Inhoan sitä, että koulu järjestää koko perheelle työtä illoiksi ja viikonlopuiksi

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuon ikäiseltä pitäisi köksän läksyt onnistua ilman että koko talo palaa. Vai onko hella ihan uusi tuttavuus muka tuon ikäisille lapsille nykyään?

Kasveja muistan myös keränneeni yksin. Eli jos on tarpeeksi vanha menemään itsenäisesti kavereiden kanssa niin eiköhän yksi reissu metsäänkin onnistu?

Sinä et sitten oppinut koulussa lukemaan? Kyseinen metsäretki oli nimenomaan annettu läksyksi tehtäväksi vanhemman kanssa.

Lauantaikoulupäivät on pahimpia!

Koko perhe väsynyt seuraavan viikon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.

Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.

Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.

Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.

Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.

Varmaan sitten kiva kun muuttaa omaan kotiin niin ei osaa laittaa pyykkikonetta päälle, täyttää tiskikonetta jne. Koska on uusavuton :D

EI siellä sanottu ettei hän osaisi asioita. Kirjoitin että ysiluokkalaisella ei teeteyä kotitöitä. Lukutaito?

Hänen loppuelämänsä kannalta on huomattavasti tärkeämpää se ysiluokan todistus.

Loppuelämän kannalta ysiluokan todistuksella ei ole mitään väliä. 

Eniten merkkaa sosiaaliset suhteet. Että osaa luoda ja ylläpitää niitä, eli ns. verkostoitua.

Minulla todistukset rivi kymppejä vaikka kotitöitäkin tein, mutta kaikki tyssää siihen että olen niin epävarma ihmisten kanssa. 

Mutta älkää nyt vain opettako lapsellenne, että kyllä hänelle kuuluu muutama etuoikeus, kuten kotitöistä laistaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.

Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.

Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.

Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.

Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.

Varmaan sitten kiva kun muuttaa omaan kotiin niin ei osaa laittaa pyykkikonetta päälle, täyttää tiskikonetta jne. Koska on uusavuton :D

EI siellä sanottu ettei hän osaisi asioita. Kirjoitin että ysiluokkalaisella ei teeteyä kotitöitä. Lukutaito?

Hänen loppuelämänsä kannalta on huomattavasti tärkeämpää se ysiluokan todistus.

Loppuelämän kannalta ysiluokan todistuksella ei ole mitään väliä. 

Eniten merkkaa sosiaaliset suhteet. Että osaa luoda ja ylläpitää niitä, eli ns. verkostoitua.

Minulla todistukset rivi kymppejä vaikka kotitöitäkin tein, mutta kaikki tyssää siihen että olen niin epävarma ihmisten kanssa. 

Mutta älkää nyt vain opettako lapsellenne, että kyllä hänelle kuuluu muutama etuoikeus, kuten kotitöistä laistaminen. 

Loppuelämän kannalta minun lapselleni on tärkeintä se että pääsee huippulukioon.

Ei se että miellyttää jotain ventovierasta kaupan kassaa.

Ja vessan pesu kotona ei mitnekään liity lapsen sosiaalisiin suhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opena sanoisin, että kyllä noissa kasvio- ja köksänläksyissä hyvä olisi tehdä lapsen itse. Oppii oma-aloitteisuutta, toiminnanohjausta, tehtävien suunnittelua, itsenäistä työskentelyä. Kaikki tulevaisuuden kannalta äärettömän tärkeitä taitoja. Pointtina ei ole niinkään se, tunnistaako jonkun yksittäisen kasvin, vai leipooko täydellisiä sämpylöitä.

Toisaalta nykylasten touhuissa näkyy, että osalle lapsista nuo oma-aloitteisuutta harjaannuttavat tehtävät jäävätkin koko perheen projekteiksi. Tähän on kaksi mahdollisuutta. Joko lapsi on niin erityislapsi, esim. laaja-alaiset oppimisvaikeudet, heikko päättelykapasiteetti, huono keskittymiskyky, jolloin lapsi ei selviä niistä samoista läksyistä mitä suurin osa. Tuolloin pitää miettiä helpotusta läksyihin. Esim. kolmen kasvin etsimisen sijaan etsii yhden kasvin, (tämä vain helppona esimerkkinä). Toinen mahdollisuus on, että kotona lapsi on piloille passattu, mitään ei ole vaadittu, jolloin nuo omat projektit saattavat tuntua liian työläiltä. Tuolloin vanhemmilla on peiliinkatsomisen paikka.

Ylipäätään open vinkkinä sanoisin, että eka-tokaluokkalaiset tarvitsevat yleensä tiivistä valvontaa läksyjen teossa. Näin he oppivat työskentelyrutiinit, joka kantaa myöhemmille luokka-asteille ja lapsi sisäistää työskentelyrutiinit. Läksyjen tekeminen harjoittaa elämässä menestymisen kannalta äärettömän tärkeitä pinnistelemisen, pitkäjännitteisen työskentelyn, keskittymisen taitoja. Minulle henkilökohtaisesti ihan sama tekeekö lapsi läksyt vai ei mutta luulisi vanhempia kiinnostavan, tuleeko heidän lapsestaan hedonistisen laiska vätys vai työtä pelkäämätön menestyjä.

Meillä lapsella on juuri ollut tärkeää että tunnistaa sen yksittäisen kasvin varmasti oikein ja että leipoo täydellisiä sämpylöitä. Lapsen tavoite on ollut 10näistä aineista, kuten muistakin. Ja koska arvostelu koulussa annetaan sen mukaan kuinka hyvin tunnistaa ne kasvit tai leipoo täydellisiä sämpylöitä, eikä sen mukaan miten oman työn ohjaus sujuu, niin keskittyy juuri niihin numeron kannalta oleellisiin asioihin. Ja kyllä me vanhemmat siis autoimme ja tuloksena oli 10 molemmista aineista. Se meidän lapsi, jotka keskittyi oman työn ohjaukseen, eikä kiinnittänyt yksityiskohtiin huomiota ja teki itsenäisesti, sai huonommat arvosanat.

Ja yläkoulun osalta se lapsi kenelle ne arvosanat oli tärkeitä niin ajatteli tulevaa. Hänen keskiarvollaan olisi päässyt mihin tahansa Helsingin lukioon (joissa ei pääsykoetta) tosi kovine keskiarvorajoineen, kun taas se toinen oman työnsä ohjauksen itse tehnyt joutui jännittämään viimeiseen asti pääseekö edes siihen alempien keskiarvojen lukioon omalla alueella.

Vierailija kirjoitti:

Noi liian nopealla tehtävät tehtävät on oikeasti iso stressi, jos esim perheessä on lapsi joka sairastaa paljon tai vanhemmalla on perussairaus.

Itse sairastan kilpirauhassairautta, joka aiheuttaa mm sitä että imuroin kaikki flunssat ja minun pitää myös saada ne sairastaa.

Nuorimmalla lapsella on astma ja hän valvottaa paljon.

Jos tällaiseen tilanteeseen pamahtaa sitten jokin pikametsäretki ja neljän sivun pullaraportti niin ei kiva.

Jos työt saa tietää ajoissa, voin hoitaa niitä pois ennakkoon. Ilman että koko koti kaatuu päälle joka suunnasta.

Ei tarvitse edes suurempaa, että tiukasta aikataulusta voi tulla ongelma. Pari pientä sisarusta, toinen vanhempi työmatkalla viikolla, parit harrastusmenot ja sitten päälle flunssa viikonlopuksi yhdelle tai useammalle, niin sateisena viikonloppuna puolen päivän metsäreissu, jossa löytää ne kasvitkin, ei olekaan enää helppo ja rentouttava järjestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.

Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.

Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.

Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.

Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.

Minä olen yläkoulun erityisopettaja ja on ihan normaalia, että lapsi ei välttämättä osaa kaikkia läksyjä. Jos ei osaa koskaan mitään, niin siitä voi jo huolestua, mutta välillä voi olla hankalia tehtäviä ja ei niitä aina jaksa pähkiä. Itsekin kouluaikana skippasin useamman kerran jonkun koulutehtävän, kun en jaksanut puurtaa ja oli muutakin tekemistä. Olin silti todella hyvä koulussa, kirjoitin loistavat ylioppilaspaperit. 

Vanhemmat voi auttaa läksyissä hyvin ja minusta on suositeltavaakin, että vanhemmat tukee peruskouluikäistä läksyissä ja vielä lukioikäistäkin. Ei ne opettajan havainnot voi perustua siihen, että osaako lapsi läksyt vai ei. Olen ollut aineenopettaja myös ja tunnillahan sen näkee, jos joku ihan pihalla. Jos silti on läksyt tehty, niin se kertoo perheen sitoutumisesta koulutyöhön ja on vain hyvä juttu. Yleensä kotoa tukea saavat kuitenkin pärjäävät koulutiensä edes joten kuten.

Tuo ajatus myös, että lapsen pitää itse huolehtia on väärä. Kun lapsi on lapsi, teinikin, niin vanhemmat sitten tukee ja opettaa asioista huolehtimista. Ei me voida jotain 14-vuotiasta, raakiletta vielä, tipauttaa omilleen huolehtimaan asioista, joilla on iso vaikutus koko loppuelämään. Toivottavaa on, että tuossa iässä osaisi jo itsekin hoitaa asiansa, mutta vanhempien valvovaa silmää tarvitaan edelleen. Vanhemmilla pitäisi olla joku näppituntuma lapsensa toimintaan. Jos se alkaa mennä väärään suuntaan, pitää ongelmaan tarttua. Jos lapsi alkaa laiminlyödä läksyjään, niin olisi hienoa, jos vanhemmat nappaisi niskasta heti kiinni. Kaikki vanhemmat ei jaksa, kun perheiden tilanteet on niin vaihtelevia ja ihmisillä on käsittämättömän raskaita elämäntilanteita. Siksi on niitä läksyparkkeja ja muita. Mutta lähtökohtaisesti peruskouluikäisen asioista täytyy vielä huolehtia ja valvoa. Aivotkaan ei ole vielä kehittyneet täysin, niin täytyyhän niitä vielä holhota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.

Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.

Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.

Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)

Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.

Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...

Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.

Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.

Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa  kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja  miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.

Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.

Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.

Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.

Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?

Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.

No, meillä on sitten varmaan aika heikkolahjainen lapsi, kun tarvitsi kyllä vanhemman apua ihan jo sen hahmottamisessa kuka on kenenkin äiti, mummi, isä, veli jne. Ja missä järjestyksessä niitä nimiä ja syntymäaikoja siihen merkataan. Ei siinä, tämä oli ihan hauska tehtävä ja virkisti omaakin muistia. Mutta meillä esim. miehen puolelta nää oli tosi vaikeita kaivaa esiin ja 10-vuotiaalle puhelimitse sen hahmottaminen, että kuka kukin on, on meidän lapsemme osalta hankalaa. Hienoa että teillä sujuu. Varsinkin kun miehen isä ei itsekään muista suunnilleen omien vanhempiensa nimiä, jostain syntymäajoista puhumattakaan, niin aika sekavaa se tietojen kerääminen puhelimessa oli aikuisellekin, vaikka kaiuttimen kautta tietty puhuttiin ja lapsi oli siinä vieressä. Silti jäi miehen puolelle useita aukkoja.

Ton sotajutun osalta taas se oli kyllä aika täysin sen varassa että minä kerroin ja katsottiin yhdessä niitä vanhoja kirjeitä. Kun itsellekin on todella hankalaa saada selvää vanhanajan kaunokirjoituksesta, vaikka molemmilla isovanhemmilla ihan hyvä käsiala onkin. Myöskään valokuvista meillä ei todellakaan 5. luokkalainen osaa hahmottaa, että kuka kukin on. Mulla on mummin vanha valokuva-albumi, jossa on sekalaisia kuvia sota-ajalta, vaikka ryhmäkuvia jostain porukasta. 

Tämäkin tehtävä oli minusta hauska ja tein sen lapsen kanssa mielelläni. Samoin isovanhemman haastattelu on sujunut hyvin ja mummi on mielellään lapsuutensa ajoista niissä kertonut.

Mutta miksi on niin vaikea ymmärtää, että monessa perheessä tuollainen tehtävä on suorastaan mahdoton? isovanhempia ei ehkä ole elossa, heidän kanssaan ei olle tekemisissä syystä tai toisesta jne. Sota-ajoista ei ole ikinä puhuttu. Tämän asian luulisi hahmottavan ihan jo yleissivistyksestä, niin paljon juttua on siitä, kuinka sodassa olleet vaikenivat kokemuksistaan.

Meilläkin vaihtoehtona haastattelussa oli että "tai pyydä vanhempiasi kertomaan". ja kysymykset olivat sellaisia, että mikä oli isovanhempasi lempiruoka lapsena, mitä koulua hän kävi ja ketkä olivat hänen parhaita kavereitaan. Ei, minä en olisi tiennyt noita asioita äitinikään osalta vaikka ollaan läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opena sanoisin, että kyllä noissa kasvio- ja köksänläksyissä hyvä olisi tehdä lapsen itse. Oppii oma-aloitteisuutta, toiminnanohjausta, tehtävien suunnittelua, itsenäistä työskentelyä. Kaikki tulevaisuuden kannalta äärettömän tärkeitä taitoja. Pointtina ei ole niinkään se, tunnistaako jonkun yksittäisen kasvin, vai leipooko täydellisiä sämpylöitä.

Toisaalta nykylasten touhuissa näkyy, että osalle lapsista nuo oma-aloitteisuutta harjaannuttavat tehtävät jäävätkin koko perheen projekteiksi. Tähän on kaksi mahdollisuutta. Joko lapsi on niin erityislapsi, esim. laaja-alaiset oppimisvaikeudet, heikko päättelykapasiteetti, huono keskittymiskyky, jolloin lapsi ei selviä niistä samoista läksyistä mitä suurin osa. Tuolloin pitää miettiä helpotusta läksyihin. Esim. kolmen kasvin etsimisen sijaan etsii yhden kasvin, (tämä vain helppona esimerkkinä). Toinen mahdollisuus on, että kotona lapsi on piloille passattu, mitään ei ole vaadittu, jolloin nuo omat projektit saattavat tuntua liian työläiltä. Tuolloin vanhemmilla on peiliinkatsomisen paikka.

Ylipäätään open vinkkinä sanoisin, että eka-tokaluokkalaiset tarvitsevat yleensä tiivistä valvontaa läksyjen teossa. Näin he oppivat työskentelyrutiinit, joka kantaa myöhemmille luokka-asteille ja lapsi sisäistää työskentelyrutiinit. Läksyjen tekeminen harjoittaa elämässä menestymisen kannalta äärettömän tärkeitä pinnistelemisen, pitkäjännitteisen työskentelyn, keskittymisen taitoja. Minulle henkilökohtaisesti ihan sama tekeekö lapsi läksyt vai ei mutta luulisi vanhempia kiinnostavan, tuleeko heidän lapsestaan hedonistisen laiska vätys vai työtä pelkäämätön menestyjä.

Meillä lapsella on juuri ollut tärkeää että tunnistaa sen yksittäisen kasvin varmasti oikein ja että leipoo täydellisiä sämpylöitä. Lapsen tavoite on ollut 10näistä aineista, kuten muistakin. Ja koska arvostelu koulussa annetaan sen mukaan kuinka hyvin tunnistaa ne kasvit tai leipoo täydellisiä sämpylöitä, eikä sen mukaan miten oman työn ohjaus sujuu, niin keskittyy juuri niihin numeron kannalta oleellisiin asioihin. Ja kyllä me vanhemmat siis autoimme ja tuloksena oli 10 molemmista aineista. Se meidän lapsi, jotka keskittyi oman työn ohjaukseen, eikä kiinnittänyt yksityiskohtiin huomiota ja teki itsenäisesti, sai huonommat arvosanat.

Minua vähän huolestuttaisi lapsessa tuollainen täydellisyydentavoittelu... ei ole johtanut omassa elämässäni kovinkaan hyviin lopputuloksiin. Nyt olen perfektionisti, joka koettaa opetella relaamaan. Etenkään työelämässä ei pärjää jos pitää koettaa tehdä kaikki prikulleen oikein.

Kyllä se menee niin, että jos lapsi koulussa vanhemmalle kuuluu vain vastuu, mutta ei mitään valtaa siinä " yhteistyössä".

Kotikoulussa sinulla on myös valtaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mun lapseni ainakaan olisi saanut kerättyä yksin vaadittua määrää (yli 20 kpl) kasvia kasvioonsa. Siinä oli pakko auttaa, kun sillä sain numero korotuksen bilsan ysiluokan numeroon. Siis menin lapsen kanssa metsiin niitä hakemaan. Aika vaikeitakin oli joukossa. Vanamo ja kirjopillike

Miksiköhän tätäkin on alapeukutettu. Lapsen piti kerätä kaikki 25 listan kasvit, jotta sai numeron korotettua yhdellä. Kai se on aika normaalia, että kuskasin lasta autolla sopiville paikoille, joista noita voi löytyä. Ja kuljin hänen kanssaan metsässä.

Ollaan niin kaupunkilaisia, että metsässä tarpominen oli lapseni mielestä inhottavaa (ötökät ja käärmeet)

Vierailija kirjoitti:

Lauantaikoulupäivät on pahimpia!

Koko perhe väsynyt seuraavan viikon.

Teillä ei ilmeisesti koskaan käydä viikonloppuisin missään, jos muutaman tunnin lauantaikoulupäivä vie koko perheeltä voimat koko seuraavaksi viikoksi? Eihän sinne ole mikään pakko edes koko perheen mennä.

Vierailija kirjoitti:

Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.

Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.

Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.

Heh, kaveri on yläkoulussa opettajana ja omat aineensa ovat juuri biologia ja maantiede. Hän keräsi yläkouluikäisensä lapsensa kasvion. Ei pelännyt piiloon jääviä ongelmia tai lapsen laiminlyönnin seurauksia. Tiesi että lapsella ei ole sellaisia ongelmia, vaan koki että lapselle on tärkeämpää keskittyä harrastukseen, sosiaalisiin suhteisiin ja hänen korkeasti arvostamaansa akateemiseen puoleen koulussa, jotta pääsee huippulukioon ja on kaveripiirissä suosittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.

Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.

Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.

Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)

Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.

Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...

Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.

Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.

Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa  kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja  miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.

Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.

Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.

Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.

Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?

Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.

Toisinaan tiedon puuttumiselle on syy, jota lapsi nolostelee tai häpeää. Esimerkiksi voi olla kokonaan välit poikki toisen vanhemman puoleiseen sukuun, juoppo isovanhempi jolle ei halua soittaa tms.

Ei kaikkia tällaisia välttämättä halua opettajalle kertoa. 

Jos ei ole kysymys ihan olennaisesta perustaidosta joka kaikkien pitää hallita (sukupuu ei meillä sitä ole), niin eikö voisi olla vaihtoehtoisia tehtäviä?

Ai, minusta taas on melko perustietoa tietää omien sukulaistensa nimet edes isoisovanhempaan asti ja edes suurinpiirtein heidän syntymäaikansa/millä aikakaudella ovat eläneet. Meillä näistä on kyllä puhuttukin jo kauan ennen kuin koulussa on annettu tehtäväksi ja lapset tykkäävät myös omista vauvakirjoistaan asioita tutkia ihan omatoimisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opena sanoisin, että kyllä noissa kasvio- ja köksänläksyissä hyvä olisi tehdä lapsen itse. Oppii oma-aloitteisuutta, toiminnanohjausta, tehtävien suunnittelua, itsenäistä työskentelyä. Kaikki tulevaisuuden kannalta äärettömän tärkeitä taitoja. Pointtina ei ole niinkään se, tunnistaako jonkun yksittäisen kasvin, vai leipooko täydellisiä sämpylöitä.

Toisaalta nykylasten touhuissa näkyy, että osalle lapsista nuo oma-aloitteisuutta harjaannuttavat tehtävät jäävätkin koko perheen projekteiksi. Tähän on kaksi mahdollisuutta. Joko lapsi on niin erityislapsi, esim. laaja-alaiset oppimisvaikeudet, heikko päättelykapasiteetti, huono keskittymiskyky, jolloin lapsi ei selviä niistä samoista läksyistä mitä suurin osa. Tuolloin pitää miettiä helpotusta läksyihin. Esim. kolmen kasvin etsimisen sijaan etsii yhden kasvin, (tämä vain helppona esimerkkinä). Toinen mahdollisuus on, että kotona lapsi on piloille passattu, mitään ei ole vaadittu, jolloin nuo omat projektit saattavat tuntua liian työläiltä. Tuolloin vanhemmilla on peiliinkatsomisen paikka.

Ylipäätään open vinkkinä sanoisin, että eka-tokaluokkalaiset tarvitsevat yleensä tiivistä valvontaa läksyjen teossa. Näin he oppivat työskentelyrutiinit, joka kantaa myöhemmille luokka-asteille ja lapsi sisäistää työskentelyrutiinit. Läksyjen tekeminen harjoittaa elämässä menestymisen kannalta äärettömän tärkeitä pinnistelemisen, pitkäjännitteisen työskentelyn, keskittymisen taitoja. Minulle henkilökohtaisesti ihan sama tekeekö lapsi läksyt vai ei mutta luulisi vanhempia kiinnostavan, tuleeko heidän lapsestaan hedonistisen laiska vätys vai työtä pelkäämätön menestyjä.

Meillä lapsella on juuri ollut tärkeää että tunnistaa sen yksittäisen kasvin varmasti oikein ja että leipoo täydellisiä sämpylöitä. Lapsen tavoite on ollut 10näistä aineista, kuten muistakin. Ja koska arvostelu koulussa annetaan sen mukaan kuinka hyvin tunnistaa ne kasvit tai leipoo täydellisiä sämpylöitä, eikä sen mukaan miten oman työn ohjaus sujuu, niin keskittyy juuri niihin numeron kannalta oleellisiin asioihin. Ja kyllä me vanhemmat siis autoimme ja tuloksena oli 10 molemmista aineista. Se meidän lapsi, jotka keskittyi oman työn ohjaukseen, eikä kiinnittänyt yksityiskohtiin huomiota ja teki itsenäisesti, sai huonommat arvosanat.

Missä vaiheessa ajattelitte antaa lapsen oppia itsenäisesti saavuttamaan sen tavoittelemansa arvosanan ja samalla myös oppimaan sietämään pettymystä siitä, ettei aina omat taidot välttämättä riitä parhaaseen arvosanaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lauantaikoulupäivät on pahimpia!

Koko perhe väsynyt seuraavan viikon.

Teillä ei ilmeisesti koskaan käydä viikonloppuisin missään, jos muutaman tunnin lauantaikoulupäivä vie koko perheeltä voimat koko seuraavaksi viikoksi? Eihän sinne ole mikään pakko edes koko perheen mennä.

Meillä kyllä se yhden lapsen koululauantai vaikuttaa kokonperheen jaksamiseen. Ero on ihan selvä, jos pääsemme viikonlopuksi mökille tai jos emme pääse.

Plus että kun lapsia on kolme ja jokaisella eri koululauantait..

Vierailija kirjoitti:

No, meillä on sitten varmaan aika heikkolahjainen lapsi, kun tarvitsi kyllä vanhemman apua ihan jo sen hahmottamisessa kuka on kenenkin äiti, mummi, isä, veli jne.

No, niin taitaa olla, kun meillä 4-vuotiaskin tietää, miksi minä sanon hänen mummiaan äidiksi tai vaariaan isäksi, tai että isomumminsa on minun mummini, enonsa veljeni (ja että mummi on myös enon äiti), jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, meillä on sitten varmaan aika heikkolahjainen lapsi, kun tarvitsi kyllä vanhemman apua ihan jo sen hahmottamisessa kuka on kenenkin äiti, mummi, isä, veli jne.

No, niin taitaa olla, kun meillä 4-vuotiaskin tietää, miksi minä sanon hänen mummiaan äidiksi tai vaariaan isäksi, tai että isomumminsa on minun mummini, enonsa veljeni (ja että mummi on myös enon äiti), jne.

Toihan se onkin sitten olennainen tieto jolla 4-vuotias pärjää pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, meillä on sitten varmaan aika heikkolahjainen lapsi, kun tarvitsi kyllä vanhemman apua ihan jo sen hahmottamisessa kuka on kenenkin äiti, mummi, isä, veli jne.

No, niin taitaa olla, kun meillä 4-vuotiaskin tietää, miksi minä sanon hänen mummiaan äidiksi tai vaariaan isäksi, tai että isomumminsa on minun mummini, enonsa veljeni (ja että mummi on myös enon äiti), jne.

Toihan se onkin sitten olennainen tieto jolla 4-vuotias pärjää pitkälle.

Eipä se tieto ole mitenkään haitaksikan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, meillä on sitten varmaan aika heikkolahjainen lapsi, kun tarvitsi kyllä vanhemman apua ihan jo sen hahmottamisessa kuka on kenenkin äiti, mummi, isä, veli jne.

No, niin taitaa olla, kun meillä 4-vuotiaskin tietää, miksi minä sanon hänen mummiaan äidiksi tai vaariaan isäksi, tai että isomumminsa on minun mummini, enonsa veljeni (ja että mummi on myös enon äiti), jne.

Toihan se onkin sitten olennainen tieto jolla 4-vuotias pärjää pitkälle.

Eipä se tieto ole mitenkään haitaksikan.

Siitä ei ole mitään hyötyä. Noin niin kuin akateemisesti, sosiaalisesti tai koulutaitojen kannalta.. laskekaa nyt seuraavaksi aina riisipussin riisinjyvien tarkka määrä.