En tajua, miten joku voi nauttia lapsiperheessä elämisestä!

Ap, minulla on selitys jonka ymmärrät. Olen täysin tukiverkoton, kammottavasta väkivaltaperheestä lähtöisin, jossa minua rääkättiin henkisesti ja fyysisesti koko lapsuus ja nuoruus. Täysi-ikäisenä ilmoitettiin että nyt ulos, vanhemmuusvelvoite täytetty, ja samalla vanhempani hylkäsivät minut tyystin. Eivät soittaneet, käyneet, halunneet pitää yhteyttä. Eivät koskaan auttaneet, tukeneet missään eikä millään tavalla olleet läsnä elämässäni, heitä vaan ei kiinnostanut. Olen koko elämäni joutunut selviämään ja kamppailemaan yksin, kaikki vastoinkäymiset ja vaikeat tilanteet.

Tästä syystä minulla on mieheni kanssa 4 lasta. Meillä ei ole suvun tukea ja apua lastenhoidossa, mutta jaksan, koska päätin että minun lapsillani tulee olemaan kaikki rakkaus, tuki, apu ja verkosto elämässään. Sisarukset toivottavasti tukevat myös toisiaan. Raskasta tämä on ilman apuja, mutta nyt minulla on se lämmin perhe, rakastava yhteys, turvallinen koti jota vaille olen jäänyt ja jonka nyt aikuisena olen saanut. Olen joka hetkestä todella kiitollinen.

Rakkaus omaan lapseen ei ole mikään the juttu. Vaikka lapsiani rakastankin. Vaimoa rakastan vähintään yhtä paljon

M32

- Merkitys elämälle ja olemassaololle

- Pelko yksinäisyydestä vanhempana

- Lapsista pitäminen

- Halu kokea lapsuus uudelleen omien lasten kautta

- Ympäristön (mahdollisesti kuviteltu) painostus

Voihan syitä olla vaikka minkälaisia.

Kaikkiin valintoihinhan liittyy yleensä myös toisen asian menettäminen. Monille menetettävät asiat eivät ole tässä niin tärkeitä kuin ilmeisesti sinulle. Esimerkiksi näennäinen vapaus tehdä mitä vain ei kiinnosta rutiineista pitävää, ei-spontaania tyyppiä. Kaikki eivät tarvitse niin paljon hiljaisuutta. Koti ei ole tiptop monella sinkullakaan. Ja niin edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeahan sitä vanhemmuutta on selittää ei vanhemmalle. Kun vaakakupissa on ne kaikki ihanat asiat mitä sinä taas et pääse kokemaan.

Niin, tuskinpa vanhemmat oikeasti nauttivat niistä ikävistä puolista, joihin lapsettomat ensimmäiseksi kiinnittävät huomiota. Se ero tulee ennemminkin siitä, että meidän vaakakupissamme nuo sinun mainitsemasi "ihanat asiat" eivät paina juuri mitään, tai ne kuuluvat kokonaan siihen toiseen kuppiin.

On siis totta, etten pääse kokemaan noita "ihania asioita", mutta se ei johdu lapsettomuudestani vaan siitä, etteivät ne ole minun mielestäni ihania. AP

Voit selitellä asian itsellesi aivan mitenpäin ikinä haluat. Mutta rakkaus lapseen on se The juttu ja sitä ei ymmärrä ennen omaa lasta.

No, melkein kaikki lasten hankintaa katuvat naiset ja miehet kuitenkin rakastavat lapsiaan, joten selvästikään "The juttu" ei takaa onnellisuutta. Ja sen, mitä olen lapsia katuneiden haastatteluja lukenut, monilla on selvästi sellaisia luonteenpiirteitä, joita tunnistan itsestäni. Minulle esimerkiksi vapaus, oma aika ja mielenrauha ovat tarvehierarkiassa selvästi rakkautta ja huolenpitoa ylempänä. AP

Olen saanut olla lapsen kanssa vapaana työelämästä nyt kolme vuotta. Ilman lasta ei olisi ollut jakoja siihenkään. Nukkuuhan tollanen pieni paljon ja hoitaahan isänsäkin, joten omaa aikaa on ollut riittävästi. Mielenrauha, en kelaa miten se häiriintyisi lapsen takia. Mutta käy toki loppuikäsi tiistaisin jumpassa ja polttele tuikkukynttilöitä hiljaisessa kodissasi. Mulla on enemmän.

Mikä sinusta tekee näin katkeran? Mitä pahaa sinulle on tehty tai sanottu, kun pitää olla noin hyökkäävä ja alentava?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeahan sitä vanhemmuutta on selittää ei vanhemmalle. Kun vaakakupissa on ne kaikki ihanat asiat mitä sinä taas et pääse kokemaan.

Niin, tuskinpa vanhemmat oikeasti nauttivat niistä ikävistä puolista, joihin lapsettomat ensimmäiseksi kiinnittävät huomiota. Se ero tulee ennemminkin siitä, että meidän vaakakupissamme nuo sinun mainitsemasi "ihanat asiat" eivät paina juuri mitään, tai ne kuuluvat kokonaan siihen toiseen kuppiin.

On siis totta, etten pääse kokemaan noita "ihania asioita", mutta se ei johdu lapsettomuudestani vaan siitä, etteivät ne ole minun mielestäni ihania. AP

Minusta sinulla on täysi oikeus valita lapsettomuus.

Olen itse luonteeltani kaikkea muuta kuin perheäiti. Olen oikeasti kärsinyt tästä arjesta. Rakkaus lasta kohtaan on kuitenkin suurempaa kuin mikään mitä koskaan olen kokenut. Ja minä olen kyllä kokenut kaikenlaista.

Jos kadun lasten hankintaa, kadun koska elämme aika vaikeaa aikaa nuorille.

En kadu edes siksi, että elämä on vapautta rakastavalle ihmiselle helvettiä kun joutuu kökkimään vain kotona.

Osa vaatimuksista tulee yhteisöltä, vanhemmuutta saa olla vain tietyntyylistä, mutta osa on oikeasti arkea, tylsää joka seuraa väistämättä kun hankkii lapsia.

Ole iloisesti lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus omaan lapseen ei ole mikään the juttu. Vaikka lapsiani rakastankin. Vaimoa rakastan vähintään yhtä paljon

M32

Kyllä se on se the juttu, minkä vuoksi jaksaa lapsiperhearkea. On sun vaimossakin varmaan piirteitä mitä et jaksaisi jossain toisessa ihmisessä ollenkaan. Vaimossa jaksat koska rakastat häntä.

Eli se kaaos mitä näkee toisessa lapsiperheessä, ei omassa perheessä tunnu samalta. Se on sun perhe. Se on se The juttu.

Olen kasvanut perheessä jossa on eläimiä, olen kyläillyt sellaisissa useasti ja olen jopa seurustellut eläimiä hankkineen ihmisen kanssa ja viettänyt paljon aikaa hänen eläintensä kanssa. Ja aina vain palaan samaan ajatukseen: en tajua, miten joku katsoo tätä samaa menoa ja ajattelee: "Jep, noin minäkin haluan elää." Kaikki ne ylimääräiset kotityöt, vapauden kaventuminen, toistuvat rutiinit, oman ajan katoaminen, hiljaisuuden ja yksityisyyden menetys...kaiken paskan kantautuminen ulkoa. Ilmeisesti minulta puuttuu sellainen hoivatumake, joka saa ihmisen nauttimaan muiden tarpeisiin vastaamisesta, sillä itse elän mieluiten yksin tai kumppanin kanssa kahdestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kasvanut lapsiperheessä, olen kyläillyt sellaisissa useasti ja olen jopa seurustellut lapsia hankkineen ihmisen kanssa ja viettänyt paljon aikaa hänen lastensa kanssa. Ja aina vain palaan samaan ajatukseen: en tajua, miten joku katsoo tätä samaa menoa ja ajattelee: "Jep, noin minäkin haluan elää." Kaikki ne ylimääräiset kotityöt, vapauden kaventuminen, toistuvat rutiinit, oman ajan katoaminen, hiljaisuuden ja yksityisyyden menetys... Ilmeisesti minulta puuttuu sellainen hoivatumake, joka saa ihmisen nauttimaan muiden tarpeisiin vastaamisesta, sillä itse elän mieluiten yksin tai kumppanin kanssa kahdestaan.

Varmaan siinä on loppuviimein kyse siitä, mitä elämältään haluaa ja miten ymmärtää elämän jatkuvuuden ja oman osansa siinä. Onko elämä jotain, joka on tarkoitus nautiskella pois kunnes kuolee? Onko elämän tarkoitus keskittyä itseensä ja kirkastaa itselleen oma persoona ja omat mielihalunsa ja oma yksityinen parisuhteensa., omassa rauhassa? Ehkä maksimoida mukavuus?

Kaikki nuo kuulostavat minusta tosi hyviltä tavoitteilta elämässä. Elämän jatkuvuus, perinteiden vaaliminen, sukupolvien ketju, geenien eteenpäin siirtäminen tai sellaiset asiat eivät ole minulle tärkeitä, ja kokonaisuutena arvioiden pitäisin parempana, että uusia ihmisiä ei tänne tuotaisi. AP

Aivan, ja tuo sinun solipsistinen näkökulmasi on elämän vastaista filosofiaa. Jos mielestäsi ihmisiä ei tarvita enää, kenestä aloittaisit karsimisen? Itse kuitenkin mieluusti jatkat turhaa olemassaoloa päivästä toiseen, vai?

Minusta se on liian rajoittunut näkökulma, että miellät itsesi vain yhdeksi ihmiseksi, että elämässäsi on kyse vain sinusta. Halusit tai et, olet osa sukupolvien ketjua, ehkä sinulla on vanhemmat elossa, kenties sisaruksia, isovanhemmat, muita sukulaisia... Et ole yksi pistemäinen minä, vaan olet osa paksua ihmisten verkkoa, et lopu siihen mihin luulet että loput. Ei pelkästään geenien ja biologian kautta, vaan sosiaalisesti myös, kaikkien niiden ihmisten kautta joiden kanssa olet ollut tavalla tai toisella tekemisissä. Olet enemmän sitä verkkoa, kuin mitä olet sinä itse rajallisessa kehossasi. Ilman sitä verkkoa et olisi olemassa, toisaalta tavallaan niin kauan kuin se verkko on olemassa, sinunkin vaikutus maailmassa jollain tavalla säilyy, riippumatta siitä oletko sinä yksilönä teknisesti elossa tai et.

Jos joka tapauksessa pidät hyvänä elää elämääsi ja tehdä asioita joita ihmiset tekee, se hankitko lapsia siinä elämänvaiheessa jossa ihmiset kautta aikojen on lapsia tehneet, ei ole yhtään merkittävämpi elämänjatkamispäätös kuin se että eletäänkö me itse yksilöinä vielä seuraavaan päivään vai ei. Ihan samalla tavalla sinun solut uusiutuu päivittäin ja levität itseäsi ympäristöösi ja sinun sukusi olla möllöttää elossa, vaikka et hankkisikaan lapsia. Varmaan on monta tapaa levittää valoa sen oman pienen pistemäisen olemassaolosi ympärille, mutta yksi helpoimmista on ne lapset.

Perinteiden jatkuminen jne. pinnallisena ajateltu liibalaaba on asia erikseen. Missä yhteydessä perinteillä on arvoa? Ainoastaan, jos ne välittää jotakin tärkeää tietoa menneiltä ajoilta tulevaisuuteen.

Jos mielestäsi on parempi ettei kukaan lisäänny, joudut myös toteamaan että vielä parempi olisi jos kukin meistä vetäisi itsensä samantien kiikkuun, jos ajattelet asian loppuun asti. Mutta tuskin ajattelet, koska se olisi epämukavaa.

Ymmärrän aloittaja tuntemuksiasi ja olen samaa mieltä. Minulla on yksi lapsi, hän on parasta ikinä elämässäni, mutta jos ajattelen, että lapsia olisi useita ja koko elämä pyörisi sen lapsiperhearjen ympärillä, en vain kestäisi. Oma rauha ja hiljaisuus on minulle todella tärkeää. Toisaalta myös panostan "täysillä" lapseeni, olen läsnä, teemme asioita paljon yhdessä, iltasadut luetaan aina, keskustellaan paljon yms. Ehkä siksikin tuntuu, että en vaan saisi voimiani ja aikaani riittämään jos lapsia olisi enemmän.

On hienoa että tunnistaa ajoissa ominaisuutensa ja tekee ratkaisut elämässään sen mukaan, omia unelmia ja voimavaroja kuunnellen. Hienoa jos on mahdollisuus parisuhteeseen ilman perheen perustamistakin, että löytyy kumppani, jolla on samanlaiset ajatukset.

Mä kasvoin lapsettomassa perheessä. Tirsk.

Lapset vaatii heittäytymistä, kaikilta sitä rohkeutta ei löydy. Kaikille niitä ei tule.

Mut mulle henk.koht lapset on parasta maailmassa ja onneksi on terveitä ja iloisia ja hyviä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittaja tuntemuksiasi ja olen samaa mieltä. Minulla on yksi lapsi, hän on parasta ikinä elämässäni, mutta jos ajattelen, että lapsia olisi useita ja koko elämä pyörisi sen lapsiperhearjen ympärillä, en vain kestäisi. Oma rauha ja hiljaisuus on minulle todella tärkeää. Toisaalta myös panostan "täysillä" lapseeni, olen läsnä, teemme asioita paljon yhdessä, iltasadut luetaan aina, keskustellaan paljon yms. Ehkä siksikin tuntuu, että en vaan saisi voimiani ja aikaani riittämään jos lapsia olisi enemmän.

On hienoa että tunnistaa ajoissa ominaisuutensa ja tekee ratkaisut elämässään sen mukaan, omia unelmia ja voimavaroja kuunnellen. Hienoa jos on mahdollisuus parisuhteeseen ilman perheen perustamistakin, että löytyy kumppani, jolla on samanlaiset ajatukset.

Ja nyt tulee taas sellaista kuraa että tukka pois.

Sä siis oikeasti kuvittelet että kaikki joilla lapsia on enemmän ei panosta lapsiinsa?

Meillä 5 lasta ja luetaan iltasadut ja päiväsadut, keskustellaan, tehdään yhdessä läksyt, opetellaan lukemaan, numeroita, kirjaimia, tehdään ruokaa yhdessä.

Älä nyt jumankauta nosta itseäsi mihinkään jalustalle. Todella alentava ja härski kommentti.

En tajua, miten joku voi tykätä olla erilainen kuin minä itse!

Pitikö otsikkosi olla kuitenkin tämä?

AP, mieti asioita mistä sinä tykkäät, nyt kuvittele kohteena olevan oma jälkikasvu.

Mukavaahan se voi olla lapsiansa kasvattaa, kuinka oppivat uutta ja hölmöilevät.

Vastinetta ainakin rahoille..

Tosin tässä aiheessa ei taida juuri vapaalla tahdolla olla mitään tekemistä, toiset pitää asiaa positiivisen ja sinä et, koska biologia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kasvanut lapsiperheessä, olen kyläillyt sellaisissa useasti ja olen jopa seurustellut lapsia hankkineen ihmisen kanssa ja viettänyt paljon aikaa hänen lastensa kanssa. Ja aina vain palaan samaan ajatukseen: en tajua, miten joku katsoo tätä samaa menoa ja ajattelee: "Jep, noin minäkin haluan elää." Kaikki ne ylimääräiset kotityöt, vapauden kaventuminen, toistuvat rutiinit, oman ajan katoaminen, hiljaisuuden ja yksityisyyden menetys... Ilmeisesti minulta puuttuu sellainen hoivatumake, joka saa ihmisen nauttimaan muiden tarpeisiin vastaamisesta, sillä itse elän mieluiten yksin tai kumppanin kanssa kahdestaan.

Varmaan siinä on loppuviimein kyse siitä, mitä elämältään haluaa ja miten ymmärtää elämän jatkuvuuden ja oman osansa siinä. Onko elämä jotain, joka on tarkoitus nautiskella pois kunnes kuolee? Onko elämän tarkoitus keskittyä itseensä ja kirkastaa itselleen oma persoona ja omat mielihalunsa ja oma yksityinen parisuhteensa., omassa rauhassa? Ehkä maksimoida mukavuus?

Kaikki nuo kuulostavat minusta tosi hyviltä tavoitteilta elämässä. Elämän jatkuvuus, perinteiden vaaliminen, sukupolvien ketju, geenien eteenpäin siirtäminen tai sellaiset asiat eivät ole minulle tärkeitä, ja kokonaisuutena arvioiden pitäisin parempana, että uusia ihmisiä ei tänne tuotaisi. AP

Aivan, ja tuo sinun solipsistinen näkökulmasi on elämän vastaista filosofiaa. Jos mielestäsi ihmisiä ei tarvita enää, kenestä aloittaisit karsimisen? Itse kuitenkin mieluusti jatkat turhaa olemassaoloa päivästä toiseen, vai?

...Jos mielestäsi on parempi ettei kukaan lisäänny, joudut myös toteamaan että vielä parempi olisi jos kukin meistä vetäisi itsensä samantien kiikkuun, jos ajattelet asian loppuun asti. Mutta tuskin ajattelet, koska se olisi epämukavaa.

Eli vastutat ehkäisyä ja mielestäsi se on sama kuin olemassaolevien ihmisten tappaminen? Mitenkään muuten tuota ei voi ymmärtää.

Mä en tajua miten jotkut voi tykätä koirista. Ihan hirveä vaiva ja haju ja mekkala, aina perseessä kiinni ja sotkemassa.

Sama vaiva kuin lapsissa mutta takaisin ei saa mitään.. Ehkä kuolaa ja paskaa ja karvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittaja tuntemuksiasi ja olen samaa mieltä. Minulla on yksi lapsi, hän on parasta ikinä elämässäni, mutta jos ajattelen, että lapsia olisi useita ja koko elämä pyörisi sen lapsiperhearjen ympärillä, en vain kestäisi. Oma rauha ja hiljaisuus on minulle todella tärkeää. Toisaalta myös panostan "täysillä" lapseeni, olen läsnä, teemme asioita paljon yhdessä, iltasadut luetaan aina, keskustellaan paljon yms. Ehkä siksikin tuntuu, että en vaan saisi voimiani ja aikaani riittämään jos lapsia olisi enemmän.

On hienoa että tunnistaa ajoissa ominaisuutensa ja tekee ratkaisut elämässään sen mukaan, omia unelmia ja voimavaroja kuunnellen. Hienoa jos on mahdollisuus parisuhteeseen ilman perheen perustamistakin, että löytyy kumppani, jolla on samanlaiset ajatukset.

Ja nyt tulee taas sellaista kuraa että tukka pois.

Sä siis oikeasti kuvittelet että kaikki joilla lapsia on enemmän ei panosta lapsiinsa?

Meillä 5 lasta ja luetaan iltasadut ja päiväsadut, keskustellaan, tehdään yhdessä läksyt, opetellaan lukemaan, numeroita, kirjaimia, tehdään ruokaa yhdessä.

Älä nyt jumankauta nosta itseäsi mihinkään jalustalle. Todella alentava ja härski kommentti.

En ole lainaamasi kommentin kirjoittaja, mutta eihän kirjoittaja sano että he, joilla lapsia on enemmän, eivät niihin panostaisi. Hänhän vaan pohdiskelee, ettei ehkä saisi _omia_ voimiaan riittämään jos lapsia olisi enemmän kuin yksi. Kommentissa ei ollut mitään alentavaa tai härskiä, päinvastoin se oli sangen neutraalisti kirjoitettu, sinä vaan päätit tulkita sen syyttä suotta hyökkäyksenä sinua, arvojasi ja valintojasi vastaan.

Tähän väliin voisin lisätä, että näin lapsettomana ihmetyttää suuresti, kuinka jotkut vanhemmat vetävät monet kommentit niin kipakasti ja nopeasti oman nahkansa alle, vaikka kommentti ei koskisi heitä millään tavalla. Että joku kai siinä lasten saannissa muuttaa ihmistä, kuten eläintäkin. Ovathan emot kautta aikan olleet hyökkääviä todellisia tai kuviteltuja uhkia kohtaan, lajin selviytymisen vuoksi. Joku biologinen juttuhan tuon täytyy olla, että sitä jälkikasvua suojellaan vaikka omaan kuolemaan saakka. Ja pahoittelen nyt että vedän yhtäläisyysviivan ihmisen ja eläimen välille, jos se nyt jotakuta loukkaa, mutta biologian silmissä olemme kuitenkin periaatteessa aivan samanlaisia, nisäkkäitä kun olemme. Kerta toisensa jälkeen se vaan jaksaa hämmästyttää, että käytöstavatkin unohtuvat ihmisellä siinä rytäkässä niin nopeasti. Ja ei, en sano että lapsensaanti vie ihmisten käytöstavat kokonaan, tai että lapsia saamattomat käyttäytyisivät aina paremmin. Mutta todella arka aihe, nuo lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittaja tuntemuksiasi ja olen samaa mieltä. Minulla on yksi lapsi, hän on parasta ikinä elämässäni, mutta jos ajattelen, että lapsia olisi useita ja koko elämä pyörisi sen lapsiperhearjen ympärillä, en vain kestäisi. Oma rauha ja hiljaisuus on minulle todella tärkeää. Toisaalta myös panostan "täysillä" lapseeni, olen läsnä, teemme asioita paljon yhdessä, iltasadut luetaan aina, keskustellaan paljon yms. Ehkä siksikin tuntuu, että en vaan saisi voimiani ja aikaani riittämään jos lapsia olisi enemmän.

On hienoa että tunnistaa ajoissa ominaisuutensa ja tekee ratkaisut elämässään sen mukaan, omia unelmia ja voimavaroja kuunnellen. Hienoa jos on mahdollisuus parisuhteeseen ilman perheen perustamistakin, että löytyy kumppani, jolla on samanlaiset ajatukset.

Ja nyt tulee taas sellaista kuraa että tukka pois.

Sä siis oikeasti kuvittelet että kaikki joilla lapsia on enemmän ei panosta lapsiinsa?

Meillä 5 lasta ja luetaan iltasadut ja päiväsadut, keskustellaan, tehdään yhdessä läksyt, opetellaan lukemaan, numeroita, kirjaimia, tehdään ruokaa yhdessä.

Älä nyt jumankauta nosta itseäsi mihinkään jalustalle. Todella alentava ja härski kommentti.

En ole lainaamasi kommentin kirjoittaja, mutta eihän kirjoittaja sano että he, joilla lapsia on enemmän, eivät niihin panostaisi. Hänhän vaan pohdiskelee, ettei ehkä saisi _omia_ voimiaan riittämään jos lapsia olisi enemmän kuin yksi. Kommentissa ei ollut mitään alentavaa tai härskiä, päinvastoin se oli sangen neutraalisti kirjoitettu, sinä vaan päätit tulkita sen syyttä suotta hyökkäyksenä sinua, arvojasi ja valintojasi vastaan.

Tähän väliin voisin lisätä, että näin lapsettomana ihmetyttää suuresti, kuinka jotkut vanhemmat vetävät monet kommentit niin kipakasti ja nopeasti oman nahkansa alle, vaikka kommentti ei koskisi heitä millään tavalla. Että joku kai siinä lasten saannissa muuttaa ihmistä, kuten eläintäkin. Ovathan emot kautta aikan olleet hyökkääviä todellisia tai kuviteltuja uhkia kohtaan, lajin selviytymisen vuoksi. Joku biologinen juttuhan tuon täytyy olla, että sitä jälkikasvua suojellaan vaikka omaan kuolemaan saakka. Ja pahoittelen nyt että vedän yhtäläisyysviivan ihmisen ja eläimen välille, jos se nyt jotakuta loukkaa, mutta biologian silmissä olemme kuitenkin periaatteessa aivan samanlaisia, nisäkkäitä kun olemme. Kerta toisensa jälkeen se vaan jaksaa hämmästyttää, että käytöstavatkin unohtuvat ihmisellä siinä rytäkässä niin nopeasti. Ja ei, en sano että lapsensaanti vie ihmisten käytöstavat kokonaan, tai että lapsia saamattomat käyttäytyisivät aina paremmin. Mutta todella arka aihe, nuo lapset.

Kyllä sanoo. " minä toisaalta panostan lapseeni täysillä" -- jos en panostaisi, minulla olisi lapsia enemmän.

Jos on enemmän lapsia--> ei ole kovin lapsiinsa panostava.

Ja juuri näin hän sanoi.

Mun on vaikea kuvitella että jaksaisin niitä "ihania" asioita yhtään sen enempää, en yksinkertaisesti jaksa töiden jälkeen viihdyttää ketään. Harrastuksesta kotiin kattomaan sarjoja, parasta! Se lapsi siinä kuitenkin pyörii ja vaatii kaikenlaista, en jaksa kuunnella sitä pölpötystä ja sekoilua.

Olen itsekäs ja ehkä myös introvertti, siksi lapset olisi katastrofi. Olen myös realisti, tiedän kuinka hirveää ja rankkaa se tulisi olemaan enkä usko hetkeäkään että minusta olisi siihen, siksi uskon että luonto on karsinut minusta "äidillisyyden" pois. Sitä paitsi kuka hitto tähän sairaaseen maailmaan edes enää tekee lapsia?! Joten te kaikki "et tiedä rakkaudesta mitään", te ette tiedä introverttien ja realistien aivotoiminnasta mitään joten olkaa hiljaa. Rakastan miestäni ja meillä on ihanaa yhdessä, lapsi pilaisi kaiken.

Teillä on todennäköisesti ollut tyhjä ja merkityksetön elämä koska olette lapsia tehneet, minulla ei ole.

Niin, kai hän kertoo mitä hän _itse_ tekee, kuten jokainen meistä, kun ei kenenkään muunkaan puolesta voi puua. Jos lauseessa lukee "toisaalta myös 'panostan' täysillä lapseeni", se tarkoittaa että toisaalta hän panostaa lapseensa täysillä. Se ei tarkoita, että viisilapsisen perheen äiti ei panosta omiinsa. Siinä tapauksessa lauseessa lukisi "viisilapsisen perheen äiti ei panosta lapsiinsa". Hän ei sanonut, että jos lapsia olisi missä tahansa perheessä enemmän, kukaan ei panostaisi niihin. Hän arveli, että jos hänellä itsellään olisi enemmän lapsia, olisi niihin kaikkiin panostaminen vaikeampaa.

Minä en osaa jongleerata viidellä pallolla -> kukaan ei osaa jogleerata viidellä pallolla?