Lue keskustelun säännöt.
Mun anoppi kehuu nautinnollisilla lomillaan, itse pienten äiti
14.09.2017 |
Minulla on pieniä lapsia, vauva, 3v ja 5v. En ole vaatinut tai odottanut anopilta mitään mutta toki olen toivonut että välit olisi hyvät ja voidaan jutella lasten kuulumisista. Anoppini jutut alkaa kuitenkin ärsyttämään todella paljon. Hän tietää että poikansa eli mieheni on yrittäjä ja työpäivät tosi pitkiä. Eli olen yksin vastuussa paljon. Anoppi kertoo usein asioistaan tyyliin "myö mennään nyt nauttimaan ja rentoutumaan kylpylään kolmeksi yöksi" (isovanhemmat terveitä eläkeläisiä ), "minä olin ystävän kanssa viikonloppulomalla, nautin hyvästä ruuasta ja levättiin hyvin", "me mennään tansseihin nauttimaan kesäillasta".
Itse olen ollut todella väsynyt ja yhteistä aikaa ei ole ollut vuosiin miehen kanssa. Minulla on tunne, että anoppi ihan tahallaan yrittää saada minulle pahan mielen. En ainakaan itse kehtaisi pienten lasten vanhemmille korostaa sitä että voi kun nautin, lepään, syön, nukun.. miksi ihmeessä tekisin niin??
Kommentit (286)
Vierailija kirjoitti:
Olen myös yrittäjän kanssa naimisissa, lapsia teimme kaksi. Oli pakko myöntää realiteetit, tiesin että kolmas lapsi olisi ollut minulle jo liian rankkaa. Turvaverkkoja ei lainkaan, lapset ei olleet koskaan yökylässä tai hoidossa missään. Mies ei ole ikinä pitänyt yli viikon lomaa (siis 20 vuoteen), ei pitänyt myöskään isyyslomaa. Kahden kanssa vielä pärjäsin.
Ihmettelen vaan tuota apn kolmattakin lasta, kyllä kahden kanssa jos aika hyvin pystyy päättelemään mitä se touhu on jos lisää yhtälöön vielä yhden mukulan.
Täysin sama tilanne täällä! Yrittäjämies lähes ilman lomia, käytin maalaisjärkeäni ja ajattelin omaa jaksamistani. Miksi hemmetissä täytyy lisääntyä vielä kolmannella kun eikö jo kahden kanssakin tule joku tuntuma homman raskaudesta? Hei haloo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tätä ketjua lukee, niin ihmetyttää se miten monen mielestä on ihan Ok, ettei appivanhemmat auta. Onko tämä lapsettomien vai muiden perheellisten mielipide?
Toi on kyl niin veemäistä vetää aina toi palvelutalo/vanhainkotihomma näihin keskusteluihin. Kyllä siellä makaa vanhuksia, joita ei ketään käy kattomassa, vaikka olis lapsenlapsia hoitanut päivät pitkät. Se kortti on jo nähty. Taitaa vaan perintö olla mielessä. Miksei ihminen saa elää omaa elämäänsä niinku haluaa, jos haluaa ja jaksaa vielä reissata? Pitäskö sen vanhemmuuden siirtyä heti isovanhemmille, kun ensimmäinen lapsenlapsi putkahtaa maailmaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:tä niin hyvin. Itse olin aikanaan toipumassa vaikeasta sairaudesta, pieniä lapsia, parisuhde koetuksella ja rahallisesti tiukkaa. Samaan aikaan anoppi - sensijaan että olisi tarjonnut apuaan - kertoili vuolaasti ostamisistaan ja kaukomatkoistaan, kuinka ihanaa oli taas sillä ja tällä luksusristeilyllä. Tätä jatkui vuosia, surin sitä että apua ei saada ja isovanhemmat eivät välitä.
Lopulta minulla napsahti ja annoin palaa oikein kunnolla. Anoppi loukkaantui mutta se oli pienin murheeni sillä hetkellä. Pystyin vihdoin näkemään ja myöntämään itselleni kuinka itsekkäitä appivanhempani ovat. Se teki kipeää mutta vapautti samalla turhista toiveista heidän suhteensa. Välimme eivät ole korjaantuneet ja tuskin korjaantuvatkaan koska he eivät näe toiminnassaan mitään väärää. Ketään ei voi muuttaa, itsensä takia kannattaa antaa anteeksi. Se vapauttaa.
No totta puhuen, mitään VÄÄRÄÄ appivanhempasi eivät ole tehneet reissatessaan ja nauttiessaan omista rahoistaan ja vapaa-ajastaan. He tekivät tietoisen valinnan ja lapsenpiikomisen sijaan päättivät nautiskella elämästä. Kaikillahan on ihan täys oikeus olla juuri niin itsekkäitä kuin haluaa, vaikka se toisesta tuntuisi miten epäreilulta.
Samaa mieltä, täysin!
Totta kai jokainen saa olla ihan sosiaalisesti niin taidoton kusipää kuin haluaa, mutta se ei tee heistä mukavia ihmisiä tai edesauta miniän ja anopin suhdetta. Eiks niin?
Siitähän tässä nyt kyse oli: elvisteleekö anoppi ja jos kyllä, niin miten siihen voisi suhtautua niin, ettei ap vihaa anoppiaan?
46
Suosittelen ap:lle lähtemistä töihin, jos seinät alkaa kaatua päälle.
Mieheni oli yrittäjä samaan tyyliin; ei koskaan kotona. Meillä on kaksi lasta, nyt jo aikuisia. Lähdin töihin heti äitiysloman loputtua molempien kohdalla, 9kk ikäisenä vein päiväkotiin. Nuorempi alkoi nukkua yönsä vasta yli 2-vuotiaana, siihen asti steppasin joka yö ja silmät ristissä töihin. Enää ei jaksaisi mutta nuorena sitä jaksoi.
Silti hoidin huushollin ja laitoin hyvää kotiruokaa, leivoin ja touhusin (eipä notkuttu somessa). Pesin lattiatkin joka viikko mikä tuntuu nyt ihan hullulta, nyt en pese edes joka kuukausi. Töissä sai syödä rauhassa ja käydä vessassa rauhassa, se oli kuin lepolomaa... kun tulin kotiin jaksoin paljon paremmin kuin että olisin ollut koko päivän kotona vain lapset seuranani. Kyllä sitä aikuista seuraa kaipaa. Keksi ihmeessä jotain kodin ulkopuolella tekemistä.
Se aika elämässä todellakin menee ohi nopeammin kuin huomaatkaan. Nyt minäkin nautin reissuista, ystävistä, matkoista ja menoista. Lapsenlapsia ei vielä ole enkä tiedä tuleeko. Aika näyttää miten sitten toimin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Hei Ap, täällä kohtalotoveri. Tiedän tilanteen varsin hyvin. Oma anoppini on samanlainen, olen itkenyt hänen nenänsä edessä omaa väsymystäni, johon hän vastaa lähtemällä jumppaamaan. Tutuksi on tulleet hieronnat, luksuslomat, kesäilloista ja päiväunista nauttimiset, juhlaskumpat ja muut päin naamaa hieromiset. Miten siihen voisikaan vastata? Ei mitenkään. Pienten lasten äitinä sitä on ihan altavastaajana noissa aikuisten maailman asiossa, ei niihin ole asiaa osallistua jos kotona ei ole ketään joka ottaa vastuuta ja päästää menemään ja osallistumaan. Tottakai sitä odottaisi varsinkin lähellä asuvilta isovanhemmilta edes jonkun verran hoitoapua, sen verran ettei se nyt ketään uuvuttaisi, mutta kuitenkin tarjoaisi pikkulapsiarjessa välillä hengähdystauon.
Minun vinkkini. Sulje korvasi. Suuret ikäluokat ovat oikeasti ihan helvetin itsekkäitä. Ala sen sijaan puhumaan vaikka miten vituttaisi ja väsyttäisi aina siitä miten ihana läheinen suhde sinulla on lapsiisi ja miten nautitte ulkoilusta, auringosta, tästä ohikiitävästä ajasta jonka saa vaan kerran kokea. Samalla voit ajatella, että Karma is a bitch. Sitten kun anoppi aikanaan palvelutalosta kyselee apuja kauppareissulle taikka apteekkikäyntiin, sinulla tasantarkkaan on hieronta, jumppa tai joku ihana kylpyläloma varattu. Hoida omia lapsiasi ja lapsenlapsiasi itse aikanaan sitten paremmin tämän anopin huonon esimerkin motivoimana. Tsemppiä! Me äidit kyllä selvitään. Muutaman vuoden päästä on jo ihan eri tilanne lasten kasvaessa. Vaikka oma perhe parasta ja raskasta onkin, niin kyllä ne eteenpäin vierivät päivät ja vuodet väistämättä tuovat sitä tilaa elämiselle ja meille itsellemme myös.
Hyvin kirjoitettu. Meilläkin tulee käymään niin että mitään apuja ja empatioita ei isovanhemmille heru sitten kun ovat vanhoja ja avun tarpeessa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun perheellämme oli rankkaa, he keskittyivät avunantamisen sijaan golfaamiseen, kaukomatkoihin ja loputtomaan hedonismiin. Tuollaista vaan ei voi antaa anteeksi eikä unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Hei Ap, täällä kohtalotoveri. Tiedän tilanteen varsin hyvin. Oma anoppini on samanlainen, olen itkenyt hänen nenänsä edessä omaa väsymystäni, johon hän vastaa lähtemällä jumppaamaan. Tutuksi on tulleet hieronnat, luksuslomat, kesäilloista ja päiväunista nauttimiset, juhlaskumpat ja muut päin naamaa hieromiset. Miten siihen voisikaan vastata? Ei mitenkään. Pienten lasten äitinä sitä on ihan altavastaajana noissa aikuisten maailman asiossa, ei niihin ole asiaa osallistua jos kotona ei ole ketään joka ottaa vastuuta ja päästää menemään ja osallistumaan. Tottakai sitä odottaisi varsinkin lähellä asuvilta isovanhemmilta edes jonkun verran hoitoapua, sen verran ettei se nyt ketään uuvuttaisi, mutta kuitenkin tarjoaisi pikkulapsiarjessa välillä hengähdystauon.
Minun vinkkini. Sulje korvasi. Suuret ikäluokat ovat oikeasti ihan helvetin itsekkäitä. Ala sen sijaan puhumaan vaikka miten vituttaisi ja väsyttäisi aina siitä miten ihana läheinen suhde sinulla on lapsiisi ja miten nautitte ulkoilusta, auringosta, tästä ohikiitävästä ajasta jonka saa vaan kerran kokea. Samalla voit ajatella, että Karma is a bitch. Sitten kun anoppi aikanaan palvelutalosta kyselee apuja kauppareissulle taikka apteekkikäyntiin, sinulla tasantarkkaan on hieronta, jumppa tai joku ihana kylpyläloma varattu. Hoida omia lapsiasi ja lapsenlapsiasi itse aikanaan sitten paremmin tämän anopin huonon esimerkin motivoimana. Tsemppiä! Me äidit kyllä selvitään. Muutaman vuoden päästä on jo ihan eri tilanne lasten kasvaessa. Vaikka oma perhe parasta ja raskasta onkin, niin kyllä ne eteenpäin vierivät päivät ja vuodet väistämättä tuovat sitä tilaa elämiselle ja meille itsellemme myös.
Minäkin olen äiti, tosin en enää pienen lapsen äiti. Minusta anopilla tai isovanhemmilla yleensäkään ei ole moraalista velvollisuutta hoivaan enää yli sukupolven, lapsenlapsiaan kohtaan. Hienoa on, jos lämmin suhde isovanhempiin syntyy, mutta sitä tuskin tapahtuu kiristämällä tai pakottamalla (sitten kun he ovat vanhoja ja avun tarpeessa...). Kaikenlainen katkeruus on kuluttavaa eikä tuota mitään hyvää. Jokainen pelaa sillä paikalla, jonka on sattunut saamaan, kaikkien rahkeet eivät riitä enempään kuin välttämättömään, puoleen tai toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Teini-ikäisten vanhempina kaverin kanssa illanvietossa manailtiin lastemme vetelyyttä, kolttosia, tupakasta kiinni jäämistä jne, aikansa meitä kuunneltuaa yhteinen lapseton (vela) ystävämme totesi, herran tähden kai niistä lapsista jotain iloakin on, ainakin minusta he ovat ihan normaaleja nuoria.
Eli eikö se ole kiva kuunnella kun jollain on kivaa, kamalaa on kuunnella ainaista nurinaakin.
Epäempaattistahan tuo on anopiltasi. Kun meillä oli esikoinen tosi valvottava vauva ja olin aina kuolemanväsynyt, anoppi sanoi että no jaa joskus hänkin nukkuu huonosti, mutta seuraavana yönä sitten paremmin. Ei siis mitään eläytymiskykyä toisen elämään, mutta kaikilla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös yrittäjän kanssa naimisissa, lapsia teimme kaksi. Oli pakko myöntää realiteetit, tiesin että kolmas lapsi olisi ollut minulle jo liian rankkaa. Turvaverkkoja ei lainkaan, lapset ei olleet koskaan yökylässä tai hoidossa missään. Mies ei ole ikinä pitänyt yli viikon lomaa (siis 20 vuoteen), ei pitänyt myöskään isyyslomaa. Kahden kanssa vielä pärjäsin.
Ihmettelen vaan tuota apn kolmattakin lasta, kyllä kahden kanssa jos aika hyvin pystyy päättelemään mitä se touhu on jos lisää yhtälöön vielä yhden mukulan.Täysin sama tilanne täällä! Yrittäjämies lähes ilman lomia, käytin maalaisjärkeäni ja ajattelin omaa jaksamistani. Miksi hemmetissä täytyy lisääntyä vielä kolmannella kun eikö jo kahden kanssakin tule joku tuntuma homman raskaudesta? Hei haloo.
Jaa-a. Mitä jos kysyisit asiallisesti ja kiroilematta, niin ehkä ap vastaisi? Oliko esimerkiksi vahinkoraskaus. Tai haluaako ap kolme lasta pienillä ikäeroilla - siltikin saa olla väsynyt, vaikka olisi tietoinen ratkaisu.
Tai muuttuiko miehen työ vastuullisemmaksi ja sitovammaksi vasta kolmannen ollessa jo tuloillaan.
Mene ja tiedä. Ei kannata silti yleistää omia kokemuksia koskemaan kaikkia muita tai ajatella, että "itsepä valitsit", koska melkein mikä tahansa vastoinkäyminen on elämässä enemmän tai vähemmän omien ratkaisujen jos ei nyt sataprosenttisesti aiheuttamaa, niin ainakin edesauttamaa.
46
Anoppina sanoisin, että oli aika, jolloin lapsiperheet saivat anopeiltaan paljon apua ja tukea. MUTTA siihen aikaan anopeilla oli myös paljon enemmän oikeuksia puuttua aikuisten lastensa elämään, lastenlastensa kasvatukseen jne. Nykyvanhemmat taas haluavat, että anopit (tai kukaan muukaan) ei puutu heidän elämäänsä millään tavalla. Eikä sano suoraan omia mielipiteitään perheenne elämästä eikä ainakaan määräile mitään. Uskoisin, että nykyinen tapa sopii niin lapsiperheille kuin anopeillekin paremmin. Ette te ihan oikeasti halua tietää, mitä anoppinne teidän toimintatavoistanne ajattelee tai että anoppi alkaisi puuttumaan lastenne lukumäärään, lastenne kasvatukseen, rahankäyttötapoihinne tai mihinkään muuhunkaan. Joten kannattaa olla ihan vaan tyytyväinen, jos anoppi pysyttelee etäisyyden päässä perheestänne.
Jos pienten lasten väsynyt vanhempi kaipaa vertaistukea, sitä kannatta hakea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta. Eikä anopilta. Paitsi jos anopilla itselläänkin on pieni iltatähti. Myöskin lastenhoitoapua kannattaa järjestää yhdessä muiden lapsiperheiden kanssa. Ystävien, sisarusten, kummien tai vaikka naapureiden kanssa. Ystävät ovat yleensä niitä, joille muutenkin omista ongelmista kerrotaan. Kuinka moni oikeasti on jakanut ongelmiaan anoppinsa kanssa silloin, kun ei ollut vielä lapsia? Joskus voi olla tilanne, jossa järkevintä olisi palkata kahden tai kolmen lapsiperheen lapsille yhdessä lapsenvahti. Kannattaa myös hyödyntää alueen nuoria. Joku lukiolainen tai ammattikoulussa esim lähihoitajaksi opiskeleva nuori saattaa hyvinkin mielellän tulla pientä korvausta vastaan hoitamaan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
85 jatkaa
Ja siis olen nauttinut jo lähes 15 vuotta menoistani ja omasta ajastani, kyllä tätä arvostaa. On terve, hyvä työ, ystäviä ja sen verran rahaa että voi toteuttaa haaveita ja nauttia.
Mulle tuodaan joskus koiria hoitoon vkl enkä oikein niitäkään ottaisi kun itsellä on melkein joka vkl jotain kivaa menoa sovittuna. Ajattelen, että aikaa aikaa kutakin. Ja jos koirankin ottaa, pitää tietää että se sitoo seuraavat 15 vuotta.
Ap, kovin ikäviä kommentteja olet täällä saanut. Moni on täällä kommentoinut, ettei anoppi tahallaan halua pahoittaa mieltäsi, mutta kyllähän niitä on ihmisiä, myös anoppeja, jotka todellakin haluavat aivan tahallaan loukata. Oma anoppi hihkaisi aikoinaan ensi sanoikseen raskausuutisen kuultuaan: No, nyt se loppui se matkustelu sitten teillä! Ja virnuili pirullisesti päälle. Monet ihmiset vaan on ilkeitä, ajattelemattomia tai empatiakyvyttömiä ja kun itse on väsynyt ja hormoonihuuruissaan, niin tosi pahallehan se tuntuu. Voimia sinulle, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:tä niin hyvin. Itse olin aikanaan toipumassa vaikeasta sairaudesta, pieniä lapsia, parisuhde koetuksella ja rahallisesti tiukkaa. Samaan aikaan anoppi - sensijaan että olisi tarjonnut apuaan - kertoili vuolaasti ostamisistaan ja kaukomatkoistaan, kuinka ihanaa oli taas sillä ja tällä luksusristeilyllä. Tätä jatkui vuosia, surin sitä että apua ei saada ja isovanhemmat eivät välitä.
Lopulta minulla napsahti ja annoin palaa oikein kunnolla. Anoppi loukkaantui mutta se oli pienin murheeni sillä hetkellä. Pystyin vihdoin näkemään ja myöntämään itselleni kuinka itsekkäitä appivanhempani ovat. Se teki kipeää mutta vapautti samalla turhista toiveista heidän suhteensa. Välimme eivät ole korjaantuneet ja tuskin korjaantuvatkaan koska he eivät näe toiminnassaan mitään väärää. Ketään ei voi muuttaa, itsensä takia kannattaa antaa anteeksi. Se vapauttaa.
No totta puhuen, mitään VÄÄRÄÄ appivanhempasi eivät ole tehneet reissatessaan ja nauttiessaan omista rahoistaan ja vapaa-ajastaan. He tekivät tietoisen valinnan ja lapsenpiikomisen sijaan päättivät nautiskella elämästä. Kaikillahan on ihan täys oikeus olla juuri niin itsekkäitä kuin haluaa, vaikka se toisesta tuntuisi miten epäreilulta.
Heillä on myös OIKEUS nauttia yksinäisestä vanhuudesta siinä vaiheessa kun jalka ei enää nouse lentokoneeseen eikä omista ystävistäkään ole seuraksi. Samaan aikaan miniällä ja lapsenlapsilla on OIKEUS elää omaa elämäänsä välittämättä heistä. Sitä saa mitä tilaa, kaikillahan meillä on oikeus tilata mitä halutaan.
Vierailija kirjoitti:
Anoppina sanoisin, että oli aika, jolloin lapsiperheet saivat anopeiltaan paljon apua ja tukea. MUTTA siihen aikaan anopeilla oli myös paljon enemmän oikeuksia puuttua aikuisten lastensa elämään, lastenlastensa kasvatukseen jne. Nykyvanhemmat taas haluavat, että anopit (tai kukaan muukaan) ei puutu heidän elämäänsä millään tavalla. Eikä sano suoraan omia mielipiteitään perheenne elämästä eikä ainakaan määräile mitään. Uskoisin, että nykyinen tapa sopii niin lapsiperheille kuin anopeillekin paremmin. Ette te ihan oikeasti halua tietää, mitä anoppinne teidän toimintatavoistanne ajattelee tai että anoppi alkaisi puuttumaan lastenne lukumäärään, lastenne kasvatukseen, rahankäyttötapoihinne tai mihinkään muuhunkaan. Joten kannattaa olla ihan vaan tyytyväinen, jos anoppi pysyttelee etäisyyden päässä perheestänne.
Jos pienten lasten väsynyt vanhempi kaipaa vertaistukea, sitä kannatta hakea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta. Eikä anopilta. Paitsi jos anopilla itselläänkin on pieni iltatähti. Myöskin lastenhoitoapua kannattaa järjestää yhdessä muiden lapsiperheiden kanssa. Ystävien, sisarusten, kummien tai vaikka naapureiden kanssa. Ystävät ovat yleensä niitä, joille muutenkin omista ongelmista kerrotaan. Kuinka moni oikeasti on jakanut ongelmiaan anoppinsa kanssa silloin, kun ei ollut vielä lapsia? Joskus voi olla tilanne, jossa järkevintä olisi palkata kahden tai kolmen lapsiperheen lapsille yhdessä lapsenvahti. Kannattaa myös hyödyntää alueen nuoria. Joku lukiolainen tai ammattikoulussa esim lähihoitajaksi opiskeleva nuori saattaa hyvinkin mielellän tulla pientä korvausta vastaan hoitamaan lapsia.
Tässä oli viisautta. Hyvin kirjoitit asian.
Ap tahtoo anopista lapsenpiian että saisi itsekin kylpylöidä ja siksi katkeruus.
Uskomattomia kommentteja kyllä, onko ilkeimmät näiltä "vela"-ihmisiltä? Ihan pari faktaa:
1. En ole odottanut anopilta lasteni hoitamista kun olen huomannut että se on hänelle jotenkin hankalaa
2. En valita ja narise lapsistani mutta faktat kerron, eli esim sen että vauvalla on refluksin ja allergioiden takia ollut vaikea nukkua pitempään kuin 15-30min pätkiä, nyt tilanne rauhoittunut tutkimusten, imetysdieettien ja lopulta sopivan korvikkeen löytämisen myötä
3. Ihan itse halusin lapseni enkä sitä kadu, mutta sitä ei voi tietää että vauvalla on monia syömiseen / nukkumiseen liittyviä ongelmia joita ei kahdella muulla lapsella ollut
4. En edelleenkään odota että anoppi piikoisi meillä ja unohtaisi oman elämänsä, mutta toivoisin että hän joskus kysyisi miten meillä jaksetaan eikä selittäisi omista ihanista reissuistaan koko ajan, kun hän tietää että meidän arki on koostunut repaleisista öistä, monen monista sairaalakäynneistä ja dieeteistä
5. Aina asiaan liittyy muutakin, kaikkea on näihin viesteihin mahdoton ynnätä. Koen että anoppi on muutenkin vähätellyt minua ja kilpailee kanssani. Esimerkiksi jos olen sanonut että aion olla kotona siihen kun kuopus on 1,5 vuotta niin anoppi sanoo, että hän halusi olla läsnä lastensa elämässä niin valitsi kotiäitiyden. aivan kuin ne ei olisi ollenkaan läsnä jotka menee töihin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Hei Ap, täällä kohtalotoveri. Tiedän tilanteen varsin hyvin. Oma anoppini on samanlainen, olen itkenyt hänen nenänsä edessä omaa väsymystäni, johon hän vastaa lähtemällä jumppaamaan. Tutuksi on tulleet hieronnat, luksuslomat, kesäilloista ja päiväunista nauttimiset, juhlaskumpat ja muut päin naamaa hieromiset. Miten siihen voisikaan vastata? Ei mitenkään. Pienten lasten äitinä sitä on ihan altavastaajana noissa aikuisten maailman asiossa, ei niihin ole asiaa osallistua jos kotona ei ole ketään joka ottaa vastuuta ja päästää menemään ja osallistumaan. Tottakai sitä odottaisi varsinkin lähellä asuvilta isovanhemmilta edes jonkun verran hoitoapua, sen verran ettei se nyt ketään uuvuttaisi, mutta kuitenkin tarjoaisi pikkulapsiarjessa välillä hengähdystauon.
Minun vinkkini. Sulje korvasi. Suuret ikäluokat ovat oikeasti ihan helvetin itsekkäitä. Ala sen sijaan puhumaan vaikka miten vituttaisi ja väsyttäisi aina siitä miten ihana läheinen suhde sinulla on lapsiisi ja miten nautitte ulkoilusta, auringosta, tästä ohikiitävästä ajasta jonka saa vaan kerran kokea. Samalla voit ajatella, että Karma is a bitch. Sitten kun anoppi aikanaan palvelutalosta kyselee apuja kauppareissulle taikka apteekkikäyntiin, sinulla tasantarkkaan on hieronta, jumppa tai joku ihana kylpyläloma varattu. Hoida omia lapsiasi ja lapsenlapsiasi itse aikanaan sitten paremmin tämän anopin huonon esimerkin motivoimana. Tsemppiä! Me äidit kyllä selvitään. Muutaman vuoden päästä on jo ihan eri tilanne lasten kasvaessa. Vaikka oma perhe parasta ja raskasta onkin, niin kyllä ne eteenpäin vierivät päivät ja vuodet väistämättä tuovat sitä tilaa elämiselle ja meille itsellemme myös.
Hyvin kirjoitettu. Meilläkin tulee käymään niin että mitään apuja ja empatioita ei isovanhemmille heru sitten kun ovat vanhoja ja avun tarpeessa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun perheellämme oli rankkaa, he keskittyivät avunantamisen sijaan golfaamiseen, kaukomatkoihin ja loputtomaan hedonismiin. Tuollaista vaan ei voi antaa anteeksi eikä unohtaa.
Aika itsekästä porukkaa olette. Vai pitäisi isovanhempien jättää kokonaan oma elämä elämättä. Ensin kasvatetaan omat lapset ja ollaan työelämässä. Sitten kasvatetaan lapsenlapset ja hoidetaan aikuisten lasten talousasiat kuntoon, siivotaan ja toimitaan automaattisena lapsenlikkana. Kaikenlainen oma aika on hedonista itsekkyyttä. Jos lapsilla on jälkikasvua, niin velvoite on huolehtia heistä, omaa aikaa ei saa olla. Periaatteessa vasta sitten saa rauhoittua kun on toinen jalka haudassa, eikä enää pysty edes mitään harrastamaan tai tekemään. Sitten palkinnoksi saa kyydin apteekkiin. Kyllä olette oikeita herranterttuja.
Vierailija kirjoitti:
Anoppina sanoisin, että oli aika, jolloin lapsiperheet saivat anopeiltaan paljon apua ja tukea. MUTTA siihen aikaan anopeilla oli myös paljon enemmän oikeuksia puuttua aikuisten lastensa elämään, lastenlastensa kasvatukseen jne. Nykyvanhemmat taas haluavat, että anopit (tai kukaan muukaan) ei puutu heidän elämäänsä millään tavalla. Eikä sano suoraan omia mielipiteitään perheenne elämästä eikä ainakaan määräile mitään. Uskoisin, että nykyinen tapa sopii niin lapsiperheille kuin anopeillekin paremmin. Ette te ihan oikeasti halua tietää, mitä anoppinne teidän toimintatavoistanne ajattelee tai että anoppi alkaisi puuttumaan lastenne lukumäärään, lastenne kasvatukseen, rahankäyttötapoihinne tai mihinkään muuhunkaan. Joten kannattaa olla ihan vaan tyytyväinen, jos anoppi pysyttelee etäisyyden päässä perheestänne.
Jos pienten lasten väsynyt vanhempi kaipaa vertaistukea, sitä kannatta hakea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta. Eikä anopilta. Paitsi jos anopilla itselläänkin on pieni iltatähti. Myöskin lastenhoitoapua kannattaa järjestää yhdessä muiden lapsiperheiden kanssa. Ystävien, sisarusten, kummien tai vaikka naapureiden kanssa. Ystävät ovat yleensä niitä, joille muutenkin omista ongelmista kerrotaan. Kuinka moni oikeasti on jakanut ongelmiaan anoppinsa kanssa silloin, kun ei ollut vielä lapsia? Joskus voi olla tilanne, jossa järkevintä olisi palkata kahden tai kolmen lapsiperheen lapsille yhdessä lapsenvahti. Kannattaa myös hyödyntää alueen nuoria. Joku lukiolainen tai ammattikoulussa esim lähihoitajaksi opiskeleva nuori saattaa hyvinkin mielellän tulla pientä korvausta vastaan hoitamaan lapsia.
Ai että lastenhoitoapua ei voi antaa ilman että puuttuu lapsensa perheen elämään ikävällä tavalla? Eivät isovanhemmat ole ennenkään puuttuneet, ainoastaan veemäisen luonteen omaavat.
Pikemminkin on kyse siitä että monet nykyajan isovanhemmista ovat äärimmäisen mukavuudenhaluisia ja itsekkäitä niinkuin tästäkin ketjusta voi lukea. Niin surullista. Sitäpaitsi toinen väsynyt lapsiperhe tuskin on paras avuntarjoaja varsinkin kun pitää vielä vastapalveluskin tehdä. Levänneet isovanhemmat sensijaan ovat mutta kun ei viitsitä eikä haluta kun oma napa on tärkein.
Tuollaiset kommentit antavat teistä veloista erittäin huonon kuvan. Eipä ole sinuakaan empatialla kartutettu.