HS: Tämän takia Antti Tuisku pysyy hiljaa seksuaalisuudestaan
Antti Tuisku ei ole kommentoinut asiaa ikinä. Laulaja kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa saavansa seksuaalisuuttaan utelevia viestejä joka viikko.
− Miksi itse lähtisin kursivoimaan ja alleviivaamaan sitä? Kun yritän koko ajan omalla esimerkilläni levittää ihmisille ajatusta, ettei sillä ole mitään merkitystä. Minulle ei ainakaan ole. Minulle merkkaavat ihan muut asiat, Antti kertoo haastattelussa.
Antin mukaan jotkut ovat pitäneet hänen vaikenemistaan pelkuruutena. Laulaja muistuttaa, ettei ihmissuhteista ja muista läheisistä ihmisistä puhuminen vaikuta ainoastaan hänen elämäänsä.
− Minulla on lähipiiriä, joka ei oikeasti halua julkisuutta. Se on siis myös kunnioittamista. En halua, että muut joutuvat tähän minun työni takia. Tässä on tarpeeksi kestämistä minulle itsellenikin.
Kommentit (178)
Judas Priestin Rob Halford on Tom of Finland-asuihin pukeutuva umpihomo, mutta onko punanaiskaisimmaksikaan leimattua umpiäijä-heviyleisöä asia ikinän haitannut tai enempi puhuttanut? Ei. Ja miksiköhän? Koska musiikki kantaa niin vahvasti. Siinä on se ero Antti tuiskuun. Ei synny puheita, kun musiikki on riittävää. Plus että se heviyleisö on oikeasti suvaitsevaista ja antaa ihmisten olal mitä ovat, eikä vaan "suvaitsevaista".
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta en vaan ymmärrä Antin logiikkaa. Ei halua korostaa seksuaalisuuttaan, mutta silti tieten tahtoen vaihtoi musiikkityylinsä tuollaiseen provosoivaan homopoppiin, jossa on vihjailevia sanoituksia.
Itse olisin tehnyt tasan toisin päin. Maininnut jossain sivulauseessa, että joo, olen homo, mutten olisi antanut sen näkyä siinä mitä teen työkseni tai rakentanut muutenkaan identiteettiäni pelkän homouden varaan. Vähän niin kuin uimari Ari-Pekka Liukkonen.
Mut kun Antti tekee tasan sitä mikä myy. Uudisti itsensä kokonaan, että pääsi taas takaisin kentälle heiluttamaan hanuriaan rahan takii.
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta en vaan ymmärrä Antin logiikkaa. Ei halua korostaa seksuaalisuuttaan, mutta silti tieten tahtoen vaihtoi musiikkityylinsä tuollaiseen provosoivaan homopoppiin, jossa on vihjailevia sanoituksia.
Itse olisin tehnyt tasan toisin päin. Maininnut jossain sivulauseessa, että joo, olen homo, mutten olisi antanut sen näkyä siinä mitä teen työkseni tai rakentanut muutenkaan identiteettiäni pelkän homouden varaan. Vähän niin kuin uimari Ari-Pekka Liukkonen.
Ari-Pekka Liukkonen teki erittäin fiksusti. Mainitsi asian ja jatkoi siitä mihin sitä ennen jäi. Eikä kukaan ole vatvonut ja pyöritellyt asiaa sen enempää. Hän varmaan saa vapaasti myös liikkua kenen kanssa tahtoo, eikä tarvitse kulkea mahdollisen puolison kanssa kahden metrin etäisyydellä toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta en vaan ymmärrä Antin logiikkaa. Ei halua korostaa seksuaalisuuttaan, mutta silti tieten tahtoen vaihtoi musiikkityylinsä tuollaiseen provosoivaan homopoppiin, jossa on vihjailevia sanoituksia.
Itse olisin tehnyt tasan toisin päin. Maininnut jossain sivulauseessa, että joo, olen homo, mutten olisi antanut sen näkyä siinä mitä teen työkseni tai rakentanut muutenkaan identiteettiäni pelkän homouden varaan. Vähän niin kuin uimari Ari-Pekka Liukkonen.
Eiköhän se ole tarkoituksellista, että vihjaillaan muttei kuitenkaan tuoda totuutta esille. Halutaan herättää keskustelua Antin ympärillä. Tällainen julkisuus on kuitenkin hyvää julkisuutta ja ihmisten mielenkiinto pysyy yllä.

Mut eiks sillon ole aika turha itkeä lehdissä kuinka ihmiset kyselee siitä? Aika luonnollista että tommonen herättää keskustelua. Vihjaillaan, mutta sitten samalla toitotetaan kuinka ne on yksityisiäasioita.

Ei se ole mihinkään mitään itkenyt. Miksi aina puhutaan että julkkis itkee asiaansa lehteen? Helvettiäkö se sille voi jos tullaan kyselemään. Kertoo vaan miten asia on, tuskin siinä mitään itkun paikkaa hänelle on.

Luuletko että toimittaja tivaamalla tivaa vastauksia kysymyksiin, joista haastateltava ei halua puhua?
Antti sanoi aikanaan Hesarin haastattelussa ettei halua homoikoniksi, koska niitä on olemassa jo.
Hesari on uusi Seiska...
Muistan vielä ajan kun innolla iskin kynteni Hesariin aina kun sellaisen sai jossain luettavaksi ja aina tunsin että hyödyin lukukokemuksesta. Päivänpolitiikkaan yksityiskohtaisesti mutta neutraalisti, pitkiä asiantuntevia tiedejuttuja joka viikko, pieniä tiedeuutisia joka päivä, pääkirjoituksissa ja kolumneissa asiantuntevia synopseja eri aiheista...
Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Tää on Antilta just oikea veto ja lisäksi sitä tasavertaisuutta. Se ei ole mitään seksuaalisen suuntautumisen tasavertaistamista että jatkuvasti alleviivataan sitä mitä on. Se taas on, ettei lähdetä korostamaan.
Antti voi aivan hyvin olla bi tai jopa hulvattoman hauska hetero. Mitä sitten ja miksi pitäisi sanoa ääneen vaan toisten uteliaisuuden vuoksi?
Mä olen perus isotissinen blondi jota pidetään "miesten mieleisenä" ja 100% heterona. Olen aina ollut vain miesten kanssa kuten nytkin jo monta vuotta.
Kukaan maailmassa ei tiedä että olen oikeasti bi jolla on roisejakin fantasioita erästäkin poikamaista naista kohtaan.
Se on mun asiani.
Ja minulla on lesbofantasioita jokaisesta iso- ja pienitissisestä naisesta. Enkä koe sitä mitenkään peiteltävänä asiana. Vaimo tykkää taas vain isotissisistä.
Aijuu ja mitä tulee Antti Tuiskuun: kyllähän se selkeä homo on aina ollut tai vähintään bi. En ymmärrä jankkaamista päivänselvästä asiasta.
T: nimimerkki "Kyllä homo homon tunnistaa"
Tuisku vaikuttaa sympaattiselta ja täyspäiseltä tyypiltä, joten heteromiehenä voin vain ihmetellä mammain kiihkoa homomiehen seurustelukuvioista. Jättäisitte rauhaan tai menisitte konserttiinsa tai vaikka leipoisitte tai veisitte koiranne kävelylle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on Antilta just oikea veto ja lisäksi sitä tasavertaisuutta. Se ei ole mitään seksuaalisen suuntautumisen tasavertaistamista että jatkuvasti alleviivataan sitä mitä on. Se taas on, ettei lähdetä korostamaan.
Antti voi aivan hyvin olla bi tai jopa hulvattoman hauska hetero. Mitä sitten ja miksi pitäisi sanoa ääneen vaan toisten uteliaisuuden vuoksi?
Mä olen perus isotissinen blondi jota pidetään "miesten mieleisenä" ja 100% heterona. Olen aina ollut vain miesten kanssa kuten nytkin jo monta vuotta.
Kukaan maailmassa ei tiedä että olen oikeasti bi jolla on roisejakin fantasioita erästäkin poikamaista naista kohtaan.
Se on mun asiani.Ja minulla on lesbofantasioita jokaisesta iso- ja pienitissisestä naisesta. Enkä koe sitä mitenkään peiteltävänä asiana. Vaimo tykkää taas vain isotissisistä.
Aijuu ja mitä tulee Antti Tuiskuun: kyllähän se selkeä homo on aina ollut tai vähintään bi. En ymmärrä jankkaamista päivänselvästä asiasta.
T: nimimerkki "Kyllä homo homon tunnistaa"
Näytätkin tunnistaneen. Onko vaimosi nainen?

Tietysti on. Ja itse olen mies, jos ei käynyt selväksi.
Niinkuin tuossa joku ylhäällä sanoi, en ymmärrä koko kohkausta tästä asiasta. Olkoon homo tai ei, mitä sitten? En ole koskaan kuullut (oletettujen) heteromiesten ärsyyntyneen Tuiskusta, koska hänellä ei ole ollut mitään tarvetta hakea huomiota homoudella. Tyyliin "minua syrjitään koska olen homo". Näitäkin on.
Vierailija kirjoitti:
Hesari on uusi Seiska...
Muistan vielä ajan kun innolla iskin kynteni Hesariin aina kun sellaisen sai jossain luettavaksi ja aina tunsin että hyödyin lukukokemuksesta. Päivänpolitiikkaan yksityiskohtaisesti mutta neutraalisti, pitkiä asiantuntevia tiedejuttuja joka viikko, pieniä tiedeuutisia joka päivä, pääkirjoituksissa ja kolumneissa asiantuntevia synopseja eri aiheista...
Huoh.
Kulttuurisivut ovat kyllä menneet alhaisiksi, kun lattea lipittävät Nyt-liitteen entiset toimittajat ovat vallanneet lehden. Kun siellä kritisoidaan, niin mennään henkilökohtaisuuksiin. Kun sitten tällainen artikkeli, niin jälleen pelkkää persoonaa, seksuaalisuutta ja siis naistenlehtinäkökulmaa, ei asiantuntevia artikkeleja itse asiasta, kulttuurista. Nämä toimittajat ovat kevyesti koulutettuja ja sen kyllä huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on Antilta just oikea veto ja lisäksi sitä tasavertaisuutta. Se ei ole mitään seksuaalisen suuntautumisen tasavertaistamista että jatkuvasti alleviivataan sitä mitä on. Se taas on, ettei lähdetä korostamaan.
Antti voi aivan hyvin olla bi tai jopa hulvattoman hauska hetero. Mitä sitten ja miksi pitäisi sanoa ääneen vaan toisten uteliaisuuden vuoksi?
Mä olen perus isotissinen blondi jota pidetään "miesten mieleisenä" ja 100% heterona. Olen aina ollut vain miesten kanssa kuten nytkin jo monta vuotta.
Kukaan maailmassa ei tiedä että olen oikeasti bi jolla on roisejakin fantasioita erästäkin poikamaista naista kohtaan.
Se on mun asiani.Ja minulla on lesbofantasioita jokaisesta iso- ja pienitissisestä naisesta. Enkä koe sitä mitenkään peiteltävänä asiana. Vaimo tykkää taas vain isotissisistä.
Aijuu ja mitä tulee Antti Tuiskuun: kyllähän se selkeä homo on aina ollut tai vähintään bi. En ymmärrä jankkaamista päivänselvästä asiasta.
T: nimimerkki "Kyllä homo homon tunnistaa"
Näytätkin tunnistaneen. Onko vaimosi nainen?
Tietysti on. Ja itse olen mies, jos ei käynyt selväksi.
Niinkuin tuossa joku ylhäällä sanoi, en ymmärrä koko kohkausta tästä asiasta. Olkoon homo tai ei, mitä sitten? En ole koskaan kuullut (oletettujen) heteromiesten ärsyyntyneen Tuiskusta, koska hänellä ei ole ollut mitään tarvetta hakea huomiota homoudella. Tyyliin "minua syrjitään koska olen homo". Näitäkin on.
No mut eikö sitä ole syrjitty ja kiusattu rovaniemellä, kun tanssi ja lauloi? Eikö se oo kuitenkin ihan samaa huomionhakua puhua noista vanhoista jutuista vuodesta toiseen?
Hyvä Tuisku! Sillä ei ole mitään merkitystä, kuten sanot. Ei sellainen asia rakenna ihmistä tai määritä ihmistä. Kaikenlainen itsensä määrittely on pelkkä tapa ja tottumus, josta kaikkien pitäisi päästä irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on Antilta just oikea veto ja lisäksi sitä tasavertaisuutta. Se ei ole mitään seksuaalisen suuntautumisen tasavertaistamista että jatkuvasti alleviivataan sitä mitä on. Se taas on, ettei lähdetä korostamaan.
Antti voi aivan hyvin olla bi tai jopa hulvattoman hauska hetero. Mitä sitten ja miksi pitäisi sanoa ääneen vaan toisten uteliaisuuden vuoksi?
Mä olen perus isotissinen blondi jota pidetään "miesten mieleisenä" ja 100% heterona. Olen aina ollut vain miesten kanssa kuten nytkin jo monta vuotta.
Kukaan maailmassa ei tiedä että olen oikeasti bi jolla on roisejakin fantasioita erästäkin poikamaista naista kohtaan.
Se on mun asiani.Ja minulla on lesbofantasioita jokaisesta iso- ja pienitissisestä naisesta. Enkä koe sitä mitenkään peiteltävänä asiana. Vaimo tykkää taas vain isotissisistä.
Aijuu ja mitä tulee Antti Tuiskuun: kyllähän se selkeä homo on aina ollut tai vähintään bi. En ymmärrä jankkaamista päivänselvästä asiasta.
T: nimimerkki "Kyllä homo homon tunnistaa"
Näytätkin tunnistaneen. Onko vaimosi nainen?
Tietysti on. Ja itse olen mies, jos ei käynyt selväksi.
Niinkuin tuossa joku ylhäällä sanoi, en ymmärrä koko kohkausta tästä asiasta. Olkoon homo tai ei, mitä sitten? En ole koskaan kuullut (oletettujen) heteromiesten ärsyyntyneen Tuiskusta, koska hänellä ei ole ollut mitään tarvetta hakea huomiota homoudella. Tyyliin "minua syrjitään koska olen homo". Näitäkin on.
Eikös häntä kiusattu koulussa juuri siksi?
"...rohkee ihminen kokkeilee kaikkia lauluja kertaalleen, sittenhän tietää varmemmin että mikäkös virsi on mieluisin...saisinko mä soittaa sun hanurii". Joo, ei halua puhua seksuaalisuudestaan, mutta biisien sanat muuttuu entistä vihjailevimmiksi. Tosiaan, en ymmärrä minäkään miksi sitten ihmettelee kyselyä kun oikein tuntuu sitä vihjailullaan toivovan.
Antin homopoppi on ihanaa