Pitääkö vauvan kanssa olla niin kauhean raskasta?

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä. Jos on raskasta, syy on omassa nupissasi. Kaikki vauvat ovat helppoja, ja helppohoitoisia. 

Kaikilla vapaaehtoisesti lapsettomilla siis heittää nupissa? Siis kaikkien niiden lisäksi, jotka on kokenut pienintäkään rasitusta vauvoistaan? Eipä taida kovin montaa täysipäistä jäädäkään jäljelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se on kyllä hitusen totta, että jos jokin asia on itselle vauvan kanssa mukavaa ja helppoa, niin kaikissa ympyröissä sen ääneen sanominen ei ole hyväksyttyä. Joskus tuntuu että äitien kuuluu olla väsyneitä ja kärsineitä ja jos joku kokee elävänsä elämänsä rennointa ja parasta aikaa ja sanoo sen ääneen niin se kuullaan helposti sädekehän kiillotuksena tai kettuiluna tai omakehuna. Ei sen niinkään pitäisi olla, onnekkaiden pitäisi saada olla onnellisia, ei se keltään muulta ole pois.

Mielikuvaa vauvavuoden raskaudesta luo ehkä se, että siihen helppoon ja mukavaan arkeen ei tarvitse sitä vieraistukea, tsemppiä ja kuuntelijaa, kun taas huolien, murheiden, väsymyksen ja stressin kanssa tarvitsee. Ehkä siksi puhe painottuu kurjiin asioihin.

Kirjoittaja 1 ja 2

Johtuu ehkä siitä omahyväisyyden poikasesta joka näistä ihmettelyistä aina paistaa. Tunnistan sen koska itse olin superhelpon esikoisen kanssa ihan samanlainen. Noh, sitten syntyi kakkonen ja kolmonenkin ja voin kertoa että karisi luulot omasta erinomaisuudesta.

Jos et nuku yhtään yötä vaikkapa vuoteen niin et kyllä ihmettele että mikä ihme tässä nyt voi niin raskasta olla.

Eivät kaikki silti koe elämää kovin raskaaksi vaikkei vauva olisikaan helppo tai hyvä nukkumaan. Itse sairastuin vauvan syntymän jälkeen, olin jopa sairaalassa hetken ja söin vahvoja lääkkeitä, en pystynyt toimimaan normaalisti sairauden takia ja vauva valvotti. Silti en kokenut sitä mitenkään erityisen raskaaksi, aika leppoisaa aikaa kuitenkin.

Wow, ihanko totta? Luulin, että kaikki ihmiset ovat tismalleen samanlaisia reaktioissaan! Onneksi tulit kertomaan, kuinka sinä sentään olet väsymättömämpi kuin muut.

Mua just ärsyttää se, kun toinen kertoo ongelmistaan, uupumuksestaan, niin tällainen ihmistyyppi vastaa, että vaikka itsellä oli asiat VIELÄ huonommin, niin missään ei tuntunut. Ei minua haittaa, jos toisilla menee paremmin, mutta se että ylentää itsensä alentamalla toisia, on vaan todella vastenmielistä. Joten miettikää ihmiset välillä ulosantianne.

Juuri tätä aloituksessa tarkoitetaan, sinä nyt suutuit kun minä sanoin etten kokenut elämää raskaaksi vaikka oli vauva ja olin kipeä :) minun olisi pitänyt valehdella että oli NIIIIIN raskasta ja hirveää, muuten sinulle tulee paha mieli ja kateus kun itse et jaksanut niin hyvin.

Kaipaatkin näköjään tilannetajua, eikä ongelma olekaan luultavasti se, että kaikki vaan ovat niin kateellisia. Ymmärrätkö, jos toinen selittää ongelmistaan ja vaikeuksistaan, ei siihen kuulu vastata, että "Mun tilanne oli sun tilannetta vaikeampi, vaan silti mua ei rasittanut, niin kuin sua rasittaa."

Katsos kun tämä on keskustelupalsta, täällä kerrotaan omia kokemuksia ja juuri tässä aloituksessa puhutaan siitä miten kaikki eivät välttämättä koe vauva aikaa raskaaksi, vaikka olisi paljonkin ongelmia.

Tottahan toki, keskustelupalsta. Mutta mieti aito vuorovaikutustilanne. Yksi alkaa kertoa uupumuksestaan ja vaikeuksistaan. Siihen ap tokaisee, että hänellä ei ole mitään vaikeuksia, vaikka oma tilanteensa on vielä monin kerroin vaikeampi. Eli toisin sanoen hän lyttää toisen kokemuksen siinä hetkessä ja sen sijaan käyttää sitä ponnahduslautana mainostaa omaa paremmuuttaan. Kenties hän ei sitä tietoisesti sitä tarkoittanut, mutta yrittäkää nyt vähän edes ajatella asioita toistenkin näkökulmasta.

No voi että, jos ei kestä sitä ettei kaikilla ole vaikeaa niin kannattaa miettiä miksi se ärsyttää itseä niin paljon. Ja minä kirjoitin tuon oman kokemukseni tänne, ketjuun joka käsittelee aihetta ja SILTI sinä tartuit siihen ja ärsyynnyit "wow oletpa hyvä väsymättömämpi ihminen kuin muut!!" eli sitä ei saisi sanoa edes netissä anonyyminä jos ei koe elämää raskaaksi.

Kerro, kerro. Anonyymisti tai nimellä, en ole estänyt. Luulisi vaan olevan sanomattakin selvää, ettei kaikki koe samoja asioita yhtä raskaaksi tai helpoksi. Ei siinä ole mitään kestämistä. Minunkin mielestäni siinä on joku omahyväisyyden maku, kun joku avautuu vaikeuksistaan, niin siihen vastaukseksi kuvaillaan, miten itse taas selvisi pahemmastakin ilman vaikeuksia. Mutta tämänkin voi näköjään kokea monella eri tavalla.

Minua ei ärsytä toisten vaikeuksien puute. En ole kuitenkaan sillä tavalla päästäni vialla, että toivoisin toisille pahaa. Ihmettelen vaan tässäkin ketjussa näitä "jaa ei mulla vaan tuntunut vaikeelta / helpolta, niin miten sit sulla?" Näin sitä vaan ihmiset on erilaisia. Ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Raskaana sitä odotti ja pelkäsi pahinta. Vauvan kanssa piti olla tosi raskasta. Muilta äideiltä kuulee jatkuvasti ongelmista, joita seuraa koko ajan toinen ongelma. Stressataan milloin mistäkin ja tämä elämäntilanne pitäisi olla todella raskas, johon on hyvä saada vertaistukea. Neuvolasta kysytään jatkuvasti perheen hyvinvoinnista ja lapsi olisi hyvä saada hoitoon välillä ettei seinät kaadu päälle.

Koen täysin päinvastaisesti ja en ymmärrä, miten tästä saa niin raskasta tehtyä. Toki vauvan hoito on ajoittain väsyttävää, mutta onhan tämä paljon rennompaa olla päivä kerrallaan kotona ilman aikatauluja ja töissä käyntiä. Ei ole mitään tarvetta saada vauvasta vapaata ja aikaa sekä jaksamista on paremmin kuin ennen.

Voi apua. Saisko toivoa et aikuinen (?) edes yrittäisi nähdä omaa napaansa pidemmälle? Kun Jokainen tilanne, vauva ja vanhempi on erilainen. Jos sun vauvalta löydettäis vaikka leukemia, hänen isällään olis toinen nainen, sun omat lapsuudenkokemukset laukaisisivat masennuksen, vauva itkisi koko ajan, perheenne taloudellinen tilanne romahtaisi jnejne, niin kyllä se itkuksi muuttuis. Se että sulla sattuu olemaan helpohko vauva, elämä ja terveys kunnossa jne on aika sattumanvarainen juttu. Mun lapset olivat tosi allergisia, itkivät paljon ja itselläni sekä huono parisuhde että lapsuudenkokemukset, niin oli kyllä tosi raskasta.

Kuinka omahyväinen ja itsekeskeinen täytyy olla, että kysyy avauksessaan "miten tästä saa niin raskasta TEHTYÄ"?

Joillekin se on raskasta. Joillekin ei. Eivät ne ihmiset, joille vauva-aika tuntuu raskaalta, sitä itselleen raskaaksi vartavasten TEE.

Kysymyksesi oli ihan yhtä älykäs kuin se, että jotkut jaksavat ihmetellä, miksi "masentuneet eivät vaan kertakaikkiaan RYHDISTÄYDY? Enhän minäkään ole masentunut! Miten he saavat elämästään tehtyä niin raskasta?"

Riippuu vauvasta, jotkut ovat helppoja toiset eivät. Tietysti näistä "vaikeista" puhutaan enemmän, sillä näiden kanssa vanhemmat eniten hyötyvät toistensa neuvoista ja kokemuksesta.

Noin se menee monesti mutta kannattaa valita sanat tarkasti miten tuot asian esille koska noin ei saa tuntea.

Varsinkin ekan lapsen kanssa otin päivätorkut päivittäin.

Ei meillä ollut tukiverkkoja mutta ei kyllä tarvittu. Inhoan sitä tukiverkko höpinää ja saatteko lastenhoitajan.

Nyt ovat jo teinejä niin tuo jahkailu on loppu.

Gnaa kirjoitti:

Kuinka omahyväinen ja itsekeskeinen täytyy olla, että kysyy avauksessaan "miten tästä saa niin raskasta TEHTYÄ"?

Joillekin se on raskasta. Joillekin ei. Eivät ne ihmiset, joille vauva-aika tuntuu raskaalta, sitä itselleen raskaaksi vartavasten TEE.

Kysymyksesi oli ihan yhtä älykäs kuin se, että jotkut jaksavat ihmetellä, miksi "masentuneet eivät vaan kertakaikkiaan RYHDISTÄYDY? Enhän minäkään ole masentunut! Miten he saavat elämästään tehtyä niin raskasta?"

No sä ainakin olet ilkeä ilkimys.

Esikoisen vauvavuosi oli suoranaista helv... ja hulluutta. Nukkui vain ja ainoastaan liikkeessä ja tuolloinkin 20min pätkissä, syliteltiin yötäpäivää ekat 4kk ennen kuin suostui vaunuihin. Ei puhettakaan että kotoa olisi päässyt mihinkään, ei vauvalle kelvannut mikään kantovälinekään että olisi käsiä saanut vapaaksi. Pelkkä syli ekat 4kk.

Toinen lapsi onkin aivan toisenlainen, helppo kuin mikä. En ainakaan osaa kuvitella helpompaa vauvaa, paitsi jos nyt aivan itseksensä osaisi nukahtaa kun alkaa väsyttää. Tai aivan pienenä osasi, nyt puolivuotiaana ei enää millään malttaisi :).

En liiemmin ole valittanut, esikoisen kohdalla ajattelin vauvojen vain itkevän paljon jne enkä siis osannut valittaakaan. Olen kyllä sanonut läheisimmille, että univaje on vienyt muistini täysin (tietävät etten tahallani unohtele tapaamisia jne). Niitä ihania hetkiä olen kyllä hehkuttanut, ehkä juuri ne pienet hetket ja niiden jakaminen sai minut jaksamaan päivästä toiseen nukkumatta (ja sekoamatta kokonaan).

Äidit, nuo myötätunnon lähettiläät.

Erityislapsikortti tässä terve. Mutta eri tavalla, kuin odotatte. Esikoisen kanssa oli todella helppoa. Viihtyi yksinään pitkiä aikoja, jaksoi istua sitterissa ja tuijotella jotain lelua.  Oli niin "helppo" että kun uunissa oli ruokaa, kontattuaan sitä kohti kääntyikin poispäin, kun alkoi tuntea lämmön. Kaikki ihastelivat, miten helppo ja rauhallinen lapsi. Sitten tuli aika, että lapsi edelleenkin jaksoi tuijotella leluja pitkän aikaa ja leikkiä yksinään, eikä alkanut puhua...autismi. Tosin ei ole vaikeatasoinen ja nykyään puhuu ja pystyy jopa käymään osa-aikatyössä ilman tukitoimia yksityisellä, diagnoosikin on vaihdettu aspergeriksi, sai sen aikaan, jolloin vielä asperger-diagnooseja sai. Mutta joskus ajattelin, kun noita ongelmia alkoi ilmaantua, että viis siitä, jos lapsi olisi huutanut ja valvonut, jos olisi ollut terve. 

Oma vauva oli aika helppo tapaus vaikka silloin aikanaan ei siltä tuntunutkaan, olin nuori ensimmäisen vauvan kanssa ilman perinteistä tukiverkkoa. Kakki ihkutti kuinka vauva-aika on sitä elämän parasta aikaa, kun itse samaan aikaan ajatteli itku silmässä että kyllä tämä tästä ajan kanssa helpottaa. Helpompi varautua vähän vaikeampaan ja yllättyä iloisesti kuin pettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se on kyllä hitusen totta, että jos jokin asia on itselle vauvan kanssa mukavaa ja helppoa, niin kaikissa ympyröissä sen ääneen sanominen ei ole hyväksyttyä. Joskus tuntuu että äitien kuuluu olla väsyneitä ja kärsineitä ja jos joku kokee elävänsä elämänsä rennointa ja parasta aikaa ja sanoo sen ääneen niin se kuullaan helposti sädekehän kiillotuksena tai kettuiluna tai omakehuna. Ei sen niinkään pitäisi olla, onnekkaiden pitäisi saada olla onnellisia, ei se keltään muulta ole pois.

Mielikuvaa vauvavuoden raskaudesta luo ehkä se, että siihen helppoon ja mukavaan arkeen ei tarvitse sitä vieraistukea, tsemppiä ja kuuntelijaa, kun taas huolien, murheiden, väsymyksen ja stressin kanssa tarvitsee. Ehkä siksi puhe painottuu kurjiin asioihin.

Kirjoittaja 1 ja 2

Johtuu ehkä siitä omahyväisyyden poikasesta joka näistä ihmettelyistä aina paistaa. Tunnistan sen koska itse olin superhelpon esikoisen kanssa ihan samanlainen. Noh, sitten syntyi kakkonen ja kolmonenkin ja voin kertoa että karisi luulot omasta erinomaisuudesta.

Jos et nuku yhtään yötä vaikkapa vuoteen niin et kyllä ihmettele että mikä ihme tässä nyt voi niin raskasta olla.

Eivät kaikki silti koe elämää kovin raskaaksi vaikkei vauva olisikaan helppo tai hyvä nukkumaan. Itse sairastuin vauvan syntymän jälkeen, olin jopa sairaalassa hetken ja söin vahvoja lääkkeitä, en pystynyt toimimaan normaalisti sairauden takia ja vauva valvotti. Silti en kokenut sitä mitenkään erityisen raskaaksi, aika leppoisaa aikaa kuitenkin.

Wow, ihanko totta? Luulin, että kaikki ihmiset ovat tismalleen samanlaisia reaktioissaan! Onneksi tulit kertomaan, kuinka sinä sentään olet väsymättömämpi kuin muut.

Mua just ärsyttää se, kun toinen kertoo ongelmistaan, uupumuksestaan, niin tällainen ihmistyyppi vastaa, että vaikka itsellä oli asiat VIELÄ huonommin, niin missään ei tuntunut. Ei minua haittaa, jos toisilla menee paremmin, mutta se että ylentää itsensä alentamalla toisia, on vaan todella vastenmielistä. Joten miettikää ihmiset välillä ulosantianne.

Juuri tätä aloituksessa tarkoitetaan, sinä nyt suutuit kun minä sanoin etten kokenut elämää raskaaksi vaikka oli vauva ja olin kipeä :) minun olisi pitänyt valehdella että oli NIIIIIN raskasta ja hirveää, muuten sinulle tulee paha mieli ja kateus kun itse et jaksanut niin hyvin.

Kaipaatkin näköjään tilannetajua, eikä ongelma olekaan luultavasti se, että kaikki vaan ovat niin kateellisia. Ymmärrätkö, jos toinen selittää ongelmistaan ja vaikeuksistaan, ei siihen kuulu vastata, että "Mun tilanne oli sun tilannetta vaikeampi, vaan silti mua ei rasittanut, niin kuin sua rasittaa."

Katsos kun tämä on keskustelupalsta, täällä kerrotaan omia kokemuksia ja juuri tässä aloituksessa puhutaan siitä miten kaikki eivät välttämättä koe vauva aikaa raskaaksi, vaikka olisi paljonkin ongelmia.

Tottahan toki, keskustelupalsta. Mutta mieti aito vuorovaikutustilanne. Yksi alkaa kertoa uupumuksestaan ja vaikeuksistaan. Siihen ap tokaisee, että hänellä ei ole mitään vaikeuksia, vaikka oma tilanteensa on vielä monin kerroin vaikeampi. Eli toisin sanoen hän lyttää toisen kokemuksen siinä hetkessä ja sen sijaan käyttää sitä ponnahduslautana mainostaa omaa paremmuuttaan. Kenties hän ei sitä tietoisesti sitä tarkoittanut, mutta yrittäkää nyt vähän edes ajatella asioita toistenkin näkökulmasta.

Tuollainenhan on aivan pöllöä käytöstä ja tilannetajuttomuutta. Ja käsittääkseni ap ei puhu tuollaisesta tilanteesta, vaan ihan yleisestä ilmapiiristä ja keskustelusta mediassa ja täällä palstallakin. Tämä ketju on oikein hyvä esimerkki siitä, että vauva-ajan sujumisesta ei sallita kuin se yksi kertomus, joka korostaa rankkuutta, uhrauksia ja kyyneleitä. Heti kun joku puolella sanallakaan mainitsee että on nauttinut vauva-ajasta, niin on heti monta kymmentä ihmistä kertomassa että "kivat sulle, sulla on varmasti helppo vauva, mulla oli niiiiin kamalaaa" Ok, eihän se aina ole ruusuilla tanssimista, ja elämässä tulee eteen kaikenlaisia vaikeuksia (sairautta ja onnettomuuksia) ja totta kai vauvat ovat erilaisia. Mutta olen myös satavarma että suurin osa vauvoista on vauvoja, joilla ei ole koliikkia, refluksia tai muita ongelmia. Ja ihan hyvä että ongelmista ja jaksamisesta puhutaan. Mutta miksi ei saa puhua siitä muusta? Miksi kaikki puhe lapsiin ja vauvoihin liittyen on ongelmapohjaista? Tavallaan kun ennen ei saanut puhua niistä ongelmista ja jaksamisesta (tarkoitan aikaa 1970-80-luvuille asti), niin nykyään vaaka on kääntynyt ihan toisin päin, ollaan ihan toisessa ääripäässä. Itsellä on sellainen mutu tunne, että kaikki tämä ongelmapohjainen puhe on yksi syy syntyvyyden laskuun. Ihmiset eivät edes halua tehdä niitä lapsia, tai lykkäävät sitä mahdollisimman kauan, koska joka puolelta kuulee miten kamalaa se pikkulapsiaika on ja miten oma elämä on sitten totaalisesti ohi. Ja kun se ei suurimmalla osalla ihmisistä kuitenkaan ole ollenkaan niin.  

Vanhempi äiti -kortti tässä. Kun viimein aloin odottaa esikoistani, olin reippaasti yli 30 ja äitini fiksusti sanoi, että muista sitten, että lapsi tulee ensin, et sinä. Niinkuin mulle olis ollut epäselvyyksiä asiassa.

Myös muisti sanoa, että älä sitten valita, oma on valintasi. Kiva oli kuunnella. En kyllä sille valittanutkaan, vaikka toisella oli astma ja korvarumba ja toisen korvat putkitettiin 7 kertaa. Olin yksinhuoltaja. Kun kävi ilmi, että astma kehittyi erittäin pahasta siitepölyallergiasta ja menin siitä tyhmyyksissäni kertomaan, niin hän sanoi järkyttyneenä: monivammainen. Just joo. Monivammainen, voi Jeesus, se olikin hän joka draamaa kaipasi.

Oli vaikeita hetkiä, mutta niistä selvisin DIAPAMILLA! Syyttäkääpä ja arvostelkaapa nyt!

Minulla on kolme lasta, 12-, 9- ja 6-vuotiaat. Minulla ei kuitenkaan ole mitään kokemusta rankasta vauva-ajasta, valvotuista öistä, hampaiden tulo itkuoista eikä edes uhmaiästä! Olenhan minäkin joskus väsynyt ollut, mutta silloin olen nukkunut! (Anteeksi tämä kommentti.. ) Minä en kestä yhtään univelkaa ja oikeasti nukahdan vaikka seisaaltaan. Monesti piti laittaa vauva pinnasänkyyn ja itse kaatua nukkumaa, yleensä se vauvakin sitten nukahti. Isommat lapset telkkarin eteen ja itse sohvalle päiväunille.

Vierailija kirjoitti:

Koliikki ainakin tuntuu, että tekisi vauva-arjesta raskasta. Sitä meillä ei kummankaan lapsen kohdalla ollut onneksi. Koin ja koen edelleen, että koko lapsien kasvatus on ollut todella helppoa alusta asti , vaikka toisella onkin asberger/adhd diagnosoitu ja lääkityksessä.

Asperger. Jos lapsellasi todella olisi se, osaisit varmaan kirjoittaa sen oikein. :)

Eihän tässäkään aloituksessa "vaan kerrottu" että ei ollut raskasta. Otsikko on: Pitääkö vauvan kanssa olla kauhean raskasta? Eli siitä jo paistaa läpi ajatus että sen voi itse päättää onko raskasta vai ei, eli toisin sanoen ne joilla on raskasta kuvittelee vaan ja keksii kaiken.

Ihmiset sopeutuu äitiyteen ja vauva-aikaan hyvin eri tavon. Jos koet sen helppona niin oletus on heti, että vauva on helppo - niin tässäkin ketjussa. Meillä on ollut erilaisia vauvoja, mutta kukin tavalaan aika rassaavia ensimmäiset kuukaudet. Se vaan kuuluu asiaan? Ja lapsiperhearki päälle.. Ihanaa sitten se vaihe, kun arki sujuu ja ne hetket aiemminkin kun vauva nukkuu onnellisena tai valvoo tyytyväisenä seurustellen. Äitihän on lomalla nimenomana vauvan hoitoa varten, ei sen pitäisikään olla äidin lomaa, jotkut tietty ajattelee niinkin. Meillä kukaan lapsista ei ole edes nukkunut koko öitään vielä äitiysloman loppuessa vaan herännyt edelleen ainakin kertaalleen. Aikansa kutakin.. Kunhan jokainen nauttii tavallaan ja antaa toisten nauttia, eikä ala vähätellä "meillä on niin hankala vauva, sulla on niin helppoa, koska...". Me vaan koetaan asioita erilailla??

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässäkään aloituksessa "vaan kerrottu" että ei ollut raskasta. Otsikko on: Pitääkö vauvan kanssa olla kauhean raskasta? Eli siitä jo paistaa läpi ajatus että sen voi itse päättää onko raskasta vai ei, eli toisin sanoen ne joilla on raskasta kuvittelee vaan ja keksii kaiken.

Minusta taas ap puhuu yleisellä tasolla siitä, että ainoa sallittu diskurssi vauva-ajasta puhuessa on sen raskauden korostaminen ja että miksi näin. Muu puhe ei ole sallittua, sillä se ymmärretään heti jollain kieroutuneella tavalla syyllistämiseksi. Mikä käy tuosta yllä olevasta kommentistakin oikein hyvin ilmi. Tavallaan ei päästä siitä omasta kokemuksesta yli, vaan koska se on se mitä on, niin kellään muulla ei saa olla toisenlaista kokemusta, tai sitten se selittyy jollain poikkeuksella, kuten termillä "helppo vauva". Väitän yhä että suurin osa suomalaisista vauvoista on ihan perusterveitä ja että suurin osa vanhemmista eivät koe vauvan hoitoa erityisen raskaaksi. Mutta tästä ei saa puhua edes yleisellä tasolla, koska osalla on raskasta. Toki se on hienotunteista tätä osaa kohtaan, mutta samalla se vääristää kokonaiskuvaa siitä, millaista vauvan/lapsien hoito yleensä on.

Minusta Suomessa on melko korkeat äitiyden standardit ja sekin voi uuvuttaa äitejä. Ajatelkaa suosittua kiintymyssuhdevanhemmuuden ideologiaa, johon kuuluu välittömän lapsen tarpeisiin vastaamisen lisäksi ainakin taaperoimetys, kestovaippailu, kantoliinailu ja sormiruokailu. Jos vauva on helppo, äiti voi uuvuttaa itsensä väkertämällä viisi kertaa päivässä maistuvan ja terveellisen sormiruoka-aterian sen sijaan että lämmittää purkkiruoan mikrossa.

Varsinkin imetykselle on kovat paineet. Esikoiseni syntyi pienenä eikä osannut imeä rintaa ja pulloruokintakin tuotti vaikeuksia. Neuvolasta kehotettiin lypsämään, imettämään ja ruokkimaan pullosta kolmen tunnin välein. Siinä ei jäänyt paljon aikaa äidin unelle, vaikka vauva olisikin nukkunut. Kahden kuukauden jälkeen olin täysin uupunut ja siirryin pelkkään korvikeruokintaan, että saisin nukkua enemmän. Itkin kyllä monta kertaa sitä että olen huono äiti, eikä miehen painostus jatkaa lypsämistä helpottanut oloa yhtään.

Vauva oli helppo ja tyytyväinen, ei terveydellisiä ongelmia, nukkumaan rupesi yönsä heräämättä 2 kk ikäisenä. Minä puolestani sairastuin synnytyksen jälkeiseen psykkoottiseen masennukseen, josta aloin toipua, kun lapsi oli 2½-vuotias. Kyllä se oli raskasta, vaikka vauva oli helppo.