Lue keskustelun säännöt.
onko moraalisesti oikein pimittää adoptiolapselta tieto hänen biologisesta perheestään?
moraalinen dilemma
23.09.2017 |
Mitä mieltä? Jos on niin pienenä adoptoitu (kotimaasta) ettei lapsella ole omia muistikuvia sisaruksistaan, vanhemmistaan niin onko moraalisesti oikein pimittää tieto siitä, antaa ymmärtää, että on oma biologinen lapsi ja tunnustaa asia vasta täysikäisyyden kynnyksellä (siinä vaiheessa on pakko koska lapsi saisi asian tietoon joka tapauksessa maistraatin omilta sivuilta jonne merkitään biologiset, sekä adoptiovanhemmat)?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Missä? Siis kuka näkee ja missä kaiken biologisuuden olevan se ratkaisu? Siis nyt en ymmärrä? Missä viestissä niin lukee? Minusta on pelottavaa ja surullista, että näet valehtelun kaiken ratkaisuna.
Miten adoptiovanhempi edes kuvittelee, että hänellä on oikeus pimittää tuollaista tietoa liittyen toiseen ihmiseen, eihän tieto ole hänen omaisuuttaan samalla tavalla kuin toisilla ihmisillä ei olisi oikeutta pimittää adoptiovanhempaa häneen liittyvissä asioissa.
Jos kantti ei kestä adoptiovanhemmuutta niin on hyvä ja hankkii marsun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Esimerkiksi siltä Puotilan lapsensurmaajalta Sirpa Laamaselta (Eerikan kiduttaja/surmaaja) on lähtenyt adoptioon kolme lasta.
Kaksi vanhinta 30 vuotta sitten.
Aina se biosuku ei ole sellainen jota toivoo lapsensa tonkivan.
Ja siltikään, se ei ole adoptiovanhemman moraalinen oikeus torpata sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Missä? Siis kuka näkee ja missä kaiken biologisuuden olevan se ratkaisu? Siis nyt en ymmärrä? Missä viestissä niin lukee? Minusta on pelottavaa ja surullista, että näet valehtelun kaiken ratkaisuna.
Miten adoptiovanhempi edes kuvittelee, että hänellä on oikeus pimittää tuollaista tietoa liittyen toiseen ihmiseen, eihän tieto ole hänen omaisuuttaan samalla tavalla kuin toisilla ihmisillä ei olisi oikeutta pimittää adoptiovanhempaa häneen liittyvissä asioissa.
Jos kantti ei kestä adoptiovanhemmuutta niin on hyvä ja hankkii marsun.
Luitko edes? Ennnen opastettiin toimimaan noin. Lapsen parhaaksi.
Ja paistaahan noista kirjoituksista jokin kummallinen käsitys siitä, että bioäiti rakastaisi paremmin ja biosuku kaipaisi. Samanlaisia horinoita on siinä Kadonneen jäljillä ohjelmaasa -ohjelmassa jossa sitten löytyy länsimaisia rahoja kärkkyvä suku ja aivonsa pellolle juonut sekava entinen teiniäiti, joka elää prostituutiolla.
Se on surullista.
Vierailija kirjoitti:
Mikä helvatin mielikuvitustarina se tämä?!?
?
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuon adoptioon annetun lapsen olisi pitänyt saada mitään osaa tädin rahoista? Hänen miehensähän oli myös varmistanut testamentillaan sen, että rahat menivät hänen haluamilleen tahoille. Minä en tädin rahoja huolinut. Otin mieluummin muistoksi hänestä taulun, jonka hän oli maalannut. Rahallista arvoa sillä ei ole, mutta tunnearvo on sitäkin suurempi.
Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä, että nyt vasta tädin tarinaa kirjoittaessani olen tajunnut hänen olleen alaikäinen tapahtumien aikaan, siis adoption. Kysäisin tässä parilta sukulaiselta, miten homma oli hoidettu. Siten, että adoptiovanhemmat olivat saaneet lapsen heti synnytyksen jälkeen ja viralliset paperit tehtiin tätini tultua täysi-ikäiseksi.
Miksei kukaan kritisoi lapsen rahanhimoa? Hän tuli vaatimaan salaa adoptiovanhemmiltaan rahaa biologiselta äidiltään. Eikö se ollut teistä rumasti tehty heitä kohtaan? Minusta oli.
Niin varmaan kun siskontyttönä pidät rahat mieluiten itse.😂😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini oli antamassa siskoani adoptioon. Mutta perui.
Tää on asia joka piinaa meitä lapsia edelleen. Ei mene päivääkään ettei toivottaisi että näin olisi tehty. Olisi antanut siskon parempaan kotiin ja jättänyt tekemättä meidät muut.
Äidistäni ei ole äidiksi. Eikä isoäidiksi.
Minä olen valehdellut lapsilleni että hän on kuollut. En halua häntä lasteni elämään.
Kaikki äidit ei ole hyviä.
Miksi ihmeessä valehtelet omille lapsillesi? Eikö se tekisi susta paremman äidin jos puhuisit heille asioista niiden oikeilla nimillä etkä salailisi ja esittäisi muuta. Minusta jos valehtelee ei arvosta itseään eikä häntä kenelle valehtelee.
Valehtelen suojellakseni heitä. Ettei jää mitään mahdollisuutta että tuo käärme pääsee luikertelemaan enää elämäämme. Olen joutunut suojaamaan meitä jo laajennetuilla lähestymiskielloilla. Seuraavaksi muutamme maasta jos hän vielä vainoaa.
Valehtelet suojellaksesi itseäsi.
Ai millä tavoin?
Koska totuuden kertominen on raskasta ja vaikeaa. Välttelet sitä ja siksi valehtelet koska se on näennäisesti helpompaa kuin alkaa käymään läpi raskaita asioita. Elät valheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini oli antamassa siskoani adoptioon. Mutta perui.
Tää on asia joka piinaa meitä lapsia edelleen. Ei mene päivääkään ettei toivottaisi että näin olisi tehty. Olisi antanut siskon parempaan kotiin ja jättänyt tekemättä meidät muut.
Äidistäni ei ole äidiksi. Eikä isoäidiksi.
Minä olen valehdellut lapsilleni että hän on kuollut. En halua häntä lasteni elämään.
Kaikki äidit ei ole hyviä.
Miksi ihmeessä valehtelet omille lapsillesi? Eikö se tekisi susta paremman äidin jos puhuisit heille asioista niiden oikeilla nimillä etkä salailisi ja esittäisi muuta. Minusta jos valehtelee ei arvosta itseään eikä häntä kenelle valehtelee.
Valehtelen suojellakseni heitä. Ettei jää mitään mahdollisuutta että tuo käärme pääsee luikertelemaan enää elämäämme. Olen joutunut suojaamaan meitä jo laajennetuilla lähestymiskielloilla. Seuraavaksi muutamme maasta jos hän vielä vainoaa.
Valehtelet suojellaksesi itseäsi.
Ai millä tavoin?
Koska totuuden kertominen on raskasta ja vaikeaa. Välttelet sitä ja siksi valehtelet koska se on näennäisesti helpompaa kuin alkaa käymään läpi raskaita asioita. Elät valheessa.
En valhetele siksi vaan siksi että kumpikaan ei ottaisi yhteyttä tai muuten lankeaisi ovelan sairaan narsistin pauloihin. Osaa olla oikein miellyttävä halutessaan jotain. Jos ihminen on kuollut, häneen ei voi ottaa yhteyttä.
Näkeehän tästäkin ketjusta, miten varomattomia lapset voivat olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Missä? Siis kuka näkee ja missä kaiken biologisuuden olevan se ratkaisu? Siis nyt en ymmärrä? Missä viestissä niin lukee? Minusta on pelottavaa ja surullista, että näet valehtelun kaiken ratkaisuna.
Miten adoptiovanhempi edes kuvittelee, että hänellä on oikeus pimittää tuollaista tietoa liittyen toiseen ihmiseen, eihän tieto ole hänen omaisuuttaan samalla tavalla kuin toisilla ihmisillä ei olisi oikeutta pimittää adoptiovanhempaa häneen liittyvissä asioissa.
Jos kantti ei kestä adoptiovanhemmuutta niin on hyvä ja hankkii marsun.
Luitko edes? Ennnen opastettiin toimimaan noin. Lapsen parhaaksi.
Ja paistaahan noista kirjoituksista jokin kummallinen käsitys siitä, että bioäiti rakastaisi paremmin ja biosuku kaipaisi. Samanlaisia horinoita on siinä Kadonneen jäljillä ohjelmaasa -ohjelmassa jossa sitten löytyy länsimaisia rahoja kärkkyvä suku ja aivonsa pellolle juonut sekava entinen teiniäiti, joka elää prostituutiolla.
Se on surullista.
Eihän paista. Minusta tässä ketjussa on ollut vain yksi täti kertomassa siskonsa lapsen adoptiosta ja siitä kuinka on kaivannut häntä. Kyllä täällä tiedetään se tosi asia, että biovanhemmat voi myös olla alhoholisteja tms kerta adoptioon on päädytty mutta ongelma on se, että adoptiovanhemmilla ei ole oikeutta valehdella siltikään lapselle hänen juuristaan. Ei vaikka miten päin tätä kääntelisi. Ja kerta adovanhemmille ei luvuteta tietoja lapsen perheestä suvusta niin siinä on myös se mahdollisuus että jos ei nyt bioäiti niin äidin/isänvanhemmat, tädit ja sedät ovat kunnollisia jotka ovat joutuneet myös kärsimään tapahtuneesta. Sitä ei varmuudella tiedä ennen kuin asia on selvitetty. Tuo, että tuntematta tietämättä lapsen biovanhempia demonisoi ne joksikin lapsen pilkkojiksi on sitä että hakee omalle valehtelulle, synnille oikeutusta. Nuo vanhat jutut on asia erikseen, missä on eletty aikaa jolloin ei paremmin tiedetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Missä? Siis kuka näkee ja missä kaiken biologisuuden olevan se ratkaisu? Siis nyt en ymmärrä? Missä viestissä niin lukee? Minusta on pelottavaa ja surullista, että näet valehtelun kaiken ratkaisuna.
Miten adoptiovanhempi edes kuvittelee, että hänellä on oikeus pimittää tuollaista tietoa liittyen toiseen ihmiseen, eihän tieto ole hänen omaisuuttaan samalla tavalla kuin toisilla ihmisillä ei olisi oikeutta pimittää adoptiovanhempaa häneen liittyvissä asioissa.
Jos kantti ei kestä adoptiovanhemmuutta niin on hyvä ja hankkii marsun.
Luitko edes? Ennnen opastettiin toimimaan noin. Lapsen parhaaksi.
Ja paistaahan noista kirjoituksista jokin kummallinen käsitys siitä, että bioäiti rakastaisi paremmin ja biosuku kaipaisi. Samanlaisia horinoita on siinä Kadonneen jäljillä ohjelmaasa -ohjelmassa jossa sitten löytyy länsimaisia rahoja kärkkyvä suku ja aivonsa pellolle juonut sekava entinen teiniäiti, joka elää prostituutiolla.
Se on surullista.
Eihän paista. Minusta tässä ketjussa on ollut vain yksi täti kertomassa siskonsa lapsen adoptiosta ja siitä kuinka on kaivannut häntä. Kyllä täällä tiedetään se tosi asia, että biovanhemmat voi myös olla alhoholisteja tms kerta adoptioon on päädytty mutta ongelma on se, että adoptiovanhemmilla ei ole oikeutta valehdella siltikään lapselle hänen juuristaan. Ei vaikka miten päin tätä kääntelisi. Ja kerta adovanhemmille ei luvuteta tietoja lapsen perheestä suvusta niin siinä on myös se mahdollisuus että jos ei nyt bioäiti niin äidin/isänvanhemmat, tädit ja sedät ovat kunnollisia jotka ovat joutuneet myös kärsimään tapahtuneesta. Sitä ei varmuudella tiedä ennen kuin asia on selvitetty. Tuo, että tuntematta tietämättä lapsen biovanhempia demonisoi ne joksikin lapsen pilkkojiksi on sitä että hakee omalle valehtelulle, synnille oikeutusta. Nuo vanhat jutut on asia erikseen, missä on eletty aikaa jolloin ei paremmin tiedetty.
Onko sinulla edes jotain tilastoja siitä, että tämä asioista valehtelu olisi jotenkin yleistä?
Tunnen tosi paljon adoptioperheitä, enkä tunne yhtäkään jossa asiaa olisi salattu. Paras ystäväni on naimisissa adoptoidun kanssa joka suntynyt 1964 ja hänkin on tiennyt asian aina.
Ja se kärsiikö tädit ja sedät on sen adoptioon luovuttaneen vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei se adoptiolapsi olisi saanut pyytää rikkaalta bioäidiltään rahaa? Miksi se täti kosti oman tekonsa sille lapselle?
Jos adoptiosopimuksessa oli kohta, jonka mukaan KAIKKI TALOUDELLINEN VASTUU LAPSESTA siirtyi adoptiovanhemmille, ei lapsella ollut oikeutta mennä kerjuulle biologisen äitinsä luo. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Tuo biologinen äiti oli siis tätini. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, olisi tätini voinut antaa sopivan summan tälle lapselle tämän tultua täysi-ikäisesti, mutta ei antanut, koska tämä oli käynyt kerjuulla. Meidän suvussa ei kerjuuta hyväksytä, ei missään muodossa. Ei tuolloin eikä vieläkään.
Se sopimus oli bioäidin ja adoptiovanhempien välinen sopimus. Ei koske sitä lasta, hän ei ole sopinut bioäidin kanssa yhtään mitään. Lapsi elää omaa elämäänsä ja tekee itse omat kerjuupäätöksensä. Luulis tyhmemmänkin tämän tajuavan.
Pakko sanoa, että teidän suku kuulostaa kyllä harvinaisen kieroutuneelta. Joten sikäli tämä krjäävä lapsi sopii siihen oikein mainiosti. Piirteet selkeästi periytyy suvussa.
En kylläkään usko koko tädin olemassaoloon, pelkkää provoa koko tarina :)
Koko kerjuutarinasta on suku sitäpaitsi kuullut vain tädin version. Onko kukaan ollut yhteydessä itse siihen sukulaiseensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuon adoptioon annetun lapsen olisi pitänyt saada mitään osaa tädin rahoista? Hänen miehensähän oli myös varmistanut testamentillaan sen, että rahat menivät hänen haluamilleen tahoille. Minä en tädin rahoja huolinut. Otin mieluummin muistoksi hänestä taulun, jonka hän oli maalannut. Rahallista arvoa sillä ei ole, mutta tunnearvo on sitäkin suurempi.
Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä, että nyt vasta tädin tarinaa kirjoittaessani olen tajunnut hänen olleen alaikäinen tapahtumien aikaan, siis adoption. Kysäisin tässä parilta sukulaiselta, miten homma oli hoidettu. Siten, että adoptiovanhemmat olivat saaneet lapsen heti synnytyksen jälkeen ja viralliset paperit tehtiin tätini tultua täysi-ikäiseksi.
Miksei kukaan kritisoi lapsen rahanhimoa? Hän tuli vaatimaan salaa adoptiovanhemmiltaan rahaa biologiselta äidiltään. Eikö se ollut teistä rumasti tehty heitä kohtaan? Minusta oli.
Mielenkiintoista, tätisi muutti alaikäisenä ulkomaille töihin, sai lapsenkin alaikäisenä, kirjoitti paperit vasta kun täysikäistyi. Hänen siis täytyi olla ihan reippaasti alaikäinen sinne ulkomaille muuttaessaan kun ehti olla töissä ja pyöräyttää lapsenkin alle 18v. Tarina on ihan liian uskomaton ollakseen totta. Missä töissä se täti oli ja miksi ihmeessä isovanhempasi hänet sinne ulkomaille päästi alaikäisenä ja vielä töihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuon adoptioon annetun lapsen olisi pitänyt saada mitään osaa tädin rahoista? Hänen miehensähän oli myös varmistanut testamentillaan sen, että rahat menivät hänen haluamilleen tahoille. Minä en tädin rahoja huolinut. Otin mieluummin muistoksi hänestä taulun, jonka hän oli maalannut. Rahallista arvoa sillä ei ole, mutta tunnearvo on sitäkin suurempi.
Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä, että nyt vasta tädin tarinaa kirjoittaessani olen tajunnut hänen olleen alaikäinen tapahtumien aikaan, siis adoption. Kysäisin tässä parilta sukulaiselta, miten homma oli hoidettu. Siten, että adoptiovanhemmat olivat saaneet lapsen heti synnytyksen jälkeen ja viralliset paperit tehtiin tätini tultua täysi-ikäiseksi.
Miksei kukaan kritisoi lapsen rahanhimoa? Hän tuli vaatimaan salaa adoptiovanhemmiltaan rahaa biologiselta äidiltään. Eikö se ollut teistä rumasti tehty heitä kohtaan? Minusta oli.Mielenkiintoista, tätisi muutti alaikäisenä ulkomaille töihin, sai lapsenkin alaikäisenä, kirjoitti paperit vasta kun täysikäistyi. Hänen siis täytyi olla ihan reippaasti alaikäinen sinne ulkomaille muuttaessaan kun ehti olla töissä ja pyöräyttää lapsenkin alle 18v. Tarina on ihan liian uskomaton ollakseen totta. Missä töissä se täti oli ja miksi ihmeessä isovanhempasi hänet sinne ulkomaille päästi alaikäisenä ja vielä töihin?
Ennen se raja oli 21 vee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuon adoptioon annetun lapsen olisi pitänyt saada mitään osaa tädin rahoista? Hänen miehensähän oli myös varmistanut testamentillaan sen, että rahat menivät hänen haluamilleen tahoille. Minä en tädin rahoja huolinut. Otin mieluummin muistoksi hänestä taulun, jonka hän oli maalannut. Rahallista arvoa sillä ei ole, mutta tunnearvo on sitäkin suurempi.
Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä, että nyt vasta tädin tarinaa kirjoittaessani olen tajunnut hänen olleen alaikäinen tapahtumien aikaan, siis adoption. Kysäisin tässä parilta sukulaiselta, miten homma oli hoidettu. Siten, että adoptiovanhemmat olivat saaneet lapsen heti synnytyksen jälkeen ja viralliset paperit tehtiin tätini tultua täysi-ikäiseksi.
Miksei kukaan kritisoi lapsen rahanhimoa? Hän tuli vaatimaan salaa adoptiovanhemmiltaan rahaa biologiselta äidiltään. Eikö se ollut teistä rumasti tehty heitä kohtaan? Minusta oli.Mielenkiintoista, tätisi muutti alaikäisenä ulkomaille töihin, sai lapsenkin alaikäisenä, kirjoitti paperit vasta kun täysikäistyi. Hänen siis täytyi olla ihan reippaasti alaikäinen sinne ulkomaille muuttaessaan kun ehti olla töissä ja pyöräyttää lapsenkin alle 18v. Tarina on ihan liian uskomaton ollakseen totta. Missä töissä se täti oli ja miksi ihmeessä isovanhempasi hänet sinne ulkomaille päästi alaikäisenä ja vielä töihin?
Ennen se raja oli 21 vee.
Vuodesta 1976 se on ollut 18v. Siitäkin on jo yli 40v. Toki voihan se olla että tää mielikuvitustäti eli ja synnytti sitä ennen :)
Sorry, mut tätä tarinaa en usko. Kirjoittajakin niin jalosti antoi perintönsä eläinsuojelulle :) Joopa joo.
Luin vain otiskon. Vastaus on EI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuon adoptioon annetun lapsen olisi pitänyt saada mitään osaa tädin rahoista? Hänen miehensähän oli myös varmistanut testamentillaan sen, että rahat menivät hänen haluamilleen tahoille. Minä en tädin rahoja huolinut. Otin mieluummin muistoksi hänestä taulun, jonka hän oli maalannut. Rahallista arvoa sillä ei ole, mutta tunnearvo on sitäkin suurempi.
Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä, että nyt vasta tädin tarinaa kirjoittaessani olen tajunnut hänen olleen alaikäinen tapahtumien aikaan, siis adoption. Kysäisin tässä parilta sukulaiselta, miten homma oli hoidettu. Siten, että adoptiovanhemmat olivat saaneet lapsen heti synnytyksen jälkeen ja viralliset paperit tehtiin tätini tultua täysi-ikäiseksi.
Miksei kukaan kritisoi lapsen rahanhimoa? Hän tuli vaatimaan salaa adoptiovanhemmiltaan rahaa biologiselta äidiltään. Eikö se ollut teistä rumasti tehty heitä kohtaan? Minusta oli.Mielenkiintoista, tätisi muutti alaikäisenä ulkomaille töihin, sai lapsenkin alaikäisenä, kirjoitti paperit vasta kun täysikäistyi. Hänen siis täytyi olla ihan reippaasti alaikäinen sinne ulkomaille muuttaessaan kun ehti olla töissä ja pyöräyttää lapsenkin alle 18v. Tarina on ihan liian uskomaton ollakseen totta. Missä töissä se täti oli ja miksi ihmeessä isovanhempasi hänet sinne ulkomaille päästi alaikäisenä ja vielä töihin?
Ennen se raja oli 21 vee.
Vuodesta 1976 se on ollut 18v. Siitäkin on jo yli 40v. Toki voihan se olla että tää mielikuvitustäti eli ja synnytti sitä ennen :)
Sorry, mut tätä tarinaa en usko. Kirjoittajakin niin jalosti antoi perintönsä eläinsuojelulle :) Joopa joo.
Juu ja jalo ja nuhteeton siskontyttökin halusi rakkaasta tädistään muistoksi vain arvottoman taulun😂
Tuolloin täysi-ikäisyysikäraja taisi olla 21 vuotta. Täti oli hilkkua vaille 18 saadessaan tuon lapsen, näin minulle on kerrottu. Täyttä totuutta tuskin saan koskaan tietää. Sitä olen ihmetellyt, miten asia onnistuttiin salaamaan Suomessa olleilta sukulaisilta. Täti oli piikomassa eli nykyisin puhutaan au paireista. Tarina on totta, olen vain joitakin pikku yksityiskohtia muuttanut. Mutta ilman tuota rahan kerjäämistä olisi tätini lahjoittanut lapselle noin uuden auton hintaa vastaavan summan. Nyt jäi nuolemaan näppejään.
Olen ihan mielenkiinnosta vilkaissut googlesta tuota täysi-ikäisyysasiaa, joka on ollut esillä tässä yhdessä adoptiotapauksessa. Ei kannata syyttää provoksi, tapaus on täysin mahdollinen. Suomessa täysi-ikäisyys raja oli 1.7.1969 asti 21 vuotta ja muuttui tuona päivänä 20 vuoteen. 1.7.1976 lähtien täysi-ikäiseksi tulikin sitten jo 18 vuotiaana. Jos tädistään kirjoittanut on mahdollisesti tahallaan, estääkseen tunnistamista, muuttanut tätinsä parikin vuotta nuoremmaksi, tai muuttanut lapsen syntymän aikaa, on tarina täysin totta. Jossain kohtaahan tuli esiin, että asiat olivat tapahtuneet 60-luvulla ja 70-luvulla. Tuli vain mieleen, kun tarkistin nuo tiedot.
Siskolleni olisi voinut käydä vähän samalla tavalla kuin tuolle tädille, josta täällä on kerrottu. Hän oli au pairina Saksassa ja synnytti siellä lapsen, jonka antoi adoptioon heti vauvan synnyttyä. Sisko oli tosin jo täysi-ikäinen tuolloin. Täysi-ikäisyysraja oli tuona aikana 20 vuotta. Lapsi ei vain koskaan tullut tietämään, kuka hänen bioäitinsä oli, eikä mitään tietoja isästäänkään. Bioäiti muutti tältä pienehköltä paikkakunnalta ensin miljoonakaupunkiin reilun sadan kilometrin päähän. Palasi sitten Suomeen ja sitten Ranskaan opiskelemaan. Sieltä sitten löytyi aviomies ja bioäiti jäi sinne, kunnes pariskunta muutti Kanadaan ranskankieliselle alueelle. Jos sisko olisi jäänyt tälle pienehkölle paikkakunnalle Saksaan, olisi lapsi piankin saanut juorutätien puheista selville oikeat vanhempansa. No, rahaa heillä ei olisi liiemmin ollut.
Miksi tuon adoptioon annetun lapsen olisi pitänyt saada mitään osaa tädin rahoista? Hänen miehensähän oli myös varmistanut testamentillaan sen, että rahat menivät hänen haluamilleen tahoille. Minä en tädin rahoja huolinut. Otin mieluummin muistoksi hänestä taulun, jonka hän oli maalannut. Rahallista arvoa sillä ei ole, mutta tunnearvo on sitäkin suurempi.
Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä, että nyt vasta tädin tarinaa kirjoittaessani olen tajunnut hänen olleen alaikäinen tapahtumien aikaan, siis adoption. Kysäisin tässä parilta sukulaiselta, miten homma oli hoidettu. Siten, että adoptiovanhemmat olivat saaneet lapsen heti synnytyksen jälkeen ja viralliset paperit tehtiin tätini tultua täysi-ikäiseksi.
Miksei kukaan kritisoi lapsen rahanhimoa? Hän tuli vaatimaan salaa adoptiovanhemmiltaan rahaa biologiselta äidiltään. Eikö se ollut teistä rumasti tehty heitä kohtaan? Minusta oli.