Tyttären käynnin jälkeen jää aina tyhjä olo

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei ole koskaan oppinut päästämään irti ja meidän välimme eivät ole koskaan kehittyneet aikuisen tyttären ja äidin - ihmissuhteeksi. Paljonhan tässä on toki kaikkea muutakin, jonka vuoksi sitten olen käynyt terapiassa. Itkettää lukea ja luen kateellisena teidän kirjoituksia, jotka kerrotte että shoppaatte tai käytte kampaajalla äidin kanssa. Minulle se ei ole mahdollista, koska äitini näkee minut vieläkin pikkutyttönä, jolle hän on se Äiti isolla äällä.

Opetelkaa äidit myös päästämään irti ja antamaan suhteen kehittyä aikuinen lapsi - äiti -suhteeksi. Ainakin minä kaipaisin sitä, mutta koska äiti on tosiaan yhä siinä harhaluulossa, että olen vielä lapsi ja kohtelu on sen mukaista, en juurikaan halua valitettavasti tavata häntä.

N29

No niin ja kuka teistä henkisesti sairaista meni alapeukuttamaan tätä?

Toivottavasti kuolette pian, niin päättyy tuokin kaipaaminen! Se on turhaa!!! Jos lapsenne rakastaa teitä, niin tunteiden tuhlaaminen kaipaamiseen on perkeleen turhaa! Ja jos ei rakasta, niin vittuako siinä kerjuulla ootte?

Olisipa tuollainen äitisuhde:) lapsuudenperheessäni kaikki jäi isän tyrannian alle. Kun muutin kotoa, sukulaiset kyllä ymmärsivät, että isä ajoi minut pois. En olisi henkisesti kestänyt enää. Isäkin odotteli, että talo rauhoittuu, kun riidanhaastaja lähti. Mutta eipä niin käynyt, narsisti löysi kyllä valitettavaa ja riidanaihetta muusta perheestä. Oma lapsellisuuteni tuolloin myt lähinnä huvittaa. Ajattelin mielessäni, että pikkusisko ja äiti voi tulla minun luo turvaan isältä, kun sain asunnon. Ja tämä tapahtui 90-luvulla. Onneksi tuosta on kuljettu eteenpäin ja ylöspäin.

Jos lapsenne rakastaa teitä, niin teillähän pitäisi olla kaikki hyvin senkin itsekeskeiset itsekkäät kermaperseet, mutta ellei rakasta, niin mitä siinä perään itkemään!

Vierailija kirjoitti:

Olisipa tuollainen äitisuhde:) lapsuudenperheessäni kaikki jäi isän tyrannian alle. Kun muutin kotoa, sukulaiset kyllä ymmärsivät, että isä ajoi minut pois. En olisi henkisesti kestänyt enää. Isäkin odotteli, että talo rauhoittuu, kun riidanhaastaja lähti. Mutta eipä niin käynyt, narsisti löysi kyllä valitettavaa ja riidanaihetta muusta perheestä. Oma lapsellisuuteni tuolloin myt lähinnä huvittaa. Ajattelin mielessäni, että pikkusisko ja äiti voi tulla minun luo turvaan isältä, kun sain asunnon. Ja tämä tapahtui 90-luvulla. Onneksi tuosta on kuljettu eteenpäin ja ylöspäin.

Mitä lapsellista tuossa on?

Vai etkö saanut asuntoa?

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei ole koskaan oppinut päästämään irti ja meidän välimme eivät ole koskaan kehittyneet aikuisen tyttären ja äidin - ihmissuhteeksi. Paljonhan tässä on toki kaikkea muutakin, jonka vuoksi sitten olen käynyt terapiassa. Itkettää lukea ja luen kateellisena teidän kirjoituksia, jotka kerrotte että shoppaatte tai käytte kampaajalla äidin kanssa. Minulle se ei ole mahdollista, koska äitini näkee minut vieläkin pikkutyttönä, jolle hän on se Äiti isolla äällä.

Opetelkaa äidit myös päästämään irti ja antamaan suhteen kehittyä aikuinen lapsi - äiti -suhteeksi. Ainakin minä kaipaisin sitä, mutta koska äiti on tosiaan yhä siinä harhaluulossa, että olen vielä lapsi ja kohtelu on sen mukaista, en juurikaan halua valitettavasti tavata häntä.

N29

Juuri tämä, kun äiti ei voi tarttua nilkkaan ja huutaa älä mene, tai viet multa kaiken. Se on vaan pakko niellä kyyneleet ja heiluttaa ilosesti. T:Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei ole koskaan oppinut päästämään irti ja meidän välimme eivät ole koskaan kehittyneet aikuisen tyttären ja äidin - ihmissuhteeksi. Paljonhan tässä on toki kaikkea muutakin, jonka vuoksi sitten olen käynyt terapiassa. Itkettää lukea ja luen kateellisena teidän kirjoituksia, jotka kerrotte että shoppaatte tai käytte kampaajalla äidin kanssa. Minulle se ei ole mahdollista, koska äitini näkee minut vieläkin pikkutyttönä, jolle hän on se Äiti isolla äällä.

Opetelkaa äidit myös päästämään irti ja antamaan suhteen kehittyä aikuinen lapsi - äiti -suhteeksi. Ainakin minä kaipaisin sitä, mutta koska äiti on tosiaan yhä siinä harhaluulossa, että olen vielä lapsi ja kohtelu on sen mukaista, en juurikaan halua valitettavasti tavata häntä.

N29

Ja kukaan ei peukuta tätä, te paskat. Varmaan mielessänne epäilette, että siinä taas yksi epäkypsä nuija, joka valittaa äidistään, vaikka me, ah, äidit, ollaan ihmisten kermaa.

Apua, kuka näin kirjoittaa? Saa peukuttaa tai olla peukuttamatta. Olin itsekin hyvin vihainen äidilleni, ennen kuin tosiaan olen käsitellyt asioita hyvin paljon. Nykyään olen ennemminkin surullinen.

N29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei ole koskaan oppinut päästämään irti ja meidän välimme eivät ole koskaan kehittyneet aikuisen tyttären ja äidin - ihmissuhteeksi. Paljonhan tässä on toki kaikkea muutakin, jonka vuoksi sitten olen käynyt terapiassa. Itkettää lukea ja luen kateellisena teidän kirjoituksia, jotka kerrotte että shoppaatte tai käytte kampaajalla äidin kanssa. Minulle se ei ole mahdollista, koska äitini näkee minut vieläkin pikkutyttönä, jolle hän on se Äiti isolla äällä.

Opetelkaa äidit myös päästämään irti ja antamaan suhteen kehittyä aikuinen lapsi - äiti -suhteeksi. Ainakin minä kaipaisin sitä, mutta koska äiti on tosiaan yhä siinä harhaluulossa, että olen vielä lapsi ja kohtelu on sen mukaista, en juurikaan halua valitettavasti tavata häntä.

N29

Juuri tämä, kun äiti ei voi tarttua nilkkaan ja huutaa älä mene, tai viet multa kaiken. Se on vaan pakko niellä kyyneleet ja heiluttaa ilosesti. T:Ap

Kai äiti-ihmisillä on jotakin muutakin? Ei lapsi voi olla ainoa asia elämässä, se on liian suuri vastuu yhden ihmisen harteille kannettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei ole koskaan oppinut päästämään irti ja meidän välimme eivät ole koskaan kehittyneet aikuisen tyttären ja äidin - ihmissuhteeksi. Paljonhan tässä on toki kaikkea muutakin, jonka vuoksi sitten olen käynyt terapiassa. Itkettää lukea ja luen kateellisena teidän kirjoituksia, jotka kerrotte että shoppaatte tai käytte kampaajalla äidin kanssa. Minulle se ei ole mahdollista, koska äitini näkee minut vieläkin pikkutyttönä, jolle hän on se Äiti isolla äällä.

Opetelkaa äidit myös päästämään irti ja antamaan suhteen kehittyä aikuinen lapsi - äiti -suhteeksi. Ainakin minä kaipaisin sitä, mutta koska äiti on tosiaan yhä siinä harhaluulossa, että olen vielä lapsi ja kohtelu on sen mukaista, en juurikaan halua valitettavasti tavata häntä.

N29

Ja kukaan ei peukuta tätä, te paskat. Varmaan mielessänne epäilette, että siinä taas yksi epäkypsä nuija, joka valittaa äidistään, vaikka me, ah, äidit, ollaan ihmisten kermaa.

Apua, kuka näin kirjoittaa? Saa peukuttaa tai olla peukuttamatta. Olin itsekin hyvin vihainen äidilleni, ennen kuin tosiaan olen käsitellyt asioita hyvin paljon. Nykyään olen ennemminkin surullinen.

N29

No ehkä joku muu, joka ei olisi käsitellyt samanlaista asiaa vielä niin paljon kaipaisi samanlaisen koettuaan kokemusta tuesta, ja peukutus olisi sitä, vaikkei siitä sulle mitään iloa olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei ole koskaan oppinut päästämään irti ja meidän välimme eivät ole koskaan kehittyneet aikuisen tyttären ja äidin - ihmissuhteeksi. Paljonhan tässä on toki kaikkea muutakin, jonka vuoksi sitten olen käynyt terapiassa. Itkettää lukea ja luen kateellisena teidän kirjoituksia, jotka kerrotte että shoppaatte tai käytte kampaajalla äidin kanssa. Minulle se ei ole mahdollista, koska äitini näkee minut vieläkin pikkutyttönä, jolle hän on se Äiti isolla äällä.

Opetelkaa äidit myös päästämään irti ja antamaan suhteen kehittyä aikuinen lapsi - äiti -suhteeksi. Ainakin minä kaipaisin sitä, mutta koska äiti on tosiaan yhä siinä harhaluulossa, että olen vielä lapsi ja kohtelu on sen mukaista, en juurikaan halua valitettavasti tavata häntä.

N29

Juuri tämä, kun äiti ei voi tarttua nilkkaan ja huutaa älä mene, tai viet multa kaiken. Se on vaan pakko niellä kyyneleet ja heiluttaa ilosesti. T:Ap

Hyi, halveksiain itseäni jos kirjoittaisin noin lapsestani. Olisin unohtanut vastuun itselleni elää.

Ihana ap! <3 :)

Ihan oikeasti on niitäkin äitejä, jotka odottaa innolla lasten pois muuttoa ja huokaisevat helpotuksesta ja kiljaisevat riemusta kun niin vihdoin ja viimein tapahtuu.

Säälisin itseäni, jos oisin toi ap. Ei usko lasten rakastavan, ellei ne riipu lahkeessa. Surkeaa.

Entäpä jos nyt kävisit siihen lapsen lahkeeseen vaan kiinni ja alkaisit itkeä? Näkisi lapsesikin, millainen oikein olet surkeimmillasi, pohjimmiltasi, eikä kantaisi sinusta päässään mitään valheellista "äiti välittää minun elämästäni enemmän kuin omastaan" -luuloa. Sulla ei ois enää paha olla!

Taas joku äidin rakkautta vaille jäänyt yrittää katkeruudellaan pilata koko ketjun🙁

En ole oikein ikinä ymmärtänyt perheitä joissa lapset ja vanhemmat hengailevat tiiviissä kimpassa kuin kaverukset ja soittelevat toisilleen useita kertoja päivässä. Tämä olisi mielestäni tosi ahdistavaa. Mulla on kylla ihan hyvät välit vanhempiini. Pienenä ihmettelin kun kaverini aina ahdistui ja halusi yhtäkkiä mennä kotiin kun "äiti on siellä ihan yksin".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisipa tuollainen äitisuhde:) lapsuudenperheessäni kaikki jäi isän tyrannian alle. Kun muutin kotoa, sukulaiset kyllä ymmärsivät, että isä ajoi minut pois. En olisi henkisesti kestänyt enää. Isäkin odotteli, että talo rauhoittuu, kun riidanhaastaja lähti. Mutta eipä niin käynyt, narsisti löysi kyllä valitettavaa ja riidanaihetta muusta perheestä. Oma lapsellisuuteni tuolloin myt lähinnä huvittaa. Ajattelin mielessäni, että pikkusisko ja äiti voi tulla minun luo turvaan isältä, kun sain asunnon. Ja tämä tapahtui 90-luvulla. Onneksi tuosta on kuljettu eteenpäin ja ylöspäin.

Mitä lapsellista tuossa on?

Vai etkö saanut asuntoa?

Pieni vuokrayksiö toisella paikkakunnalla. Eihän me oltais siellä kaikki mahduttu asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisipa tuollainen äitisuhde:) lapsuudenperheessäni kaikki jäi isän tyrannian alle. Kun muutin kotoa, sukulaiset kyllä ymmärsivät, että isä ajoi minut pois. En olisi henkisesti kestänyt enää. Isäkin odotteli, että talo rauhoittuu, kun riidanhaastaja lähti. Mutta eipä niin käynyt, narsisti löysi kyllä valitettavaa ja riidanaihetta muusta perheestä. Oma lapsellisuuteni tuolloin myt lähinnä huvittaa. Ajattelin mielessäni, että pikkusisko ja äiti voi tulla minun luo turvaan isältä, kun sain asunnon. Ja tämä tapahtui 90-luvulla. Onneksi tuosta on kuljettu eteenpäin ja ylöspäin.

Mitä lapsellista tuossa on?

Vai etkö saanut asuntoa?

Pieni vuokrayksiö toisella paikkakunnalla. Eihän me oltais siellä kaikki mahduttu asumaan.

Sopu sijaa antaa.

Mie kyllä toivon, että olisin yhteydessä lapsiini lähes päivittäin. Monta kertaa! Olen pienestä pitäen ollut yksinäinen, äiti oli aina poissa (töissä, harrastuksissa). Emme viettäneet perheen yhteistä aikaa juuri koskaan. Semmoista rentoa, tavallista arkea tai yhdessäoloa. Sen vuoksi olen omassa perheessäni halunnut, että me olisimme paljon yhdessä. Minä olen pitkään ollut kotiäiti. Meille (minä ja lapset) muodostui ihan omat jutut.

Teimme kaikkea mahdollista yhdessä.

Kunnes lapset tulivat teini-ikään, ja sosiaalinen media  (älypuhelin) asettui asumaan meille. Nykyään teinit ovat vetäytyneenä someen/puhelimelle. No, niin se menee.

Olen kyllä aika yksinäinen  ihminen. Mies on työnarkomaani, nytkin töissä. Perjantaina kello 19:n jälkeen. Kuten aina.

Toivon, että en ripustaudu lapsiini kuitenkaan, vaikka olen yksinäinen. Yksinäisyyteen olen tottunut.

Semmosta se on. Itse en nukkunut yhtään seuraavana yönä kun esikoistyttö muutti kotoa. Itketti vain.  Nyt on jo kaksi nuorempaakin tyttöä lähtenyt maailmalle opiskelemaan.Edelleenkin 4vuoden jälkeen aina muutaman päivän masentaa, kun joku  tytöistä käy ja sitten taas lähtee. Ovat kyllä  aina useamman päivän, kun käyvät koska asuvat kaikki aika kaukana. Kuopus vielä kotona. Saa nähdä miltä sitten tuntuu, kun pesä on täysin tyhjä. En olisi etukäteen uskonut, että olen näin kova ikävöimään lasten perään.

Menipä jollakin mieli pahaksi, kun piti alkaa ketjua saastuttaa.