Lue keskustelun säännöt.
onko moraalisesti oikein pimittää adoptiolapselta tieto hänen biologisesta perheestään?
moraalinen dilemma
23.09.2017 |
Mitä mieltä? Jos on niin pienenä adoptoitu (kotimaasta) ettei lapsella ole omia muistikuvia sisaruksistaan, vanhemmistaan niin onko moraalisesti oikein pimittää tieto siitä, antaa ymmärtää, että on oma biologinen lapsi ja tunnustaa asia vasta täysikäisyyden kynnyksellä (siinä vaiheessa on pakko koska lapsi saisi asian tietoon joka tapauksessa maistraatin omilta sivuilta jonne merkitään biologiset, sekä adoptiovanhemmat)?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt täysin teoreettinen esimerkki. Mutta mitä tekisitte, jos oven taakse ilmaantuisi nuori, joka kertoisi, että hän on biologisesti sukuunne kuuluva ja hän tietää, että olette paljon varakkaampia, kuin hänen adoptioperheensä. Nuori alkaisi vaatia teiltä rahaa, koska teillä olisi siihen varaa, mutta adoptioperheellä taas ei. Minä en missään tapauksessa alkaisi rahoittamaan nuoren elämää. Hän ei enää kuulu meidän perheeseemme, vaan on täysin adoptioperheen elätettävä. Toki voisin antaa joululahja- ja synttärilahjaksi rahaa, mutta siihen se saisi jäädä. Liioin perintöä hänen olisi turha odottaa.
Adoptiolapsihan on adoptiovanhempiensa juridinen lapsi. Ei siis pelkästään "elätettävä".
Ja käytännössä hyvin harvoin se lapsensa adoptioon antanut on varakas ja adoptiovanhemmat köyhiä. Kyllä se on just päinvastoin.Kyseessähän oli siis teoreettinen erimerkki, joka on myös osittain totta. Tädilleni kävi juuri noin. Hän oli nuorena antanut "vahinkolapsensa" adoptioon, koska katsoi, ettei tuolloin rahattomana olisi pystynyt huolehtimaan lapsesta. Parin vuoden kuluttua hän meni avioon varakkaan yrittäjämiehen kanssa ja vuosien saatossa tädistä tuli myös varakas nainen, koska hän tuli omistamaan puolet miehen menestyneestä yrityksestä. Täti ja hänen lapsensa adoptoinut perhe asuivat samalla pienehköllä paikkakunnalla ja tietenkin lapsi sai lopulta tietää, että tätini oli hänen biologinen äitinsä. Loput arvaattekin. Tämä ei tapahtunut Suomessa, tätini asui jo tuolloin eräässä isossa Euroopan maassa. Mies kuoli ja tätini muutti takaisin Suomeen myytyään yrityksen eräälle miehen sukulaiselle hyvällä hinnalla. Adoptioon annettu lapsi jäi nuolemaan näppejään. Ja tämä lapsen adoptoinut perhe, pärjäsi kyllä taloudellisesti ihan hyvin, mutta lapsi olisi halunnut paljon enemmän kuin he pystyivät antamaan. Että tällainen tapaus tällä kertaa.
Teoreettinen esimerkkisi kuulostaa tutulta. Ollaankohan me sukulaisia? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahaa. Eli tässä on nyt kyse adoptiolapsesta, jonka adoptioäiti onkin narsisti ja se on nyt aiheuttanut kamalasti ongelmia.
Jaaha.
Minulla on tällainen tarina. Suututtaa miten tulen usein lytätyksi jos yritän kertoa adoptiovanhemmistani, heidän alkoholismistaan, erosta, kaikesta mitä olen kokenut. Tuntuu ettei minua uskota, kun adoptiolapsen haluava käy niin tiukan seulan läpi.
Ongelmani on niin marginaalinen ettei ketään kiinnosta. Suurimmalla osalla kävi hyvin joten mitä yhdestä hylätystä adoptiolapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Ei se ole moraalinen ongelma jos se on juridinen.
Jankkaat nyt samaa kuin jos joku itkisi että avioeron jälkeen ns aviomies ei olekaan uskollinen.
Vahva adoptio katkaisee siteet biosukuun, eikä se ole adoptioperheen päätettävissä oleva asia.
Ja jos joku on joskus jättänyt kertomatta että lapsi on adoptoitu, sekin on luultavimmin tapahtunut viranomaisten ohjeiden mukaan.
Mitä jos viranomaiset ja sosiaalityöntekijät ovat jatkuvasti kannustaneet adoptiovanhempia kertomaan lapselle totuuden mutta nämä silti ovat itsepintaisesti kieltäytyneet? Sellaistakin sattuu.
Missä? En tiedä yhtäkään adoptioperhettä joka näin toimisi.
Ja vaikka sinun adoptiovanhempasi olisivat mielestäsi täyspaskoja niin kai tajuat että ne biovanhempasi eivät halunneet sinua ollenkaan. En tajua miten nyt yhtäkkiä he olisivat ne tarinan pelastajat.
Oli kyllä rumasti kirjoitettu, tietämättömästi. Harvoin on kyse siitä etteikö lapsen biovanhemmat häntä haluaisi vaan siitä että he eivät syystä tai toisesta ole kykeneväisi hoitamaan lasta, usein päätös allekirjoittaa oman lapsen adoptiopaperit on musertava. Lisäksi lapsella on muutakin biosukua yleenä joka jää kaipaamaan, mummoja, ukkeja, tätejä, siskoja, velejä jne. Hypoteettisesti jos tietäisit, että noin on käynyt (adoptiovanhemmat ovat pimittäneet viranomaisten voimakkaista kehoituksista huolimatta tiedon lapselta) niin onko sinusta toimittu moraalisesti väärin? Eikö sinua itseäsi kauhistuttaisi tehdä noin adoptiolapsellesi?
Suomessa on mahdollisuus saada paljon tukea siihen vanhemmuuteen ja sosiaaliturva taka taloudellisenkin turvan lapsiperheelle.
Eli jos todella antaa lapsen adoptioon, taustalla on yleensä kyllä todella mittavat ongelmat. Päihdeongelma, alkoholismi, rikoskierre tms. Jokin todella painava syy.
Ja mitä ihmettä ne adoptiovanhemmat voi tehdä? Ei he tiedä mitään tietoja biosuvusta. Ne tiedot on viranomaisilla! Mitä ihmettä ne viranomaisetkaan adoptiovanhempia painostaa, kun heillähän ne tiedot on.
Ja mitä se biosuku siellä muka kaipaa? Suomessa lapsi pyritään aina sijoittamaan lähisukuun, jos sellainen lapsen haluaa. Eli vanhemmat voi aina päättää antaakin lapawn huostaan eikä adoptioon. Jolloin se lähisuku on aina se eka instanssi jonne sitä lasta tarjotaan.
Paitsi tietenkin jos sen juopon narkkaripariskunnan koko lähisukukin on juoppoja narkkareita ja rikoskierteessä.
Mitä sinä kuvittelet sieltä biologisista sukulaisista löytyvän? Kymmenittäin lämpimiä ihmisiä joilla on nobelistin äly ja Wahlroosin omaisuus?
Ja ilkeät viranomaiset ja narsistiset adoptiovanhemmat ihan pahuuttaan vain kaapanneet lapsen näiltä pulmusilta?
Kuka tuollaista on muka väittänyt? Ja mikä helkkarin p*ska vanhemmuus kilpailu tämä muka on? Ei se oikeuta huonoon kohteluun, että toinen vaihtoehto olisi ehkä ollut vielä huonompi. Kyllä sillä lapsella on lähtökohtaisesti oikeus tuntea juurensa, sitä oikeutta ei sinun ahdas- ja ilkeämielinen paasauksesi vähennä tippaakaan.
Minun mummoni biologinen äiti oli hyvin nuori, vahingossa raskaaksi tullut tyttö. Tuohon aikaan avioliiton ulkopuolisiin raskauksiin suhtauduttiin kovin toisella tavalla kuin nykyään. Adoptioon antamista voi toki kritisoida, mutta ei hän paha ihminen ollut. Yhteydenpidon myötä mummoni tutustui myös nuorempiin sisaruksiinsa, joita ei adoptiosta voi kyllä syyttää millään tavalla.
Kirjoituksesi oli äärettömän ignorantti ja pahansuopa. Toivottavasti et ole missään tekemisissä adoptio- tai muidenkaan lasten kanssa. Myrkyllisyys kun helposti leviää sukupolvesta toiseen.
Eli kyse on monta vuosikymmentä vanhasta asiasta.
Ajalta jolloin ne adoptioviranomaiset ehdottomasti neuvoivat adoptiovanhempia lapsen edun takia salaamaan sen adoption.
Mitä järkeä on jauhaa tuollaista?
Joku toinen tuli nyt kirjoittamaan tähän saman kuin mitä minun piti kirjoittaa: Oletpa todella häijy tunnevammainen ihminen. Ei kukaan halua olla addiktoitunut mihinkään. Oli siellä biosuvussa Nobelin palkinnon saaneita (jos ss on sinun mittarisi hyvästä ihmisestä, Nobelin palkinnonkin saanut voi tosin olla vaikka pefofiili. Että ei ole pelkkiin titteleihin tuijottaminen) tai ei niin adoptiolapsella on oikeus tietää siitä miten on perheeseen tullut. Olet kyllä todella mielenvikainen kun väität muuta. Aiemmin tässä ketjussa ehdotettiin narsismia syyksi kertomatta jättämiseen niin taisi kohdallasi osua naulan kantaan. Sairaalloinen vallantunne päättää toisen ihmisen asioista joista moraalin mukaan ei edes valtaa ole päättää. Kyllä näitä tapahtuu ihan nykyaikana että viranomaisten kehoituksista huolimatta adoptiovanhemmat eivät kerro totuutta lapselle. Vaikka sinä et niitä tapauksia tiedä ei se tarkoita etteikö niitä tapahtuisi. Vaikutat häijyltä valehtelijatyyppiseltä henkilöltä. Jotain pahaa olet tehnyt, muuten et olisi tähän ketjuun tullut jankkaamaan jankkaamisesta.
Ennen viranomaiset neuvoivat että lpsen etu oli salata se adoptio.
Nykyäänkään adoptiovanhemmat eivät saa tietoja biologisesta perheestä.
Sisareni ajautui huumeiden pariin nuorena. Tein kaiken minkä pystyin häntä auttaakseen mutta samalla opiskelin toisella paikkakunnalla. En tiedä miksi hän teki tilanteen huomioon ottaen lapsen, oliko ajatus, että lapsi on uusi alku ja ongelmat korjaantuu sillä, en tiedä, mutta lapsi joka tapauksessa tuli ja hänen otettiin jo pienenä lastenkotiin. Perhe jonne hän meni ensin sijoitukseen ja ketkä sittemmin hänet adoptoivat eivät kertoneet hänelle menneisyydestään mitään. Eikä hän luonnollisesti itsekään muistanut koska ei ollut vuottakaan sijoituksen tapahtuessa. Sai kuulla vasta 18 täytettyään juuristaan. Voitte kuvitella, että on ollut kohtuu musertavaa tietoa. Siskoni ehti valitettavasti menehtyä oman käden kautta, eli biologista äitiään tämä lapsi ei ehtinyt tavata. Hän oli sai selville kuitenkin äitini yhteystiedot saman sosiaalitoimiston kautta josta asiat oli aikoinaan hoidettu ja sain siskon lapseeni yhteyden. Isoäiti oli ne sinne varta vasten jättänyt odottamaan mahdollista tulevaa yhteydenottoa. Olisi saanut tiedot käsiin jo aiemmin mutta kun ei ollut tietoinen koko adoptiosta. Hänellä on minun lisäksi isoäiti joka nyttemmin menehtynyt, eno, kummeja neljä kappaletta ja paljon muuta perhettä. Eli kaipaajia on ollut! Sain siskoni lapsen takaisin elämääni ja Luoja tietää kuinka olen häntä ikävöinyt. Päivääkään ei ole kulunut miettiessä mitä tuolle minunkin hoitamalleni pienelle vauvalle kuuluu, miltä hän mahtaa näyttää. Nyt rakennetaan uutta suhdetta siskoni lapsen kanssa, paljon olemme vuosia menettäneet adoptiovanhempien päätöksestä johtuen. Vihainen en ole heille, se ei tuo takaisin menetettyjä vuosia, mutta en missään nimessä voi myöskään suositella kenellekään adoptiovanhemmalle vastaavaa valintaa. Johan tuollainen salaisuus syö sisältäkin ja valheesta jää ainainen epäluottamus adoptiovanhempien ja lapsen välille. Adoptiolapsella on oikeus kuulla juuristaan jo aivan pienestä pitäen kuten täälläkin on kirjoitettu. Siskoni lapsi on kertonut, että minäkuva särkyi tuon myöhässä tulleen tiedon myötä. Hän käy aktiivisesti keskustelemassa asiasta psykologilla mikä on hyvä. Ja sille kuka heitti, että bioperhe on jotain rappioalkoholisteja niin esimerkkinä tämän adoptoidun lapsen täti, eli minä olen akateeminen omakotitalossa asuva perheellinen työssäkäyvä ihminen ilman mitään addiktioita (lasketaanko suklaa?), veljeni on myös vakitöissä käyvä perheellinen asuntolainaa makseleva tasaista elämää elävä rauhaa rakastava keski-ikäinen mies. Siskommekaan ei missään nimessä ollut paha ihminen, hän ei koskaan kiusannut ketään, oli varsin lempeä tapaus ja näin jälkikäteen pohdittuani tuntuu, että hän oli liian herkkä tähän elämään.
Vierailija kirjoitti:
Sisareni ajautui huumeiden pariin nuorena. Tein kaiken minkä pystyin häntä auttaakseen mutta samalla opiskelin toisella paikkakunnalla. En tiedä miksi hän teki tilanteen huomioon ottaen lapsen, oliko ajatus, että lapsi on uusi alku ja ongelmat korjaantuu sillä, en tiedä, mutta lapsi joka tapauksessa tuli ja hänen otettiin jo pienenä lastenkotiin. Perhe jonne hän meni ensin sijoitukseen ja ketkä sittemmin hänet adoptoivat eivät kertoneet hänelle menneisyydestään mitään. Eikä hän luonnollisesti itsekään muistanut koska ei ollut vuottakaan sijoituksen tapahtuessa. Sai kuulla vasta 18 täytettyään juuristaan. Voitte kuvitella, että on ollut kohtuu musertavaa tietoa. Siskoni ehti valitettavasti menehtyä oman käden kautta, eli biologista äitiään tämä lapsi ei ehtinyt tavata. Hän oli sai selville kuitenkin äitini yhteystiedot saman sosiaalitoimiston kautta josta asiat oli aikoinaan hoidettu ja sain siskon lapseeni yhteyden. Isoäiti oli ne sinne varta vasten jättänyt odottamaan mahdollista tulevaa yhteydenottoa. Olisi saanut tiedot käsiin jo aiemmin mutta kun ei ollut tietoinen koko adoptiosta. Hänellä on minun lisäksi isoäiti joka nyttemmin menehtynyt, eno, kummeja neljä kappaletta ja paljon muuta perhettä. Eli kaipaajia on ollut! Sain siskoni lapsen takaisin elämääni ja Luoja tietää kuinka olen häntä ikävöinyt. Päivääkään ei ole kulunut miettiessä mitä tuolle minunkin hoitamalleni pienelle vauvalle kuuluu, miltä hän mahtaa näyttää. Nyt rakennetaan uutta suhdetta siskoni lapsen kanssa, paljon olemme vuosia menettäneet adoptiovanhempien päätöksestä johtuen. Vihainen en ole heille, se ei tuo takaisin menetettyjä vuosia, mutta en missään nimessä voi myöskään suositella kenellekään adoptiovanhemmalle vastaavaa valintaa. Johan tuollainen salaisuus syö sisältäkin ja valheesta jää ainainen epäluottamus adoptiovanhempien ja lapsen välille. Adoptiolapsella on oikeus kuulla juuristaan jo aivan pienestä pitäen kuten täälläkin on kirjoitettu. Siskoni lapsi on kertonut, että minäkuva särkyi tuon myöhässä tulleen tiedon myötä. Hän käy aktiivisesti keskustelemassa asiasta psykologilla mikä on hyvä. Ja sille kuka heitti, että bioperhe on jotain rappioalkoholisteja niin esimerkkinä tämän adoptoidun lapsen täti, eli minä olen akateeminen omakotitalossa asuva perheellinen työssäkäyvä ihminen ilman mitään addiktioita (lasketaanko suklaa?), veljeni on myös vakitöissä käyvä perheellinen asuntolainaa makseleva tasaista elämää elävä rauhaa rakastava keski-ikäinen mies. Siskommekaan ei missään nimessä ollut paha ihminen, hän ei koskaan kiusannut ketään, oli varsin lempeä tapaus ja näin jälkikäteen pohdittuani tuntuu, että hän oli liian herkkä tähän elämään.
Sijoitus pyritään aina tekemään lähisukuun. Eli miksi sieltä ei löytynyt ketään joka välittäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisareni ajautui huumeiden pariin nuorena. Tein kaiken minkä pystyin häntä auttaakseen mutta samalla opiskelin toisella paikkakunnalla. En tiedä miksi hän teki tilanteen huomioon ottaen lapsen, oliko ajatus, että lapsi on uusi alku ja ongelmat korjaantuu sillä, en tiedä, mutta lapsi joka tapauksessa tuli ja hänen otettiin jo pienenä lastenkotiin. Perhe jonne hän meni ensin sijoitukseen ja ketkä sittemmin hänet adoptoivat eivät kertoneet hänelle menneisyydestään mitään. Eikä hän luonnollisesti itsekään muistanut koska ei ollut vuottakaan sijoituksen tapahtuessa. Sai kuulla vasta 18 täytettyään juuristaan. Voitte kuvitella, että on ollut kohtuu musertavaa tietoa. Siskoni ehti valitettavasti menehtyä oman käden kautta, eli biologista äitiään tämä lapsi ei ehtinyt tavata. Hän oli sai selville kuitenkin äitini yhteystiedot saman sosiaalitoimiston kautta josta asiat oli aikoinaan hoidettu ja sain siskon lapseeni yhteyden. Isoäiti oli ne sinne varta vasten jättänyt odottamaan mahdollista tulevaa yhteydenottoa. Olisi saanut tiedot käsiin jo aiemmin mutta kun ei ollut tietoinen koko adoptiosta. Hänellä on minun lisäksi isoäiti joka nyttemmin menehtynyt, eno, kummeja neljä kappaletta ja paljon muuta perhettä. Eli kaipaajia on ollut! Sain siskoni lapsen takaisin elämääni ja Luoja tietää kuinka olen häntä ikävöinyt. Päivääkään ei ole kulunut miettiessä mitä tuolle minunkin hoitamalleni pienelle vauvalle kuuluu, miltä hän mahtaa näyttää. Nyt rakennetaan uutta suhdetta siskoni lapsen kanssa, paljon olemme vuosia menettäneet adoptiovanhempien päätöksestä johtuen. Vihainen en ole heille, se ei tuo takaisin menetettyjä vuosia, mutta en missään nimessä voi myöskään suositella kenellekään adoptiovanhemmalle vastaavaa valintaa. Johan tuollainen salaisuus syö sisältäkin ja valheesta jää ainainen epäluottamus adoptiovanhempien ja lapsen välille. Adoptiolapsella on oikeus kuulla juuristaan jo aivan pienestä pitäen kuten täälläkin on kirjoitettu. Siskoni lapsi on kertonut, että minäkuva särkyi tuon myöhässä tulleen tiedon myötä. Hän käy aktiivisesti keskustelemassa asiasta psykologilla mikä on hyvä. Ja sille kuka heitti, että bioperhe on jotain rappioalkoholisteja niin esimerkkinä tämän adoptoidun lapsen täti, eli minä olen akateeminen omakotitalossa asuva perheellinen työssäkäyvä ihminen ilman mitään addiktioita (lasketaanko suklaa?), veljeni on myös vakitöissä käyvä perheellinen asuntolainaa makseleva tasaista elämää elävä rauhaa rakastava keski-ikäinen mies. Siskommekaan ei missään nimessä ollut paha ihminen, hän ei koskaan kiusannut ketään, oli varsin lempeä tapaus ja näin jälkikäteen pohdittuani tuntuu, että hän oli liian herkkä tähän elämään.
Sijoitus pyritään aina tekemään lähisukuun. Eli miksi sieltä ei löytynyt ketään joka välittäisi?
Voi kyllä kuule löytyi välittäviä ihmisiä. Tulot, perhetilanteet jne käydään kaikki hyvin tarkasti läpi, eikä kenelläkään meistä ollut lainsäädännössä vaadittavaa elämäntilannetta. Olisin kovasti halunnut ottaa lapsen mutta vähävarainen opiskelija ei kelvannut, olin todella nuori tuolloin. Äidillämme oli tuolloin toistamiseen uusiutuneen syövän hoidot menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Ei se ole moraalinen ongelma jos se on juridinen.
Jankkaat nyt samaa kuin jos joku itkisi että avioeron jälkeen ns aviomies ei olekaan uskollinen.
Vahva adoptio katkaisee siteet biosukuun, eikä se ole adoptioperheen päätettävissä oleva asia.
Ja jos joku on joskus jättänyt kertomatta että lapsi on adoptoitu, sekin on luultavimmin tapahtunut viranomaisten ohjeiden mukaan.
Mitä jos viranomaiset ja sosiaalityöntekijät ovat jatkuvasti kannustaneet adoptiovanhempia kertomaan lapselle totuuden mutta nämä silti ovat itsepintaisesti kieltäytyneet? Sellaistakin sattuu.
Missä? En tiedä yhtäkään adoptioperhettä joka näin toimisi.
Ja vaikka sinun adoptiovanhempasi olisivat mielestäsi täyspaskoja niin kai tajuat että ne biovanhempasi eivät halunneet sinua ollenkaan. En tajua miten nyt yhtäkkiä he olisivat ne tarinan pelastajat.
Oli kyllä rumasti kirjoitettu, tietämättömästi. Harvoin on kyse siitä etteikö lapsen biovanhemmat häntä haluaisi vaan siitä että he eivät syystä tai toisesta ole kykeneväisi hoitamaan lasta, usein päätös allekirjoittaa oman lapsen adoptiopaperit on musertava. Lisäksi lapsella on muutakin biosukua yleenä joka jää kaipaamaan, mummoja, ukkeja, tätejä, siskoja, velejä jne. Hypoteettisesti jos tietäisit, että noin on käynyt (adoptiovanhemmat ovat pimittäneet viranomaisten voimakkaista kehoituksista huolimatta tiedon lapselta) niin onko sinusta toimittu moraalisesti väärin? Eikö sinua itseäsi kauhistuttaisi tehdä noin adoptiolapsellesi?
Suomessa on mahdollisuus saada paljon tukea siihen vanhemmuuteen ja sosiaaliturva taka taloudellisenkin turvan lapsiperheelle.
Eli jos todella antaa lapsen adoptioon, taustalla on yleensä kyllä todella mittavat ongelmat. Päihdeongelma, alkoholismi, rikoskierre tms. Jokin todella painava syy.
Ja mitä ihmettä ne adoptiovanhemmat voi tehdä? Ei he tiedä mitään tietoja biosuvusta. Ne tiedot on viranomaisilla! Mitä ihmettä ne viranomaisetkaan adoptiovanhempia painostaa, kun heillähän ne tiedot on.
Ja mitä se biosuku siellä muka kaipaa? Suomessa lapsi pyritään aina sijoittamaan lähisukuun, jos sellainen lapsen haluaa. Eli vanhemmat voi aina päättää antaakin lapawn huostaan eikä adoptioon. Jolloin se lähisuku on aina se eka instanssi jonne sitä lasta tarjotaan.
Paitsi tietenkin jos sen juopon narkkaripariskunnan koko lähisukukin on juoppoja narkkareita ja rikoskierteessä.
Mitä sinä kuvittelet sieltä biologisista sukulaisista löytyvän? Kymmenittäin lämpimiä ihmisiä joilla on nobelistin äly ja Wahlroosin omaisuus?
Ja ilkeät viranomaiset ja narsistiset adoptiovanhemmat ihan pahuuttaan vain kaapanneet lapsen näiltä pulmusilta?
Kuka tuollaista on muka väittänyt? Ja mikä helkkarin p*ska vanhemmuus kilpailu tämä muka on? Ei se oikeuta huonoon kohteluun, että toinen vaihtoehto olisi ehkä ollut vielä huonompi. Kyllä sillä lapsella on lähtökohtaisesti oikeus tuntea juurensa, sitä oikeutta ei sinun ahdas- ja ilkeämielinen paasauksesi vähennä tippaakaan.
Minun mummoni biologinen äiti oli hyvin nuori, vahingossa raskaaksi tullut tyttö. Tuohon aikaan avioliiton ulkopuolisiin raskauksiin suhtauduttiin kovin toisella tavalla kuin nykyään. Adoptioon antamista voi toki kritisoida, mutta ei hän paha ihminen ollut. Yhteydenpidon myötä mummoni tutustui myös nuorempiin sisaruksiinsa, joita ei adoptiosta voi kyllä syyttää millään tavalla.
Kirjoituksesi oli äärettömän ignorantti ja pahansuopa. Toivottavasti et ole missään tekemisissä adoptio- tai muidenkaan lasten kanssa. Myrkyllisyys kun helposti leviää sukupolvesta toiseen.
Eli kyse on monta vuosikymmentä vanhasta asiasta.
Ajalta jolloin ne adoptioviranomaiset ehdottomasti neuvoivat adoptiovanhempia lapsen edun takia salaamaan sen adoption.
Mitä järkeä on jauhaa tuollaista?
Joku toinen tuli nyt kirjoittamaan tähän saman kuin mitä minun piti kirjoittaa: Oletpa todella häijy tunnevammainen ihminen. Ei kukaan halua olla addiktoitunut mihinkään. Oli siellä biosuvussa Nobelin palkinnon saaneita (jos ss on sinun mittarisi hyvästä ihmisestä, Nobelin palkinnonkin saanut voi tosin olla vaikka pefofiili. Että ei ole pelkkiin titteleihin tuijottaminen) tai ei niin adoptiolapsella on oikeus tietää siitä miten on perheeseen tullut. Olet kyllä todella mielenvikainen kun väität muuta. Aiemmin tässä ketjussa ehdotettiin narsismia syyksi kertomatta jättämiseen niin taisi kohdallasi osua naulan kantaan. Sairaalloinen vallantunne päättää toisen ihmisen asioista joista moraalin mukaan ei edes valtaa ole päättää. Kyllä näitä tapahtuu ihan nykyaikana että viranomaisten kehoituksista huolimatta adoptiovanhemmat eivät kerro totuutta lapselle. Vaikka sinä et niitä tapauksia tiedä ei se tarkoita etteikö niitä tapahtuisi. Vaikutat häijyltä valehtelijatyyppiseltä henkilöltä. Jotain pahaa olet tehnyt, muuten et olisi tähän ketjuun tullut jankkaamaan jankkaamisesta.
Ennen viranomaiset neuvoivat että lpsen etu oli salata se adoptio.
Nykyäänkään adoptiovanhemmat eivät saa tietoja biologisesta perheestä.
On totta, että adoptiovanhemmat eivät saa bioperheestä tietoa. En myöskään selvitystyöstä huolimatta saanut tietää perhettä minne siskoni lapsi sijoitettiin ja adoptoitiin. Tädillä ei ole oikeuksia lain silmissä mitä tuohon tulee, särkyneellä sydämellä ei painoarvoa oikeuspykälien edessä ole. Adoptiolapsi, olettaen, että hän tietää taustoistaan saa jättää sosiaaliviranomaisille yhteydenottopyynnön välitettäväksi bioperheelleen mikäli haluaa. Eli käytännössä koko tilanne on adoptiovanhempien vallassa kertovatko he lapselle taustoista vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole edes lapsen väleistä biologisten sukulaisiin vaan valehtelusta ja tiedon pimittämisestä. Millainen ihminen tekee niin lapselleen?
Lapselle adoptio ei ole ongelma vaan se jos läheiset valehtelevat näin merkittävässä asiassa. Se vie luottamuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Ennen jopa neuvottiin toimimaan näin. Nykyään adoptioneuvonnassa (joka on kaikille adoptoiville pakollinen) kehotetaan avoimuuteen.
Aina tietoja ei ole.
Hyvin harvoin kotimaan adoptiotapauksissa ei ole mitään tietoa biologisesta perheestä. Ja vaikka ei olisikaan niin ei se silti ole oikein antaa ymmärtää muuta.
Adoptiovanhemmille ei edes viranomaiset kerro lapsen biologisen vanhempien tietoja, vaikka pyytäisi. En nyt ymmärrä kuka valehtelee ja mitä.
No niinpä. Ap taitaa olla nyt aika hukassa ja hakee biosuvusta jotain ihme pelastusta solmuihinsa.
Niinpä vaan näsäviisas itsellesi. Jos adoptiovanhemmat ovat valedelleet adoptiosta niin, että lapsi saa sen aikuisuuden kynnyksellä/aikuisena vasta tietää niin vastuu tunne-elämän solmuista on myös valehtelijoilla. Ja mitä se sinua haittaa vaikka adoptiolapsi aloittaakin yhteydenpidon biosukuunsa ja saa sieltä eheytystä särkyneeseen minäkuvaansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa. Eli tässä on nyt kyse adoptiolapsesta, jonka adoptioäiti onkin narsisti ja se on nyt aiheuttanut kamalasti ongelmia.
Jaaha.
Minulla on tällainen tarina. Suututtaa miten tulen usein lytätyksi jos yritän kertoa adoptiovanhemmistani, heidän alkoholismistaan, erosta, kaikesta mitä olen kokenut. Tuntuu ettei minua uskota, kun adoptiolapsen haluava käy niin tiukan seulan läpi.
Ongelmani on niin marginaalinen ettei ketään kiinnosta. Suurimmalla osalla kävi hyvin joten mitä yhdestä hylätystä adoptiolapsesta.
Sama, ei sentään eronneet mutta ois voineet kun oli kolmasmaailmansota niin usein himassa käynnissä. Äiti huutaa ja kilaroi kun raivotautinen. On oikeen ihana ja täydellinen adoptioperhe mut hei, eihän siint saa mitää pahaa puhua, pitää vaan kumarrella ja kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Ei se ole moraalinen ongelma jos se on juridinen.
Jankkaat nyt samaa kuin jos joku itkisi että avioeron jälkeen ns aviomies ei olekaan uskollinen.
Vahva adoptio katkaisee siteet biosukuun, eikä se ole adoptioperheen päätettävissä oleva asia.
Ja jos joku on joskus jättänyt kertomatta että lapsi on adoptoitu, sekin on luultavimmin tapahtunut viranomaisten ohjeiden mukaan.
Mitä jos viranomaiset ja sosiaalityöntekijät ovat jatkuvasti kannustaneet adoptiovanhempia kertomaan lapselle totuuden mutta nämä silti ovat itsepintaisesti kieltäytyneet? Sellaistakin sattuu.
Missä? En tiedä yhtäkään adoptioperhettä joka näin toimisi.
Ja vaikka sinun adoptiovanhempasi olisivat mielestäsi täyspaskoja niin kai tajuat että ne biovanhempasi eivät halunneet sinua ollenkaan. En tajua miten nyt yhtäkkiä he olisivat ne tarinan pelastajat.
Oli kyllä rumasti kirjoitettu, tietämättömästi. Harvoin on kyse siitä etteikö lapsen biovanhemmat häntä haluaisi vaan siitä että he eivät syystä tai toisesta ole kykeneväisi hoitamaan lasta, usein päätös allekirjoittaa oman lapsen adoptiopaperit on musertava. Lisäksi lapsella on muutakin biosukua yleenä joka jää kaipaamaan, mummoja, ukkeja, tätejä, siskoja, velejä jne. Hypoteettisesti jos tietäisit, että noin on käynyt (adoptiovanhemmat ovat pimittäneet viranomaisten voimakkaista kehoituksista huolimatta tiedon lapselta) niin onko sinusta toimittu moraalisesti väärin? Eikö sinua itseäsi kauhistuttaisi tehdä noin adoptiolapsellesi?
Suomessa on mahdollisuus saada paljon tukea siihen vanhemmuuteen ja sosiaaliturva taka taloudellisenkin turvan lapsiperheelle.
Eli jos todella antaa lapsen adoptioon, taustalla on yleensä kyllä todella mittavat ongelmat. Päihdeongelma, alkoholismi, rikoskierre tms. Jokin todella painava syy.
Ja mitä ihmettä ne adoptiovanhemmat voi tehdä? Ei he tiedä mitään tietoja biosuvusta. Ne tiedot on viranomaisilla! Mitä ihmettä ne viranomaisetkaan adoptiovanhempia painostaa, kun heillähän ne tiedot on.
Ja mitä se biosuku siellä muka kaipaa? Suomessa lapsi pyritään aina sijoittamaan lähisukuun, jos sellainen lapsen haluaa. Eli vanhemmat voi aina päättää antaakin lapawn huostaan eikä adoptioon. Jolloin se lähisuku on aina se eka instanssi jonne sitä lasta tarjotaan.
Paitsi tietenkin jos sen juopon narkkaripariskunnan koko lähisukukin on juoppoja narkkareita ja rikoskierteessä.
Mitä sinä kuvittelet sieltä biologisista sukulaisista löytyvän? Kymmenittäin lämpimiä ihmisiä joilla on nobelistin äly ja Wahlroosin omaisuus?
Ja ilkeät viranomaiset ja narsistiset adoptiovanhemmat ihan pahuuttaan vain kaapanneet lapsen näiltä pulmusilta?
No HUH HUH mitä tekstiä!! Ei voi olla noin paha olla! :-l Oletko itse oikeasti joko salaillut adoptiolapseltasi totuutta tai ollut salailemassa jonkun toisen puolesta? Viestisi on kunnon pahan olon oksennus. Mut hei, kaikesta huolimatta kaikkea hyvää sinulle ja voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikinä hankkisi adoptiolasta tällaisen lain takia. Jos biologiseen perheeseen liittyy jotain epätoivottuja piirteitä tai asioita niin en haluaisi olla missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa - ja haluaisin suojella omaa lastani siltä niin pitkälle kuin mahdollista.
Ja ironisesti valehtelemisellasi samalla olisit se joka eniten satuttaisi lasta. Kyllä totuus aina täytyy kertoa. Ei totuuden puolesta turhaan puhuta kaikissa suurissa uskonnoissa, kristinusko, islma, buddhalaisuus, filosofiat mukaan luettuina. Totuus vapauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Joo mutta kuten ketjussa on todettu, on näitä pimitystapauksia ihan lähimenneisyydestäkin. Kyllähän elämässä koetaan kovia, voi tulla syöpää tms. Jos tuntuu, että ei ole antaa tukea ja eväitä adoptiolapselle kestää mahdollista torjumista bioperheeltä niin ehkei silloin adoptio ole se oma juttu. Koiran tai kissanpennun hankinta voisi olla parempi projekti. Pahempihan se pettymys ja trauma on nuorelle valehtelusta ja luoton menetyksestä adovanhempiaan kohtaan kun saa tietää, että selän takana on järjästelmällisesti valehdeltu vuosikausia. Ei siitä vaan mihinkään pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Joo mutta kuten ketjussa on todettu, on näitä pimitystapauksia ihan lähimenneisyydestäkin. Kyllähän elämässä koetaan kovia, voi tulla syöpää tms. Jos tuntuu, että ei ole antaa tukea ja eväitä adoptiolapselle kestää mahdollista torjumista bioperheeltä niin ehkei silloin adoptio ole se oma juttu. Koiran tai kissanpennun hankinta voisi olla parempi projekti. Pahempihan se pettymys ja trauma on nuorelle valehtelusta ja luoton menetyksestä adovanhempiaan kohtaan kun saa tietää, että selän takana on järjästelmällisesti valehdeltu vuosikausia. Ei siitä vaan mihinkään pääse.
Missähän sellaista oli? Minusta täällä on jauhettu jostain tädin äidistä jne. Ikivanhoista jutuista.
Ja siis sinusta on kohtuullista että adoptiovanhemmat ensin haukutaan narsisteiksi ja sitten vaaditaan taas tukea siihen ja tähän jne... Ihmisiä hekin on. Ei koneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Ennenhän noita on ollut, vaikea käsittää millainen ihminen nykyään tekisi noin kamalan tempun kun tiedetään huonot seuraukset terveelle minäkuvalle. En sano etteikö noita olisi nykyään, varmasti on jos laissakaan se ei ole pakotettuna, sitten löytyy näitä sooloilijoita ketkä kuvittelee tietävänsä paremmin kun mitä ammattilaiset ohjeistaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Joo mutta kuten ketjussa on todettu, on näitä pimitystapauksia ihan lähimenneisyydestäkin. Kyllähän elämässä koetaan kovia, voi tulla syöpää tms. Jos tuntuu, että ei ole antaa tukea ja eväitä adoptiolapselle kestää mahdollista torjumista bioperheeltä niin ehkei silloin adoptio ole se oma juttu. Koiran tai kissanpennun hankinta voisi olla parempi projekti. Pahempihan se pettymys ja trauma on nuorelle valehtelusta ja luoton menetyksestä adovanhempiaan kohtaan kun saa tietää, että selän takana on järjästelmällisesti valehdeltu vuosikausia. Ei siitä vaan mihinkään pääse.
Missähän sellaista oli? Minusta täällä on jauhettu jostain tädin äidistä jne. Ikivanhoista jutuista.
Ja siis sinusta on kohtuullista että adoptiovanhemmat ensin haukutaan narsisteiksi ja sitten vaaditaan taas tukea siihen ja tähän jne... Ihmisiä hekin on. Ei koneita.
sinäkö olet se agressiivinen jankkaamisesta jankkaava? :-D Paa nimimerkiks jankkari niin tietää mitkä viestit tulee sulta! Oli raju se viestis missä haukuit biovanhemmat, kerro nyt ihmeessä oma tarinas mistä toi raivo tähän asiaan kumpuaa, alat olemaan aika kiinnostava! tais olla sivun 5 vika viesti jos kerrottiin likast joka oli saanu aikuisiäl tiätää adoptiostaan oliko vie vahingossa eikä mikää 50luvulta oleva keissi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein. Avoimuus on aina parasta. Mikäli adoptioitu henkilö haluaa, on hänelle kerrottava totuus. Kakenlainen salailu vain lisää ahdistuneisuutta.
Näin on, ennen luultiin toisin, mutta nykyään on paljon tutkimustietoa asiasta. Myös tiedetään, että jos joku saa alkunsa esim luovutetuilla sukusoluilla, pitää kertoa heti alusta asti. Lapsi vaistoaa salaisuuden olemassaolon ja luulee, että hänessä on vikaa. Ja kun totuus alkuperästä paljastuu aikanaan (yhä todennäköisemmin kun esim sairauksien geneettiset alkuperät tulevat tutuimmiksi ja geeneihin perustuvat hoidot), niin hän kokee elämältä menevän pohjan pois ja kokee, että läheiset tärkeät ihmiset ovat valehdelleet hänelle systemaattisesti.
Siksipä nykyään neuvonnassa painotetaan avoimuutta.
On väärin syyllistää niitä adoptiovanhempia, jotka toimi ennen toisin, niiden vanhojen ohjeiden mukaisesti.
Ja tuo että se biologinen jotenkin nähdään kaiken ratkaisuna... hyvin surullista ja pelottavaa.
Ei se hyvän olon ratkaisu siellä ole. Siinä on suuri riski, että tulee taas vain yksi pettymys lisää.
Joo mutta kuten ketjussa on todettu, on näitä pimitystapauksia ihan lähimenneisyydestäkin. Kyllähän elämässä koetaan kovia, voi tulla syöpää tms. Jos tuntuu, että ei ole antaa tukea ja eväitä adoptiolapselle kestää mahdollista torjumista bioperheeltä niin ehkei silloin adoptio ole se oma juttu. Koiran tai kissanpennun hankinta voisi olla parempi projekti. Pahempihan se pettymys ja trauma on nuorelle valehtelusta ja luoton menetyksestä adovanhempiaan kohtaan kun saa tietää, että selän takana on järjästelmällisesti valehdeltu vuosikausia. Ei siitä vaan mihinkään pääse.
Missähän sellaista oli? Minusta täällä on jauhettu jostain tädin äidistä jne. Ikivanhoista jutuista.
Ja siis sinusta on kohtuullista että adoptiovanhemmat ensin haukutaan narsisteiksi ja sitten vaaditaan taas tukea siihen ja tähän jne... Ihmisiä hekin on. Ei koneita.
sinäkö olet se agressiivinen jankkaamisesta jankkaava? :-D Paa nimimerkiks jankkari niin tietää mitkä viestit tulee sulta! Oli raju se viestis missä haukuit biovanhemmat, kerro nyt ihmeessä oma tarinas mistä toi raivo tähän asiaan kumpuaa, alat olemaan aika kiinnostava! tais olla sivun 5 vika viesti jos kerrottiin likast joka oli saanu aikuisiäl tiätää adoptiostaan oliko vie vahingossa eikä mikää 50luvulta oleva keissi!
En ole Jankkari (heh), mutta tuokin keissi oli "nettiaikana kolmekymppinen", eli adoptoitu luultavasti 40-50 vuotta sitten. Varmasti nykyaikana on todella harvinaista, että adoptiovanhemmat eivät kertoisi lapselle, että tämä on adoptoitu. Nykyään tiedetään, että avoimuus on lapsen kannalta parempi.
Ap, minuakin kiinnostaisi kuulla henkilökohtainen suhteesi tähän asiaan. Onko sinut adoptoitu? Minkä ikäinen olet? Kertoivatko vanhempasi sinulle siitä, että olet adoptoitu, ja minkä ikäisenä, vai miten sait tietää? Miltä tieto tuntui ja miten se vaikutti elämääsi? Oletko yrittänyt tavoittaa biosukulaisiasi?
Kuka tuollaista on muka väittänyt? Ja mikä helkkarin p*ska vanhemmuus kilpailu tämä muka on? Ei se oikeuta huonoon kohteluun, että toinen vaihtoehto olisi ehkä ollut vielä huonompi. Kyllä sillä lapsella on lähtökohtaisesti oikeus tuntea juurensa, sitä oikeutta ei sinun ahdas- ja ilkeämielinen paasauksesi vähennä tippaakaan.
Minun mummoni biologinen äiti oli hyvin nuori, vahingossa raskaaksi tullut tyttö. Tuohon aikaan avioliiton ulkopuolisiin raskauksiin suhtauduttiin kovin toisella tavalla kuin nykyään. Adoptioon antamista voi toki kritisoida, mutta ei hän paha ihminen ollut. Yhteydenpidon myötä mummoni tutustui myös nuorempiin sisaruksiinsa, joita ei adoptiosta voi kyllä syyttää millään tavalla.
Kirjoituksesi oli äärettömän ignorantti ja pahansuopa. Toivottavasti et ole missään tekemisissä adoptio- tai muidenkaan lasten kanssa. Myrkyllisyys kun helposti leviää sukupolvesta toiseen.
Eli kyse on monta vuosikymmentä vanhasta asiasta.
Ajalta jolloin ne adoptioviranomaiset ehdottomasti neuvoivat adoptiovanhempia lapsen edun takia salaamaan sen adoption.
Mitä järkeä on jauhaa tuollaista?
Joku toinen tuli nyt kirjoittamaan tähän saman kuin mitä minun piti kirjoittaa: Oletpa todella häijy tunnevammainen ihminen. Ei kukaan halua olla addiktoitunut mihinkään. Oli siellä biosuvussa Nobelin palkinnon saaneita (jos ss on sinun mittarisi hyvästä ihmisestä, Nobelin palkinnonkin saanut voi tosin olla vaikka pefofiili. Että ei ole pelkkiin titteleihin tuijottaminen) tai ei niin adoptiolapsella on oikeus tietää siitä miten on perheeseen tullut. Olet kyllä todella mielenvikainen kun väität muuta. Aiemmin tässä ketjussa ehdotettiin narsismia syyksi kertomatta jättämiseen niin taisi kohdallasi osua naulan kantaan. Sairaalloinen vallantunne päättää toisen ihmisen asioista joista moraalin mukaan ei edes valtaa ole päättää. Kyllä näitä tapahtuu ihan nykyaikana että viranomaisten kehoituksista huolimatta adoptiovanhemmat eivät kerro totuutta lapselle. Vaikka sinä et niitä tapauksia tiedä ei se tarkoita etteikö niitä tapahtuisi. Vaikutat häijyltä valehtelijatyyppiseltä henkilöltä. Jotain pahaa olet tehnyt, muuten et olisi tähän ketjuun tullut jankkaamaan jankkaamisesta.