Lapsi kieltäytyy R-harjoituksista

Puheterapeuttina antaisin seuraavia vinkkejä

-pitäkää ensin hieman taukoa kokonaan r-harjoittelusta

-kun alatte harjoittelemaan, harjoituksista 3/4 osaa tulisi olla helppoja, joissa lapselle tulee sellainen olo, että hän osaa. 1/4 osa sitten astetta vaikeampaa. Kiinnittäkää huomiota, mikä on lapselle helppoa ja mikä ei? Jos D onnistuu, voisitte esim. lukea kirjaa tai jutella jostain hassusta kuvasta "salakielellä", jossa puheen kaikki R:t korvataan D:llä. Esim "kadhun kadvat ovat vihdeät, oikeesti kadhun kadvat on duskeat" jne. Harjoittelun ei siis tarvitse olla sellaista, että istutaan pöydän ääreen ja sanotaan lapselle, että "nyt me harjoitellaan sitä ÄRRÄÄ!". Tuon ikäinen lapsi on jo tietoinen puheestaan ja tuon tyyppinen harjoitustilanne todennäköisesti lisää ahdistusta -> ahdistunut lapsi ei halua harjoitella. Piilottakaa tehtävät siis jonkun muun asian ympärille, niinkuin esim. tuo aiemmin mainitsemani hassusta kuvasta kertominen salakielellä.

-ottakaa käyttöön tarrataulu. Sopikaa, että kun olette 5x käyttäneet esim tätä salakieltä/tehneet ampiaisen "surina" ääntä tms, lapsi saa aina yhden tarran. Kun 5 tarraa on kerätty tarratauluun, tehdään joku ennalta sovittu, kiva asia, jonka lapsi on saanut päättää. Esim mennään hoploppiin, uimaan, jätskille tms.

Tässä nyt jotain vinkkejä, miten lapsen voisi saada paremmin harjoittelemaan. Kannattaa myös pyytää neuvolasta lähetettä puheterapeutille.

Meillä tuosta d:stä tehtiin leikki. Pelleiltiin ja pidettiin hauskaa sen kanssa. En myös miten se r sitten tuli kuvioihin. Kai se siinä sivussa Tuli. Mitään virallista harjoittelua ei tehty. Ns.pelleilyä vain. Siihen toistoon se oppiminen perustuu. On se sitten kiroilu tai joku muu mikä lapsesta tuntuu mukavalle.

Vierailija kirjoitti:

Puheterapeuttina antaisin seuraavia vinkkejä

-pitäkää ensin hieman taukoa kokonaan r-harjoittelusta

-kun alatte harjoittelemaan, harjoituksista 3/4 osaa tulisi olla helppoja, joissa lapselle tulee sellainen olo, että hän osaa. 1/4 osa sitten astetta vaikeampaa. Kiinnittäkää huomiota, mikä on lapselle helppoa ja mikä ei? Jos D onnistuu, voisitte esim. lukea kirjaa tai jutella jostain hassusta kuvasta "salakielellä", jossa puheen kaikki R:t korvataan D:llä. Esim "kadhun kadvat ovat vihdeät, oikeesti kadhun kadvat on duskeat" jne. Harjoittelun ei siis tarvitse olla sellaista, että istutaan pöydän ääreen ja sanotaan lapselle, että "nyt me harjoitellaan sitä ÄRRÄÄ!". Tuon ikäinen lapsi on jo tietoinen puheestaan ja tuon tyyppinen harjoitustilanne todennäköisesti lisää ahdistusta -> ahdistunut lapsi ei halua harjoitella. Piilottakaa tehtävät siis jonkun muun asian ympärille, niinkuin esim. tuo aiemmin mainitsemani hassusta kuvasta kertominen salakielellä.

-ottakaa käyttöön tarrataulu. Sopikaa, että kun olette 5x käyttäneet esim tätä salakieltä/tehneet ampiaisen "surina" ääntä tms, lapsi saa aina yhden tarran. Kun 5 tarraa on kerätty tarratauluun, tehdään joku ennalta sovittu, kiva asia, jonka lapsi on saanut päättää. Esim mennään hoploppiin, uimaan, jätskille tms.

Tässä nyt jotain vinkkejä, miten lapsen voisi saada paremmin harjoittelemaan. Kannattaa myös pyytää neuvolasta lähetettä puheterapeutille.

No siinäpä meillä on puheterapeutti...omat lapset molemmilla r-vika oli. Kummankin kanssa sanoin kyllä että nyt harjoitellaan r kirjainta ja molemmat teki työtä käskettyä. Nyt lapset 9 ja 13 v ja molempien r ihan normaali. Kyllä aikuisella pitää olla auktoriteetti. Aina ei kaiken tarvi olla niin kivaa ja pitää oppia siihen että vaikeitakin asioita pitää tehdä. Koulussakin mitähän olisi lapsista tulleet, jos ei olisi lainkaan kasvatettu ja pidetty kuria yllä. Aikuinen määrää.

Lähipiirissäni on pariskunta, joilla on 15v kummipoika. (Tai toisen kummipoika, pariskunta meni naimisiin vasta muutama vuosi sitten). Poika on henkisesti n.8-vuotiaan tasolla, ja puhe oli silloin muutama vuosi sitten erittäin epäselvää. S-kirjain tuli joskus H-kirjaimena, joskus K-kirjaimena, jotkut konsonantit olivat vain "khr"-tyylinen äänne, ja muutenkin innostuttuaan puheesta muuttui paljon kirjaimia. Välillä konsonantit jäivät kokonaan pois sanoista, varsinkin innostuessaan. Oikein kukaan muu ei saanut selvää, kuin lapsen kummi. Naimisiin mentyään pariskunta päätti, että nyt kustannetaan hyvä, yksityinen puheterapeutti lapselle. Puheterapeutti kävi kotikäynneillä, ja poika tykkäsi terapeutista paljon, joskus vaan ei harjoitukset kiinnostaneet. Sitkeästi tekivät yhteistyötä, luulen että puheterapeutti käy heillä vieläkin. Puhe on kuitenkin nykyään huomattavasti selvempää, ja itse ainakin ymmärrän pojan puhetta. Sanoissa on konsonantit aina, muutama kirjain, kuten S ja R ovat vielä "huonoja".

Taitaa olla ohis, koska yllämainitsemallani pojalla oli erittäin isot ongelmat puheen kanssa, mutta kirjoitin kuitenkin :)

Meillä molemmilla lapsilla r on puuttunut vielä 5 vuotiaana. Poika ei halunnut harjoitella yhtään, mutta sitten ekalla luokalla löytyi motivaatio kun muutkin kaverit osasivat ärrän. Tyttö taas innostui harjoittelusta kun kerättiin merkkejä tarratauluun ja oppi ärrän eskarissa. Varmasti tosi yksilöllistä kuka motivoituu missäkin vaiheessa. 5 vuotias on vielä tosi nuori r-harjoitteluun, meidän kunnassa eivät edes ota puheterapiaan kun vasta 6 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puheterapeuttina antaisin seuraavia vinkkejä

-pitäkää ensin hieman taukoa kokonaan r-harjoittelusta

-kun alatte harjoittelemaan, harjoituksista 3/4 osaa tulisi olla helppoja, joissa lapselle tulee sellainen olo, että hän osaa. 1/4 osa sitten astetta vaikeampaa. Kiinnittäkää huomiota, mikä on lapselle helppoa ja mikä ei? Jos D onnistuu, voisitte esim. lukea kirjaa tai jutella jostain hassusta kuvasta "salakielellä", jossa puheen kaikki R:t korvataan D:llä. Esim "kadhun kadvat ovat vihdeät, oikeesti kadhun kadvat on duskeat" jne. Harjoittelun ei siis tarvitse olla sellaista, että istutaan pöydän ääreen ja sanotaan lapselle, että "nyt me harjoitellaan sitä ÄRRÄÄ!". Tuon ikäinen lapsi on jo tietoinen puheestaan ja tuon tyyppinen harjoitustilanne todennäköisesti lisää ahdistusta -> ahdistunut lapsi ei halua harjoitella. Piilottakaa tehtävät siis jonkun muun asian ympärille, niinkuin esim. tuo aiemmin mainitsemani hassusta kuvasta kertominen salakielellä.

-ottakaa käyttöön tarrataulu. Sopikaa, että kun olette 5x käyttäneet esim tätä salakieltä/tehneet ampiaisen "surina" ääntä tms, lapsi saa aina yhden tarran. Kun 5 tarraa on kerätty tarratauluun, tehdään joku ennalta sovittu, kiva asia, jonka lapsi on saanut päättää. Esim mennään hoploppiin, uimaan, jätskille tms.

Tässä nyt jotain vinkkejä, miten lapsen voisi saada paremmin harjoittelemaan. Kannattaa myös pyytää neuvolasta lähetettä puheterapeutille.

No siinäpä meillä on puheterapeutti...omat lapset molemmilla r-vika oli. Kummankin kanssa sanoin kyllä että nyt harjoitellaan r kirjainta ja molemmat teki työtä käskettyä. Nyt lapset 9 ja 13 v ja molempien r ihan normaali. Kyllä aikuisella pitää olla auktoriteetti. Aina ei kaiken tarvi olla niin kivaa ja pitää oppia siihen että vaikeitakin asioita pitää tehdä. Koulussakin mitähän olisi lapsista tulleet, jos ei olisi lainkaan kasvatettu ja pidetty kuria yllä. Aikuinen määrää.

Voi voi, sääliksi käy lapsiasi..toivottavasti muistit kuitenkin kehua ja kannustaa lapsiasi, jos jokin tehtävistä tuntui vaikealta. Voin vain kuvitella, kuinka ahdistavalta lapsesta tuntuu tuollainen tilanne. Itsellänikin on ollut s-vika ja äitini oli samanlainen. Ekalla luokalla antoi listan sanoista, joissa oli paljon s-kirjaimia ja minun piti listaa lukea joka päivä ääneen. Se tuntui tosi ahdistavalta ja häpesin itseäni. Tein kuitenkin niin kuin äiti sanoi, koska äitini oli melkoisen kontrolloiva ja pelkäsin häntä. En tietenkään oppinut s:ää tällä äidin harjoittelumenetelmällä, kun ei s:ää osannut niin eihän se mitään auttanut, että sössötin niitä sanoja päivästä toiseen.

Puheterapeutille päädyin sitten toisella luokalla. Muistan, että se nainen oli todella kiva ja hän oikeasti OPETTI, että mitä minun pitää tehdä että "oikea" s onnistuisi. En tiedä, kävikö hän jotain keskustelua äitini kanssa, koska yhtäkkiä äitini ei enää vaatinut minua lukemaan ääneen niitä sanalistoja. Jatkoin harjoittelua koulussa erityiopettajan kanssa ja lopulta sitten s:n opinkin.

Toivottavasti tällaisia äidit ei painostaisi lapsiaan tuollaiseen ahdistavaan harjoitteluun :( siinä tuntee itsensä todella huonoksi ja voi sitä häpeän määrää..

Itse olin 13 kun opin ääntämään r:än :D Juurikin silloin kuusivuotiaana olin innoissani oppimaan, kun (naapuripaikkakunnalla) oli innostava puheterapeutti. Ala-asteen pt ei ollenkaan miellyttänyt, joten lintsasin aika paljon (en ollenkaan pitänyt niistä harjoituksista ja olin turhautunut). Muistan kuinka kammosin edes sen puheterapeutin näkemistä koulun käytävillä, koska harjoittelu oli jotenkin todella ahdistavaa ("d d d", "drrrrrr").

Opin sitten ns. vahingossa ärrän kesälomalla ennen seiskaluokkaa - en itsekään muista miten. Uskon, että motivaatio kasvoi, kun en halunnut olla huono kahdessa kielessä (suomi ja ruotsi, englanti on aina ollut mukava kieli koska ärrä on helpompi). D puskee kyllä nykyäänkin inhottavasti läpi, ei nyt usein, mutta varsinkin sanoissa joissa on dr. Hävettää, vaikka ei pitäisi.

En pakottaisi. Ärrävikaisenakin pärjää.

Pakottaminen johtaa vain siihen, että lapsi alkaa kiinnittää puhevikaansa tarpeettoman paljon huomiota, pahimmassa tapauksessa vältellä tilanteita, joissa pitäisi puhua etenkin tuntemattomille. Silloin vika on jo muuallakin kuin siinä ärrässä, ja paljon vaikeampaa laatua.

Olen itse entinen R-vikainen, ensin yritettiin opettaa minulle ihan väärällä menetelmällä, vasta kolmas puheopettaja keksi oikean niksin. Olin silloin jo viidennellä luokalla koulussa. 

Meillä äiti lupasi että saa hakea lähi kiskalta yksin karkkia kun oppii sanomaan "karkkia är kioskilta". Tuota lausetta tulikin sitten hoettua kokoajan ja joka paikassa ja ai sitä riemua kun se vihdoin onnistui ja sai ilman äitiä hakea karkkia kuten isommat kaverit. Ei siitä ärrän hokemisesta kannata tehdä pelottavaa mörköä vaan antaa lapsen rauhassa harjoitella omassa rauhassa ilman arvostelevia katseita.

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäinen lapsi on jo tietoinen puheestaan ja tuon tyyppinen harjoitustilanne todennäköisesti lisää ahdistusta -> ahdistunut lapsi ei halua harjoitella.

Tämä on niin totta!

Ite eka panostaisin lapsen kanssa ihan vaan keskusteluihin: Jutelkaa ihan niitä näitä ja sitten alat lapsen huomaamatta tuomaan R-sanoja keskusteluun mukaan. "Kumpi väri on susta kivempi: Sininen vai punainen? Punainen vai keltainen? Keltainen vai vihreä? Vihreä vai oranssi?" "Mikä on sun lempieläin? Jos saisit valita, niin ottaisitko lemmikiksi koiran joka osaa hirnua vai seepran joka osaa murista? Miksi?"