Muuttaisitko perheen luota töihin toiseen kaupunkiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt ymmärrä miksei nainenkin voi tehdä noin, miehet tekee sitä kaiken aikaa eikä ole huonoja vanhempia.

Se on perheen sisäinen asia eikä kuulu muille. Jos molempien mielestä se on hyvä asia elannon kannalta, eli että uran edistämiseksi ja parempien töiden ja paremman palkan takia se tarvitaan, niin sit tehdään niin.

Ilmeisesti monellakaan naisella ei ole mainittavaa uraa tai palkkaa, jos tuo on ihan käsittämätön liike. Onhan niitä ministeriäitejäkin, heidän perhe pyörii juuri niin että isä ja isovanhemmat on vastuussa arjesta.

Öööö... mitenköhän ois, jos meillä, oli uraa, palkkaa tai ihan mitä tahansa tai ei, on käsitys siitä, että tehtyämme lapsia olemme velkaa heille jotain? Äiteinä. En haluaisi, että minun lapsiltani vietäisiin äitiä ihan noin vaan. Minun lapsiltani. En käsitä, ettei jokainen äiti ajattele samoin, kun lapset ovat alle 3-vuotiaita, toinen jopa alle vuoden!

Sinä et käsitä, ilmeisesti sinulla ei ole uraa, vaan elämäsi sisältö on vain lapset ja perhe.

Ja ne hommat voi hoitaa alta ennen lapsia

Itse muutin.

No, lapset ovat vanhempia, nuorin oli 5.

Sunnuntaisin lähdin vikalla bussilla, kun lapset olivat jo nukkumassa ja tulin pe kotiin klo 14 aikaan.

Esikoisen jälkeen yt.ssä kenkää, 7 v kotona. Eka työhaastattelu missä pääsin siis mihin edes pääsin.

Mies koki melkoisen shokin, mutta se oli ainoa ratkaisu.

Lupasivat olen ainakin 2 vuotta, sanoin kyllä.

Pääsin tosi helpolla. Onnibussi oli just aloittanut reitin. Ostan aina lippuja monta kk eteenpäin , eurolla tai kolmella per suunta.

Asun paikkakunnalla työpaikkaa vastapäätä, pomoni lapsuudenkodissa, hänen äitinsä kanssa. Rintamamiestalo.

Nyt kaikki on jo hyvin hiottu. Työpaikkaruokalasta haen työpäivän jälkeen annoksen mukaan ja syön päivällisen pomon äidin kanssa. Juttelemme kaikkea, näen, että hän syö ja kaikki on hyvin.

Perjantaisin lounastauolla lähden, taksi odottaa pihassa, menen bussiasemalle ja kotiin.

Sunnuntaisin sama taksi odottaa.

Kk menot ovat n 500 euroa. Vuokra , bussiliput ja 8 taksikyytiä.

Lapset ovat niin isoja nyt, nuorinkin on tokalla, pärjäävät hyvin. Olen täyttänyt 50 v, ihan turha edes hakea muualle. Työpaikka on ok, työ kiva ja koen itseni tärkeäksi.

Tunnen monta, jotka jäivät kortistoon pitkän äitiysloman aikana. Olen todella onnellinen työpaikastani.

Mieheni ei tykkää, mutta myös hän ei tykännyt kun oli ainoana vastuussa tuloista.

Paikkakunnalla ei voi oikein mitään harrastaa. Käyn kansalaisopiston kursseilla, mutta siinä kaikki.

Minulla vaihtoehdot olivat tämä tai työttömyys.

Minulle on ihan päivänselvää, että kumman tahansa työn perässä joudutaan joskus muuttamaan, ja että naisen ura on ihan yhtä tärkeä kuin miehenkin. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ongelmiksi nouse mielestäni mikään yleinen yhteiskunnallinen tarve saada nainen töihin. Silloinkin, kun mies on muuttamassa muualle työn takia, puolivuotiasta pidetään pienenä ja pohditaan vieraantumista ja lasten elämässä pysymistä. Ei ne miehetkään tällä vuosituhannella muuta tosta vaan ajattelematta lapsiaan. Lisänä tässä on se Ap:n puolison uupumus. Ihan käsittämätöntä ajatella, että kotona on uupunut vanhempi, kaksi hyvin pientä lasta, ja toinen vanhempi lähtisi juuri tässä tilanteessa pois. Mitä ilmeisimmin tämä työ ei ole toimeentulon elinehto, vaan jollain sitä eletään juuri nytkin. Parin vuoden päästä perheen tilanne on toivottavasti ihan toinen, ja silloin työkuvioita voi miettiä ihan eri tavalla. Jos nyt jättää uupumuksen kanssa kamppailevan huolehtimaan vauvasta ja uhmaikäisestä, perheen dynamiikka väistämättä muuttuu, eikä välttämättä ollenkaan hyvään suuntaan.

Saa olla aika hyväpalkkainen työ, jotta palkasta jää jotakin, eikä mene kokonaisuudessaan pakollisiin kuluihin.

Tiedän omasta kokemuksesta, kun seilasin kahden kodin väliä viisi vuotta.

Eli tarvitset asunnon, siihen päälle sähkö ja vakuutukset, vesimaksut, huonekalut ja koneet ja muu kodin irtaimisto jne. jne. lisäksi tulee matkakulut, joita kaikkia ei voi vähentää verotuksessa ja jos välimatka on 340km jo siihen käytetty aika vapaa-ajasta on useampi tunti.

Kun lapset ovat noin pieniä normaalia vanhempi-lapsisuhde jää todennäköisesti syntymättä ja lapset kiintyvät isään ja isovanhempiin.

Mieheni sai aikoinaan Nokialla ollessaan komennuksen Kiinaan vuodeksi,

Lapset koulussa, itse töissä.

Kiinasta en olisi saanut mitään töitä, lapsilla omat harrastukset.

Mies lähti. Menimme koko perhe syyslomaksi sinne. Firma ei kustantanut lippuja toisinpäin, kun mies mielummin lensi kotiin.

4 lippua plus 4 viisumia, mies oli koko viikon töissä aamusta iltaan, kun työt kusi pahasti.

Olimme miehen pienessä asunnossa, ahtautuneena ja oli tosi surkea keli vielä.

Selvisimme, tietenkin ja mies sai työkokemusta ja saimme lyhennettyä lainaa lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt ymmärrä miksei nainenkin voi tehdä noin, miehet tekee sitä kaiken aikaa eikä ole huonoja vanhempia.

Se on perheen sisäinen asia eikä kuulu muille. Jos molempien mielestä se on hyvä asia elannon kannalta, eli että uran edistämiseksi ja parempien töiden ja paremman palkan takia se tarvitaan, niin sit tehdään niin.

Ilmeisesti monellakaan naisella ei ole mainittavaa uraa tai palkkaa, jos tuo on ihan käsittämätön liike. Onhan niitä ministeriäitejäkin, heidän perhe pyörii juuri niin että isä ja isovanhemmat on vastuussa arjesta.

Öööö... mitenköhän ois, jos meillä, oli uraa, palkkaa tai ihan mitä tahansa tai ei, on käsitys siitä, että tehtyämme lapsia olemme velkaa heille jotain? Äiteinä. En haluaisi, että minun lapsiltani vietäisiin äitiä ihan noin vaan. Minun lapsiltani. En käsitä, ettei jokainen äiti ajattele samoin, kun lapset ovat alle 3-vuotiaita, toinen jopa alle vuoden!

Sinä et käsitä, ilmeisesti sinulla ei ole uraa, vaan elämäsi sisältö on vain lapset ja perhe.

No ei todellakaan näin, vaan ap ei ole mikään huippupoliitikko, jonka olisi nyt kun lapset on pieniä pakko olla pois heidän luotaan, niin en ainakaan itse valitsisi sitä vaihtoehtoa LASTEN TAKIA. Kyllä minäkin jos minä vain sitä mikä minusta on kivaa ja kivointa ajattelisin, niin menisin tuossa. Mutta minä en ajattelisi sitä, jos mulla ois tuon ikäiset lapset. En ymmärrä, miksi joku edes päästää pääkoppaansa luvan kun on noin pieniä lapsia niin ajatella tuollaisia? Totta kai se houkuttaa. Mutta entä sitten? Eikö teille enää mikään äitiydessä ole pyhää? Edes se, että äiti asettaa 9-kuisen tarpeet oman mukavuudenhalunsa edelle? Eri asia, jos noi lapset ois jo isompia!!! Tai tässä ois jonkinlainen pakkotilanne!

Eikö todellakaan joillekin tule mieleen, että kun hankkii lapsia, niin en minä sitten voi millä tahansa syyllä olla kohta jo poissa heidän luotaan?

Ja minusta vaan ei kuulosta miltään pakottavalta syyltä tuo olla pois lasten luota. Eikö teillä ole mitään vastuuntuntoa äitiydessä? Selitetään, että koska joku muu on vastuuton, niin on mullakin oikeus. En tajua. Ja pakkoko ne kaikkein vastuuttomimmatkaan on hankkia seksiä varten itseä miellyttämään paskoiksi isiksi, sitäpaitsi.

Vai onko tässä nyt kysymys siitä, että ap:n mielenterveys hajoaa, kun joutuu olemaan pikkupaikkakunnalla(?) jumissa oman miehensä ja lastensa ja nykyisen työnsä kanssa? Olisiko sitä ehkä kannattanut miettiä ennen kuinnhankki niitä lapsia?

Jos mielenterveys tuohon paskaan hajoaa, niin sitten on varmasti lapsille parempi, että miehen äiti hoitaa ja sä ap lähdet etsimään sitä elämääsi muualta.

Olen itse äitinä joutunut tilanteeseen jossa piti valita työttömyys tai työpaikka toiselta paikkakunnalta. Valitsin työn.. viikot asuin toisella paikkakunnalla ja puoliso pyöritti arkea lasten ollessa pieniä. Kolme vuotta meni näin kunnes mieskin irtisanottiin ja jäi ilman töitä.

Asumme nyt koko perhe pk-seudulla (mies etsi täältä töitä ja sai niitä) Muutto tänne oli miehelle jz lapsille helppo, koska he pitivät asuntoa täällä ns toisena kotina.

Lapset näyttävät voivan hyvin, en usko että olisivat pahasti saaneet traumoja siitä että äiti oli pois arkipäivinä muutaman vuoden. Menestyvät koulussa (kiitettävät keskiarvot), on kavereita, harrastavat, eivätkä ole ongelmiin hakeutuneet. Se että aikoinaan olisin jäänyt kotiin paikkakunnalle joka tekee hiljaista "kuolemaa" työiden loppumisen vuoksi ja palvelujen alasajoa jne, olisi voinut olla pahempi isku (loppupeleissä mm rahattomuuden ja köyhyyden vuoksi).

Meillä ainakin valintani on ollut positiivinen asia, joka avulla lapsetkin saivat mallin ettei elämässä aina voi tehdä vain kivoja valintoja, ja vaikeistakin ajoista selvitään.

Sulla on ilmeisesti jokin kiintymysongelma lapsiisi, kun pystyisit noin heppoisesti heidät jättämään. Ei kuulosta normaalilta.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse äitinä joutunut tilanteeseen jossa piti valita työttömyys tai työpaikka toiselta paikkakunnalta. Valitsin työn.. viikot asuin toisella paikkakunnalla ja puoliso pyöritti arkea lasten ollessa pieniä. Kolme vuotta meni näin kunnes mieskin irtisanottiin ja jäi ilman töitä.

Asumme nyt koko perhe pk-seudulla (mies etsi täältä töitä ja sai niitä) Muutto tänne oli miehelle jz lapsille helppo, koska he pitivät asuntoa täällä ns toisena kotina.

Lapset näyttävät voivan hyvin, en usko että olisivat pahasti saaneet traumoja siitä että äiti oli pois arkipäivinä muutaman vuoden. Menestyvät koulussa (kiitettävät keskiarvot), on kavereita, harrastavat, eivätkä ole ongelmiin hakeutuneet. Se että aikoinaan olisin jäänyt kotiin paikkakunnalle joka tekee hiljaista "kuolemaa" työiden loppumisen vuoksi ja palvelujen alasajoa jne, olisi voinut olla pahempi isku (loppupeleissä mm rahattomuuden ja köyhyyden vuoksi).

Meillä ainakin valintani on ollut positiivinen asia, joka avulla lapsetkin saivat mallin ettei elämässä aina voi tehdä vain kivoja valintoja, ja vaikeistakin ajoista selvitään.

Olivatko lapsesi silloin 0- ja 2-vuotiaita?

Vierailija kirjoitti:

Sulla on ilmeisesti jokin kiintymysongelma lapsiisi, kun pystyisit noin heppoisesti heidät jättämään. Ei kuulosta normaalilta.

Tämä. Mä kysyisin itseltäni, millainen äiti mä oikein olenkaan, kun voin miettiä edes tätä.

Kuinkahan monella suomalaisella naisella on tällainen kiintymysongelma oikeasti omiin lapsiinsa, mutta eivät vain toteuta sitä, koska yleinen paine paheksuu tietenkin naista, joka voi noin vain jättää lapsensa kun nämä ovat pieniä?

Mä tiedän mun äidistä, että hänet piti minun kanssani ainakin ihan vain velvollisuus. Hän oli opettajan lapsi, eikä olisi voinut kuvitellakaan, että olisi rikkonut sääntöä olla olematta ja hoitamatta omaa lastaan, vaikkei se selkeästi hänelle itselleen tärkeää ollut. Olen silti kiitollinen, ettei hän ajatellut siinä vain itseään ja mennyt rilluttelemaan ja jättänyt minua vain isäni kanssa, josta oli eronnut. Isälläkään ei ois ollut oikein aikaa keskittyä hoitamaan minua päivittäin. (Tämä oli siis sarkastisesti sanottu viimeinen lause).

Niin että se siitä äitimyytistä. Mutta ap voisi edes esittää, että äitiys on hänelle tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse äitinä joutunut tilanteeseen jossa piti valita työttömyys tai työpaikka toiselta paikkakunnalta. Valitsin työn.. viikot asuin toisella paikkakunnalla ja puoliso pyöritti arkea lasten ollessa pieniä. Kolme vuotta meni näin kunnes mieskin irtisanottiin ja jäi ilman töitä.

Asumme nyt koko perhe pk-seudulla (mies etsi täältä töitä ja sai niitä) Muutto tänne oli miehelle jz lapsille helppo, koska he pitivät asuntoa täällä ns toisena kotina.

Lapset näyttävät voivan hyvin, en usko että olisivat pahasti saaneet traumoja siitä että äiti oli pois arkipäivinä muutaman vuoden. Menestyvät koulussa (kiitettävät keskiarvot), on kavereita, harrastavat, eivätkä ole ongelmiin hakeutuneet. Se että aikoinaan olisin jäänyt kotiin paikkakunnalle joka tekee hiljaista "kuolemaa" työiden loppumisen vuoksi ja palvelujen alasajoa jne, olisi voinut olla pahempi isku (loppupeleissä mm rahattomuuden ja köyhyyden vuoksi).

Meillä ainakin valintani on ollut positiivinen asia, joka avulla lapsetkin saivat mallin ettei elämässä aina voi tehdä vain kivoja valintoja, ja vaikeistakin ajoista selvitään.

Olivatko lapsesi silloin 0- ja 2-vuotiaita?

Lapset olivat alakouluikäisiä tuolloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse äitinä joutunut tilanteeseen jossa piti valita työttömyys tai työpaikka toiselta paikkakunnalta. Valitsin työn.. viikot asuin toisella paikkakunnalla ja puoliso pyöritti arkea lasten ollessa pieniä. Kolme vuotta meni näin kunnes mieskin irtisanottiin ja jäi ilman töitä.

Asumme nyt koko perhe pk-seudulla (mies etsi täältä töitä ja sai niitä) Muutto tänne oli miehelle jz lapsille helppo, koska he pitivät asuntoa täällä ns toisena kotina.

Lapset näyttävät voivan hyvin, en usko että olisivat pahasti saaneet traumoja siitä että äiti oli pois arkipäivinä muutaman vuoden. Menestyvät koulussa (kiitettävät keskiarvot), on kavereita, harrastavat, eivätkä ole ongelmiin hakeutuneet. Se että aikoinaan olisin jäänyt kotiin paikkakunnalle joka tekee hiljaista "kuolemaa" työiden loppumisen vuoksi ja palvelujen alasajoa jne, olisi voinut olla pahempi isku (loppupeleissä mm rahattomuuden ja köyhyyden vuoksi).

Meillä ainakin valintani on ollut positiivinen asia, joka avulla lapsetkin saivat mallin ettei elämässä aina voi tehdä vain kivoja valintoja, ja vaikeistakin ajoista selvitään.

Olivatko lapsesi silloin 0- ja 2-vuotiaita?

Lapset olivat alakouluikäisiä tuolloin.

Niin, jotenkin sitä ajattelisi, että he ovat saaneet siinä tärkeimmässä iässä äidin, ei sillä, etteikö jokainen ikä saada äiti läsnäolevaksi olisi tärkeä, mutta jos on pakko valita kuinka kauan jaksaa lapsiperhe-elämää, (jos ei ole äiti-ihminen, vaikka on hankkinut lapsia), niin mieluummin sen 6-8-vuotta ensin jaksaa sitä, kuin 0 vuotta.

Minulle on ihan vieras ajatus se, että äiti olisi niin kiintynyt lapsiinsa, ettei voisi heitä jättää. Silti olen havainnut että sellaista on ja minua ärsyttää, ellei suorastaan vituta, kun sellaiset naiset pitävät itseään normaaleina ja minunlaisiani epänormaaleina, joiden ei tarvitse itsensä takia olla lainkaan kiinni lapsissaan.

Mutta silti olen sitä mieltä, että vaikkei se äidille oleellista olisikaan olla pienten lasten kanssa, niin oletettavasti se on lapsille kuitenkin tärkeää, ja siksi heitä ei saisi jättää hoitamatta itse äitinä päivittäin, ellei ole ihan ihan pakko.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ihan vieras ajatus se, että äiti olisi niin kiintynyt lapsiinsa, ettei voisi heitä jättää. Silti olen havainnut että sellaista on ja minua ärsyttää, ellei suorastaan vituta, kun sellaiset naiset pitävät itseään normaaleina ja minunlaisiani epänormaaleina, joiden ei tarvitse itsensä takia olla lainkaan kiinni lapsissaan.

Mutta silti olen sitä mieltä, että vaikkei se äidille oleellista olisikaan olla pienten lasten kanssa, niin oletettavasti se on lapsille kuitenkin tärkeää, ja siksi heitä ei saisi jättää hoitamatta itse äitinä päivittäin, ellei ole ihan ihan pakko.

Oletko itse äiti?