Auttavatko siskonne (tai veljenne) lastenhoidossa koskaan?

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heti alkuun sanon että en mitenkään ajattele että sisarusten olisi pakko auttaa tai osallistua. Jokainen toki kantaa vastuun lapsistaan. Mutta jäin vain miettimään että onko 'normaslia' että sisko, jota itse on auttanut paljon eri asioissa, ei koskaan halua/suostu auttamaan lastenhoidossa edes hätätilanteessa?

Olen itse auttanut siskoani paljon rahallisesti opintojen aikana, muutoissa, vaikeissa tilanteissa. Mutta sisko ei halua millään lailla auttaa minua lasteni kanssa, harvoin siis pyydän mutta aina vastaus on EI.

Siskoni on vela, ymmärrän siis että lapset ei ole hänen juttunsa, mutta luulisi että äärimmäisessä hädässä voisi joskus harvoin auttaa.

Ongelma juontanee juurensa paskasta lapsuusperheestä (alkoholismia jne), sillä vanhempani eivät mitenkään auta lapsiaan eivätkä välitä yhtään lapsenlapsistaan. Varmaan tuolta tulee se ajatusmalli siskollekin että ei kuulu auttaa, jokainen hoitakoot onat ongelmansa.

Rakastan siskoani enkä tietenkään voi häntä mihinkään pakottaa, mutta toivoisin vai n että olisi lasteni elämässä enemmän mukana. Miten teillä muilla?

"osallistua" ? Kuule hnellä on ne omat elämänsä murheet, joista sinä et tiedä mitään. Pyörit omien huoliesi ympärillä ja haluat että muut tulee hätiin. Mietitkö ikinä että hänellä voisi olla ISOMPIA ongelmia kuin sinun lastenhoito pulmasi? Niin, ajatella! että ihan ISOMPIAKIN huolia voi lapsettomalla olla kuin lapsia vastaoin tahtoaan hankkineella. Tätähän te ette koskaan myönnä, van ne perheellisten "HÄTÄTAPAUKSET" pitäisi mennnä aina muiden ongelmien edelle. Soita sossuun ja pyydä huoltoapua, kun et pärjää omillasi. Jätä muut rauhaan, heillä on oikeus omiin huoliin. Kysyisit ennemminkin miten itse voit auttaa häntä. Arvaappa miten hänt ärasittaa tuo jatkuva ruinaaminen, millon tuut, millon voit ottaa? Mietippäs vähän? Soita sille lasten isän suvulle ja sedille vaihteeksi.Ai niin ethän sä voi.

Nyt on tainnut olla pissaa aamiaismuroissa. Tämä jatkuva ruinaaminen on ollut 4 kertaa 10 vuoden sisällä eli keskimäärin 1 avunpyyntö 2,5 vuotta kohti. Sekö on merkki siitä että työnnän lapset muisen vastuulle?

Minä olen anatanut jo 6 vuoden ajan rahaa kuukausittain siskolle. Onko mielestäsi auttaminen mennyt tasan, kun autan siskoani joka kuukausi ja hän ei minua koskaan?

Olen huolissani siitä miten aggressiivista ja raivokasta sakkia palstalla on, oma paha olo pitää oksentaa muiden niskaan otse keksityillä "tarinan lisäyksillä". Parempaa päivän jatkoa sinulle! T.Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme varmaan jotenkin outoja, kun emme ole tarvinneet lapsille hoitoapua. Ei ole ollut yhtään raskasta vaan kivaa. Toinen on hoitanut aamut, toinen illat, vauvojen kanssakin on matkustettu ympäri maailman.

Vanhemmista toiset ovat kiireisiä maanviljelijöitä, toiset asuvat ulkomailla. Kummankin veljet ovat myös maapallon toisella laidalla.

Ap tässä, en minäkään humputteluun lastenvahtia kaipaa, mutta pari kertaa on ollut paha paikka. Kerrat jolloin olisin apua tarvinnut oli synnytykset (ei ollut ketään kuka olisi vahtinut isosisarusta, siis piti synnyttää yksin) ja 2krt on käynyt tilanne missä toinen puolisoista ollut työmatkalla, toinen puoliso tai yksi lapsista sairastunut, terveille lapsille ei ole ollut edes hetkeksi hätähoitajaa että toinen ehtisi työmatkalta kotiin, ja sairaalaan ei sanut terveitä lapsia ottaa.

Meillä kun ei auta kummatkaan isovanhemmat (edes hädässä) niin tietenkin olisi toivonut että sisko olisi jeesannut, varsinkin kun olen oikeasti tukenut siskoani rahallisesti paljon. Lisäksi kyse ollut aina todellisesta hädästä ja parin tunnin hoidosta - ei mistään viikon etelänlomasta.

En nyt siis aio katkeraksi alkaa, siskoni on tosi tärkeä. Mutta hän ei velana vaan taida ymmärtää mikä 'hädän ja pelon tunne' mulla usein on, kun tiedän että äkkitilanteessa/hädässä/kriisissä ei ole ketään kuka auttaisi. Jo tieto siitä että apua edes teoriassa olisi helpottaisi stressiä.

Ja nyt jään laskemaan sekunteja siihen kun joku tulee sanomaan että pitikö niitä kersoja vääntää tukiverkottomana... (vastaus on että piti. Juuri siksi että kun suvun tuki puuttuu niin haluan edes omille lapsilleni rakentaa sen suvun sisaruksista).

Meillä se hätäapu on naapurin eläkeläistäti ja kouluikäisen kaverin vanhemmat, naapurissa hekin. Jeesataan sitten heitä vuorostamme. Sujui alakoululaisen pitkät kesälomatkin kun ringissä oli 4 vanhempaa porrastamassa lomiaan.

Totta hitossa kuuluu auttaa hätätilanteessa. Silloin autetaan vaikka puolituttua naapuria tai tuntematontakin. Ei jukolauta hädän hetkellä voi oma suku kieltäytyä auttamasta! Tai näköjään voi mutta siihen ei ole moraalista oikeutusta.

Ei auta. Veljeni asuu perheensä kanssa Australiassa eikä vältämättä nähdäkään edes vuosittain. Sisko asuu samalla paikkakunnalla mutta on alkoholisti ja kovaa vauhtia juomassa itseään hautaan. Siskosta ei siis ole mitään apua, vaan päin vastoin hän itse on avun tarpeessa. Sanomattakin kai selvää, että vanhempia ei kiinnosta meidän kenenkään tilanne, kumpikin on eläkkeellä ja matkustelevat kahdestaan pitkin maailmaa, välillä käyvät täysihoidossa veljen luona mutta siinä heidän isovanhemmuutensa onkin. Onneksi miehelläni on ihanat vanhemmat, jotka ovat aina tukeneet meitä kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme varmaan jotenkin outoja, kun emme ole tarvinneet lapsille hoitoapua. Ei ole ollut yhtään raskasta vaan kivaa. Toinen on hoitanut aamut, toinen illat, vauvojen kanssakin on matkustettu ympäri maailman.

Vanhemmista toiset ovat kiireisiä maanviljelijöitä, toiset asuvat ulkomailla. Kummankin veljet ovat myös maapallon toisella laidalla.

Ap tässä, en minäkään humputteluun lastenvahtia kaipaa, mutta pari kertaa on ollut paha paikka. Kerrat jolloin olisin apua tarvinnut oli synnytykset (ei ollut ketään kuka olisi vahtinut isosisarusta, siis piti synnyttää yksin) ja 2krt on käynyt tilanne missä toinen puolisoista ollut työmatkalla, toinen puoliso tai yksi lapsista sairastunut, terveille lapsille ei ole ollut edes hetkeksi hätähoitajaa että toinen ehtisi työmatkalta kotiin, ja sairaalaan ei sanut terveitä lapsia ottaa.

Meillä kun ei auta kummatkaan isovanhemmat (edes hädässä) niin tietenkin olisi toivonut että sisko olisi jeesannut, varsinkin kun olen oikeasti tukenut siskoani rahallisesti paljon. Lisäksi kyse ollut aina todellisesta hädästä ja parin tunnin hoidosta - ei mistään viikon etelänlomasta.

En nyt siis aio katkeraksi alkaa, siskoni on tosi tärkeä. Mutta hän ei velana vaan taida ymmärtää mikä 'hädän ja pelon tunne' mulla usein on, kun tiedän että äkkitilanteessa/hädässä/kriisissä ei ole ketään kuka auttaisi. Jo tieto siitä että apua edes teoriassa olisi helpottaisi stressiä.

Ja nyt jään laskemaan sekunteja siihen kun joku tulee sanomaan että pitikö niitä kersoja vääntää tukiverkottomana... (vastaus on että piti. Juuri siksi että kun suvun tuki puuttuu niin haluan edes omille lapsilleni rakentaa sen suvun sisaruksista).

Onko teillä niin läheiset välit, että voisit kertoa tämän? Siis ettet tarvitse huvitteluvahtia, vaan ihmistä johon luotat muutenkin ja joka voi tulla apuun hätätilanteessa. Tai miten nyt sitten muotoilet asian. Siskosi ei välttämättä ole edes ajatellut asiaa ja saattaisi hyvinkin ymmärtää jos kerrot rehellisesti mistä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme varmaan jotenkin outoja, kun emme ole tarvinneet lapsille hoitoapua. Ei ole ollut yhtään raskasta vaan kivaa. Toinen on hoitanut aamut, toinen illat, vauvojen kanssakin on matkustettu ympäri maailman.

Vanhemmista toiset ovat kiireisiä maanviljelijöitä, toiset asuvat ulkomailla. Kummankin veljet ovat myös maapallon toisella laidalla.

Ap tässä, en minäkään humputteluun lastenvahtia kaipaa, mutta pari kertaa on ollut paha paikka. Kerrat jolloin olisin apua tarvinnut oli synnytykset (ei ollut ketään kuka olisi vahtinut isosisarusta, siis piti synnyttää yksin) ja 2krt on käynyt tilanne missä toinen puolisoista ollut työmatkalla, toinen puoliso tai yksi lapsista sairastunut, terveille lapsille ei ole ollut edes hetkeksi hätähoitajaa että toinen ehtisi työmatkalta kotiin, ja sairaalaan ei sanut terveitä lapsia ottaa.

Meillä kun ei auta kummatkaan isovanhemmat (edes hädässä) niin tietenkin olisi toivonut että sisko olisi jeesannut, varsinkin kun olen oikeasti tukenut siskoani rahallisesti paljon. Lisäksi kyse ollut aina todellisesta hädästä ja parin tunnin hoidosta - ei mistään viikon etelänlomasta.

En nyt siis aio katkeraksi alkaa, siskoni on tosi tärkeä. Mutta hän ei velana vaan taida ymmärtää mikä 'hädän ja pelon tunne' mulla usein on, kun tiedän että äkkitilanteessa/hädässä/kriisissä ei ole ketään kuka auttaisi. Jo tieto siitä että apua edes teoriassa olisi helpottaisi stressiä.

Ja nyt jään laskemaan sekunteja siihen kun joku tulee sanomaan että pitikö niitä kersoja vääntää tukiverkottomana... (vastaus on että piti. Juuri siksi että kun suvun tuki puuttuu niin haluan edes omille lapsilleni rakentaa sen suvun sisaruksista).

Onko teillä niin läheiset välit, että voisit kertoa tämän? Siis ettet tarvitse huvitteluvahtia, vaan ihmistä johon luotat muutenkin ja joka voi tulla apuun hätätilanteessa. Tai miten nyt sitten muotoilet asian. Siskosi ei välttämättä ole edes ajatellut asiaa ja saattaisi hyvinkin ymmärtää jos kerrot rehellisesti mistä on kyse.

Voisin ehkä yrittää tätä keskustelua käydä, mutta siskoni tuskin ymmärtää. Hän vaan ei ymmärrä mitä on olla vastuussa lapsista ja olla varautunut 24/7 siihen että jotain voi sattua ja pitää aina miettiä toimintamallit eri skenaaroissa. Eikä hän tietenkään voi tietääkään, jos ei ole lapsia niin ei vain ole käsitettä sille mitä on olla 'valmiustilassa'.

Sen verran asia kuitenkin harmittaa, että mietin sitä että jatkanko työttömän siskoni jokakuukausittaista avustamistani, minä olen jo pitkään laittanut suorasiirrolla 'kuukausirahaa" hänelle. Tai sitten ehkä pienennän summaa. Haluan auttaa häntä jatkossakin mutta kyllä se vähän pahalta tuntuu että hädän hetkellä apua ei sieltä saa. Kaiken ei tarvitse mennä tasan, mutta täsdä on ehkä käynyt niin että minun apuni on muuttunut niin itsestäänselväksi että sitä ei enää ajatella apuna vasn itsestäänselvänä oikeutena. Oli nyt vähän hankalasti selitetty mutta ehkä joku tajusi kuitenkin.

T.Ap

Vierailija kirjoitti:

Heti alkuun sanon että en mitenkään ajattele että sisarusten olisi pakko auttaa tai osallistua. Jokainen toki kantaa vastuun lapsistaan. Mutta jäin vain miettimään että onko 'normaslia' että sisko, jota itse on auttanut paljon eri asioissa, ei koskaan halua/suostu auttamaan lastenhoidossa edes hätätilanteessa?

Olen itse auttanut siskoani paljon rahallisesti opintojen aikana, muutoissa, vaikeissa tilanteissa. Mutta sisko ei halua millään lailla auttaa minua lasteni kanssa, harvoin siis pyydän mutta aina vastaus on EI.

Siskoni on vela, ymmärrän siis että lapset ei ole hänen juttunsa, mutta luulisi että äärimmäisessä hädässä voisi joskus harvoin auttaa.

Ongelma juontanee juurensa paskasta lapsuusperheestä (alkoholismia jne), sillä vanhempani eivät mitenkään auta lapsiaan eivätkä välitä yhtään lapsenlapsistaan. Varmaan tuolta tulee se ajatusmalli siskollekin että ei kuulu auttaa, jokainen hoitakoot onat ongelmansa.

Rakastan siskoani enkä tietenkään voi häntä mihinkään pakottaa, mutta toivoisin vai n että olisi lasteni elämässä enemmän mukana. Miten teillä muilla?

Lapseni jo isoja, mutta heidän ollessaan pieniä, ei siskoni juuri apuaan tarjonnut Itse olin kyllä aina valmiina auttamaan ja autoinkin useasti. Myös vippasin rahaa, aina kun tarvitsi. Jossain vaiheessa palikat oli toisin päin, mutta armas siskoni ei tainnut kertaakaan tarjoutua avuksi, matka yhtä lyhyt/ pitkä sieltä luokseni kuin toisinkin päin kun itse auttelin häntä. Eipä ole välejäkään enää, enkä kaipaa tuollaista energiasyöppöä ilkeää ihmistä elämääni, kateus ja pahansuopuus hänessä päällimmäisenä. Taitaa olla alkoholisoitunutkin, mikäli olen oikein tulkinnut kun viimeeksi tapasin hänet.

Veljen lapset (2 kpl) ovat parina vappuna olleet meillä yökylässä, että vanhemmat pääsevät bilettämään. Meidän lapsi on yhden kerran ollut veljen luona muutaman tunnin, kun kävimme katselemassa sohvia. Lapset olivat tuolloin leikki-ikäisiä/koululaisia.

Veljelläni on kuusi lasta itsellään (ei uskonnollista syytä), joten ei ihan heti tule pyydettyä apua 😂

Vierailija kirjoitti:

Olemme varmaan jotenkin outoja, kun emme ole tarvinneet lapsille hoitoapua. Ei ole ollut yhtään raskasta vaan kivaa. Toinen on hoitanut aamut, toinen illat, vauvojen kanssakin on matkustettu ympäri maailman.

Vanhemmista toiset ovat kiireisiä maanviljelijöitä, toiset asuvat ulkomailla. Kummankin veljet ovat myös maapallon toisella laidalla.

Nro 2 kommentoi: Minä ja siskoni olemme tarjonneet toisillemme lastenhoitoapua ihan vain siksi, että se tekee elämästä helpompaa, mukavampaa ja kiireettömämpää. Esikoisemme olivat samalla luokalla alakoulussa ja kuopuksemme samassa päiväkotiryhmässä. Koska asumme naapureina, siskoni saattoi räntäsateisena aamuna soittaa mulle ja kysyä, haluanko, että hän vie mun kuopukseni päiväkotiin samalla kuin vie omansa. Olisin minä saanut lapseni päiväkotiin ilman siskoni apuakin, mutta mukavaahan se oli, kun sain mennä suoraan bussipysäkille. Vastaavasti minä otin usein myös siskoni lapsen päiväkodista mukaani, jolloin siskoni saattoi mennä töistä suoraan kauppaan, kampaajalle tai  kotiin eikä hänen tarvinnut käydä hakemassa omaa lastaan päiväkodista. Muutenkin monissa pienissä jutuissa, joihin lapsen olisi voinut ottaa mukaankin, mutta ilman lasta meneminen oli helpompaa, puolin ja toisin hoidettiin toistemme lapsia. 

No siis ennemminkin miettisin asiaa niin etyä jos on jonkun täti/setä/eno niin mielestäni siinä on edes jonkinlainen vastuu siijrn lapseen itseensä muodostaa jonkinlainen suhde. Minulla on usea "tätitettävä", kuin myäs omia lapsia ja pyrin siihen että annan myös heille "tätiaikaa". Otan kylään ja käyn kylässä ja otan yöksi ja muistan merkkipäivinä yms. Koska tottakaihan kun rakastan sisaruksiani, rakastan myös heidän lapsiaan kuin omiani. En ymmärrä tätä nykypäivän "jokainen hoitakoot omansa"- paasaamista, tottakaihan ne hoitaa jokainen itse mutta miten se liittyy tapaamiseen,ajanviettämiseen ja suhteen ylläpitoon?? Sekin vaatii sen että sille antaa aikaa! Eli kyllä, otetaan kylään puolin ja toisin mielellään. Koska samaa vertahan tässä kaikki ollaan.

Sinuna Ap lopettaisin aikuisen ihmisen taloudellisen tukemisen tai antaisin rahaa vain sitä vastaan, että tekee itsekin jotain. Ehkä tajuaisi silloin paremmin.

Munkaan siskolta ei edes pyytäessä mitään apua saa, käskee vain soittamaan muille. Tämä siitä huolimatta, että hoidan usein hänen lastaan, käytän häneen rahaa ym. Muiden luokse meno kyllä onnistuu, kun apua häneltä pyytävät, mutta ei minun. Lähes jokainen yhteydenotto häneltä on sellainen, että siihen liittyy jokin pyyntö, aivan kuin kuvittelisi, että muiden pitäis tehdä kaikki hänen hyväkseen. Eipä tuu mitään apuja itselle silloin harvoin kuin tarvitsisi :(.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heti alkuun sanon että en mitenkään ajattele että sisarusten olisi pakko auttaa tai osallistua. Jokainen toki kantaa vastuun lapsistaan. Mutta jäin vain miettimään että onko 'normaslia' että sisko, jota itse on auttanut paljon eri asioissa, ei koskaan halua/suostu auttamaan lastenhoidossa edes hätätilanteessa?

Olen itse auttanut siskoani paljon rahallisesti opintojen aikana, muutoissa, vaikeissa tilanteissa. Mutta sisko ei halua millään lailla auttaa minua lasteni kanssa, harvoin siis pyydän mutta aina vastaus on EI.

Siskoni on vela, ymmärrän siis että lapset ei ole hänen juttunsa, mutta luulisi että äärimmäisessä hädässä voisi joskus harvoin auttaa.

Ongelma juontanee juurensa paskasta lapsuusperheestä (alkoholismia jne), sillä vanhempani eivät mitenkään auta lapsiaan eivätkä välitä yhtään lapsenlapsistaan. Varmaan tuolta tulee se ajatusmalli siskollekin että ei kuulu auttaa, jokainen hoitakoot onat ongelmansa.

Rakastan siskoani enkä tietenkään voi häntä mihinkään pakottaa, mutta toivoisin vai n että olisi lasteni elämässä enemmän mukana. Miten teillä muilla?

"osallistua" ? Kuule hnellä on ne omat elämänsä murheet, joista sinä et tiedä mitään. Pyörit omien huoliesi ympärillä ja haluat että muut tulee hätiin. Mietitkö ikinä että hänellä voisi olla ISOMPIA ongelmia kuin sinun lastenhoito pulmasi? Niin, ajatella! että ihan ISOMPIAKIN huolia voi lapsettomalla olla kuin lapsia vastaoin tahtoaan hankkineella. Tätähän te ette koskaan myönnä, van ne perheellisten "HÄTÄTAPAUKSET" pitäisi mennnä aina muiden ongelmien edelle. Soita sossuun ja pyydä huoltoapua, kun et pärjää omillasi. Jätä muut rauhaan, heillä on oikeus omiin huoliin. Kysyisit ennemminkin miten itse voit auttaa häntä. Arvaappa miten hänt ärasittaa tuo jatkuva ruinaaminen, millon tuut, millon voit ottaa? Mietippäs vähän? Soita sille lasten isän suvulle ja sedille vaihteeksi.Ai niin ethän sä voi.

Kyllä minä olen ollut omalle sisarukselle apuna, jos hänellä on ollut ongelmia. Siitä on iso apu, jos vie toisen lääkärille, hakee lääkkeet apteekista ja ruokaa kaupasta ja toimittaa ne kotiin asti. Sitään se apu parhaimmillaan, että autetaan toista kun tarve on.

Kirjoitit, että "jätä muut rauhaan" ja "kysyisit, miten itse voit auttaa". Miten toista voi auttaa, jos ei tiedä, tarvitseeko toinen apua ja jos tarvitsee, niin minkälaista? Kyllä sen avuntarvitsijan pitää itse aukaista suu ja kertoa, mikä on hätänä.

Auttaako siskosi kuitenkin muissa asioissa? Eli jos tarvitsette apua muutossa, remontissa, kuskaamisessa jne.? Jos kyllä, niin uskoisin, että kyse on siitä, että ei oikeasti osaa olla eikä viihdy lasten parissa, joten tilanne olisi todella epämiellyttävä ja stressaava hänelle ja sitä kautta myös varmaan vähän epämukava lapsille.

Itse olen auttanut toisinaan veljen vanhempien lapsien vahtimisessa, kun ovat olleet jo tolkullisen ikäisiä (8-14 vuotiaita silloin kun olen ollut vahtimassa), mutta en suostuisi pienimpien kanssa vielä olemaan (1-3 vuotiaat), koska en oikeasti lapsettomana osaisi. Toki mökillä katson perään, kun vanhemmat haluavat nauttia rauhassa saunasta tai tehdä muuta rauhassa, mutta tuokin tilanne on itselleni selvästi epämukavuusalueella, vaikka kyseiset lapset toki ovat rakkaita, enkä ihan tumpelo ole - eli osaan leikkiä ja viihdyttää, mutta esim. syöttäminen, vaipan vaihto ja muut ovat niin hepreaa, etten halua sellaiseen tilanteeseen joutua. Siinä kärsisivät niin hoidettavat kuin hoitajakin. 

Jotenkin tuntuu, että lapsiperheille on joskus todella vaikea ymmärtää, että heille luonnollinen asia (lapsen hoitaminen) ei ole luonnollinen asia muille, vaan voi tuntua todella vaikealta, jopa mahdottomalta. Mutta ilmeisesti lapsiperheissä se elämä pyörii niin oman navan ja omien tarpeiden ympärillä monesti, etteivät ymmärrä, että on muunlaisia ihmisiä muunlaisissa elämäntilanteissa, joiden tarpeet ja elämä ovat ihan yhtä arvokkaita kuin heidän lapsiperhearkensa, ja joiden valinnat ovat ihan yhtä oikeita, vaikka erilaisia ovatkin. Eli loukkaanutaan siitä, ettei joku todellakaan halua huomioida aina heidän tarpeitaan ja ole valmis tekemään vaikka itselleen kauhistuttavia asioita heidän vuokseen, vaan saattaa laittaa oman hyvinvointinsa ykköseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme varmaan jotenkin outoja, kun emme ole tarvinneet lapsille hoitoapua. Ei ole ollut yhtään raskasta vaan kivaa. Toinen on hoitanut aamut, toinen illat, vauvojen kanssakin on matkustettu ympäri maailman.

Vanhemmista toiset ovat kiireisiä maanviljelijöitä, toiset asuvat ulkomailla. Kummankin veljet ovat myös maapallon toisella laidalla.

Ap tässä, en minäkään humputteluun lastenvahtia kaipaa, mutta pari kertaa on ollut paha paikka. Kerrat jolloin olisin apua tarvinnut oli synnytykset (ei ollut ketään kuka olisi vahtinut isosisarusta, siis piti synnyttää yksin) ja 2krt on käynyt tilanne missä toinen puolisoista ollut työmatkalla, toinen puoliso tai yksi lapsista sairastunut, terveille lapsille ei ole ollut edes hetkeksi hätähoitajaa että toinen ehtisi työmatkalta kotiin, ja sairaalaan ei sanut terveitä lapsia ottaa.

Meillä kun ei auta kummatkaan isovanhemmat (edes hädässä) niin tietenkin olisi toivonut että sisko olisi jeesannut, varsinkin kun olen oikeasti tukenut siskoani rahallisesti paljon. Lisäksi kyse ollut aina todellisesta hädästä ja parin tunnin hoidosta - ei mistään viikon etelänlomasta.

En nyt siis aio katkeraksi alkaa, siskoni on tosi tärkeä. Mutta hän ei velana vaan taida ymmärtää mikä 'hädän ja pelon tunne' mulla usein on, kun tiedän että äkkitilanteessa/hädässä/kriisissä ei ole ketään kuka auttaisi. Jo tieto siitä että apua edes teoriassa olisi helpottaisi stressiä.

Ja nyt jään laskemaan sekunteja siihen kun joku tulee sanomaan että pitikö niitä kersoja vääntää tukiverkottomana... (vastaus on että piti. Juuri siksi että kun suvun tuki puuttuu niin haluan edes omille lapsilleni rakentaa sen suvun sisaruksista).

Onko teillä niin läheiset välit, että voisit kertoa tämän? Siis ettet tarvitse huvitteluvahtia, vaan ihmistä johon luotat muutenkin ja joka voi tulla apuun hätätilanteessa. Tai miten nyt sitten muotoilet asian. Siskosi ei välttämättä ole edes ajatellut asiaa ja saattaisi hyvinkin ymmärtää jos kerrot rehellisesti mistä on kyse.

Voisin ehkä yrittää tätä keskustelua käydä, mutta siskoni tuskin ymmärtää. Hän vaan ei ymmärrä mitä on olla vastuussa lapsista ja olla varautunut 24/7 siihen että jotain voi sattua ja pitää aina miettiä toimintamallit eri skenaaroissa. Eikä hän tietenkään voi tietääkään, jos ei ole lapsia niin ei vain ole käsitettä sille mitä on olla 'valmiustilassa'.

Sen verran asia kuitenkin harmittaa, että mietin sitä että jatkanko työttömän siskoni jokakuukausittaista avustamistani, minä olen jo pitkään laittanut suorasiirrolla 'kuukausirahaa" hänelle. Tai sitten ehkä pienennän summaa. Haluan auttaa häntä jatkossakin mutta kyllä se vähän pahalta tuntuu että hädän hetkellä apua ei sieltä saa. Kaiken ei tarvitse mennä tasan, mutta täsdä on ehkä käynyt niin että minun apuni on muuttunut niin itsestäänselväksi että sitä ei enää ajatella apuna vasn itsestäänselvänä oikeutena. Oli nyt vähän hankalasti selitetty mutta ehkä joku tajusi kuitenkin.

T.Ap

Nyt vähän kyllä tuntuu, että sitä ummärtämättömyyttä on moelmmin puolin. Eli sinäkään et nyt ehkä halua ymmärtää, että siskosi voi oikeasti jopa lapsettomana pelätä tilannetta, jossa on yksin vastuussa lapsistasi. Tai että hänellä saattaa sillä hetkellä olla oikeasti joku ihan oma tärkeä asia tai hätätapaus - niitä kun tulee meille lapsettomillekin. Eli ehkä sinunkin kannattaisi katsoa tilanneet ilman niitä lapsiperhelaseja silmilläsi ja miettiä, miltä tilanne näyttää siskosi kannalta ja alkaa kohdella häntä täytenä ihmisenä, joka elämä on ihan yhtä tärkeä kuin sinunkin, vaikkei hän lapsia olekaan tehnyt. 

Vierailija kirjoitti:

Totta hitossa kuuluu auttaa hätätilanteessa. Silloin autetaan vaikka puolituttua naapuria tai tuntematontakin. Ei jukolauta hädän hetkellä voi oma suku kieltäytyä auttamasta! Tai näköjään voi mutta siihen ei ole moraalista oikeutusta.

Eivät ihmiset nykyään enää auta. Meille jotkut lupasivat lapsenhoitoapua raskaana ollessani, mutta kun kuulivat, että saamme kaksoset, kukaan ei enää puhunut mitään. Lasten synnyttyä kukaan sukulaisista, ei sisko tai veli tai kukaan muistakaan tutuista, ei auttanut. Eivät nekään, jotka apua olivat lupailleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme varmaan jotenkin outoja, kun emme ole tarvinneet lapsille hoitoapua. Ei ole ollut yhtään raskasta vaan kivaa. Toinen on hoitanut aamut, toinen illat, vauvojen kanssakin on matkustettu ympäri maailman.

Vanhemmista toiset ovat kiireisiä maanviljelijöitä, toiset asuvat ulkomailla. Kummankin veljet ovat myös maapallon toisella laidalla.

Ap tässä, en minäkään humputteluun lastenvahtia kaipaa, mutta pari kertaa on ollut paha paikka. Kerrat jolloin olisin apua tarvinnut oli synnytykset (ei ollut ketään kuka olisi vahtinut isosisarusta, siis piti synnyttää yksin) ja 2krt on käynyt tilanne missä toinen puolisoista ollut työmatkalla, toinen puoliso tai yksi lapsista sairastunut, terveille lapsille ei ole ollut edes hetkeksi hätähoitajaa että toinen ehtisi työmatkalta kotiin, ja sairaalaan ei sanut terveitä lapsia ottaa.

Meillä kun ei auta kummatkaan isovanhemmat (edes hädässä) niin tietenkin olisi toivonut että sisko olisi jeesannut, varsinkin kun olen oikeasti tukenut siskoani rahallisesti paljon. Lisäksi kyse ollut aina todellisesta hädästä ja parin tunnin hoidosta - ei mistään viikon etelänlomasta.

En nyt siis aio katkeraksi alkaa, siskoni on tosi tärkeä. Mutta hän ei velana vaan taida ymmärtää mikä 'hädän ja pelon tunne' mulla usein on, kun tiedän että äkkitilanteessa/hädässä/kriisissä ei ole ketään kuka auttaisi. Jo tieto siitä että apua edes teoriassa olisi helpottaisi stressiä.

Ja nyt jään laskemaan sekunteja siihen kun joku tulee sanomaan että pitikö niitä kersoja vääntää tukiverkottomana... (vastaus on että piti. Juuri siksi että kun suvun tuki puuttuu niin haluan edes omille lapsilleni rakentaa sen suvun sisaruksista).

Onko teillä niin läheiset välit, että voisit kertoa tämän? Siis ettet tarvitse huvitteluvahtia, vaan ihmistä johon luotat muutenkin ja joka voi tulla apuun hätätilanteessa. Tai miten nyt sitten muotoilet asian. Siskosi ei välttämättä ole edes ajatellut asiaa ja saattaisi hyvinkin ymmärtää jos kerrot rehellisesti mistä on kyse.

Voisin ehkä yrittää tätä keskustelua käydä, mutta siskoni tuskin ymmärtää. Hän vaan ei ymmärrä mitä on olla vastuussa lapsista ja olla varautunut 24/7 siihen että jotain voi sattua ja pitää aina miettiä toimintamallit eri skenaaroissa. Eikä hän tietenkään voi tietääkään, jos ei ole lapsia niin ei vain ole käsitettä sille mitä on olla 'valmiustilassa'.

Sen verran asia kuitenkin harmittaa, että mietin sitä että jatkanko työttömän siskoni jokakuukausittaista avustamistani, minä olen jo pitkään laittanut suorasiirrolla 'kuukausirahaa" hänelle. Tai sitten ehkä pienennän summaa. Haluan auttaa häntä jatkossakin mutta kyllä se vähän pahalta tuntuu että hädän hetkellä apua ei sieltä saa. Kaiken ei tarvitse mennä tasan, mutta täsdä on ehkä käynyt niin että minun apuni on muuttunut niin itsestäänselväksi että sitä ei enää ajatella apuna vasn itsestäänselvänä oikeutena. Oli nyt vähän hankalasti selitetty mutta ehkä joku tajusi kuitenkin.

T.Ap

Nyt vähän kyllä tuntuu, että sitä ummärtämättömyyttä on moelmmin puolin. Eli sinäkään et nyt ehkä halua ymmärtää, että siskosi voi oikeasti jopa lapsettomana pelätä tilannetta, jossa on yksin vastuussa lapsistasi. Tai että hänellä saattaa sillä hetkellä olla oikeasti joku ihan oma tärkeä asia tai hätätapaus - niitä kun tulee meille lapsettomillekin. Eli ehkä sinunkin kannattaisi katsoa tilanneet ilman niitä lapsiperhelaseja silmilläsi ja miettiä, miltä tilanne näyttää siskosi kannalta ja alkaa kohdella häntä täytenä ihmisenä, joka elämä on ihan yhtä tärkeä kuin sinunkin, vaikkei hän lapsia olekaan tehnyt. 

Velat taas ulisee! Johan tuossa kävi ilmi että työtön sisko on jo kuuden vuoden ajan saanut joka kuukausi rahallista apua. Siinä on jo autettu lapsetonta siskoa kylliksi ja samaistuttu tämän asemaan. Jos itse saisin kuukausittaon avustusta niin totta hemmetissä auttaidin vastavuoroisesti takaisin vaikka sitten epämukavuusalueella. Ettekö ole tajunneet että avun pitää olla vastavuoroista?? Toiselta yksipuolinen avun ottaminen ilman vasta-apua on hyväksikäyttöä.

Lapsettomat aina ulisee ja saa lapsiperheet näyttämään riistäjiltä mutta tässä tapauksessa riistäjä on itsekäs vela.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme varmaan jotenkin outoja, kun emme ole tarvinneet lapsille hoitoapua. Ei ole ollut yhtään raskasta vaan kivaa. Toinen on hoitanut aamut, toinen illat, vauvojen kanssakin on matkustettu ympäri maailman.

Vanhemmista toiset ovat kiireisiä maanviljelijöitä, toiset asuvat ulkomailla. Kummankin veljet ovat myös maapallon toisella laidalla.

Ap tässä, en minäkään humputteluun lastenvahtia kaipaa, mutta pari kertaa on ollut paha paikka. Kerrat jolloin olisin apua tarvinnut oli synnytykset (ei ollut ketään kuka olisi vahtinut isosisarusta, siis piti synnyttää yksin) ja 2krt on käynyt tilanne missä toinen puolisoista ollut työmatkalla, toinen puoliso tai yksi lapsista sairastunut, terveille lapsille ei ole ollut edes hetkeksi hätähoitajaa että toinen ehtisi työmatkalta kotiin, ja sairaalaan ei sanut terveitä lapsia ottaa.

Meillä kun ei auta kummatkaan isovanhemmat (edes hädässä) niin tietenkin olisi toivonut että sisko olisi jeesannut, varsinkin kun olen oikeasti tukenut siskoani rahallisesti paljon. Lisäksi kyse ollut aina todellisesta hädästä ja parin tunnin hoidosta - ei mistään viikon etelänlomasta.

En nyt siis aio katkeraksi alkaa, siskoni on tosi tärkeä. Mutta hän ei velana vaan taida ymmärtää mikä 'hädän ja pelon tunne' mulla usein on, kun tiedän että äkkitilanteessa/hädässä/kriisissä ei ole ketään kuka auttaisi. Jo tieto siitä että apua edes teoriassa olisi helpottaisi stressiä.

Ja nyt jään laskemaan sekunteja siihen kun joku tulee sanomaan että pitikö niitä kersoja vääntää tukiverkottomana... (vastaus on että piti. Juuri siksi että kun suvun tuki puuttuu niin haluan edes omille lapsilleni rakentaa sen suvun sisaruksista).

Onko teillä niin läheiset välit, että voisit kertoa tämän? Siis ettet tarvitse huvitteluvahtia, vaan ihmistä johon luotat muutenkin ja joka voi tulla apuun hätätilanteessa. Tai miten nyt sitten muotoilet asian. Siskosi ei välttämättä ole edes ajatellut asiaa ja saattaisi hyvinkin ymmärtää jos kerrot rehellisesti mistä on kyse.

Voisin ehkä yrittää tätä keskustelua käydä, mutta siskoni tuskin ymmärtää. Hän vaan ei ymmärrä mitä on olla vastuussa lapsista ja olla varautunut 24/7 siihen että jotain voi sattua ja pitää aina miettiä toimintamallit eri skenaaroissa. Eikä hän tietenkään voi tietääkään, jos ei ole lapsia niin ei vain ole käsitettä sille mitä on olla 'valmiustilassa'.

Sen verran asia kuitenkin harmittaa, että mietin sitä että jatkanko työttömän siskoni jokakuukausittaista avustamistani, minä olen jo pitkään laittanut suorasiirrolla 'kuukausirahaa" hänelle. Tai sitten ehkä pienennän summaa. Haluan auttaa häntä jatkossakin mutta kyllä se vähän pahalta tuntuu että hädän hetkellä apua ei sieltä saa. Kaiken ei tarvitse mennä tasan, mutta täsdä on ehkä käynyt niin että minun apuni on muuttunut niin itsestäänselväksi että sitä ei enää ajatella apuna vasn itsestäänselvänä oikeutena. Oli nyt vähän hankalasti selitetty mutta ehkä joku tajusi kuitenkin.

T.Ap

Nyt vähän kyllä tuntuu, että sitä ummärtämättömyyttä on moelmmin puolin. Eli sinäkään et nyt ehkä halua ymmärtää, että siskosi voi oikeasti jopa lapsettomana pelätä tilannetta, jossa on yksin vastuussa lapsistasi. Tai että hänellä saattaa sillä hetkellä olla oikeasti joku ihan oma tärkeä asia tai hätätapaus - niitä kun tulee meille lapsettomillekin. Eli ehkä sinunkin kannattaisi katsoa tilanneet ilman niitä lapsiperhelaseja silmilläsi ja miettiä, miltä tilanne näyttää siskosi kannalta ja alkaa kohdella häntä täytenä ihmisenä, joka elämä on ihan yhtä tärkeä kuin sinunkin, vaikkei hän lapsia olekaan tehnyt. 

juuri näin. Ja lopeta se rahojesi kylvö pois lapsiltasi. Sinä olet äiti, älä anna astesi rahoja muille!  Et ap paljon kerro lastesi isästä/isistä. Tai heidän puolen suvusta, vanhemmista, sisaruksista, kummeista. Miksi vain suutut siskollesi? Suomessa kuitenkin toimii hätätapauksessa kunnallinen sosiaalihuolto, juuri tällaisissa tilanteissa että vaikka yjksinhuoltaa on tajuttomana sairaalassa, niin sossut hakee lapset tilapäissijoitukseen, ei sinua kukaan ole hyjljännyt yksin.

oma sisareni teki lapset  hänenen henkiselle kehitysasolleen aivan liian varhain, ja sitten kun näki miten minä sinkkuopiskelijana elin (Hänen mielestään) "liian vapaaata ja hauskaa rentoa opiskelijaelämää", niin sehän oli hänelle katastrofi! Totuus oli kuitenkin kaukana tuosta, mutta ainahan ruoho näyttää vihreämmältä aidan takana. Kumpa olisikin tajunnut  mitä se todellisuus oli minulla , opiskelujen , raha-asioiden, työasioiden, omien sairaksieni ristipaineessa, ja vielä olisi pitänyt rakentaa sitä omaakin ihmissuhde-elämää. Hätätilanteet tietty ymmärrän, mutta ei sitä muilta voi kuitenkaan odottaa. Jokaisella on on omat murheet, mistä ei välttämättä edes siskolle kerrota. Sun lapsilla on isät ja heidän suku. Vain te kaksi  olette vastuussa. Sen jälkeen yhteiskunta (sossu).

Vierailija kirjoitti:

Auttaako siskosi kuitenkin muissa asioissa? Eli jos tarvitsette apua muutossa, remontissa, kuskaamisessa jne.? Jos kyllä, niin uskoisin, että kyse on siitä, että ei oikeasti osaa olla eikä viihdy lasten parissa, joten tilanne olisi todella epämiellyttävä ja stressaava hänelle ja sitä kautta myös varmaan vähän epämukava lapsille.

Itse olen auttanut toisinaan veljen vanhempien lapsien vahtimisessa, kun ovat olleet jo tolkullisen ikäisiä (8-14 vuotiaita silloin kun olen ollut vahtimassa), mutta en suostuisi pienimpien kanssa vielä olemaan (1-3 vuotiaat), koska en oikeasti lapsettomana osaisi. Toki mökillä katson perään, kun vanhemmat haluavat nauttia rauhassa saunasta tai tehdä muuta rauhassa, mutta tuokin tilanne on itselleni selvästi epämukavuusalueella, vaikka kyseiset lapset toki ovat rakkaita, enkä ihan tumpelo ole - eli osaan leikkiä ja viihdyttää, mutta esim. syöttäminen, vaipan vaihto ja muut ovat niin hepreaa, etten halua sellaiseen tilanteeseen joutua. Siinä kärsisivät niin hoidettavat kuin hoitajakin.

Ap tässä, siskoni ei auta muullakaan tavoin. Minä sen sijaan olen ollut hänen muutoissaan ja muissa vastaavissa apuna. Hän on 'pikkusiskoni' ja siksi jotenkin haluan häntä auttaa kuitenkin. Laitan siis kuukausittain 200e hänelle raha-apua koska on työtön. Siskoni ei varmaankaan osaa ajatellakaan että apu voisi olla vastavuoroista jos on tottunut että häntä pienempänä automaattisesti autetaan. Ja tosiaan korostan että avunpyynnöt minun puoleltani ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Hänen puoleltaan avuntarve on vähintään kymmenkertainen ja aina olen auttanut parhaani mukaan, oli homma 'mukavaa' tai ei.

T.ap