Pitääkö vauvan kanssa olla niin kauhean raskasta?

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se on kyllä hitusen totta, että jos jokin asia on itselle vauvan kanssa mukavaa ja helppoa, niin kaikissa ympyröissä sen ääneen sanominen ei ole hyväksyttyä. Joskus tuntuu että äitien kuuluu olla väsyneitä ja kärsineitä ja jos joku kokee elävänsä elämänsä rennointa ja parasta aikaa ja sanoo sen ääneen niin se kuullaan helposti sädekehän kiillotuksena tai kettuiluna tai omakehuna. Ei sen niinkään pitäisi olla, onnekkaiden pitäisi saada olla onnellisia, ei se keltään muulta ole pois.

Mielikuvaa vauvavuoden raskaudesta luo ehkä se, että siihen helppoon ja mukavaan arkeen ei tarvitse sitä vieraistukea, tsemppiä ja kuuntelijaa, kun taas huolien, murheiden, väsymyksen ja stressin kanssa tarvitsee. Ehkä siksi puhe painottuu kurjiin asioihin.

Kirjoittaja 1 ja 2

Johtuu ehkä siitä omahyväisyyden poikasesta joka näistä ihmettelyistä aina paistaa. Tunnistan sen koska itse olin superhelpon esikoisen kanssa ihan samanlainen. Noh, sitten syntyi kakkonen ja kolmonenkin ja voin kertoa että karisi luulot omasta erinomaisuudesta.

Jos et nuku yhtään yötä vaikkapa vuoteen niin et kyllä ihmettele että mikä ihme tässä nyt voi niin raskasta olla.

Eivät kaikki silti koe elämää kovin raskaaksi vaikkei vauva olisikaan helppo tai hyvä nukkumaan. Itse sairastuin vauvan syntymän jälkeen, olin jopa sairaalassa hetken ja söin vahvoja lääkkeitä, en pystynyt toimimaan normaalisti sairauden takia ja vauva valvotti. Silti en kokenut sitä mitenkään erityisen raskaaksi, aika leppoisaa aikaa kuitenkin.

Wow, ihanko totta? Luulin, että kaikki ihmiset ovat tismalleen samanlaisia reaktioissaan! Onneksi tulit kertomaan, kuinka sinä sentään olet väsymättömämpi kuin muut.

Mua just ärsyttää se, kun toinen kertoo ongelmistaan, uupumuksestaan, niin tällainen ihmistyyppi vastaa, että vaikka itsellä oli asiat VIELÄ huonommin, niin missään ei tuntunut. Ei minua haittaa, jos toisilla menee paremmin, mutta se että ylentää itsensä alentamalla toisia, on vaan todella vastenmielistä. Joten miettikää ihmiset välillä ulosantianne.

Juuri tätä aloituksessa tarkoitetaan, sinä nyt suutuit kun minä sanoin etten kokenut elämää raskaaksi vaikka oli vauva ja olin kipeä :) minun olisi pitänyt valehdella että oli NIIIIIN raskasta ja hirveää, muuten sinulle tulee paha mieli ja kateus kun itse et jaksanut niin hyvin.

Kaipaatkin näköjään tilannetajua, eikä ongelma olekaan luultavasti se, että kaikki vaan ovat niin kateellisia. Ymmärrätkö, jos toinen selittää ongelmistaan ja vaikeuksistaan, ei siihen kuulu vastata, että "Mun tilanne oli sun tilannetta vaikeampi, vaan silti mua ei rasittanut, niin kuin sua rasittaa."

Katsos kun tämä on keskustelupalsta, täällä kerrotaan omia kokemuksia ja juuri tässä aloituksessa puhutaan siitä miten kaikki eivät välttämättä koe vauva aikaa raskaaksi, vaikka olisi paljonkin ongelmia.

Tottahan toki, keskustelupalsta. Mutta mieti aito vuorovaikutustilanne. Yksi alkaa kertoa uupumuksestaan ja vaikeuksistaan. Siihen ap tokaisee, että hänellä ei ole mitään vaikeuksia, vaikka oma tilanteensa on vielä monin kerroin vaikeampi. Eli toisin sanoen hän lyttää toisen kokemuksen siinä hetkessä ja sen sijaan käyttää sitä ponnahduslautana mainostaa omaa paremmuuttaan. Kenties hän ei sitä tietoisesti sitä tarkoittanut, mutta yrittäkää nyt vähän edes ajatella asioita toistenkin näkökulmasta.

Tuollainenhan on aivan pöllöä käytöstä ja tilannetajuttomuutta. Ja käsittääkseni ap ei puhu tuollaisesta tilanteesta, vaan ihan yleisestä ilmapiiristä ja keskustelusta mediassa ja täällä palstallakin. Tämä ketju on oikein hyvä esimerkki siitä, että vauva-ajan sujumisesta ei sallita kuin se yksi kertomus, joka korostaa rankkuutta, uhrauksia ja kyyneleitä. Heti kun joku puolella sanallakaan mainitsee että on nauttinut vauva-ajasta, niin on heti monta kymmentä ihmistä kertomassa että "kivat sulle, sulla on varmasti helppo vauva, mulla oli niiiiin kamalaaa" Ok, eihän se aina ole ruusuilla tanssimista, ja elämässä tulee eteen kaikenlaisia vaikeuksia (sairautta ja onnettomuuksia) ja totta kai vauvat ovat erilaisia. Mutta olen myös satavarma että suurin osa vauvoista on vauvoja, joilla ei ole koliikkia, refluksia tai muita ongelmia. Ja ihan hyvä että ongelmista ja jaksamisesta puhutaan. Mutta miksi ei saa puhua siitä muusta? Miksi kaikki puhe lapsiin ja vauvoihin liittyen on ongelmapohjaista? Tavallaan kun ennen ei saanut puhua niistä ongelmista ja jaksamisesta (tarkoitan aikaa 1970-80-luvuille asti), niin nykyään vaaka on kääntynyt ihan toisin päin, ollaan ihan toisessa ääripäässä. Itsellä on sellainen mutu tunne, että kaikki tämä ongelmapohjainen puhe on yksi syy syntyvyyden laskuun. Ihmiset eivät edes halua tehdä niitä lapsia, tai lykkäävät sitä mahdollisimman kauan, koska joka puolelta kuulee miten kamalaa se pikkulapsiaika on ja miten oma elämä on sitten totaalisesti ohi. Ja kun se ei suurimmalla osalla ihmisistä kuitenkaan ole ollenkaan niin.  

Justiinsa tämä. Nyt annetaan joka paikassa ymmärtää että se on poikkeus, jos ei ole vauva-aikana suurempia ongelmia, kun se kuitenkin on niin, että se on poikkeustilanne jos on erityisen raskasta ja vaikeaa, eikä tosin päin.

Oon synnärissä lastenhoitajana ja vaihdetaan vaipat ja laitetaan ipanat kapaloon puolipystyyn ja pönkätään tuttipullot virityksillä niille suuhun, kun ovat syöneet, kerätään pullot ja jäävät pystyyn töröttämään röyhtäilemään. Sitten kipataan maate.

Ei oo rankkaa ja kääröjä on 30 per kaksi hoitajaa.

raskaana pitää olla ennen vaivan syntymää eikä syntymän jälkeen tahvo

Mulla vauva-ajan "raskaus" oli nimenomaan siinä, kun oli tottunut menevään elämään(työ=harrastus) ja yhtäkkkiä arki muuttuikin niin radikaalisti ja arki oliki enimmäkseen sellasta koomailua ku vauva nukkuu ja syö ja mitään erityistä aktiviteettia ei päivän aikana automaattisesti ollut. Mulla esikoinen oli kuitenkin kohtalaisen suuritarpeinen vaikka ei itkenytkään paljon.

Musta vauva aika oli rankkaa nimeenomaan henkisesti, minäkin kyllä sain hyvin nukuttua vauvan kanssa, olen aika hyvä nukkumaan tirsoja pitkin päivää. Sit tajusin lähtee vauvan kans liikkeelle ja arjesta tuli huomattavasti miellyttävämpää ku ei joka päivä oltu kattelemassa samoja seiniä :D

Olen täysin aloittaja kanssasi samaa mieltä! Minua katsotaan hyvä ettei suu auki kun kerron että poikani (9kk) ole vielä koskaan ollut hoidossa mummulassa tai muuallakaan. Kysytään miten selviän ilman "omaa aikaa" mutta en rehellisesti koe tarvitsevani lapsesta tai miehestäni sitä omaa aikaa.

Ja nimenomaan miten joku aiemminki kirjoitti että me ihmiset niin erilaisia,koemme asiat eritavalla jaksamme eri tavalla.. Musta on jotenkin huvittavaa nää "epistä sulla niin helppo lapsi" tai "joo mulle suotu vaikee lapsi sulle helppo".. Asenne ratkaisee myös paljon.

Vierailija kirjoitti:

Ja nimenomaan miten joku aiemminki kirjoitti että me ihmiset niin erilaisia,koemme asiat eritavalla jaksamme eri tavalla.. Musta on jotenkin huvittavaa nää "epistä sulla niin helppo lapsi" tai "joo mulle suotu vaikee lapsi sulle helppo".. Asenne ratkaisee myös paljon.

Juuri näin. Ja sitten jos erehdyt sanomaan että "no itseasiassa tällä on kyllä koliikki jne" niin nostat itseäsi jotenkin ylemmäs ja vähättelet muita?! Eli toisinsanottuna, ei saa sanoa jos kokee vauva ajan helpoksi.

Minulla kaksi lasta. Vauva-aika oli kuin yö ja päivä.

Ensimmäinen lapsi oli hyvin itkuisa, 4kk iästä alkaen jatkuvassa korvatulehduskierteessä, huono syömään, huono nukkumaan, inhosi olla vaunuissa, inhosi olla autossa..

Ja toinen oli aivan toista maata. Ensimmäisen lapsen jälkeen meni monta vuotta, että tunsin henkisesti olevani valmis uusintaan. Olin jopa ehtinyt epäillä, että mahdan olla ihan paska mutsi kun monien muiden vauva-ajasta nauttivien juttuja kuunteli.

Tuli toinen lapsi - ja totaalinen järkytys. Järkytys siitä, miten vähän vauva voi itkeä, miten helppoa kaikki voi olla ja täydet yötkin nukuttiin 3kk jälkeen. Ei ollut rankkaa ei. Oli vain alusta asti hyvin tyytyväinen tapaus.

Jos minulla olisi ollut kaksi tuollaista helppoa lasta niin voisin kuvitella varmasti olevani aivan toooooosi hyvä äiti ja olisin varmasti tehnyt vielä kolmannen. Mutta päätin lopettaa, kun olin voitolla.

Sellainen äiti, jolla ei ole ollut ensimmäisen lapsen kaltaista vaativaa, sairastavaa, itkuista ja tyytymätöntä vauvaa, ei voi edes kuvitella sitä riittämättömyyden määrää ja rankkuutta, mikä vauvan kanssa voi tulla.

Ei voi tietää, mitä vastaan tulee. Jälkikäteen olen vain kiitollinen siitä, että on saanut kokea nuo molemmat puolet; ymmärrän äitejä, joille vauva-aika on helvetillisintä aikaa koskaan ja toisaalta se että toinen lapsi oli helppo vapautti viimeistään siitä syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteesta, joka ensimmäisen lapsen vauva-ajasta jäi.

Vierailija kirjoitti:

Raskaana sitä odotti ja pelkäsi pahinta. Vauvan kanssa piti olla tosi raskasta. Muilta äideiltä kuulee jatkuvasti ongelmista, joita seuraa koko ajan toinen ongelma. Stressataan milloin mistäkin ja tämä elämäntilanne pitäisi olla todella raskas, johon on hyvä saada vertaistukea. Neuvolasta kysytään jatkuvasti perheen hyvinvoinnista ja lapsi olisi hyvä saada hoitoon välillä ettei seinät kaadu päälle.

Koen täysin päinvastaisesti ja en ymmärrä, miten tästä saa niin raskasta tehtyä. Toki vauvan hoito on ajoittain väsyttävää, mutta onhan tämä paljon rennompaa olla päivä kerrallaan kotona ilman aikatauluja ja töissä käyntiä. Ei ole mitään tarvetta saada vauvasta vapaata ja aikaa sekä jaksamista on paremmin kuin ennen.

Meillä oli raskasta, koska vauva oli alkuun hyvin vatsavaivainen ja itkuinen. Kun hän nousi ylös ja alkoi syödä kiinteitä, kaikki muuttui mukavaksi ja rennoksi. Luulen, että vauva-ajan mahdollinen raskaus johtuu usein juuri siitä, että moni vauva kärsii vatsavaivoista, ei nuku kuin pieniä pätkiä tai reagoi äidinmaidon kautta johonkin allergeeniin. Sitä jatkuvan itkun raskautta on vaikea kuvitella ennen kuin sen itse kokee.

Minusta meihinkin suhtaudutaan välillä kummeksuen, kun meillä on todella helppo leikki-ikäinen (2,5v). Erityisesti eräässä porukassa, jossa kaikilla samanikäiset lapset, monilla arki tuntuu olevan todella raskasta ja siitä lähinnä valitetaan. En viitsi itse juurikaan jutella siinä porukassa omasta arjestani, kun se aiheuttaa lähinnä silmienpyörittelyä.

Meillä toki vauvavuosi ja siitä vielä jonkin verran eteenpäin oli ihan helvettiä. Vauva nukkui max 15min putkeen ja sen jälkeen huusi 0,5-2h. Allergiat alkoivat selviämään vasta vuoden iässä ja niiden laadusta kertonee jotain se, että 2-vuotiaana lapsi pystyi syömään viittä ruoka-ainetta (mukaanlukien kaikki mausteet, rasvat, lisäaineet jne). Vauvavuotena emme siis nukkuneet öisin lainkaan, päivisin mies lähti välillä ulos vauvan kanssa että sain nukuttua. 

Nykyään tuo 2,5v ei uhmaa ikinä, ei itke, nauraa vain, leikkii helposti yksinään 2-3h putkeen eikä kitise mistään.

Minä sain kolmoset ja ihmiset aina hämmästelee, kun kysyvät että kävikö meillä paljon kunnalta hoitoapua ym ja kun kerron että ei kertaakaan. Ei tarvittu. Meillä oli tyytyväiset hyvin nukkuvat vauvat. <3

Toki hoitaminen oli välillä raskasta, kun hommaa oli aika paljon, mutta vauva-aika on jäänyt kyllä ihan hyvänä muistona mieleen.

1-2v ikä sen sijaan ei ollut niin kiva, kun lähtivät liikkeelle vailla järjen häiventäkään. 2-3v oli parempi jo, mutta sitten loppua kohti kun alkoi olla oikeasti kivaa, niin pitikin lähteä takaisin töihin.

Vierailija kirjoitti:

Oon synnärissä lastenhoitajana ja vaihdetaan vaipat ja laitetaan ipanat kapaloon puolipystyyn ja pönkätään tuttipullot virityksillä niille suuhun, kun ovat syöneet, kerätään pullot ja jäävät pystyyn töröttämään röyhtäilemään. Sitten kipataan maate.

Ei oo rankkaa ja kääröjä on 30 per kaksi hoitajaa.

Missä sairaalassa synnärillä lastenhoitajat huolehtivat vastasyntyneistä? Meillä ei saanut viedä lastenhoitajille edes suihkussa käynnin ajaksi, joka ei ihan nopeasti sujunut, kun sektiohaava oli kipeä ja huimasi verenhukan vuoksi.

Kun uskalsin ehdottaa, että ottaisivat vauvan edes yöksi hoitoon, kun olin niin väsynyt ja kipeä sektion jälkeen, haukkuivat minut rumin sanoin pystyyn. Vauvan papereinhin oli kirjattu: "Kannustettu äitiä pitämään vauva vieressä."

Näin Seinäjoella .

Mielestäni taaperoaika on "raskain".

Itse nautin myös vauva-ajasta, molempien kohdalla, mutta siitä 1-5v ovat mielestäni raskaimmat. Siihen päälle työt+muut niin ruuhkavuodet on taattu.itsellä esikoinen 6 ja nuorin 1v 10kk, muutaman vuoden päästä helpottaa 😂

Vierailija kirjoitti:

Raskaana sitä odotti ja pelkäsi pahinta. Vauvan kanssa piti olla tosi raskasta. Muilta äideiltä kuulee jatkuvasti ongelmista, joita seuraa koko ajan toinen ongelma. Stressataan milloin mistäkin ja tämä elämäntilanne pitäisi olla todella raskas, johon on hyvä saada vertaistukea. Neuvolasta kysytään jatkuvasti perheen hyvinvoinnista ja lapsi olisi hyvä saada hoitoon välillä ettei seinät kaadu päälle.

Koen täysin päinvastaisesti ja en ymmärrä, miten tästä saa niin raskasta tehtyä. Toki vauvan hoito on ajoittain väsyttävää, mutta onhan tämä paljon rennompaa olla päivä kerrallaan kotona ilman aikatauluja ja töissä käyntiä. Ei ole mitään tarvetta saada vauvasta vapaata ja aikaa sekä jaksamista on paremmin kuin ennen.

Mun esikoinen oli kuin ihmisen mieli, ja on edelleen. Nukkui täydet 8 tuntia yössä jo 2 kk:n ikäisenä, säännöllinen rytmi muutenkin. Ei sairasteluita, ei allergioita, ei edes reikiä hampaissa. 

Meillä kolme lasta (todella) pienillä ikäeroilla ja olin varautunut, että kuopuksen vauva-ajasta tulee varmaan ihan kauheaa. Onneksi kävikin päinvastoin ja kuopuksen vauva-aika oli aika helppoa verrattuna edellisiin. Vauva viihtyi välillä itsekseen, ei juuri itkenyt mistään, söi nopeasti ja tehokkaasti rinnalla, katseli paljon isompia sisaruksia ja heräili vain viitisen kertaa yössä. Olin jopa järkyttynyt, että näin helppoako se voi olla. Palasin takaisin maan pinnalle, kun kuopus täytti 9kk ja alkoi kävelemään. Myös allergiat alkoivat silloin vaivaamaan ja itki jos en pitänyt sylissä ja kävellyt samaan aikaan. 

Kateellisena luen näitä kommentteja. Itsellä oli lähipiirissä ns. helppoja vauvoja ja yleensä ihmiset ei valittaneet tai kertoneet mitään ongelmista, väsymyksestä tms. Sitä kautta itselle iskostui se ajatus, että eihän se arki nyt niin rankkaa vauvan kanssa voi olla. Nyt oma vauva on pian 5kk ja välillä tulee päiviä, että itketään molemmat. Vatsavaivainen vauva, joka nukkuu yöt melko hyvin, mutta päivät huudetaan ja mikään ei kelpaa. Viime päivinä on tuntunut siltä, että olen vain yksinkertaisesti huono äiti, en osaa hoitaa lasta ja mun vauva vihaa äitiään. Tosi syyllinen olo koko ajan ja väki lohduttaa, että eihän toi ole edes paha, kun se öisin kuitenkin nukkuu. Eli kai olen vain se kuuluisa pullamössöäiti, joka ei vaan ymmärrä eikä kestä vauva-arkea. Ihan rehellisesti sanottuna on ihanaa, jos joillain on helppo vauva ja hyvä arki. Haluaisin itsekin kuulua niihin. Moni kyselee, että onko ihanaa olla äiti ja jotenkin olettaa, että vastaus on aina positiivinen. Sitten hämmennytään, kun vastaatkin, että arki on välillä ihan helvettiä. Toivoisin ihmisiltä muutenkin enemmän rehellisyyttä, että sanotaan meneekö hyvin vai huonosti. Ihan muutenkin elämässä, että ei pidetä mitään kulisseja vaan sanotaan niin kuin asiat on.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kolme lasta (todella) pienillä ikäeroilla ja olin varautunut, että kuopuksen vauva-ajasta tulee varmaan ihan kauheaa. Onneksi kävikin päinvastoin ja kuopuksen vauva-aika oli aika helppoa verrattuna edellisiin. Vauva viihtyi välillä itsekseen, ei juuri itkenyt mistään, söi nopeasti ja tehokkaasti rinnalla, katseli paljon isompia sisaruksia ja heräili vain viitisen kertaa yössä. Olin jopa järkyttynyt, että näin helppoako se voi olla. Palasin takaisin maan pinnalle, kun kuopus täytti 9kk ja alkoi kävelemään. Myös allergiat alkoivat silloin vaivaamaan ja itki jos en pitänyt sylissä ja kävellyt samaan aikaan. 

VAIN viitisen kertaa yössä? VAIN? 😳

Mä sain kolme lasta vuodessa, se oli lievästi sanottuna 'vähän rankkaa'.

Eli sain ensin yhden ja heti perään kaksoset. Tämä ekana syntynyt ei vielä lähempänä vuoden ikääkään nukkunut öitään ,vaan heräsi 6-8 x yössä , ja kun kaksoset syntyivät kk etuajassa , hekään eivät sitten juuri nukkuneet. Tai no, aina kun toinen nukahti niin toinen heräsi. Heidät oli aika vaikea saada samaan rytmiin ja toisella paljastui sitten vielä maitoallergia, mikä aiheutti nukkumisongelmia.

Koko ensimmäinen puolitoista vuotta meni korvatulehduskierteissä molemmilla kaksosista.

En muista paljoakaan ensimmäisistä kolmesta vuodesta ,mutta kullä siitä kunnialla selvittiin.

Väittäisin , että jos on yksi, suht terve, täysiaikaisena syntynyt vauva ja tervejärkinen äiti ,niin ei se nyt ihan hirveän rankkaa se vauva-arki ole........

Tai sitten on tottunut aika helppoon elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon synnärissä lastenhoitajana ja vaihdetaan vaipat ja laitetaan ipanat kapaloon puolipystyyn ja pönkätään tuttipullot virityksillä niille suuhun, kun ovat syöneet, kerätään pullot ja jäävät pystyyn töröttämään röyhtäilemään. Sitten kipataan maate.

Ei oo rankkaa ja kääröjä on 30 per kaksi hoitajaa.

Missä sairaalassa synnärillä lastenhoitajat huolehtivat vastasyntyneistä? Meillä ei saanut viedä lastenhoitajille edes suihkussa käynnin ajaksi, joka ei ihan nopeasti sujunut, kun sektiohaava oli kipeä ja huimasi verenhukan vuoksi.

Kun uskalsin ehdottaa, että ottaisivat vauvan edes yöksi hoitoon, kun olin niin väsynyt ja kipeä sektion jälkeen, haukkuivat minut rumin sanoin pystyyn. Vauvan papereinhin oli kirjattu: "Kannustettu äitiä pitämään vauva vieressä."

Näin Seinäjoella .

Kaikella ystävällisyydellä: kai ymmärrät että sen vastasyntyneen paikka on äitinsä vieressä? Miten luulet että hoitajat ehtivät tehdä työnsä jos hoitavat vielä jokaisen vauvat kun äidit ovat niin väsyneitä? Ei kannata tehdä lapsia jos ei ymmärrä että ne usein valvottavat.