27v nainen ja taas yksi kesken jäänyt koulu.. kyllä hävettää ja ahdistaa :(

Vierailija kirjoitti:

Meitä on täällä muitakin, AP <3 Itselläni ikää saman verran, olen kyllä käynyt lukion loppuun, mutta sen jälkeen on jäänyt kesken kaksi koulua ja nyt jää kolmaskin. Töissä olen käynyt viimeiset 8 vuotta, eli kykenen kyllä sitoutumaan aikatauluihin ja rutiineihin jne, mutta jostain syystä opiskeluista ei ole tullut mitään. Ehkä nämä mt-ongelmat saavat aikaan sen, että omaa tulevaisuutta on vaikea kuvitella, ja siihen tulevaisuuteen panostaminen (eli opiskelu) tuntuu siksi jotenkin hirveän päämäärättömältä. Duunissa käymisestä saa sentään kerran kuussa sen palkinnon eli liksaa joka on suoraan verrannollinen tehdyn työn määrään.

Täällä myös yksi samanikäinen, joka räpiköi lukion väkisin loppuun surkein arvosanoin läpi ja sen jälkeen yrittänyt opiskella yhtä sun toista, tuloksena tällä hetkellä 2 keskeneräistä korkeakoulututkintoa. Myöskin mt-ongelmia, masennusta lähinnä. Opiskelu ei vaan meinaa sujua, vaikka olen saanut hyviäkin arvosanoja, niin mitään kokonaisuutta en saa valmiiksi ja tietyt asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä

Olisiko syynä keskittymishäiriö tai vastaava?

Hei ja ap oletko käynyt ammatinvalinta psykologilla? Itse kävin ja päädyttiin alaan jota nyt opiskelen!

T: viestin 41 kirjottanut

Kiitos ap kun otit tämän asian esille, mulla oli fiilis että olen ainoa saman ongelman kanssa. Olen sinua lähes 10 v vanhempi ja vain lukion olen saanut suoritettua loppuun, eipä sillä mitään töitä saa. Aikuisiällä olen tehnyt muutamia vuosia töitä ja jättänyt kesken ammattikorkeakoulun ja yhden opistotason koulutuksen. Nyt en meinaa millään saada loppuun nykyisiä opiskelujani, vaikka ala on tavallaan mieleinen. Lähiopiskelu ja työharjoittelut sujuivat loistavasti, jäljellä on enää iso kasa itsenäisesti suoritettavia kursseja. Ja mieluummin hyppään katolta kuin teen ne, en tiedä miksi. Omapa on ongelmani, mutta toivon kovasti että kaikki te samankaltaisessa tilanteessa olevat löydätte jostain voimaa ja motivaatiota repiä koulu läpi. Koska koulun keskeyttäneisiin suhtaudutaan suunnilleen yhtä kivasti kuin sarjamurhaajiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

Elämäsi ei todellakaan ole ohi. Itse olen pari vuotta vanhempi ja vasta nyt alkaa tuntumaan, että olen löytänyt paikkani. Mikä tämä ala on, jonka koit itsellesi liian haastavaksi? Ja osaatko eritellä miksi se tuntui haastavalta?

Olen käynyt lukion jälkeen esim.hotelli-ja ravintolakoulun, enkä ole toiminut sillä alalla päivääkään. En ole koko elämäni aikana tuntenut kiinnostusta oikein mihinkään. Työelämässä olen silti jotenkin pysynyt. Ikää minulla on jo vähän enemmän, joten kokemuksesta voisin sanoa, että voisi kesken jääneistä valita yhden tai sitten oppisopimuskoulutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

No voi, kylläpä sä nyt ajattelet pessimistisesti vaikka olet vasta 27? Vai etkö ole oikeasti tuo ap? Mä olen se nelikymppinen kenellä on hyviä arvosanoja mutta keskeyttänyt muutaman kerran. Tosin aina on ollut jokin syy ihan oikeasti kuten opintojen rahoitus tai pienet lapset joten ehkä vielä ymmärrystä löytyy joltain taholta kun ei joudu selittelemään että opinnot ei mitenkään suju, ei opi tai mikä pahempi, ei mitään järjellistä syytä. Tietenkin opinnot ja työllistyminen on aina vaikeampaa vanhempana kun nuorempana mutta riippuu paljon alasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

Elämäsi ei todellakaan ole ohi. Itse olen pari vuotta vanhempi ja vasta nyt alkaa tuntumaan, että olen löytänyt paikkani. Mikä tämä ala on, jonka koit itsellesi liian haastavaksi? Ja osaatko eritellä miksi se tuntui haastavalta?

Kokeilin kauppakorkeassa, mutta sinne ei äly todellakaan riittänyt. Ongelmia oli myös ammattiopiston puolella. Iän ja pitkittyneen opiskelutauon myötä mikään ei jäänyt päähän, enkä kyennyt sisäistämään uusia kokonaisuuksia edes tuollaisella perustasolla. Tuon kokemuksen perusteella voin huoletta sulkea itseltäni kaikki korkeakouluopinnot pois. Miksi lähteä turhautumaan ja lyömään päätä seinään? Ainoat onnistumisen hetket tuossa viimeisessä opiskelupaikassa olivat ne, kun pääsin hyödyntämään aikaisemmin oppimaani ja osaamispohjaani. Valitettavasti tuo vanha osaamiseni on niin perustasoista ja vailla virallista todistusta, että se ei juurikaan hyödytä.

Jos aikoisin vielä jotain elämässäni saavuttaa olisi sen tapahduttava nopeasti. Vaihtoehtona ovat siis vain parin vuoden koulutukset, eikä todellakaan mitään omien kiinnostuksenkohteiden opintoja. Tähtäin pitäisi olla vain varmassa työllistymisessä ja ajan tehokkaassa käytössä.

Itse valmistuin ensimmäiseen ammattiini 33-vuotiaana, eli toivoa sinullekin on ap! Sitä ennen olin jättänyt 4 koulua kesken... menin laitoshuoltajakoulutukseen joka kesti 9 kk, nykyään taitaa olla vielä lyhyempi tää koulutus. Olen töissä sairaalassa, siivoan, jaan ruoan potilaille, tiskaan yms. Mulle tää oli hyvä ratkaisu koska jotkut kolmen vuoden koulutukset tuntuivat jo etukäteen uuvuttavan pitkiltä. Jaksoin, selviydyin ja pääsin heti töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

No voi, kylläpä sä nyt ajattelet pessimistisesti vaikka olet vasta 27? Vai etkö ole oikeasti tuo ap? Mä olen se nelikymppinen kenellä on hyviä arvosanoja mutta keskeyttänyt muutaman kerran. Tosin aina on ollut jokin syy ihan oikeasti kuten opintojen rahoitus tai pienet lapset joten ehkä vielä ymmärrystä löytyy joltain taholta kun ei joudu selittelemään että opinnot ei mitenkään suju, ei opi tai mikä pahempi, ei mitään järjellistä syytä. Tietenkin opinnot ja työllistyminen on aina vaikeampaa vanhempana kun nuorempana mutta riippuu paljon alasta.

En ole ap. Hänellä on aikaa, minulla yli kymmenen vuotta vanhempana ei enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo "ala ei ollutkaan mun juttu" -syyt ovat tekoselityksiä. Oikea syy koulujen keskeyttämiselle on se, että syrjäytymiskierteen alettua mielenterveysongelmien myötä olet vähitellen menettänyt elämänhallinnan. Kun tottuu elämäntapaan, jossa jäädään sänkyyn, kun ei huvita herätä, ja jätetään tehtävät tekemättä, kun ei viitsi ryhtyä toimeen, on tavasta vaikea oppia pois. --

Tässä on todella hyvin kuvattu tätä ongelmaa. Onko sulla omaa kokemusta, tunnetko jonkun tällaisen tapauksen vai oletko kenties opo? Lisäisin tuohon vielä noiden syiden lisäksi, että jatkuvien epäonnistumisten myötä ei enää jaksa edes uskoa onnistumiseen opinnoissa ja aloittaa jo valmiiksi tappiomielialalla.

Itselläni on jäänyt yliopisto-opinnot kesken ja nyt olen AMK:ssa, eivätkä opinnot siellä suju yhtään sen paremmin. Ihme kyllä pystyn käymään töissä ihan normaalisti, eli esim. vuorokausirytmin kanssa ei ole ongelmia. Opiskelusta on kai vain tullut niin iso mörkö, ettei siitä tule mitään. Ja tietysti töissäkäyntiin on ulkopuolinen paine aivan toisella tavalla kuin opiskeluun. Harmi vaan, ettei vakipaikkaa irtoa ilman tutkintoa.

Olen opettaja ja olen jollain tavalla tekemisissä näiden tapausten kanssa päivittäin. Yhden koulutuksen keskeyttämiskerran jälkeen riski keskeyttää uudelleen on valtavan suuri, ja tyypillisin syy keskeyttämiselle on nimenomaan elämänhallintaan liittyvät ongelmat. Nuoria, joilla ei ole edellytyksiä pärjätä opinnoissa, ohjataan nuorisotakuun vuoksi aloittamaan uudestaan ja uudestaan opinnot eri oppilaitoksissa. Kuvitellaan, että kun "se oma juttu" löytyy, alkavat opinnot sujua. Ensin pitäisi kuitenkin hoitaa kuntoon taustalla olevat ongelmat.

Minäpä väitän, että yksi suurimmista ongelmista on heikko ryhmäytyminen. Se aiheuttaa vaikeutta lähteä aamuisin kouluun, vaikka sängystä olisi päässyt vaivoitta.

Kyllä, viittasinkin tähän ensimmäisessä viestissäni. Kun poissaoloja alkaa kertyä, tuntee itsensä ulkopuoliseksi suhteessa opintoihin ja muihin opiskelijoihin. Kaikista luetelluista tekijöistä syntyy vähitellen kierre.

Tarkoitinkin, että ryhmäytymisongelmia on alusta lähtien ja ne johtavat poissaoloihin, ei päinvastoin.

En nyt oikein ymmärrä, mitä haet takaa. Jos ryhmäytyminen on vaikeaa, on opiskelijalla varmaan tällöin jotain vuorovaikutustaitoihin liittyvää ongelmaa, jota pitää hoitaa aivan samalla tavoin kuin vaikka unirytmiin liittyviä ongelmia, jotta opinnot sujuisivat.

Juuri tätä haen takaa. Hyvin innokkaasti sinäkin olit kertomassa, kuinka opiskelijan oma koulusta jättäytyminen ja päivärytmin puute on ongelma, vaikka ongelma saattaa ollakin siinä, ettei häntä koskaan saatu edes ryhmään mukaan. Koululla on kuitenkin aitiopaikka tämän ihmisen todennäköisesti alusta asti näkyviin ongelmiin, mutta vastuu jätetään yksilölle, jota sitten syytetään omien ongelmiensa aiheuttamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

No voi, kylläpä sä nyt ajattelet pessimistisesti vaikka olet vasta 27? Vai etkö ole oikeasti tuo ap? Mä olen se nelikymppinen kenellä on hyviä arvosanoja mutta keskeyttänyt muutaman kerran. Tosin aina on ollut jokin syy ihan oikeasti kuten opintojen rahoitus tai pienet lapset joten ehkä vielä ymmärrystä löytyy joltain taholta kun ei joudu selittelemään että opinnot ei mitenkään suju, ei opi tai mikä pahempi, ei mitään järjellistä syytä. Tietenkin opinnot ja työllistyminen on aina vaikeampaa vanhempana kun nuorempana mutta riippuu paljon alasta.

En ole ap. Hänellä on aikaa, minulla yli kymmenen vuotta vanhempana ei enää ole.

Voi kuule ei se mahdotonta ole opiskella ja työllistyä nelikymppisenäkään. Ala ehkä kannattaa miettiä tarkkaan ja se ei ole ehkä se unelma-ala. Varsinkin jos on sellainen jolla itse opinnot ei tuottaneet vaikeuksia joutuu ehkä "alentamaan" itsensä yksinkertaisempiin opintoihin mihin olisi oikeasti pystynyt. Näin kävi itselleni koska taloudellisesti en olisi pystynet enää käymään korkeakouluopintoja kun oli jo perhettä ja yhdistelmä: lapset, koulu, työ, opintolaina ei oikein natsannut seuraavat 6 vuotta...ja sitten päätyy niihin lyhyisiin tutkintoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

No voi, kylläpä sä nyt ajattelet pessimistisesti vaikka olet vasta 27? Vai etkö ole oikeasti tuo ap? Mä olen se nelikymppinen kenellä on hyviä arvosanoja mutta keskeyttänyt muutaman kerran. Tosin aina on ollut jokin syy ihan oikeasti kuten opintojen rahoitus tai pienet lapset joten ehkä vielä ymmärrystä löytyy joltain taholta kun ei joudu selittelemään että opinnot ei mitenkään suju, ei opi tai mikä pahempi, ei mitään järjellistä syytä. Tietenkin opinnot ja työllistyminen on aina vaikeampaa vanhempana kun nuorempana mutta riippuu paljon alasta.

En ole ap. Hänellä on aikaa, minulla yli kymmenen vuotta vanhempana ei enää ole.

Sullakin on vielä 20 vuotta aikaa eläkkeelle. Todellakin on aikaa. Itse olen valmistumassa ekaan ammattiin 40-vuotiaana. Elämä ei ole ohi (ennen kuin se on ohi)!

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

Lähdin itse suorittamaan AMK-opintoja ihan into piukkana 38-vuotiaana. Oli kokemusta parista saman ikäisenä aloittaneesta, jotka opiskelivat saman ikäisinä toisen alan ja pääsivät hyvin töihin. Nämä molemmat olivat myös alanvaihtajia ja olivat pikkulapsiaikana innostuneet imetysjutuista ja heistä tuli kätilöjä. Minä taas olin kotivuosina innostunut sijoitusasioista ja minusta tuli työtön rahoituksen tradenomi. Sinisilmäisenä en ollenkaan tajunnut, että 42-vuotias vastavalmistunut ilman kummempaa oman alan työkokemusta ei työmarkkinoilla ole kuuminta hottia. Ei siinä auttanut että oli loistavat arvosanat ja sijoituskokemusta yli 10 vuoden ajalta. Olisi pitänyt ennemmin olla nuorempi, että olisi päässyt niihin kesätöihin, joiden kautta olisi päässyt oikeisiin töihin. Sen sijaan jossain kätilön hommissa elämänkokemus ja imetysaktiivikuvioiden kautta tullut ylimääräinen osaaminen on vain plussaa. En silti kadu että lähdin opiskelemaan oman intohimoni perässä, mutta harmittaa toki, ettei se auttanut työelämään pääsemisessä. Enkä edelleenkään lähtisi opiskelemaan jotain itselleni aivan luonnonvastaista pelkästään päästäkseni töihin. Uskon edelleen, että ne omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet pitää huomioida edes jollain tasolla.

Mutta jotain tekemistä tässä pitäisi keksiä siksi aikaa kun odottelee kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

No voi, kylläpä sä nyt ajattelet pessimistisesti vaikka olet vasta 27? Vai etkö ole oikeasti tuo ap? Mä olen se nelikymppinen kenellä on hyviä arvosanoja mutta keskeyttänyt muutaman kerran. Tosin aina on ollut jokin syy ihan oikeasti kuten opintojen rahoitus tai pienet lapset joten ehkä vielä ymmärrystä löytyy joltain taholta kun ei joudu selittelemään että opinnot ei mitenkään suju, ei opi tai mikä pahempi, ei mitään järjellistä syytä. Tietenkin opinnot ja työllistyminen on aina vaikeampaa vanhempana kun nuorempana mutta riippuu paljon alasta.

En ole ap. Hänellä on aikaa, minulla yli kymmenen vuotta vanhempana ei enää ole.

Voi kuule ei se mahdotonta ole opiskella ja työllistyä nelikymppisenäkään. Ala ehkä kannattaa miettiä tarkkaan ja se ei ole ehkä se unelma-ala. Varsinkin jos on sellainen jolla itse opinnot ei tuottaneet vaikeuksia joutuu ehkä "alentamaan" itsensä yksinkertaisempiin opintoihin mihin olisi oikeasti pystynyt. Näin kävi itselleni koska taloudellisesti en olisi pystynet enää käymään korkeakouluopintoja kun oli jo perhettä ja yhdistelmä: lapset, koulu, työ, opintolaina ei oikein natsannut seuraavat 6 vuotta...ja sitten päätyy niihin lyhyisiin tutkintoihin.

Kokeilin kyllä kahden vuoden aikuisopintoja - en pärjännyt.

Tässä iässä ei ole enää varaa harha-askeliin. Minulla kun ei ole olemassa olevaa osaamista, eikä juurikaan työkokemusta, niin valitun koulutuksen pitäisi taata lähes varma työpaikka. Lisäksi sen pitäisi olla haastavuudeltaan sitä tasoa, että tällainen vähemmän lahjakaskin kykenee sen suorittamaan hyväksytysti. Tämä kaikki muodostaa sellaisen korkean tason yhtälön, johon en ole vielä löytänyt edes lukion aikaisella graafisella laskimella vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo "ala ei ollutkaan mun juttu" -syyt ovat tekoselityksiä. Oikea syy koulujen keskeyttämiselle on se, että syrjäytymiskierteen alettua mielenterveysongelmien myötä olet vähitellen menettänyt elämänhallinnan. Kun tottuu elämäntapaan, jossa jäädään sänkyyn, kun ei huvita herätä, ja jätetään tehtävät tekemättä, kun ei viitsi ryhtyä toimeen, on tavasta vaikea oppia pois. --

Tässä on todella hyvin kuvattu tätä ongelmaa. Onko sulla omaa kokemusta, tunnetko jonkun tällaisen tapauksen vai oletko kenties opo? Lisäisin tuohon vielä noiden syiden lisäksi, että jatkuvien epäonnistumisten myötä ei enää jaksa edes uskoa onnistumiseen opinnoissa ja aloittaa jo valmiiksi tappiomielialalla.

Itselläni on jäänyt yliopisto-opinnot kesken ja nyt olen AMK:ssa, eivätkä opinnot siellä suju yhtään sen paremmin. Ihme kyllä pystyn käymään töissä ihan normaalisti, eli esim. vuorokausirytmin kanssa ei ole ongelmia. Opiskelusta on kai vain tullut niin iso mörkö, ettei siitä tule mitään. Ja tietysti töissäkäyntiin on ulkopuolinen paine aivan toisella tavalla kuin opiskeluun. Harmi vaan, ettei vakipaikkaa irtoa ilman tutkintoa.

Olen opettaja ja olen jollain tavalla tekemisissä näiden tapausten kanssa päivittäin. Yhden koulutuksen keskeyttämiskerran jälkeen riski keskeyttää uudelleen on valtavan suuri, ja tyypillisin syy keskeyttämiselle on nimenomaan elämänhallintaan liittyvät ongelmat. Nuoria, joilla ei ole edellytyksiä pärjätä opinnoissa, ohjataan nuorisotakuun vuoksi aloittamaan uudestaan ja uudestaan opinnot eri oppilaitoksissa. Kuvitellaan, että kun "se oma juttu" löytyy, alkavat opinnot sujua. Ensin pitäisi kuitenkin hoitaa kuntoon taustalla olevat ongelmat.

Minäpä väitän, että yksi suurimmista ongelmista on heikko ryhmäytyminen. Se aiheuttaa vaikeutta lähteä aamuisin kouluun, vaikka sängystä olisi päässyt vaivoitta.

Kyllä, viittasinkin tähän ensimmäisessä viestissäni. Kun poissaoloja alkaa kertyä, tuntee itsensä ulkopuoliseksi suhteessa opintoihin ja muihin opiskelijoihin. Kaikista luetelluista tekijöistä syntyy vähitellen kierre.

Tarkoitinkin, että ryhmäytymisongelmia on alusta lähtien ja ne johtavat poissaoloihin, ei päinvastoin.

En nyt oikein ymmärrä, mitä haet takaa. Jos ryhmäytyminen on vaikeaa, on opiskelijalla varmaan tällöin jotain vuorovaikutustaitoihin liittyvää ongelmaa, jota pitää hoitaa aivan samalla tavoin kuin vaikka unirytmiin liittyviä ongelmia, jotta opinnot sujuisivat.

Juuri tätä haen takaa. Hyvin innokkaasti sinäkin olit kertomassa, kuinka opiskelijan oma koulusta jättäytyminen ja päivärytmin puute on ongelma, vaikka ongelma saattaa ollakin siinä, ettei häntä koskaan saatu edes ryhmään mukaan. Koululla on kuitenkin aitiopaikka tämän ihmisen todennäköisesti alusta asti näkyviin ongelmiin, mutta vastuu jätetään yksilölle, jota sitten syytetään omien ongelmiensa aiheuttamisesta.

No aina se ei mene noin vaan toistepäin. Itselläni meni hyvin kun oli selvä ryhmä kasassa ja selvät kuviot, aikataulut jne. mutta sitten kun tuli henkilökohtaisen aikataulun mukainen opiskelu en vain jaksanut enää kysellä mitä piti tehdä ja koska ja keneen piti ottaa yhteyttä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

No voi, kylläpä sä nyt ajattelet pessimistisesti vaikka olet vasta 27? Vai etkö ole oikeasti tuo ap? Mä olen se nelikymppinen kenellä on hyviä arvosanoja mutta keskeyttänyt muutaman kerran. Tosin aina on ollut jokin syy ihan oikeasti kuten opintojen rahoitus tai pienet lapset joten ehkä vielä ymmärrystä löytyy joltain taholta kun ei joudu selittelemään että opinnot ei mitenkään suju, ei opi tai mikä pahempi, ei mitään järjellistä syytä. Tietenkin opinnot ja työllistyminen on aina vaikeampaa vanhempana kun nuorempana mutta riippuu paljon alasta.

En ole ap. Hänellä on aikaa, minulla yli kymmenen vuotta vanhempana ei enää ole.

Voi kuule ei se mahdotonta ole opiskella ja työllistyä nelikymppisenäkään. Ala ehkä kannattaa miettiä tarkkaan ja se ei ole ehkä se unelma-ala. Varsinkin jos on sellainen jolla itse opinnot ei tuottaneet vaikeuksia joutuu ehkä "alentamaan" itsensä yksinkertaisempiin opintoihin mihin olisi oikeasti pystynyt. Näin kävi itselleni koska taloudellisesti en olisi pystynet enää käymään korkeakouluopintoja kun oli jo perhettä ja yhdistelmä: lapset, koulu, työ, opintolaina ei oikein natsannut seuraavat 6 vuotta...ja sitten päätyy niihin lyhyisiin tutkintoihin.

Kokeilin kyllä kahden vuoden aikuisopintoja - en pärjännyt.

Tässä iässä ei ole enää varaa harha-askeliin. Minulla kun ei ole olemassa olevaa osaamista, eikä juurikaan työkokemusta, niin valitun koulutuksen pitäisi taata lähes varma työpaikka. Lisäksi sen pitäisi olla haastavuudeltaan sitä tasoa, että tällainen vähemmän lahjakaskin kykenee sen suorittamaan hyväksytysti. Tämä kaikki muodostaa sellaisen korkean tason yhtälön, johon en ole vielä löytänyt edes lukion aikaisella graafisella laskimella vastausta.

Voi ei en osaa neuvoa sinua koska itselläni opinnot sujui hyvin vaikka keskeytin ne eli itselläni ei ole tuollaisia pessimistisiä näkemyksiä omasta lahjakkuudesta paitsi ei kyseinen ala mitä opiskelun mitään lahjakkuutta edes vaadi. Ainahan se opintojen keskeyttäminen ei johdu siitä että ne olisivat liian haastavia. Itselläni tuntui joskus että mitä hemmettiä mä joudun tässä opiskelemaan, ei sen takia että opinnot olisivat olleet vaikeita vaan siksi että ne tuntuivat välillä tylsiltä ja turhilta. Sulla ei siis ollut lapsia? Itselläni opiskelu kahden pienen alle 3 vuotiaan ja kahden isomman lapsen äitinä opiskelu kävi liian rankaksi ja jätin ne vaan unholaan. Yritän taas jatkaa kun lapset on isompia (vaikka olenkin nelikymppinen) Mut hei sä olet nuori ja ei lapsia joten jatka nyt vaan jotain mahd. pian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa. Ei paljon, mutta aikaa kuitenkin on.

Itse olen lähes nelikymppinen ja viimeisin hyväksyttävästi suorittamani koulutus on lukio. Kesken ovat jääneet yliopisto, AMK ja aikuispuolen ammattikoulu. Ongelmia on ollut älyllisen kapasiteetin riittämättömyyden, sopeutumisen ja motivaation kanssa. Nyt olen sitten työmarkkinoiden silmissä täysi hylkiö, eikä tietä ylöspäin oikein ole. Tilanne vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään ja epäonnistumisen aiheuttama häpeä on saanut minut lähes eristäytymään muista ihmisistä.

En suosittele tätä kenellekään. Joten tee kaikkesi ettet päädy tähän tilanteeseen.

Mä ihmettelen eniten sinkkuja tai isojen lasten vanhempia joilla ei opinnot suku. Itselläni älyllinen kapasiteetti pelasi hyvin mutta pienten lasten äitinä aika ja energia loppui. Oikein hävettää kertoa että olin oikeastaan tosi hyvä aina koulussa kun sekin herättää sitten aina kysymyksiä että miksi en suorittanut loppuun jne.

Niin, elämä olisi paljon helpompaa, jos mulla olisi edes joku syy tälle epäonnistumiselleni. Nyt kaikki on vain omaa paskuuttaa, eikä taustalla ole mitään syytä miksi olen tässä tilanteessa. Eikä mua niinkään häiritse ammatin tai tutkinnon puute saavutuksen tasolla, mutta on tullut karulla tavalla huomattua, että ilman yhtäkään osa-aluetta kolmikosta tutkinto, työkokemus tai poikkeuksellinen osaaminen ei tässä maassa työpaikan ovet aukea.

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

No voi, kylläpä sä nyt ajattelet pessimistisesti vaikka olet vasta 27? Vai etkö ole oikeasti tuo ap? Mä olen se nelikymppinen kenellä on hyviä arvosanoja mutta keskeyttänyt muutaman kerran. Tosin aina on ollut jokin syy ihan oikeasti kuten opintojen rahoitus tai pienet lapset joten ehkä vielä ymmärrystä löytyy joltain taholta kun ei joudu selittelemään että opinnot ei mitenkään suju, ei opi tai mikä pahempi, ei mitään järjellistä syytä. Tietenkin opinnot ja työllistyminen on aina vaikeampaa vanhempana kun nuorempana mutta riippuu paljon alasta.

En ole ap. Hänellä on aikaa, minulla yli kymmenen vuotta vanhempana ei enää ole.

Voi kuule ei se mahdotonta ole opiskella ja työllistyä nelikymppisenäkään. Ala ehkä kannattaa miettiä tarkkaan ja se ei ole ehkä se unelma-ala. Varsinkin jos on sellainen jolla itse opinnot ei tuottaneet vaikeuksia joutuu ehkä "alentamaan" itsensä yksinkertaisempiin opintoihin mihin olisi oikeasti pystynyt. Näin kävi itselleni koska taloudellisesti en olisi pystynet enää käymään korkeakouluopintoja kun oli jo perhettä ja yhdistelmä: lapset, koulu, työ, opintolaina ei oikein natsannut seuraavat 6 vuotta...ja sitten päätyy niihin lyhyisiin tutkintoihin.

Kokeilin kyllä kahden vuoden aikuisopintoja - en pärjännyt.

Tässä iässä ei ole enää varaa harha-askeliin. Minulla kun ei ole olemassa olevaa osaamista, eikä juurikaan työkokemusta, niin valitun koulutuksen pitäisi taata lähes varma työpaikka. Lisäksi sen pitäisi olla haastavuudeltaan sitä tasoa, että tällainen vähemmän lahjakaskin kykenee sen suorittamaan hyväksytysti. Tämä kaikki muodostaa sellaisen korkean tason yhtälön, johon en ole vielä löytänyt edes lukion aikaisella graafisella laskimella vastausta.

Voi ei en osaa neuvoa sinua koska itselläni opinnot sujui hyvin vaikka keskeytin ne eli itselläni ei ole tuollaisia pessimistisiä näkemyksiä omasta lahjakkuudesta paitsi ei kyseinen ala mitä opiskelun mitään lahjakkuutta edes vaadi. Ainahan se opintojen keskeyttäminen ei johdu siitä että ne olisivat liian haastavia. Itselläni tuntui joskus että mitä hemmettiä mä joudun tässä opiskelemaan, ei sen takia että opinnot olisivat olleet vaikeita vaan siksi että ne tuntuivat välillä tylsiltä ja turhilta. Sulla ei siis ollut lapsia? Itselläni opiskelu kahden pienen alle 3 vuotiaan ja kahden isomman lapsen äitinä opiskelu kävi liian rankaksi ja jätin ne vaan unholaan. Yritän taas jatkaa kun lapset on isompia (vaikka olenkin nelikymppinen) Mut hei sä olet nuori ja ei lapsia joten jatka nyt vaan jotain mahd. pian.

Ongelma on myös siinä, että kohdallani auktoriteetit ja asiantuntijatkin ovat täysin pihalla. Työvoimatoimiston määräämänä kävin suorittamassa laajat ammatinvalinta- ja lahjakkuustestit ja näiden perusteella tämä asiantuntija suositteli minulle hakeutumista arkkitehdin opintoihin. Ei katsottu tilannettani mitenkään realistisesti tai mahdollisen työllistymisen kannalta, vaan vastuuttomasti ja naama peruslukemilla suositeltiin nelikymppiselle koulukeskeyttäjälle pitkiä korkeakouluopintoja alalta, johon hänellä ei ole minkäänlaisia perusvalmiuksia - pelkästään heikko kiinnostus.

Kyllä tällaisessa tilanteessa tekee usein mieli heittää lusikat nurkkaan ja eristäyä syömään keittoa sormilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun ikää alkaa olla ja edelisestä onnistuneesta opiskelukerrasta aikaa, on kynnys lähteä mihinkään ainakin Halti-tunturin korkuinen. Mitä jos en pärjää opiskeluissa? Miten rahoitan opinnot. Mitkä ovat nelikymppisen vastavlmistuneen työnsaantimahdollisuudet? Mikä on se ala, jossa pärjään ja joka työllistää?

Kyllä nämä asiat olisi pitänyt hoitaa jo parikymppisenä. Nyt elämä meni ohi.

Lähdin itse suorittamaan AMK-opintoja ihan into piukkana 38-vuotiaana. Oli kokemusta parista saman ikäisenä aloittaneesta, jotka opiskelivat saman ikäisinä toisen alan ja pääsivät hyvin töihin. Nämä molemmat olivat myös alanvaihtajia ja olivat pikkulapsiaikana innostuneet imetysjutuista ja heistä tuli kätilöjä. Minä taas olin kotivuosina innostunut sijoitusasioista ja minusta tuli työtön rahoituksen tradenomi. Sinisilmäisenä en ollenkaan tajunnut, että 42-vuotias vastavalmistunut ilman kummempaa oman alan työkokemusta ei työmarkkinoilla ole kuuminta hottia. Ei siinä auttanut että oli loistavat arvosanat ja sijoituskokemusta yli 10 vuoden ajalta. Olisi pitänyt ennemmin olla nuorempi, että olisi päässyt niihin kesätöihin, joiden kautta olisi päässyt oikeisiin töihin. Sen sijaan jossain kätilön hommissa elämänkokemus ja imetysaktiivikuvioiden kautta tullut ylimääräinen osaaminen on vain plussaa. En silti kadu että lähdin opiskelemaan oman intohimoni perässä, mutta harmittaa toki, ettei se auttanut työelämään pääsemisessä. Enkä edelleenkään lähtisi opiskelemaan jotain itselleni aivan luonnonvastaista pelkästään päästäkseni töihin. Uskon edelleen, että ne omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet pitää huomioida edes jollain tasolla.

Mutta jotain tekemistä tässä pitäisi keksiä siksi aikaa kun odottelee kuolemaa.

Aivan. Juuri tässä on syy miksi nuo korulauseet jäljellä olevasta kymmenien vuosien työurasta ovat suoraan sanottuna haisevaa kakkaa. Tässä maassa on valtava tarjonta nuorista osaajista, että kun vastakkain ovat samantasoiset hakijat valitaan aina se nuorempi. Ehkä opiskellun alan työkokemuksella voi kompensoida kertyneitä ikävuosia, mutta minun kohdallani tämä ei toteutuisi.

Olen 40-vuotias mies ja ainoa tutkintosi on lukiosta suoritettu ylioppilastodistus. Lukion jälkeen lähdin armeijaan joka jotenkin tyhjensi pään. Lukiossa olin ihan kohtuullinen oppilas, mutta armeijakuoseissa jälkeen tuntui todella vaikealta opiskella yliopistossa. Voi johtua myös siitä että olen introvertti ja eristäytyin muista opiskelijoista ja taustalla oli epäonninen rakkaustarina mikä masensi. Mutta varmaan eniten oli se elämänhallinta eli tietokoneet kotona kiinnostivat enemmän kuin yliopisto.

Siinähän sitten kävikin niin että Kela katkaisi opintotuen ja lopetin yliopiston. Lähdin pari vuotta myöhemmin AMK:lle opiskelemaan samaa alaa ja siellä opiskelut lähtivät toimimaan paremmin. Olin myös enemmän aktiivinen ja ajattelinkin että nyt suoritan kunnolla. Sain myös yliopistosta hiukan hyväksilukuja mikä oli kyllä virhe koska ei tarvinnut mennä kaikille kursseille mikä laiskasti.

Neljäntenä vuonna sitten kävi niin että opintotukikuukauset loppuivat kesken koska käytin niitä jo yliopistossa. Oli aika tiukkaa kun sossukaan ei meinannut antaa rahaa... sain kuitenkin lopulta ja hain sitten neljännen vuoden keväällä töihin. Ja pääsin!

Sen jälkeen olen ollut 10 vuotta työelämässä ja tienaan aika mukavasti nykyään. Alussa palkka toki oli vaatimaton mutta kun näytin osaavani niin palkkakin alkoi nousemaan.

AMK-tutkintoa en koskaan suorittanut loppuun. Se vähän harmittaa, mutta enpä sitä enää tarvitsekaan.