Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

Esimerkiksi minua ärsyttää, että joku muu auttaa toisia muista kuin empaattisista motiiveista lähtöisin, siis saadakseen itselleen etuja. Ja muut vielä kehuu, jotka eivät huomaa, että tällaisen ihmisen empatia ei olekaan empatiaa. Ja se apu loppuu, jos oma etu ei enää toteudukaan. (Eri asia on toki jos ei jaksa auttaa, ei koskaan ole pakko, mutta jos apu lopetetaan haukkuen kohdetta.) Mutta ei he siitä muutu, vaikka asia mua miten vituttaisikin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ja päiväkirja ei kommentoi takaisin, siksi en kirjoita sinne.

ap

Minä aloin oikeasti voimaan paremmin kun ryhdyin kirjoittamaan päiväkirjaa. Se ei sentään heitä paskaa niskaan ja voi oikeasti olla vuorovaikutuksessa oman sisimmän kanssa mikä tässä on tärkeintä. Aluksi se oli vaikeaa, mutta kun oivalsi että se on parempi vaihtoehto kuin raivostua joidenkin randomien viesteistä, jotka eivät koskaan näe minun todellisuuttani, niin se on järkevääkin. Muutenkin suurimmalla osalla ihmisistä on se oma agenda aina päällimäinen asia, kuten itsekin olet huomannut, joten suurimmasta osasta ei edes ole todellisuudessa apua.

Vierailija kirjoitti:

Ja päiväkirja ei kommentoi takaisin, siksi en kirjoita sinne.

ap

Nautit siis, kun saat paskaa niskaasi. No, masokismi ei ole ainut kummallinen piirre sinussa.

Aloittaja on uskomaton narsisti ja manipuloija. Kaikki pyörii vain hänen ympärillään ja jos ei pyöri, maailma on epäreilu ja kaikki muut ovat väärässä ja kohtelevat hätnä huonosti. Miehen, lasten ja äidin pitäisi koko ajan olla ymmärtämässä ja säälimässä tätä omaan napaansa rakastunutta. Kehtaa vielä sanoa, että on parempi kuin sellainen ihminen, joka auttaa toista. Hän kun ei sorru toisten auttamiseen tunteakseen oman olonsa hyväksi. Ei siinä ole mitään pahaa, että toisen auttamisesta tulee itsellekin hyvä olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja päiväkirja ei kommentoi takaisin, siksi en kirjoita sinne.

ap

Nautit siis, kun saat paskaa niskaasi. No, masokismi ei ole ainut kummallinen piirre sinussa.

En minä siitä nauti... Se vain alkoi, kun kirjoitin tänne kysäisten neuvoa äitini kohtaamiseen ja torjumiseen.

Se vain alkoi siinä.

Minusta se oli väärin. En sitä mitenkään ansainnut, niinpä päätin alkaa antamaan takaisin. Paskaa niskaan myös minua haukkuville.

ap

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on uskomaton narsisti ja manipuloija. Kaikki pyörii vain hänen ympärillään ja jos ei pyöri, maailma on epäreilu ja kaikki muut ovat väärässä ja kohtelevat hätnä huonosti. Miehen, lasten ja äidin pitäisi koko ajan olla ymmärtämässä ja säälimässä tätä omaan napaansa rakastunutta. Kehtaa vielä sanoa, että on parempi kuin sellainen ihminen, joka auttaa toista. Hän kun ei sorru toisten auttamiseen tunteakseen oman olonsa hyväksi. Ei siinä ole mitään pahaa, että toisen auttamisesta tulee itsellekin hyvä olo.

En minä sanonut, että parempi, vaan että sellainen ihminen, jonka auttamismotiivit ovat itsetehostus, manipulointi tai mikä tahansa muu kuin empatia ei ole minua parempi. Sillä epäempaattisella auttamisella kun saattaa olla vahinkoakin tuottavia ominaisuuksia, lähinnä että kun toinen ei enää "ansaitsekään" sitä auttajan mielestä (hän siis joutuukin kokemaan itsensä epäkelvoksi ilman omaa syytään yhtäkkiä) jne.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on.

Puolisosi ei sitten noudattanut samaa periaatetta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja päiväkirja ei kommentoi takaisin, siksi en kirjoita sinne.

ap

Minä aloin oikeasti voimaan paremmin kun ryhdyin kirjoittamaan päiväkirjaa. Se ei sentään heitä paskaa niskaan ja voi oikeasti olla vuorovaikutuksessa oman sisimmän kanssa mikä tässä on tärkeintä. Aluksi se oli vaikeaa, mutta kun oivalsi että se on parempi vaihtoehto kuin raivostua joidenkin randomien viesteistä, jotka eivät koskaan näe minun todellisuuttani, niin se on järkevääkin. Muutenkin suurimmalla osalla ihmisistä on se oma agenda aina päällimäinen asia, kuten itsekin olet huomannut, joten suurimmasta osasta ei edes ole todellisuudessa apua.

Mä taas en just pysty olemaan vuorovaikutuksessa oman sisimpäni kanssa. En pääse sinne, vaikka mitä tekisin. Uskon, että äitini on toiminnallaan häpäissyt sen niin voimakkaasti. Mutta kiitos kun kerroit, että sellainen on mahdollista, koska olenkin uumoillut, että se puoli minusta vielä puuttuu. Ja nyt taas joku tulee huutamaan narsistia, niin huoh, kärsin siitä, eikä minulla ole ollut keinoja saada kohdattua sisintäni!!!!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on.

Puolisosi ei sitten noudattanut samaa periaatetta...

Niin ei, hän on tavallinen ihminen siinä, kuinka toivon, että itsekin olisin. Sai valita tunteenkin kera. Eikä lisää kommentteja siitä, että mies parka, jokainen on omassa suhteessaan vapaaehtoisesti, niin hänkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on uskomaton narsisti ja manipuloija. Kaikki pyörii vain hänen ympärillään ja jos ei pyöri, maailma on epäreilu ja kaikki muut ovat väärässä ja kohtelevat hätnä huonosti. Miehen, lasten ja äidin pitäisi koko ajan olla ymmärtämässä ja säälimässä tätä omaan napaansa rakastunutta. Kehtaa vielä sanoa, että on parempi kuin sellainen ihminen, joka auttaa toista. Hän kun ei sorru toisten auttamiseen tunteakseen oman olonsa hyväksi. Ei siinä ole mitään pahaa, että toisen auttamisesta tulee itsellekin hyvä olo.

Enkä minä sanonut, etteikö toisten auttamisesta sopisi tulla itselle hyvä olo. Ongelma epäempaattisista motiiveista käsin auttamisessa on siinä, että kohteen pitää käyttäytyä jollain tavalla, että se hyvä olo auttajalla jatkuu. Jos motiivi on empatia, saa kyllä hyvän olon, koska kokee olevansa avuksi, mutta se, miten kohde toimii ei muuta omaa motiivia ja sen jatkumista. Jos itse väsyy, saattaa lakata olemasta avuksi, mutta siitä ei syytetä toista, vaan syy on vain itsen väsyminen, mistä ei kenenkään tule kantaa huonoa omaatuntoa.

ap

Ja jos auttamisen kohde syyttää väsynyttä empatian takia auttajaa, että tämä väsyy, niin kannattaa pysytellä edelleen erossa. Silloin ei kuulosta siltä, että avun vastaanottajallakaan olisi kaikki ihan ok.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos en pystyisi asettumaan lasteni asemaan, niin miksi kuvittelette (tai tuo yksi vihaaja), että olisin siirtynyt pois kotoa, kun en enää kyennyt olemaan siellä räjähtämättä kaikesta?

ap

Laiskuuden ja isekkyyden vuoksi. Ihan turhaa koirat tätä muuksi muuttaa. Sitä koirat kivi jo tehdä

Maalailet mielikuvia mustasta valkoiseksi. Myönnä edes itsellesi että tässä sinulla oli sama motiivi kuin kaikessa. MINÄ

Laiska en ole, ja tuo oli tervettä itsekkyyttä. Epäterveesti itsekäs olisi jatkanut kotona pahoinvointiaan, vaikki siellä saanut edes paranemistaan eteenpäin.

ap

Oletko sanonut tämän lapsillesi ja ymmärtävätkö he sen?

Tai voihan empaattinen auttajakin lakata auttamasta muista syistä, kuin että väsyy, esimerkiksi, jos kokee, ettei apu mene perille, mutta edelleenkään hän ei ala syytellä siitä kohdetta, koska tarkoitushan oli auttaa tätä, eikä saada tehostettua itseä tms, mikä olisi sitten mennyt mönkään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos en pystyisi asettumaan lasteni asemaan, niin miksi kuvittelette (tai tuo yksi vihaaja), että olisin siirtynyt pois kotoa, kun en enää kyennyt olemaan siellä räjähtämättä kaikesta?

ap

Laiskuuden ja isekkyyden vuoksi. Ihan turhaa koirat tätä muuksi muuttaa. Sitä koirat kivi jo tehdä

Maalailet mielikuvia mustasta valkoiseksi. Myönnä edes itsellesi että tässä sinulla oli sama motiivi kuin kaikessa. MINÄ

Laiska en ole, ja tuo oli tervettä itsekkyyttä. Epäterveesti itsekäs olisi jatkanut kotona pahoinvointiaan, vaikki siellä saanut edes paranemistaan eteenpäin.

ap

Oletko sanonut tämän lapsillesi ja ymmärtävätkö he sen?

No he eivät ole kyselleet. Emme ole pahemmin puhuneet aiheesta. Olen sanonut, etten ole ny kotona, koska menetin siellä koko ajan malttini, enkä halua heille sitä. He eivät ole oikeastaan kommentoineet siihen mitään, paitsi pienempi toivoo, että kävisin siellä tai haluaa tulla tänne, ja isompi uppoutuu vain tietsikalle, eikä oikein edes huomaa jos käyn siellä... hän on koneella hiukan liikaa :(

ap

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole kellekään hyvä itsetehostuksen, manipuloinnin tai minkään muunkaan tällaisen paskan pohjalta, ja sitten kuvittele, että olen vielä niiiin empaattinen persoona.

ap

Kenelle sinä olet hyvä, ja miksi?

Ihan kaikki vanhemmat tekevät virheitä. Jotkut vanhemmat ovat mielisairaita tai kärsivät personallisuushäiriöstä ja aiheuttavat siksi vaikeita lapsuuden traumoja lapsilleen.

Se, että äiti/isä käskee lasta olemaan hiljaa ei ole kiusaamista.

No, joka tapauksessa, oliko ihminen kiusattu lapsena vai ei, se ei oikeuta ilkeitä tekoja tai rumaa kielenkäyttöä aikuisena. Jokaisen meistä on valittava, millaisia ihmisiä haluamme olla.

Eihän kukaan aikuinen voi syyttää oma äidinsä, isänsä, naapurinsa, kissansa yms IHAN KAIKESTA. Jos olet aikuinen, sinulla on valta päättää, kenen kanssa olet tekemisissä ja kenen et. Ei kannata tuhlaa aikaa menneisyyteen, se mikä tapahtui kymmeniä vuosia sitten ei voi enää muuttaa.

Jos äitisi on hirveä ihminen, hän ei tule koskaan pyytämään anteeksi siitä. Sinun on elättää sen kanssa ja löydettävä muita keinoja päästä eteenpäin elämässäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole kellekään hyvä itsetehostuksen, manipuloinnin tai minkään muunkaan tällaisen paskan pohjalta, ja sitten kuvittele, että olen vielä niiiin empaattinen persoona.

ap

Kenelle sinä olet hyvä, ja miksi?

Sellaisille, jotka eivät ole satuttaneet minua tai pyytävät anteeksi, jos niin käy, tai eivät ennen kaikkea tuomitse minua jos esimerkiksi hermostun ja menetän malttini.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on.

Puolisosi ei sitten noudattanut samaa periaatetta...

Niin ei, hän on tavallinen ihminen siinä, kuinka toivon, että itsekin olisin. Sai valita tunteenkin kera. Eikä lisää kommentteja siitä, että mies parka, jokainen on omassa suhteessaan vapaaehtoisesti, niin hänkin.

ap

Saiko hän ehkä hyvää seksiä ja valitsi sen perusteella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on.

Puolisosi ei sitten noudattanut samaa periaatetta...

Niin ei, hän on tavallinen ihminen siinä, kuinka toivon, että itsekin olisin. Sai valita tunteenkin kera. Eikä lisää kommentteja siitä, että mies parka, jokainen on omassa suhteessaan vapaaehtoisesti, niin hänkin.

ap

Saiko hän ehkä hyvää seksiä ja valitsi sen perusteella?

Ehkä hän sai seksiä itselleen jollainlailla mieluiselta ihmiseltä ja se paransi hänelle sen laatua. En osaa sanoa, koska mä en kokenut asiaa niin itse. Että sain häneltä hyvää seksiä siis. Enkä itse ollut sitten sellaisen antamismoodissa, koska kun itse ei saa (eikä se siis vars. ollut miehen vika vaan estyneisyyteni) niin ei ala vain toiselle antaa. Mulle seksi oli täysin evvk, kun tutustuimme.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos en pystyisi asettumaan lasteni asemaan, niin miksi kuvittelette (tai tuo yksi vihaaja), että olisin siirtynyt pois kotoa, kun en enää kyennyt olemaan siellä räjähtämättä kaikesta?

ap

Laiskuuden ja isekkyyden vuoksi. Ihan turhaa koirat tätä muuksi muuttaa. Sitä koirat kivi jo tehdä

Maalailet mielikuvia mustasta valkoiseksi. Myönnä edes itsellesi että tässä sinulla oli sama motiivi kuin kaikessa. MINÄ

Laiska en ole, ja tuo oli tervettä itsekkyyttä. Epäterveesti itsekäs olisi jatkanut kotona pahoinvointiaan, vaikki siellä saanut edes paranemistaan eteenpäin.

ap

Oletko sanonut tämän lapsillesi ja ymmärtävätkö he sen?

No he eivät ole kyselleet. Emme ole pahemmin puhuneet aiheesta. Olen sanonut, etten ole ny kotona, koska menetin siellä koko ajan malttini, enkä halua heille sitä. He eivät ole oikeastaan kommentoineet siihen mitään, paitsi pienempi toivoo, että kävisin siellä tai haluaa tulla tänne, ja isompi uppoutuu vain tietsikalle, eikä oikein edes huomaa jos käyn siellä... hän on koneella hiukan liikaa :(

ap

Siis et ole sanonut eivätkä he näinmuodoin edes voi ymmärtää. Koska et ole asiaa selittänyt, lapsesi kokevat syyllisyyttä asiasta. Syyllisyyttä, jota heidän ei tarvitsisi kokea, mutta jota he kokevat koska et ole vapauttanut heitä siitä.

Ja näin ne virheet jota äitisi mahdollisesti teki sinun kanssasi siirtyvät lapsiisi. 

Jokaisella sukupolvella olisi aina mahdollisuus katkaista tämä ketju j aolla vanhempiaan viisaampia ja parempia ihmisiä. Mutta ei aina ymmärrystä.