Mun anoppi kehuu nautinnollisilla lomillaan, itse pienten äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen ystävä on hyvin varakas. Hän kertoo meillä käydessään kaikista paikoista missä on reissannut. En mä tätä kuitenkaan ota henkilökohtaisena kettuiluna vaikka itsekkin rakastaisin matkustelua jos olis varaa. Ihmisillä on vaan erilaiset elämät.

Ap kertoi, että hän puhuu anopin kanssa 2-3 kk välein. Ei se mun mielestä ole leuhkimista jos kertoo mitä on tehnyt sillä välin. Eri asia jos he puhuisivat joka päivä.

Vaikka teillä on raskasta niiden lapsienne kanssa, ei se tarkoita etteikö muut saa nauttia elämästä.

Se, että sinä et loukkaannu miehesi ystävän puheista, ei tarkoita, että hänen käytöksensä olisi korrektia. En itse puhu ikinä köyhemmälle sukulaiselleni tekemistäni hankinnoista, jotenkin ajattelen, että on korrektia olla korostamatta omaa hyvää asemaa suhteessa hänen vaatimattomampaan. Jotenkin ihmetyttää, että niin kova vimma on täällä haukkua ap, että anopin tökerö käytös nähdään aivan viattomana. 

No huh huh. Minä ainakin loukkaantuisin, jos huomaisin, että olen sinusta niin köyhä ja elämäni niin surkeaa, ettei minulle voisi kertoa todellisia kuulumisia. Mikä oikeus sinulla on asettua toisten yläpuolelle?

Kyllä se on ap. sun tehtävä ottaa tilanne haltuun, kun anoppi tulee vierailulle ja kertoa lasten ja perheesi kuulumiset anopille, sydämesi kyyllyydellä.

Olisihan se vähän noloa, jos anoppi tenttaisi sinua, mitä teille kuuluu ja ehkä syyttäisit anoppiasi sitten utelusta.

Ja harvoin pienten lasten vanhemmat saavat mitään erityistä empatiaa, näyttivät he miten väsyneiltä tai kulahtaneelta tahansa, koska se kuuluu vain siihen elämän vaiheeseen.

Ei ainakaan meillä töissä, saa yksikään vanhempi erityiskohtelua, vaikka kahvipöydässä näyttäisi silmäpusseineen kuin seinästä olisi revitty ja keskustelu menee jutun kertojan ehdoilla, oli se sitten matka tai sienien poiminta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun perusteella on siis ihan ok kujerrella sairaan vauvan äidille, joka väistämättä on väsynyt, että on itse rentoutunut ja nauttinut viime aikoina. Tämän ketjun mukaan se on ihan korrektia, ja on suorastaan kamalaa, jos lähimmäisiltä odottaisi edes jotain myötätuntoa väsynyttä äitiä kohtaan. Elämästään nauttiva mummeli taas on tosi jees. Mitähän tämä kertoo suomalaisten ajatusmaailmasta? Enpä ihmettele yhtään, että lapsettomuus yleistyy...

Se kertoo äitimyytin yhden osan murtumisesta; nykyään on tässäkin yhden totuuden maassa jo ihan OK myöntää, että lasten kasvatuksen voi kokea myös enimmäkseen raskaaksi ja epäkiitolliseksi puuhaksi. Toista se oli vielä vuosituhannen vaihteessa, äitiys oli tavoite ja naisen onni, piste (odottelin omaani noihin aikoihin). Antaa niiden iloita, jotka ovat osansa jo hoitaneet ja päässeet uuteen elämänvaiheeseen, muiden vuoro tulee kyllä aikanaan. Aikansa kutakin.

Hyvin kylmä suhtautuminen sinulla.

Minä olen aikuistuvan nepsynuoren kroonisesti sairas äiti, vielä odottaessani terve, joten asiat näyttivät silloin hyvin erilaisilta kuin vuodet ovat osoittaneet niiden olevan. Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta minusta olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää, ettei vanhemmuuden pitkä ja mutkainen tie olisi ollut myös raskas, niin rakas kuin lapsi onkin. "Päivääkään en vaihtaisi pois" ja muut kliseet kuulostivat aikanaan aikamoiselta jeesustelulta. Minä vaihtaisin pitkiäkin jaksoja, ja sehän on helpottavaa, että sen saa vihdoin sanoa ääneen. :) Ymmärrän kyllä, että useimpien kokemus on toisenlainen. Itse näen tulevaisuuden ja vastuun loppumisen toiveikkaana ja odottamisen arvoisena, sillä vasta silloin näen, kuinka nuoren omat siivet kantavat. Siihenhän tässä tähdätään.

Edeltävä kirjoittaja peräänkuulutti empatiaa väsynyttä äitiä kohtaan. Sinä kuittasit sen sanomalla, että antaa niiden iloita, jotka ovat kyseisen elämänvaiheen ohittaneet ja päässeet nauttimaan elämästä. Sitä tarkoitin sanomalla, että suhtautumisesi on kylmä. Ei se ole keneltäkään pois, että joku nauttii elämästään, mutta se on, jos ei pysty myötätuntoon niitä kohtaan, joille elämä ei ole nautintoa. 

OK. Vastasin ehkä enemmän tuohon kohtaan, missä "elämästä nauttiva mummeli on tosi jees" ja siitä eteenpäin. Empatia on toki tärkeää, vertaistuki vielä tärkeämpää, mutten AP:n tapauksessa laske muutaman kuukauden välein tavattavissa anoppia lähimmäiseksi, jonka sanomisilla olisi tuon taivaallista merkitystä. Myötätunto ja sen kaipuu on inhimillistä, mutta ei muuta sen hankalassa tilanteessa elävän hankalaa tilannetta, (tai jälleen, niin asian koen). Tosiasiat ovat ja pysyvät, joten ilonaiheita kannattaa etsiä sieltä, mistä pystyy. Miksei siis silloinkin keskittyisi siihen, että ne vaikeatkin ajat menevät vielä jonakin päivänä ohi ja tulee vielä parempia aikoja, tilaisuus levätä, matkustaa, nauttia elämästä...? Hyvin harvan pienet lapset jäävät kuitenkaan pienen lapsen tasolle koko elämänsä ajaksi. Asiat muuttuvat, ihmiset muuttuvat, koirat haukkuvat ja karavaani kulkee. AP:nkin lapset kasvavat, jopa se refluksivauva, ja jonakin päivänä hän on ehkä itse anoppi. :)

Pahoittelen kappalejaon puutetta, en saa sitä toimimaan puhelimella.

Mitä ap nyt haluaisi? Että anoppi lopettaisi jorinansa, elämästään nauttimisen, huomaa lapset, empatiaa vai lastenhoitoapua? Tietääkö ap itsekään, koska minullekin jäi epäselväksi. Varmaan anopillekin on epäselvää jos häneltä odotetaan jotain ja jos jotain niin mitä.

Apn mielestä anoppi hieroo sitä itseään apn naamaan, mutta mitä ap anopilta haluaisi? Voisiko haluamaansa kysyä anopilta? Lyön vetoa, että ap vain odottaa anopin toteuttavan asioita toiveidensa mukaisesti. Nyt ap toivoo, että anoppi huomaa väsyneen ilmeen ja silmäpussit ja rientää ...tekemään mitä?

Luin ketjua ja järkytyin, kuinka vaikeaksi elämä ja lapsiperheen arki tehdään... ja anoppi! Sekin vielä!  ;-)   huoh.... eikai vaan taas nykyajan uusavuttomat vauhdissa...?  nimim. 12 lasta ja 26 lastenlasta.  :-)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on ap. sun tehtävä ottaa tilanne haltuun, kun anoppi tulee vierailulle ja kertoa lasten ja perheesi kuulumiset anopille, sydämesi kyyllyydellä.

Olisihan se vähän noloa, jos anoppi tenttaisi sinua, mitä teille kuuluu ja ehkä syyttäisit anoppiasi sitten utelusta.

Ja harvoin pienten lasten vanhemmat saavat mitään erityistä empatiaa, näyttivät he miten väsyneiltä tai kulahtaneelta tahansa, koska se kuuluu vain siihen elämän vaiheeseen.

Ei ainakaan meillä töissä, saa yksikään vanhempi erityiskohtelua, vaikka kahvipöydässä näyttäisi silmäpusseineen kuin seinästä olisi revitty ja keskustelu menee jutun kertojan ehdoilla, oli se sitten matka tai sienien poiminta.

Näinpä juuri. Tilanteessa, jossa mies tekee pitkää päivää yrittäjänä ja nainen on kolmen pienen lapsen kanssa kotona, aloittajan kuvailema väsymys on normaalia. Menee ohi, kun lapset kasvavat.