Lue keskustelun säännöt.
Auttavatko siskonne (tai veljenne) lastenhoidossa koskaan?
Heti alkuun sanon että en mitenkään ajattele että sisarusten olisi pakko auttaa tai osallistua. Jokainen toki kantaa vastuun lapsistaan. Mutta jäin vain miettimään että onko 'normaslia' että sisko, jota itse on auttanut paljon eri asioissa, ei koskaan halua/suostu auttamaan lastenhoidossa edes hätätilanteessa?
Olen itse auttanut siskoani paljon rahallisesti opintojen aikana, muutoissa, vaikeissa tilanteissa. Mutta sisko ei halua millään lailla auttaa minua lasteni kanssa, harvoin siis pyydän mutta aina vastaus on EI.
Siskoni on vela, ymmärrän siis että lapset ei ole hänen juttunsa, mutta luulisi että äärimmäisessä hädässä voisi joskus harvoin auttaa.
Ongelma juontanee juurensa paskasta lapsuusperheestä (alkoholismia jne), sillä vanhempani eivät mitenkään auta lapsiaan eivätkä välitä yhtään lapsenlapsistaan. Varmaan tuolta tulee se ajatusmalli siskollekin että ei kuulu auttaa, jokainen hoitakoot onat ongelmansa.
Rakastan siskoani enkä tietenkään voi häntä mihinkään pakottaa, mutta toivoisin vai n että olisi lasteni elämässä enemmän mukana. Miten teillä muilla?
Kommentit (96)
Kohtuuttomalta kuulostaa! Kyllä itse yrittäisin auttaa vaikka naapuria epämukavuusalueellani, jos kyseessä olisi tuollaiset hätätapaukset kuin ap:n tapauksessa. En myöskään avustaisi taloudellisesti, jis vastavuoroisuutra ei olisi nimeksikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat muksut on teinejä, sisarukseni ei ole heidän hoidossaan auttaneet, vaikka läsnä ovat paljon olleet. En ole koskaan kysynyt, eikä he tarjoutuneet.
Heillä on nyt pienempia (3-11) lapsia ja monesti olen kutsunut heidän lapsia yökylään, lomilla jne. Aina pitäs mennä heille, ei kiitos. Haluan nukkua kotonani. Joten en mäkään auta sisaruksiani.
Hmm. Ei kai auttamisen automaattinen taka-ajatus ole se, että odotetaan vastapalvelusta? Ei mulla ainakaan! Olen hoitanut sisarusteni lapsia, mutta en ole odottanut/odota, että he auttavat minua. Saavat toki auttaa, jos _haluavat_, mutta ei siksi, että olisivat mulle velkaa auttamisen.
Siskoni auttaa aina ja tyttöni on hulluna kummitätiin. Mutta nillä synkkaa hyvin
Eivät ole juurikaan auttaneet. Minulla siis kolme vanhempaa veljeä.
Joskus aikoinaan veivät lapsia autolla päiväkotiin tms mutta ei muuten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana siskoni ei ole kertaakaan kieltäytynyt auttamasta. Hänellä ei itsellään ole lapsia, mikä on ikävää koska olisi aivan huippu äiti. Tiedän että hän rakastaa minun lapsiani kuin omiaan ja myös lapset häntä.
Eivät auta. Muutaman hassun kerran ovat muksuja katsoneet omasta aloitteestaan. Silloin kun olisin apua todella tarvinut ja sitä pyysin, niin eivät auttaneet.
En jaksa kantaa tästä kaunaa arkielämässä, mutta jos joskus saavat itse lapsia, on minulta myöskään turha hoitoapuja kysellä. Sen verran paha mieli on jäänyt näistä kerroista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin siskoni auttaa satunnaisesti ja minä vastavuoroisesti sitten taas satunnaisesti. asutaan eri paikkakunnilla, joten mitään äkkiliikkuja ei voi tehdä puolin ja toisin. Kun ollaan porukalla, niin luotevasti hoidetaan koko lapsiporukkaa eli molemmat komentaa molempien lapsia ja ruoka-aikoina jomki kumpi laittaa annokset kaikille lapsille, iltasatu luetaan koko porukalle kerralla jne.
Kun meillä oli tosi tiukka paikka muutama vuosi sitten (siskoni oli silloin vielä lapseton) hän järjesti nopealla aikataululla itselleen viikon vapaata opinnoistaan (kuulin jälkeenpäin, että esim. siirsi kaksi tenttiä) ja tuli meille avuksi. Tästä avusta olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lapseton, mutta olen auttanut sisaruksia lastensa kanssa lähinnä loma-aikoina, koska asuvat kaukana.
Se on minulle ihan mieluista hommaa ja on läheiset välit heihin vieläkin kun ovat isompia ja pari jo aikuista. Asun Helsingissä ja he tykkäävät tulla tänne meille kyläilemään, usein joku konsertti tai vain shoppailureissulle ja kaveritkin joskus mukana . Se tuntuu hyvältä.
Jatkan vielä, että meidän lapsuudenkoti oli päihteinen ja väkivaltainen. Luultavasti siksi me sisarukset olemme hitsautuneet hyvin yhteen jo tosi nuorena. Pidimme toisistamme huolta ja pidämme edelleen, myös niistä lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lapseton, mutta olen auttanut sisaruksia lastensa kanssa lähinnä loma-aikoina, koska asuvat kaukana.
Se on minulle ihan mieluista hommaa ja on läheiset välit heihin vieläkin kun ovat isompia ja pari jo aikuista. Asun Helsingissä ja he tykkäävät tulla tänne meille kyläilemään, usein joku konsertti tai vain shoppailureissulle ja kaveritkin joskus mukana . Se tuntuu hyvältä.
Itselläni lapsettomana kynnys menee lapsen iässä/kehitysasteessa, jos puhutaan tuntia pitemmästä hoitoajasta. Eli kun lapsi osaa itse jotakuinkin hoitaa vessa-asiat ja syömiset sekä on juurikin sen kokoinen, että voin lähteä hänen kanssaan johonkin mielekkääseen paikkaan, kuten konserttiin, leffaan, teatteriin, shoppailemaan, huvipuistoon jne., hoidan ihan mielelläni, ja veljen vanhempien lasten kanssa olenkin viettänyt juuri siksi paljonkin aikaa. Mutta noita pienempiä en halua vastuulleni kuin lyhyiksi hetkiksi, koska en vaan osaa; en vaihtaa vaippaa, en syöttää, en arvata, mikä on pielessä, kun itkettää, enkä keksiä pitkäksi aikaa jotakuinkin mielekästä tekemistä. Siksi en noita pienempiä, 1-3 vuotiaita suostu vielä hoitamaan kuin tosiaan mökillä saunomisen ajan tai jonkun ruokakauppakeikan ajan, kun tiedän, että kävi mitä kävi, vastuuni loppuu noin vartin kuluttua, eikä siinä ajassa lapselle (toivottavasti) ehdi pahempaa vaurioita aiheutua.
Minusta oikeasti olisi lapsiperheiltä ajattelevaista hoitoapupyynnöissään huomioida se, että lapseton ihminen ei osaa välttämättä hoitaa tuollaista oikeasti pientä ja jatkuvasti apua vaativaa, joten ei ole kohtuullista odottaakaan hoitoapua vielä tuossa vaiheessa. Sitten, kun lapsi on kasvanut, voi hyvin kysellä lapsetontakin pitempiin vahtivuoroihin, mutta pikkulapselle kannattaisi ihan sen lapsenkin hyvinvoinnin kannalta pyytää hoitajaa, jolla on kokemusta ja joka osaa.
Olen lapseton ja usein autan siskoani. Olisi vain kiva edes joskus saada apua takaisin, silloin kuin sitä oikeasti tarvitsee. Lapseton sinkku on kuitenkin aika yksin esim.sairastuessaan, mutta kun ei viitsitä edes sitä ruokaa tuoda! Koen sen pahimmillaan hylkäämisenä, kun vain oma mukavuus ja omat lapset kiinnostavat. Velkaakin mulle pikkuisen on.
Yksi päivä ostin pyynnöstä aineksia leipomista varten eikä puhettakaan, että edes jotain maksaisi niistä. Kiitokseksi sain sitten ottaa ne rumimmat ja epäonnistuneimmat kotiin. Arvatkaa, tuliko kummallinen olo? Joskus voisi keksiä muunkin syyn ottaa yhteyttä, kuin ne, missä halutaan jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole auttanut, itse olen ottanut kummatkin lapset joskus hoitoon. Enää en sairauteni takia jaksa kuin omiani. Loppui yhteydenpitokin melkein kokonaan, kun ilmoitin kerran että en ota yökylään.
Mun sisko on ns.vanha piika ja mun lapset ovat hänelle kaikki kaikessa, ottaa usein yökylään ja tuhlaa kaikki rahansa heihin. Parhaani yritän korvata tätä kaikkea siskolleni ja ostan hänelle jouluna ja synttäreinä paremmat lahjat ja teen ruokaa ja vien syömään.. mutta en niin usein kuin haluisin, koska itselläni rahat ovat tiukilla ja siskoni on hyväpalkkainen. Mitään "ilmaista autettavaa" ei ole, koska hän ei halua ketään kotiinsa siivoamaan eikä ole muuttoja yms. Tuntuu että olen jatkuvassa kiitollisuudenvelassa, vaikkei siskoni ole mistään sellaisesta edes vihjannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Ei kai auttamisen automaattinen taka-ajatus ole se, että odotetaan vastapalvelusta? Ei mulla ainakaan! Olen hoitanut sisarusteni lapsia, mutta en ole odottanut/odota, että he auttavat minua. Saavat toki auttaa, jos _haluavat_, mutta ei siksi, että olisivat mulle velkaa auttamisen.
Tätä samaa olin juuri sanomassa! Auttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, ja jokainen auttaa omien voimavarojensa mukaan. Auttamisen "palkka" on se hyvä mieli, minkä saat kun toista autat. Auttamisesta ei jäädä velkaa. Jotain on pielessä, jos toisen auttamisesta katkeroituu tai kokee ettei saa auttamiselleen vastinetta.
Olen lapseton, siskollani on yksi maailman ihanin lapsi. Kovin usein sisko ei ole hoitoapua pyytänyt, ja ne kerrat kun on pyytänyt, olen auttanut jos vain olen ehtinyt. Lapsen kanssa vietän aikaa ihan vapaaehtoisesti, ja tapaamme enemmänkin minun aloitteestani kuin siskon pyynnöstä. Edes siskon pyytäessä en koe lapsen kanssa vietettyä aikaa kenenkään auttamiseksi, vaan olen superiloinen kun saan olla lapsen elämässä mukana.
Olen siskolleni sanonut jo hyvissä ajoin, että jos hän aikoo lapsen hankkia, en ole käytettävissä lastenhoitoon. En halua myöskään kummiksi. En halua, että tästä tulee myöhemmin mitään sanomista.
No eivät auta. Veli on alkoholin suurkuluttaja ja mulkvisti, en ikinä pyytäisikään.
Mutta siskon lapsia olen itse vahtinut opiskeluaikana pariin otteeseen useamman päivän biittejä, kun oli ulkomailla. Siis olin hänen kotonaan hoitamassa lapsia.
Vastaavaa ei ole kyllä ikinä tarjottukaan minulle. En ole pyytänyt, enkä usko, että kiireinen uranainen olisi ehtinyt.
Auttaako hän muissa asioissa? Jos vain lastenhoito on se juttu mitä ei halua tehdä? En pahastuisi jos hän auttaa muissa asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lapseton, mutta olen auttanut sisaruksia lastensa kanssa lähinnä loma-aikoina, koska asuvat kaukana.
Se on minulle ihan mieluista hommaa ja on läheiset välit heihin vieläkin kun ovat isompia ja pari jo aikuista. Asun Helsingissä ja he tykkäävät tulla tänne meille kyläilemään, usein joku konsertti tai vain shoppailureissulle ja kaveritkin joskus mukana . Se tuntuu hyvältä.Itselläni lapsettomana kynnys menee lapsen iässä/kehitysasteessa, jos puhutaan tuntia pitemmästä hoitoajasta. Eli kun lapsi osaa itse jotakuinkin hoitaa vessa-asiat ja syömiset sekä on juurikin sen kokoinen, että voin lähteä hänen kanssaan johonkin mielekkääseen paikkaan, kuten konserttiin, leffaan, teatteriin, shoppailemaan, huvipuistoon jne., hoidan ihan mielelläni, ja veljen vanhempien lasten kanssa olenkin viettänyt juuri siksi paljonkin aikaa. Mutta noita pienempiä en halua vastuulleni kuin lyhyiksi hetkiksi, koska en vaan osaa; en vaihtaa vaippaa, en syöttää, en arvata, mikä on pielessä, kun itkettää, enkä keksiä pitkäksi aikaa jotakuinkin mielekästä tekemistä. Siksi en noita pienempiä, 1-3 vuotiaita suostu vielä hoitamaan kuin tosiaan mökillä saunomisen ajan tai jonkun ruokakauppakeikan ajan, kun tiedän, että kävi mitä kävi, vastuuni loppuu noin vartin kuluttua, eikä siinä ajassa lapselle (toivottavasti) ehdi pahempaa vaurioita aiheutua.
Minusta oikeasti olisi lapsiperheiltä ajattelevaista hoitoapupyynnöissään huomioida se, että lapseton ihminen ei osaa välttämättä hoitaa tuollaista oikeasti pientä ja jatkuvasti apua vaativaa, joten ei ole kohtuullista odottaakaan hoitoapua vielä tuossa vaiheessa. Sitten, kun lapsi on kasvanut, voi hyvin kysellä lapsetontakin pitempiin vahtivuoroihin, mutta pikkulapselle kannattaisi ihan sen lapsenkin hyvinvoinnin kannalta pyytää hoitajaa, jolla on kokemusta ja joka osaa.
Tämä totta, olen samaa mieltä. En hoitanutkaan noita lapsia ihan pikkuvauva-aikoina kuin hetkellisesti. Ei kyllä pyydettykään. Muistaakseni 4v oli siskon tyttö, kun ekaa kertaa oli mun luona yökylässä useamman yön kun sisko oli työmatkalla.
Jos toivot, että sisko olisi enemmän lasten elämässä, kerro se siskollesi. Jos aidosti toivot vain siskon läsnäoloa, älä käytä häntä lastenhoitajana.
Olen itse lapseton, mutta olen auttanut sisaruksia lastensa kanssa lähinnä loma-aikoina, koska asuvat kaukana.
Se on minulle ihan mieluista hommaa ja on läheiset välit heihin vieläkin kun ovat isompia ja pari jo aikuista. Asun Helsingissä ja he tykkäävät tulla tänne meille kyläilemään, usein joku konsertti tai vain shoppailureissulle ja kaveritkin joskus mukana . Se tuntuu hyvältä.