Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet ihmisestä, joka ei itke hautajaisissa?
Kommentit (59)
En itkenyt isäni hautajaisissa. Itkut tuli itkettyä silloin kun hänellä aivoverisuoni repesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en itkenyt äitini hautajaisissa.
Äidin kuolema oli ollut yllättävä ja tuskallinen. Lisäksi kaikki järjestelyt ja lakiasiat tulivat hoidettavakseni enkä tiennyt mistään mitään ka kaikki piti opetella ja selvittää. Mm perunkirjoituksia varten.
Äidin koti jossa tätä kaikkea piti hoitaa on 400km päässä omasta kodista jossa 3 alle kouluikäistä lasta ja mieheni ei pystynyt pitämän lomia.
Kun hautajaiset vihdoin tulvat oli vain täysin turta, loputtoman väsynyt ja niin vihainen äidin menetyksestä että en oikein edes tajunnut missä olin. Nökötin vain ensin kappelin penkissä ja sitten muistotilaisuudessa. En ollut läsnä. Enkä itkenyt. Ja ei en ole mielisairas tai ei ole lääkitystä.
Itkin vasta myöhemmin
Vierailija kirjoitti:
On sentään vaivautunut tulemaan paikalle. Toisin kuin esimerkiksi veljeni, joka ei "päässyt" isoäitinsä hautajaisiin koska "töissä on kiirettä ja eiköhän se saada haudattua ilman minuakin".
Tiedän kyllä, että hänellä on tunne-elämän kanssa ongelmia ja ei oikein tunteita ollenkaan, mutta pitäisi nyt minusta aikuisen ihmisen sen verran osata käyttäytyä että suvaitsisi tulla läheistensä hautajaisiin ym. tapahtumiin.
Miksi pitäisi mennä hautajaisiin? Toki se olisi kohteliasta, mutta eivät kaikki pysty olemaan sellaisissa tapahtumissa. Esimerkiksi minulla ja kummillani oli niin läheiset välit kuin pystyy vaan olemaan, mutta hautajaisiin en tullut, koska sellaisissa tilanteissa en vain kykene ahdistuksen takia olemaan.
Hautajaiset on niin kauheita tilaisuuksia että joillakin itku purkautuu hysteerisenä nauruna..
Päätin etten itke isän äidin hautajaisissakaan kun ei isä ole ikinä nähnyt minun aikuisiällä itkkevän. Tiukkaa teki, kun kanttori lauloi upealla surumielisellä äänellä. Itkin sitten kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisen menettäminen on kriisi. Sinun täytyy hoitaa kaikki velvollisuudet kuten ennenkin. Surulle ei ole tilaa eikä paikkaa.
Kun istut kirkon penkkiin, pakka on pidettävä edelleen kasassa.
En seuraa. Sen sijaan ajattelen, että ap:n kaltaiset kyttääjät, joiden mielestä on vain yksi tapa surra ja vielä on voimia kytätä, ovat tunnekylmiä narsisteja. Sellainen itkeminen on tekopyhää, jos ehtii muita kytätä ja vielä laskee, että kuka itkee ja kuka ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ymmärrettävää ettei kaikilla välttämättä sillä H - hetkellä tule kyyneleitä. Veljeni kuoli 6 - vuotta sitten eikä tullut itkua hautajaistilaisuudessa sitten millään. Olin shokissa enkä halunnut uskoa asiaa todeksi. Myöhemmin samana päivänä itku purkautui. Vaikka aikaa on kulunut yhä se on minulle iso asia. Toisinaan tulee niin kova ikävä että hengitys meinaa salpautua. Täytyy suunnata vain ajatukset muualle.
Kun menetin rakkaan äitini, en muistaakseni itkenyt lainkaan hautajaisissa. Ja ihan nainen olen. Isä itki, vaikka olivat jo eronneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kyseisen ihmisen suru on suurempaa kuin muiden, koska hän ei kykyne vielä edes itkemään. Itkeminen kuitenkin helpottaa surussa, tällainen ihminen ei vielä ole siihen valmis.
Vierailija kirjoitti:
Ihailtavan hyvä itsehillintä, jos vainaja on lähiomainen. Minä itken kuin vesiputous oli sitten kenen hautajaiset hyvänsä.
Omituisia tilanteita varmaan syntyy hautajaisissa, jossa haudan lepoon siunattavan läheiset hillitsevät suruaan ja siirtävät itkemisen yksityiseksi ja samalla joku vainajalle etäisempi henkilö päästelee tuskaista tyrskettä kappelissa esiintyen ikäänkuin pääsurijana. Muistotilaisuudessa kysellään sitten vaivihkaa kummissaan, että kuka se oli, joka siellä kirkossa itki niin kovaa. Tilannetajua vaaditaan näissä tilaisuuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen ihminen on iloinen läheisensä kuolemasta!
En mitään, en itsekään poraa muiden nähden, enkä itse asiassa muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen että:
"ohhoh, hänhän on kuin minä!"
En mitään, en edes kiinnitä asiaan huomiota.
Itse en ole itkenyt hautajaisissa. Yleensä se suurin suru on podettu hautajaisiin mennessä (ketään todella läheistä ei oo kuollu, ehkä sillon ois eri tilanne) eikä siten tuu mitään suuria "tunnemyrskyjä".
En muutenkaan ole surusta/murheesta itkijä. Useimmat itkut tulee onnesta.
En mitään.. miksi hautajaisissa yleensä pitäs vollottaa? Eiköhän ne nyyhkimiset oo nyyhkitty sillon ku tyypin kuolemasta kuullu. Tai onhan ne suomalaiset hautajaiset kyllä itkettävän ankeita... :D
Se on minulle ihan käsittämätöntä, kun itse olen ihminen, joka on vesiputous kaikkialla, alkaen päiväkodin äitienpäiväkaffeista. Voisinpa itse jotenkin kontrolloida kyynelehtimistäni.
Mä ajattelen että on noloa itkeä vollottaa jos menehtynyt ei ole itselle läheinen. Silloin vain purkaa jotain omaa lastiaan. On ok tietysti liikuttua läheisten surusta. Mutta liikuttuminen on eri asia kuin itkeminen.
Ap itse on tunnevammainen ja täysin epäempaattinen. Jokaisella on oikeus surra tavallaan ja hautajaiset eivät todellakaan ole paikka arvostella muiden suremista!! Isäni hautajaisissa itkin vuolaasti mutta moni muu ei itkenyt. Kaunis muisto jäi ja haikeus.
On sentään vaivautunut tulemaan paikalle. Toisin kuin esimerkiksi veljeni, joka ei "päässyt" isoäitinsä hautajaisiin koska "töissä on kiirettä ja eiköhän se saada haudattua ilman minuakin".
Tiedän kyllä, että hänellä on tunne-elämän kanssa ongelmia ja ei oikein tunteita ollenkaan, mutta pitäisi nyt minusta aikuisen ihmisen sen verran osata käyttäytyä että suvaitsisi tulla läheistensä hautajaisiin ym. tapahtumiin.