Eka lause. Kuka muka noin ajattelee. Ihan oikeasti. Minä muuten olen pullantuoksuinen ja pidän legoista, leikkimisestä, pelaamisesta, siivoamisesta ja joistakin lapsistakin. En silti ajattele äitiyden olevan mun juttu. Koska halu puuttuu. Ei ole mitään hinkua. Hinku does not exist at all!!!
Ei huoleta yhtään tulevaisuus. Toivon oikeasti että ihmiskunta katoaa tältä kauniilta planeetalta, joka on äärimmäisen monien kauniiden, ihanien, hienojen ja tuntevien eliöiden koti. Nuo eliöt kärsivät kohtuuttomasti. En todellakaan pysty pelastamaan planeettaa lisääntymällä. Lisääntyminenkö muka on ainoa tapa vaikuttaa asenteidensa eteen päin viemiseksi? Eikö asenteisiin muka muuten voi vaikuttaa, kuin tekemällä vittu oma lapsi, jolle pakottaa ne omat näkemyksensä väkisin. Eihän se ole edes tervettä.
Sisälukutaitoni sanoo, ettei kyse ole niinkään riippuliidon ja lastenhankinnan suorasta verrannollisuudesta, kuin siitä, että tehdään ironian keinoin läpinäkyväksi lapsellisten asenteet lapsettomia kohtaan. Vaikka he toki tavallaan ymmärtävät etteivät kaikki halua samoja asioita ja ainakin suvaitsevat jos muut eivät jaa arvojaan, vaikka ideaalitilannehan se ei kuitenkaan ole. Kuten ei sekään, etteivät ihmiset ymmärrä, mistä jäävät riippuliitämättömyydessä paitsi.