Lue keskustelun säännöt.
Mun anoppi kehuu nautinnollisilla lomillaan, itse pienten äiti
14.09.2017 |
Minulla on pieniä lapsia, vauva, 3v ja 5v. En ole vaatinut tai odottanut anopilta mitään mutta toki olen toivonut että välit olisi hyvät ja voidaan jutella lasten kuulumisista. Anoppini jutut alkaa kuitenkin ärsyttämään todella paljon. Hän tietää että poikansa eli mieheni on yrittäjä ja työpäivät tosi pitkiä. Eli olen yksin vastuussa paljon. Anoppi kertoo usein asioistaan tyyliin "myö mennään nyt nauttimaan ja rentoutumaan kylpylään kolmeksi yöksi" (isovanhemmat terveitä eläkeläisiä ), "minä olin ystävän kanssa viikonloppulomalla, nautin hyvästä ruuasta ja levättiin hyvin", "me mennään tansseihin nauttimaan kesäillasta".
Itse olen ollut todella väsynyt ja yhteistä aikaa ei ole ollut vuosiin miehen kanssa. Minulla on tunne, että anoppi ihan tahallaan yrittää saada minulle pahan mielen. En ainakaan itse kehtaisi pienten lasten vanhemmille korostaa sitä että voi kun nautin, lepään, syön, nukun.. miksi ihmeessä tekisin niin??
Kommentit (286)
Ap, ethän torjunut anoppisi apua tai osallistumista elämäänne silloin, kun saitte ensimmäisen lapsenne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua Ap. Anoppisi hieroo naamaasi sitä, mitä sinä tarvitsisit paljon.
Aivan sama, kuin terve ihminen hieroo terveyttään syöpäsairaan naamaan, tai rikas ihminen hieroo kallista mersuaan köyhän autottoman naamaan. Tai laiha ihminen voivottelee lihavalle jotain olematonta vatsamakkaraansa.
No mutta, täähän on yleistä. Ihmiset on joko tosi ajattelemattomia tai sitten tosi ilkeitä. Itse pyrin olemaan hehkuttamatta asioita, joiden tiedän aiheuttavan kateutta kanssaihmisissäni. En ikinä mainitse töissä esim mitään matkoistani Yhdysvaltoihin, ellei kysytä. Monen muunkin asian mainitseminen töissä on ehdoton no go. Hyvänä esimerkkinä merkkilaukut.
Monessa muussa maassa rikkaat eivät ole edes tekemisissä köyhien kanssa. Korkeintaan silloin, jos ovat jossain vapaaehtoistyössä jakamassa köyhille ruokaa tms. Köyhät asuvat omilla asuinalueillaan, rikkaat omillaan ja keskiluokka omillaan. Jos keskiluokkaan kuuluvan kohdalle osuu sairaus ja työkyvyttömyys eikä asuntolainojen maksaminen enää onnistukaan, se on plomps vaan, kun pudotaan alempaan kerrokseen eikä keskiluokkaisista ystävistä kuulu enää sen jälkeen mitään. Ja jos taas tekee reippaan loikan ylöspäin, ei vanhoja kaduilla, asuntovaunuissa tai ghetoissa asuvia ystäviä ja kavereita kutsuta juhliin ökytaloihin tai merelle huvijahdissa. Korkeintaan toivotaan, että hekin pärjäisivät elämässään paremmin. Tästä syystä voi ihan vapaasti hehkuttaa hyvästä työpaikastaan, uudesta autostaan, ulkomaanmatkoistaan, merkkilaukuistaan jne, koska kuulijoillakin on niihin mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Olisikohan tahattomassa lapsettomuudessa ja työttömyydessä kuitenkin yksi oleellinen asia sinun tilanteeseesi verrattuna, nimittäin niitä ei ole valittu itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmisillä on tapana kertoa omista kokemuksistaan, omasta elämästään ja sen tapahtumista.
Anoppisi on varmasti elänyt pikkulapsivaiheen omassa nuoruudessaan ja nyt hänen elämänsä on tavanomaista eläkeläisen elämää ja näistä hän sinulle jutustelee.
En näe hänen toiminnassaan kyllä mitään omituista.
Me emme ole vielä eläkkeellä, mutta aikuisia lapsia on ja kaksi lapsenlastakin.
Myös me matkailemme, kyläilemme ja kutsumme vieraita kotiimme syömään ja seurustelemaan.
Meillä on myös toinen asunto ulkomailla, jossa vietämme aikaa ympäri vuoden, kun vaan töiltämme pääsemme lähtemään.
Olen itsekin kertonut miniälle elämämme iloista, enkä ole edes ajatellut, että minä kehuskellen, tai hänelle pienten lasten vähän nukkuvalle äidille pahaa mieltä haluten näistä kertoisin.
Eri sukupolvilla on erilaiset elämän vaiheet, kurjaa, että et suo vanhemmalle sukulaisellesi vilpitöntä oikeutta nauttia siitä.
Ehkä ymmärrät tämän siinä vaiheessa, kun olet itse mummuikäinen.
Oletko tarjonnut sille pienten lasten vähän nukkuvalle äidille hoitoapua ja hengähdystaukoa?
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta tulee vain mieleen, että minäkin hoidin kolme lastani ilman isovanhempien apua ja miehen ura oli kovassa nousukiidossa. Eli hän oli todella, todella vähän kotona.
Tottakai olin välillä väsynyt ja hermostunutkin, mutta itsepähän olin lapseni halunnut. Ei kaikilla asu isovanhemmat lähimaillakaan, kaikilla heitä ei edes ole. Jotenkin tuntuu, että nykymammat ovat tottuneet saamaan kaiken liian helpolla ja sitten väsytään pienimmistäkin yövalvomisista ja vastoinkäymisistä. Kyllä, tiedän, mistä puhun, sillä oma keskimmäiseni valvotti yöt pytkeen ensimmäiset 6-7 kk ja päivällä oli pakko leikkiä vajaa kolmevuotiaan kanssa.
No, nyt olen työni tehnyt ja lapseni hoitanut ja todellakin minulla on oikeus nauttia elämästäni. Olen antanut kaikkeni omille lapsilleni ja nuorilleni. Minulla ei vielä ole lapsenlapsia, mutta tulevaisuutta ajatellen ei ole minun tehtäväni hoitaa heitä, jos mieluummin haluan asua talvikuukaudet Espanjassa. En lupaudu lastenhoitajaksi pitkällä tähtäimellä kysyttäessä, koska juuri silloin saattaa tehdä mieleni lähteä ex tempore-matkalle/teatteriin tms. Autan, jos se minulle sopii. Ja ihan varmasti tulen rakastamaan ja hemmottelemaan lapsenlapsiani, mutta hoitajaksi en ala. Vien heitä ulkomaille lomalle mukanani silloin, kun se minusta on hauskaa. Voin vaikka siivota lastenlasten luona, jos huomaan sen olevan tarpeen, luvan kanssa tietysti. Mutta kukaan ei voi olettaa, että teen sitä säännöllisesti.
Tätä ajatellen en oikein ymmärtä, mistä minä sitten juttelisin, jos en niitä näitä omasta elämästäni, joka nyt vaan sattuu olemaan varsin mukavaa elämää.
Eli siirrät itsekkyyttä eteenpäin: en saanut apua enkä anna. Muista että lapset ja lapsenlapset käyvät sitten vanhainkodissa sinua katsomassa jos se heille sopii ja jos ei ole muuta menoa. Älä sitten kysy heitä vierailemaan pitkällä tähtäimellä koska heidän saattaa tehdä mieli juuri silloin lähteä ex tempore matkalle/teatteriin tms.
No olipa äitini itsekäs, kun oli työelämässä vielä kun nuorimmaisenikin oli 15-v. ja kehtasi vielä asuakin monen sadan kilometrin päässä. Ja mieheni vanhemmat vasta itsekkäitä olivatkin, kun menivät kuolemaan jo ennen avioliittoamme!
Jos en tähän mennessä ole kasvattanut lapsiani empatiakykyisiksi ja pyyteettömiksi aikuisiksi, eivät he sellaisiksi muutu vaikka olisin yötä päivää heidän kotiaan ja lapsiaan hoitamassa. Ajattelepas, että vaikka en itse lastenhoitoapua saanutkaan, olen silti säännöllisesti yhteydessä vanhempiini, hoidan isääni ja hänen asioitaan, vien heitä lomalle jne. Sitä kutsutaan rakkaudeksi, empaattisuudeksi ja pyyteettömyydeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilta puuttuu tietysti täysin pelisilmä. Mutta siksi kai se on anoppi eikä sun äiti.
Toisekseen kehuskeleeko anoppi vai kertooko vain?
Kyllä sinäkin vielä pääset sinne ja tänne. Voi olla vaikea aina muistaa ja ajatella, mutta nyt ne sun pikkuiset on pieniä ja siitäkin ajasta voi nauttia. Et saa tätä aikaa ja elämänvaihetta takaisin. 10 vuoden päästä mietit mihin se aika kului, miten nyt ollaan jo tässä.
Tai paremminkin viidentoista vuoden päästä. Ap:llä on 10 vuoden päästä 2 teiniä ja esimurkku, siinä tohinassa aattaa nostalgia jäädä vielä aika vähiin. (Omani on 16 ;))
Mulla on kolme teiniä ja nostalgiaa kyllä pukkaa. Mutta nää onkin helppoja lapsia, ei ole ollut kovin tarvetta revitellä, tehdä rajuja irtiottoja. On ne teinitkin vaan niin erilaisia.
On ne. :) Mulla on vain tuo yksi, nepsydiagnoosilla. Tullee pärjäilemään, mutta on kyllä aiheuttanut jos jonkinlaista päänsärkyä vuosien varrella eli täällä ei ole (vieläkään) nostalgiasta tietoakaan. Helpotus on ehkä siinä vaiheessa kun näkee omien siipien kantavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä kuin aikaisemmat! Sitten vanhana kun tuleva miniäsi valittaa sinusta että olisi se mummeli hiljaa, ei se mitään lomailua ole ansainnut, niin luultavasti vetäisit herneen nokkaan.
Miksipä sinä ap et joskus ottaisi aikaa ja lähtisi lomalle jonnekin lasten kanssa tai ilman? Jos mies ei kerta pääse, niin ota vaikka kaveri mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua jurppii aina kun joku sanoo keskustelupalstalla näin, enkä ikinä kuvitellut sanovani tätä itse, mutta rehellisesti ap mitä varten sinä olet mennyt tekemään kolme lasta kun et heitä jaksa hoitaa? Olen itse väsynyt äiti ja lähipiirissä on vielä väsyneempiä, sairaiden lasten äitejä, mutta koskaan en ole aistinut heiltä noin syvää kateutta ja katkeruutta toisenlaisessa elämäntilanteessa eläviä kohtaan. Päällimmäisenä on kuitenkin aina onni niistä lapsista. Ei sillä, ei se perhe-elämä kaikille sovi ja joskus se rankkuus tulee ensimmäisen lapsen kohdalla yllätyksenä. Mutta kolme? Etkö jo kahden lapsen kohdalla tajunnut, ettei lapsiperhe-elämä sovi sinulle vaan lasket minuutteja siihen kun 18-v myöhemmin muuttoauto kaartaa pihasta?
Jos mulla ei olisi ollut yhteistä aikaa mieheni kanssa vuosiin ottaisin jo eron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys ap:lle:
Oletko kertaakaanPYYTÄNYT apua?
Jos et, on aivan turha valittaa jos apua ei tule. Jos tarvitsee apua, sitä täytyy pyytää. Ei ihmiset mitään ajatustenlukijoita ole ja varsinkin anoppi voi helposti olla tosi varovainen ettei astu kärttyisen miniän varpaille.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Minä voisin kysyä saman kysymyksen sinulta.
Ei minulle tullut mieleenikään kadehtia omia vanhempiani silloin, kun he vielä matkustelivat ja nauttivat elämästään. Ja tottakai halusin kuulla heidän kuulumisensa ja hauskat matkatarinansa, ihan riippumatta siitä kuinka väsynyt tai loppu itse olin. Herranen aika, sehän toi vähän vaihtelua, iloa ja valoa minunkin elämääni, että heillä oli asiat hyvin!
Mieti nyt vähän, jos olisi vielä joutunut kuuntelemaan jotain valitusta heidän taholtaan, kuinka tylsää elämä onkaan, rahat ei riitä mihinkään ja nukuttuajaan ei meinaa saada.
Ja nyt kun hei eivät enää niin paljon jaksa, kehotan heitä hankkimaan kaiken mahdollisen avun ja elämään kuin viimeistä päivää, mitään perintöä en odota, tulen kyllä toimeen omillani ja toivon, että he käyttävät kaiken mahdollisen omaan hyvinvointiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Olisikohan tahattomassa lapsettomuudessa ja työttömyydessä kuitenkin yksi oleellinen asia sinun tilanteeseesi verrattuna, nimittäin niitä ei ole valittu itse?
Niin ja lapsen refluksi ja allergiat on oikein valittu itse? Oletpa kerrassaan terävä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla ap on siis anopin kanssa kaksi ongelmaa: anoppi ei kysele lapsenlapsistaan ja anoppi kertoo sulle asioita, joista et haluaisi kuulla. Millainen anoppisi muuten on? Kyseleekö hän sinulta muista asioista, mutta ei lapsistasi? On nimittäin ihmisiä, jotka eivät juurikaan kysele vaan ajattelevat, että toinen kertoo, jos haluaa kertoa. Tämä ei ole välinpitämättömyyttä vaan kunnioitusta toisen omaa tilaa kohtaan. On myös paljon ihmisiä, joille on täysin luontevaa kertoa asioita ilman, että kukaan on ensin kysynyt niistä. Joskus ihan rasittavuuteen asti. He usein ajattelevat, että myös muut ihmiset toimivat samalla tavalla. Voisitko siis ajatella, että et odottaisikaan anoppisi kysymystä lastenlastensa kuulumisista vaan anoppiasi tavatessasi kertoisit niistä ihan oma-aloitteisesti?
Anopin puhumiseen omasta elämästään et voi vaikuttaa muutoin kuin kertomalla hänelle, miltä hänen puheensa sinusta tuntuu. Miten miehesi tähän asiaan ja sun tunteisiisi suhtautuu? Yrittäjänä miehesikin on varmasti väsynyt, joten tuntuuko hänestäkin äitinsä lomareissut yms vaikealta? Vai suhtautuuko hän äitinsä juttuihin toisella tavalla? Ajatellen, ettei äitinsä lomareissut ja muut huvitukset ole häneltä pois? Jos et itse halua puhua anoppisi kanssa asiasta, voisiko miehesi puhua asiasta äidilleen? Mulle tuli vielä mieleen sellainenkin asia, että voisiko anoppisi juttujen taustalla olla vinkki sinulle ja miehellesi, että tekin lähtisitte joskus reissuun? Voisi tehdä hyvää teillekin päästä irti kotiympyröistä vaikka sitten lasten kanssa. Edes laivaristeily Tukholmaan tai Tallinnaan?
Kirjoituksista kuvastuu ainakin pienessä määrin myös kateus. Ilmeisesti koet, että sinulla ja miehelläsi ei ole mahdollisuutta samoihin aisoihin kuin anopillasi? Ja näin tietysti onkin, koska elämäntilanteenne ovat erilaiset. Aikanaan sinulla ja miehelläsikin on. Kateudesta pääsee kuitenkin parhaiten eroon alkamalla tehdä ja tavoitella asioita, joita haluaa. Jos esim haluaisit päästä niskahierontaan, niin pystyisikö miehesi joskus järjestämään työnsä siten, että olisi lasten kanssa sen aikaa kotona? Tai asuisiko lähistöllä jotain nuorta, joka voisi siksi aikaa olla lapsenvahtina? Tai palkkaisitte - jos asutte sellaisella alueella - MLL:stä lastenhoitajan, jotta pääset hierontaan? Hyvää ruokaa voi tehdä itse, mutta jos et jaksa kokkailla, niin voisitteko joskus käydä koko perheen kanssa ravintolassa syömässä? Omakin isäni oli yrittäjä ja teki aikoinaan pitkää päivää, mutta joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina isä vei perheensä ravintolaan. Usein meni sen jälkeen vielä takaisin töihin, mutta pääsimme herkuttelemaan ja äidilläni (joka oli kotiäiti siihen asti, että nuorinkin meistä lapsista oli 12 v) oli yksi päivä kuukaudessa ilman isoa tiskiä ja päivällisen laittoa.
Vau, hyvä kirjoitus! Itsekin kuulun noihin ei-kyselijöihin kun en tykkää tunkeutua toisten asioihin. Annan tilaa toiselle kertoa jos on jotain kerrottavaa, en kysele.
Sama. En koskaan kysele kenenkään kuulumisia. Enkä myöskään siedä sitä, että minulta kysellään. Jos haluan toisen tietävän jotain, osaan kyllä kertoa sen kysymättäkin, kiitos vaan paljon. Koen kyselemisen lähinnä uteluna.
Ja tosiaan ei tulisi mieleenikään tarjota apuani, koska oletan että apua tarvitseva osaa sitä pyytää. Kokisin avun tarjoamisenkin tunkeiluna, jos toinen ei ole selvästi sanonut sitä kaipaavansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kommentoivat ovat katkeria marttyyreitä ja yli-ihmisiä jotka pärjäisivät vaikka 10 vuotta 2h unilla per yö, jotka hoitivat lapset, kissat koirat ja akvaarioeläimet, kodin,
pyykit ja puutarhan asenteella kyllä minä pärjään ja apua en pyydä koska olenhan tämän itse valinnut, tai lapsettomia, tai muuten vain vähä-älyisiä. Joten ap suodata 95 prosenttia näistä kommenteista.
Ööh ap:han se katkera marttyyri tässä on..? Eiköhän useimmat hanki niitä lapsia koska voittopuolisesti kuitenkin kärsimisen sijaan nauttivat lasten kanssa vietetystä ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Minua jurppii aina kun joku sanoo keskustelupalstalla näin, enkä ikinä kuvitellut sanovani tätä itse, mutta rehellisesti ap mitä varten sinä olet mennyt tekemään kolme lasta kun et heitä jaksa hoitaa? Olen itse väsynyt äiti ja lähipiirissä on vielä väsyneempiä, sairaiden lasten äitejä, mutta koskaan en ole aistinut heiltä noin syvää kateutta ja katkeruutta toisenlaisessa elämäntilanteessa eläviä kohtaan. Päällimmäisenä on kuitenkin aina onni niistä lapsista. Ei sillä, ei se perhe-elämä kaikille sovi ja joskus se rankkuus tulee ensimmäisen lapsen kohdalla yllätyksenä. Mutta kolme? Etkö jo kahden lapsen kohdalla tajunnut, ettei lapsiperhe-elämä sovi sinulle vaan lasket minuutteja siihen kun 18-v myöhemmin muuttoauto kaartaa pihasta?
:D
Se, jos ärsyttää anoppi, ei tarkoita sitä, että ei sovi äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Olisikohan tahattomassa lapsettomuudessa ja työttömyydessä kuitenkin yksi oleellinen asia sinun tilanteeseesi verrattuna, nimittäin niitä ei ole valittu itse?
Niin ja lapsen refluksi ja allergiat on oikein valittu itse? Oletpa kerrassaan terävä!
Lasten hankintaan kuuluu se riski, että lapsi saattaa myös sairastua. Jos haluaa lapsia ainoastaan sillä ehdolla että ne ovat aina terveitä, ei pidä hankkia ollenkaan lapsia. Ymmärtäisin pointin jos puhuttaisiin syvästä kehitysvammaisuudesta tms, mutta nuo mainitsemasi vaivat ovat varsin yleisiä pikkulasten ongelmia joiden riski hyväksytään siinä vaiheessa kun ehkäisy jätetään pois.
Lasten lukumäärää - erityisesti, jos tekee lapset pienillä ikäeroilla - kannattaa ihan oikeasti miettiä. Vaikka olisi tukiverkostojakin. Yhdelle lapselle on yleensä aika helppoa saada lapsenvahti, jos on edes muutama tuttu, jotka ovat valmiita silloin tällöin tulemaan lapsenvahdiksi tai ottamaan lapsen omien lastensa kaveriksi. Kahdelle lapselle on jo vähän vaikeampaa. Silloin yleensä lapsenvahdeiksi suostuvat ne, joilla ei ole lapsia, lapset ovat jo isoja tai joilla on vain yksi lapsi. Kolmannen lapsen kohdalla tilanne muuttuu merkittävästi. On yhä vähemmän ihmisiä, jotka ottaisivat kolme lasta omiensa lisäksi hoidettavakseen tai tulisivat hoitamaan kolmea lasta. Mulla ei ole vielä lapsenlapsia, mutta siskollani on. Kun hänen lapsenlapsensa olivat 2,5 v ja 1,5 v, aloin minäkin mennä pyydettäessä lapsenvahdiksi. Siitäkin huolimatta, että mulla on sekä nivelreuma että paha nivelrikko. Kyllä mä niiden kahden kanssa vielä pärjään. Jos tuossa olisi vielä yksi alle eskari-ikäinen lapsi lisää, en menisi lapsenvahdiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Olisikohan tahattomassa lapsettomuudessa ja työttömyydessä kuitenkin yksi oleellinen asia sinun tilanteeseesi verrattuna, nimittäin niitä ei ole valittu itse?
Niin ja lapsen refluksi ja allergiat on oikein valittu itse? Oletpa kerrassaan terävä!
Oih ja voih! Miten nuo nyt alkuperäiseen asiaan liittyvät? Jos lapsella on refluksi ja allergia, pitää kaiken keskustelun pyöriä niiden ympärillä?
" hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan. " - Minä en usko hetkeäkään, että anopilla olisi erityinen"tarve" kehua vaan hän vain kertoilee niitä näitä elämästään.
Kun sain sairaalabakteerin ensimmäisen synnytyksen jälkeen ja maatessani sairaana maidontulo tyrehtyi kokonaan, oli minusta kaikkein ärsyttävintä se, että äiti tuli voivottelemaan tilannettani. Olisi mieluummin ollut kotona tai jutellut jostain aivan muusta. En yhtään kaivannut lisää ikävää elämääni vaan jotain positiivista, vaikka sitten juttua siitä, kuinka ihanasti aurinko paistaa ulkona.
Tämän ketjun perusteella on siis ihan ok kujerrella sairaan vauvan äidille, joka väistämättä on väsynyt, että on itse rentoutunut ja nauttinut viime aikoina. Tämän ketjun mukaan se on ihan korrektia, ja on suorastaan kamalaa, jos lähimmäisiltä odottaisi edes jotain myötätuntoa väsynyttä äitiä kohtaan. Elämästään nauttiva mummeli taas on tosi jees. Mitähän tämä kertoo suomalaisten ajatusmaailmasta? Enpä ihmettele yhtään, että lapsettomuus yleistyy...
Tiäkkö, vaikeampaa tulee olemaan kun nämä kaikki kolme ovat murkkuja! :O Pikkulapsiaika onkin aivan lastenleikkiä siihen verrattuna! Ken vanhempi lastensa teini-iästä selviää, ei hetkeen tahdo edes katsoa lapsiin päin vaan NAUTTIA ELÄMÄSTÄÄN! Nimim. Juuri teini-iän ohittaneiden äiti