Tiedätkö, taistelivatko isovanhempasi Suomen sisällissodassa punaisten vai valkoisten puolella?
Ja vaikuttaako se vielä tänäkin päivänä joissakin asioissa?
Kommentit (255)
Isän isoisä olis ollu valkoinen ja sen työmiehet punaisia (isovaari oli liikkeenharjoittaja), niinpä isovaari oli "käpykaartilainen" eli piileskeli mettissä koko kansalaissodan ajan. Kerran punaset sai sen kiinni ja meinas ampua heti, kun eivät tunteneet omaksi taistelijaksi, mutta sen omat miehet pelasti sen kertomalla mitä hyvää hän on tehnyt (antanut talojen tontit, rakennustarvikkeita, ym) pistivät puolet omiaan lisää juttuun ettei hyvää esimiestä tapeta.
Isä on lukenut vaarinsa päiväkirjoista näin.
Molemmat isoisät valkoisia. On vaikuttanut todella paljon omaan maailmankuvaani. Inhoan suunnattomasti sosialismia ja kommunismia. Maailman surkein yhteiskuntakokeilu ja onneksi se on saatu pitkälti kitkettyä pois euroopasta.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mutta koska kukaan suvussa ei ole levittänyt punasanomaa niin tuskin mukana kovinkaan punaisia oli. Valkoisten puolella olleet tai neutraalithan on jo päässeet tuosta sodasta yli ja jatkaneet eteenpäin, punaiset suvut on osittain vielä poteroissaan.
Ei liene mikään ihme, koska valkoisethan saivat kostonsa ja valkoiseen terroriin syyllistyneitä ei ole rankaistu mitenkään.
Toisin sanoen jälkiselvittelyjä ei tehty.
Voittajan on aina helppo unohtaa.
Isovanhempani eivät olleet mukana sisällissodassa, sillä ovat syntyneet 30- ja 40-luvuilla.
Äitini isoisä taisteli punaisten puolella, muista sukulaisista äidin tai isän puolelta en tiedä. Luultavasti eivät ole olleet osallisina ja jos ovatkin olleet, niin ovat olleet valkoisten puolella. Äitini isoisän punaisuus on ollut vaiettu asia eikä tästä ole puhuttu. Isoisäni ei suostunut aiheesta puhumaan sanaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin puolen suvusta en tiedä, tuskin osallistuivat taisteluihin.
Isän puolella oltiin kauhajokelaisia isotalollisia, joten selvä se, että valkoisia oltiin, isoisäkin oli Tampereella ampumassa punaisia ja haavoittui. Isän velipuoli oli jääkäri ja nousi korkealle Vaasan sotilaspiirissä, löytyy wikipediastakin.
Kauhajoki taisi olla Suomen valkoisin kunta. Siellä sota nähtiin ymmärtääkseni aika täysin vapaussotana, eikä tajuttu luokka-aspektin päälle mitään.
Minua lähinnä kammottaa se, mitä sisällissodassa tehtiin. En todellakaan ole ylpeä siitä, mitä sukulaiseni tekivät. Mutta ei sitä nyt oikein kauheasti hävetäkään voi/kannata, se oli sen ajan hulluutta se.
Minuakin kammottavat ne sisällissodassa tehdyt asiat. Punaiset hyökkäsivät junavaunuun ja tappoivat siellä viattomia koulupoikia vain siksi, että nämä opiskelivat ammattiin. Oma kotitaloni lähellä punaiset teloittivat ilman syytä kaksi 18v nuortamiestä, jotka olivat aseettomia ja hiihtäen matkalla setänsä luokse. Ääretöntä julmuutta viattomia kohtaan.
Kyllä näin on. Puhumattakaan valkoisesta terrorista ja kostotoimista, joiden uhrimäärä oli varovaisestikin arvioiden kymmenkertainen verrattuna punaiseen terroriin.
Näinhän te sitä disinformaatiota haluatte levittää. Molemmilla puolin tehtiin julmuuksia ja tärkeintä on, ettei niitä unohdeta eikä uusita. On kyllä kylmä fakta, että punaisten julmuudet oli ihan käsittämättömässä mittaluokassa. Valkoisten asiat on jääneet paremmin kirjoihin, kun olivat "voittava" osapuoli.

Valkoisten toimia ei voida kutsua terroriksi, koska he eivät tappaneet viattomia täysin satunnaisesti. Punaiset "uhrit" olivat henkilöitä, jotka olivat tappaneet koulumatkalla olleita koulupoikia, kodeissaan puolustuskyvyttöminä olleita vanhuksia jne.. Punaisten teot tutkittiin, heidät tuomittiin ja he tiesivät, että toisen hengen riistämisestä päätyy itsekin hautaan. Ei se ollut terrorismia, se oli oikeuden toteuttamista.
Kannattaa muistaa, että Stalin tapatti huomattavasti enemmän punaisia suomalaisia kuin mitä punakapinassa Suomen puolella tuomittiin kuolemaan.
Meillä päin Suomea ei juuri tapeltu 1918. Ei ole relevantti kysymys.
Punaisia kai toiset isovanhemmat olisi ollut ja toiset valkoisia.

Asiahan on kyllä tasan päinvastoin kuin väität. Voittaja on määrittänyt tutkintaa ja historiankirjoitusta eli juurikin valkoiset. Kukapa sitä oman puolensa väärinkäytöksistä haluaa elämöidä?
Valkoisten rikoksia ei ole tutkittu, punaisen terrorin uhrimäärä tiedetään melko tarkalleen, se oli 1600.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Punainen_terrori_(Suomi)
Valkoisen terrorin ja kostoteloitusten määrä tunnetaan heikommin, arvio liikkuu noin 10 000-17000 välillä.
Nämä vasemmistolaiset yrittivät saada venäläisiä hyökkäämään suomeen ja valtaamaan, varmaan ajattelevat samaa yhä, halosesta se kyllä oikein huokui
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin puolen suvusta en tiedä, tuskin osallistuivat taisteluihin.
Isän puolella oltiin kauhajokelaisia isotalollisia, joten selvä se, että valkoisia oltiin, isoisäkin oli Tampereella ampumassa punaisia ja haavoittui. Isän velipuoli oli jääkäri ja nousi korkealle Vaasan sotilaspiirissä, löytyy wikipediastakin.
Kauhajoki taisi olla Suomen valkoisin kunta. Siellä sota nähtiin ymmärtääkseni aika täysin vapaussotana, eikä tajuttu luokka-aspektin päälle mitään.
Minua lähinnä kammottaa se, mitä sisällissodassa tehtiin. En todellakaan ole ylpeä siitä, mitä sukulaiseni tekivät. Mutta ei sitä nyt oikein kauheasti hävetäkään voi/kannata, se oli sen ajan hulluutta se.
Minuakin kammottavat ne sisällissodassa tehdyt asiat. Punaiset hyökkäsivät junavaunuun ja tappoivat siellä viattomia koulupoikia vain siksi, että nämä opiskelivat ammattiin. Oma kotitaloni lähellä punaiset teloittivat ilman syytä kaksi 18v nuortamiestä, jotka olivat aseettomia ja hiihtäen matkalla setänsä luokse. Ääretöntä julmuutta viattomia kohtaan.
Kyllä näin on. Puhumattakaan valkoisesta terrorista ja kostotoimista, joiden uhrimäärä oli varovaisestikin arvioiden kymmenkertainen verrattuna punaiseen terroriin.
Valkoisten toimia ei voida kutsua terroriksi, koska he eivät tappaneet viattomia täysin satunnaisesti. Punaiset "uhrit" olivat henkilöitä, jotka olivat tappaneet koulumatkalla olleita koulupoikia, kodeissaan puolustuskyvyttöminä olleita vanhuksia jne.. Punaisten teot tutkittiin, heidät tuomittiin ja he tiesivät, että toisen hengen riistämisestä päätyy itsekin hautaan. Ei se ollut terrorismia, se oli oikeuden toteuttamista.
Kannattaa muistaa, että Stalin tapatti huomattavasti enemmän punaisia suomalaisia kuin mitä punakapinassa Suomen puolella tuomittiin kuolemaan.
Vähänpä sinä tiedät. Perehdy vähän asioihin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_terrori_(Suomi)
Esimerkiksi teloitettavaksi passitettiin naisia sen takia, että heillä oli housut jalassa ja olivat torppareita tai työväkeä. Kenttäoikeuksissa valkoiset jakoivat oikeutta ilman sen kummempia todisteita kuin että "torppari ja punikki, jotain se on tehnyt kumminkin, joten ammutaan pois, koska se on vittumainen mies!"
Täyttä kostomeininkiä siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin puolen suvusta en tiedä, tuskin osallistuivat taisteluihin.
Isän puolella oltiin kauhajokelaisia isotalollisia, joten selvä se, että valkoisia oltiin, isoisäkin oli Tampereella ampumassa punaisia ja haavoittui. Isän velipuoli oli jääkäri ja nousi korkealle Vaasan sotilaspiirissä, löytyy wikipediastakin.
Kauhajoki taisi olla Suomen valkoisin kunta. Siellä sota nähtiin ymmärtääkseni aika täysin vapaussotana, eikä tajuttu luokka-aspektin päälle mitään.
Minua lähinnä kammottaa se, mitä sisällissodassa tehtiin. En todellakaan ole ylpeä siitä, mitä sukulaiseni tekivät. Mutta ei sitä nyt oikein kauheasti hävetäkään voi/kannata, se oli sen ajan hulluutta se.
Minuakin kammottavat ne sisällissodassa tehdyt asiat. Punaiset hyökkäsivät junavaunuun ja tappoivat siellä viattomia koulupoikia vain siksi, että nämä opiskelivat ammattiin. Oma kotitaloni lähellä punaiset teloittivat ilman syytä kaksi 18v nuortamiestä, jotka olivat aseettomia ja hiihtäen matkalla setänsä luokse. Ääretöntä julmuutta viattomia kohtaan.
Kyllä näin on. Puhumattakaan valkoisesta terrorista ja kostotoimista, joiden uhrimäärä oli varovaisestikin arvioiden kymmenkertainen verrattuna punaiseen terroriin.
Näinhän te sitä disinformaatiota haluatte levittää. Molemmilla puolin tehtiin julmuuksia ja tärkeintä on, ettei niitä unohdeta eikä uusita. On kyllä kylmä fakta, että punaisten julmuudet oli ihan käsittämättömässä mittaluokassa. Valkoisten asiat on jääneet paremmin kirjoihin, kun olivat "voittava" osapuoli.
Asiahan on kyllä tasan päinvastoin kuin väität. Voittaja on määrittänyt tutkintaa ja historiankirjoitusta eli juurikin valkoiset. Kukapa sitä oman puolensa väärinkäytöksistä haluaa elämöidä?
Valkoisten rikoksia ei ole tutkittu, punaisen terrorin uhrimäärä tiedetään melko tarkalleen, se oli 1600.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Punainen_terrori_(Suomi)
Valkoisen terrorin ja kostoteloitusten määrä tunnetaan heikommin, arvio liikkuu noin 10 000-17000 välillä.
Nyt kannattaa muistaa, että wikipedia on mielipide, ei totuus. Punaisten terrorista on olemassa myös huomattavasti suurempia lukuja, mutta ne halutaan kroonisesti kiistää. Joku kotiinsa poltettu perhe on tulkittu salamaniskun seurauksena kuolleiksi, vaikka ukkoset ovat aika lailla harvinaisia joulukuussa. Valkoista terroria Suomessa ei edes ollut, koska oikeudenkäynnin tuomionsa saaneita ei voi pitää terrorismin uhreina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin puolen suvusta en tiedä, tuskin osallistuivat taisteluihin.
Isän puolella oltiin kauhajokelaisia isotalollisia, joten selvä se, että valkoisia oltiin, isoisäkin oli Tampereella ampumassa punaisia ja haavoittui. Isän velipuoli oli jääkäri ja nousi korkealle Vaasan sotilaspiirissä, löytyy wikipediastakin.
Kauhajoki taisi olla Suomen valkoisin kunta. Siellä sota nähtiin ymmärtääkseni aika täysin vapaussotana, eikä tajuttu luokka-aspektin päälle mitään.
Minua lähinnä kammottaa se, mitä sisällissodassa tehtiin. En todellakaan ole ylpeä siitä, mitä sukulaiseni tekivät. Mutta ei sitä nyt oikein kauheasti hävetäkään voi/kannata, se oli sen ajan hulluutta se.
Minuakin kammottavat ne sisällissodassa tehdyt asiat. Punaiset hyökkäsivät junavaunuun ja tappoivat siellä viattomia koulupoikia vain siksi, että nämä opiskelivat ammattiin. Oma kotitaloni lähellä punaiset teloittivat ilman syytä kaksi 18v nuortamiestä, jotka olivat aseettomia ja hiihtäen matkalla setänsä luokse. Ääretöntä julmuutta viattomia kohtaan.
Kyllä näin on. Puhumattakaan valkoisesta terrorista ja kostotoimista, joiden uhrimäärä oli varovaisestikin arvioiden kymmenkertainen verrattuna punaiseen terroriin.
Valkoisten toimia ei voida kutsua terroriksi, koska he eivät tappaneet viattomia täysin satunnaisesti. Punaiset "uhrit" olivat henkilöitä, jotka olivat tappaneet koulumatkalla olleita koulupoikia, kodeissaan puolustuskyvyttöminä olleita vanhuksia jne.. Punaisten teot tutkittiin, heidät tuomittiin ja he tiesivät, että toisen hengen riistämisestä päätyy itsekin hautaan. Ei se ollut terrorismia, se oli oikeuden toteuttamista.
Kannattaa muistaa, että Stalin tapatti huomattavasti enemmän punaisia suomalaisia kuin mitä punakapinassa Suomen puolella tuomittiin kuolemaan.
Voittajat kirjoittavat historian ja olet selvästi voittajien historian lukenut. Kyllä "tuomioistuimet" jakoivat hyvin harkittuja päätöksiä tuolloin... siitä oli oikeusperiaatteet ja oikeus ja kohtuus kaukana.
http://www.hs.fi/tiede/art-2000002894178.html
"VALKOISET teloittivat ilman oikeudenkäyntiä 218 punaista naista Hennalan vankileirillä Lahdessa vuoden 1918 sisällissodan lopussa. Teloitusten yhtenä yllykkeenä oli rotuhygienia, tulkitsee tutkija.
Surmalukuun päätyi yhteiskuntatieteiden maisteri Marjo Liukkonen lisensiaattitutkimuksessaan, jonka hän on tehnyt Lapin yliopistossa.
”Olen ihan varma, että heitä oli paljon enemmänkin”, Liukkonen sanoo.
Valtioneuvoston kanslian Suomen sotasurmat -projektissa Hennalassa teloitettujen naisten lukumääräksi on saatu 103. Jotkut ovat esittäneet huomattavasti suurempiakin lukuja. Esimerkiksi Työväenarkiston terroritilaston mukaan leirillä teloitettiin 600 naista.
LIUKKOSEN arvio perustuu Sotasurmat-hankkeen tietojen lisäksi muun muassa pidätyskortteihin, joita saksalaiset laativat kiinni ottamistaan punaisista. Punaisten joukot antautuivat Lahden seudulla nimenomaan saksalaisjoukoille.
Liukkonen kahlasi läpi kaikki 26 000 pidätyskorttia, joita oli kutakin vanki kohti kaksi kappaletta, ja laski niistä naiset. Hänelle selvisi, että leirillä oli ollut kaikkiaan 2 216 eri-ikäistä naista, tyttölapset mukaan lukien. Aiempi arvio on ollut vain runsaat kolmesataa.
Alle 15-vuotiaita lapsia leirille joutui 289, Liukkonen laski. Nuorimmat heistä olivat vasta kaksikuisia."
En tiedä enkä haluaisikaan. En haluaisi edes vahingossa sen tiedon vaikuttavan mihinkään, vähentävän objektiivisuutta tai vaikuttavan omaan "identiteettiin" mihinkään suuntaan. Horoskoopitkin jo vaikuttaa, vaikka en edes usko niihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin puolen suvusta en tiedä, tuskin osallistuivat taisteluihin.
Isän puolella oltiin kauhajokelaisia isotalollisia, joten selvä se, että valkoisia oltiin, isoisäkin oli Tampereella ampumassa punaisia ja haavoittui. Isän velipuoli oli jääkäri ja nousi korkealle Vaasan sotilaspiirissä, löytyy wikipediastakin.
Kauhajoki taisi olla Suomen valkoisin kunta. Siellä sota nähtiin ymmärtääkseni aika täysin vapaussotana, eikä tajuttu luokka-aspektin päälle mitään.
Minua lähinnä kammottaa se, mitä sisällissodassa tehtiin. En todellakaan ole ylpeä siitä, mitä sukulaiseni tekivät. Mutta ei sitä nyt oikein kauheasti hävetäkään voi/kannata, se oli sen ajan hulluutta se.
Minuakin kammottavat ne sisällissodassa tehdyt asiat. Punaiset hyökkäsivät junavaunuun ja tappoivat siellä viattomia koulupoikia vain siksi, että nämä opiskelivat ammattiin. Oma kotitaloni lähellä punaiset teloittivat ilman syytä kaksi 18v nuortamiestä, jotka olivat aseettomia ja hiihtäen matkalla setänsä luokse. Ääretöntä julmuutta viattomia kohtaan.
Kyllä näin on. Puhumattakaan valkoisesta terrorista ja kostotoimista, joiden uhrimäärä oli varovaisestikin arvioiden kymmenkertainen verrattuna punaiseen terroriin.
Näinhän te sitä disinformaatiota haluatte levittää. Molemmilla puolin tehtiin julmuuksia ja tärkeintä on, ettei niitä unohdeta eikä uusita. On kyllä kylmä fakta, että punaisten julmuudet oli ihan käsittämättömässä mittaluokassa. Valkoisten asiat on jääneet paremmin kirjoihin, kun olivat "voittava" osapuoli.
Asiahan on kyllä tasan päinvastoin kuin väität. Voittaja on määrittänyt tutkintaa ja historiankirjoitusta eli juurikin valkoiset. Kukapa sitä oman puolensa väärinkäytöksistä haluaa elämöidä?
Valkoisten rikoksia ei ole tutkittu, punaisen terrorin uhrimäärä tiedetään melko tarkalleen, se oli 1600.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Punainen_terrori_(Suomi)
Valkoisen terrorin ja kostoteloitusten määrä tunnetaan heikommin, arvio liikkuu noin 10 000-17000 välillä.
Nyt kannattaa muistaa, että wikipedia on mielipide, ei totuus. Punaisten terrorista on olemassa myös huomattavasti suurempia lukuja, mutta ne halutaan kroonisesti kiistää. Joku kotiinsa poltettu perhe on tulkittu salamaniskun seurauksena kuolleiksi, vaikka ukkoset ovat aika lailla harvinaisia joulukuussa. Valkoista terroria Suomessa ei edes ollut, koska oikeudenkäynnin tuomionsa saaneita ei voi pitää terrorismin uhreina.
Wikipedia on hyvinkin tarkkaan lähteytetty, toisin kuin sinun mutumölinäsi.
Sitä paitsi tuossa on valkoisen terrorin kohdalla nimenomaan valittu lähteeksi neutraaleja. Luepa ja lopeta paskan puhuminen.
Todellisuudessa juuri punaisesta terrorista liikkuu liioittelua, koska valkoiset voittivat ja valkoisten tulkinta asiasta on vallitseva.
Kenttäoikeudenkäynnit olivat pääosin laittomia, ja vain pieni osa punaisista edes tuomittiin MINKÄÄNLAISISSA oikeudenkäynneissä. Tuhansia tapettiin ilman oikeudenkäyntiä.
Se tapa ja intensiteetti, millä punaisten tekemiä rikoksia ihmisyyttä vastaan (lasten, vanhusten ja naisten tappaminen täysin sivullisia siis) yritetään vähätellä ja kierrellä ja kaarrella, osoittaa minusta varsin selväksi sen, että totuus on niin hitveä että on pakko yrittää pitää oma pesä puhtaana.
Kenttäoikeudenkäynnit oli joo kyseenalaisia ja kostolla oli siinä sijansa. Siellä kuitenkin tuomittiin sotarikollisia ja sivullisten murhaajia, ei lapsia tai muita viattomia.
Muutoin en suvun väreistä tiedä, mutta isosetäni kaatui valkoisten puolella vapaussodassa. Jotenkin aina kotona oli sellainen vähän oikealle kallistuvampi ilmapiiri. Itse olen nykyään maltillisesti oikealla, vaikkei sitä missään voi kertoa, koska tuhoaisin kulttuuriammattilaisen urani ihan vain sanomalla olevani oikeistohenkinen.
Suomella on kyllä ollut värikäs ja verinen historia, pakko myöntää.
Ei aavistustakaan eikä sillä tiedolla mitään merkitystä olisikaan.