Lapsi kieltäytyy R-harjoituksista

On ollut sama homma. Odotelkaa vuosi ja yrittäkää sitten uudestaan.

Ei ole meillä.

Mutta kokeilkaa antaa sille lasillinen olutta, josko se vähän notkistaisi kielenkannattimia.

Mäkin muistan lapsuudestani nuo puheharjoitukset. Mäkään en tykännyt siitä, kun jatkuvasti tivataan, että sano näin ja näin, kun tietää ettei kunnolla edes osaa ja toinen vaan yrittää saada sanomaan sitä samaa uudestaan ja uudestaan. Ahdisti, kun toinen odotti, että sanoisin ne asiat oikein, mutta en vain osannut.

Yritä olla painostamatta, ei kenestäkään ole kivaa, tehdä asioita, joita ei osaa, mutta joita kumminkin odotetaan osaavan. Tuollaisista tilanteista tulee helposti lapsen mielestä häntä arvostelevia ja se tuntuu pahalta.

Voisiko viedä perheen ulkopuoliselle [puhe]terapeutille? Vieraan kanssa voi olla helpompi juttu, vähän kuin soittotunti. Kun vanhemmat "opettaa", vaikka kuinka yrittäisi olla hienovarainen, lapsi kuitenkin saattaa kokea, ettei häntä hyväksytä.

Ennen vanhaan yksi lapsistamme joutui ärräkouluun eli puheterapiaan (6 v) - samalla pienempi sisaruskin oppi, kun kotona tehtiin r-läksyt. Ostettiin mieleiset treenausautot, joita sai käyttää vain r:n harjoittelutuokioissa.

Kannattaa varmasti pitää ensin vähän taukoa, jotta phin ahdistus hellittää. Miettikää sitten jonkin kivan yhdistäminen harjoituksiin. Jokin kiva lelu tai peli, jota käytetään vain harjoitusten aikana. Aloittakaa kaikkein helpoimmista harjoituksista. Ei ketään huvita tehdä sellaista, joka tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Ottakaa ensin harjoituksista vain yksi, josta lapsi selviää (esim. jokin niistä kielijumppaliikkeistä). Tehkää aluksi muutamana päivänä vain sitä. Sitten vähitellen otatte yhden uuden harjoituksen lisää - edeten helpoista vaikeampiin.

Älkää tehkö harjoitustuokioista liian pitkiä. 5 minuuttia joka päivä on paljon parempi kuin puoli tuntia kahdesti viikossa.

Ja harjoitusten jälkeen teette aina jotain kivaa yhdessä, esim. luette kirjaa tai pelaatte jotain lautapeliä.

Taukoa! Voi hyvin pitää vaikka kuukauden tai kaksi. Asialla ei ole hirveä hätä, kun lapsi on vasta 5. Toinen on, että lahjot. Jokaisesta harjoituksesta tarra ja sitten lelu, jossa vaiheessa. Muista, että harjoitus ei tarvi kestää kuin 5-10 minuuttia vaikka aluksi joka toinen päivä.

Meilläkin on harjoitteita tehty nihkeästi, mutta vaihtoehtoa ei ole ollut, vaan on vaadittu. Tietyt asiat kun tehdään vaikka ei haluttaisi. Tuo 5-10 minuuttia harjoittelua kerralla on kyllä liikaa. Meillä harjoiteltiin ihan vain minuutti kerrallaan, mutta päivittäin. Keskimmäsellä oli r-vika, kuopuksella s-vika. Itselläni oli lapsena s-vika ja kävin puheterapeutilla, joka ei ollu hyvä. Mulle vain teetätettiin harjoitteita, mutta ei sanottu mikä on virheeni. Näytettiin vain miten pitää tehdä, mutta ei sitä miten minä tein. Itse kun ei sitä omaa vikaa huomannut.

Ei kaikista tule tilastolaskentaohjelmoijia.

(mites tää sitten liittyy otsikkoon? googlatkaa "r ohjelmointi")

Olin just tulossa sanomaan samaa kuin ylempi kommentoija, että muistan ne harjoitukset lapsuudesta ja se oli ihan hirveän nöyryyttävää, noloa ja häpeällistä kun tiesin, että minun käskettiin tehdä niitä harjoituksia, koska en osannut sanoa sitä kirjainta. Ja siihen kiteytyi se, miten olin erilainen kuin muut ja ne harjoitukset ja koko puheterapia tuntui rangaistukselta siitä, että olin huonompi. Että oikein sormella osoiteltiin ja pakotettiin toistamaan ihmisten edessä sitä yhtä asiaa, jota en osannut.

Mutta toisaalta muistan, että omana aikana sillä puheterapeutilla oli vielä aikaa tapaamisiin, ja niissä keskityttiin tosi paljon tekemään sitä, minkä jo osasi. Siinä sivussa vähän salaa aina niitä vaikeampia asioita ja terapeutti varmaan osasi katsoa, että silloin kun alkoi tulla se lukko päälle, niin siirsi huomion taas johonkin, josta sai osaamiskokemuksen.

Siellä terapiassa myös tehtiin samalla jotain askartelua ja piirtelyä niihin harjoitteisiin liittyen. Sekin vei vähän huomiota muuhun kuin siihen, mitä ei osannut. Ehkä sitä voisi kokeilla kotonakin?

Kyllä se lapsi sen r-kirjaimen oppii kirjoittamaan, mutta miten sitten lienee r-äänteen laita, jossa nyt ongelmia.

Opetin joskus nuorena ala-asteella pienryhmää. Tuli sitten puheeksi nuo erilaiset äännevirheet. Yksi terhakka pikkukaveri kertoi, miten puheterapeutilta saadut harjoitteet olivat ihan tylsiä eikä hän oppinut niiden avulla r-äännettä. Isä oli päättänyt sitten ottaa ohjat omiin käsiinsä ja käskenyt poikaa: Sano perkele. Poika kertoi sanoneensa ja oli siinä kuin huomaamatta oppinut ärrän. Siinä oli nuorella opella tekemistä, että naama pysyi peruslukemilla!

On sama. Lapsi ei oppinut r-äännettä puheterapeutilla eikä erityisopetuksessa. Ei suostu enää menemään r-kouluun ja hän menee jo ensi vuonna yläasteelle!

Puheterapeutti arveli, että nielurisat haittasivat oppimista. Vein lääkäriin ja hän sanoi, että ei leikkaisi vielä, kun vanhemmiten ne muuttuvat suhteessa oienemmiksi ja se on iso leikkaus, kovat kivut ja iso verenvuotoriski.

Asia sitten jäi. Nyt mietin, että pitäisi saada lapsi uudestaan r-kouluun ennen teini-ikää, jottei olisi erilainen, mutta hän ei tietenkään suostu. Koululääkäriltä pyysin läheyettä, mutta ei antanut vaan sanoi, että kaikilla ei tarvitse olla samanlainen r. Mietin vielä yksityistä puheterapeuttia, mutta lapsi pitäisi jotenkin lahjoa sinne.

Voisko keksi jonku höpölöpölaulun jossa ei sanoja vaan muuta "siansaksaa" ja sihen ujuttaa ärrää? Ihan vaan arjen lomassa lauleskella ja houkutella toistamaan tai pöpisemään omia, keksiä omia sanoja, kieltä....

Yks joka inhosi peilin edessä ärräämistä, en halunnut silloinkaan katsoaitseäni peilistä.

R-kirjainta ei harjoitella pelkällä r:lla, vaan muistakaa d-kirjain. Netistä löytyy ohjeita.

Minulla on r-vika ja sitä joskus lapsena puheterapeutilla yritetty hoitaa, mutta ei se oikeastaan näin aikuisena niin ongelmallinen ole kuin voisi luulla. Suurin osa ei edes huomaa sitä. Että ei tarvitse panikoida vaikka sitä ei opi (ajallaan).

Unohtaisin koko ärrän. Nykyään on niin kaikenlaista suomen puhujaa, ettei kaikkien tarvitse ääntää juuri samalla tavalla. Tärkeämpää on, että lapsi uskaltaa puhua eikä siihen tulee kammoa. Sosiaaliset taidot ja sanailun ilo olisivat ne asiat, joista huolehtisin enemmän, ettei vain ärrävian takia viedä niitä.  

Muistan kuinka nöyryyttävää nuo R-harjoitukset olivat, piti liikutella leikkiautoa leikkimatolla ja päästää suustaan "dändändändän". Kyllä minä deen osasin sanoa, hemmetti soikoon, ongelma oli ärrässä. Sitten kuulin sivukorvalla, kun puheterapeutti sanoi jollekin toiselle aikuiselle, että "lapset ei ymmärrä, että kieli pitää laittaa niin kuin deessä ja puhaltaa ilmaa kielen läpi". Ja kas kummaa, sehän riitti minulle ja sen jälkeen opin sanomaan ärrän. Otti hieman päähän, kun ei heti alussa voinut neuvoa niin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se lapsi sen r-kirjaimen oppii kirjoittamaan, mutta miten sitten lienee r-äänteen laita, jossa nyt ongelmia.

Opetin joskus nuorena ala-asteella pienryhmää. Tuli sitten puheeksi nuo erilaiset äännevirheet. Yksi terhakka pikkukaveri kertoi, miten puheterapeutilta saadut harjoitteet olivat ihan tylsiä eikä hän oppinut niiden avulla r-äännettä. Isä oli päättänyt sitten ottaa ohjat omiin käsiinsä ja käskenyt poikaa: Sano perkele. Poika kertoi sanoneensa ja oli siinä kuin huomaamatta oppinut ärrän. Siinä oli nuorella opella tekemistä, että naama pysyi peruslukemilla!

Meillä käytettiin ihan samaa perkele-menetelmää. Luvattiin lapsen kiroilla kotona niin paljon kuin haluaa kunhan tyytyy sanoihin piru ja perkele. Käytti tilaisuutta hyväkseen ja oppi ärrän huomaamattaan. Olisihan se ollut turhauttavaa sanoa pilu ja pelkele kun oli oikein vanhempien allekirjoittama kiroilukortti annettu ;).

Mullakin on r-"vika" ja kävin noissa puheterapioissa lapsena varmaan 10- tai 11-vuotiaaksi asti ja joo, kyllä inhosin niitä. Yritin parhaani, mutta en vain osannut ja vielä tähänkään päivään mennessä en tajua miten ärrän voi sanoa kielenpäällä. Äitini yritti auttaa minua kotona parhaansa mukaan, mutta paras asia, jonka hän minulle opetti, oli että olen hyvä tällaisena kuin olen vaikka en oikeaoppisesti osaakaan ääntää suomenkielistä ärrää. Muistuttakaa lapsianne siitä, että mikään pieni puhevika ei todellakaan ole elämää suurempi juttu, älkää tehkö siitä isompaa kuin se on. Minä en vieläkään osaa sanoa ärrää oikein, mutta kovin paha puute se ei voi olla, kun ranskanopettajani sanoi kolmen vuoden tuntemisen jälkeen ettei ole ikinä noteerannut suomenkielistä ärrääni...

Muistan itse olleeni melkein 7v, ennen kuin se r-kirjain tuli oikein. Yritin kyllä, muttei silloin mitään harjotuksia ollut. Mummu lupasi 50 markkaa, kun se ärrä pärähtää kunnolla. Oli hienoo mennä mummulaan, ja kertoa mitä "meidän IRRRRma hevonen teki tänään, RRRavasi laitumellaan." Ei mummu ensin tajunnut, joten toistin lauseen vielä kovempaa. Sitten ymmärsi, iloitsi ja kaivoi rahapussistaan 50markkaa.

Työkaveri (miespuolinen) kertoi joskus omasta pojastaan(varmaan siinä 5-6v tienoilla), jolta ei ärrää tullut. Saunassa ollessaan poikansa kanssa päätti, että nyt opetellaan ärrää, kun äiti ei ole vieressä. Isä kehotti poikaansa sanomaan "voi PERRRKELE", muttei poika aluksi uskaltanut, kun oli ruma sana. Lopulta poika uskaltautui, kun isä vannotti ettei äidille sanota. Muutaman kerran jälkeen se ärrä pärähti kunnolla. Olisiko innostunut kun sai luvan sanoa ruman sanan.

Ei kannata tuputtaa harjotuksia, jos lapsi menee lukkoon. Auttaisiko jos ihan vaan arkisin puhuisitte niitä näitä, vaikka telkkaria katsoessa tai leikkiessä, ja yrittäisitte lapsen innostuttua toistattaa lapsella sanoja, joissa se ärrä on, kuten "mikä telkkarissa on?" -Lekka! "Ai RRRekka? Kerrotko vielä mikä sielä telkussa on?" -tyylillä. Ei jäädä jumittaan jos sitä ärrää ei tule, ettei lapselle tule sellaista oloa että taas täytyy harjoitella. Jatkakaa tekemisiänne, ja koittaa sopivan hetken tullen taas uutta sanaa. Tai vaikka kivalla laululla, jossa on paljon R-kirjainta.

Meillä toimi se että sanojen sekaan sekoitettiin "luvattomia" sanoja :D eli harjoiteltiin suunnilleen "parrrrrrsa perrrrrse perrrrruna" ja muita vastaavia. Lapsi oli aina hihittämässä ja innolla mukana R-harjoittelussa