Lue keskustelun säännöt.
Mun anoppi kehuu nautinnollisilla lomillaan, itse pienten äiti
14.09.2017 |
Minulla on pieniä lapsia, vauva, 3v ja 5v. En ole vaatinut tai odottanut anopilta mitään mutta toki olen toivonut että välit olisi hyvät ja voidaan jutella lasten kuulumisista. Anoppini jutut alkaa kuitenkin ärsyttämään todella paljon. Hän tietää että poikansa eli mieheni on yrittäjä ja työpäivät tosi pitkiä. Eli olen yksin vastuussa paljon. Anoppi kertoo usein asioistaan tyyliin "myö mennään nyt nauttimaan ja rentoutumaan kylpylään kolmeksi yöksi" (isovanhemmat terveitä eläkeläisiä ), "minä olin ystävän kanssa viikonloppulomalla, nautin hyvästä ruuasta ja levättiin hyvin", "me mennään tansseihin nauttimaan kesäillasta".
Itse olen ollut todella väsynyt ja yhteistä aikaa ei ole ollut vuosiin miehen kanssa. Minulla on tunne, että anoppi ihan tahallaan yrittää saada minulle pahan mielen. En ainakaan itse kehtaisi pienten lasten vanhemmille korostaa sitä että voi kun nautin, lepään, syön, nukun.. miksi ihmeessä tekisin niin??
Kommentit (286)
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ihmetyttää se miten monen mielestä on ihan Ok, ettei appivanhemmat auta. Onko tämä lapsettomien vai muiden perheellisten mielipide?
Minä olen aika nuori ja tuore isoäiti 53v, elän yksin, käyn töissä, joka paikkaa kolottaa raskaan hoitajan työnpäivän jälkeen, vaihdevuodet hikoiluttaa ja vituttaa, hormonikorvaushoito ei sopinut, pissa karkaa jos, joka hemmetin päivä en muista jumpata lantionpohjalihaksia.
Työpäivän jälkeen jaksan lenkittää koiran, jumpata on pakko, että pystyn töihin, lopun iltaa lepään
Lapsenlapsen äiti on vielä äitiyslomalla, mutta nyt jo hirvittää miten jaksan juosta pienen perässä, sillä haluan että lapsi saa hyvän suhteen siihen ainoaan isovanhempaansa, joka edes on hengissä, mutta häpeämättömästi tulen kyllä tekemään joka vuotisen etelän matkani, nauttimaan siitä ja kiertelemään eri teattereissa ja hehkuttamaan niiden esityksiä, miniällekin!
Eliskä ymmärrän hyvin jos isovanhemmat ovat itsekkäitä, aika harva meistä on ihan huippukunnossa, vaikka ulospäin näyttää, että siinä se mummo viilettää, kyllä tämän ikäisten keskinäinen kahvipöytäkeskustelu alkaa vaivojen luettelolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Hei Ap, täällä kohtalotoveri. Tiedän tilanteen varsin hyvin. Oma anoppini on samanlainen, olen itkenyt hänen nenänsä edessä omaa väsymystäni, johon hän vastaa lähtemällä jumppaamaan. Tutuksi on tulleet hieronnat, luksuslomat, kesäilloista ja päiväunista nauttimiset, juhlaskumpat ja muut päin naamaa hieromiset. Miten siihen voisikaan vastata? Ei mitenkään. Pienten lasten äitinä sitä on ihan altavastaajana noissa aikuisten maailman asiossa, ei niihin ole asiaa osallistua jos kotona ei ole ketään joka ottaa vastuuta ja päästää menemään ja osallistumaan. Tottakai sitä odottaisi varsinkin lähellä asuvilta isovanhemmilta edes jonkun verran hoitoapua, sen verran ettei se nyt ketään uuvuttaisi, mutta kuitenkin tarjoaisi pikkulapsiarjessa välillä hengähdystauon.
Minun vinkkini. Sulje korvasi. Suuret ikäluokat ovat oikeasti ihan helvetin itsekkäitä. Ala sen sijaan puhumaan vaikka miten vituttaisi ja väsyttäisi aina siitä miten ihana läheinen suhde sinulla on lapsiisi ja miten nautitte ulkoilusta, auringosta, tästä ohikiitävästä ajasta jonka saa vaan kerran kokea. Samalla voit ajatella, että Karma is a bitch. Sitten kun anoppi aikanaan palvelutalosta kyselee apuja kauppareissulle taikka apteekkikäyntiin, sinulla tasantarkkaan on hieronta, jumppa tai joku ihana kylpyläloma varattu. Hoida omia lapsiasi ja lapsenlapsiasi itse aikanaan sitten paremmin tämän anopin huonon esimerkin motivoimana. Tsemppiä! Me äidit kyllä selvitään. Muutaman vuoden päästä on jo ihan eri tilanne lasten kasvaessa. Vaikka oma perhe parasta ja raskasta onkin, niin kyllä ne eteenpäin vierivät päivät ja vuodet väistämättä tuovat sitä tilaa elämiselle ja meille itsellemme myös.
Hyvin kirjoitettu. Meilläkin tulee käymään niin että mitään apuja ja empatioita ei isovanhemmille heru sitten kun ovat vanhoja ja avun tarpeessa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun perheellämme oli rankkaa, he keskittyivät avunantamisen sijaan golfaamiseen, kaukomatkoihin ja loputtomaan hedonismiin. Tuollaista vaan ei voi antaa anteeksi eikä unohtaa.
Aika itsekästä porukkaa olette. Vai pitäisi isovanhempien jättää kokonaan oma elämä elämättä. Ensin kasvatetaan omat lapset ja ollaan työelämässä. Sitten kasvatetaan lapsenlapset ja hoidetaan aikuisten lasten talousasiat kuntoon, siivotaan ja toimitaan automaattisena lapsenlikkana. Kaikenlainen oma aika on hedonista itsekkyyttä. Jos lapsilla on jälkikasvua, niin velvoite on huolehtia heistä, omaa aikaa ei saa olla. Periaatteessa vasta sitten saa rauhoittua kun on toinen jalka haudassa, eikä enää pysty edes mitään harrastamaan tai tekemään. Sitten palkinnoksi saa kyydin apteekkiin. Kyllä olette oikeita herranterttuja.
Kukaan tuskin vaatii, että isovanhemmat luopuisivat omasta elämästään lastenlasten hoitamiseksi.
Mutta normaaliin perhe-elämään kuuluu vastavuoroinen apu. Jos anoppia ei pätkääkään kiinnosta auttaa oman poikansa perhettä, ei voi myöskään odottaa sitten aikanaan itse mitään tukea ja apua.
Kylmyys poikii kylmyyttä. Jännää, että tämän asian toteaminen on sinusta "itsekkyytä", mutta silti kylmä asenne anopin taholta on sinusta anopin "oikeus".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppina sanoisin, että oli aika, jolloin lapsiperheet saivat anopeiltaan paljon apua ja tukea. MUTTA siihen aikaan anopeilla oli myös paljon enemmän oikeuksia puuttua aikuisten lastensa elämään, lastenlastensa kasvatukseen jne. Nykyvanhemmat taas haluavat, että anopit (tai kukaan muukaan) ei puutu heidän elämäänsä millään tavalla. Eikä sano suoraan omia mielipiteitään perheenne elämästä eikä ainakaan määräile mitään. Uskoisin, että nykyinen tapa sopii niin lapsiperheille kuin anopeillekin paremmin. Ette te ihan oikeasti halua tietää, mitä anoppinne teidän toimintatavoistanne ajattelee tai että anoppi alkaisi puuttumaan lastenne lukumäärään, lastenne kasvatukseen, rahankäyttötapoihinne tai mihinkään muuhunkaan. Joten kannattaa olla ihan vaan tyytyväinen, jos anoppi pysyttelee etäisyyden päässä perheestänne.
Jos pienten lasten väsynyt vanhempi kaipaa vertaistukea, sitä kannatta hakea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta. Eikä anopilta. Paitsi jos anopilla itselläänkin on pieni iltatähti. Myöskin lastenhoitoapua kannattaa järjestää yhdessä muiden lapsiperheiden kanssa. Ystävien, sisarusten, kummien tai vaikka naapureiden kanssa. Ystävät ovat yleensä niitä, joille muutenkin omista ongelmista kerrotaan. Kuinka moni oikeasti on jakanut ongelmiaan anoppinsa kanssa silloin, kun ei ollut vielä lapsia? Joskus voi olla tilanne, jossa järkevintä olisi palkata kahden tai kolmen lapsiperheen lapsille yhdessä lapsenvahti. Kannattaa myös hyödyntää alueen nuoria. Joku lukiolainen tai ammattikoulussa esim lähihoitajaksi opiskeleva nuori saattaa hyvinkin mielellän tulla pientä korvausta vastaan hoitamaan lapsia.
Ai että lastenhoitoapua ei voi antaa ilman että puuttuu lapsensa perheen elämään ikävällä tavalla? Eivät isovanhemmat ole ennenkään puuttuneet, ainoastaan veemäisen luonteen omaavat.
Pikemminkin on kyse siitä että monet nykyajan isovanhemmista ovat äärimmäisen mukavuudenhaluisia ja itsekkäitä niinkuin tästäkin ketjusta voi lukea. Niin surullista. Sitäpaitsi toinen väsynyt lapsiperhe tuskin on paras avuntarjoaja varsinkin kun pitää vielä vastapalveluskin tehdä. Levänneet isovanhemmat sensijaan ovat mutta kun ei viitsitä eikä haluta kun oma napa on tärkein.
Isovanhemmat ovat jo lapsensa hoitaneet. Tuskin hekään aikoinaan pääsivät matkustelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Hei Ap, täällä kohtalotoveri. Tiedän tilanteen varsin hyvin. Oma anoppini on samanlainen, olen itkenyt hänen nenänsä edessä omaa väsymystäni, johon hän vastaa lähtemällä jumppaamaan. Tutuksi on tulleet hieronnat, luksuslomat, kesäilloista ja päiväunista nauttimiset, juhlaskumpat ja muut päin naamaa hieromiset. Miten siihen voisikaan vastata? Ei mitenkään. Pienten lasten äitinä sitä on ihan altavastaajana noissa aikuisten maailman asiossa, ei niihin ole asiaa osallistua jos kotona ei ole ketään joka ottaa vastuuta ja päästää menemään ja osallistumaan. Tottakai sitä odottaisi varsinkin lähellä asuvilta isovanhemmilta edes jonkun verran hoitoapua, sen verran ettei se nyt ketään uuvuttaisi, mutta kuitenkin tarjoaisi pikkulapsiarjessa välillä hengähdystauon.
Minun vinkkini. Sulje korvasi. Suuret ikäluokat ovat oikeasti ihan helvetin itsekkäitä. Ala sen sijaan puhumaan vaikka miten vituttaisi ja väsyttäisi aina siitä miten ihana läheinen suhde sinulla on lapsiisi ja miten nautitte ulkoilusta, auringosta, tästä ohikiitävästä ajasta jonka saa vaan kerran kokea. Samalla voit ajatella, että Karma is a bitch. Sitten kun anoppi aikanaan palvelutalosta kyselee apuja kauppareissulle taikka apteekkikäyntiin, sinulla tasantarkkaan on hieronta, jumppa tai joku ihana kylpyläloma varattu. Hoida omia lapsiasi ja lapsenlapsiasi itse aikanaan sitten paremmin tämän anopin huonon esimerkin motivoimana. Tsemppiä! Me äidit kyllä selvitään. Muutaman vuoden päästä on jo ihan eri tilanne lasten kasvaessa. Vaikka oma perhe parasta ja raskasta onkin, niin kyllä ne eteenpäin vierivät päivät ja vuodet väistämättä tuovat sitä tilaa elämiselle ja meille itsellemme myös.
Hyvin kirjoitettu. Meilläkin tulee käymään niin että mitään apuja ja empatioita ei isovanhemmille heru sitten kun ovat vanhoja ja avun tarpeessa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun perheellämme oli rankkaa, he keskittyivät avunantamisen sijaan golfaamiseen, kaukomatkoihin ja loputtomaan hedonismiin. Tuollaista vaan ei voi antaa anteeksi eikä unohtaa.
Aika itsekästä porukkaa olette. Vai pitäisi isovanhempien jättää kokonaan oma elämä elämättä. Ensin kasvatetaan omat lapset ja ollaan työelämässä. Sitten kasvatetaan lapsenlapset ja hoidetaan aikuisten lasten talousasiat kuntoon, siivotaan ja toimitaan automaattisena lapsenlikkana. Kaikenlainen oma aika on hedonista itsekkyyttä. Jos lapsilla on jälkikasvua, niin velvoite on huolehtia heistä, omaa aikaa ei saa olla. Periaatteessa vasta sitten saa rauhoittua kun on toinen jalka haudassa, eikä enää pysty edes mitään harrastamaan tai tekemään. Sitten palkinnoksi saa kyydin apteekkiin. Kyllä olette oikeita herranterttuja.
Uskomaton vastaus! Ei kysymys ole siitä että isovanhempien pitää jättää kokonaan oma elämä elämättä ja toimia "automaattisena lapsenlikkana" saati että kaikenlainen oma aika olisi hedonista itsekkyyttä. Kysymys on siitä että kun perheessä on vaikeat ajat isovanhemmat eivät omaa sitä vertaa empatiakykyä että tarjoaisivat apuaan. Viilettävät omissa menoissaan vaikka kyse on omasta lapsesta ja lapsenlapsista. Ymmärrän ettei tuollaista voi antaa anteeksi eikä unohtaa. En itsekään antaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:tä niin hyvin. Itse olin aikanaan toipumassa vaikeasta sairaudesta, pieniä lapsia, parisuhde koetuksella ja rahallisesti tiukkaa. Samaan aikaan anoppi - sensijaan että olisi tarjonnut apuaan - kertoili vuolaasti ostamisistaan ja kaukomatkoistaan, kuinka ihanaa oli taas sillä ja tällä luksusristeilyllä. Tätä jatkui vuosia, surin sitä että apua ei saada ja isovanhemmat eivät välitä.
Lopulta minulla napsahti ja annoin palaa oikein kunnolla. Anoppi loukkaantui mutta se oli pienin murheeni sillä hetkellä. Pystyin vihdoin näkemään ja myöntämään itselleni kuinka itsekkäitä appivanhempani ovat. Se teki kipeää mutta vapautti samalla turhista toiveista heidän suhteensa. Välimme eivät ole korjaantuneet ja tuskin korjaantuvatkaan koska he eivät näe toiminnassaan mitään väärää. Ketään ei voi muuttaa, itsensä takia kannattaa antaa anteeksi. Se vapauttaa.
No totta puhuen, mitään VÄÄRÄÄ appivanhempasi eivät ole tehneet reissatessaan ja nauttiessaan omista rahoistaan ja vapaa-ajastaan. He tekivät tietoisen valinnan ja lapsenpiikomisen sijaan päättivät nautiskella elämästä. Kaikillahan on ihan täys oikeus olla juuri niin itsekkäitä kuin haluaa, vaikka se toisesta tuntuisi miten epäreilulta.
Heillä on myös OIKEUS nauttia yksinäisestä vanhuudesta siinä vaiheessa kun jalka ei enää nouse lentokoneeseen eikä omista ystävistäkään ole seuraksi. Samaan aikaan miniällä ja lapsenlapsilla on OIKEUS elää omaa elämäänsä välittämättä heistä. Sitä saa mitä tilaa, kaikillahan meillä on oikeus tilata mitä halutaan.
Tietenkin on. Mua ihmetyttää, miksi juuri anoppiensa apua haluavat aina tuovat tämän esille? Eihän teillä tule olemaan aikaa anoppinne luona vierailuun tai auttamiseen, koska teidän aikannehan menee lapsenlapsianne hoitaessa. Ja kyllä me anopit tiedämme, että siinä vaiheessa lapsemme ja lapsenlapsemme voivat asua vaikka toisella puolella maapalloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi yhdistää oman elämän ja lastenlasten kanssa ajan viettämisen. Varsinkin eläkeläisellä on aikaa jos halua on. Jos matkat ja elämykset vie isovanhempien kaiken ajan ja lastenlasta nähdään pari kertaa vuodessa, on sama tyyli ok sitten kun isovanhemmat on apua tarvitsevia. Eli muuten nautitaan ja eletään omaa elämää ja paristi vuoteen nähdään vanhuksia :). Adios!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ihmetyttää se miten monen mielestä on ihan Ok, ettei appivanhemmat auta. Onko tämä lapsettomien vai muiden perheellisten mielipide?
Minä olen aika nuori ja tuore isoäiti 53v, elän yksin, käyn töissä, joka paikkaa kolottaa raskaan hoitajan työnpäivän jälkeen, vaihdevuodet hikoiluttaa ja vituttaa, hormonikorvaushoito ei sopinut, pissa karkaa jos, joka hemmetin päivä en muista jumpata lantionpohjalihaksia.
Työpäivän jälkeen jaksan lenkittää koiran, jumpata on pakko, että pystyn töihin, lopun iltaa lepään
Lapsenlapsen äiti on vielä äitiyslomalla, mutta nyt jo hirvittää miten jaksan juosta pienen perässä, sillä haluan että lapsi saa hyvän suhteen siihen ainoaan isovanhempaansa, joka edes on hengissä, mutta häpeämättömästi tulen kyllä tekemään joka vuotisen etelän matkani, nauttimaan siitä ja kiertelemään eri teattereissa ja hehkuttamaan niiden esityksiä, miniällekin!
Eliskä ymmärrän hyvin jos isovanhemmat ovat itsekkäitä, aika harva meistä on ihan huippukunnossa, vaikka ulospäin näyttää, että siinä se mummo viilettää, kyllä tämän ikäisten keskinäinen kahvipöytäkeskustelu alkaa vaivojen luettelolla.
Etköhän sinä olekin ihan eri asia kuin ap:n anoppi, joka ei ainakaan ap:n kertoman mukaan OLE halunnut luoda hyvää suhdetta lapsenlapsiinsa.
Kyllä niitä teatteriesityksistä kertoa saa, ei vaan ole kohteliasta heittää niitä AINOANA reaktiona naamalle silloin, kun toinen juuri kertoo väsymyksestään. Jos edes joskus pyrit auttamaan lapsesi perhettä ja myötäelät heidän asioitaan, niin totta kai saat myös kertoa omista ulkomaanmatkoistasi.
Tai ainakin itse koen näin, apn anopista ja keskustelujen tarkasta etenemisestä toki on mahdoton sanoa näin nettiketjun perusteella mitään.
46, itse 50-vuotias vuorotyötä tekevä kahden lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Hei Ap, täällä kohtalotoveri. Tiedän tilanteen varsin hyvin. Oma anoppini on samanlainen, olen itkenyt hänen nenänsä edessä omaa väsymystäni, johon hän vastaa lähtemällä jumppaamaan. Tutuksi on tulleet hieronnat, luksuslomat, kesäilloista ja päiväunista nauttimiset, juhlaskumpat ja muut päin naamaa hieromiset. Miten siihen voisikaan vastata? Ei mitenkään. Pienten lasten äitinä sitä on ihan altavastaajana noissa aikuisten maailman asiossa, ei niihin ole asiaa osallistua jos kotona ei ole ketään joka ottaa vastuuta ja päästää menemään ja osallistumaan. Tottakai sitä odottaisi varsinkin lähellä asuvilta isovanhemmilta edes jonkun verran hoitoapua, sen verran ettei se nyt ketään uuvuttaisi, mutta kuitenkin tarjoaisi pikkulapsiarjessa välillä hengähdystauon.
Minun vinkkini. Sulje korvasi. Suuret ikäluokat ovat oikeasti ihan helvetin itsekkäitä. Ala sen sijaan puhumaan vaikka miten vituttaisi ja väsyttäisi aina siitä miten ihana läheinen suhde sinulla on lapsiisi ja miten nautitte ulkoilusta, auringosta, tästä ohikiitävästä ajasta jonka saa vaan kerran kokea. Samalla voit ajatella, että Karma is a bitch. Sitten kun anoppi aikanaan palvelutalosta kyselee apuja kauppareissulle taikka apteekkikäyntiin, sinulla tasantarkkaan on hieronta, jumppa tai joku ihana kylpyläloma varattu. Hoida omia lapsiasi ja lapsenlapsiasi itse aikanaan sitten paremmin tämän anopin huonon esimerkin motivoimana. Tsemppiä! Me äidit kyllä selvitään. Muutaman vuoden päästä on jo ihan eri tilanne lasten kasvaessa. Vaikka oma perhe parasta ja raskasta onkin, niin kyllä ne eteenpäin vierivät päivät ja vuodet väistämättä tuovat sitä tilaa elämiselle ja meille itsellemme myös.
Hyvin kirjoitettu. Meilläkin tulee käymään niin että mitään apuja ja empatioita ei isovanhemmille heru sitten kun ovat vanhoja ja avun tarpeessa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun perheellämme oli rankkaa, he keskittyivät avunantamisen sijaan golfaamiseen, kaukomatkoihin ja loputtomaan hedonismiin. Tuollaista vaan ei voi antaa anteeksi eikä unohtaa.
Aika itsekästä porukkaa olette. Vai pitäisi isovanhempien jättää kokonaan oma elämä elämättä. Ensin kasvatetaan omat lapset ja ollaan työelämässä. Sitten kasvatetaan lapsenlapset ja hoidetaan aikuisten lasten talousasiat kuntoon, siivotaan ja toimitaan automaattisena lapsenlikkana. Kaikenlainen oma aika on hedonista itsekkyyttä. Jos lapsilla on jälkikasvua, niin velvoite on huolehtia heistä, omaa aikaa ei saa olla. Periaatteessa vasta sitten saa rauhoittua kun on toinen jalka haudassa, eikä enää pysty edes mitään harrastamaan tai tekemään. Sitten palkinnoksi saa kyydin apteekkiin. Kyllä olette oikeita herranterttuja.
Kukaan tuskin vaatii, että isovanhemmat luopuisivat omasta elämästään lastenlasten hoitamiseksi.
Mutta normaaliin perhe-elämään kuuluu vastavuoroinen apu. Jos anoppia ei pätkääkään kiinnosta auttaa oman poikansa perhettä, ei voi myöskään odottaa sitten aikanaan itse mitään tukea ja apua.
Kylmyys poikii kylmyyttä. Jännää, että tämän asian toteaminen on sinusta "itsekkyytä", mutta silti kylmä asenne anopin taholta on sinusta anopin "oikeus".
No mutta eiväthän vanhukset odotakaan sellaista apua enää nykypäivänä. Kaikki tietävät, että nyky-yhteiskunnassa vanhukset päätyvät hoitolaitoksiin. Harva lapsi oikeasti aikoo auttaa vanhempiaan ja esim. ottaa luokseen asumaan ja itse konkreettisesti hoitaa kylpyapua ja pukeutumisapua joka päivä tarvitsevia vanhempiaan. Eli vanhustenhoito ulkoistetaan joka tapauksessa ulkopuoliselle taholle. Lasten "apu" on kyläilyä hoitolaitoksissa. Seuranpitoa. Miksi siis vanhempien apu ei voi olla samanlaista seuranpitoa ja läsnäoloa lastenlasten elämässä, eikä jatkuvaa piikomista ja omista harrastuksista luopumista? Aikuiset lapset tuntuvat vaativan vanhemmiltaan työntekoa eikä läsnäoloa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Hei Ap, täällä kohtalotoveri. Tiedän tilanteen varsin hyvin. Oma anoppini on samanlainen, olen itkenyt hänen nenänsä edessä omaa väsymystäni, johon hän vastaa lähtemällä jumppaamaan. Tutuksi on tulleet hieronnat, luksuslomat, kesäilloista ja päiväunista nauttimiset, juhlaskumpat ja muut päin naamaa hieromiset. Miten siihen voisikaan vastata? Ei mitenkään. Pienten lasten äitinä sitä on ihan altavastaajana noissa aikuisten maailman asiossa, ei niihin ole asiaa osallistua jos kotona ei ole ketään joka ottaa vastuuta ja päästää menemään ja osallistumaan. Tottakai sitä odottaisi varsinkin lähellä asuvilta isovanhemmilta edes jonkun verran hoitoapua, sen verran ettei se nyt ketään uuvuttaisi, mutta kuitenkin tarjoaisi pikkulapsiarjessa välillä hengähdystauon.
Minun vinkkini. Sulje korvasi. Suuret ikäluokat ovat oikeasti ihan helvetin itsekkäitä. Ala sen sijaan puhumaan vaikka miten vituttaisi ja väsyttäisi aina siitä miten ihana läheinen suhde sinulla on lapsiisi ja miten nautitte ulkoilusta, auringosta, tästä ohikiitävästä ajasta jonka saa vaan kerran kokea. Samalla voit ajatella, että Karma is a bitch. Sitten kun anoppi aikanaan palvelutalosta kyselee apuja kauppareissulle taikka apteekkikäyntiin, sinulla tasantarkkaan on hieronta, jumppa tai joku ihana kylpyläloma varattu. Hoida omia lapsiasi ja lapsenlapsiasi itse aikanaan sitten paremmin tämän anopin huonon esimerkin motivoimana. Tsemppiä! Me äidit kyllä selvitään. Muutaman vuoden päästä on jo ihan eri tilanne lasten kasvaessa. Vaikka oma perhe parasta ja raskasta onkin, niin kyllä ne eteenpäin vierivät päivät ja vuodet väistämättä tuovat sitä tilaa elämiselle ja meille itsellemme myös.
Hyvin kirjoitettu. Meilläkin tulee käymään niin että mitään apuja ja empatioita ei isovanhemmille heru sitten kun ovat vanhoja ja avun tarpeessa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun perheellämme oli rankkaa, he keskittyivät avunantamisen sijaan golfaamiseen, kaukomatkoihin ja loputtomaan hedonismiin. Tuollaista vaan ei voi antaa anteeksi eikä unohtaa.
Aika itsekästä porukkaa olette. Vai pitäisi isovanhempien jättää kokonaan oma elämä elämättä. Ensin kasvatetaan omat lapset ja ollaan työelämässä. Sitten kasvatetaan lapsenlapset ja hoidetaan aikuisten lasten talousasiat kuntoon, siivotaan ja toimitaan automaattisena lapsenlikkana. Kaikenlainen oma aika on hedonista itsekkyyttä. Jos lapsilla on jälkikasvua, niin velvoite on huolehtia heistä, omaa aikaa ei saa olla. Periaatteessa vasta sitten saa rauhoittua kun on toinen jalka haudassa, eikä enää pysty edes mitään harrastamaan tai tekemään. Sitten palkinnoksi saa kyydin apteekkiin. Kyllä olette oikeita herranterttuja.
Kukaan tuskin vaatii, että isovanhemmat luopuisivat omasta elämästään lastenlasten hoitamiseksi.
Mutta normaaliin perhe-elämään kuuluu vastavuoroinen apu. Jos anoppia ei pätkääkään kiinnosta auttaa oman poikansa perhettä, ei voi myöskään odottaa sitten aikanaan itse mitään tukea ja apua.
Kylmyys poikii kylmyyttä. Jännää, että tämän asian toteaminen on sinusta "itsekkyytä", mutta silti kylmä asenne anopin taholta on sinusta anopin "oikeus".
No mutta eiväthän vanhukset odotakaan sellaista apua enää nykypäivänä. Kaikki tietävät, että nyky-yhteiskunnassa vanhukset päätyvät hoitolaitoksiin. Harva lapsi oikeasti aikoo auttaa vanhempiaan ja esim. ottaa luokseen asumaan ja itse konkreettisesti hoitaa kylpyapua ja pukeutumisapua joka päivä tarvitsevia vanhempiaan. Eli vanhustenhoito ulkoistetaan joka tapauksessa ulkopuoliselle taholle. Lasten "apu" on kyläilyä hoitolaitoksissa. Seuranpitoa. Miksi siis vanhempien apu ei voi olla samanlaista seuranpitoa ja läsnäoloa lastenlasten elämässä, eikä jatkuvaa piikomista ja omista harrastuksista luopumista? Aikuiset lapset tuntuvat vaativan vanhemmiltaan työntekoa eikä läsnäoloa...
Hoitolaitoksiin päätyy kyllä yhä pienempi osa vanhuksista, koska laitoksia on yhä vähemmän. Eläkeläisten asioiden järjestely vie todella paljon aikaa. Huomaat sen kyllä aikanaan.
46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä ihmisillä on tapana kertoa omista kokemuksistaan, omasta elämästään ja sen tapahtumista.
Anoppisi on varmasti elänyt pikkulapsivaiheen omassa nuoruudessaan ja nyt hänen elämänsä on tavanomaista eläkeläisen elämää ja näistä hän sinulle jutustelee.
En näe hänen toiminnassaan kyllä mitään omituista.
Me emme ole vielä eläkkeellä, mutta aikuisia lapsia on ja kaksi lapsenlastakin.
Myös me matkailemme, kyläilemme ja kutsumme vieraita kotiimme syömään ja seurustelemaan.
Meillä on myös toinen asunto ulkomailla, jossa vietämme aikaa ympäri vuoden, kun vaan töiltämme pääsemme lähtemään.
Olen itsekin kertonut miniälle elämämme iloista, enkä ole edes ajatellut, että minä kehuskellen, tai hänelle pienten lasten vähän nukkuvalle äidille pahaa mieltä haluten näistä kertoisin.
Eri sukupolvilla on erilaiset elämän vaiheet, kurjaa, että et suo vanhemmalle sukulaisellesi vilpitöntä oikeutta nauttia siitä.
Ehkä ymmärrät tämän siinä vaiheessa, kun olet itse mummuikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen ei halua auttaa omaa lastaan - tai vanhempaansa - jos tämä on uupumisen äärirajoilla? Kysehän on lähisuvusta, itse sanoisin jopa että perheenjäsenistä.
Onko aina pelkästään omat huvit ja nautinto ja "oikeudet" niitä, joiden mukaan mennään?
Ei hyvää päivää, en yhtään ihmettele enää sitä, miksi suomalaisista vanhuksista iso osa valittaa yksinäisyyttään ja perheenäideistä monet hakevat mieluummin apua viranomaisilta kuin omilta lähisukulaisiltaan!
Nykyajan kulttuurissa näyttää velvollisuudet olevan kirosana ja auttaminen ja välittäminen rikoksia.
Jos ap tosiaan on ollut noin heikossa hapessa ja anoppi on reagoinut siihen leuhkimalla lomillaan, niin onhan se nyt hitto vie aika tylyä.
Ihmettelen useita tämän ketjun kommentteja. Oletteko aikuisia ihmisiä ja osa vielä äitejäkin? Noilla empatiataidoilla?
Hyvin sanottu. Tätä mietin minäkin. Johtuuko arvotyhjiöstä vai mistä että varsinkin nykyajan isovanhemmilla tuntuu olevan vain oikeuksia, ei velvollisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmisillä on tapana kertoa omista kokemuksistaan, omasta elämästään ja sen tapahtumista.
Anoppisi on varmasti elänyt pikkulapsivaiheen omassa nuoruudessaan ja nyt hänen elämänsä on tavanomaista eläkeläisen elämää ja näistä hän sinulle jutustelee.
En näe hänen toiminnassaan kyllä mitään omituista.
Me emme ole vielä eläkkeellä, mutta aikuisia lapsia on ja kaksi lapsenlastakin.
Myös me matkailemme, kyläilemme ja kutsumme vieraita kotiimme syömään ja seurustelemaan.
Meillä on myös toinen asunto ulkomailla, jossa vietämme aikaa ympäri vuoden, kun vaan töiltämme pääsemme lähtemään.
Olen itsekin kertonut miniälle elämämme iloista, enkä ole edes ajatellut, että minä kehuskellen, tai hänelle pienten lasten vähän nukkuvalle äidille pahaa mieltä haluten näistä kertoisin.
Eri sukupolvilla on erilaiset elämän vaiheet, kurjaa, että et suo vanhemmalle sukulaisellesi vilpitöntä oikeutta nauttia siitä.
Ehkä ymmärrät tämän siinä vaiheessa, kun olet itse mummuikäinen.
Oletko tarjonnut sille pienten lasten vähän nukkuvalle äidille hoitoapua ja hengähdystaukoa?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Ihan oikeassa olet. Kyllä ottaisi päähän minuakin. Kyse nimenomaan sosiaalisista taidoista, joita anopillasi ei ole. Ymmärrän täysin, mikä sinua ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskomattomia kommentteja kyllä, onko ilkeimmät näiltä "vela"-ihmisiltä? Ihan pari faktaa:
1. En ole odottanut anopilta lasteni hoitamista kun olen huomannut että se on hänelle jotenkin hankalaa
2. En valita ja narise lapsistani mutta faktat kerron, eli esim sen että vauvalla on refluksin ja allergioiden takia ollut vaikea nukkua pitempään kuin 15-30min pätkiä, nyt tilanne rauhoittunut tutkimusten, imetysdieettien ja lopulta sopivan korvikkeen löytämisen myötä
3. Ihan itse halusin lapseni enkä sitä kadu, mutta sitä ei voi tietää että vauvalla on monia syömiseen / nukkumiseen liittyviä ongelmia joita ei kahdella muulla lapsella ollut
4. En edelleenkään odota että anoppi piikoisi meillä ja unohtaisi oman elämänsä, mutta toivoisin että hän joskus kysyisi miten meillä jaksetaan eikä selittäisi omista ihanista reissuistaan koko ajan, kun hän tietää että meidän arki on koostunut repaleisista öistä, monen monista sairaalakäynneistä ja dieeteistä
5. Aina asiaan liittyy muutakin, kaikkea on näihin viesteihin mahdoton ynnätä. Koen että anoppi on muutenkin vähätellyt minua ja kilpailee kanssani. Esimerkiksi jos olen sanonut että aion olla kotona siihen kun kuopus on 1,5 vuotta niin anoppi sanoo, että hän halusi olla läsnä lastensa elämässä niin valitsi kotiäitiyden. aivan kuin ne ei olisi ollenkaan läsnä jotka menee töihin.Ap
Ole rehellinen ja myönnä, että pelkkä kysymys "mitä teille kuuluu, miten teillä jaksetaan" ei sulle riitä, vaan anopin olisi tultava konkreettisesti apuun? Sehän se vasta sinua suututtaisi, jos anoppisi tietäis, että olet väsynyt yms , eikä sittenkään tule apuun, esim tarjoudu ottamaan muita lapsia yökylään, tms... ? Eiks niin?
Tässä nyt kestää valitettavasti vielä ainakin 15v, että tuo itsekäs sukupolvi saadaan hautaan. Nyt heillä on pitänyt kiirettä ottaa kunnia omien vanhempiensa maan jälleenrakennuksesta, nauttia oman aikansa täystyöllisyydestä, toteuttaa omien eläke-etujen ajaminen lasten kustannuksella ja siten ajaa maa velkaiseksi. Noin niin kuin isossa mittakaavassa.
Oma äiti asenteeltaan todella hyvä esimerkki - valittaa usein eläkkeen pienuutta, mutta eron jälkeen on kuitenkin velaton kaupunkiasunto ja kesämökki. Ja uusi mies jakamassa kustannuksia. Mutta ei oma-aloitteisesti aikaa lastenlapsille koskaan, vaikka puheissa aina sitä harmittelee, kun ei ehdi. Sitten kun pakkotilanteessa kyselet hoitoapua, niin vastentahtoinen ja syyllistävä asenne, kun hänen vapaa-aikaansa viedään.
Tiedän että siellä on paljon positiivisia poikkeuksiakin, mutta työni puolesta olen niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä, että tuo yhden sukupolven itsekkyys ja vaativuus näkyy selkeänä piikkinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattomia kommentteja kyllä, onko ilkeimmät näiltä "vela"-ihmisiltä? Ihan pari faktaa:
1. En ole odottanut anopilta lasteni hoitamista kun olen huomannut että se on hänelle jotenkin hankalaa
2. En valita ja narise lapsistani mutta faktat kerron, eli esim sen että vauvalla on refluksin ja allergioiden takia ollut vaikea nukkua pitempään kuin 15-30min pätkiä, nyt tilanne rauhoittunut tutkimusten, imetysdieettien ja lopulta sopivan korvikkeen löytämisen myötä
3. Ihan itse halusin lapseni enkä sitä kadu, mutta sitä ei voi tietää että vauvalla on monia syömiseen / nukkumiseen liittyviä ongelmia joita ei kahdella muulla lapsella ollut
4. En edelleenkään odota että anoppi piikoisi meillä ja unohtaisi oman elämänsä, mutta toivoisin että hän joskus kysyisi miten meillä jaksetaan eikä selittäisi omista ihanista reissuistaan koko ajan, kun hän tietää että meidän arki on koostunut repaleisista öistä, monen monista sairaalakäynneistä ja dieeteistä
5. Aina asiaan liittyy muutakin, kaikkea on näihin viesteihin mahdoton ynnätä. Koen että anoppi on muutenkin vähätellyt minua ja kilpailee kanssani. Esimerkiksi jos olen sanonut että aion olla kotona siihen kun kuopus on 1,5 vuotta niin anoppi sanoo, että hän halusi olla läsnä lastensa elämässä niin valitsi kotiäitiyden. aivan kuin ne ei olisi ollenkaan läsnä jotka menee töihin.Ap
Ole rehellinen ja myönnä, että pelkkä kysymys "mitä teille kuuluu, miten teillä jaksetaan" ei sulle riitä, vaan anopin olisi tultava konkreettisesti apuun? Sehän se vasta sinua suututtaisi, jos anoppisi tietäis, että olet väsynyt yms , eikä sittenkään tule apuun, esim tarjoudu ottamaan muita lapsia yökylään, tms... ? Eiks niin?
lisäyksenä, että kyllä anoppisi voisi sen tehdäkin joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:tä niin hyvin. Itse olin aikanaan toipumassa vaikeasta sairaudesta, pieniä lapsia, parisuhde koetuksella ja rahallisesti tiukkaa. Samaan aikaan anoppi - sensijaan että olisi tarjonnut apuaan - kertoili vuolaasti ostamisistaan ja kaukomatkoistaan, kuinka ihanaa oli taas sillä ja tällä luksusristeilyllä. Tätä jatkui vuosia, surin sitä että apua ei saada ja isovanhemmat eivät välitä.
Lopulta minulla napsahti ja annoin palaa oikein kunnolla. Anoppi loukkaantui mutta se oli pienin murheeni sillä hetkellä. Pystyin vihdoin näkemään ja myöntämään itselleni kuinka itsekkäitä appivanhempani ovat. Se teki kipeää mutta vapautti samalla turhista toiveista heidän suhteensa. Välimme eivät ole korjaantuneet ja tuskin korjaantuvatkaan koska he eivät näe toiminnassaan mitään väärää. Ketään ei voi muuttaa, itsensä takia kannattaa antaa anteeksi. Se vapauttaa.
No totta puhuen, mitään VÄÄRÄÄ appivanhempasi eivät ole tehneet reissatessaan ja nauttiessaan omista rahoistaan ja vapaa-ajastaan. He tekivät tietoisen valinnan ja lapsenpiikomisen sijaan päättivät nautiskella elämästä. Kaikillahan on ihan täys oikeus olla juuri niin itsekkäitä kuin haluaa, vaikka se toisesta tuntuisi miten epäreilulta.
Heillä on myös OIKEUS nauttia yksinäisestä vanhuudesta siinä vaiheessa kun jalka ei enää nouse lentokoneeseen eikä omista ystävistäkään ole seuraksi. Samaan aikaan miniällä ja lapsenlapsilla on OIKEUS elää omaa elämäänsä välittämättä heistä. Sitä saa mitä tilaa, kaikillahan meillä on oikeus tilata mitä halutaan.
Tietenkin on. Mua ihmetyttää, miksi juuri anoppiensa apua haluavat aina tuovat tämän esille? Eihän teillä tule olemaan aikaa anoppinne luona vierailuun tai auttamiseen, koska teidän aikannehan menee lapsenlapsianne hoitaessa. Ja kyllä me anopit tiedämme, että siinä vaiheessa lapsemme ja lapsenlapsemme voivat asua vaikka toisella puolella maapalloa.
Tai sitten asuvat kilometrin päässä mutta eivät auta kun ette tekään auttaneet.
Vierailija kirjoitti:
Ap hyvä.
Olen samaa mieltä siinä, että ihmisille ei kannata sosiaalisessa kanssakäymisessä elvistellä asioilla, joita heiltä elämäntilanteen, kykyjen tai vaikkapa tulotason takia puuttuu.
En siten menisi elvistelemään uusilla merkkilaukuilla tai Karibian risteilyillä pitkäaikaistyöttömälle.
Eiköhän tämä ole ihan selvää.
Mutta elvisteleekö anoppi oikeasti? Vai onko kenties kyse siitä, että olet katkera siitä, että hän ei enemmän auta sinua lastenhoidossa ja tuo katkeruus värittää tulkintojasi?
Kuitenkin joku jo ekalla sivulla keskustelussa sanoi minusta olennaisen asian. Anopilla ei ole velvollisuutta korvata lastesi isän poissaoloja ja olla teille ilmainen hoitoapulainen. Anopilla on oikeus nauttia eläkevuosistaan.
Ehkä hän aivan oikeastikin juttelee vain oman elämänsä kuulumisia, eikä varmaan edes tajua ärsyttävänsä sinua.
Minä sinuna kokeilisin ilmaista ihan ääneen tuntemuksiani. Sano seuraavalla anopille, että "kiva että sinulla on kivaa, mutta tuleeko sinulle koskaan mieleen, että minusta tuollaisia on vähän ikävää kuunnella, kun en koskaan itse saa lomaa tai vapaata aikaa. Meillä kun elämäntilanne on hyvin toisenlainen, poikasi on oikeastaan aina töissä ja minä vastaan lapsista ja kodista yksin, kellon ympäri."
Kerro siis siitä omasta mielentilasta, äläkä syytä häntä leveilystä tai ilkeilystä, koska hän ei välttämättä niitä ainakaan tietoisesti tee.
Mutta asian - siis oman loukkaantumisesi - ilmaiseminen suoraan VOI johtaa muutokseen eli siihen, että hän vähän miettii puhetapaansa. Ja ainakin loukkaantumisen ilmaiseminen on reilua, tuollainen kiukun kasaaminen sisääsi sen sijaan on epäreilua ja johaa paljon varmemmin välienne rikkoutumiseen!
Tämä! Juuri tätä tuumin itsekin.
Mulla on aivan samanlainen kokemus usean vuoden ajalta. Anoppi suorastaan alleviivaa, kuinka helppoa hänen elämänsä on, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Saattaa soittaa minulle ja kyselee kuulumisiani. Jos kerron ihan realisistisesti ja tavallisista asioista, mitä kuluu (lapsella on ollut vaikkapa lääkekuuri korvatulehduksen vuoksi), hän siunailee, kauhistelee ja voivottelee, miten kamalan rankkaa minun elämäni onkaan pienten lasten äitinä. Ja miten minulla ei varmaan ole yhtään aikaa esim. lukea kirjoja. Ja sitten seuraavassa hetkessä päivittelee, miten niin laiskottaa ja taidanpa mennä tuonne pötköttelemään kirjan ääreeen. Koskaan apua tarjoamatta. Olenkin oppinut pitämään suuni kiinni, en jaksa hirveää sääliä ja voivottelua.
Mutta minkä olen oppinut:kaiken takana on jonkinlainen kateus. Onko sinulla ap, jotain, mitä hän kadehtisi? Vaikka ihan myönteinen asenne elämään, hyvä suhde hänen poikaansa jne?
Millainen ihminen ei halua auttaa omaa lastaan - tai vanhempaansa - jos tämä on uupumisen äärirajoilla? Kysehän on lähisuvusta, itse sanoisin jopa että perheenjäsenistä.
Onko aina pelkästään omat huvit ja nautinto ja "oikeudet" niitä, joiden mukaan mennään?
Ei hyvää päivää, en yhtään ihmettele enää sitä, miksi suomalaisista vanhuksista iso osa valittaa yksinäisyyttään ja perheenäideistä monet hakevat mieluummin apua viranomaisilta kuin omilta lähisukulaisiltaan!
Nykyajan kulttuurissa näyttää velvollisuudet olevan kirosana ja auttaminen ja välittäminen rikoksia.
Jos ap tosiaan on ollut noin heikossa hapessa ja anoppi on reagoinut siihen leuhkimalla lomillaan, niin onhan se nyt hitto vie aika tylyä.
Ihmettelen useita tämän ketjun kommentteja. Oletteko aikuisia ihmisiä ja osa vielä äitejäkin? Noilla empatiataidoilla?