Lue keskustelun säännöt.
Mun anoppi kehuu nautinnollisilla lomillaan, itse pienten äiti
14.09.2017 |
Minulla on pieniä lapsia, vauva, 3v ja 5v. En ole vaatinut tai odottanut anopilta mitään mutta toki olen toivonut että välit olisi hyvät ja voidaan jutella lasten kuulumisista. Anoppini jutut alkaa kuitenkin ärsyttämään todella paljon. Hän tietää että poikansa eli mieheni on yrittäjä ja työpäivät tosi pitkiä. Eli olen yksin vastuussa paljon. Anoppi kertoo usein asioistaan tyyliin "myö mennään nyt nauttimaan ja rentoutumaan kylpylään kolmeksi yöksi" (isovanhemmat terveitä eläkeläisiä ), "minä olin ystävän kanssa viikonloppulomalla, nautin hyvästä ruuasta ja levättiin hyvin", "me mennään tansseihin nauttimaan kesäillasta".
Itse olen ollut todella väsynyt ja yhteistä aikaa ei ole ollut vuosiin miehen kanssa. Minulla on tunne, että anoppi ihan tahallaan yrittää saada minulle pahan mielen. En ainakaan itse kehtaisi pienten lasten vanhemmille korostaa sitä että voi kun nautin, lepään, syön, nukun.. miksi ihmeessä tekisin niin??
Kommentit (286)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no ei pitäs olla enää kolmannen kersan kohdalla ylläri että anoppi nauttii elämästään miestä ei kiinosta kuin firma ja kersojen hoito jää sun niskaan laita muksus huostaan ota ero miehestäs ja ala elään ku anoppis... eikö kiinosta pistä lettu sitte kiinni äläkä pukkaa lisää kersoja maailmaan ku ei kerran miellytä mukulat kärsii ku äiti leikkii marttyyriä ja marisee ja ja kaikesta kuultaa läpi lapselle että hän on vain riesa.
WORD!!! En ymmärrä että miksi niitä kersoja täytyy hankkia jos se on niin rankkaa! Valintakysymys. Jos hankit, älä naraja. Kiitos. Tulee se sunki aikas mennä.
Höpsis. Totta kai ihmisillä on aina oikeus valittaa! Isoa osaa vastoinkäymisistä ei voi etukäteen ennustaa. Ja vaikka voisikin, ne voivat kyllä sitten aikanaan olla raskaita.
Eri asia sitten vähän toki se, onko oikeutta olla katkera muille siitä, että omat valinnat tuntuvat raskailta. Mutta SAA valittaa väsymystä, vaikka on itse tehnyt siihen johtaneita valintoja.
Aika harva asia elämässä kun tulee eteen TÄYSIN ilman, että omat ratkaisumme ja valintamme ovat edesauttaneet niiden todennäköisyyttä.... olisi aika k-päistä siinä sitten rientää sormi ojossa tolkottamaan, että "mitä siinä työttömyydestä valitat, itsepä olet tollaselle alalle kouluttautunut!".
Tämä nyt vaan esimerkkinä, kun lapsettomien mielestä lapsien hankkiminen on peruste tukkia pienten lasten äitien suu, koska "itsepä on lapsia päättänyt hankkia" - samalla lailla melkein mikä tahansa valinta elämässä olisi silloin syy tukkia turpa, koska "itsepä olet"....
46
Juu, mutta miksi hankkia kolmaskin tenava, jos vaikka jo yhden/kahden kanssa alkaa väsyttämään ja tuntumaan että ehkä menottaisikin tai alkaa katkeroitumaan siitä että toiset saavat olla ja mennä? Tai jos avioliitossa ei ole kaikki kohdallaan. Tätä en kyllä tajua. Ei nämä jutut ainakaan helpota kolmen mukelon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi puheenaiheita pitäisi varoa, jos toisella ei ole mahdollisuutta samaan. Varsinkin, jos toisen tilanne on vain väliaikainen. Ymmärrän, että neliraajahalvaantuneelle ei ole kohteliasta kertoa omista maratoneistaan, mutta jos tämä on oikein läheinen henkilö, niin varmasti ymmärtää, ettei muiden elämä pääty hänen halvaantumiseensa. Minä olen matkustellut paljonkin ja kertonut myös lapsilleni reissuistani, vaikka lapseni ovatkin olleet opiskelijoita eikä heillä ole ollut mahdollisuutta samaan. Eivät he siitä ole loukkaantuneet vaan ajatelleet, että aikanaan hekin voivat matkustella. Opiskeluaika - kuten pikkulapsiaikakin - on väliaikaista.
Samaa mieltä. Mutta paljon riippuu tyylistä. Jos joku on juuri kertonut väsymyksestään ja yövalvomisistaan, siihen ei aleta naama virneessä selittää, että "voi voi, onneksi MULLA sentään on oli niiiiiin ihana loma, just olin viikon rantalomalla siellä-ja-siellä, ja ah että oli ihanaa, nukuin vähintään kymmenen tuntia päivässä, kävelin joka aterialle valmiisiin pöytiin ja oli muuten tosi tosi hyvää ruokaa jnejne"
Ymmärtänet, mitä tarkoitan. Emme tietenkään voi tietää, oliko ap:n anopin kohdalla jyse tuosta, mutta tämä siis yleisellä tasolla.
Asioista voi läheisille ihmisille jutella, mutta silloinkin miettisin tapaa, jolla juttelen.
46
Tuossa tapauksessa aloittajan pitää sanoa anopille, ettei hän omista ongelmistaan kerrottuaan halua kuulla mitään positiivisia juttuja anopilta. Mun hyvä ystäväni sairastaa syöpää ja yhdessä vaiheessa sanoi mulle suoraan, että vaikka hän kertookin omista jutuistaan, niin hän ei halua, että meidän keskustelumme ovat vain hänen elämäntilanteensa synkistelyä. Hän nimenomaan toivoi, että minä puhuisin iloisista ja mukavista asioista, koska ne antavat hänelle vielä toivoa, että joskus elämä olisi hänenkin kohdallaan taas parempaa.
Kuten sanoin, minusta ainoa reilu tapa reagoida on kertoa tunteistaan suoraan. Keräisikö ap samalla lailla katkeruutta sisäänsä oman äitinsä tai kaveriensa puheista? Tuskin. Miksi hän siis toimii tuolla lailla anoppinsa suhteen?
En oikein usko hänen tarkoittavan, ettei anoppi saisi mitään positiivista kertoa. On vain aika sosiaalisesti noloa, jos anoppi kuittaa ap:n kommentit väsymyksestä elvistelemällä lomillaan. Kuten sanoin, on kaksi eri asiaa kertoa toisessa yhteydessä kuulumisiaan ja se, että vastaa toisen valitukseen korostetun leuhkalla kuvailulla omasta rentoutumisestaan.
Mutta joo: kannattaisi ilman muuta kertoa, jos toisen toiminta ärsyttää. Ei syyttelemällä, vaan kertomalla tunteistaan.
46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no ei pitäs olla enää kolmannen kersan kohdalla ylläri että anoppi nauttii elämästään miestä ei kiinosta kuin firma ja kersojen hoito jää sun niskaan laita muksus huostaan ota ero miehestäs ja ala elään ku anoppis... eikö kiinosta pistä lettu sitte kiinni äläkä pukkaa lisää kersoja maailmaan ku ei kerran miellytä mukulat kärsii ku äiti leikkii marttyyriä ja marisee ja ja kaikesta kuultaa läpi lapselle että hän on vain riesa.
WORD!!! En ymmärrä että miksi niitä kersoja täytyy hankkia jos se on niin rankkaa! Valintakysymys. Jos hankit, älä naraja. Kiitos. Tulee se sunki aikas mennä.
Höpsis. Totta kai ihmisillä on aina oikeus valittaa! Isoa osaa vastoinkäymisistä ei voi etukäteen ennustaa. Ja vaikka voisikin, ne voivat kyllä sitten aikanaan olla raskaita.
Eri asia sitten vähän toki se, onko oikeutta olla katkera muille siitä, että omat valinnat tuntuvat raskailta. Mutta SAA valittaa väsymystä, vaikka on itse tehnyt siihen johtaneita valintoja.
Aika harva asia elämässä kun tulee eteen TÄYSIN ilman, että omat ratkaisumme ja valintamme ovat edesauttaneet niiden todennäköisyyttä.... olisi aika k-päistä siinä sitten rientää sormi ojossa tolkottamaan, että "mitä siinä työttömyydestä valitat, itsepä olet tollaselle alalle kouluttautunut!".
Tämä nyt vaan esimerkkinä, kun lapsettomien mielestä lapsien hankkiminen on peruste tukkia pienten lasten äitien suu, koska "itsepä on lapsia päättänyt hankkia" - samalla lailla melkein mikä tahansa valinta elämässä olisi silloin syy tukkia turpa, koska "itsepä olet"....
46
Juu, mutta miksi hankkia kolmaskin tenava, jos vaikka jo yhden/kahden kanssa alkaa väsyttämään ja tuntumaan että ehkä menottaisikin tai alkaa katkeroitumaan siitä että toiset saavat olla ja mennä? Tai jos avioliitossa ei ole kaikki kohdallaan. Tätä en kyllä tajua. Ei nämä jutut ainakaan helpota kolmen mukelon kanssa.
En tiedä, miksi ap on hankkinut monta lasta. Et tiedä sinäkään, ap ei ole tainnut tässä ketjuss asiaa avata.
Mutta täysin siitä huolimatta hänellä ON oikeus valittaa väsymystä. Harvoin asiat ovat joko tai eli pelkkää positiivista tai pelkkää negatiivista. Hän EHKÄ on hankkinut lapsia esimerkiksi koska toivoo lapsien olevan toisilleen kasvattavaa seuraa ja haluaa tehdä lapset tiiviissä sarjassa ja sen jälkeen keskittyä muuhun elämässään - ja siitä huolimatta hänellä on oikeus olla väsynyt ja loukkaantua anopin elvistelystä (JOS siitä nyt siis on kyse, eikä väärintulkinnasta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi puheenaiheita pitäisi varoa, jos toisella ei ole mahdollisuutta samaan. Varsinkin, jos toisen tilanne on vain väliaikainen. Ymmärrän, että neliraajahalvaantuneelle ei ole kohteliasta kertoa omista maratoneistaan, mutta jos tämä on oikein läheinen henkilö, niin varmasti ymmärtää, ettei muiden elämä pääty hänen halvaantumiseensa. Minä olen matkustellut paljonkin ja kertonut myös lapsilleni reissuistani, vaikka lapseni ovatkin olleet opiskelijoita eikä heillä ole ollut mahdollisuutta samaan. Eivät he siitä ole loukkaantuneet vaan ajatelleet, että aikanaan hekin voivat matkustella. Opiskeluaika - kuten pikkulapsiaikakin - on väliaikaista.
Samaa mieltä. Mutta paljon riippuu tyylistä. Jos joku on juuri kertonut väsymyksestään ja yövalvomisistaan, siihen ei aleta naama virneessä selittää, että "voi voi, onneksi MULLA sentään on oli niiiiiin ihana loma, just olin viikon rantalomalla siellä-ja-siellä, ja ah että oli ihanaa, nukuin vähintään kymmenen tuntia päivässä, kävelin joka aterialle valmiisiin pöytiin ja oli muuten tosi tosi hyvää ruokaa jnejne"
Ymmärtänet, mitä tarkoitan. Emme tietenkään voi tietää, oliko ap:n anopin kohdalla jyse tuosta, mutta tämä siis yleisellä tasolla.
Asioista voi läheisille ihmisille jutella, mutta silloinkin miettisin tapaa, jolla juttelen.
46
Tuossa tapauksessa aloittajan pitää sanoa anopille, ettei hän omista ongelmistaan kerrottuaan halua kuulla mitään positiivisia juttuja anopilta. Mun hyvä ystäväni sairastaa syöpää ja yhdessä vaiheessa sanoi mulle suoraan, että vaikka hän kertookin omista jutuistaan, niin hän ei halua, että meidän keskustelumme ovat vain hänen elämäntilanteensa synkistelyä. Hän nimenomaan toivoi, että minä puhuisin iloisista ja mukavista asioista, koska ne antavat hänelle vielä toivoa, että joskus elämä olisi hänenkin kohdallaan taas parempaa.
Kuten sanoin, minusta ainoa reilu tapa reagoida on kertoa tunteistaan suoraan. Keräisikö ap samalla lailla katkeruutta sisäänsä oman äitinsä tai kaveriensa puheista? Tuskin. Miksi hän siis toimii tuolla lailla anoppinsa suhteen?
En oikein usko hänen tarkoittavan, ettei anoppi saisi mitään positiivista kertoa. On vain aika sosiaalisesti noloa, jos anoppi kuittaa ap:n kommentit väsymyksestä elvistelemällä lomillaan. Kuten sanoin, on kaksi eri asiaa kertoa toisessa yhteydessä kuulumisiaan ja se, että vastaa toisen valitukseen korostetun leuhkalla kuvailulla omasta rentoutumisestaan.
Mutta joo: kannattaisi ilman muuta kertoa, jos toisen toiminta ärsyttää. Ei syyttelemällä, vaan kertomalla tunteistaan.
46
Mehän emme tiedä, toimiiko anoppi noin vai kokeeko ap asian vain noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi puheenaiheita pitäisi varoa, jos toisella ei ole mahdollisuutta samaan. Varsinkin, jos toisen tilanne on vain väliaikainen. Ymmärrän, että neliraajahalvaantuneelle ei ole kohteliasta kertoa omista maratoneistaan, mutta jos tämä on oikein läheinen henkilö, niin varmasti ymmärtää, ettei muiden elämä pääty hänen halvaantumiseensa. Minä olen matkustellut paljonkin ja kertonut myös lapsilleni reissuistani, vaikka lapseni ovatkin olleet opiskelijoita eikä heillä ole ollut mahdollisuutta samaan. Eivät he siitä ole loukkaantuneet vaan ajatelleet, että aikanaan hekin voivat matkustella. Opiskeluaika - kuten pikkulapsiaikakin - on väliaikaista.
Samaa mieltä. Mutta paljon riippuu tyylistä. Jos joku on juuri kertonut väsymyksestään ja yövalvomisistaan, siihen ei aleta naama virneessä selittää, että "voi voi, onneksi MULLA sentään on oli niiiiiin ihana loma, just olin viikon rantalomalla siellä-ja-siellä, ja ah että oli ihanaa, nukuin vähintään kymmenen tuntia päivässä, kävelin joka aterialle valmiisiin pöytiin ja oli muuten tosi tosi hyvää ruokaa jnejne"
Ymmärtänet, mitä tarkoitan. Emme tietenkään voi tietää, oliko ap:n anopin kohdalla jyse tuosta, mutta tämä siis yleisellä tasolla.
Asioista voi läheisille ihmisille jutella, mutta silloinkin miettisin tapaa, jolla juttelen.
46
Tuossa tapauksessa aloittajan pitää sanoa anopille, ettei hän omista ongelmistaan kerrottuaan halua kuulla mitään positiivisia juttuja anopilta. Mun hyvä ystäväni sairastaa syöpää ja yhdessä vaiheessa sanoi mulle suoraan, että vaikka hän kertookin omista jutuistaan, niin hän ei halua, että meidän keskustelumme ovat vain hänen elämäntilanteensa synkistelyä. Hän nimenomaan toivoi, että minä puhuisin iloisista ja mukavista asioista, koska ne antavat hänelle vielä toivoa, että joskus elämä olisi hänenkin kohdallaan taas parempaa.
Kuten sanoin, minusta ainoa reilu tapa reagoida on kertoa tunteistaan suoraan. Keräisikö ap samalla lailla katkeruutta sisäänsä oman äitinsä tai kaveriensa puheista? Tuskin. Miksi hän siis toimii tuolla lailla anoppinsa suhteen?
En oikein usko hänen tarkoittavan, ettei anoppi saisi mitään positiivista kertoa. On vain aika sosiaalisesti noloa, jos anoppi kuittaa ap:n kommentit väsymyksestä elvistelemällä lomillaan. Kuten sanoin, on kaksi eri asiaa kertoa toisessa yhteydessä kuulumisiaan ja se, että vastaa toisen valitukseen korostetun leuhkalla kuvailulla omasta rentoutumisestaan.
Mutta joo: kannattaisi ilman muuta kertoa, jos toisen toiminta ärsyttää. Ei syyttelemällä, vaan kertomalla tunteistaan.
46
Mehän emme tiedä, toimiiko anoppi noin vai kokeeko ap asian vain noin.
Näinpä. Samaahan olen tässä jo moneen kertaan sanonut.
46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että sinä olet väsynyt hankittuanne lapsia ei ole anopin syytä. Aikansa kutakin, sinunkin vuorosi tulee vielä.
Nooo, keksi aina jotain positiivista vastinetta teidän tekemisistä, mitä teette lasten kanssa ja korosta kuinka kivaa se oli. Jos oikein vituttaa niin lisää mukaan joku piikki siitä, että kun ei vielä itsellä se ikä paina niin jaksaa reippailla ja harrastaa lasten kanssa 🤗
Ei tarkoita, että teidän pitäisi alkaa suorittamaan enemmän, vaan mieti valmiiksi joku kommentti heittää anopille takaisin. Sellainen joka korostaa hänelle mistä kaikesta kivasta ja muistorikkaasta taas jäivät osattomaksi lastenlasten elämässä.
Jos se siis tosiaan on kettuilua anopin puolelta tuo nukkumisen ja lepäämisen korostaminen, voihan se olla, että se vaan väsyneestä äidistä siltä tuntuu. Ootko pyytäny appivanhemmilta hoitoapua niin, että pääsisitte miehesi kanssa joskus vapaalle? Katsos kun kaikki ihmiset ei ole niin lahjakkaita sosiaalisesti, jotkut möläyttelee mitä sattuu eikä välttämättä tajua tarjota apua omatoimisesti, vaikka sitä mielellään antaisivat. Oma anoppini esimerkiksi ihan tietoisesti välttää tunkemasta meidän perhe-elämään nyt kun on lapsi, ettei talloisi mun varpaille. Minä en tästä loukkaannu vaan arvostan, koska meillä on rehelliset välit ja ollaan asiasta keskusteltu. Vaan voi mahoton ollaanhan mekin tapeltu anopin kanssa, hän on silti ihana ihminen ja hirmu rakas 💖
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:tä niin hyvin. Itse olin aikanaan toipumassa vaikeasta sairaudesta, pieniä lapsia, parisuhde koetuksella ja rahallisesti tiukkaa. Samaan aikaan anoppi - sensijaan että olisi tarjonnut apuaan - kertoili vuolaasti ostamisistaan ja kaukomatkoistaan, kuinka ihanaa oli taas sillä ja tällä luksusristeilyllä. Tätä jatkui vuosia, surin sitä että apua ei saada ja isovanhemmat eivät välitä.
Lopulta minulla napsahti ja annoin palaa oikein kunnolla. Anoppi loukkaantui mutta se oli pienin murheeni sillä hetkellä. Pystyin vihdoin näkemään ja myöntämään itselleni kuinka itsekkäitä appivanhempani ovat. Se teki kipeää mutta vapautti samalla turhista toiveista heidän suhteensa. Välimme eivät ole korjaantuneet ja tuskin korjaantuvatkaan koska he eivät näe toiminnassaan mitään väärää. Ketään ei voi muuttaa, itsensä takia kannattaa antaa anteeksi. Se vapauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Se, että sinä olet väsynyt hankittuanne lapsia ei ole anopin syytä. Aikansa kutakin, sinunkin vuorosi tulee vielä.
Totta! Eikä anoppi niitä kersoja hommannut, joten ei ole hänen tehtävänsä niitä hoitakaan jos ei tahdo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos menette kylään pienten lasten äidin luo, jolla kasvot on väsymyksestä harmaat, isot silmäpussit ja koti räjähdyksen jäljiltä, niin onko teistä Ok kuvailla, kuinka juuri olit pitkällä lomalla ja niiiiin nautit levosta ja ihanista ruuista, kävit hieronnassakin ja oli aikaa itselleen? Sitten silmäilette vähän nenänvartta pitkin toisen kotia ja toteat että onkin aika lähteä, hei. Jos teistä kommentoijista tuo tosiaan on ihan normaalia ja Ok, niin ei ole kovin suurilla sosiaalisilla kyvyillä paiskattu. Ap
Hajoapa paskaasi, lisääntyjä. Kukaan ei pakottanut snua hankkimaan lapsia.
Olen myös yrittäjän kanssa naimisissa, lapsia teimme kaksi. Oli pakko myöntää realiteetit, tiesin että kolmas lapsi olisi ollut minulle jo liian rankkaa. Turvaverkkoja ei lainkaan, lapset ei olleet koskaan yökylässä tai hoidossa missään. Mies ei ole ikinä pitänyt yli viikon lomaa (siis 20 vuoteen), ei pitänyt myöskään isyyslomaa. Kahden kanssa vielä pärjäsin.
Ihmettelen vaan tuota apn kolmattakin lasta, kyllä kahden kanssa jos aika hyvin pystyy päättelemään mitä se touhu on jos lisää yhtälöön vielä yhden mukulan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilannetta tietämättä tuo nyt kuulostaa lähinnä small-talkilta
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Hei Ap, täällä kohtalotoveri. Tiedän tilanteen varsin hyvin. Oma anoppini on samanlainen, olen itkenyt hänen nenänsä edessä omaa väsymystäni, johon hän vastaa lähtemällä jumppaamaan. Tutuksi on tulleet hieronnat, luksuslomat, kesäilloista ja päiväunista nauttimiset, juhlaskumpat ja muut päin naamaa hieromiset. Miten siihen voisikaan vastata? Ei mitenkään. Pienten lasten äitinä sitä on ihan altavastaajana noissa aikuisten maailman asiossa, ei niihin ole asiaa osallistua jos kotona ei ole ketään joka ottaa vastuuta ja päästää menemään ja osallistumaan. Tottakai sitä odottaisi varsinkin lähellä asuvilta isovanhemmilta edes jonkun verran hoitoapua, sen verran ettei se nyt ketään uuvuttaisi, mutta kuitenkin tarjoaisi pikkulapsiarjessa välillä hengähdystauon.
Minun vinkkini. Sulje korvasi. Suuret ikäluokat ovat oikeasti ihan helvetin itsekkäitä. Ala sen sijaan puhumaan vaikka miten vituttaisi ja väsyttäisi aina siitä miten ihana läheinen suhde sinulla on lapsiisi ja miten nautitte ulkoilusta, auringosta, tästä ohikiitävästä ajasta jonka saa vaan kerran kokea. Samalla voit ajatella, että Karma is a bitch. Sitten kun anoppi aikanaan palvelutalosta kyselee apuja kauppareissulle taikka apteekkikäyntiin, sinulla tasantarkkaan on hieronta, jumppa tai joku ihana kylpyläloma varattu. Hoida omia lapsiasi ja lapsenlapsiasi itse aikanaan sitten paremmin tämän anopin huonon esimerkin motivoimana. Tsemppiä! Me äidit kyllä selvitään. Muutaman vuoden päästä on jo ihan eri tilanne lasten kasvaessa. Vaikka oma perhe parasta ja raskasta onkin, niin kyllä ne eteenpäin vierivät päivät ja vuodet väistämättä tuovat sitä tilaa elämiselle ja meille itsellemme myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
68, vastaanpiikittely harvoin johtaa mihinkään positiiviseen ihmissuhteissa. Oiskohan parempi ihan suoraan sanoa, että se, mitä ja miten anoppi puhuu, loukkaa.
Mutta hienoa tuo, mitä kerrot omasta suhteestasi anoppiisi. Minustakin suora puhe säästää monilta jännitteiltä. Toki se voi myös synnyttää riitoja, mutta avoin riitakin voi johtaa parempaan kuin jatkuva kyräily ja harmin kasaaminen sisäänsä. Vitutuksella on taipumus vierottaa ihmisiä toisistaan, ja se yleensä mokoma vielä purskahtaa esille ennen pitkää hallisemattomasti.
46
Nyt on minustakin enemmän vikaa lasten isässä / ap:n puolisossa kuin anopissa.
Ei se paljon mieheltä vaatisi järjestää päivä niin, että perheen äiti pääsisi tunniksi hierontaan.
Eikä se ihan mahdottomia vaatisi, että mies katsoisi lapsia vaikka vuorokauden, että äiti ottaisi pari ystävää (tai menisi yksin) lähimpään kylpylään ihan vain nukkumaan.
Ja tosiaan; miksi kummassa on pitänyt se kolme alle kouluikäistä vääntää? Minulla kaksi ja todellisuudentaju ja maalaisjärki sanoo, että tämä on tässä; enempään ei omat rahkeet riitä, kun ilman arjessa livenä mukana olevia tukiverkkoja mennään. Ikäeroa oli noilla neljä vuotta ja nyt kun nuorempikin on pois vaipoista jne. niin ei tätä arkea voi liian rankaksi töissä kulkemisesta huolimatta haukkua.
Mitä jos se anoppi saakin vettä myllyynsä ap:n norsunvit.uisesta naamasta?
Mitä tapahtuu, jos ap alkaa eläytyä anopin juttuihin huutamalla, ihanaa... olet sen niin ansainnut.. nyt on sun vuoros nauttia... jne niin jaksaako anoppi enää kertoa juttujaan, jos ap on niissä täysillä mukana?
Missä on ap:n omat vanhemmat?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:tä niin hyvin. Itse olin aikanaan toipumassa vaikeasta sairaudesta, pieniä lapsia, parisuhde koetuksella ja rahallisesti tiukkaa. Samaan aikaan anoppi - sensijaan että olisi tarjonnut apuaan - kertoili vuolaasti ostamisistaan ja kaukomatkoistaan, kuinka ihanaa oli taas sillä ja tällä luksusristeilyllä. Tätä jatkui vuosia, surin sitä että apua ei saada ja isovanhemmat eivät välitä.
Lopulta minulla napsahti ja annoin palaa oikein kunnolla. Anoppi loukkaantui mutta se oli pienin murheeni sillä hetkellä. Pystyin vihdoin näkemään ja myöntämään itselleni kuinka itsekkäitä appivanhempani ovat. Se teki kipeää mutta vapautti samalla turhista toiveista heidän suhteensa. Välimme eivät ole korjaantuneet ja tuskin korjaantuvatkaan koska he eivät näe toiminnassaan mitään väärää. Ketään ei voi muuttaa, itsensä takia kannattaa antaa anteeksi. Se vapauttaa.
No totta puhuen, mitään VÄÄRÄÄ appivanhempasi eivät ole tehneet reissatessaan ja nauttiessaan omista rahoistaan ja vapaa-ajastaan. He tekivät tietoisen valinnan ja lapsenpiikomisen sijaan päättivät nautiskella elämästä. Kaikillahan on ihan täys oikeus olla juuri niin itsekkäitä kuin haluaa, vaikka se toisesta tuntuisi miten epäreilulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:tä niin hyvin. Itse olin aikanaan toipumassa vaikeasta sairaudesta, pieniä lapsia, parisuhde koetuksella ja rahallisesti tiukkaa. Samaan aikaan anoppi - sensijaan että olisi tarjonnut apuaan - kertoili vuolaasti ostamisistaan ja kaukomatkoistaan, kuinka ihanaa oli taas sillä ja tällä luksusristeilyllä. Tätä jatkui vuosia, surin sitä että apua ei saada ja isovanhemmat eivät välitä.
Lopulta minulla napsahti ja annoin palaa oikein kunnolla. Anoppi loukkaantui mutta se oli pienin murheeni sillä hetkellä. Pystyin vihdoin näkemään ja myöntämään itselleni kuinka itsekkäitä appivanhempani ovat. Se teki kipeää mutta vapautti samalla turhista toiveista heidän suhteensa. Välimme eivät ole korjaantuneet ja tuskin korjaantuvatkaan koska he eivät näe toiminnassaan mitään väärää. Ketään ei voi muuttaa, itsensä takia kannattaa antaa anteeksi. Se vapauttaa.
No totta puhuen, mitään VÄÄRÄÄ appivanhempasi eivät ole tehneet reissatessaan ja nauttiessaan omista rahoistaan ja vapaa-ajastaan. He tekivät tietoisen valinnan ja lapsenpiikomisen sijaan päättivät nautiskella elämästä. Kaikillahan on ihan täys oikeus olla juuri niin itsekkäitä kuin haluaa, vaikka se toisesta tuntuisi miten epäreilulta.
Samaa mieltä, täysin!
Tilannetajun puutetta tai sitten ei.
Minusta on pienten lasten äitinä IHANAA nähdä, miten minun vanhempani pääsevät nauttimaan yhdessäolosta. Minusta on ihanaa kuulla, että pääsevät kylpylään jne. Heillä oli peräjälkeen viisi lasta, joista nuorin veljeni syvästi kehitysvammainen. Edelleen ikää ollessa 25v tämä asuu kotona ja on riippuvaisempi vanhemmistani monessa asiassa, kuin oma kolmevuotiaani. Veljelläni on itervallipaikka, jossa käy yökylässäkin. Silloin minun vanhempani nimenomaan nauttivat ja käyvät reissussa.
Itse olen uraputkessa, miehen kanssa ristiin töissä kuljetaan (minulla vastuu arjesta usein), parisuhdeaikaa esim. yksi ilta leffassa tmv. on kerran vuoteen, kun nämä minun nautiskelevat vanhempani ottavat lapset ja nauttivat niiden seurasta! Viime yönkin valvoi lapsi. Minä nyt silmät semisti ristissä töissä, miehellä töihin vasta illaksi. Käytti lasta lääkärissä; korvatulehdus. '
Elämä pienten lasten kanssa on tätä. Univelkaa ja kiinni olemista kotona. Aikansa kutakin. Kyllä mekin käydään kylpylässä ja nautitaan; perheenä kun ehditään ja niin hassusti sattuu, että paristi vuodessa koko perhe isä mukaan lukien viikonloppuna kotona ollaan. Minun lapseni eivät ole vammaisia ja jos ei mitään katastrofaalista vammautumista tapahdu, niin 15v päästä on minun vuoroni nauttia taas ajasta enemmän miehen kanssa ja yksin kun pesä on tyhjä.