Nelikymppisenä tajuaa, että elämä oli tässä.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen tapahtuu enää harvemmin mitään hauskaa ja kivaa. Mitä ei ole siihen mennessä saavuttanut, sitä ei saavutakaan. Etenkin jos on suomalainen nainen ja elänyt tämän päivän Suomessa. Kaikki haaveet, unelmat ja toiveet voi unohtaa. Juna meni jo.

Ikävää, jos sinulla on tuollaiset fiilikset. Ymmärrän tuon ehkä siltä kantilta, jos itsetuntosi on kiinni miehiltä saamastasi huomiosta. Nelikymppisenä alat pikku hiljaa muuttua miehille näkymättömäksi, se on totta.

Olen aina ihaillut vanhoja ladyja, jotka tekevät mitä haluavat ja mistä nauttivat toisten mielipiteistä huolimatta. Lehtijutuissa näkee seitsemän-kahdenksankymppisiä kehonrakentajamummoja, surfaajamummoja ja modernia tanssia harrastavia mummoja. Elämänlaatu paranee huomattavasti, kun löytää sen oman juttunsa, mistä nauttii.

Itse aloitin kamppailulajit yli viisikymppisenä. Se on tosi hauskaa! :)

Mingster kirjoitti:

Huh, miten negatiivinen elämänasenne. Ei noin pessimistisellä ihmisellä varmasti olekaan mitään hauskaa elämältä odotettavissa.

Olen hieman yli nelikymppinen, ja uskon ja tiedän, että parhaat vuoteni ovat vielä edessä. Näytän paremmalta ja olen fiksumpi kuin nuorena. Itsetuntoni on parempi. Olen tavannut parikin kiinnostavaa miestä, joista jälkimmäistä tapailen. Elämänkokemusta alkaa olla sen verran, että alan jo aika hyvin tuntea itseni ja tiedän, mistä pidän ja mitä haluan. En yritä enää pelkästään miellyttää muita. Mitä tahansa ihanaa voi vielä tapahtua.

Ei mitenkään pessimistinen vaan ainoastaan realistinen asenne! Neljävitosena voit sitten itkeä miten et ole enää näkyvä miehille, kun itsetuntosi tuntuu nytkin iästä olevan kiinni. Säälin, että tuossa vaiheessa joudut hakemaan vielä miesten hyväksyntää. Oletko siis sinkku :D

Kyllä se kaikki alkaa neljänkympin rajapyykin jälkeen olla eilistä. Joka paikassa alkaa olla se kiusallinen, tylsä täti-ihminen, miks toi tänne on tullut. Teattereissa ja taidenäyttelyissä ei saisi käydä, kun sinne halutaan nuoria, rannoilla ei saa maata, ettei miehet traumatisoidu jne. Miehet ovat hirveitä pettymyksiä, jollain tavalla kuosissa olevat metsästävät nuoria naisia tietenkin, ne jotka pyrkii iholle ovat onnettomia luusereita ja/tai mt-ongelmaisia hyväksikäyttäjiä (a la tämä naisen tappanut kammotus).  Mikään teksti, biisi, tuote, teos tai idea ei mene läpi, jos tekijän ikä paljastuu yli 40 v ja sukupuoli naiseksi. Samat menee läpi, kun valehtelee iäkseen 23 v.  

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni paras ikä. Olo on seestynyt ja voimakas, fyysisesti ole huippukunnossa. Itsetunto hyvä, en stressaa muita ihmisiä ja olen rento. Hymy on herkässä.

Ammattikin on ja mahdollisuuksia paljon. Lapset jo koululaisia. Jes!!! Tästä se elämä alkaa😀

Muutama vuosi eteenpäin niin huomaat pikku krempat, paitsi jos olet supermies/nainen :D

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 45 ja minulla on häpeämättömän hauskaa!

Ehkä avaan viinipullon puolisoni kanssa, ehkä lähdetään pitkää viikonloppua viettämään keski-Eurooppaan tai New Yorkiin tai sitten lähden ajelemaan avoautollani.

Ihan mitä sattuu huvittamaan. Voin myös istua puutarhassa omenapuun alla ja lukea hyvää kirjaa.

Minullakin on häpeämättömän hauskaa... nautin lasteni seurasta joka päivä, he kouluttautuvat akateemiseen ammattiin suomen parhaissa kouluissa. He ovat myös amerikkalaisia... siis synnytin heidät siellä yksityissairaalassa.... elämä on niin mielenkiintoista... lasten ja heidän siippamsa kanssa tai kahdestaan puolisoni kanssa vaiikapa Roomassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 45 ja minulla on häpeämättömän hauskaa!

Ehkä avaan viinipullon puolisoni kanssa, ehkä lähdetään pitkää viikonloppua viettämään keski-Eurooppaan tai New Yorkiin tai sitten lähden ajelemaan avoautollani.

Ihan mitä sattuu huvittamaan. Voin myös istua puutarhassa omenapuun alla ja lukea hyvää kirjaa.

Minullakin on häpeämättömän hauskaa... nautin lasteni seurasta joka päivä, he kouluttautuvat akateemiseen ammattiin suomen parhaissa kouluissa. He ovat myös amerikkalaisia... siis synnytin heidät siellä yksityissairaalassa.... elämä on niin mielenkiintoista... lasten ja heidän siippamsa kanssa tai kahdestaan puolisoni kanssa vaiikapa Roomassa

Unohdin sanoa, että olen 46 v jakäyn ap Esport Centerissä, Espoossa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 45 ja minulla on häpeämättömän hauskaa!

Ehkä avaan viinipullon puolisoni kanssa, ehkä lähdetään pitkää viikonloppua viettämään keski-Eurooppaan tai New Yorkiin tai sitten lähden ajelemaan avoautollani.

Ihan mitä sattuu huvittamaan. Voin myös istua puutarhassa omenapuun alla ja lukea hyvää kirjaa.

Minullakin on häpeämättömän hauskaa... nautin lasteni seurasta joka päivä, he kouluttautuvat akateemiseen ammattiin suomen parhaissa kouluissa. He ovat myös amerikkalaisia... siis synnytin heidät siellä yksityissairaalassa.... elämä on niin mielenkiintoista... lasten ja heidän siippamsa kanssa tai kahdestaan puolisoni kanssa vaiikapa Roomassa

Oletko kännissä....

Jaa,no mulla on nyt nelikymppisenäkin ns elämä alkanut. Mielenkiintoinen, vakituinen duuni, lapset sen verran isoja, etteivät roiku lahkeessa. Rahaa matkustaa, syödä hyvin ja käydä kulttuuririennoissa. Oppinut huolehtimaan terveydestään eli paremmassa kunnossa kuin koskaan. Eikä sitä nuoruuden epävarmuutta.

Mä olen 28 v ja musta on tuntunut tolta jo kymmenisen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät ole kaltaisiasi itsesäälissä piehtaroivia säälittäviä defaitisteja.

Ne jotka ei ole, piehtaroivat sitten muiden säälissä, kun kuvittelevat olevansa jotain kuumia puumia korkkarit katossa. Muut katsovat vierestä myötähäpeää tuntien...

Ohis

Elämäsi on ja tulee olemaan ankeaa ihan iästä riippumatta.

Kertoo paljon jos ei pysty ajattelemaan eri ikäisiä naisia mistään muusta kuin kuuma/ei kuuma -näkökulmasta. 

Olen 40 v. Eniten itseäni vaivaa se, että näitä juttuja on yhtäkkiä alkanut kelailla. Päivittäin pohtii ja murehtii, oli syytä tai ei! En mä päälle kolmikymppisenä edes miettinyt mitään elämän rajallisuuksia tms. Koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja sanoa, että hei nainen, elä NYT! Miten ihmeessä se huoleton asenne on yhtäkkiä mennyt johonkin. Ja mä olen se, joka olen ennen naureskellut ihmisten ikäkriiseilyille. Todella rassaavaa.

Pitää elää hetkessä, oli ikä mikä hyvänsä. Kulunut lause, mut se on hirveän totta.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen tapahtuu enää harvemmin mitään hauskaa ja kivaa. Mitä ei ole siihen mennessä saavuttanut, sitä ei saavutakaan. Etenkin jos on suomalainen nainen ja elänyt tämän päivän Suomessa. Kaikki haaveet, unelmat ja toiveet voi unohtaa. Juna meni jo.

oikea elämä mulla alkoi 44 v kun sain vauvan.

Mä olen kohta 50, ja elämää on enemmän kuin koskaan ennen - tai ehkä joskus 20-30 vuotta sitten oli enemmän tohinaa, mutta nyt on enemmän aikaa tehdä asioita, joita oikeasti itse haluaa. Jopa keskittyä siihen, mitä on tekemässä, ja välillä pelkästään oleskella ilman huonoa omaatuntoa.

Vai oli elämä nelikymppisenä 'tässä'? Hanki ihmeessä lisää kokemusta. Suosittelen.

Oma elämäni nimittäin vasta alkoi lähelle viisikymppisenä. Siihen asti oli elänyt muiden, lähinnä vaimon, ehdoilla. Eron jälkeen huomasin, että elämähän voi totta vieköön olla toisenlaistakin. Ja mikä parasta, opin myös sen, että on olemassa fiksuja, mukavia ja ihania naisia. Niinpä onnekseni löysin elämäni rakkauden. Hänen kanssaan jokainen päivä on kaunis ja minä saan elää sellaista elämää, josta pidän ja jota arvostan. Naisen kanssa jota arvostan. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elän nyt 45-vuotiaana monella tapaa elämäni parasta aikaa. Lapset eivät enää tarvitse minua koko ajan, olen mielenkiintoisessa työssä, jossa saan kehittyä, olen löytänyt omat harrastukseni ja ne piirit, joissa viihdyn ja haluan liikuskella. Miesystäväehdokkaistakaan ei ole pulaa. Rahaa ei ole edelleenkään liikaa, kuten ei ole koskaan ollut, mutta penninvenyttäminenkin voi olla oma, aika hauska harrastuksensa. 

Vietän vapaa-aikaani urheillen, kotia ja pihaa hoitaen, harrastaen yhdessä nuorimman lapsen tai koirieni kanssa, lukien ja kirjoittaen, suunnitellen pienen budjetin remontteja jne. Olen introvertti ja rakastan yksinoloa - ihan parasta on olla esimerkiksi koko päivä yksin metsässä mustikoita keräämässä. Elämä on kertakaikkisen ihanaa!

Tuo on oikeasti jo surkeaa. Se että ihminen edes hyväksyy sen että tuo on se paras mitä voi saavuttaa on todella surullista. Tuollainen ei ole ihmisarvoista elämää.

Kertoisitko minulle, millainen elämä olisi sinun mielestäsi ihmisarvoista elämää? Mikä minun elämässäni on sinun mielestäsi erityisen kamalaa, kun mielestäni elän ihan normaalia, hyvää elämää ja nautin arjesta?

t. se mustikassa viihtyvä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 51, eikä todellakaan ole mikään ohi! Päinvastoin. Työelämä parhaimmillaan kun osaa ja tietää paljon, ja asema on sellainen että voi valita kiinnostavimmat hommat. Palkkaa tulee hyvin, lainat on maksettu, lapsi on aikuinen. On aikaa ja rahaa tehdä ihan mitä huvittaa. Varhaiseläkkeelle voin jäädä alle kuuskymppisenä, ja sitten se vapaus vasta koittaakin. Ihanaa!

Anteeksi mutta mua niin masentaa tämä elämä. Toki toi kuulostaa ihanalta, mut sitten kun se vapaus alkaa siinä kuudenkympin tienoilla niin johan terveys menee. Oon "vasta" kolkyt ja jo nyt masentaa. 

Minua kanssa naurattaa nämä jotka hyppivät innoissaan että 60 vuotiaana on rahaa ja aikaa. Kuinka moni 60 vuotias jaksaa matkustella ympäri maailmaa, patikoida pitkiä matkoja Suomen erämaassa ja opetella joku uusi laji esim. sukeltaminen avomerellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elän nyt 45-vuotiaana monella tapaa elämäni parasta aikaa. Lapset eivät enää tarvitse minua koko ajan, olen mielenkiintoisessa työssä, jossa saan kehittyä, olen löytänyt omat harrastukseni ja ne piirit, joissa viihdyn ja haluan liikuskella. Miesystäväehdokkaistakaan ei ole pulaa. Rahaa ei ole edelleenkään liikaa, kuten ei ole koskaan ollut, mutta penninvenyttäminenkin voi olla oma, aika hauska harrastuksensa. 

Vietän vapaa-aikaani urheillen, kotia ja pihaa hoitaen, harrastaen yhdessä nuorimman lapsen tai koirieni kanssa, lukien ja kirjoittaen, suunnitellen pienen budjetin remontteja jne. Olen introvertti ja rakastan yksinoloa - ihan parasta on olla esimerkiksi koko päivä yksin metsässä mustikoita keräämässä. Elämä on kertakaikkisen ihanaa!

Tuo on oikeasti jo surkeaa. Se että ihminen edes hyväksyy sen että tuo on se paras mitä voi saavuttaa on todella surullista. Tuollainen ei ole ihmisarvoista elämää.

Kertoisitko minulle, millainen elämä olisi sinun mielestäsi ihmisarvoista elämää? Mikä minun elämässäni on sinun mielestäsi erityisen kamalaa, kun mielestäni elän ihan normaalia, hyvää elämää ja nautin arjesta?

t. se mustikassa viihtyvä

Se että ihminen pääsee eteenpäin elämässä ja toteuttamaan haaveitaan. Näkemään maailmaa ja kokemaan asioita joita ei uskonut koskaan pääsevän kokemaan.

Se että on rahaa niin että ei niitä tarvitse laskeskella ja voi ostaa hyvää ja monipuolista ruokaa, ostaa hyviä vaatteita ja asua kunnon asunnossa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 51, eikä todellakaan ole mikään ohi! Päinvastoin. Työelämä parhaimmillaan kun osaa ja tietää paljon, ja asema on sellainen että voi valita kiinnostavimmat hommat. Palkkaa tulee hyvin, lainat on maksettu, lapsi on aikuinen. On aikaa ja rahaa tehdä ihan mitä huvittaa. Varhaiseläkkeelle voin jäädä alle kuuskymppisenä, ja sitten se vapaus vasta koittaakin. Ihanaa!

Anteeksi mutta mua niin masentaa tämä elämä. Toki toi kuulostaa ihanalta, mut sitten kun se vapaus alkaa siinä kuudenkympin tienoilla niin johan terveys menee. Oon "vasta" kolkyt ja jo nyt masentaa. 

Minua kanssa naurattaa nämä jotka hyppivät innoissaan että 60 vuotiaana on rahaa ja aikaa. Kuinka moni 60 vuotias jaksaa matkustella ympäri maailmaa, patikoida pitkiä matkoja Suomen erämaassa ja opetella joku uusi laji esim. sukeltaminen avomerellä?

Ei kaikkia kiinnosta sukellus yms. Matkustelu kiinnostaa ja nähtävyydet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 51, eikä todellakaan ole mikään ohi! Päinvastoin. Työelämä parhaimmillaan kun osaa ja tietää paljon, ja asema on sellainen että voi valita kiinnostavimmat hommat. Palkkaa tulee hyvin, lainat on maksettu, lapsi on aikuinen. On aikaa ja rahaa tehdä ihan mitä huvittaa. Varhaiseläkkeelle voin jäädä alle kuuskymppisenä, ja sitten se vapaus vasta koittaakin. Ihanaa!

Anteeksi mutta mua niin masentaa tämä elämä. Toki toi kuulostaa ihanalta, mut sitten kun se vapaus alkaa siinä kuudenkympin tienoilla niin johan terveys menee. Oon "vasta" kolkyt ja jo nyt masentaa. 

Minua kanssa naurattaa nämä jotka hyppivät innoissaan että 60 vuotiaana on rahaa ja aikaa. Kuinka moni 60 vuotias jaksaa matkustella ympäri maailmaa, patikoida pitkiä matkoja Suomen erämaassa ja opetella joku uusi laji esim. sukeltaminen avomerellä?

Varmaan aika monikin perusterve, jos on ikänsä liikkunut eikä ole tuhonnut terveyttään töissä, tms?