Pitääkö vauvan kanssa olla niin kauhean raskasta?

Vierailija kirjoitti:

Mutta se on kyllä hitusen totta, että jos jokin asia on itselle vauvan kanssa mukavaa ja helppoa, niin kaikissa ympyröissä sen ääneen sanominen ei ole hyväksyttyä. Joskus tuntuu että äitien kuuluu olla väsyneitä ja kärsineitä ja jos joku kokee elävänsä elämänsä rennointa ja parasta aikaa ja sanoo sen ääneen niin se kuullaan helposti sädekehän kiillotuksena tai kettuiluna tai omakehuna. Ei sen niinkään pitäisi olla, onnekkaiden pitäisi saada olla onnellisia, ei se keltään muulta ole pois.

Mielikuvaa vauvavuoden raskaudesta luo ehkä se, että siihen helppoon ja mukavaan arkeen ei tarvitse sitä vieraistukea, tsemppiä ja kuuntelijaa, kun taas huolien, murheiden, väsymyksen ja stressin kanssa tarvitsee. Ehkä siksi puhe painottuu kurjiin asioihin.

Kirjoittaja 1 ja 2

Johtuu ehkä siitä omahyväisyyden poikasesta joka näistä ihmettelyistä aina paistaa. Tunnistan sen koska itse olin superhelpon esikoisen kanssa ihan samanlainen. Noh, sitten syntyi kakkonen ja kolmonenkin ja voin kertoa että karisi luulot omasta erinomaisuudesta.

Jos et nuku yhtään yötä vaikkapa vuoteen niin et kyllä ihmettele että mikä ihme tässä nyt voi niin raskasta olla.

Sama. Vauva ei kyllä nukkunut pienenä hyvin, mutta minä nukuin aina kun hänkin :) ihanaa aikaa ja olen kotona niin pitkään kuin mahdollista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se on kyllä hitusen totta, että jos jokin asia on itselle vauvan kanssa mukavaa ja helppoa, niin kaikissa ympyröissä sen ääneen sanominen ei ole hyväksyttyä. Joskus tuntuu että äitien kuuluu olla väsyneitä ja kärsineitä ja jos joku kokee elävänsä elämänsä rennointa ja parasta aikaa ja sanoo sen ääneen niin se kuullaan helposti sädekehän kiillotuksena tai kettuiluna tai omakehuna. Ei sen niinkään pitäisi olla, onnekkaiden pitäisi saada olla onnellisia, ei se keltään muulta ole pois.

Mielikuvaa vauvavuoden raskaudesta luo ehkä se, että siihen helppoon ja mukavaan arkeen ei tarvitse sitä vieraistukea, tsemppiä ja kuuntelijaa, kun taas huolien, murheiden, väsymyksen ja stressin kanssa tarvitsee. Ehkä siksi puhe painottuu kurjiin asioihin.

Kirjoittaja 1 ja 2

Johtuu ehkä siitä omahyväisyyden poikasesta joka näistä ihmettelyistä aina paistaa. Tunnistan sen koska itse olin superhelpon esikoisen kanssa ihan samanlainen. Noh, sitten syntyi kakkonen ja kolmonenkin ja voin kertoa että karisi luulot omasta erinomaisuudesta.

Jos et nuku yhtään yötä vaikkapa vuoteen niin et kyllä ihmettele että mikä ihme tässä nyt voi niin raskasta olla.

Eivät kaikki silti koe elämää kovin raskaaksi vaikkei vauva olisikaan helppo tai hyvä nukkumaan. Itse sairastuin vauvan syntymän jälkeen, olin jopa sairaalassa hetken ja söin vahvoja lääkkeitä, en pystynyt toimimaan normaalisti sairauden takia ja vauva valvotti. Silti en kokenut sitä mitenkään erityisen raskaaksi, aika leppoisaa aikaa kuitenkin.

Mulla oli koliikkivauva mutta kyllähän sen jaksoi kun oli vain yksi vauva ja sai olla kotona.

Vierailija kirjoitti:

Mulla myöskin 4kk ikäisen vauvan kanssa leppoisaa. Nukkuu 12h öisin ja 3-4h päiväunia. Iltaisin ja viikonloppuisin pääsen halutessani tapaamaan ystäviäni ilman vauvaa. Tiedän kyllä että vauvani on helppo tapaus ja kaikki sympatiat äideille joilla on vaativat/ koliikki vauvat.

Meillä vauva nukkui 2kk-4,5kk ikäisenä tuon 12h yössä heräämättä, mutta siitä ne heräilyt sitten alkoi kun mukaan kuvioihin tuli hampaiden puhkeamiset, ryömimään opettelut jne. 

Nyt vauva 7kk ja toisinaan yöt menee kivasti, ja joskus taas heräillään ihan urakalla. 

Mulla on vauva 9kk, ekat 3kk nukkui hyvin joten sen puolesta jaksoi hyvin. Viimeinen puoli vuotta onkin sitten ollut melkoista väsymyksen sumua. En mä kuitenkaan koe tätä niin erityisen raskaaksi, että pitäis kovin valittaa. Toisina päivinä kyllä väsyttää niin että tuntuu kävelykin vaikealta. Itsepä olen (mieheni kanssa toki) lapsen halunnut. Huonoja unia lukuunottamatta onkin onneksi ollut aika tyytyväinen vauva. Mitä nyt alkuun oli niin kovin yleisiä mahavaivoja ja omat haasteensa imetyksessä. Mieluummin oon kotona kuin töissä tällä hetkellä.

Mut tottakai välillä on niitä päiviä jolloin pitää jostain niille lähimmille vähän purnata.

Töissä oli tietyllä tapaa rennompaa, kun oli ruokatauko ja kahvitauko. Nyt ei tiedä tuleeko sitä lounastaukoa missään välissä, vai pitääkö vaan äkkiä hotkia naamaan joku välipalakeksi vauvan huutaessa sylissä. Meillä vauva ei nuku päikkäreitä ja vaatii lähes jatkuvaa kanniskelua/viihdyttämistä,joten hengähdystaukoja ei ole. Mutta ei tämä silti erityisen raskasta ole,koska vauvan isä hoitaa myös. Jos olisin yksinhuoltaja,olisi aika kuormittavaa.

Joo, ei sitä kyllä oikein hyvällä katota missään piireissä jos vauvan kanssa on helppoa ja mukavaa. "Eiku sanokaa nyt _ihan rehellisesti_.."

Mulla oli ekan kanssa sama fiilis, oli niin kivaa jotta. Muistan hyvin kun mietin, että "mikä vauvavuodesta selviäminen" Sitten syntyi baby nro 2 ja ymmärsin vauvavuodesta selviämisen paremmin kuin hyvin.

Siitä kannattaa nauttia ja iloita miköli vauvan kanssa arki sujuu ja on helppo vauva, eikä se ole pois niiltä joilla on vaikeampaa, mikäli et oleta että osa "huvikseen" tekee vauva-arjesta hankalampaa kuin se onkaan. :) Mullakin esikoisen vauvavuosi oli helppo ja ihana, melko hyvin nukkuva, iloinen ja terve vauva, mikäpä siinä oli ollessa. Mutta kun melkein kolme vuotta myöhemmin syntyi toinen lapsi, niin hänpä onkin temperamenttinen ja herkkä sisupussi, kärsi refluksista ekat 6kk ja valvotti ja oli tosi itkuinen tai vähintäänkin tyytymätön useimmiten. Siihen vilkas ja touhukas leikki-ikäinen uhmineen ja muutakin pientä murhetta välillä mm. Oman terveyden suhteen eikä ketään ikinä auttamassa, miehen kanssa pyöritetään tätä sirkusta aina kahdestaan. Ai herranjestas että välillä väsyy ja ärsyttää vaan kaikki, kun sais edes joskus hetken olla vaan ihan rauhassa ja hiljaisuudessa! Mutta koko ajan helpottaa, kun pienempikin on jo taapero ja touhottaa leikeissään, enkä mä tätä mihinkään ikimaailmassa vaihtaisi. Vaikka elämä on kiireistä ja täyttä, niin onhan sitä rakkautta sydän täynnä noita riiviöitä kohtaan.

Mä vihasin vauva-aikaa. Alkoimuuttua helpommaksi kun osasi kävellä ja vähän leikkiäkkin itsenäisesti. Tosin lapsi on TODELLA vilkas, ulkona haluaisi juosta edelleen koko ajan (lapsi kohta 3 v), silti tämä on mukavampaa ja helpompaa kuin se vauva-aika. Olen katsonut kuvia, söpö vauva, kiva hymykin.. paljon en edes enään muista muuta kuin sen että koko ajan olisi pitänyt kantaa ja hytkyttää.... vierasti melkein kaikkia , niitäkin joita usein nähtiin... en viitsinyt lähteä minnekään kahvilaan tms kun se olisi ollut vain huutoa ja kitinää..

Hmm, kiva kuulla että vauvan kanssa on ollut helpompaa kuin luulit! Esikoisen vauva-ajasta olin odottanut juuri näiden ennakkopuheiden perusteella kamalan raskasta, mutta viihdyin kotona yllättävän hyvin. Koskaan ei ollut sellainen olo, että voimat on totaalisen loppu. Raskasta oli aluksi vauvan kantaminen lähes vuorokauden ympäri, hän ei koskaan viihtynyt sittereissä tai vaunuissa, vaan aamusta iltaan kaikki asiat piti tehdä vauva sylissä tai kuunnella yltyvää itkua ja lopulta paniikkikakomista. Siitä huolimatta jäi positiivinen fiilis selviytymisestä, ja uskalsimme haaveilla toisesta lapsesta.

Toisen lapsen syntyessä olin varma, että meidät oli niin monessa liemessä keitetty, että kaikki olisi sujuisi omalla painollaan. No, olin totaalisen väärässä. Toinen lapsi oli kaikessa erilainen kuin esikoinen, eli helppo päivisin (onneksi!!), mutta valvoi esikoisesta poiketen yöt ja heräili pahimmillaan 20 minuutin välein. Mieheni muuttuu univajeessa kiukuttelevaksi ja kohtuuttomaksi raivoajaksi, minä yritin olla äitinä uhmaikäiselle esikoiselle, valvovalle vauvalle ja kiukkuavalle miehelle. Sain vuoden sinniteltyäni burnoutin. Viimeiset puoli vuotta onkin kulunut hitaasti toipuessa, mutta haavat tämä kokemus jätti. Kaikki oli periaatteessa hyvin tuota univajetta lukuun ottamatta, mutta silti vauvavuodesta tuli tolkuttoman raskas ja iloton. Toisaalta kokemus opetti minusta paljon, ja olen siitä tavallaan kiitollinenkin. Silti huomaan, että en vieläkään pysty aivan ilman katkeruutta kohtaamaan näitä onnellisia "täydellisiä äitejä", jotka eivät uuvu ja huku kaiken alle. Sellainen minäkin luulin olevani ennen toisen lapsen syntymää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki olettavat, että voin huonosti. Päinvastoin tunsin, että työelämä on raskasta, sterssaavaa ja illalla olin aivan puhki. Ja olen todella huono nukkuja. Herään usein vauvan kanssa tunnin parin välein. Olen nukkunut vauvan kanssa vähiten vuosiin, mutta olo on pirteämpi ja tyytyväisempi kuin koskaan. 

-AP

Kuinka vanha vauvasi on?

Mulla oli ekan kanssa tosi raskasta, toisen kanssa superihanaa paitsi sitten esikoinen toi siihen taas haastetta.

Mutta en allekirjoita väitettä etteikö muka saisi olla onnellinen tai etteikö uskottaisi että on helppoa. Kuopuksen kanssa esim neuvolassa olivat vaan iloisia kun kerroin että meillä menee tosi hyvin. Toki siellä on tietyt jutut ja kyselyt mutta ne käydään rutiinisti läpi. Mammakavereille on aina voinut kertoa sekä hyvät että huonot jutut. Ja koskaan en ole arvostellut toista jos toisella tuntuu olevan vain rankkaa/ helppoa. Näihin vaikuttaa niin monet tekijät elämässä että joskus vaan joku saa p*skat kortit ja toinen lottovoiton.

Noh, eiköhän se vaan riipu ihan siitä vauvasta onko raskasta vai ei. Sitten toki myös äidin elämäntilanne vaikuttaa aika hyvinkin paljon. Mutta erityisesti se onko vauva vaativa vai ei. Hyvähän sellaisten on puhua joilla on tosi helppo vauva ja raha-asiat kunnossa.

Ihanaa jos vauvan kanssa on kivaa! Minulla ei ollut ja olen tosi kateellinen. Ehkä sitä sitten kateellisena katsoo jotenkin pahasti jos muut hehkuttavat.

Jatkuva kanniskelu, huonosti nukutut yöt, oman henkisen ajan tarve jne. Töissä on huomattavasti helpompaa, jaksaa lapsenkin kanssa olla iloisempi illat ja viikonloput.

Minusta vauva-aika on ollut aina helppo vaikka imetinkin koko vuoden myös öisin. Perusterveitä lapsia ilman koleekkeja eikä oikein edes flunssia. Olen kokenut taapero ajan paljon raskaampana. Edelleen parivuotias nukkuu vaihtelevan huonosti, huutaa äitiä öisin. Uhmaa ja laittaa vastaan kaikessa. Kysymyksiä jatkuvasti aamusta iltaan "miksi miksi miksi", siis ihan kaikesta. Puistossa seisoskelua ja aktiviteettien keksimistä. Huonoa omaa tuntoa kun ne hermot menee väkisin välillä väsyneenä. Kipeenä ovat harvoin kun eivät ole vielä päiväkodissa mutta voi sitä yövalvomista ja itkua kun on flunssa päällä! Siltikin aika kuluu nopeesti ja varmasti joskus muistelee tätä aikaa kaiholla.

Vierailija kirjoitti:

Raskaana sitä odotti ja pelkäsi pahinta. Vauvan kanssa piti olla tosi raskasta. Muilta äideiltä kuulee jatkuvasti ongelmista, joita seuraa koko ajan toinen ongelma. Stressataan milloin mistäkin ja tämä elämäntilanne pitäisi olla todella raskas, johon on hyvä saada vertaistukea. Neuvolasta kysytään jatkuvasti perheen hyvinvoinnista ja lapsi olisi hyvä saada hoitoon välillä ettei seinät kaadu päälle.

Koen täysin päinvastaisesti ja en ymmärrä, miten tästä saa niin raskasta tehtyä. Toki vauvan hoito on ajoittain väsyttävää, mutta onhan tämä paljon rennompaa olla päivä kerrallaan kotona ilman aikatauluja ja töissä käyntiä. Ei ole mitään tarvetta saada vauvasta vapaata ja aikaa sekä jaksamista on paremmin kuin ennen.

Niin, minusta just oli ihana kannella vauvaa kantoliinassa, kun oli taapero. Imettää rinnasta suoraan maitoa. Ah - niin ihanaa. Ainoa missä tein itsestäni marttyyrin oli että "aina syötän lapseni ensin ennen itseäni".

- pikkuvauva aika niin ihanaa, t. kahden murkun äiti

Mullekin hoettiin lähipiiristä jatkuvasti "on se raskasta voi voi koittakaa nyt jaksaa" kuin olis kuolemaa tehnyt, vaikka ihan normaalia vauvaperheen elämää elettiin ja vauva nukkui jo 3-4kk ikäisenä täysiä öitä. Tuli paljon raskaampi olo tuosta hokemisesta. Että joo, koetaan nyt sitten niin. Epäilin jopa olevani huono äiti tai jotenkin liian huoleton tai kevytmielinen kun voin liian hyvin. Mukavampaa olisi ollut kuulla rohkaisua.

Nyt vauva on taapero ja 2-vuotias on jo tosi hauska. Käyn myös töissä ja opiskelen. Ainoa raskas asia on edelleen nuo pari lähipiirin ihmistä joiden mielestä kaikki on edelleen pelkkää kärsimystä ja taistelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se on kyllä hitusen totta, että jos jokin asia on itselle vauvan kanssa mukavaa ja helppoa, niin kaikissa ympyröissä sen ääneen sanominen ei ole hyväksyttyä. Joskus tuntuu että äitien kuuluu olla väsyneitä ja kärsineitä ja jos joku kokee elävänsä elämänsä rennointa ja parasta aikaa ja sanoo sen ääneen niin se kuullaan helposti sädekehän kiillotuksena tai kettuiluna tai omakehuna. Ei sen niinkään pitäisi olla, onnekkaiden pitäisi saada olla onnellisia, ei se keltään muulta ole pois.

Mielikuvaa vauvavuoden raskaudesta luo ehkä se, että siihen helppoon ja mukavaan arkeen ei tarvitse sitä vieraistukea, tsemppiä ja kuuntelijaa, kun taas huolien, murheiden, väsymyksen ja stressin kanssa tarvitsee. Ehkä siksi puhe painottuu kurjiin asioihin.

Kirjoittaja 1 ja 2

Johtuu ehkä siitä omahyväisyyden poikasesta joka näistä ihmettelyistä aina paistaa. Tunnistan sen koska itse olin superhelpon esikoisen kanssa ihan samanlainen. Noh, sitten syntyi kakkonen ja kolmonenkin ja voin kertoa että karisi luulot omasta erinomaisuudesta.

Jos et nuku yhtään yötä vaikkapa vuoteen niin et kyllä ihmettele että mikä ihme tässä nyt voi niin raskasta olla.

Eivät kaikki silti koe elämää kovin raskaaksi vaikkei vauva olisikaan helppo tai hyvä nukkumaan. Itse sairastuin vauvan syntymän jälkeen, olin jopa sairaalassa hetken ja söin vahvoja lääkkeitä, en pystynyt toimimaan normaalisti sairauden takia ja vauva valvotti. Silti en kokenut sitä mitenkään erityisen raskaaksi, aika leppoisaa aikaa kuitenkin.

Wow, ihanko totta? Luulin, että kaikki ihmiset ovat tismalleen samanlaisia reaktioissaan! Onneksi tulit kertomaan, kuinka sinä sentään olet väsymättömämpi kuin muut.

Mua just ärsyttää se, kun toinen kertoo ongelmistaan, uupumuksestaan, niin tällainen ihmistyyppi vastaa, että vaikka itsellä oli asiat VIELÄ huonommin, niin missään ei tuntunut. Ei minua haittaa, jos toisilla menee paremmin, mutta se että ylentää itsensä alentamalla toisia, on vaan todella vastenmielistä. Joten miettikää ihmiset välillä ulosantianne.