Lue keskustelun säännöt.
Mun anoppi kehuu nautinnollisilla lomillaan, itse pienten äiti
14.09.2017 |
Minulla on pieniä lapsia, vauva, 3v ja 5v. En ole vaatinut tai odottanut anopilta mitään mutta toki olen toivonut että välit olisi hyvät ja voidaan jutella lasten kuulumisista. Anoppini jutut alkaa kuitenkin ärsyttämään todella paljon. Hän tietää että poikansa eli mieheni on yrittäjä ja työpäivät tosi pitkiä. Eli olen yksin vastuussa paljon. Anoppi kertoo usein asioistaan tyyliin "myö mennään nyt nauttimaan ja rentoutumaan kylpylään kolmeksi yöksi" (isovanhemmat terveitä eläkeläisiä ), "minä olin ystävän kanssa viikonloppulomalla, nautin hyvästä ruuasta ja levättiin hyvin", "me mennään tansseihin nauttimaan kesäillasta".
Itse olen ollut todella väsynyt ja yhteistä aikaa ei ole ollut vuosiin miehen kanssa. Minulla on tunne, että anoppi ihan tahallaan yrittää saada minulle pahan mielen. En ainakaan itse kehtaisi pienten lasten vanhemmille korostaa sitä että voi kun nautin, lepään, syön, nukun.. miksi ihmeessä tekisin niin??
Kommentit (286)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua jurppii aina kun joku sanoo keskustelupalstalla näin, enkä ikinä kuvitellut sanovani tätä itse, mutta rehellisesti ap mitä varten sinä olet mennyt tekemään kolme lasta kun et heitä jaksa hoitaa? Olen itse väsynyt äiti ja lähipiirissä on vielä väsyneempiä, sairaiden lasten äitejä, mutta koskaan en ole aistinut heiltä noin syvää kateutta ja katkeruutta toisenlaisessa elämäntilanteessa eläviä kohtaan. Päällimmäisenä on kuitenkin aina onni niistä lapsista. Ei sillä, ei se perhe-elämä kaikille sovi ja joskus se rankkuus tulee ensimmäisen lapsen kohdalla yllätyksenä. Mutta kolme? Etkö jo kahden lapsen kohdalla tajunnut, ettei lapsiperhe-elämä sovi sinulle vaan lasket minuutteja siihen kun 18-v myöhemmin muuttoauto kaartaa pihasta?
:D
Se, jos ärsyttää anoppi, ei tarkoita sitä, että ei sovi äidiksi.
Olen osittain eri mieltä. Jos päällimmäisenä tunteena on katkeruus eikä onni siitä ettei ole toisenlaisessa elämäntilanteessa, niin ei ehkä ollut hyvä idea hankkia niitä lapsia. En minäkään ole katkera kuullessani lapsettomien tuttavieni menoista, koska vaikka heillä on vapaus tulla ja mennä miten haluavat, ei heillä ole sitä kaikkein arvokkainta minkä vuoksi minä siitä vapaudesta täysin omasta valinnastani luovuin. Jos näkee nämä asiat toisin, jos kateus vapaudesta voittaa ilon lapsista, ei olisi pitänyt hankkia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kommentoivat ovat katkeria marttyyreitä ja yli-ihmisiä jotka pärjäisivät vaikka 10 vuotta 2h unilla per yö, jotka hoitivat lapset, kissat koirat ja akvaarioeläimet, kodin,
pyykit ja puutarhan asenteella kyllä minä pärjään ja apua en pyydä koska olenhan tämän itse valinnut, tai lapsettomia, tai muuten vain vähä-älyisiä. Joten ap suodata 95 prosenttia näistä kommenteista.Samalla periaatteella hyppäsin ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Arvasin jo valmiiksi mitä kommenteissa lukee. No törmäsinpä yhteen fiksuun ja realistiseen kommenttiinkin.
Itse arvasin myös miten AP rukan käy kun etsii täältä vertaistukea... onneksi muutama vähemmän tuomitsevakin ottaa kantaa. Näille AP:tä lyttääville voisi tehdä ihmiskokeen. Voin kertoa, että olen akateemisesti koulutettu uranainen, hyvästä perheestä, onnellisesti naimisissa, VAIN yksi lapsi, joka jo teini, varallisuus kunnossa ja rahaa hankintoihin melko rajattomasti. Olen myös hyväkuntoinen ja edelleen varsin hyvännäköinen. Minulla on erittäin hyvä seksielämä. Mitähän vielä... ajan aina uudella autolla ja olen verokalenterissa. En katso kaupassa tuotteiden hintaa. Alkaako kivet lennellä! Ei pitäisi, koska tämähän on vain keskustelua elämästäni.
Olet AP ihan oikeassa todenäköisesti siinä, että anoppi hieroo asiat naamaasi. Fiksu ihminen välttää tuossa tilanteessa hehkutusta. Jätä anoppi hehkuttamaan omaa elämäänsä ja etsi parempaa seuraa. Ansaitset sen. Ja muista, kyllä se pikkulapsiaika joskus loppuu!
Sun ja ap:n mielestä ilmeisesti vain kurjuudesta saa vaihtaa kuulumisia. Heidän, joilla on tapahtunut mukavaa elämässään, pitää pysyä asioistaan hiljaa. Antaa kurjuuden kukkia ja ihmisten oikein märehtiä siinä. Jos jotain hauskaa tapahtuu, niin se on "hehkutusta". Hohhoijaa. Anoppi elää eri elämänvaihetta kuin ap. Hänen elämänsä ON erilaista. Ei hän sillä välttämättä yritä leveillä. Kunhan on tyytyväinen nykyiseen elämänvaiheeseensa ja haluaa vaihtaa kuulumisia. Aika ankeeta on jos kuulumisensa saa kertoa vain hän, jolla menee kaikkein huonoiten.
Komppaan tätä. On se kumma, että näitä ei muka saisi sanoa toiselle koskaan. "Olen onnellinen." "Tuntuu, että voin oikein hyvin tällä hetkellä." " Elämäni on ihanaa." " Nautin elämästäni." Aina on joku katkera mielensäpahoittaja.
Näiden sijaan "kuuluu" muka sanoa "Olen väsynyt." " En jaksa." "Elämäni menee päin per..että." "Vit...ttaa."
Juuri näin. Toki anoppikin voisi asennoitua niin, että hän on vanha ja kuolee kohta tai olipa kivaa aikaa se, kun lapset ovat pieniä, sekin on valitettavasti nyt ohi tai muuta kurjaa, mutta ei, hän pentele keksiikin ilonaiheita elämäänsä :) En jaksanut koko keskustelua lukea läpi, mutta tuli mieleeni, että ehkä anoppi ei edes ajattele, että ap:n elämä on kurjaa. Omat lapseni ovat jo vähän isompia ja nyt ajatellen ne pikkulapsivuodet olivat tähänastisen elämäni parasta aikaa, vaikka toisaalta muistan, että silloin väsytti. Voihan olla, että anoppi ajattelee ap:n nauttivan elämästään väsymyksestä huolimatta? Ei hän silloin tule edes ajatelleeksi, että ap:ta suututtavat hänen juttunsa.
Joo, näin vähän vanhempana kun muistelen noita pikkulapsiaikoja, niin muistan vielä, kun luin jotain vauvalehtiä ajalta ennen omien lastenikaan syntymää (ehkä joltain 90-luvulta), niin niissä oli yleensä sellainen pohjavire, että kyllä lasten kanssa selviää ja he ovat ilon lähde. 2000-luvun loppupuolella tuntui, että lehdet olivat täynnä synnytysmasennusta ja kätkytkuolemaa. Toki on hyvä, että ongelmista voi puhua vapaammin, mutta muistan itsekin kerhon ohjatun keskusteluryhmän, jossa oli "pakko" olla jotain ongelmaa. Jos oli iloinen ja elämäänsä pääosin tyytyväinen, oli jotenkin tekopyhä. Oikean äidin päälle olivat aina seinät kaatumassa. Kyllä minusta asenne ratkaisee elämässä paljon. Sekin ihmetyttää, miksi niitä lapsia on pakko hankkia niin pienillä ikäeroilla tai niin monta, jos huomaa, että alkaa selvästi uupua. Omilla lapsillani on neljän vuoden ikäero, mitä jotkut suurin piirtein taivastelivat, että miten voi noin olla ja onko lapsilla mitään yhteistä.
Ap:n kannattaisi varmaan nyt koettaa muokata asennettaan ja toisaalta keksiä käytännöllisiä, elämää helpottavia juttuja. Jos mahdollista, maksullista lastenhoitoapua, vastavuoroista lasten hoitamista äitituttujen kanssa tms. tai sitten siivooja siivoamaan. Tosiaan en koko keskustelua lukenut, mutta usein yrittäjä ei kuitenkaan rahoissa kieriskele ja jos alkaa laittaa tiukkoja aikarajoja työnteolle, voi joutua heittämään hyvästit koko yritykselle. Vaikka isälle ja lapsille on kurjaa, ettei yhteistä aikaa paljon ole, voi olla, ettei isä nyt ihan vastuuton lusmu ole kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minua jurppii aina kun joku sanoo keskustelupalstalla näin, enkä ikinä kuvitellut sanovani tätä itse, mutta rehellisesti ap mitä varten sinä olet mennyt tekemään kolme lasta kun et heitä jaksa hoitaa? Olen itse väsynyt äiti ja lähipiirissä on vielä väsyneempiä, sairaiden lasten äitejä, mutta koskaan en ole aistinut heiltä noin syvää kateutta ja katkeruutta toisenlaisessa elämäntilanteessa eläviä kohtaan. Päällimmäisenä on kuitenkin aina onni niistä lapsista. Ei sillä, ei se perhe-elämä kaikille sovi ja joskus se rankkuus tulee ensimmäisen lapsen kohdalla yllätyksenä. Mutta kolme? Etkö jo kahden lapsen kohdalla tajunnut, ettei lapsiperhe-elämä sovi sinulle vaan lasket minuutteja siihen kun 18-v myöhemmin muuttoauto kaartaa pihasta?
Jos oikeasti olet äiti, niin olen tosi pahoillani lastesi puolesta, olet todella empatiakyvytön ihminen!
t. ei ap
Vierailija kirjoitti:
Valittavat ja marisevat ihmiset ovat kaikista rasittavampia ja ikävämpiä. Mikään ei ole raskaampaa kuin kuunnella toisten vaikeuksia, etenkin jos itselläänkin on vaikeaa.
Mä ottaisin mielelläni semmosen anopin, joka kehuis vaan kaikkee ja olisi iloinen.
Niin, siinä märinän ja iloitsemisen välissä ei tietenkään ole mitään harmaata rajaa. Sellainen voisi olla vaikka ihan vain kuunnella sen toisen huolia ja toppuutella jos valitus muuttuu häiritseväksi. Anoppi voisi vaikka sanoa, että "Ymmärrän kyllä, että teillä on raskasta, mutta se menee ajan myötä ohi. Sitten kun olet tässä iässä on mahdollisuus harrastaa ja toteuttaa omia mielihaluja. Toisaalta sitä aikaa ei saa takaisin kun lapset ovat pieniä - minullakin on välillä ikävä sitä aikaa."
Miniä taas voisi jakaa niitä huolia, mutta muistaa myös olla liikaa kaatamatta asioita anopin niskaan. Täytyy myös uskaltaa sanoa anopille jos hehkutus tuntuu häiritsevältä. Miksei voisi olla myös ihan rehellinen ja kertoa anopille, että nyt on niin rankka vaihe, että tarvittaisiin apua lastenhoitoon. Voi vaikka myöntää anopille, että vaikka tiesi elämän kolmen lapsen ja yrittäjämiehen kanssa olevan raskasta niin silti tuli yllätyksenä miten omat voimavarat ovat välillä finaalissa.
Anoppi voi olla ajattelematon ja tällainen suora puhe voi herätellä vastuuttamaan. Voi myös kysyä, että voisivatko appivanhemmat ottaa välillä jonkun lapsen tai lapset hoitoon, kyläillä useammin tai viettää enemmän aikaa lasten kanssa, että pariskunta saisi yhdessä hengähtää. Jos ei asioita uskalleta sanoa suoraan voi aikaa myöten käydä niin, että maailmalla menevät appivanhemmat vieraantuvat lapsista, vanhemmat palavat loppuun ja lapsillakaan ei ole hyvä olla. Anoppi ei varmaan vaan omalta onneltaan tajua koko kuviota jolloin puuttumista tarvittaisiin. Miehet eivät aina handlaa näitä perheiden tunnekuvioita (En yleistä! On niin paljon poikkeuksia.), että keskustelu olisi paikallaan käydä anopin ja miniän välillä.
Juu ja olen sitten tuo sivun 12 kommentoiva lapseton jos tämä ketään kiinnostaa (Tuskin).
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun perusteella on siis ihan ok kujerrella sairaan vauvan äidille, joka väistämättä on väsynyt, että on itse rentoutunut ja nauttinut viime aikoina. Tämän ketjun mukaan se on ihan korrektia, ja on suorastaan kamalaa, jos lähimmäisiltä odottaisi edes jotain myötätuntoa väsynyttä äitiä kohtaan. Elämästään nauttiva mummeli taas on tosi jees. Mitähän tämä kertoo suomalaisten ajatusmaailmasta? Enpä ihmettele yhtään, että lapsettomuus yleistyy...
Se kertoo äitimyytin yhden osan murtumisesta; nykyään on tässäkin yhden totuuden maassa jo ihan OK myöntää, että lasten kasvatuksen voi kokea myös enimmäkseen raskaaksi ja epäkiitolliseksi puuhaksi. Toista se oli vielä vuosituhannen vaihteessa, äitiys oli tavoite ja naisen onni, piste (odottelin omaani noihin aikoihin). Antaa niiden iloita, jotka ovat osansa jo hoitaneet ja päässeet uuteen elämänvaiheeseen, muiden vuoro tulee kyllä aikanaan. Aikansa kutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tyhmiä vai mikä vikana? Minulle on ihan sama missä anoppi käy, kun meidän lapsille hän ei juuri aikaa muutenkaan anna. Mutta silloin kun harvoin jutellaan, tuntuu suorastaan törkeältä kun hän mehustelee sillä kuinka on nauttinut ties mistä, käynyt hieronnassa jne.. hänellä on tarve kertoa se minulle, jolla ei ole mitään mahdollisuutta levätä saati mihinkään ekstraan.
En minäkään menisi lapsettomalle hehkuttamaan lapsiperhe-elämän hyvistä puolista tai vaikka työttömälle siitä miten ihanaa on kun on mieleinen työ!
Ap
Olisikohan tahattomassa lapsettomuudessa ja työttömyydessä kuitenkin yksi oleellinen asia sinun tilanteeseesi verrattuna, nimittäin niitä ei ole valittu itse?
Niin ja lapsen refluksi ja allergiat on oikein valittu itse? Oletpa kerrassaan terävä!
Lasten hankintaan kuuluu se riski, että lapsi saattaa myös sairastua. Jos haluaa lapsia ainoastaan sillä ehdolla että ne ovat aina terveitä, ei pidä hankkia ollenkaan lapsia. Ymmärtäisin pointin jos puhuttaisiin syvästä kehitysvammaisuudesta tms, mutta nuo mainitsemasi vaivat ovat varsin yleisiä pikkulasten ongelmia joiden riski hyväksytään siinä vaiheessa kun ehkäisy jätetään pois.
No kuule, jos et halua olla tahattomasti lapseton, niin älä ala yrittämään lasta. Jos et halua olla työtön, niin älä sitten kouluttaudu miksikään muuksi kuin siivoojaksi tai lähihoitajaksi.
Tuohan on kertakaikkiaan täysin eri asia. Lapsia hankkiessa tehdään vapaaehtoinen valinta lapsiperhe-elämän ja lapsettoman elämän välillä. Lapsiperhe-elämään taas useimmat normaaliälyiset ihmiset ajattelevat kuuluvan yövalvomisia, itkuja, vastoinkäymisiä ja vaivaa. Näitä ei voi rinnastaa työttömyyteen tai lapsettomuuteen millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua jurppii aina kun joku sanoo keskustelupalstalla näin, enkä ikinä kuvitellut sanovani tätä itse, mutta rehellisesti ap mitä varten sinä olet mennyt tekemään kolme lasta kun et heitä jaksa hoitaa? Olen itse väsynyt äiti ja lähipiirissä on vielä väsyneempiä, sairaiden lasten äitejä, mutta koskaan en ole aistinut heiltä noin syvää kateutta ja katkeruutta toisenlaisessa elämäntilanteessa eläviä kohtaan. Päällimmäisenä on kuitenkin aina onni niistä lapsista. Ei sillä, ei se perhe-elämä kaikille sovi ja joskus se rankkuus tulee ensimmäisen lapsen kohdalla yllätyksenä. Mutta kolme? Etkö jo kahden lapsen kohdalla tajunnut, ettei lapsiperhe-elämä sovi sinulle vaan lasket minuutteja siihen kun 18-v myöhemmin muuttoauto kaartaa pihasta?
Jos oikeasti olet äiti, niin olen tosi pahoillani lastesi puolesta, olet todella empatiakyvytön ihminen!
t. ei ap
Minä taas olen enemmän pahoillani sellaisten lasten puolesta, joiden äidit ovat heidän hankkimisestaan enemmän onnettomia kuin onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun perusteella on siis ihan ok kujerrella sairaan vauvan äidille, joka väistämättä on väsynyt, että on itse rentoutunut ja nauttinut viime aikoina. Tämän ketjun mukaan se on ihan korrektia, ja on suorastaan kamalaa, jos lähimmäisiltä odottaisi edes jotain myötätuntoa väsynyttä äitiä kohtaan. Elämästään nauttiva mummeli taas on tosi jees. Mitähän tämä kertoo suomalaisten ajatusmaailmasta? Enpä ihmettele yhtään, että lapsettomuus yleistyy...
Eikö se ole pelkästään hyvä asia, että vapaaehtoinen lapsettomuus lisääntyy niiden parien keskuudessa jotka kokevat olevansa aidosti onnellisempia ilman lapsia? Eivät lapset ole mikään itseisarvo. Jotkut taas saavat lapsista hurjasti iloa, ja näiden parien soisi lisääntyvän enemmänkin.
Aika mustavalkoisia näkemyksiä vanhemmuudesta... Lapset voivat olla maailman tärkeimmät ihmiset ja suurin onni, mutta samalla äiti voi olla uupunut ja kateellinen jopa toisten yöunista, niin väsynyt esimerkiksi että päivät kuluu sumussa itkua tihrustaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ilkeitä ihmisiä täällä. Kyllä ymmärrän täysin ap:ta että raivostuttaa! Ihan sama jos joku köyhä kertoisi kuinka ei ole rahaa tehdä mitään ylimääräistä, niin siihen toinen kommentoisi mitä kaikkea hänellä om varaa tehdä.
Mitä jos seuraavan kerran kun anoppi alkaa leuhkimaan niin sanoisit että voi kun sinullekin kelpaisi rentoutuminen kylpylässä mutta eipä ole lapsilla sellaisia isovanhempia joka haluaisi heidän kanssa viettää aikaa, ja toivottelisit anopille hyvää rentoutumista oikein sinunkin edestä!
Rahattomuus ei ole aina oma valinta. Lasten tekeminen on! Kuule, ihan samalla tavalla ap:kin olisi voinut matkustella, jos ei olisi muksuja vääntänyt noin tiheään tahtiin. Ap:n pitäisi olla tyytyväinen valintoihinsa ja kehua niitä anopille.
Tsot tsot. Ei ole oma valinta se, että ap:n nuorin on refluksivauva ja herättelee puolen tunnin välein. Elämä voi yllättää, vaikka kuinka yrittäisi arvioida asiat hyvin etukäteen.
Muistapa oma aseteesi, jos joku perheestäsi sairastuu. Muista, että et saa valittaa kenellekään, koska "itsepä valitsit".
Köyhyydestäkin voi loppupeleissä syyttää ihmistä itseään. Mitäs ei opiskellut enemmän ja valinnut parempipalkkaista ammattia, toisenlaista duunia tms.
Tuollainen mitä sinä harrastat on pahemman kokoluokan kusipäisyyttä. EI sinulla ole mitään oikeutta täräytellä toiselle tuolla lailla, että "et saa valittaa, koska itse päätit sitä ja tätä!"
Ihmiset joutuvat aina tekemään valintoja osin sokkona. Jos ihan jokaiseen mahdollisuuteen varautuu, hyvin hyvin harva voi tehdä lapsia. Ehkä puoli prosenttia kaikkein rikkaimmista.
Ja se olisi kyllä meidän kaikkien kannalta aika helevetin huono vaihtoehto, ollaan sitten vaikka kuinka vakaumuksellisia veloja. Jonkun on maksettava meidänkin tarvisemat palvelut ja eläkkeet sitten, kun emme enää itse siihen kykene.
Ja muista: kaikilla on oikeus valittaa. Sulla, mulla ja ap:lla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua jurppii aina kun joku sanoo keskustelupalstalla näin, enkä ikinä kuvitellut sanovani tätä itse, mutta rehellisesti ap mitä varten sinä olet mennyt tekemään kolme lasta kun et heitä jaksa hoitaa? Olen itse väsynyt äiti ja lähipiirissä on vielä väsyneempiä, sairaiden lasten äitejä, mutta koskaan en ole aistinut heiltä noin syvää kateutta ja katkeruutta toisenlaisessa elämäntilanteessa eläviä kohtaan. Päällimmäisenä on kuitenkin aina onni niistä lapsista. Ei sillä, ei se perhe-elämä kaikille sovi ja joskus se rankkuus tulee ensimmäisen lapsen kohdalla yllätyksenä. Mutta kolme? Etkö jo kahden lapsen kohdalla tajunnut, ettei lapsiperhe-elämä sovi sinulle vaan lasket minuutteja siihen kun 18-v myöhemmin muuttoauto kaartaa pihasta?
Jos oikeasti olet äiti, niin olen tosi pahoillani lastesi puolesta, olet todella empatiakyvytön ihminen!
t. ei ap
Minä taas olen enemmän pahoillani sellaisten lasten puolesta, joiden äidit ovat heidän hankkimisestaan enemmän onnettomia kuin onnellisia.
Näin juuri. Jokaisen elämään kuuluu ongelmia ja on niitä hyvää purkaa muillekin, mutta oikeasti kun muistelen vuosiani kerhoissa ja leikkipuistoissa, niin voi sitä valituksen määrää! Kaiken pahan alku ja juuri olivat lapset, jotka venyttivät äidit jaksamisen äärirajoille. Periaatteessa äidit varmaan rakastivat lapsiaan, mutta miettikää, mitä ne lapset siinä vieressä käytännössä kuulivat äitiensä sanovan? Eiköhän tullut ihan selväksi, että ilman heitä äidit olisivat (mukamas) olleet onnellisempia. En halua kiillottaa mitään sädekehää, sillä kyllä minua kylmäävät monet itsekin sanomani asiat. Jokainen voi ihan tykönänsä miettiä, mitä haluaisi kuulla sen ihmisen suusta, jota eniten maailmassa rakastaa (ja josta on riippuvainen). Onneksi olen saanut omaa kurssiani korjattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika mustavalkoisia näkemyksiä vanhemmuudesta... Lapset voivat olla maailman tärkeimmät ihmiset ja suurin onni, mutta samalla äiti voi olla uupunut ja kateellinen jopa toisten yöunista, niin väsynyt esimerkiksi että päivät kuluu sumussa itkua tihrustaen.
Voi olla uupunut ja vähän kateellinenkin, mutta tuossa ap:n mittakaavassa katkera? Että pitää suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena jos anoppi puhuu hänelle omasta elämästään? Taisit itsekin vähän sortua mustavalkoisuuteen ja suhteellisuudentajun hämärtymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ilkeitä ihmisiä täällä. Kyllä ymmärrän täysin ap:ta että raivostuttaa! Ihan sama jos joku köyhä kertoisi kuinka ei ole rahaa tehdä mitään ylimääräistä, niin siihen toinen kommentoisi mitä kaikkea hänellä om varaa tehdä.
Mitä jos seuraavan kerran kun anoppi alkaa leuhkimaan niin sanoisit että voi kun sinullekin kelpaisi rentoutuminen kylpylässä mutta eipä ole lapsilla sellaisia isovanhempia joka haluaisi heidän kanssa viettää aikaa, ja toivottelisit anopille hyvää rentoutumista oikein sinunkin edestä!
Rahattomuus ei ole aina oma valinta. Lasten tekeminen on! Kuule, ihan samalla tavalla ap:kin olisi voinut matkustella, jos ei olisi muksuja vääntänyt noin tiheään tahtiin. Ap:n pitäisi olla tyytyväinen valintoihinsa ja kehua niitä anopille.
Tsot tsot. Ei ole oma valinta se, että ap:n nuorin on refluksivauva ja herättelee puolen tunnin välein. Elämä voi yllättää, vaikka kuinka yrittäisi arvioida asiat hyvin etukäteen.
Muistapa oma aseteesi, jos joku perheestäsi sairastuu. Muista, että et saa valittaa kenellekään, koska "itsepä valitsit".
Köyhyydestäkin voi loppupeleissä syyttää ihmistä itseään. Mitäs ei opiskellut enemmän ja valinnut parempipalkkaista ammattia, toisenlaista duunia tms.
Tuollainen mitä sinä harrastat on pahemman kokoluokan kusipäisyyttä. EI sinulla ole mitään oikeutta täräytellä toiselle tuolla lailla, että "et saa valittaa, koska itse päätit sitä ja tätä!"
Ihmiset joutuvat aina tekemään valintoja osin sokkona. Jos ihan jokaiseen mahdollisuuteen varautuu, hyvin hyvin harva voi tehdä lapsia. Ehkä puoli prosenttia kaikkein rikkaimmista.
Ja se olisi kyllä meidän kaikkien kannalta aika helevetin huono vaihtoehto, ollaan sitten vaikka kuinka vakaumuksellisia veloja. Jonkun on maksettava meidänkin tarvisemat palvelut ja eläkkeet sitten, kun emme enää itse siihen kykene.
Ja muista: kaikilla on oikeus valittaa. Sulla, mulla ja ap:lla.
Kysehän ei tässä ketjussa ole siitä, onko ap:lla oikeus valittaa väsymystä, vaan siitä onko hänellä oikeus raivostua kun toisenlaista elämänvaihetta elävä läheinen kertoo kuulumisiaan. Ja tämän kysymyksen kannalta on minusta varsin oleellista, että ap on itse valinnut elämäänsä ne seikat, jotka sitä matkustelua ja kylpylälomailua tällä hetkellä estävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teitte 3 lasta jos mies aina töissä? Eiköhän eläkeläinen puhu siitä mitä hänelle tapahtuu. Jos 2 kk välein puhutte niin kyllä siihen aina joku reissu mahtuu. Oma äitini hyppää ulkomailla ja hänellä on siihen täysi oikeus ja kertoa myös kuulumiset.
Eli mummot jotka valitsevat nautiskelun sen sijaan että joskus auttaisivat edes, ovat hyviä ihmisiä, mutta se joka apua toivoisi, on täys p?
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun perusteella on siis ihan ok kujerrella sairaan vauvan äidille, joka väistämättä on väsynyt, että on itse rentoutunut ja nauttinut viime aikoina. Tämän ketjun mukaan se on ihan korrektia, ja on suorastaan kamalaa, jos lähimmäisiltä odottaisi edes jotain myötätuntoa väsynyttä äitiä kohtaan. Elämästään nauttiva mummeli taas on tosi jees. Mitähän tämä kertoo suomalaisten ajatusmaailmasta? Enpä ihmettele yhtään, että lapsettomuus yleistyy...
Kyllähän se anoppi on ne yöt itsekin aikoinaan valvonut, ja työtä muutenkin tehnyt. Eikö se anna juuri toivoa nuorelle äidille, että tulee aika, jolloin äidilläkin on oikeus olla itsekäs ja rentoutunut, ja iloita siitä, ympäristön paheksumatta.
Minä olen neljän lapsen äiti, ja minulla on mennyt vuosia välillä ilman täysiä yöunia. Meillä on ollut monenlaista sairautta ja vaivaa, ja välillä on töihin pitänyt mennä nukkumatta lainkaan. Nyt lapset ovat isoja, osa jo aikuistumaasa. Vielä on ollut monenlaista huolta ja stressiä, ja 17-vuotiaan kriiseissäkin on itketty ja valvottu öitä.
Kun joskus tästä elämä helpottaa, haluan, että minullakin on oikeus vapaa-aikaan, ja iloita helpommasta elämästä. Saatan erehtyä iloitsemaan jopa miniän kuullen. Itse toivon, että miniältä löytyy aloittajalta enemmän empatiaa. Se, että olen nainen, ei tarkoita, että koko elämäni pitää kulua vain ja ainoastaan toisten ehdoilla. Rakastan lapsiani, ja he ovat parasta elämässäni. Heidän takiaan tekisin mitä tahansa. Mutta jos jonakin päivänä minun ei tarvitse, vaan lapseni pärjäävät aikuisina itse, kyllä minulla on oikeus myös rentoutua.
Mieti Ap miltä sinusta tuntuisi, jos sen päälle, ettet nyt saa nukutuksi, sinulle sanottaisiin, ettei sinulla ikinä tule olla oikeutta levätä ja nauttia elämästäsi.
Jos anoppisi ei ole ollut ystäväsi ennen lapsia, ei hänestä automaattisesti tule ystävääsi senkään jälkeen, kun olet synnyttänyt lapsen. Hyvän, lämpimän ja läheisen suhteen luominen anoppiin aloitetaan sillä hetkellä, kun seurustelukumppanisi ensimmäisen kerran esittelee sinut vanhemmilleen. Ja sitä jatketaan tasaisesti siihen asti, että suhde on luotu. Sen jälkeen riittää, että suhdetta ylläpidetään. Anoppi ei ole otus, joka otetaan komerosta, kun huomataan, että nytpä tuollekin homeiselle hyypiölle olisi käyttöä joko tarvittavana apuna tai vain huolien kuuntelijana.
Omat lapsenlapseni ovat vielä karvaisia ja nelijalkaisia, mutta virallisesti olen ollut anoppi 6 vuotta ja epävirallisesti 3 vuotta enemmän. Jo heti ensimmäisellä viikolla, kun mut esiteltiin tulevalle miniälleni, lähdin miniäni kanssa kahdestaan kaupungille. Käytiin lounaalla ja kierreltiin kaupungilla. Ja juteltiin. Siitä lähtien olemme viestitelleet toisillemme - ei nyt ihan joka päivä, mutta viikottain kuitenkin - ja tehneet paljon asiota yhdessä ihan vain kaksistaankin. Miniäni on myös ihan mielellään osallistunut kaikkiin perhejuhliin, joihin hänellä vaan on ollut mahdollisuus esim töiden tms vuoksi osallistua. Ei ole kitisty, että PITÄÄ mennä jouluksi anopille. Hän on tällä hetkellä opiskelijavaihdossa ulkomailla ja ennen lähtöään toivoi, että voisin järjestää hänelle pienimuotoisen joulun tammikuussa paluunsa jälkeisenä viikonloppuna. Tottakai järjestän! Teen uudelleen koko joulupöydän repertuaarin kaikkine herkkuineen. Ja tämän puoli vuotta hänen koiransa on mulla hoidossa aina arkisin ja välillä myös viikonloppuisin, koska oma lapseni ei pysty yksin koirasta huolehtimaan. Vaikka mulla on omakin koira ja koska en pysty lenkittämään noita kahta yhdessä, käyn joka päivä kuusi kertaa lenkillä. Kipeillä nivelilläni. Tämän lisäksi teen tietysti työpäivän ja hoidan omat kotihommani. Välillä olen kuolemanväsynyt, mutta koska rakastan miniääni kuin omaa tytärtäni, olen ollut valmis tämän 6 kk olemaan uupunutkin.
Yllättävän monen suhde anoppiin on ainoastaan olla puolisonsa eli anoppinsa lapsen jatke ja sen vuoksi anopilla on merkitystä vain sen aikaa, että ollaan puolison kanssa yhdessä. Aina välillä tälläkin palstalla saa lukea marmatuksia, kun miehen exä on edelleen läheisissä väleissä ja tekemisissä anoppinsa kanssa. Niinpä, heidän välinen suhteensa ei olekaan riippuvainen anopin lapsesta vaan se jatkuu senkin jälkeen, kun on tullut ero.
Tulevaan anoppiinsa ei siis kannata suhtautua kuin pahimpaan viholliseensa. Tietenkin on myös ikäviä anoppeja, mutta niin on myös ikäviä miniöitä ja vävyjäkin. Suurin osa on kuitenkin ihan normaaleja ihmisiä, joille suhde läheiseen ihmiseen on tärkeä. Läheinen suhde ei kuitenkaan synny sillä, että saa sormuksen sormeensa tai synnyttää lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun perusteella on siis ihan ok kujerrella sairaan vauvan äidille, joka väistämättä on väsynyt, että on itse rentoutunut ja nauttinut viime aikoina. Tämän ketjun mukaan se on ihan korrektia, ja on suorastaan kamalaa, jos lähimmäisiltä odottaisi edes jotain myötätuntoa väsynyttä äitiä kohtaan. Elämästään nauttiva mummeli taas on tosi jees. Mitähän tämä kertoo suomalaisten ajatusmaailmasta? Enpä ihmettele yhtään, että lapsettomuus yleistyy...
Se kertoo äitimyytin yhden osan murtumisesta; nykyään on tässäkin yhden totuuden maassa jo ihan OK myöntää, että lasten kasvatuksen voi kokea myös enimmäkseen raskaaksi ja epäkiitolliseksi puuhaksi. Toista se oli vielä vuosituhannen vaihteessa, äitiys oli tavoite ja naisen onni, piste (odottelin omaani noihin aikoihin). Antaa niiden iloita, jotka ovat osansa jo hoitaneet ja päässeet uuteen elämänvaiheeseen, muiden vuoro tulee kyllä aikanaan. Aikansa kutakin.
Hyvin kylmä suhtautuminen sinulla.
Miehen ystävä on hyvin varakas. Hän kertoo meillä käydessään kaikista paikoista missä on reissannut. En mä tätä kuitenkaan ota henkilökohtaisena kettuiluna vaikka itsekkin rakastaisin matkustelua jos olis varaa. Ihmisillä on vaan erilaiset elämät.
Ap kertoi, että hän puhuu anopin kanssa 2-3 kk välein. Ei se mun mielestä ole leuhkimista jos kertoo mitä on tehnyt sillä välin. Eri asia jos he puhuisivat joka päivä.
Vaikka teillä on raskasta niiden lapsienne kanssa, ei se tarkoita etteikö muut saa nauttia elämästä.
No kuule, jos et halua olla tahattomasti lapseton, niin älä ala yrittämään lasta. Jos et halua olla työtön, niin älä sitten kouluttaudu miksikään muuksi kuin siivoojaksi tai lähihoitajaksi.