onko moraalisesti oikein pimittää adoptiolapselta tieto hänen biologisesta perheestään?

Alkuperäiseen kysymykseen: nykyaikana ja nykytiedolla on moraalisesti väärin pimittää adoptiolapselta tieto alkuperästään.

Vuosikymmeniä sitten, kun adoptiovanhempia nimenomaan neuvottiin lapsen oman edun takia pitämään asia salassa lapselta, mielestäni ei ollut moraalisesti väärin. Vanhemmat toimivat hyvässä uskossa lapsen parasta tavoitellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt täysin teoreettinen esimerkki. Mutta mitä tekisitte, jos oven taakse ilmaantuisi nuori, joka kertoisi, että hän on biologisesti sukuunne kuuluva ja hän tietää, että olette paljon varakkaampia, kuin hänen adoptioperheensä. Nuori alkaisi vaatia teiltä rahaa, koska teillä olisi siihen varaa, mutta adoptioperheellä taas ei. Minä en missään tapauksessa alkaisi rahoittamaan nuoren elämää. Hän ei enää kuulu meidän perheeseemme, vaan on täysin adoptioperheen elätettävä. Toki voisin antaa joululahja- ja synttärilahjaksi rahaa, mutta siihen se saisi jäädä. Liioin perintöä hänen olisi turha odottaa.

Adoptiolapsihan on adoptiovanhempiensa juridinen lapsi. Ei siis pelkästään "elätettävä".
Ja käytännössä hyvin harvoin se lapsensa adoptioon antanut on varakas ja adoptiovanhemmat köyhiä. Kyllä se on just päinvastoin.

Kyseessähän oli siis teoreettinen erimerkki, joka on myös osittain totta. Tädilleni kävi juuri noin. Hän oli nuorena antanut "vahinkolapsensa" adoptioon, koska katsoi, ettei tuolloin rahattomana olisi pystynyt huolehtimaan lapsesta. Parin vuoden kuluttua hän meni avioon varakkaan yrittäjämiehen kanssa ja vuosien saatossa tädistä tuli myös varakas nainen, koska hän tuli omistamaan puolet miehen menestyneestä yrityksestä. Täti ja hänen lapsensa adoptoinut perhe asuivat samalla pienehköllä paikkakunnalla ja tietenkin lapsi sai lopulta tietää, että tätini oli hänen biologinen äitinsä. Loput arvaattekin. Tämä ei tapahtunut Suomessa, tätini asui jo tuolloin eräässä isossa Euroopan maassa.  Mies kuoli ja tätini muutti takaisin Suomeen myytyään yrityksen eräälle miehen sukulaiselle hyvällä hinnalla. Adoptioon annettu lapsi jäi nuolemaan näppejään. Ja tämä lapsen adoptoinut perhe, pärjäsi kyllä taloudellisesti ihan hyvin, mutta lapsi olisi halunnut paljon enemmän kuin he pystyivät antamaan. Että tällainen tapaus tällä kertaa.

Olipa moraaliton tapa suhtautua siihen lapseen! Ihan niin kuin se lapsi olisi syypää omaan törttöilyyn.

Minun enoni sai perinnön myös bioäidiltään.

Tuolla adoptioon annetulla lapsella ei ollut tuon maan lakien mukaan oikeutta perintöön. Eli meni ihan lakien ja pykälien mukaan tuo juttu.  Lisäksi adoptiosopimukseen oli kirjattu kohta, jonka mukaan adoptiovanhemmat vastaavat lapsen kaikista kuluista. Siis kaikista. Lapsella ei ollut mitään oikeutta mennä kerjäämään rahaa teini-ikäisenä biologiselta äidiltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt täysin teoreettinen esimerkki. Mutta mitä tekisitte, jos oven taakse ilmaantuisi nuori, joka kertoisi, että hän on biologisesti sukuunne kuuluva ja hän tietää, että olette paljon varakkaampia, kuin hänen adoptioperheensä. Nuori alkaisi vaatia teiltä rahaa, koska teillä olisi siihen varaa, mutta adoptioperheellä taas ei. Minä en missään tapauksessa alkaisi rahoittamaan nuoren elämää. Hän ei enää kuulu meidän perheeseemme, vaan on täysin adoptioperheen elätettävä. Toki voisin antaa joululahja- ja synttärilahjaksi rahaa, mutta siihen se saisi jäädä. Liioin perintöä hänen olisi turha odottaa.

Adoptiolapsihan on adoptiovanhempiensa juridinen lapsi. Ei siis pelkästään "elätettävä".Ja käytännössä hyvin harvoin se lapsensa adoptioon antanut on varakas ja adoptiovanhemmat köyhiä. Kyllä se on just päinvastoin.

Kyseessähän oli siis teoreettinen erimerkki, joka on myös osittain totta. Tädilleni kävi juuri noin. Hän oli nuorena antanut "vahinkolapsensa" adoptioon, koska katsoi, ettei tuolloin rahattomana olisi pystynyt huolehtimaan lapsesta. Parin vuoden kuluttua hän meni avioon varakkaan yrittäjämiehen kanssa ja vuosien saatossa tädistä tuli myös varakas nainen, koska hän tuli omistamaan puolet miehen menestyneestä yrityksestä. Täti ja hänen lapsensa adoptoinut perhe asuivat samalla pienehköllä paikkakunnalla ja tietenkin lapsi sai lopulta tietää, että tätini oli hänen biologinen äitinsä. Loput arvaattekin. Tämä ei tapahtunut Suomessa, tätini asui jo tuolloin eräässä isossa Euroopan maassa.  Mies kuoli ja tätini muutti takaisin Suomeen myytyään yrityksen eräälle miehen sukulaiselle hyvällä hinnalla. Adoptioon annettu lapsi jäi nuolemaan näppejään. Ja tämä lapsen adoptoinut perhe, pärjäsi kyllä taloudellisesti ihan hyvin, mutta lapsi olisi halunnut paljon enemmän kuin he pystyivät antamaan. Että tällainen tapaus tällä kertaa.

Olipa moraaliton tapa suhtautua siihen lapseen! Ihan niin kuin se lapsi olisi syypää omaan törttöilyyn.

Minun enoni sai perinnön myös bioäidiltään.

Tuolla adoptioon annetulla lapsella ei ollut tuon maan lakien mukaan oikeutta perintöön. Eli meni ihan lakien ja pykälien mukaan tuo juttu.  Lisäksi adoptiosopimukseen oli kirjattu kohta, jonka mukaan adoptiovanhemmat vastaavat lapsen kaikista kuluista. Siis kaikista. Lapsella ei ollut mitään oikeutta mennä kerjäämään rahaa teini-ikäisenä biologiselta äidiltään.

Ei minun enoni mitään kerjännyt. Bioäiti halusi jättää perintöä.

Eipä tuollaisesta hirviöstä kuin teillä olisi äidiksi ollutkaan.

Täti piti kiinni sopimuksesta ja lisäksi sukulaiset Suomessa eivät tienneet tämän lapsen olemassa olosta. Minäkin, joka kuulun nuorempaan polveen sain tietää asiasta vasta muutama vuosi sitten. Mutta ei sitä nyt jo keski-ikäistä lasta silti olla sukuun ottamassa. Hän on kasvanut ja asunut koko ikänsä muualla kuin Suomessa ja alun perinkin hän oli vain kinumassa rahaa biologiselta äidiltään. Täti oli alle 20-vuotias tämän lapsen syntyessä ja jo odotusaikanaan hän oli päättänyt antaa lapsen adoptioon. Hänen työnantajansa oli auttanut asian toteutuksessa. Kun adoptio sitten tehtiin, oli tällä adoptiopariskunnalla taloudellinen tilanne paljon parempi kuin tädilläni. Sitten punnukset kääntyivät toisin päin, kun tätini avioitui muutaman vuoden itseään vanhemman yrittäjän kanssa. Kun lapsi oli teini-ikäinen ja oli jo saanut selville biologisen äitinsä, oli hän saanut päähänsä, että hänen pitää saada sama elintaso kuin biologisella äidillä oli. Ei onnistunut.  Mikä tässä on joidenkin mielestä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Täti piti kiinni sopimuksesta ja lisäksi sukulaiset Suomessa eivät tienneet tämän lapsen olemassa olosta. Minäkin, joka kuulun nuorempaan polveen sain tietää asiasta vasta muutama vuosi sitten. Mutta ei sitä nyt jo keski-ikäistä lasta silti olla sukuun ottamassa. Hän on kasvanut ja asunut koko ikänsä muualla kuin Suomessa ja alun perinkin hän oli vain kinumassa rahaa biologiselta äidiltään. Täti oli alle 20-vuotias tämän lapsen syntyessä ja jo odotusaikanaan hän oli päättänyt antaa lapsen adoptioon. Hänen työnantajansa oli auttanut asian toteutuksessa. Kun adoptio sitten tehtiin, oli tällä adoptiopariskunnalla taloudellinen tilanne paljon parempi kuin tädilläni. Sitten punnukset kääntyivät toisin päin, kun tätini avioitui muutaman vuoden itseään vanhemman yrittäjän kanssa. Kun lapsi oli teini-ikäinen ja oli jo saanut selville biologisen äitinsä, oli hän saanut päähänsä, että hänen pitää saada sama elintaso kuin biologisella äidillä oli. Ei onnistunut.  Mikä tässä on joidenkin mielestä väärin?

Ei sopimuksessa kielletty perinnön jättämistä, vaan siinähän luki että aovanhemmat "vastasi elatuksesta".

Tätisi kosti lapselle sen että hylkäsi tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täti piti kiinni sopimuksesta ja lisäksi sukulaiset Suomessa eivät tienneet tämän lapsen olemassa olosta. Minäkin, joka kuulun nuorempaan polveen sain tietää asiasta vasta muutama vuosi sitten. Mutta ei sitä nyt jo keski-ikäistä lasta silti olla sukuun ottamassa. Hän on kasvanut ja asunut koko ikänsä muualla kuin Suomessa ja alun perinkin hän oli vain kinumassa rahaa biologiselta äidiltään. Täti oli alle 20-vuotias tämän lapsen syntyessä ja jo odotusaikanaan hän oli päättänyt antaa lapsen adoptioon. Hänen työnantajansa oli auttanut asian toteutuksessa. Kun adoptio sitten tehtiin, oli tällä adoptiopariskunnalla taloudellinen tilanne paljon parempi kuin tädilläni. Sitten punnukset kääntyivät toisin päin, kun tätini avioitui muutaman vuoden itseään vanhemman yrittäjän kanssa. Kun lapsi oli teini-ikäinen ja oli jo saanut selville biologisen äitinsä, oli hän saanut päähänsä, että hänen pitää saada sama elintaso kuin biologisella äidillä oli. Ei onnistunut.  Mikä tässä on joidenkin mielestä väärin?

Ei sopimuksessa kielletty perinnön jättämistä, vaan siinähän luki että aovanhemmat "vastasi elatuksesta".

Tädin mies oli myös tietoinen tästä lapsesta ja hän oli tehnyt lakimiehen kanssa testamenttinsa sellaiseksi, ettei tällä lapsella ollut oikeutta hänen jälkeensä jääneeseen omaisuuteen. Ei siis leskenkään kautta. Täti kertoi ennen kuolemaansa, että hän olisi voinut lahjoittaa lapselle jotain, mutta tämän rahankerjuu pilasi lapsen mahdollisuudet saada mitään. Täti testamenttasi omaisuutensa meille verisukulaisilleen. Minä en ottanut osuuttani vastaan, vaan lahjoitin sen eläinsuojelutyöhön. En ole rikas, mutta selviän kyllä taloudellisesti ihan hyvin. Mutta kuten tästäkin tarinasta nähdään, raha se on usein ratkaisevin tekijä. Ja tämä tapahtui siis jo 60- ja 70-luvuilla eli paljon on vettä virrannut Vantaan joessa tuon jälkeen.  Lisättäköön vielä, että tuo lapsi oli siis adoptiovanhemmiltaan salaa käynyt kinumassa rahaa biologiselta äidiltään.

Tätisi kosti lapselle sen että hylkäsi tämän.

Niille adoptioille on syynsä. Se, mitä biologisista vanhemmista voi paljastua, saattaa tuhota adoptiolapsen psyykeen. Ymmärrän, että on romanttinen ajatus selvittää omat juurensa, mutta tiedän valitettavasti tapauksia, joissa adoptiolapsi on tavannut biologiset vanhempansa ja saanut niin karmean pettymyksen, että joutunut turvautumaan terapiaan. 

Miksei se adoptiolapsi olisi saanut pyytää rikkaalta bioäidiltään rahaa? Miksi se täti kosti oman tekonsa sille lapselle?

Vierailija kirjoitti:

Niille adoptioille on syynsä. Se, mitä biologisista vanhemmista voi paljastua, saattaa tuhota adoptiolapsen psyykeen. Ymmärrän, että on romanttinen ajatus selvittää omat juurensa, mutta tiedän valitettavasti tapauksia, joissa adoptiolapsi on tavannut biologiset vanhempansa ja saanut niin karmean pettymyksen, että joutunut turvautumaan terapiaan. 

Niinpä. Jotenkin todella kaunisteltu käsitys noista biologisista sukulaisista. Ja ihmeellinen nurinkurinen kaava mieltää heidät viattomiksi kaipaaviksi uhreiksi, joilta on riistetty lapsi.

Kyllä minä tiedän ihan alta kahdenkympin olevan adoptoidun jolle asia selvisi vasta murkkuna. Olihan se ihan hajalla kun kuuli mut esittää adoptiovanhemmillensa et kaikki on hyvin. Ei raaski syyllistää heitä. Oireilee tosi pahasti, käyttää mm huumeita. Vanhemmat ei tiedä. Vanhemmille oli ihan sanottu voimakkaasti et kertokaa mut oli jättänyt jostakin syystä kuitekk kertomatta. Ei myönnä tehneensä mitää väärää sanoo jopa tehneensä oikein. Hokee vaa sellasta mantraa. Kaveri ei saa adovanhemmiltaan tukea etsiä jabottaa yhteyttä bioperheeseendä.

Ja tää adoptio o siis tapahtunu 90-luvunlopulla!!! Ei mikää keski ikänrn tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niille adoptioille on syynsä. Se, mitä biologisista vanhemmista voi paljastua, saattaa tuhota adoptiolapsen psyykeen. Ymmärrän, että on romanttinen ajatus selvittää omat juurensa, mutta tiedän valitettavasti tapauksia, joissa adoptiolapsi on tavannut biologiset vanhempansa ja saanut niin karmean pettymyksen, että joutunut turvautumaan terapiaan. 

Niinpä. Jotenkin todella kaunisteltu käsitys noista biologisista sukulaisista. Ja ihmeellinen nurinkurinen kaava mieltää heidät viattomiksi kaipaaviksi uhreiksi, joilta on riistetty lapsi.

Ihmismieli on ihmeellinen ja se hylkää mielellään epämiellyttäviltä tuntuvat ajatukset sivuun, vaikka ne olisivat tottakin. Tietysti olisi ihana tarina, että adoptiolapsi tapaisi biologiset vanhempansa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, he loisivat uudet suhteet ja lapsi saisi kuulla, miten biologiset vanhemmat olisivat kaikkien näiden vuosien aikana aina rakastaneet ja ajatelleet häntä ja että adoptioon luovutus olisi ollut vain kauheuden sattumien ja olosuhteiden summa, johon vanhempien oli pakko ollut suostua koska rakastivat lastaan niin paljon.

Se olisi hyvä tarina se. Paljon parempi kuin se, että biologinen vanhempi paljastuisi persoonallisuushäiriöiseksi narkomaaniksi tai juopoksi, joka hylkäsi lapsensa kerta toisensa jälkeen eikä kyennyt tuntemaan tätä olentoa kohtaan mitään rakkautta. Tai että ehkä hän löi vauvaa tai ehkä hän käytti tätä seksuaalisesti hyväksi. Tai ehkä hän oli mielisairas, joka psykoosissa kantoi lapsensa roskiin ja jätti sinne, josta muut ihmiset tämän pelastivat. Jne. Jne. 

Niin. Esimerkiksi siltä Puotilan lapsensurmaajalta Sirpa Laamaselta (Eerikan kiduttaja/surmaaja) on lähtenyt adoptioon kolme lasta.

Kaksi vanhinta 30 vuotta sitten.

Aina se biosuku ei ole sellainen jota toivoo lapsensa tonkivan.

Lapselle on pienestä pitäen kerrottava totuus, ikätason edellyttämällä tavalla. Sillä tavalla et joudu valehtelijan kirjoihin. Hän voi sitten aikuistuttuaan ottaa selvää taustastaan tarkemmin jos haluaa. Eiköhän tähän löydy ohjeistusta kirjallisuudesta. Kysy kirjastosta ja jos olet adoptiovanhempi, saatte varmasti jotain ohjeistusta.

Tarve salailuun viestii, että itse pidät adoptiosuhdetta vähemmän aitona tai huonompana kuin biologista.

Vierailija kirjoitti:

Miksei se adoptiolapsi olisi saanut pyytää rikkaalta bioäidiltään rahaa? Miksi se täti kosti oman tekonsa sille lapselle?

Jos adoptiosopimuksessa oli kohta, jonka mukaan KAIKKI TALOUDELLINEN VASTUU LAPSESTA siirtyi adoptiovanhemmille, ei lapsella ollut oikeutta mennä kerjuulle biologisen äitinsä luo. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Tuo biologinen äiti oli siis tätini. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, olisi tätini voinut antaa sopivan summan tälle lapselle tämän tultua täysi-ikäisesti, mutta ei antanut, koska tämä oli käynyt kerjuulla. Meidän suvussa ei kerjuuta hyväksytä, ei missään muodossa. Ei tuolloin eikä vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei se adoptiolapsi olisi saanut pyytää rikkaalta bioäidiltään rahaa? Miksi se täti kosti oman tekonsa sille lapselle?

Jos adoptiosopimuksessa oli kohta, jonka mukaan KAIKKI TALOUDELLINEN VASTUU LAPSESTA siirtyi adoptiovanhemmille, ei lapsella ollut oikeutta mennä kerjuulle biologisen äitinsä luo. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Tuo biologinen äiti oli siis tätini. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, olisi tätini voinut antaa sopivan summan tälle lapselle tämän tultua täysi-ikäisesti, mutta ei antanut, koska tämä oli käynyt kerjuulla. Meidän suvussa ei kerjuuta hyväksytä, ei missään muodossa. Ei tuolloin eikä vieläkään.

Ei se rahan antaminen riko sopimusta. Eikä se adoptiolapsi ole ollut edes sopimuksen osapuoli. Eikä se adoptiolapsi myöskään voi mitenkään tietää sukunne käytäntöjä tai periaatteita. Sille adoptiolapselle se rahallinen välittäminen saattoi olla se viimeinen toive siitä, että bioäiti jotenkin välitti hänestä.

Tätisi käytännössä siis hylkäsi sen lapsensa vauvana ja nyt sitten uudestaan aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle on pienestä pitäen kerrottava totuus, ikätason edellyttämällä tavalla. Sillä tavalla et joudu valehtelijan kirjoihin. Hän voi sitten aikuistuttuaan ottaa selvää taustastaan tarkemmin jos haluaa. Eiköhän tähän löydy ohjeistusta kirjallisuudesta. Kysy kirjastosta ja jos olet adoptiovanhempi, saatte varmasti jotain ohjeistusta.

Tarve salailuun viestii, että itse pidät adoptiosuhdetta vähemmän aitona tai huonompana kuin biologista.

Se voi olla merkki myös siitä, että haluaa suojata jo kerran hylätyksi tullutta lasta uudelta hylkäämiskokemukselta. Tai liian raaoilta tiedoilta lapsen taustassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Ennen jopa neuvottiin toimimaan näin. Nykyään adoptioneuvonnassa (joka on kaikille adoptoiville pakollinen) kehotetaan avoimuuteen.

Aina tietoja ei ole.

Hyvin harvoin kotimaan adoptiotapauksissa ei ole mitään tietoa biologisesta perheestä. Ja vaikka ei olisikaan niin ei se silti ole oikein antaa ymmärtää muuta.

Adoptiovanhemmille ei edes viranomaiset kerro lapsen biologisen vanhempien tietoja, vaikka pyytäisi. En nyt ymmärrä kuka valehtelee ja mitä.

No niinpä. Ap taitaa olla nyt aika hukassa ja hakee biosuvusta jotain ihme pelastusta solmuihinsa.

Onpas todella ylimielinen kommentti :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle on pienestä pitäen kerrottava totuus, ikätason edellyttämällä tavalla. Sillä tavalla et joudu valehtelijan kirjoihin. Hän voi sitten aikuistuttuaan ottaa selvää taustastaan tarkemmin jos haluaa. Eiköhän tähän löydy ohjeistusta kirjallisuudesta. Kysy kirjastosta ja jos olet adoptiovanhempi, saatte varmasti jotain ohjeistusta.

Tarve salailuun viestii, että itse pidät adoptiosuhdetta vähemmän aitona tai huonompana kuin biologista.

Se voi olla merkki myös siitä, että haluaa suojata jo kerran hylätyksi tullutta lasta uudelta hylkäämiskokemukselta. Tai liian raaoilta tiedoilta lapsen taustassa.

Satuttamalla lasta lisää valehtelulla? Pettämätön logiikka ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle on pienestä pitäen kerrottava totuus, ikätason edellyttämällä tavalla. Sillä tavalla et joudu valehtelijan kirjoihin. Hän voi sitten aikuistuttuaan ottaa selvää taustastaan tarkemmin jos haluaa. Eiköhän tähän löydy ohjeistusta kirjallisuudesta. Kysy kirjastosta ja jos olet adoptiovanhempi, saatte varmasti jotain ohjeistusta.

Tarve salailuun viestii, että itse pidät adoptiosuhdetta vähemmän aitona tai huonompana kuin biologista.

Se voi olla merkki myös siitä, että haluaa suojata jo kerran hylätyksi tullutta lasta uudelta hylkäämiskokemukselta. Tai liian raaoilta tiedoilta lapsen taustassa.

Satuttamalla lasta lisää valehtelulla? Pettämätön logiikka ;-)

Niin. Tajautko että se biosuku voi olla paha. siis todella paha. Lapsi tulosta raiskauksesta/insestistä ja koko suku sairas.